Uusin Perhe-lehti: "Opettaja väittää, että kiusaaja ei ymmärrä huumoria"

jota ala- ja yläasteella nimiteltiin ja yritettiin ärsyttää (mutta jälkeenpäin ajatellen yritettiin ystävällisestikin lähestyä, mitä en silloin tajunnut), niin lukiossa kun nämä häirikkötyypit, jotka vittuili kaikille, jäi pois, niin minut jätettiinkin täysin huomiotta, koska se omituinen olemukseni ja käyttäytymiseni, jonka vuoksi minua nimiteltiin, ei tietenkään ollut loppunut. Muistan siellä lukiossa ajatelleeni, että tämä, että on kaikille täyttä ilmaa, on pahempaa kuin se, että pojat joskus kommentoi ikävästi. Toisin sanoen, vaikka nämä nimittelyt ja muut jäi pois, niin ei minun itsetuntoni siitä parantunut, koska todella olin omituinen, kun näin jälkikäteen ajattelee. Olisi siis ollut ihan itselleni hyötyä siitä, jos olisin mennyt puhumaan jollekulle vaikkapa ammattiauttajalle itsestäni.

jota ala- ja yläasteella nimiteltiin ja yritettiin ärsyttää (mutta jälkeenpäin ajatellen yritettiin ystävällisestikin lähestyä, mitä en silloin tajunnut), niin lukiossa kun nämä häirikkötyypit, jotka vittuili kaikille, jäi pois, niin minut jätettiinkin täysin huomiotta, koska se omituinen olemukseni ja käyttäytymiseni, jonka vuoksi minua nimiteltiin, ei tietenkään ollut loppunut. Muistan siellä lukiossa ajatelleeni, että tämä, että on kaikille täyttä ilmaa, on pahempaa kuin se, että pojat joskus kommentoi ikävästi. Toisin sanoen, vaikka nämä nimittelyt ja muut jäi pois, niin ei minun itsetuntoni siitä parantunut, koska todella olin omituinen, kun näin jälkikäteen ajattelee. Olisi siis ollut ihan itselleni hyötyä siitä, jos olisin mennyt puhumaan jollekulle vaikkapa ammattiauttajalle itsestäni.

että olin aivan pihalla kaikista sosiaalisista konventioista ja normaalin nuoren elämästä, etten kertakaikkiaan tajunnut, miksei minulla ollut kavereita tai miksi kaikki sosiaalinen kanssakäyminen on niin vaikeaa. Jälkeenpäin ajatellen näen ihan selvästi, miksi näin oli, joten ei siinä olisi yhtään auttanut se, jos olisin vaihtanut koulua tai muuta, kun ei se kiusaamisen loppuminenkaan helpottanut tilannetta.

olin arka ja ujo. Perusluonteeltani olin sivustaseuraaja ja hiljainen. Kiusaamisesta en uskaltanut kenellekään kertoa, koska kiusaajat olivat kaveripiirissäni. Ei silloin ollut kiva-kouluprojekteja enkä edes tiennyt että kiusaamiseen voisi saada apua joltakulta aikuiselta. Minä en sanonut kiusaajalleni takaisin, koska kiusaajani oli ilkeä sanoissaan ja koko luokan pomo. Jos olisin sanonut hänelle jotain vastaan, se olisi ollut muiden mielestä kuin hyttysen ininää ja minulle olisi naurettu yhä enemmän. Se on fakta. Nielin vain hiljaisesti kaiken, mitä minulle kuittailtiin vaatetuksestani (vanhempani olivat pienituloisia) ja vanhempieni ominaisuuksista (sille en mitään voinut). Kiusaaminen ei ollut niin läheskään vakavaa kuin mitä pahimmissa tapauksissa tiedän tapahtuvan. Silti se on jättänyt jälkensä minuun. Olen käynyt terapiassa ja sairastunut masennukseen. Itsetuntoni on ollut teini-iässä todella heikko. Ennen kuin tapasin poikaystävän, joka rakasti minua, en tajunnut, että oikeasti olen arvokas ihminen. Minä näin itseni sen kautta, miten nuo kaverit minua kohtelivat. Olin arvoton, ruma, naurettava, hylkiö. Minulla ei 10-15 -vuotiaana ei ollut minkäänlaisia eväitä suhtautua toisin kiusaamiseen ja itseeni. Olinhan vasta lapsi. Miten lapselta voi odottaa aikuisen kypsää persoonallisuutta? Terapiassa olen vasta aikuisena kasannut itseni palaset, mutta arvet näkyvät yhä. Nykyään olen kääntänyt nuo arvet voimavaraksi ja teen kaikkeni tehdäkseni maailmasta paremman paikan, sellaisen missä ihmiset rakastava toisiaan. Omalta osaltani olen toimillani ja neuvonpidolla muiden vanhempien kanssa saanut lasten kaveripiirissä ilmapiiriä muutetuksi myönteisempään suuntaan. Lapset arvostavat ja kannustavat toisiaan ja kaikki viihtyvät hyvin yhdessä. Ketään ei jätetä pois porukasta. Kannustan muitakin samaan. Jos tiedät, että lapsesi luokalla on joku yksinäinen, pohtikaa lapsesi kanssa, mitä hän voi tehdä jotta kenenkään ei tarvitse olla yksin.

