Uusin Perhe-lehti: "Opettaja väittää, että kiusaaja ei ymmärrä huumoria"

on oma vika tai vähintäänkin vanhempien vika ja kaikki olisi toisin jos uhri olisi jonkun ihan muunlainen ihminen. Mutta kukaan tämän ajatuksen allekirjoittavista ei kuitenkaan suostu myöntämään sitä.

Ehkä tämä on rohkaisevaa siinä mielessä että nämä ihmiset kuitenkin jossain sydämensä sopukoissa tajuavat että se ei ole ihan oikein että heidän rohkeat ja puolustautumiskykyiset sosiaaliset itsevarmat mussukkansa kiusaavat niitä yksinäisiä ja epävarmoja erityislapsia jotka eivät tajua yhtään huumoriakaan ja reagoivat kiusatuksi tulemiseensa ihan väärällä tavalla.

Itseluottamusta, rohkeutta ja sosiaalisia selviytymistaitoja lapset oppivat paljon paremmin, kun kukaan ei kiusaa.

Jos nimitellään ja haukutaan niin takaan, että suuri osa näistä lapsista on kohta yksinäisiä, onnettomia ja heillä on mitätön itsetunto.

et valitettavasti näköjään ymmärtänyt edes sitä viestiä, johon vastasit. On olemassa tiettyjäikäviä tosiasioita, jotka nnattaa ottaa huomioon. Yksinäinen ja epävarma on alttiimpi kiusaamiselle kuin vahva ja sos. taitava. Siksi kannattaa yrittää vaikuttaa siihen, että omasta lapsesta ei tule yksinäinen ja epävarma. Ei sitä yksinäistäkään silti saisi kiusata eikä se ole hänen vikansa - kukaan täällä vastannut ei sanonut näin. Mutta samalla kun ojennetaan kiusaajaa, muutetaan koulun toimintatapoja ja yritetään saada maailmaa lempeämmäksi, voi yrittää myös vahvistaa sitä omaa lasta ja opettaa hänelle joitakin selviytymistaitoja. Ei siitä haittakaan ole.

Tuon a.o. teorian mukaanhan kiusaaminen alkaa väärästä reagoinnista, joten potkimiseen asti ei pitäisi joutua, jos osaa "reagoida oikein" huomautuksiin. Koko tässä keskustelussa on ongelmana, että kiusaajiakin on monenlaisia, Jotkut on sellaisia "tilaisuus tekee varkaan" -tapauksia eli tosiaan kiusaavat vain koska toisesta saa sopivan reraktion. Sitten on niitä, jotka ihan oikeasti pyrkivät etsimään jotakuta jota kiustata. Ensimmäiseltä voi suojautua jos osaa ottaa huumorilla, olla vahva ja toimia sosiaalisesti oikein. Jälkimmäisten suhteen se ei aina riitä. Vahva ja huumorintajuinen ja perusturvallinen lapsi varmaan ainakin kertoisi kotona potkimisesta ja hänellä olisi muitakin kavereita kuin se kiusaaja. Siinä olisi jo paremmat lähtökohdat saada kiusaaminen loppumaan kuin jos potkittu on yksinäinen ja epävarma.

Se oli vastaus tähän viestiin. Tässä on niinku oikein kauniisti kiteytettynä se että kiusaaminen on ihan oma vika. Jos sulla ei ole kavereita ja olet yksinäinen ja epävarma niin ihan oma vikas että sua kiusataan. No haloo, kenestä tahansa tulee yksinäinen ja epävarma kun rääkätään jatkuvasti. Kiusaaminen ei ala väärästä reagoinnista. Väärinkäsitykset ehkä alkaa mutta kiusaaminen alkaa ilkeydestä.

jos lapset kiusaa,kun akuisten mielestä syy on kiusatussa.



Oma poikani on ekaluokalla. Hän ei todellakaan ole mikään urheiluhullu perus hälinäpoika, mutta onneksi kiusaamista ei ole esiintynyt. Olen tehnyt pojalle hyvin selväksi, että kiusaamista ei saa hyväksyä missään muodossa. Sinä et kiusaa ja sinua ei kiusata, piste. Olen terottanut, että jos katsot kiusaamista vierestä etkä tee mitään, osallistut silloin kiusaamiseen. Olen myös painottanut, että kiusatun rooliin ei saa alistua, koska kiusaaminen on aina väärin.



