Olen vapaaehtoisesti lapseton, haluatko kysyä jotakin?

Mikä minua kiinnostaisi, on, että miten te koette niin vahvaa yhteenkuuluvuutta muiden vapaaehtoisesti lapsettomien kanssa? "Pidetään lippu korkealla, siskot" jne... En minä koe että kuuluisin muiden "lapsellisten" kanssa samaan, yhtenäiseen ryhmään.

Tämä varmasti vaihtelee. Toinen ei missään tapauksessa halua identifioitua vähemmistöön kuulumisen kautta, toiselle se on henki ja elämä. Minä olen siltä väliltä.

kun jättää tekemättä. Lapsia syntyy tähän maailmaan ihan tarpeeksi,ei niitä väkisin tarvitse vääntää. Useimmat haluavat lapsen tyydyttääkseen hoivaviettiään, saadakseen opastaa ja kasvattaa tai oman vanhuudensa turvaksi. Se on luonnollista, mutta ei lapsettomuus sen epäluonnollisempaa ole. Uutta meidän ajassamme on, että voidaan elää parisuhteessa ja silti jäädä lapsettomiksi. Itse en voisi kuvitellaa elämää ilman kolmea lastani, saan heistä iloa ja tyydytystaä. Ystäväpiiriini kuuluu monta lapsetonta, eikä heidän elämänsä sen ihmeellisempää ole kuin minunkaan, evät vain erinäisistä syistä ole tahtoneet lasta. Miksi siinä pitäisi olla jotakin kummallista?

Aina silloin tällöin eri aiheista googletellessa eksyin näillekin sivuille. Aloin lueskella muitakin keskusteluja ja jäin koukkuun. :) Täällä on aika paljon ketjuja, jotka eivät liity lapsiin. Lapsettomista häistä luin kylläkin kiinnostuneena.

Kai kaikki joskus pelkäävät. Minulla on se tilanne, ettei sisaruksillakaan ole lapsia ainakaan vielä ja hekin ovat jo yli 30.



Tiedän paljon yksinäisiä vanhuksia, joilla on monta lasta. Siedän aika hyvin yksinäisyyttä, mutta olen aikuisenakin onnistunut hankkimaan uusia ystäviä. Haluan elää seuraavat vuosikymmenet sellaista elämää, josta pidän. En murehdi kovin paljon tulevaa. On minulla mies kuitenkin, joka on paljon pitkäikäisemmästä suvusta kuin minä.

Omasta mielestäni olen, ei haittaa jos jonkun mielestä en. En ole kovin samantyyppinen, mutta outoa jos jonkun mielestä Äiti Teresa tai Angela Merkel ei ole aikuinen. :) En vertaa itseäni heihin, mutta on hassua, että juuri naisen aikuisuuteen tai naiseuteen liittyy se, että on lapsia.



Aikuisuutta on minun mielestäni kyky huolehtia itsestään ja hoitaa asiansa, tuntea empatiaa, selviytyä uusista tilanteista ja kyky seistä omilla jaloillaan. Tietynlainen riippumattomuus muiden mielipiteistä ja kyky ajatella itsenäisesti on minusta aikuisen tunnusmerkki.



Ehkä aikuistuminen pamahtaa nuorena vanhemmiksi tulleille yhtäkkisenä asiana eteen, minä en pysty sanomaan milloin minusta tuli aikuinen.

http://www.maddenestateagents.com/life-insurance-companies.html life insurance company 62731 http://www.eyeinformer.com/cheap-flights.html cheap flights 348 http://www.imagery-analyst.com/propecia.shtml propecia 8525 http://www.oneeyedyaks.com/cheap_flights.html cheap air flights pgmxgq

Oletko vielä linjoilla? Montako lasta sinulla nykyään on??

Vai onko päätös asiasta kypsynyt ajan mukana?

Luulin lapsena, että kaikille aikuisille tulee lapsia. Teini-iässä ajatus alkoi ahdistaa ja parikymppisenä lykkäsin koko asian ajattelua. Olin sitä mieltä, että mietin lapsiasiaa myöhemmin.



Kolmenkympin korvilla oli vakituinen työpaikka, asunto ja pitkäaikainen parisuhde. Kauhistuin jotenkin, kun ymmärsin, että nyt meiltäkin odotetaan lapsia. Huomasin, etten ole lapsia koskaan halunnutkaan ja puhuin miehen kanssa asiasta. Hän alkoi ymmärtää näkökantojani. Tuntui kuin taakka olisi pudonnut harteilta.



Nuorena en todellakaan tiennyt yhtään mitään siitä, millaista elämä äitinä olisi. En kai tarkalleen tiedä vieläkään, mutta ajatus vain ahdistaa.



ap

toinen vapaaehtoisesti lapseton :)

Ja ihmetyttää kun aina, ihan aina kysytään mitä teemme täällä palstalla. No haloo, täällä puhutaan vähän kaikesta, ei vain lapsista. Lapsettomatkin laittavat ruokaa, hoitavat parisuhdetta, vetävät herneet nenään milloin mistäkin, jne. jne. Lisäksi lapseton saattaa jopa etsiä vinkkiä lapsiin liittyvistä asioista, vaikkapa lahjavinkkiä sukulaislapselle tms.