Oikeasti on olemassa lapsia ja aikuisia, jotka loukkaantuvat joka asiasta. Loukkaantuvat siitä, että heitä huomioidaan, loukkaantuvat siitä, että heitä ei huomioida. Ottavat kaiken itseensä, eivätkä ymmärrä normaalia small talkia. Vähitellen tällaisten seuraa aletaan välttää, koska tahattomista ja hyväntahtoisistakin kommunikaatioyrityksistä seuraa vain kiusaamiskeskusteluja jne. Ja kyllä, minua itseäni on kiusattu myös. Joten tiedän, mistä puhun. Osa menee juurikan tuohon samaan kastiin, eli suhtauduin itseeni liian vakavasti. Meillä oli kotona sellainen meininki, ja esim. äitini ei vieläkään osaa nauraa itselleen. Jos jouduin ala-asteella johonkin hassuun tilanteeseen, tein jotain väärin tai vastasin väärin kysymykseen - aloin itkemään. Jos joku asialle naurahti (ihan aiheellisesti vaikka) tai kommentoi asiaa, tulkitsin tämän heti kiusaamisena. Onneksi olen myöhemmin oppinut löysäämään pipoa. Nimittäin omille virheilleen nauraminen on helpottavaa. Työyhteisössäkin tosikot ovat melko rasittavia, ja heille naureskellaan kuitenkin, vaikka sitten selän takana. Jos asianomainen suhtautuisi itseensä ja virheisiinsä hieman kevyemmin, olisi kaikilla helpompaa. Esimerkiksi tällaisen tosikon dokumenttia on mahdoton oikolukea ja lähettää korjaukset, koska esimerkiksi kirjoitusvirheestä huomauttaminen koetaan kiusaamisena...

myös tuollaisella loukkaantujalla.

kuitenkin tajuta, että vaikkahän kuinka loukkaantuisi, ei toinen välttämättä tarkoittanut loukata. Hänelläkin saattaisi muutama ystävyyssuhde säilyä, jos ei ITSE alkaisi käyttäytyä vihamielisesti muita kohtaan.

Mutta kuten sanottu, jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. Toisilla siitä vaanseuraa se, ettei kukaan tahdo olla heidän kanssaan. Koska kaikilla on myös oikeus valita seuransa.

t. Kolmen lapsen äiti, jota kiusattiin yläasteella mutta joka päätti olla välittämättä asiasta ja olikin. Yhtä lapsistani on kiusattu, ja opetin hänelle saman asenteen mitä itselläni oli. Ja hyvin olemme pärjänneet. Erittäin hyvin.

Kiusaamisesi ei voinut olla kovin pahaa, kun kykenit olemaan välittämättä siitä. Ilmeisesti sinulla oli myös muita ilon lähteitä ja tukea elämässä, jotta kestit sen. Kaikilla ei ole.

Jos jonkun elämässä kiusaaminen ei ole noussut elämää määrittäväksi tekijäksi, niin silloin kiusaaminen ei ole ollut pahaa. Eri ihmisillä on erilaiset voimavarat ja itsetunto käsitellä ongelmia, joten samanlaisen kiusaamisen voi kaksi ihmistä kokea eri tavalla.

Itseäni on kiusattu. Minua on kiusattu oudosta siskostani (oli pari luokka ylempänä), köyhästä kodistani (ei ollut videoita ja auto vanha), pahasta aknestani, hyvästä koulumenestyksestä, en edes muista, mistä kaikesta.

Monesti kiusaaminen oli sanallista, mutta koulumatkalla minua on tönitty, reppuni on rikottu, pyöräni heitetty ojaan, ruokaani sotkettu, kotitaloustunnilla häiritty (mm. niin, että sain raakoja kananmunia päälleni), minut on suljettu porukan ulkopuolelle, synttäreilleni ei tullut kukaan alaluokilla.