Tässä asiassa aion olla leijonaemo. Jos kuulen kiusaamisesta, menen vaikka kiusaajan oven taakse soittamaan ovikelloa ja selvittämään asiaa. Minun lastani ei kiusata, eikä minun lapseni kiusaa.



Siskoani kiusattiin 70-luvulla koulussa, ja kiusaaminen loppui vasta siihen kun äiti soitti uhkapuhelun kiusatulle.

mutta näen silti ihan selvästi kumpi lapsistani on se jota todennäköisemmin kiusataan. (Tai on jo kiusattukin, mutta se saatiin loppumaan hyvin nopeasti.) Molemmat lapseni ovat normaalin näköisiä, älykkäitä ja peruskilttejä. Mutta siinä missä toinen on sos. taitava myöntelijä, toinen on räjähdys- ja itkuherkkä ja menee vaikeissa paikoissa aivan lukkoon. En toivo enkä salli häntäkään kiusattavan, mutta miksen saisi myöntää, että lapsessa itsessään on piirteitä jotka altistavat kiusaamiselle. Ja ei, en tietenkään sano näin lapselle enkä edes opettajalle vaan yritän itse omalla kasvatuksellani opettaa lasta pärjäämään premmin sos. ympäristöissä.

jos lapset kiusaa,kun akuisten mielestä syy on kiusatussa.

Oma poikani on ekaluokalla. Hän ei todellakaan ole mikään urheiluhullu perus hälinäpoika, mutta onneksi kiusaamista ei ole esiintynyt. Olen tehnyt pojalle hyvin selväksi, että kiusaamista ei saa hyväksyä missään muodossa. Sinä et kiusaa ja sinua ei kiusata, piste. Olen terottanut, että jos katsot kiusaamista vierestä etkä tee mitään, osallistut silloin kiusaamiseen. Olen myös painottanut, että kiusatun rooliin ei saa alistua, koska kiusaaminen on aina väärin.

Tässä asiassa aion olla leijonaemo. Jos kuulen kiusaamisesta, menen vaikka kiusaajan oven taakse soittamaan ovikelloa ja selvittämään asiaa. Minun lastani ei kiusata, eikä minun lapseni kiusaa.

Siskoani kiusattiin 70-luvulla koulussa, ja kiusaaminen loppui vasta siihen kun äiti soitti uhkapuhelun kiusatulle.

Humoristinen kommentointi eli kuittailu voi olla myös lämminhenkistä ja useimmiten onkin. Miksi kuittailu automaattisesti pitäisi jättää tekemättä, jos 99 kuulijaa kokee kommentit hauskoina, jopa sympaattisina, ja vain se yksi sadasta ottaa itseensä?

Ainakin ylaasteella kuittailu - puolin ja toisin - oli nimenomaan pahansuopaa. Ironia ja sarkasmi satuttavat siina missa nyrkitkin. Joskus tehokkaammin. Suomen itsemurhatilasto puhukoon puolestaan.

Englanninkielessa erotetaan tarkoitukseton ja tarkoituksellinen kiusaaminen/hairinta toisistaan. 'Harassment' ja 'bullying' ovat molemmat laissa rangaistavaa kaytosta. Valaistaanpa naita esimerkeilla:

Villella on tapana kutsua kavereitaan luusereiksi. Kalle ei ymmarra tata ja pahoittaa mielensa, kun Ville sanoo hanelle aamulla: "Terve luuseri". -> HARASSMENT.

Kalle kertoo Villelle, etta han toivoisi, ettei hanta kutsuttaisi luuseriksi. Ville jatkaa kaytostaan, mutta antaa Kallelle pari lisanimea. Sanotaan vaikka "Terve paskanhajuinen hinttari-luuseri". Lisaksi Ville saa pari kaveriaan mukaan nimittelyyn. -> BULLYING.

Oletan, etta kuittailun puolustajat tarkoittavat ensinmainittua - tarkoituksetonta - kaytosta? Lain edessa tarkoituksettomuutta on vaikea todistaa, joten vastapuolen tuntemus ("kaytos oli epatoivottua") on se, jonka mukaan oikeus toimii ja pitaakin toimia. Muutenhan ihmiset voivat kiusata toisiaan julmastikin huumorin nimissa.

