Kaksplussan juttu lastensuojelun ongelmaperheestä

Lapset ovat näissä perheissä joskus aikuisten kainalosauvoja. Siksi heitä hankitaan lisää, kun edellisistä kainalosauvoista on jouduttu luopumaan. Näissä tapauksissa lasten tehtävä on tukea vanhempiaan, pitää heitä hyvällä tuulella ja tuotta vanhemmille kokemus arvokkuudesta ja pystyvyydestä. Jos ei elämä muuten pysy oikein hallinnassa ja tuota myönteistä palautetta niin lapsilta sitä yleensä saa.

Toinen syy uusien lasten hankintaan on se, että kun heidät hoitaa kunnolla niin se on myös keino osoittaa sossuille, että nyt pystyy vanhemmuuteen ja olisi "oikeutettu" saamaan vanhemmatkin lapset kotiin. Aina vain sossut eivät tulkitse tätä samalla tavoin vaan päättelevät, että vanhempi ei välttämättä pärjää viiden kanssa, vaikka pärjääkin yhden tai kahden kanssa.

Tällä en nyt ota kantaa tähän yhteen tapaukseen, kerron vain mitä olen lähipiirissä nähnyt.

Lisään vielä, että nämä lapset tuovat vanhemmille usein myös sen pakollisen tulon, jonka avulla elää. Sossun on pakko auttaa lapsiperheitä rahallisesti ja saahan sitä lapsilisätkin, niin asunto on pakko olla. Lisäksi lapset rakastavat vanhempiaan, ovat he millaisia tahansa. Nämä vanhemmat ovat usein jääneet vaille rakkautta omassa lapsuudessaan ja nyt haluavat sitä rakkautta omilta lapsiltaan. Tuntevat siten itsensä arvokkaiksi. Ilman lapsia eivät tuntisi. Siksi niitä lapsia tehdäänkin niin monta! Lapsiraukat :(

Kannattaisi todella harkita terapiaa ym.hoitoa ennen kuin tehtailee ainuttakaan lasta lisää!

Pistää oikein vihaksi...

Onko äidillä mitään koulutusta? Onko isä töissä?



Jos on lusikalla annettu on vaikeata ammentaa kauhalla...

keskustelua. Hienoa että on perheitä, joissa toimii tukipalvelut ja arki saadaan pyörimään suurienkin vaikeuksien jälkeen. Tämä saa uskomaan, että tällaiseen työhön käytetyt rahat menevät oikeaan kohteeseen.



Perhe on oikeassa siinä että kaikkien lasten "haaliminen" samaan talouteen ei ole nyt viisasta. Vaikea on arvottaa kuka lapsista kiireimmin kaipaa takaisin omaan kotiin?



Lastenkodissa voi käsittääkseni elää turvattua arkea, vaikkei sitä kohtaloa lapselleen kukaan toivo, niin mielestäni tapahtuneet huomioiden se on parempi että 2-vuotias on lastenkodissa juuri niin kauan kuin perhe katsoo tarpeelliseksi, ehkä senkin jälkeen, koska saan vaikutelman että ovat helposti ottamassa liikaa kannettavaa voimavaroihinsa nähden. Miksi tämä oman jaksamisen ennakointi olisi huono asia? Mennyttä on turha vatvoa, sitä miksi lapsi sijoitettiin, milloin, jne. tärkeintä on nykyhetki joka vie kohti parempaa huomista.



Päivä kerrallaan, kuten edellä todettiin. Ehkä isommat lapset tulisikin palauttaa ensin kotiin, ei varmaan nuorisokodit sen parempia ainakaan ole kuin lastenkodit...



Vaikka vanhemmat ovat nykytilanteessa omaa syytään ei se tarkoita etteivät he ja lapsensa ole apua ansainneet. Jos tarkemmin asiaa ajattelee niin jokainen on omien valintojensa tai vanhempiensa valintojen tulos, täysin kohtalon kädessä on elämässä vain osa asioista, suurimpaan osaan voimme itse vaikuttaa. Ja ne, joiden omat valinnat ovat olleet hyviä ja joilla on ollut elämässään onneakin, ovat siinä asemassa että voivat auttaa! Eikö ole iso onni elämässä sekin, jos pärjää omillaan, siihenhän tämäkin perhe pyrkii kaikin voimin, toivotaan että siinä onnistuen.

rahan takia me näitä lapsia tehdään ku muuten oltais niin köyhiä.. Ja rakkauttakaan ei olla lapsena saatu ja muutoinkin ollaan aivan kamala perhe... Ei oltais saatu lapsia tehdä ja toivottavasti kuollaan äkkiä pois täältä maailmasta niin olis suomi taas parempi paikka elää.. Ja äidillä ei ole koulutusta eikä töitä voi voi, isä on töissä, kyllä on surkeeta elää lapsena meille.. ei varmasti koskaan saa leluja eikä vaatteita, alasti joutuvat raukat kärvistellä... Voi sanonko mitä...

