Kaksplussan juttu lastensuojelun ongelmaperheestä

Mt-potilas, joka ei ilmeisestikään ole toipunut, näistä jutuista päätellen, ja ainakin tämä keskustelu saa mielen järkkymään. Tämä ketju linkitettynä siirtää todennäköisesti tyttöjen saamista äidille.

Lasten on ehdottomasti parempi olla sijoitettuna, äiti on edelleen selvästi epätasapainoinen persoona. Nykyisillekin lapsille huostaanotto olisi parasta.

Ennemmin tai myöhemmin tuo perhe ratkeaa päihteisiin tai mielenterveysongelmiin.

mahomammat/sijaislasta/adoptiolasta jonottavat eivät ole päättämässä siitä ketkä saavat lapsensa takaisin ja ketkä eivät.

mikäli sattuisi olemaan sossussa töissä: :(

Lasten on ehdottomasti parempi olla sijoitettuna, äiti on edelleen selvästi epätasapainoinen persoona. Nykyisillekin lapsille huostaanotto olisi parasta.

Ennemmin tai myöhemmin tuo perhe ratkeaa päihteisiin tai mielenterveysongelmiin.

aikamoisia kommentteja tuosta perheestä... Kuka teistä oikeasti tietää heidän tilanteensa?? Tunteeko joku teistä heidät henkilökohtaisesti kun voitte kirjoittaa noinkin rajuja tekstejä?!

se hyvä et muut ovat hyviä ihmisiä ja me niitä pahiksia.. Ja kyllä siksi emme ole hakeneet tuon 2v kotiutusta meille koska luultavasti voimat ei riitä 3mea pientä lasta... Minun tytöt ovat jo paljon vanhempi 11v ja 7v joten siksi heitä kotiin haluamme.. Itsekästä, ehkäpä....Ja miksi meidän pitäisi elää elämääme niin että emme olisi yhteisiä lapsia saaneet tehdä?

"Miksi minä en saa?" ja "minulla pitää olla oikeus!" - yhtään ei osata asettua toisen asemaan (tässä tapauksessa niiden jo olemassa olevien lasten asemaan) ja peilata sitä vasten omaa käytöstä.

Sinulla on velvollisuus hoitaa omat lapsesi; muista se. Ei ole olemassa oikeuksia ilman velvollisuuksia. Jokaisen oikeuden mukana seuraa velvollisuus - onko sinusta kantamaan myös ne velvollisuutesi? Mietihän ensin sitä.

Ikävää, että täällä jotkut heti alkavat kyseenalaistaa ja haukkua Kaksplussassa haastateltua perhettä: epäempaattista toimintaa. Toivottavasti eivät siirrä ja opeta näin ymmärtämätöntä asennetta omille lapsilleen (kun nyt kerran kyseenalaistivat perheen kykyä toimi vanhempina, niin kyllä muidenkin vanhemmuutta voidaan alkaa kyseenalaistaa).



Fakta on, että Suomessa voi olla vaikea saada sijoitettua lasta takaisin. Riippuu paljon kunnasta ja siitä, millaisten viranomaisten kanssa joutuu tekemisiin. Ja tämä koskee siis myös muita kuin väkivaltaisten tai alkoholistivanhempien lapsia: Suomessahan tehdään ns. hoidollisia huostaanottoja eli erityistä tuke tarvitseva lapsi saatetaan ottaa huostaan, koska yksityinen hoitolaitos näin vaatii (saavat siitä hyvin rahaa). On paljon esim. autismin kirjon lapsia, joita tämä ongelma koskee. Joten ymmärrän hyvin, että kyseisen perheen voi olla vaikea saada lapsia takaisin, vaikka olisivatkin nytt kykeneviä heitä hoitamaan. Ja juuri tuo leimaautuminen, josta joku muukin täällä jo kyseli...



Oikein hyvää jatkoa teidän perheellenne! Olitte rohkeita kun annoitte haastattelun - yrittäkää olla välittämättä ilkeistä ja ymmärtämöötmistä kommenteista!!

Kyllähän sijoituksessa aina tähdätään siihen että paluu kotiin olisi mahdollinen.

Aivan luonnollista että tytöt kaipaavat oikean äitinsä luo, vaikka menneisyydessä olisi mitä tahansa.

Miltähän tuntuu olla ainoa, jota ei edes yritetä saada takaisin? Nythän hän ei asiaa vielä varmasti ymmärrä, mutta jonain päivänä tietenkin tajuaa. Toivottavasti hän, ja tietenkin kaikki muutkin perheestänne saatte hyvän ja tasapainoisen elämän, ja arjen, jonka kukin teistä jaksaa kantaa.



