Uusin Perhe-lehti: "Opettaja väittää, että kiusaaja ei ymmärrä huumoria"

Kuinka monennen turpaanvedon jälkeen saa lopettaa nauramisen, koska ei enää tarvitse kääntää toista poskea?

On eri asia nauraa jonkun kanssa, kuin jollekin...

tarvitse liiotella. En tiedä mitä tuo Kontula on sanonut, mutta itse tarkoitan humoristisella suhtautumisella sitä, että jos itselle vittuillaan, niin sitten vittuillaan takaisin, tai yritetään nolata se toinen. Eihän tässä oikeasta huumorista ole kyse, mutta se on vain vastakohta sille, että suututaan tai aletaan itkeä. Tietystikään tämä ei aina auta, mutta voihan sitä edes kokeilla.

Kuinka monennen turpaanvedon jälkeen saa lopettaa nauramisen, koska ei enää tarvitse kääntää toista poskea? On eri asia nauraa jonkun kanssa, kuin jollekin...

tarvitse liiotella. En tiedä mitä tuo Kontula on sanonut, mutta itse tarkoitan humoristisella suhtautumisella sitä, että jos itselle vittuillaan, niin sitten vittuillaan takaisin, tai yritetään nolata se toinen. Eihän tässä oikeasta huumorista ole kyse, mutta se on vain vastakohta sille, että suututaan tai aletaan itkeä. Tietystikään tämä ei aina auta, mutta voihan sitä edes kokeilla.

On kummallinen moraali ihmisellä, jos hyväksyy sen, että jollekulle ihmisellä saa sanoa rumasti ja v**tuilla. Se on kategorisesti väärin. Jeesus sanoi: "Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos." (Matt. 15:11)

Jos lapselleni sanotaan rumasti tai ilkeästi, olen neuvonut häntä toimimaan seuraavalla tavalla: Jos mahdollista ja kohtuullista, hän voi jättää huomiotta ilkeät sanat. Hän voi ajatella, että kaveri ei ymmärrä mitä on tekemässä ja antaa anteeksi nuo sanat. Jos kuitenkin huono käytös häntä kohtaan jatkuu tai käy sietämättömäksi, olen kehottanut häntä puolustautumaan sanoen "Lopeta" tai "Sinulla ei ole oikeutta kiusata minua". Jos tämäkään ei tehoa, olen neuvonut kertomaan asiasta opettajalle ja/tai vanhemmalle. Joka tapauksessa kaikesta saa aina kertoa vanhemmille. Itselläni on nollatoleranssi rumien ja loukkaavien puheiden suhteen siinä mielessä, että rumille puheille ja karskille kielenkäytölle nauraminen porukassa tekee naurajan osalliseksi niistä puheista. Se ei ole hyväksyttävää. Se on tosikkomaista, mutta on asioita, joilla ei ole sivistynyttä eikä sopivaa leikkiä. On myöskin väärin kiusaajaa kohtaa antaa samalla mitalla takaisin. On hänen itsensä kannalta parasta, että hän saa heti alkuunsa lopetettua kiusaamisen ja ruman käytöksen niin että siihen ei joko kukaan reagoi tai väärä käytös tuomitaan. Pitemmän päälle on hänen etunsa mukaista, että hän oppii käyttäytymään rakastavasti lähimmäistään kohtaan. Nöyryyttä ja anteeksiantoa tarvitaan molemmin puolin aina ja jatkuvasti.

jos toista ei naurata. ja tuo ope oli siis jo vuosia eläkkeellä ollut opettaja.

On kummallinen moraali ihmisellä, jos hyväksyy sen, että jollekulle ihmisellä saa sanoa rumasti ja v**tuilla. Se on kategorisesti väärin. Jeesus sanoi: "Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos." (Matt. 15:11)