rahan takia me näitä lapsia tehdään ku muuten oltais niin köyhiä.. Ja rakkauttakaan ei olla lapsena saatu ja muutoinkin ollaan aivan kamala perhe... Ei oltais saatu lapsia tehdä ja toivottavasti kuollaan äkkiä pois täältä maailmasta niin olis suomi taas parempi paikka elää.. Ja äidillä ei ole koulutusta eikä töitä voi voi, isä on töissä, kyllä on surkeeta elää lapsena meille.. ei varmasti koskaan saa leluja eikä vaatteita, alasti joutuvat raukat kärvistellä... Voi sanonko mitä...

perhe puolustelee niin kovin sitä, että ennakoivat jaksamistaan tuon kaksivuotiaan isän lapsen suhteen että eihän sitä voi ottaa tätä lasta kun ei tietenkään voida tehdä enempää kuin jaksetaan ja parempi että hoidetaan nää nyt kotona olevat lapset ettei kaikki joudu huostaan.



Mutta sitten kun huomataan, että aivan sama pätee todennäköisesti myös näihin äidin lapsiin niin alkaakin ponteva puolustelu että kyllä me jaksetaan ja kuka on sanonut että ei jaksettais.



Kertoo mielenkiintoisesti perhedynamiikasta.



Niin kai se aika usein on että äidin lapset on uusperheessä enemmän omia lapsia kuin isän lapset.

eikä vastaan oo laitettu kun kerran tarjottu ja kukapa laittais? no superäidit ei varmaan ottais mut muut.. ja jos joku viittis valasta missä virikehoidossa lapsemme on kun meillä ei oo tietoa tällasesta?lapsemme on tarhassa ja vissiin aika monen muunkin lapsi on.

Ja, jos ei sellaista pysty tarjoamaan, niin ole hyvä ja älä tuo maailmaan lisää lapsia, joille et pysty olemaan 100% läsnäoleva, hyvä äiti.

Kykenetkö lainkaan itsekriittisyyteen? Ihan itse olet omat valintasi (joka kohdassa!) tehnyt - osaatko kantaa niistä vastuuta? Osaatko?? Toipumisen prosessissakin on tärkeää tiedostaa tekemänsä ratkaisut ja niiden seuraukset ja oppia ottamaan elämästään (+ lastensa elämistä!!) vastuuta.

Ap.

on jo 11v ja 7v!! Ei tarvii joka asiaan apua niinkuin 2v!! Eli mikä on niin hankala nyt tajuta?? Olemme pitäneet 2v myös yhteyttä ja ehkä jossain vaiheessa jos asiat niin menee haemme myös häntä kotiin....

rahan takia me näitä lapsia tehdään ku muuten oltais niin köyhiä.. Ja rakkauttakaan ei olla lapsena saatu ja muutoinkin ollaan aivan kamala perhe... Ei oltais saatu lapsia tehdä ja toivottavasti kuollaan äkkiä pois täältä maailmasta niin olis suomi taas parempi paikka elää.. Ja äidillä ei ole koulutusta eikä töitä voi voi, isä on töissä, kyllä on surkeeta elää lapsena meille.. ei varmasti koskaan saa leluja eikä vaatteita, alasti joutuvat raukat kärvistellä... Voi sanonko mitä...

Eli et sinä pysty kyseenalaistamaan yhtään mitään, etkä katsomaan omia toimiasi itsekriittisesti? Anna, kun arvaan, kaikki muut tässä maailmassa on idiootteja ja paskoja, eikä vaan "tajua kaikkia yksityiskohtia teidän tarinoista"?

Just.

AIKUISUUTEEN LIITTYY OLENNAISENA OSANA VASTUU ITSESTÄ JA OMISTA LAPSISTA. OLE AIKUINEN, JA KANNA VASTUUSI. Sinä itse olet tehnyt kaikki ratkaisusi, omista tekemäsi valinnat ihan itse - ne ovat olleet sinun valintojasi. Tee nyt tästä päivästä lähtien parempia valintoja! Mieti, mitä itse haluat, ja älä ole huijattavissa.