En toivo enkä salli häntäkään kiusattavan, mutta miksen saisi myöntää, että lapsessa itsessään on piirteitä jotka altistavat kiusaamiselle.

Tämä keskustelu on juuri tyyliä "hyvää päivää kirvesvartta". Puhutaan ihan eri asioista. Ei kai sitä kukaan pidä pahana, että opetetaan omia lapsia käsittelemään mahdollista kiusaamista. Kiusatun syyttäminen puolestaan on aika mautonta.

syytetään kiusattua. Minusta kun kaikki vastanneet on tuominneet kiusaamisen, MUTTA myöntäneet että kiusaamista voi ehkäistä myös muuttamalla kiusatun toiminattapoja.

Lainatkaa sitten tähän jotain viestiä jossa syytetään kiusattua.

että se laitetaan kumminkin kiusatun vastuulle.

Kiusaajat on tässä kuviossa ihan vaan normaaleja kivoja kilttejä sosiaalisia lapsia jotka huumorilla vähän vaan kuittailee ja kiusattu on se joka reagoi väärin, toimii väärin, on vääränlainen, ei osaa oikeita asioita, on syyllinen siihen että on huumorintajuton, yksinäinen, epävarma, ei osaa sanoa takaisin.

Eli oikeasti tuomitaan kiusattu, ei kiusaamista.

syytetään kiusattua. Minusta kun kaikki vastanneet on tuominneet kiusaamisen, MUTTA myöntäneet että kiusaamista voi ehkäistä myös muuttamalla kiusatun toiminattapoja.

että ns. "erityislapset " siirretään normaaleihin luokkiin häiritsemään muiden opiskelua. ja kyllä, nimenomaan häiritsemään. Siinä sitten voi kukin ihmetellä mielessään, miksi heitä kiusataan ??

Se ylivilkas, koulussa riehuva poika kun voi joutua kiusatuksi kun kaikilla muilla menee HERMOT, kun tunneilla ei hetken rauhaa ja opettajan kaikki aika menee pojan rauhoittamiseen. Mutta kukas ylivilkkaan pojan äiti tätä myöntäisi. ei kukaan

eikös tämän keskustelun aihe ollut se, voiko kiusattu vaikuttaa siihen, kiusataanko häntä? Silloin lienee luontevaa että puhutaan enemmän kiusatuista kuin kiusaajista. Yleensä keskustelu pysyy paremmin kasassa, kun oletetaan että kaikki ovat samaa mieltä tietyistä perusoletuksista kuten nyt esim. siitä että kiusaaminen on aina väärin ja kiusaaja on aina syyllinen ja hänen käytökseensä pitää aina puuttua.

Miten saada lapset kovettamaan nahkansa, niin että eivät jokaisesta läpästä loukkaantuisi?

Jokainen lapsi varmasti joutuukin sietämään jos jonkinlaista läpänheittoa. Ihan varmasti jokaisen lapsen nahka kovettuu aika paljon peruskouluaikoina. Systemaattinen kiusaaminen ja pieni läpänheitto milloin kenellekin ovat eri asioita. Toisaalta tässäkin ketjussa on käyty erinomaisen perusteellisesti läpi millaista tuo "läpänheitto" voi pahimmillaan olla. Hah hah kuinka hauskoja pikku vitsejä sitä kiusaajat voivatkaan keksiä.

Jos sitten annetaan resepti että tässä ohjeet miten sua ei kiusata: älä ole yksinäinen, älä ole epävarma, älä ole asperger äläkä muu erityislapsi, ymmärrä paremmin huumoria, ole rohkea ja sosiaalinen niin se on vaan lisää vittuilua jo valmiiksi maahan lyödylle koska ei kiusattu yksinäinen epävarma lapsi mistään saa ostaa sellaista koodia millä muuttuis sosiaaliseksi ja iloiseksi lapseksi jolla on paljon kavereita.