Jos lapselleni sanotaan rumasti tai ilkeästi, olen neuvonut häntä toimimaan seuraavalla tavalla: Jos mahdollista ja kohtuullista, hän voi jättää huomiotta ilkeät sanat. Hän voi ajatella, että kaveri ei ymmärrä mitä on tekemässä ja antaa anteeksi nuo sanat. Jos kuitenkin huono käytös häntä kohtaan jatkuu tai käy sietämättömäksi, olen kehottanut häntä puolustautumaan sanoen "Lopeta" tai "Sinulla ei ole oikeutta kiusata minua". Jos tämäkään ei tehoa, olen neuvonut kertomaan asiasta opettajalle ja/tai vanhemmalle. Joka tapauksessa kaikesta saa aina kertoa vanhemmille. Itselläni on nollatoleranssi rumien ja loukkaavien puheiden suhteen siinä mielessä, että rumille puheille ja karskille kielenkäytölle nauraminen porukassa tekee naurajan osalliseksi niistä puheista. Se ei ole hyväksyttävää. Se on tosikkomaista, mutta on asioita, joilla ei ole sivistynyttä eikä sopivaa leikkiä. On myöskin väärin kiusaajaa kohtaa antaa samalla mitalla takaisin. On hänen itsensä kannalta parasta, että hän saa heti alkuunsa lopetettua kiusaamisen ja ruman käytöksen niin että siihen ei joko kukaan reagoi tai väärä käytös tuomitaan. Pitemmän päälle on hänen etunsa mukaista, että hän oppii käyttäytymään rakastavasti lähimmäistään kohtaan. Nöyryyttä ja anteeksiantoa tarvitaan molemmin puolin aina ja jatkuvasti.

kyllä hiljeneminen ainakaan auta yhtään mitään! Ei ainakaan minun tapauksessani. Minä taas panin merkille, että niitä, jotka sanoivat takaisin, ei pahemmin häiritty. Jos menet jollekin yläluokkalaiselle "kovikselle" mussuttamaan, että sinä et saa kiusata minua, niin ne lähinnä nauraa päälle. Ehkä se tehoaa vielä pikkulapsiin, mutta ei vanhempiin. Kai se kiusaaja nyt tietää, ettei niin kuulu toimia, ja toimii silti.

On kummallinen moraali ihmisellä, jos hyväksyy sen, että jollekulle ihmisellä saa sanoa rumasti ja v**tuilla. Se on kategorisesti väärin. Jeesus sanoi: "Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos." (Matt. 15:11) Jos lapselleni sanotaan rumasti tai ilkeästi, olen neuvonut häntä toimimaan seuraavalla tavalla: Jos mahdollista ja kohtuullista, hän voi jättää huomiotta ilkeät sanat. Hän voi ajatella, että kaveri ei ymmärrä mitä on tekemässä ja antaa anteeksi nuo sanat. Jos kuitenkin huono käytös häntä kohtaan jatkuu tai käy sietämättömäksi, olen kehottanut häntä puolustautumaan sanoen "Lopeta" tai "Sinulla ei ole oikeutta kiusata minua". Jos tämäkään ei tehoa, olen neuvonut kertomaan asiasta opettajalle ja/tai vanhemmalle. Joka tapauksessa kaikesta saa aina kertoa vanhemmille. Itselläni on nollatoleranssi rumien ja loukkaavien puheiden suhteen siinä mielessä, että rumille puheille ja karskille kielenkäytölle nauraminen porukassa tekee naurajan osalliseksi niistä puheista. Se ei ole hyväksyttävää. Se on tosikkomaista, mutta on asioita, joilla ei ole sivistynyttä eikä sopivaa leikkiä. On myöskin väärin kiusaajaa kohtaa antaa samalla mitalla takaisin. On hänen itsensä kannalta parasta, että hän saa heti alkuunsa lopetettua kiusaamisen ja ruman käytöksen niin että siihen ei joko kukaan reagoi tai väärä käytös tuomitaan. Pitemmän päälle on hänen etunsa mukaista, että hän oppii käyttäytymään rakastavasti lähimmäistään kohtaan. Nöyryyttä ja anteeksiantoa tarvitaan molemmin puolin aina ja jatkuvasti.

kyllä hiljeneminen ainakaan auta yhtään mitään! Ei ainakaan minun tapauksessani. Minä taas panin merkille, että niitä, jotka sanoivat takaisin, ei pahemmin häiritty. Jos menet jollekin yläluokkalaiselle "kovikselle" mussuttamaan, että sinä et saa kiusata minua, niin ne lähinnä nauraa päälle. Ehkä se tehoaa vielä pikkulapsiin, mutta ei vanhempiin. Kai se kiusaaja nyt tietää, ettei niin kuulu toimia, ja toimii silti.

neuvon lastani kertomaan opettajalle ja/tai vanhemmalle ja joka tapauksessa aina saa kertoa vanhemmalle. Itselläni on hyviä kokemuksia koulun kiva koulu -ohjelmasta. Se on katkaissut kiusaamisen heti alussa monen kiusaajan kohdalla. Kun kiusaamiseen puututaan tarpeeksi varhaisessa vaiheessa, lapsista ei pääse kasvamaan sydämensä kovettaneita "koviksia". Tosin tuossakin vaiheessa on rakastavalla ja rajat asettavalla puuttumisella vielä paljon tehtävissä.