Onko tuo todellista kiusaamista? En osaa sanoa, mutta varmaan joidenkin mielestä ei, koska en antanut sen vaikuttaa itseeni. En silloin, enkä nytkään. Oikeastaan kadun vain niitä kiusaajien sanoja, jotka toistin perheelleni ja erityisesti siskolleni (joka ei huolehtinut hygieniastaan).

että on oikein kiusata (ja nyt ei ole kyse siitä, että joku on vaan ekstrovertti), vaan, että ei ne tavallisetkaan lapset, jotka myös on lapsia, aina kestä ihan mitä vaan käytöstä toisten puolelta, ja jos on joku, joka ei anna muiden olla oma itsensä ja rauhassa ja tehdä sitä mitä haluaa, niin on aika luonnollista, että lapset alkaa tehdä jotain poistaakseen ko. haitan. Ei oikein, mutta luonnollista. Meinaatko siis itse, että jos sulla on työtoveri, joka koko ajan tulee sun työpisteen viereen ja puhuu tauotta (itsestään ja erinomaisuudestaan) ja tulee ruokatauolla sun viereen ja puhuu tauotta ja tulee saattamaan työpäivän päätteeksi sut autolle ja puhuu tauotta ja pidättelee sua siinä ylimääräiset 10 minuuttia eikä ota kuuleviin korviinsa kun asiallisesti eri yhteyksissä ilmaiset, että nyt olisi töitä, tai nyt pitäisi mennä tms, niin pystyt vain ajattelemaan, että hän nyt vain on sellainen ja hymyilet? Ei ikinä yhtään ärsytä? Vau, olet kyllä aika täydellinen. Mua ärsyttää joskus jo vähempikin. Jos kaikki oltaisiinkin niinkuin sinä, niin ei kiusaamista tietenkään olisi. Mutta kun ne lapset on lapsia, nekin jotka joskus "ajautuu" kiusaajiksi. Kyllä kiusaamistapauksissa on syytä miettiä molemmat puolet, silloin kun se kiusaaminen on siis alkanut. Eri asia joku yksittäinen kiusaajatyyppi, joka valitsee uhrinsa ties millä perusteilla.

Jos joku ihminen todella on noin ekstrovertti kuin kuvailet eikä usko puhetta, silloinko pitäisi alkaa tehdä hänelle jotain jäyniä tai olla hänelle ilkeä, jotta viesti menisi perille? Minä en jasa uskoa, että on olemassa työkaveria, joka jatkaa tuntikaupalla yksinpuhelua työpisteessäni sen jälkeen kun olen ystävällisesti sanonut, että nyt minun täytyy keskittyä työhoni. Jos sellainen ihminen on olemassa, niin kaikin mokomin puhukoon. Se ei ole minulta pois eikä minun verenpainettani nostata.

Hän tosiaan tuli ruokalassakin muiden seuraan, välittämättä yhtään, mistä oli keskusteltu, aloitti jutun jostain omasta matkastaan, eilisistä tekemisistään, lukemastaan kirjasta. Nämä eivät olleet keskusteluja, vaan luentoja ja yksinpuheluita.

Onneksi olin vain konsulttina tuossa projektissa, joten pääsin muutaman kuukauden päästä pois. Sama meininkin nimittäin jatkui työtäkin tehdessä. Käytännössä kaikilla oli "luurit päässään" ja "kuuntelivat musiikkia", jotta eivät olisi joutuneet "keskustelemaan" tämän tyypin kanssa. Avokonttorissa hän kulki työkavereiden luona ympäriinsä ja ihmiset olivat "keskittyvinään", kun tämä tyyppi lähestyi. Jotkut jopa saattoivat lähteä "soittamaan puhelua" tai vessaan, jotta olisivat välttäneet ko. henkilön kanssa keskustelun.