eikös tämän keskustelun aihe ollut se, voiko kiusattu vaikuttaa siihen, kiusataanko häntä? Silloin lienee luontevaa että puhutaan enemmän kiusatuista kuin kiusaajista. Yleensä keskustelu pysyy paremmin kasassa, kun oletetaan että kaikki ovat samaa mieltä tietyistä perusoletuksista kuten nyt esim. siitä että kiusaaminen on aina väärin ja kiusaaja on aina syyllinen ja hänen käytökseensä pitää aina puuttua.

eikös tämän keskustelun aihe ollut se, voiko kiusattu vaikuttaa siihen, kiusataanko häntä? Silloin lienee luontevaa että puhutaan enemmän kiusatuista kuin kiusaajista. Yleensä keskustelu pysyy paremmin kasassa, kun oletetaan että kaikki ovat samaa mieltä tietyistä perusoletuksista kuten nyt esim. siitä että kiusaaminen on aina väärin ja kiusaaja on aina syyllinen ja hänen käytökseensä pitää aina puuttua.

myös yrittänyt sanoa tätä samaa jo monta kertaa, mutta aina vaan kiihdytään ja käsitetään ilmeisesti tahallaan väärin. Se Kontula on voinut sanoa, että kiusaaminen on aina kiusatun vika ja niitä saa potkia, mutta TÄSSÄ KETJUSSA on jo parin ekan viestin jälkeen käsitelty VAIN niitä skenaarioita, kun kiusattu on ehkä käsittänyt jotain väärin (esim. Aspergerit) tai sitten sitä, että on tosiaan kiusattu, mutta onko mitään, mitä kiusattu voisi tehdä asialle. SIITÄ HUOLIMATTA että kiusaaminen on väärin, ja kiusaajankin pitäisi sille jotain tehdä, mutta kun niitä kiusaajia on joka koulussa ja työpaikoilla ja vielä vanhainkodissakin.

Ja siis kyllä minuakin on kiusattu, lähinnä haukkumalla ja jättämällä syrjään. Koska kuitenkin vain osa oli niitä haukkujia, niin koen, että olisin omaa käytöstäni muuttamalla voinut saada enemmän kuin sen yhden vauvasta asti tunnetun kaverin, jolloin näiden muiden sietäminen olisi ollut helpompaa, ja kyllä minä aina niiden haukkumisten jälkeenkin mietin, että miksi en sanonut jotain nasevaa takaisin. Huomasin kyllä monesti, että ne, jotka siihen kykenivät, jätettiin rauhaan.

ERI ASIA on se, kuten jollain kirjoittajalla, että koko luokka haukkui ja piilotti tavaroita ja hakkasi, siihen nyt ei itse oikein kykene vaikuttamaan, jos kukaan aikuinen ei tee mitään. Mutta siis minullakin oli tilanteita, että joku asia ei ollutkaan kiusaamista, vaan normaalia puhetta, mutta otin kaikki loukkauksina. Tämä on mielestäni täysin huonon itsetuntoni vika. Eikä itsetuntoani alunperin laskenut se kiusaaminen, vaan enimmäkseen kotiolot- sillä ainoalla kaverillani, jota yhtä lailla nimiteltiin ja syrjittiin, nimittäin on aina ollut ihan rautainen itsetunto, eikä hän jälkeenpäin koe tulleensa juurikaan kiusatuksi. Luultavasti siksi, että hänellä oli kotiasiat kunnossa ja ihmissuhteita muualla kuin koulussa, toisin kuin minulla.

sitten voi itse muuttaa itseään niin että yhtäkkiä hänellä ei enää olekaan huono itsetunto ja hän osaa sanoa nasevasti takaisin aina kaikille?



Luulin että kyse oli asioista joihin lapsi voi vaikuttaa eikä asioista tyyliin jos Pekka olisi Matti niin sitten sitä ei kiusattaisi.

Olin koulukiusattu. En todellakaan ole tosikko. Koulukiusaaminen opetti minut olemaan välittämättä. Käänsin kaiken huumoriksi kasvokkain, yksinäni itkin itseni uneen ja suunnittelin itsemurhaa.



En myöskään ole ujo, arka, hiljainen. Olen se, joka koulussa uskalsi puuttua epäkohtiin ja puhua niistä opettajillekin. Nyt aikuisena oon jutellu yhden kiusaajani kanssa ja hän sanoi suoraan, että hänen vaikuttimensa oli kateus, ja oma pahoinvointi (ikävät kotiolot).