Mielenkiintoista huomata, kuinka eri tavoin ihmiset lukevat ja ymmärtävät asioita. Ja lisäksi aihe on sellainen, joka todella herättää tunnereaktioita.



Itse olen ymmärtänyt asian näin:



- Kiusaamista ei tule hyväksyä ja siihen tulee puuttua



- Kiusaamisen määritelmä on kuitenkin erittäin häilyvä, joku kokee kiusaamisena asian, joka ei ole kiusaamiseksi edes tarkoitettu. Jotain kiusataan systemaattisesti ja rankasti vuosien ajan. Jotain joskus ja satunnaisesti. Jonkun kohdalla kiusaaminen loppuu kun koulu vaihtuu. Monen kohdalla kiusaaminen jatkuu vaikka koulu vaihtuu. Joku kestää kovaakin kiusaamista sen kummempia hätkähtämättä, eikä traumatisoidu. Joku ei kestä pienintäkään kritiikkiä tai kommenttia ja saattaa traumatisoitua pahastikin. Ja lukematon määrä variaatioita näiden välillä.



- Kiusaamista tapahtuu kaikkialla ja sitä tulee tapahtumaan. Kiusaamista ei koskaan tulla kitkemään kokonaan. Ei koskaan. Vaikka se ajatuksena olisikin niin kaunis.



Eli kovin monimutkainen ja haasteellinen kokonaisuus.



Kysynkin, että onko ainoa mahdollinen vaikutuskeino puuttua ainoastaan kiusaajan toimintaan?



Tältä kantilta katsoen, ja muistaen kuinka monisyisestä asiasta on kyse, näen Kontulan puheissa tietyn pointin. En koskaan lähde syyllistämään uhria. En hyväksy kiusaamista. Mutta katson kuitenkin, että ongelman ratkaisemiseksi (ainakin joissakin tapauksissa) olisi tehtävissä muutakin kuin pelkkä kiusaajan toimiin puuttuminen.



Vanhempien tehtävä on tukea ja kannustaa lasta, myös sitä ujoa ja hiljaista. Rakastaa, antaa tukea. Kertoa, että maailma on rankka paikka, että aina ei saa kaikkea mitä haluaa, että vaikeita tilanteita tulee kaikille eteen. Ja että yleensä niistä selviää toisten ihmisten tuella. Vanhempien vastuulla on se, ettei lähetä lasta likaisissa haisevissa vaatteissa kouluun. Ja että elo on muutenkin suhteellisen normaalia.



Tällä pystytään karsimaan ainakin osa kiusaamistapauksista. Ja helpottamaan osaa kiusaamistapauksista. Eikä todellakaan ole kyseessä kiusatun syyllistäminen.



Mutta kuten sanoin, asia on monimutkainen, ja kaikilla lapsilla ei ole vanhempia huolehtimaan em asioista. Lisäksi on erityislapsia, lapsia joita kiusataan ilman näennäistä syytä jne.



Mutta oikeasti, vanhemmat, tiettyihin asioihin voi puuttua. Temperamentin tyypistä huolimatta lapselle voi kehittyä joko hyvä itseluottamus, tai huono. Ja tässä kodilla on valtavan suuri merkitys. Ja vielä, itsetunto muuttuu ja kehittyy läpi elämän. Jos se jossakin vaiheessa on huono ja kehittymätön, on kaikki mahdollisuudet siihen, että se muuttuu ja kehittyy vielä.



Ja nyt heitän tähän ajatuksen, joka varmasti saa aikaan vastalauseiden ryöpyn...



Monen kiusatun lapsen vanhemmat syyllistyvät pamperoimaan ja ylisuojelemaan omaa kullannuppuaan tilanteessa jolloin tulisi tsempata lasta, valaa uskoa ja luottamusta, kertoa lapselle kuinka ihana ja hyvä hän on ja kuinka hän selviää koettelemuksista. Rohkaista lasta uskomaan itseensä.



Se, että vanhemmat huutavat kuin hyeena ja syyllistävät lopulta kaikkia jopa asioista joita ei ole edes tapahtunut, ei auta ketään.



Loppuun yksi muistelo omasta elämästäni. Naapurissa asui äiti, jonka pieni ylisuojeltu kullanmuru aloitti päiväkodissa. Ensimmäisen lelupäivän jälkeen äiti varasi audienssin päiväkodin johtajalle ja vaati, että dinosaurukset tulee kieltää koko päiväkodissa, koska hänen poikansa oli pelännyt niitä. Tähän ei suostuttu, ja äiti oli todella tuohtunut. Ja pamperoi ja voivotteli omaa poikaansa ja pojan dinosauruspelkoa niin, että me muut seurasimme huuli pyöreänä. Ja tämä malli toistui asiassa kuin asiassa. Kerrasta toiseen. Ja arvatkaaapa vaan tuliko pojasta kiusattu.