Mielestäni on rohkeaa uskaltaa aloittaa uudestaan vaikeuksien jälkeen, uskoa rakkauteen ja onneen. Uskon, että uuden aloittaminen vaatii sen, että pääsee "sinuksi" menneisyytensä kanssa. Pitää hyvittää se, missä teki väärin, sikäli kuin se on mahdollista jne. Kai se vaatii sitäkin, että kasvaa aikuiseksi. Että alkaa miettiä oikeuksien sijaan velvollisuuksiaankin. Vanhemmalla on aina vastuu lapsensa hyvinvoinnista, niin minä ajattelen. Joskus on vastuullinen teko nähdä, ettei lapsen paras ole olla vanhempiensa luona. Yhtä kaikki, noiden valintojen kanssa joutuu elämään koko elämänsä. Vanhemman velvollisuus on miettiä lapsen parasta, ja vain lapsen parasta. Jos lapsen paras on se, että hän asuu jossain muualla, on vanhemmalla oltava rohkeutta tämä päätös.

Mielipiteeni on, että vanhemman velvollisuuksiin kuuluu myös tehdä parhaansa, vahvistuakseen riittävästi ollakseen lapsensa elämässä ja huolehtimaan tästä ja tämän kasvatuksesta. Uskon, että tämä vastuu on niin painava, että se on laitettava vanhemman oman henkilökohtaisen onnenkin edelle. Mutta tämä siis on vain minun mielipiteeni, enkä tahdo tuomita jotakuta, joka ajattelee toisin.



Toivotan ihanaa tulevaisuutta Kaksplussan perheelle!

. On se helvetti hiukan epäoikeudenmukaista, että 2v. asuu laitoksessa koska isä tekee uusia lapsia eikä enää jaksa hoitaa häntä. Mieti nyt itsekin, tuo sun selitys ontuu pahemman kerran. Ei lapsia tehdä ja hyljätä laitokseen ja sitten tehdä uusia. Itsekästä tosiaan.





Eli meidän pitää vissiin sit antaa nää uudet pois ja ottaa noi vanhat kotiinko??? Eli meidän pitää elää vaan menneessä eikä jatkaa eteenpäin ja eiköhän se ole pojan äiti jonka pitäisi yrittää saada poika kotiin, vai??

Lapsi on 50% äidin ja 50% isän vastuulla. Jos toinen ei kykene ottamaan vastuutaan, niin se toinen ottaa sen osuuden itselleen, ei yhteiskunta.



Järkyttävän itsekästä antaa lapsen olla siellä laitoksessa odottamassa, että vanhempi paranee. Antakaa kokonaan adoptioon, luopukaa oikeuksistanne. silloin lapsi pääsisi pysyvästi hyvään kotiin eikä riepoteltaisi lastenkodin-äidin ja isän välillä.

Eli meidän pitää vissiin sit antaa nää uudet pois ja ottaa noi vanhat kotiinko??? Eli meidän pitää elää vaan menneessä eikä jatkaa eteenpäin ja eiköhän se ole pojan äiti jonka pitäisi yrittää saada poika kotiin, vai??

Vaikeaa tosin olla välittämättä - mutta paljon on niitä, jotka eivät osaa asettua toisen asemaan. Paljon on kuitenkin myös meitä, jotka toivomme teille kaikkea hyvää!!!

Siksi ettei isälle ja lapselle ole syntynyt minkäänlaista kiintymyssuhdetta. Tai isä on ollut väkivaltainen lasta kohtaa, eikä hänelle voida palauttaa lasta.

Siis tuo juttu. Harvoin näissä lehdissä kirjoitetaan ääripäistä. Yleensä jutut kirjoitetaan ns. kieli keskellä suuta, jotteivat lukijat loukkaannu (de fakto).

Nykyinen vaimo ei halua häntä heille, pojan on ehkä kuitenkin oikeasti parempi olla siellä lastenkodissa. Isäänsä harvakseltaan tavannut kaksivuotias tuskin kaipaa isäänsä. Tunneside ei varmastikaan ole ehtinyt muodostua kovin vahvaksi kummallekaan. Ehkä hänellä on siellä lähempänä kotiseutua myös joku isovanhempi tms. sukulaisia. Toivoisi kovasti edes pienten lasten pääsevän hyviin sijaisperheesiin ja pois laitoksista!



Kiitokset Kaksplussalle kerrankin jutusta, jossa elämän rosoisuutta ei oltu peitelty. Kaikkea hyvää jutun perheelle!

Miks ne tehtailee lisää lapsia, kun vanhempien lasten elämä on vieläkin retuperällä?

että tehdään vaan uusia lapsia vaikka edellisten kanssakin on asiat vielä aivan sekaisin? Ei tuo vastuunottamista virheistään ainakaan ole

Minkä verran ikäeroa lastenkodissa asuvalla pojalla ja nyt isän kanssa asuvalla vanhemmalla lapsella oli ikäeroa? Eivätkö molemmat olleet 2-vuotiaita? Miten nopeasti laitoitte perheen pystyyn ja hankitte lapsia? Jutun mukaan se oli rauhassa harkittu teko, mutta tuo lasten ikäero jäi mietityttämään. Lisäksi isä oli vapautunut vasta pari vuotta sitten vankilasta...