Tässä maailmassa ei ole "ilmaista ateriaa" - eli vaikka nyt kuinka susta tuntuisi siltä, että tekemällä lapsia saat olla vaan kotona ja raha juoksee, eikä tarvitse ottaa vastaan mitään paska-duunia, niin jonakin päivänä sinun tulee palata takaisin työelämään. Vanhemmuus on rankkaa, ja jokainen lapsi tarvitsee huomiotasi ja rakkauttasi. Yhteiskunnan tehtävä ei ole kasvattaa sinun lapsiasi, se on sinun tehtäväsi. Älä kylvä ympärillesi rakkaudettomuutta ja pahaa oloa (niinkuin olet tähän asti tehnyt luopumalla lapsistasi), vaan koita saada aikaan jotakin positiivista.

t. Se, joka kirjoitti "Ap" edellisiin postaukseensa vahingossa - en siis ole tämän ketjun ap. Sori virhe.

en voi mitään että sairastuin ja jouduin lapsistani luopumaan. En olisi heistä luopunut mutta jos itse on niin vaikeassa masennuksessa että hyvä jos edes kerran päivässä pääsi muutamaksi minuutiksi sängystä ylös niin luulen että lapsillani on ollut parempi muualla. Mutta nyt kun olen saanut oikean lääkityksen haluan lapseni kotiin, ilmeisesti väärinkö? Ja kyllä tunnen jokapäiväistä syytöstä itseäni kohtaan tästä samoin vanhin tyttäreni joka jaksaa aina muistuttaa että sossuille ei olisi saanut koskaan puhua että olen sairas kun heidät vietiin pois....

on jo 11v ja 7v!! Ei tarvii joka asiaan apua niinkuin 2v!! Eli mikä on niin hankala nyt tajuta?? Olemme pitäneet 2v myös yhteyttä ja ehkä jossain vaiheessa jos asiat niin menee haemme myös häntä kotiin....

Että myös minä tarvitsen äitini rakkautta ja hyväksyntää, ja tunteen siitä, että olin kotiini tervetullut - ja ikää mulla on jo 32 v.!

Kuule, kyllä ne 7 v. ja 11 v. tarvitsevat omaa äitiään siinä missä pienemmätkin tarvitsevat. Itselläni on 7 v., 5½ v. ja 9 kk ikäiset kotona, ja ihan yhtälailla 7 v.:tä hellittelen, kun pienempiäkin - hän tarvitsee hyväksyntää, rakkautta ja läsnäoloa arjessa ihan siinä missä muutkin.

Tällä tavalla toimimalla toivottavasti saan kasvatettua lapsia, jotka tuntevat olevansa toivottuja ja rakastettuja ja se kantaa pitkälle. Hylätyksi tulemisen kokemuksia kipuillaan tässä maassa jo niin monessa polvessa, kun aikuiset eivät osaa katsoa peiliin ja katkaista kierrettä jossakin vaiheessa. Millaiseen vanhemmuuteen ajattelet, että sinun 7 v. ja 11 v. kykenee itse aikuisena? Onko luvassa lisää huostaan ottoja, moniongelmaisuutta, linnakundien kanssa hengailua, päihteitä ja mt-ongelmia?? Kuka ja missä vaiheessa katsoo sinne peiliin ja hoitaa itsensä kuntoon ihan aikuisten oikeasti, ja kantaa aikuisen vastuun vanhemmuudestaan?

Mietipä rauhassa ajatuksella näitä.

vessassa itse mutta kannattaa olla realisti. Koululaisen kasvatuksessa on aina omat haasteensa ja kipukohtansa, varsinkin sijoituksesta palaavalla lapsella. Murrosiän kuohut, sydänsurut, koulussa esiin tulevat konfliktit, ristiriidat kavereiden kanssa, mahdolliset fyysiset sairaudet ja psyykkiset ongelmat, ensimmäiset päihdekokeilut, näpistyksestä, lintsaamisesta tai muusta pahanteosta kiinnijäämiset, oppimisvaikeudet, kiusatuksi tuleminen ynnä monet muut asiat voi tehdä isomman lapsen kasvatuksesta todella rankkaa vaikka hän pyyhkiikin pyllynsä itse.

vaan kasvatuksella saadaan pois kaikki nuo mainitsemasi asiat. Ja kyllä meillä rakkautta jaetaan, kyse olikin esim. pukemisesta vai puetaanko teillä vielä noinkin vanhat lapset, no tapansa kullakin... Ja kukaan ei pysty oman lapsensa elämää paljon muokata, toivottavasti teidän omista lapsista ei tule esim. koulukiusaajia....

en voi mitään että sairastuin ja jouduin lapsistani luopumaan. En olisi heistä luopunut mutta jos itse on niin vaikeassa masennuksessa että hyvä jos edes kerran päivässä pääsi muutamaksi minuutiksi sängystä ylös niin luulen että lapsillani on ollut parempi muualla. Mutta nyt kun olen saanut oikean lääkityksen haluan lapseni kotiin, ilmeisesti väärinkö? Ja kyllä tunnen jokapäiväistä syytöstä itseäni kohtaan tästä samoin vanhin tyttäreni joka jaksaa aina muistuttaa että sossuille ei olisi saanut koskaan puhua että olen sairas kun heidät vietiin pois....