Mitä itse olisit tehnyt?

a) vaatinut päiväkotia kieltämään saurukset?

b) mennyt kauppaan, ostanut pojalle muutamat saurukset ja kertonut hänelle, että ne ovat ihan vaarattomia ja itse asiassa aika kivoja leluja. Että pelätä ei tarvitse.



Tunnistatko itsesi?



t. Kolmen lapsen äiti, jota kiusattiin yläasteella mutta joka päätti olla välittämättä asiasta ja olikin. Yhtä lapsistani on kiusattu, ja opetin hänelle saman asenteen mitä itselläni oli. Ja hyvin olemme pärjänneet. Erittäin hyvin.

t. Kolmen lapsen äiti, jota kiusattiin yläasteella mutta joka päätti olla välittämättä asiasta ja olikin. Yhtä lapsistani on kiusattu, ja opetin hänelle saman asenteen mitä itselläni oli. Ja hyvin olemme pärjänneet. Erittäin hyvin.

kun kykenit olemaan välittämättä siitä. Ilmeisesti sinulla oli myös muita ilon lähteitä ja tukea elämässä, jotta kestit sen. Kaikilla ei ole.

kun kykenit olemaan välittämättä siitä. Ilmeisesti sinulla oli myös muita ilon lähteitä ja tukea elämässä, jotta kestit sen. Kaikilla ei ole.

jos kiusaus johtuu oikeista ongelmista, kuten tuo, että joku ei käy suihkussa viikkoon ja menee kouluunkin haisevana, niin vaihtoehto kiusaamiselle on se, että tämä oppilas jätetään täysin huomiotta, ja 9 vuotta on pitkä aika olla yksin. Kun sen sijaan voisi muuttaa niitä syitä, miksi kiusataan, jos sellaisia siis selvästi on. Aina ei tietysti ole. Ja eihän nuo ns. oikeat ongelmat ole tietysti lapsen vaan yleensä vanhempien syytä.

kun kykenit olemaan välittämättä siitä. Ilmeisesti sinulla oli myös muita ilon lähteitä ja tukea elämässä, jotta kestit sen. Kaikilla ei ole.

jos kiusaus johtuu oikeista ongelmista, kuten tuo, että joku ei käy suihkussa viikkoon ja menee kouluunkin haisevana, niin vaihtoehto kiusaamiselle on se, että tämä oppilas jätetään täysin huomiotta, ja 9 vuotta on pitkä aika olla yksin. Kun sen sijaan voisi muuttaa niitä syitä, miksi kiusataan, jos sellaisia siis selvästi on. Aina ei tietysti ole. Ja eihän nuo ns. oikeat ongelmat ole tietysti lapsen vaan yleensä vanhempien syytä.

Koko lapsuuteni, teini-ikään asti, meillä käytiin kerran viikossa saunassa. Se oli normaalia. Joku saattoi haista enemmän, joku vähemmän. Ei kukaan silti puuttunut toisten hajuihin. Opettajan sukkahikikin haisi niin pahalle, että minua joskus oksetti, mutta koska kunnioitin opettajaa, ei olisi tullut mieleenkään mainita asiasta. Nykyään ihmisillä ei ole erilaisuuden sietokykyä. Ennen hyväksyttiin ns. kylähullut osana normaalia elämää. Nykyään kaikki vähänkin keskiverrosta poikkeavat pyritään lääkitsemään hiljaisiksi niin tehokkaasti etteivät eroa massasta. Mikä voisi olla sellainen tilanne, että "kiusaus johtuu oikeista ongelmista"? En keksi selaista, vaikka kuinka mietin. Mikään poikkeavuus ihmisessä ei oikeuta kiusaamaan ja kaiken kasvatuksen on tähdättävä tähän.

Koko lapsuuteni, teini-ikään asti, meillä käytiin kerran viikossa saunassa. Se oli normaalia. Joku saattoi haista enemmän, joku vähemmän. Ei kukaan silti puuttunut toisten hajuihin. Opettajan sukkahikikin haisi niin pahalle, että minua joskus oksetti, mutta koska kunnioitin opettajaa, ei olisi tullut mieleenkään mainita asiasta. Nykyään ihmisillä ei ole erilaisuuden sietokykyä. Ennen hyväksyttiin ns. kylähullut osana normaalia elämää. Nykyään kaikki vähänkin keskiverrosta poikkeavat pyritään lääkitsemään hiljaisiksi niin tehokkaasti etteivät eroa massasta. Mikä voisi olla sellainen tilanne, että "kiusaus johtuu oikeista ongelmista"? En keksi selaista, vaikka kuinka mietin. Mikään poikkeavuus ihmisessä ei oikeuta kiusaamaan ja kaiken kasvatuksen on tähdättävä tähän.