Tosi "loistavia" tällaiset uutiset, joilla julkisesti lähdetään syyllistämään uhrit. Nyt jo tilanne on se, että usein kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, että ongelma lakkaa. Eikö oikeampi viesti olisi rangaista kiusaajaa sillä, että joutuu eri ympäristöön, hankkimaan uuden ystäväverkoston jne. Voisivat oppia jotain ulkopuolisena olemisesta.



On tietty niitäkin tapauksia, jotka kokevat olevansa kiusattuja, vaikka "kiusaajat" eivät todellisuudessa tarkoita mitään pahaa eivätkä tiedosta kiusaavansa. Sen vuoksi olisikin äärimmäisen tärkeää, että kaikki kiusaamistapaukset tulisivat ilmi ja niistä keskusteltaisiin. Silloin asiat voisivat muuttua.

sitten voi itse muuttaa itseään niin että yhtäkkiä hänellä ei enää olekaan huono itsetunto ja hän osaa sanoa nasevasti takaisin aina kaikille?

Luulin että kyse oli asioista joihin lapsi voi vaikuttaa eikä asioista tyyliin jos Pekka olisi Matti niin sitten sitä ei kiusattaisi.

että sinun mielestäsi jos ihmisellä on huono itsetunto, niin asialle ei enää koskaan voi mitään, ja tämä tulee olemaan huonoitsetuntoinen lopun elämäänsä? Kyllä minun mielestäni ihminen voi muuttua. En minä ainakaan ole nyt aikuisena ollenkaan niin ujo kuin lapsena, vaikka se onkin varmaan aina perustemperamenttini.

Ei ollutkaan kyse siitä, että lapsen pitäisi ensinnäkään itse tajuta, että hänellä on huono itsetunto, ja sitten itse terapoida itsensä, vaan varmastikin se on vanhempien tehtävä huomata tämä ja yrittää tehdä jotain asialle. Mä olisin säästynyt niin paljolta, jos vanhempiani olisi yhtään kiinnostanut elämäni, ja olisivat vieneet vaikka psykologille.

Olin koulukiusattu. En todellakaan ole tosikko. Koulukiusaaminen opetti minut olemaan välittämättä. Käänsin kaiken huumoriksi kasvokkain, yksinäni itkin itseni uneen ja suunnittelin itsemurhaa.

En myöskään ole ujo, arka, hiljainen. Olen se, joka koulussa uskalsi puuttua epäkohtiin ja puhua niistä opettajillekin. Nyt aikuisena oon jutellu yhden kiusaajani kanssa ja hän sanoi suoraan, että hänen vaikuttimensa oli kateus, ja oma pahoinvointi (ikävät kotiolot).

Tosi "loistavia" tällaiset uutiset, joilla julkisesti lähdetään syyllistämään uhrit. Nyt jo tilanne on se, että usein kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, että ongelma lakkaa. Eikö oikeampi viesti olisi rangaista kiusaajaa sillä, että joutuu eri ympäristöön, hankkimaan uuden ystäväverkoston jne. Voisivat oppia jotain ulkopuolisena olemisesta.

On tietty niitäkin tapauksia, jotka kokevat olevansa kiusattuja, vaikka "kiusaajat" eivät todellisuudessa tarkoita mitään pahaa eivätkä tiedosta kiusaavansa. Sen vuoksi olisikin äärimmäisen tärkeää, että kaikki kiusaamistapaukset tulisivat ilmi ja niistä keskusteltaisiin. Silloin asiat voisivat muuttua.

jutut ovat niin tapauskohtaisia. Jos asia oli kuten minulla, että monet luokalta ja toiseltakin luokalta pitivät minua outona ja siksi heittelivät kommentteja, niin tuskinpa kukaan olisi lähtenyt kymmeniä oppilaita siirtämään koulusta toiseen minun takiani? Sellainen muutaman henkilön systemaattinen yhteen oppilaaseen kohdistuva kiusaus on tietenkin eri asia.