Mutta (tässä on iso MUTTA) rakasta heitä tarpeeksi, että hankit heille kotiin sellaiset olosuhteet, missä heillä on hyvä olla. Turvallisesta isäpuolesta lähtien. Ja äiti, joka jaksaa olla aidosti heille läsnä, ilman alati uutta vaativaa vauvaa, joka ottaa oman tilansa ja paikkansa perheestä.

Tämä kaikki on sinun käsissäsi, kukaan ei sinua pakota. Jos haluat lapsesi (7v. ja 11v.) kotiin, sinun tarvitsee tehdä heille suotuisat olosuhteet sinne kotiin luoksesi! Ymmärrän hyvin sossujen huolen siitä, ettei tällä hetkellä näin välttämättä ole. Vastuullisen ihmisen puhetta ei ole olla näkemättä omia (olemassa olevia) ongelmiaan, ja toivoa vielä lisää lapsia tilanteeseen, joka tuntuu ylivoimaiselta jo nytkin.

hemmetti mun miehessäni on vikana?? Rakastaa mun tyttöjä niinkuin olisivat omia ja tytöt kutsuu isäkseen eli ongelma mun miehessä on???

Kyse ei ollut siitä, että kasvatuksella saadaan kaikki nuo asiat pois ja ettei niitä meidän muiden perheissä voi esiintyä vaan juurikin päinvastoin siitä, että näitä asioita esiintyy, ja ne on rankkoja ja niiden kanssa olisi jaksettava olla ja toimia. Se että lapsi pukee itse ei tarkoita sitä että hänen kasvatuksensa on helppoa eikä rasita vanhempia vaan joskus voi olla, että isompien lasten kanssa on paljon isommat huolet ja murheet.

Pukeminen on helppoa moneen teinin kanssa esiin tulevaan asiaan verrattuna.

vaan kasvatuksella saadaan pois kaikki nuo mainitsemasi asiat. Ja kyllä meillä rakkautta jaetaan, kyse olikin esim. pukemisesta vai puetaanko teillä vielä noinkin vanhat lapset, no tapansa kullakin... Ja kukaan ei pysty oman lapsensa elämää paljon muokata, toivottavasti teidän omista lapsista ei tule esim. koulukiusaajia....

kylläpä taas on niin tuomitsevia viestejä, että huh huh. Täällä palstoilla näitä besser-wissereitä riittää. Aika surullinen maailmankuva vaan monella teistä, kun ajattelette, että ihminen ei ole kykenevä positiiviseen muutokseen, vaan että jos asiat on aiemmin mennyt pieleen päihteiden, mt.ongelmien jne takia, niin tulevaisuudessakaan ei voi olla teidän mukaan mitään hyvää odotettavissa.



Minä luin jutun ja iloitsin siitä, että nämä vanhemmat ovat saaneet uudelleen elämän syrjästä kiinni...menneisyyttä ei kukaan voi muuttaa, mutta tulevaisuus on edessä ja siihen voi jokainen omilla toimillaan ja valinnoillaan vaikuttaa. Täydellisyyteen meistä ei kukaan pysty ja on hyvä tiedostaa omat rajansa ja voimvaransa ja vain ja ainoastaan kyseiset vanhemmat tietävät mihin heillä on resursseja ja voimia tällä hetkellä.



tsemppiä ja voimia teidän perheelle!!

mitä on olla teini koska olen itsekkin ollut, olen myös ollut täysin koulukiusattu ym. Ja kaikki teinit ovat erillaisia joten vaikea on sanoa mimmoisia noi mun tytöt on teininä. Mutta meillä on myös suuri tukiverkosto sukulaisista ym. joilta saa tukea ja apua.. Luulen että kaikkien teinien vanhemmat tarvitsevat ainakin henkistä tukea. Eli emme ole tässäkään asiassa ilmeisesti sitten poikkeus. Haluamme joka tapauksessa tytöt kotiin ollaan täällä meissä mieltä mitä hyvänsä ja meidän asianajaja oli sitä mieltä että ei ole mitään estettä miksi ei saataisi.. vanhemman tytön huostaanotto olisi kuulemma hänen mukaansa purkaa jo ajat sitten...

hemmetti mun miehessäni on vikana?? Rakastaa mun tyttöjä niinkuin olisivat omia ja tytöt kutsuu isäkseen eli ongelma mun miehessä on???

Hienoa että heillä on hyvät välit sun lastesi kanssa.

hänen entinen vaimonsa ratkesi juomaan päätettiin että mies saa vain valvotut tapaamiset....