edelleenkään, noin sadannen tuhannennnen kerran, kukaan ei ole sanonut, että mikään oikeuttaisi kiusaamiseen. Jos oppilasta pidetään outona, hänet jätetään yksin, vaikka ei kiusattaisikaan. Ei se ole sen kivempaa. Sen vuoksi olisi ihan aiheellista opettajan ottaa puheeksi vanhempien kanssa, jos lapsi vaikkapa juurikin haisee päiväkaudet. Tuskin se lapsi siitä itsekään pitää.

En mä ainakaan haluaisi tulla miksikään Haisu- Pertti- kylähulluksi, jos vaihtoehtojakin on..

Kiusaaminen kesti koko yläasteen ja kohdistui ulkonäkööni. Pelkäsin tiettyjä aamuja, kun kiusaajat olivat samalla käytävällä odottamassa tunnin alkua. Mutta tein töitä itseni kanssa, päätin etten välitä, päätin että olen hyvä tyyppi ja ihana ihminen, päätin että joku päivä pääsen eroon paksuista silmalaseistani ja näytän kiusaajille kuinka kaunis olen. :-) En puhunut asiasta kotona enkä opettajille, kestin itsekseni. Ja tsemppasin itseäni, joskus hiljaa vessassa.. Joten tiedän kyllä, mitä kiusaaminen on.

MUTTA. Minulla oli paljon ystäviä, minulla oli vanhemmat jotka ovat aina uskoneet minuun ja valaneet luottamusta itseeni ja elämään ylipäätään. Joten vaikka kiusaaminen satutti ja ahdisti, en päästänyt sitä dominoimaan elämääni.

Tiedän, että samaa mahdollisuutta ei ole kaikilla, sanoin sen myös edellisessä viestissäni. Mutta monilla kuitenkin on, ja sillä on oikeasti valtavan suuri merkitys. Ainakin joissakin tapauksissa. Siksi tuntuu niin kummalliselta lukea kun jotku kirjoittavat, että kiusatuille ja heidän itsetunnolleen ei ole mitään tehtävissä. On tehtävissä!

t. Kolmen lapsen äiti, jota kiusattiin yläasteella mutta joka päätti olla välittämättä asiasta ja olikin. Yhtä lapsistani on kiusattu, ja opetin hänelle saman asenteen mitä itselläni oli. Ja hyvin olemme pärjänneet. Erittäin hyvin.

kun kykenit olemaan välittämättä siitä. Ilmeisesti sinulla oli myös muita ilon lähteitä ja tukea elämässä, jotta kestit sen. Kaikilla ei ole.

Koko lapsuuteni, teini-ikään asti, meillä käytiin kerran viikossa saunassa. Se oli normaalia. Joku saattoi haista enemmän, joku vähemmän. Ei kukaan silti puuttunut toisten hajuihin. Opettajan sukkahikikin haisi niin pahalle, että minua joskus oksetti, mutta koska kunnioitin opettajaa, ei olisi tullut mieleenkään mainita asiasta. Nykyään ihmisillä ei ole erilaisuuden sietokykyä. Ennen hyväksyttiin ns. kylähullut osana normaalia elämää. Nykyään kaikki vähänkin keskiverrosta poikkeavat pyritään lääkitsemään hiljaisiksi niin tehokkaasti etteivät eroa massasta. Mikä voisi olla sellainen tilanne, että "kiusaus johtuu oikeista ongelmista"? En keksi selaista, vaikka kuinka mietin. Mikään poikkeavuus ihmisessä ei oikeuta kiusaamaan ja kaiken kasvatuksen on tähdättävä tähän.

edelleenkään, noin sadannen tuhannennnen kerran, kukaan ei ole sanonut, että mikään oikeuttaisi kiusaamiseen. Jos oppilasta pidetään outona, hänet jätetään yksin, vaikka ei kiusattaisikaan. Ei se ole sen kivempaa. Sen vuoksi olisi ihan aiheellista opettajan ottaa puheeksi vanhempien kanssa, jos lapsi vaikkapa juurikin haisee päiväkaudet. Tuskin se lapsi siitä itsekään pitää. En mä ainakaan haluaisi tulla miksikään Haisu- Pertti- kylähulluksi, jos vaihtoehtojakin on..

se on kiusaamista ja siihen tulee opettajan puuttua. Hajusta huomauttaminen ei ole kohteliasta. Vaikka sen tekisi miten hienovaraisesti, se on isku vyön alle. Viisainta olisi pitää siinä kohtaa mölyt mahassaan ja siedättää itseään hajuille.