Minä en ole koskaan halunnut lapsia, en edes nuorena. Eikä ole mieskään. Ikää on jo 30+ vuotta.

muuttaa mielensä ja haluaakin hankkia lapsia ja sen takia eroaa sinusta? Sehän on kuitenkin yleensä ihmisillä hyvin voimakas perustarve, lisääntyminen ja elämän jatkaminen jälkeläisten kautta, ja mies pystyy lisääntymään huomattavasti vanhempana kuin nainen. Toivon, että ap ja hänen miehensä elävät yhdessä onnellisesti elämänsä loppuun asti, mutta elämässä täytyy ottaa huomioon joskus myös plan B...

luovuttamista ei-vapaaehtoisesti lapsettomille, jotka epätoivoisesti haluaisivat lapsia mutta eivät voi niitä saada?

Ja kyllä sen jo tässä iässä tietää, että ei halua lapsia.

muuttaa mielensä ja haluaakin hankkia lapsia ja sen takia eroaa sinusta? Sehän on kuitenkin yleensä ihmisillä hyvin voimakas perustarve, lisääntyminen ja elämän jatkaminen jälkeläisten kautta, ja mies pystyy lisääntymään huomattavasti vanhempana kuin nainen.

Olen 35-vuotias ja mies ei ole 100 % vapaaehtoisesti lapseton. Ehkä jos olisi suhteessa jonkun toisen kanssa, olisi tullut hankkineeksikin lapsia.

Asia on ollut meillä aika ongelmaton, aika monella miehellä minusta on sellainen asenne, että lapsia hankitaan jos nainen haluaa. Ollaan keskusteltu asiasta paljonkin, ja mies on sitä mieltä, että "markkinoin" hyvin lapsettoman elämän iloja.

Voi olla, että mies muuttaa mielensä joskus, ja siihen suhteemme loppuu. En minäkään sitä toivoisi tietenkään. Myös lapsia hankkineiden parisuhteet voivat päättyä, eikä kai korkeiden erolukujen saa antaa lannistaa itseään. Yhtä lailla kai kirveltäisi nähdä mies onnellisena uudessa suhteessa, olisi hänellä lapsia tai ei.

luovuttamista ei-vapaaehtoisesti lapsettomille, jotka epätoivoisesti haluaisivat lapsia mutta eivät voi niitä saada?

Ollaan joskus puhuttu asiasta ja tulimme siihen tulokseen, että voisimme, jos luovuttajan henkilöllisyys ei tulisi koskaan lapsen tietoon. Emme myöskään haluaisi tietää itse, kuka olisi biologinen jälkeläinen. Nykyistä lakia sukusolujen luovutuksesta pidän huonona.

ap

Minäkään en ikinä ole halunnut saada lapsia, kärsinyt vauvakuumeesta tai suunnitellut perustavaani perhettä. Sitten jo yli kolmekymppisenä kun kaikilla ystävillä ja tuttavilla alkoi olla lapsia, aloin miettiä, että entä jos päätökseni alkaakin kaduttaa minua jälkikäteen. Niin sitten mieheni kanssa päätimme tehdä lapsen ihan siltä varalta, ettei vanhempana harmita. Pätkääkään en ole katunut, lapseni on parasta mitä minulle on elämässä tapahtunut, enkä osaisi enää kuvitella elämää ilman. Tässä vain esimerkki siitä, miten lapsen saaminen saattaa muuttaa asennetta :) Ei niin, että kenenkään niitä tarvisi tehdä jos ei halua. Edelleen olen sitä mieltä, ettei lapsettomuuttaan tarvitse perustella/puolustella kenellekään.

Minulle kävi tosiaan melkein toisin päin, kun "kaikki" muut alkoivat saada lapsia, kirkastui se, että minä en ainakaan halua.



En ole mikään jääräpää, vaan monissa pienemmissä asioissa mieltäni muuttanut. Kumpaakaan valintaa, lapsen hankkimista tai lapsettomaksi jäämistä tietyn iän jälkeen, ei saa tekemättömäksi. Jokaisen täytyy vain kuunnella sisintään. Minä en kyseenalaista muiden lapsilukua, enkä siedä, että minullekin tehdään niin. Nettipalstoilla minua saa provota vapaasti, muttei oikeassa elämässä.

olen melkein 30 ja mitä useampi lähipiiriin kuuluva saa lapsia, sitä varmemmaksi tulen siitä etten minä halua. Joskus ärsyttää kyllä suunnattomasti se, miten ihmiset suhtautuvat päätökseen lapsettomuudesta kuin se olisi jonkun kiukuttelevan teinin pikaistuksissaan tekemä "päätös", joka vielä muuttuu. TIedättehän, sitä tietävää hymyä, että kyllä se teidänkin mieli vielä muuttuu. Se on todella alentavaa.

Minulle kävi tosiaan melkein toisin päin, kun "kaikki" muut alkoivat saada lapsia, kirkastui se, että minä en ainakaan halua.

En ole mikään jääräpää, vaan monissa pienemmissä asioissa mieltäni muuttanut. Kumpaakaan valintaa, lapsen hankkimista tai lapsettomaksi jäämistä tietyn iän jälkeen, ei saa tekemättömäksi. Jokaisen täytyy vain kuunnella sisintään. Minä en kyseenalaista muiden lapsilukua, enkä siedä, että minullekin tehdään niin. Nettipalstoilla minua saa provota vapaasti, muttei oikeassa elämässä.

Vaikka minä olen joskus muuttanut jossain asiassa mieltäni, tajuan, että joku muu ei tee niin koskaan. Muiden ihmisten elämä pyörii mahdollisesti täysin eri toiveiden, tavoitteiden ja halujen pohjalta. On alentavaa kyseenalaistaa toisten valintoja.

ja vieläkin puhutaan asiallisesti, puolin ja toisin. :)



Ap:lta ei mitään kysyttävää, kunhan mainitsin, kun tämä on todella harvinaista tällä palstalla tai ylipäätään netissä.