Miehen tädin hautajaisten muistotilaisuus on meillä...
Miehen täti kuoli, lapsensa asuvat kaukana ja hautajaisjärjestelyt kuulemma hankalia. Ehdottivat, että koska paikalle tulee vain muutamia sukulaisia, pidettäisiin ne hautajaiset meillä (miehen sukutalo).
Hienoa. Nyt ovat sitten sopineet hautajaisajan (mahdollisimman hankalan meille), pitopalvelun (minulle tuntematonta väkeä) ja muutkin järjestelyt. Meidän tulisi vain laittaa talo ja piha kuntoon. He ottaisivat mielellään vieraat vastaan, lähiomaisia kun ovat.
Minulla tökkii nyt pahasti! On ihan OK järjestää se 30 hengen muistotilaisuus meillä, mutta olisi ehkä voinut etukäteen kysyä, mikä ajankohta on sopivin tai ei sovi lainkaan. Ja ehkä olisi kohteliasta kysyä, onko meillä pöytäliinoja ja astioita. Pitopalvelu kun on kuulemma niin paljon halvempi, jos on omat kahvikupit jne. eli oletuksena on, että meiltä tulee kaikki kakkulapioita myöten.
Ja kyllä, olen saanut suuni auki ja huomauttanut asiasta, mutta surevat omaiset kuulivat vain sen, että meillä voi muistotilaisuus olla. Siitä eteenpäin he ovat päätelleet, että pääosa järjestelyistä hoituu meidän toimestamme. Argh.
Kommentit (232)
nielisin maalliset vaikeudet ja yrittäisin tulla toimeen (surusta?) sekopäisen sukujoukon kanssa, joka sekin yritti tehdä asiat teille helpoksi ja kunnioittaa muistopaikalla sukuarvoja. Jos se sinulle on niin vaikeaa, peru koko juttu (paitsi kuolemalle et mitään voi).
Niinhän me nyt olemme tekemässä, koska pitopalvelun väki on meille tuntematonta ja tulevat kotiimme siinä vaiheessa, kun olemme jo hautajaisissa. Minne laitamme avaimen, että pääsvät sisään? - ihan tällaisia pieniä arjen ongelmia on tulossa.
Toisaalta saattoväen suru ei kovin sekopäistä voi olla, koska tätä tätiä eivät läheisimmät kovin usein ennättäneet palvelutaloon katsomaan.
ap
Meillä oli just muistotilaisuus jossa oli 50 henkilöö. Ei varmaan ole rahasta kiinni.
Että joutuisit jotain tekemään, kippoja pesemään, hautajaisvieraiden takia kun sen srk-talon palkalliset tekisivät työnsä puolesta. Niinpä niin. Mikähän tässä tosiaan "maksaa"?
Että joutuisit jotain tekemään, kippoja pesemään, hautajaisvieraiden takia kun sen srk-talon palkalliset tekisivät työnsä puolesta. Niinpä niin. Mikähän tässä tosiaan "maksaa"?
Että joutuisit jotain tekemään, kippoja pesemään, hautajaisvieraiden takia kun sen srk-talon palkalliset tekisivät työnsä puolesta. Niinpä niin. Mikähän tässä tosiaan "maksaa"?
Tänne on tulossa pitopalvelu, joka hoitaa ihan kaiken tarjoilusta tiskeihin. Valitettavasti aikataulu hautajaisten, muistotilaisuuden ja muutamien muiden samanaikaisten pakollisten menemisten kanssa on mahdoton yhtälö. Jos olisivat kysyneet meiltä etukäteen, olisi tilaisuus voinut olla tuntia myöhemmin ja meille huomattavasti järkevämmin.
Kyse ei ole minun vaivannäöstäni vaan siitä, että mistä tahansa muualta tiloja kysyessään vainajan läheiset olisivat joutuneet kysymään sopivaa aikaa. Meiltä ei nähty tarpeelliseksi tiedustella mitään, ei edes sitä, annammeko astiamme käyttöönsä.
En usko, että sinäkään päästäsit kotiisi puolituttua 30 henkeä juhlimaan noin vain.
ap
Sinänsä musta tuntuu että ap:n mies on nyt tuossa avainasemssa. Hänen sukunsa, sukutalonsa ja hänen tätinsä, joten olkoon neuvotteluissa se pääosallinen.
väen tulla, vaikka aika tökreöähän tuo heiltä oli. Tilaisin ennen ja jälkeen tilaisuutta siivoojan, ja samoin vuokraisin astiat jostain. Ja lasku perikunnalle, ehdottomasti. On jo kyllin ystävällistä antaa tilat käyttöön.
Ap, on hienoa, että annoitte kotinne käyttöönne. Ikävää, että sitä näin vähän arvostetaan. Muistotilaisuuteen kodin ja pihan sekä astiaston järjestäminen ei ole ihan mikään pikkutehtävä, varsinkin kun sinulla on myös äitisi syntymäpäivät. Järkyttävää suhtautumista sekä sukulaislta että osalla ketjuun vastaajista.
Tunnen monta, eri puolilla sukutiloilla asuvaa eikä TODELLAKAAN missään suvussa ajatella, että muilla olisi oikeus käyttää taloa!!!! Samanlainen koti heille kuin muille muu oma talo.