Kiusaaminen kesti koko yläasteen ja kohdistui ulkonäkööni. Pelkäsin tiettyjä aamuja, kun kiusaajat olivat samalla käytävällä odottamassa tunnin alkua. Mutta tein töitä itseni kanssa, päätin etten välitä, päätin että olen hyvä tyyppi ja ihana ihminen, päätin että joku päivä pääsen eroon paksuista silmalaseistani ja näytän kiusaajille kuinka kaunis olen. :-) En puhunut asiasta kotona enkä opettajille, kestin itsekseni. Ja tsemppasin itseäni, joskus hiljaa vessassa.. Joten tiedän kyllä, mitä kiusaaminen on. MUTTA. Minulla oli paljon ystäviä, minulla oli vanhemmat jotka ovat aina uskoneet minuun ja valaneet luottamusta itseeni ja elämään ylipäätään. Joten vaikka kiusaaminen satutti ja ahdisti, en päästänyt sitä dominoimaan elämääni. Tiedän, että samaa mahdollisuutta ei ole kaikilla, sanoin sen myös edellisessä viestissäni. Mutta monilla kuitenkin on, ja sillä on oikeasti valtavan suuri merkitys. Ainakin joissakin tapauksissa. Siksi tuntuu niin kummalliselta lukea kun jotku kirjoittavat, että kiusatuille ja heidän itsetunnolleen ei ole mitään tehtävissä. On tehtävissä!

t. Kolmen lapsen äiti, jota kiusattiin yläasteella mutta joka päätti olla välittämättä asiasta ja olikin. Yhtä lapsistani on kiusattu, ja opetin hänelle saman asenteen mitä itselläni oli. Ja hyvin olemme pärjänneet. Erittäin hyvin.

kun kykenit olemaan välittämättä siitä. Ilmeisesti sinulla oli myös muita ilon lähteitä ja tukea elämässä, jotta kestit sen. Kaikilla ei ole.

Parhaassa tapauksessa opettaja olisi puuttunut asiaan heti alussa ja sinun ei olisi tarvinnut pelätä käytävällä eikä tsempata itseäsi vessassa. Kenenkään ei tarvitse olla reipas tuollaisessa tilanteesa. On aikuisten vastuulla puuttua tuollaiseen. Lasta ei saa jättää yksi selviytymään tuollaisesta.

se on kiusaamista ja siihen tulee opettajan puuttua. Hajusta huomauttaminen ei ole kohteliasta. Vaikka sen tekisi miten hienovaraisesti, se on isku vyön alle. Viisainta olisi pitää siinä kohtaa mölyt mahassaan ja siedättää itseään hajuille.

luulet opettajan pystyvän saamaan vaikkapa viisitoistavuotiaat viettämään vapaa- aikaansa sellaisen tyypin kanssa, joka haisee tai joka ei puhu mitään tai katso silmiin? Enpä usko että onnistuu. Ja vapaa- ajallahan se omituinen otus on yksin, jos hänellä on tällaisia ominaisuuksia, mitä aikuisetkin pitäisivät esteenä ystävyydelle.

t. Kolmen lapsen äiti, jota kiusattiin yläasteella mutta joka päätti olla välittämättä asiasta ja olikin. Yhtä lapsistani on kiusattu, ja opetin hänelle saman asenteen mitä itselläni oli. Ja hyvin olemme pärjänneet. Erittäin hyvin.

Kiusaamisesi ei voinut olla kovin pahaa, kun kykenit olemaan välittämättä siitä. Ilmeisesti sinulla oli myös muita ilon lähteitä ja tukea elämässä, jotta kestit sen. Kaikilla ei ole.

Jos jonkun elämässä kiusaaminen ei ole noussut elämää määrittäväksi tekijäksi, niin silloin kiusaaminen ei ole ollut pahaa. Eri ihmisillä on erilaiset voimavarat ja itsetunto käsitellä ongelmia, joten samanlaisen kiusaamisen voi kaksi ihmistä kokea eri tavalla. Itseäni on kiusattu. Minua on kiusattu oudosta siskostani (oli pari luokka ylempänä), köyhästä kodistani (ei ollut videoita ja auto vanha), pahasta aknestani, hyvästä koulumenestyksestä, en edes muista, mistä kaikesta. Monesti kiusaaminen oli sanallista, mutta koulumatkalla minua on tönitty, reppuni on rikottu, pyöräni heitetty ojaan, ruokaani sotkettu, kotitaloustunnilla häiritty (mm. niin, että sain raakoja kananmunia päälleni), minut on suljettu porukan ulkopuolelle, synttäreilleni ei tullut kukaan alaluokilla. Onko tuo todellista kiusaamista? En osaa sanoa, mutta varmaan joidenkin mielestä ei, koska en antanut sen vaikuttaa itseeni. En silloin, enkä nytkään. Oikeastaan kadun vain niitä kiusaajien sanoja, jotka toistin perheelleni ja erityisesti siskolleni (joka ei huolehtinut hygieniastaan).