Miksi näin? Kun yleensä ihmiset haluaa tehdä työtäkin, koska siitä se palkka maksetaan.

jos kuitenkin sitten kirjoittelee samassa viestissä niin että välittyy se asenne että kiusaaminen on ihan ookoo. Eihän ne muut lapset voineet sille mitään, ensin ne yritti hyvällä ja sitten heidän oli pakko suojella itseään pahalla kun toi yks nyt vaan on niin ärsyttävä ja puhuukin koko ajan. Siis sehän on aivan luonnollinen reaktio eikä tee niistä kiusaajista pahoja, ennen pitkää jokainen kiltti ja kiva lapsi rupee varmasti rääkkäämään muita lapsia jos ne ei tajua lopettaa ärsyttävänä olemista, ei sille vaan voi mitään.

i]

jos tuntee tarvetta alkaa mukamas "itseään suojellakseen" kiusata ihmisiä joista ei oikein tykkää? Olisiko syytä masentua jos huomaa olevansa tuommoinen ihminen?

kaikkihan ovat tässäkin ketjussa miljoonaan kertaan sanoneet, että kiusaaminen ei ole ok vaikka olisi millainen tilanne. Siksi en sitä viitsinyt enää miljoonannen ensimmäisen kerran mainita.

JOka asiasta loukkaantujan olisi syytä kuitenkin tajuta, että vaikkahän kuinka loukkaantuisi, ei toinen välttämättä tarkoittanut loukata. Hänelläkin saattaisi muutama ystävyyssuhde säilyä, jos ei ITSE alkaisi käyttäytyä vihamielisesti muita kohtaan. Mutta kuten sanottu, jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. Toisilla siitä vaanseuraa se, ettei kukaan tahdo olla heidän kanssaan. Koska kaikilla on myös oikeus valita seuransa.

muita kohtaan? Yleensä jos joku loukkaantuu, hän tuntee pahaa oloa itsekseen, käpertyy kuoreensa ja itkee itkunsa salassa.

Kaveripiiristä poissulkeminen on myös kiusaamisen muoto. Minä ajattelen niin, että vaikka lapsella on oikeus valita paras kaverinsa, ketään ei saa jättää leikeistä pois eikä ketään saa syrjiä. Kenestäkään lapsesta ei saa ajatella niin, että "en tahdo olla tuon lapsen kanssa". Näin minä kasvatan oman lapseni.

joskus aika rankkaakin, ja se toimii jos molemmat ymärtävät sen ja ovat sitä kestäviä, siis tasa-arvoisia. Tapahtuu koulussa ja työpaikoilla. Rankkaa läppää ei heitetä semmoiselle, joka ei kestä sitä koska silloin tämä olisi kiusaamista. Läpänheitto tapahtuu ryhmässä ja se vaatii ryhmän. Kiusattu on usein ryhmän erilainen, joka ei sopeudu siihen. Hän ei osaa ryhmän läpänheittoa, ei osaa pitää puoliaan.

Tämä ei tarkoita, että puolustelen kiusaamista vaan sanon kuten asia on.

muita kohtaan? Yleensä jos joku loukkaantuu, hän tuntee pahaa oloa itsekseen, käpertyy kuoreensa ja itkee itkunsa salassa.

Kaveripiiristä poissulkeminen on myös kiusaamisen muoto. Minä ajattelen niin, että vaikka lapsella on oikeus valita paras kaverinsa, ketään ei saa jättää leikeistä pois eikä ketään saa syrjiä. Kenestäkään lapsesta ei saa ajatella niin, että "en tahdo olla tuon lapsen kanssa". Näin minä kasvatan oman lapseni.

sinä sitten valmis viettämään vapaa- aikasi ihan kenen kanssa tahansa?

Ja jos joku loukkaantuu, vetäytyy kuoreensa ja alkaa kartella muita, vaikka alunperin kukaan ei olisi yrittänyt loukata häntä, niin ei se sille loukkaantujalle ole sen parempi tilanne.

Siinä on yksi aihe, mitä koulussa ei nykyään opeteta. Ei opeteta rakastamaan toista. Rakkaudesta kumpuava huumori on kuplivaa iloa. Siinä ei ole pienintäkään mahdolisuutta väärinymmärryksiin.

"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" on hyvä neuvo, jota vanhempien pitäisi lapsilleen opettaa ja elää todeksi omassa elämässäänkin. Kouluissa ja kodeissa kannattaisi kaivaa esiin pölyttyneet Raamatut ja etsiä sieltä viisaita elämänohjeita.

muita kohtaan? Yleensä jos joku loukkaantuu, hän tuntee pahaa oloa itsekseen, käpertyy kuoreensa ja itkee itkunsa salassa. Kaveripiiristä poissulkeminen on myös kiusaamisen muoto. Minä ajattelen niin, että vaikka lapsella on oikeus valita paras kaverinsa, ketään ei saa jättää leikeistä pois eikä ketään saa syrjiä. Kenestäkään lapsesta ei saa ajatella niin, että "en tahdo olla tuon lapsen kanssa". Näin minä kasvatan oman lapseni.