Olennaisin osa tässä yhteydessä on lausahdus: miehen sukutalo. Eli talo, jossa nyt asutte on ollut tuon kuolleen tädin kotina todnäk. kauemmin kuin esim. sinulla. Kyseessä on sukutila, ehkä jopa koko suvun kantatila. On luonnollista olettaa että suvulla on oikeus käyttää sitä tai ainakin käydä siellä halutessaan. Tämä on se maksu, jonka sukutilassa asuvat joutuvat maksamaan. Mikään lounas kun ei ole ilmainen, sorry.
kuin hautajaisissa? Ja mikä myssy se miehesi on, olettaako hän, että sinä sanot, ei hän?
Ihan uteliaisuudesta kysyn kuitenkin, mikä sinulle on mahdotonta aikataulussa? Oletko menossa synnyttämään? Mahtaako sinulla olla työpäivä? Olitko likkakaverisi kanssa laivalle menossa?
Jotain kunnioitusta kuolevaa kohtaa olettaisi olevan, mutta sinulla tuntuu olevan suuremmat murheet.
Kyllä muistotilaisuudet ovat aina olleet seurakuntakodilla. Ja uskokaa minua: olen käynyt TODELLA monet hautajaiset ja muistotilaisuudet läpi.
Säästö on mielestäni todella huono veruke. Säästöä voi hankkia myös seurakuntakodilla järjestettäviin muistotilaisuuteen esim. pyytämällä tuttuja tarjoilemaan, hankkimalla itse tarjottaviin ainekset (esim. meillä on järjestetty aina lihat lihakeittoihin, marjat jälkiruokakiisseliin, jne). tai osan niistä. Maksaahan se tietenkin se seurakunnalla järjestämine, MUTTA loppujen lopuksi ei taida se säästö olla minkään vertaa, jos tilaisuuden järjestääkin kotona. Siis seurakuntakodilta saa emännät ja astiat ja se tulee halvemmaksi, kuin tilaamalla varta vasten kotiin jonkun pitopalvelun!
Sukutilaa voi kunnioittaa tässä esim. niin, että pidätte siellä yhteiset kahvit sukulaisten kesken sitten vaikka hautajaisia seuraavana päivänä, jossa sitten on vapaampaa keskustelua ja vainajan muistelua. ja sinne ei siis tulisi sitten muita kuin teidän perhe ja lähisukulaiset (lapset perheineen). Siellä voisi sitten syödä hautajaisista jääneitä pikkuleipiä ja kakkuja. Näin me olemme aina tehneet.
ja onhan se nyt sentään ollut tuon tädinkin lapsuudenkoti.
Meidänkin suvussa kantatilan talo on pysynyt vuosikymmenet suvun yhteisenä kokouspaikkana täysin riippumatta siitä kuka milloinkin on emäntänä ollut. Kukin miniä on tiennyt tavan taloon tullessaan ja sen hyväksynyt.
Nimittäin meidän kylälää on myös tavallista että ns. kantatilalla pidetään suuremmat sukujuhlat ristiäiset, häät ym.
Esim. mun kaikki lapset on kastettu veljeni isännöimässä lapsuudenkodissani.
kuin hautajaisissa? Ja mikä myssy se miehesi on, olettaako hän, että sinä sanot, ei hän? Ihan uteliaisuudesta kysyn kuitenkin, mikä sinulle on mahdotonta aikataulussa? Oletko menossa synnyttämään? Mahtaako sinulla olla työpäivä? Olitko likkakaverisi kanssa laivalle menossa? Jotain kunnioitusta kuolevaa kohtaa olettaisi olevan, mutta sinulla tuntuu olevan suuremmat murheet.
ap kirjoitti "Ja kyllä, olen saanut suuni auki ja huomauttanut asiasta, mutta surevat omaiset kuulivat vain sen, että meillä voi muistotilaisuus olla. "
Eiköhän nuo talot yleensä siirry sukupolvenvaihdoksella ja tilasta maksetaan markkinahintaan nähden vain nimellinen summa.
Tuohon usein liittyy oletuksena että suvulla säilyy tiettyjä käyttöoikeuksia.
ja onhan se nyt sentään ollut tuon tädinkin lapsuudenkoti. Meidänkin suvussa kantatilan talo on pysynyt vuosikymmenet suvun yhteisenä kokouspaikkana täysin riippumatta siitä kuka milloinkin on emäntänä ollut. Kukin miniä on tiennyt tavan taloon tullessaan ja sen hyväksynyt.
niin tämä ei ole ollut tädin lapsuudenkoti. Hän muutti tänne vasta kouluikäisenä.
kuin hautajaisissa? Ja mikä myssy se miehesi on, olettaako hän, että sinä sanot, ei hän? Ihan uteliaisuudesta kysyn kuitenkin, mikä sinulle on mahdotonta aikataulussa? Oletko menossa synnyttämään? Mahtaako sinulla olla työpäivä? Olitko likkakaverisi kanssa laivalle menossa? Jotain kunnioitusta kuolevaa kohtaa olettaisi olevan, mutta sinulla tuntuu olevan suuremmat murheet.
ap kirjoitti "Ja kyllä, olen saanut suuni auki ja huomauttanut asiasta, mutta surevat omaiset kuulivat vain sen, että meillä voi muistotilaisuus olla. "
ja onhan se nyt sentään ollut tuon tädinkin lapsuudenkoti. Meidänkin suvussa kantatilan talo on pysynyt vuosikymmenet suvun yhteisenä kokouspaikkana täysin riippumatta siitä kuka milloinkin on emäntänä ollut. Kukin miniä on tiennyt tavan taloon tullessaan ja sen hyväksynyt.
niin tämä ei ole ollut tädin lapsuudenkoti. Hän muutti tänne vasta kouluikäisenä.
noilla perusteilla.
t. se puolestasi yhä kieuhva kuutonen