peljästään jo sen takia että muistat yhä nuo yksittäiset tapahtumat. Se ei ole voinut olla vaikuttamatta sinuun, aikakin alitajuisesti. Kiusaaminen ei jalosta ketään.

Mutta jos minulta kysyttäisiin nyt, että olinko koulukiusattu, niin vastaisin, että en. En jättänyt mitään tekemättä kiusaamisen takia, sanoin vastaan, enkä ole määrittänyt itseäni kiusaamisen kautta. Olen koko ajan ollut onnellinen, ja minulla ei ole tarvetta terapiaan tai ylipäätänsä puida asiaa. Jos joku toimii tyhmästi, niin ennemmin vaikka rukoilin hänen puolestaan ja jatkoin elämääni.

että on oikein kiusata (ja nyt ei ole kyse siitä, että joku on vaan ekstrovertti), vaan, että ei ne tavallisetkaan lapset, jotka myös on lapsia, aina kestä ihan mitä vaan käytöstä toisten puolelta, ja jos on joku, joka ei anna muiden olla oma itsensä ja rauhassa ja tehdä sitä mitä haluaa, niin on aika luonnollista, että lapset alkaa tehdä jotain poistaakseen ko. haitan. Ei oikein, mutta luonnollista. Meinaatko siis itse, että jos sulla on työtoveri, joka koko ajan tulee sun työpisteen viereen ja puhuu tauotta (itsestään ja erinomaisuudestaan) ja tulee ruokatauolla sun viereen ja puhuu tauotta ja tulee saattamaan työpäivän päätteeksi sut autolle ja puhuu tauotta ja pidättelee sua siinä ylimääräiset 10 minuuttia eikä ota kuuleviin korviinsa kun asiallisesti eri yhteyksissä ilmaiset, että nyt olisi töitä, tai nyt pitäisi mennä tms, niin pystyt vain ajattelemaan, että hän nyt vain on sellainen ja hymyilet? Ei ikinä yhtään ärsytä? Vau, olet kyllä aika täydellinen. Mua ärsyttää joskus jo vähempikin. Jos kaikki oltaisiinkin niinkuin sinä, niin ei kiusaamista tietenkään olisi. Mutta kun ne lapset on lapsia, nekin jotka joskus "ajautuu" kiusaajiksi. Kyllä kiusaamistapauksissa on syytä miettiä molemmat puolet, silloin kun se kiusaaminen on siis alkanut. Eri asia joku yksittäinen kiusaajatyyppi, joka valitsee uhrinsa ties millä perusteilla.

Jos joku ihminen todella on noin ekstrovertti kuin kuvailet eikä usko puhetta, silloinko pitäisi alkaa tehdä hänelle jotain jäyniä tai olla hänelle ilkeä, jotta viesti menisi perille? Minä en jasa uskoa, että on olemassa työkaveria, joka jatkaa tuntikaupalla yksinpuhelua työpisteessäni sen jälkeen kun olen ystävällisesti sanonut, että nyt minun täytyy keskittyä työhoni. Jos sellainen ihminen on olemassa, niin kaikin mokomin puhukoon. Se ei ole minulta pois eikä minun verenpainettani nostata.

Hän tosiaan tuli ruokalassakin muiden seuraan, välittämättä yhtään, mistä oli keskusteltu, aloitti jutun jostain omasta matkastaan, eilisistä tekemisistään, lukemastaan kirjasta. Nämä eivät olleet keskusteluja, vaan luentoja ja yksinpuheluita. Onneksi olin vain konsulttina tuossa projektissa, joten pääsin muutaman kuukauden päästä pois. Sama meininkin nimittäin jatkui työtäkin tehdessä. Käytännössä kaikilla oli "luurit päässään" ja "kuuntelivat musiikkia", jotta eivät olisi joutuneet "keskustelemaan" tämän tyypin kanssa. Avokonttorissa hän kulki työkavereiden luona ympäriinsä ja ihmiset olivat "keskittyvinään", kun tämä tyyppi lähestyi. Jotkut jopa saattoivat lähteä "soittamaan puhelua" tai vessaan, jotta olisivat välttäneet ko. henkilön kanssa keskustelun. Miksi näin? Kun yleensä ihmiset haluaa tehdä työtäkin, koska siitä se palkka maksetaan.

ja edelleen: kiusaaminenko olisi ollut paras tapa ratkaista tilanne?