Huono itsetunto voi parantua terapiassa tai läheisten tuella toki. Mutta miksei ennaltaehkäistäisi? Mitä jos ne hyvän itsetunnon ja upeat sosiaaliset taidot omaavat kiusaajakaverit laitettaisiin psykologille että saisivat selville miksi heillä on sairaalloinen tarve tuhota ikätoveriensa itseluottamusta?

Huono itsetunto voi parantua terapiassa tai läheisten tuella toki. Mutta miksei ennaltaehkäistäisi? Mitä jos ne hyvän itsetunnon ja upeat sosiaaliset taidot omaavat kiusaajakaverit laitettaisiin psykologille että saisivat selville miksi heillä on sairaalloinen tarve tuhota ikätoveriensa itseluottamusta?

ei kyllä taida olla mikään temperamenttipiirre? Sen vuoksi näitä kiusaajakavereita ei laiteta psykologille, että se kiusaus voi olla niin hienovaraista, ettei sitä kukaan opettaja huomaa, tai sitten opettaja ei välitä. Se on tietysti opettajn vika, mutta niitä kiusaajatyyppisiä ihmisiä tulee vastaan kyllä aikuisenakin, jolloin ketään ei voi pakottaa minnekään psykologille. Toisinaan kiusattu voi itse vaikuttaa kiusaamiseen, mutta ei aina, se kai tässä oli pointti.

Olen tarkastellut koulumaailmaa Suomessa ja Espanjassa ja siltä kannalta ymmärrän jotenkin Kontulan pointin.



Me suomalaiset olemme herkkänahkaisia ja ilmeisesti itsetuntomme on valmiiksi sillä tavalla alhainen, että otamme itsemme kohdistuvan kritiikin todella raskaasti. Siksi pienestä kommentista, haukusta tai pilkasta syntyy helposti kierre; kiusaaja innostuu, kun näkee saavansa aikaan reaktion, ja yrittää uudelleen. Ja uudelleen, ja uudelleen.



Espanjassakin esiintyy tietysti kiusaamista, pahaakin, mutta se ei ole läheskään niin yleistä kuin Suomessa. Mielestäni se johtuu nälvimisen uhriksi joutuvan suhtautumisesta tilanteeseen.



Jos espanjalainen lapsi sanoo toista lihavaksi, toinen heittää takaisin että "Entäs sinä ja noi rillit?" - tämä on siis sananlasku, joka usein sanotaan takaisin oli kiusaajalla rillit tai ei. Tai vaihtoehtoisesti vastataan tyyliin "mitä se sulle kuuluu" tms, tai "Tottakai, ja ylpeä siitä."



Tämä sama tapa reagoida suoriin puheisiin, arvosteluun tai loukkauksiin on yleinen Espanjassa kaiken ikäisillä. Lapset siis oppivat tuollaiseen pienestä pitäen.



Aikuisillakin on tapana sanoa toisilleen kaikenlaista, joka ei suomalaisen korviin kuulosta kovin kivalta. "Maija, pitkästä aikaa, ei herranjestas kuinka olet lihonut!", "Niinpä, niinpä - tiedäthän mun iässä... Mutta kinkku on herkkua!"



Samoin aikuiset sanovat suoraan toisilleen, mitä mieltä ovat toistensa valinnoista tyyliin: "6 kk ja vieläkin imetät! Ei se tuolla lailla kasva!"... "Niin kuin tietäisit!" Tuollaisista arvosteluista nousisi Suomessa suorastaan sota, Espanjassa tilanne on sekunnissa kuitattu, eikä arvostelija kokenut tehneensä mitään väärää, eikä toinen edes kokenut, että häntä arvosteltiin. Suhtautuvat näihin asioihin vähän siihen tyyliin, että se on tuon mielipide ja minulla on omani.



Olisi meillä suomalaisilla opittavaa rennommassa asenteessa. Ei kaikkea arvostelua tai jokaista piikkiä kannata ottaa itseensä. Joskus pääsee niin paljon helpommalla, kun kohauttaa olkiaan. Kiusaamisen kierre on kamala asia ja kun sellainen on kerran syntynyt, uhrilla on hyvin vähän tehtävissä. Mutta ennen kuin asia pahenee kierteeksi, omat valinnat kyllä vaikuttavat.