Olisitko sinä sitten valmis viettämään vapaa- aikasi ihan kenen kanssa tahansa? Ja jos joku loukkaantuu, vetäytyy kuoreensa ja alkaa kartella muita, vaikka alunperin kukaan ei olisi yrittänyt loukata häntä, niin ei se sille loukkaantujalle ole sen parempi tilanne.

erityisesti niille, jotka ovat yksin, särkyneitä, syrjittyjä, väärin ymmärrettyjä, kaikkien hylkäämiä.

jotkut pitävät itseään kiusattuina helpommin kuin toiset, ottavat siis enemmän tosissaan muiden kommentit. Vanhempien vaativa tehtävä onkin saada lapselle niin hyvä itseluottamus, että kestää negatiivisia kommentteja. Raju, järjestelmällinen kiusaaminen onkin sitten toinen juttu.

t. Kolmen lapsen äiti, jota kiusattiin yläasteella mutta joka päätti olla välittämättä asiasta ja olikin. Yhtä lapsistani on kiusattu, ja opetin hänelle saman asenteen mitä itselläni oli. Ja hyvin olemme pärjänneet. Erittäin hyvin.

Kiusaamisesi ei voinut olla kovin pahaa, kun kykenit olemaan välittämättä siitä. Ilmeisesti sinulla oli myös muita ilon lähteitä ja tukea elämässä, jotta kestit sen. Kaikilla ei ole.

Jos jonkun elämässä kiusaaminen ei ole noussut elämää määrittäväksi tekijäksi, niin silloin kiusaaminen ei ole ollut pahaa. Eri ihmisillä on erilaiset voimavarat ja itsetunto käsitellä ongelmia, joten samanlaisen kiusaamisen voi kaksi ihmistä kokea eri tavalla. Itseäni on kiusattu. Minua on kiusattu oudosta siskostani (oli pari luokka ylempänä), köyhästä kodistani (ei ollut videoita ja auto vanha), pahasta aknestani, hyvästä koulumenestyksestä, en edes muista, mistä kaikesta. Monesti kiusaaminen oli sanallista, mutta koulumatkalla minua on tönitty, reppuni on rikottu, pyöräni heitetty ojaan, ruokaani sotkettu, kotitaloustunnilla häiritty (mm. niin, että sain raakoja kananmunia päälleni), minut on suljettu porukan ulkopuolelle, synttäreilleni ei tullut kukaan alaluokilla. Onko tuo todellista kiusaamista? En osaa sanoa, mutta varmaan joidenkin mielestä ei, koska en antanut sen vaikuttaa itseeni. En silloin, enkä nytkään. Oikeastaan kadun vain niitä kiusaajien sanoja, jotka toistin perheelleni ja erityisesti siskolleni (joka ei huolehtinut hygieniastaan).

peljästään jo sen takia että muistat yhä nuo yksittäiset tapahtumat. Se ei ole voinut olla vaikuttamatta sinuun, aikakin alitajuisesti. Kiusaaminen ei jalosta ketään.

että on oikein kiusata (ja nyt ei ole kyse siitä, että joku on vaan ekstrovertti), vaan, että ei ne tavallisetkaan lapset, jotka myös on lapsia, aina kestä ihan mitä vaan käytöstä toisten puolelta, ja jos on joku, joka ei anna muiden olla oma itsensä ja rauhassa ja tehdä sitä mitä haluaa, niin on aika luonnollista, että lapset alkaa tehdä jotain poistaakseen ko. haitan. Ei oikein, mutta luonnollista. Meinaatko siis itse, että jos sulla on työtoveri, joka koko ajan tulee sun työpisteen viereen ja puhuu tauotta (itsestään ja erinomaisuudestaan) ja tulee ruokatauolla sun viereen ja puhuu tauotta ja tulee saattamaan työpäivän päätteeksi sut autolle ja puhuu tauotta ja pidättelee sua siinä ylimääräiset 10 minuuttia eikä ota kuuleviin korviinsa kun asiallisesti eri yhteyksissä ilmaiset, että nyt olisi töitä, tai nyt pitäisi mennä tms, niin pystyt vain ajattelemaan, että hän nyt vain on sellainen ja hymyilet? Ei ikinä yhtään ärsytä? Vau, olet kyllä aika täydellinen. Mua ärsyttää joskus jo vähempikin. Jos kaikki oltaisiinkin niinkuin sinä, niin ei kiusaamista tietenkään olisi. Mutta kun ne lapset on lapsia, nekin jotka joskus "ajautuu" kiusaajiksi. Kyllä kiusaamistapauksissa on syytä miettiä molemmat puolet, silloin kun se kiusaaminen on siis alkanut. Eri asia joku yksittäinen kiusaajatyyppi, joka valitsee uhrinsa ties millä perusteilla.