Periaatteessa se, että tyyppiä vältellään, täyttää jo kiusaamisen tuntomerkit. Hänen seuraansa ei haluttu ja häntä ei pyydetty mukaan esim. harrastuksiin tai muihin epävirallisiin yhteistapahtumiin.

Onko mielestäsi oikein, että muut ihmiset joutuvat turvautumaan valehtelemiseen ja siirtymään omalle epämiellyttävyysalueelleen PÄIVITTÄIN tämän tyypin takia? Että muut eivät saa olla rauhassa?

Kyllä varmaan tämänkin tyypin persoonallisuus oli juurikin tätä, mutta ei kenenkään persoonallisuus voi olla täysin itsekeskeinen ja muita huomioimaton. Tai jos on, pitääkö koulu- tai työyhteisön todellakin ponnistella, valehdella ja kärsiä, jotta tämä yksi henkilö saisi olla sitä mitä on.

Kiusaamista varmasti esiintyy, mutta kumpaan suuntaan. Jos joku haluaa olla rauhassa, niin miksi toisella on oikeus häiritä? Siksi, koska muuten heitellään kiusaamiskortteja.

kun oli esimerkki sosiaalisesti täysin taitamattomasta työntekijästä, joka kuljeskeli työkavereitten perässä omia asioitaan pajattaen ym, niin ei, toki kiusaaminen ei olisi parantanut asiaa, mutta eikö se olisi saattanut, että tuo työntekijä olisi ehkä pienestä pitäen saanut jonkinlaista terapiaa tai ohjausta siitä, miten ihmisten kanssa käyttäydytään? Eli toisin sanoen ihan yhtä kummallisena ja rasittavana häntä pidettiin, vaikka häntä ei kiusattukaan, ja tuo työntekijä saattoi itsekseen ihmetellä, että miksi en saa ystäviä tai miksi kaikki aina liukenee paikalta kun minä tulen sinne. Hänelle itselleen olisi siis hyväksi miettiä omaa käytöstään. Jos on sitä mieltä, että itse saa käyttäytyä ihan miten haluaa ja muiden pitää vain sietää, niin sitten täytyy hyväksyä se, että voi jäädä yksin. Ei jossain työpaikalla ole mitään päiväkodin tätiä, joka pakottaa kaikki leikkimään toistensa kanssa vastentahtoisesti.

musta ei ole mitään syytä päästää kiusaajia kuin koira veräjästä ja sanoa että kiusaaminen ei ollut pahaa, vain siksi että kiusattu osoittautui olevan vahva ihminen jolla on tukea ja resursseja ja selviytyi siitä suhteellisen vaurioitta.



Jotkut asiat on pahoja riippumatta siitä aiheuttaako ne pysyvää vahinkoa.

on, kuten varmaan kaikilla, sellaisia tuttuja ja sukulaisia, joiden seurasta ei nauti tai ne vievät paljon energiaa, mutta joita kuitenkin sietää silloin tällöin ystävällisesti, mutta kuka haluaa olla se tyyppi, jota vain pakosta siedetään? Jos itse tietäisin, että kaverini pitävät minua jostain syystä rasittavana, ja siksi väkisin ovat minulle silloin tällöin ystävällisiä, ja todellisuudessa haluaisivat olla ihan jossain muualla, niin kyllä minä haluaisin tietää, voinko sitä rasittavaa käytöstäni muuttaa.

on, kuten varmaan kaikilla, sellaisia tuttuja ja sukulaisia, joiden seurasta ei nauti tai ne vievät paljon energiaa, mutta joita kuitenkin sietää silloin tällöin ystävällisesti, mutta kuka haluaa olla se tyyppi, jota vain pakosta siedetään? Jos itse tietäisin, että kaverini pitävät minua jostain syystä rasittavana, ja siksi väkisin ovat minulle silloin tällöin ystävällisiä, ja todellisuudessa haluaisivat olla ihan jossain muualla, niin kyllä minä haluaisin tietää, voinko sitä rasittavaa käytöstäni muuttaa.

Just näin.

Ja mitä aiemmin sen viestin saa perille, sen parempi. 7-vuotiaan kohdalla on vielä toivoa, 17-vuotiaan kohdalla ei enää samalla tavalla.