Jutun mukaan perhe ja nykyisetkin lapset olivat lastensuojelun asiakkaita. Toivottavasti nyt ainakin harkitsisitte, että kannattaisiko ehkäisyyn miettiä jotain pysyvämpää vaihtoehtoa. Lisää lapsia tuohon tilanteeseen ei kannattaisi suunnitella, vaan panostaa jo niihin olemassa oleviin.



Myöskään koiria en ottaisi lisää, vaikka itse koiraihmisenä tiedän, mikä koirien merkitys koiraihmisille on. Meilläkin on nyt monta koiraa, joista yksi ikäloppu, ja siksi melko työläs hoidettava.



Tsemppiä jutun perheelle!



Valitettavasti mieleeni tulee koulukaverini, jonka perhekuvio oli kovin samanlainen, ja lapset jatkoivat vanhempien viitoittamalla tiellä. Perhe kasvoi koko ajan, kun lapsetkin alkoivat lisääntyä yläasteiässä. Nuorimmat sisarpuolet olivat rikoskierteessä jo alle kouluikäisinä; todella surullista. Tässä perheessä myös osa sisarpuolista asui lastenkodissa.

emme kauaa ehtineet yhdessä olla ennenkuin Jani poika sai alkunsa, mutta oli silti toivottu lapsi.. Mieheni toinen lapsi oli vasta muutman kuukauden ikäinen kun me muutimme yhteen... Mutta jos tietää sydämmessä että toinen on se oikea henkilö jakamaan yhteisen elämän niin miksi pitää rueta sitä miettimään? Rakastan miestäni ja mies minua ja tietysti rakastamme myös lapsiamme!!

ja seuraan sitä edelleen hyvin läheltä. Yksi asia on hyvin yleinen: moniin perheisiin "tehdään" lapsia lisää vaikka edelliset on otettu huostaan. Tätä on joskus vaikea ymmärtää; monesti elämä juuri lasten kanssa on mennyt niin vaikeaksi, että huostaanotto tuntuu kaikille osapuolille parhaimmalta vaihtoehdolta. Vanhemmat ovat siis väsyneitä, uupuneita, masentuneita ja lähes poikkeuksetta käyttävät päihteitä. Periaatteessa kaikissa huostaanotoissa lähdetään siitä, että lapsi otetaan huostaan väliaikaisesti. Tarkoituksena on, että vanhempi hoitaa elämänsä kuntoon ja lapsi pääsee palaamaan kotiin. Mutta sen sijaan, että vanhempi hoitaisi elämänsä kuntoon hankkiudutaan uudestaan raskaaksi ja pian ollaan taas samassa tilanteessa kuin aikaisemminkin... Eikä isompien lasten saaminen kotiin ole enää kiireellistä. Tällaiset moniongelmaiset äidit/isät eivät yksinkertaisesti kykene ajattelemaan asioita pidemmällä tähtäimellä ja heillä on huono tapa unohtaa miksi ne lapset oikein otettiin huostaan. Eikä heillä ole kykyä arvioida omia voimavarojaan; jos ei pärjätty kahden lapsen kanssa niin onko neljän kanssa pärjääminen yhtään sen helpompaa?? Se on hienoa, että jotkut ryhdistäytyvät jossakin vaiheessa ja osaa lapsista ei tarvitse ottaa huostaan. Mutta vanhemmilla ei silti välttämättä ole voimavaroja tai edes halua saada loppujakin lapsia kotiin. Eikä sovi unohtaa sitä, että monesti niitä lapsia on useamman henkilön kanssa eli perheen lapsiluku kaikkine sisarpuolineen voi olla yllättävänkin suuri (yhden tapauksen muistan harjoittelun ajalta Ruotsin puolelta: siinä äidiltä oli vuosia aikaisemmin huostaanotettu 5 lasta, miehellä oli 4 lasta, jotka olivat äitiensä hoivissa ja pariskunnalla oli 3 yhteistä lasta).



Yksi syy miksi Suomessa on niin paljon huostaanotettuja lapsia, on se, että perheiden ongelmat ovat monesti vaikeita ja perheet vaatisivat niin paljon tukitoimia kyetäkseen huolehtimaan lapsistaan ettei siihen yksinkertaisesti ole avohuollon puolella resursseja.



Tämä ei siis varsinaisesti koske tätä kyseessä olevaa tapausta, koska en ole sitä lehtijuttuakaan lukenut vaan ihan noin yleisesti oman kokemuksen perusteella.

emme kauaa ehtineet yhdessä olla ennenkuin Jani poika sai alkunsa, mutta oli silti toivottu lapsi.. Mieheni toinen lapsi oli vasta muutman kuukauden ikäinen kun me muutimme yhteen... Mutta jos tietää sydämmessä että toinen on se oikea henkilö jakamaan yhteisen elämän niin miksi pitää rueta sitä miettimään? Rakastan miestäni ja mies minua ja tietysti rakastamme myös lapsiamme!!

Jos kerran tämä lapsi ei teidän yhdessäololle ollut este?

Jani siis petti nykyistä puolisoaan seurusteluaikana niin, että sai lapsen toisen kanssa?