Jos joku ihminen todella on noin ekstrovertti kuin kuvailet eikä usko puhetta, silloinko pitäisi alkaa tehdä hänelle jotain jäyniä tai olla hänelle ilkeä, jotta viesti menisi perille? Minä en jasa uskoa, että on olemassa työkaveria, joka jatkaa tuntikaupalla yksinpuhelua työpisteessäni sen jälkeen kun olen ystävällisesti sanonut, että nyt minun täytyy keskittyä työhoni. Jos sellainen ihminen on olemassa, niin kaikin mokomin puhukoon. Se ei ole minulta pois eikä minun verenpainettani nostata.

Hän tosiaan tuli ruokalassakin muiden seuraan, välittämättä yhtään, mistä oli keskusteltu, aloitti jutun jostain omasta matkastaan, eilisistä tekemisistään, lukemastaan kirjasta. Nämä eivät olleet keskusteluja, vaan luentoja ja yksinpuheluita. Onneksi olin vain konsulttina tuossa projektissa, joten pääsin muutaman kuukauden päästä pois. Sama meininkin nimittäin jatkui työtäkin tehdessä. Käytännössä kaikilla oli "luurit päässään" ja "kuuntelivat musiikkia", jotta eivät olisi joutuneet "keskustelemaan" tämän tyypin kanssa. Avokonttorissa hän kulki työkavereiden luona ympäriinsä ja ihmiset olivat "keskittyvinään", kun tämä tyyppi lähestyi. Jotkut jopa saattoivat lähteä "soittamaan puhelua" tai vessaan, jotta olisivat välttäneet ko. henkilön kanssa keskustelun. Miksi näin? Kun yleensä ihmiset haluaa tehdä työtäkin, koska siitä se palkka maksetaan.

jotkut pitävät itseään kiusattuina helpommin kuin toiset, ottavat siis enemmän tosissaan muiden kommentit. Vanhempien vaativa tehtävä onkin saada lapselle niin hyvä itseluottamus, että kestää negatiivisia kommentteja. Raju, järjestelmällinen kiusaaminen onkin sitten toinen juttu.

On olemassa asiallista kritiikkiä ja negatiivissävyistä kuittailua. Kenenkään ei tarvitse olla niin vahva, että kestäisi kuittailua. Toiset pystyvät ottamaan asiallista kritiikkiä vastaan paremmin kuin toiset, mutta kyllä kritiikkikin aina tuntuu jossain. On hyvä, että ihminen tuntee jotain kun hänen tekemisiään kritisoidaan. Sellainen ihminen, joka ei tunne mitään ja on täysin kylmä, on psykopaatti.

erityisesti niille, jotka ovat yksin, särkyneitä, syrjittyjä, väärin ymmärrettyjä, kaikkien hylkäämiä.

tartte tyytyä toivomiseen, sen kun menet lähimpään lähiöbaariin, vanhainkotiin, hiv- klinikalle vapaaehtoiseksi jne. Ei ne kaikki syrjityt ole söpöjä pikkutyttöjä.

Kuinka monennen turpaanvedon jälkeen saa lopettaa nauramisen, koska ei enää tarvitse kääntää toista poskea?



On eri asia nauraa jonkun kanssa, kuin jollekin...

erityisesti niille, jotka ovat yksin, särkyneitä, syrjittyjä, väärin ymmärrettyjä, kaikkien hylkäämiä.

No ei sun tartte tyytyä toivomiseen, sen kun menet lähimpään lähiöbaariin, vanhainkotiin, hiv- klinikalle vapaaehtoiseksi jne. Ei ne kaikki syrjityt ole söpöjä pikkutyttöjä.

niissä puitteissa missä kykenen. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä ns. vähäosaisten parissa.

ed

Mun kaveriani kiusasi opettaja. Tuleepa nyt väkisinkin mieleen, että onko Kontulalla ollut tapana myös nimitellä ja töniä niitä tosikko-oppilaitaan?

löytyy entisiä koulukiusaajia, jotkut eivät sitten pääse siitä tavasta eroon koskaan.