Kätilöitä paikalla: miksi vähättelette synnyttäjien kipuja?

Kolme kertaa synnyttänyt, luomuna omasta tahdosta ja ilman traumoja ja vaurioita. Ja itken hammaslääkärissä, joten kipukynnys ei ole kummoinen muissa tilanteissa. Jostain syystä sitten synnytyksessä kaiken kestää.

Ylläoleva tiivistää taas kaiken tämän mamman asenteesta. Ja taas kiillotetaan sädekehää: MINÄ olen kolme kertaa synnyttänyt, LUOMUNA omasta tahdosta, ilman vaurioita.

Good for you. Mutta kun ne asiat eivät vain mene aina niin. Jos sun kipukokemuksesi on tuota luokkaa, se ei tarkoita että esim. jonkun muun olisi. Minä taas kestän hammaslääkärissä ihan mitä vain, puudutustakin pyrin välttämään viimeiseen asti vaikka välillä sattuukin. Silti enää en koskaan synnyttäisi uudelleen alakautta, sen verran järkyttävät kokemukset ja kivut elin niiden hetkien aikana.

Minulla ei myöskään olisi mitään sitä vastaan, että synnytys ei tuntuisi miltään, jos täyspuudutukselle ei olisi lääketieteellistä estettä. ihan ok, jos joku kokee sen tärkeäksi, mutta ei se mikään objektiivinen totuus ole (esim. en usko, että suhtautuisin lapseen mitenkään eri tavoin riippuen synnytyksen kivuliaisuudesta).

minä en vähättele kenekään kipuja. Koitan aina löytää tilanteeseen ja synnytyksen vaiheeseen sopivimma tavan lievittää kipua. Olen pahoillani, että sinulla on ollut huonoja kokemuksia.

Minäkin ottaisin kovin mielelläni synnytyksen, jossa ei tarvitsisi tuntea kipua! Ihme marttyyri-mentaliteetti tuntuu naisia vaivaavan: "kipu kuuluu synnytykseen", "niin on aina ollut". Hei haloo! Kipu on elimistön suojamekanismi, jolla se yrittää varoittaa vaarasta. Synnytys on aina vaara, nainen on siinä elämän ja kuoleman rajamailla (noin niin kuin karrikoiden määriteltynä). Kuka idiootti tahtoo kiillottaa sädekehäänsä ja tuntea tieten tahtoen kipua jos olisi mahdollista sitä välttää? Juuri tämän vuoksi synnytys on ilmiönä pysynyt niin alkukantaisissa muodoissaan. Lääketiede kehittyy, mutta synnytys se säilyy ennallaan.

Mä en vaan yksinkertaisesti tajua miten voi olla niin paljon helpompaa ottaa hirveät traumatisoitumisen riskit sillä,että pelkää sitä kipua kuin viimeistä päivää, vaikka siihen voisi asennoitua ihan järkevästikin, ja saada itselleen hyvän synnytyskokemuksen sen kivun kanssa. Sitten ei tarvitsisi jälkikäteen itkeä ja märistä kun oli NIIIN kamalaa kun sattui ja kaikkee.

Mielestäni huomattavasti fiksumpaa, mutta kukin tyylillään. Se kipu kun ei tapa, se ei synnytyksessä kerro siitä, että jotain olisi pahasti pielessä, vaan siitä, että elimistö valmistautuu synnytykseen. JOs ei noin olennaista eroa verrattuna vaikka luunmurtuman aiheuttamaan kipuun tajua, niin sillehän ei sitten voi mitään.

Ja mulle synnyttäjänä on ainakin tärkeintä se syntyvä lapsi, enkä halua sitä tumpata täyteen puudutteita ja kipuläätteitä syntymän hetkellä, kun en sitä terveelle vauvalle synnytyksen jälkeenkään tekisi.

Kolme kertaa synnyttänyt, luomuna omasta tahdosta ja ilman traumoja ja vaurioita. Ja itken hammaslääkärissä, joten kipukynnys ei ole kummoinen muissa tilanteissa. Jostain syystä sitten synnytyksessä kaiken kestää.

Ylläoleva tiivistää taas kaiken tämän mamman asenteesta. Ja taas kiillotetaan sädekehää: MINÄ olen kolme kertaa synnyttänyt, LUOMUNA omasta tahdosta, ilman vaurioita. Good for you. Mutta kun ne asiat eivät vain mene aina niin. Jos sun kipukokemuksesi on tuota luokkaa, se ei tarkoita että esim. jonkun muun olisi. Minä taas kestän hammaslääkärissä ihan mitä vain, puudutustakin pyrin välttämään viimeiseen asti vaikka välillä sattuukin. Silti enää en koskaan synnyttäisi uudelleen alakautta, sen verran järkyttävät kokemukset ja kivut elin niiden hetkien aikana.

Kun selität kuinka pärjäät hammaslääkärissä, vaikka mulla on kamala trauma hammaslääkäristä, ja itku siellä tulee. Miten kehtaat typerä natsimamma, marttyyrikruunussasi?

Eiks oo kivaa, kun keskustelun taso on näin hienoa. Eikö ihminen ihan oikeasti saa kertoa omia kokemuksiaan ja näkemyksiään, ilman että joku losoperse alkaa siitä heti itkeä ja syytellä?

Onko sen niin vaikea ymmärtää, että hyvin harvalla on mikään marttyyriasenne taustalla kun luomusynnyttää? Huomattavasti paremmin mä ainakin näytän synnytyksistäni selvinneen kuin sinä, miten se on mahdollista, kun MULLA on nini kamalan huono asenne?

Ai mut tietty se on vaan tuurista kiinni...

Kolme kertaa synnyttänyt, luomuna omasta tahdosta ja ilman traumoja ja vaurioita. Ja itken hammaslääkärissä, joten kipukynnys ei ole kummoinen muissa tilanteissa. Jostain syystä sitten synnytyksessä kaiken kestää.

Ylläoleva tiivistää taas kaiken tämän mamman asenteesta. Ja taas kiillotetaan sädekehää: MINÄ olen kolme kertaa synnyttänyt, LUOMUNA omasta tahdosta, ilman vaurioita. Good for you. Mutta kun ne asiat eivät vain mene aina niin. Jos sun kipukokemuksesi on tuota luokkaa, se ei tarkoita että esim. jonkun muun olisi. Minä taas kestän hammaslääkärissä ihan mitä vain, puudutustakin pyrin välttämään viimeiseen asti vaikka välillä sattuukin. Silti enää en koskaan synnyttäisi uudelleen alakautta, sen verran järkyttävät kokemukset ja kivut elin niiden hetkien aikana.

Kun selität kuinka pärjäät hammaslääkärissä, vaikka mulla on kamala trauma hammaslääkäristä, ja itku siellä tulee. Miten kehtaat typerä natsimamma, marttyyrikruunussasi?

Eiks oo kivaa, kun keskustelun taso on näin hienoa. Eikö ihminen ihan oikeasti saa kertoa omia kokemuksiaan ja näkemyksiään, ilman että joku losoperse alkaa siitä heti itkeä ja syytellä?

Onko sen niin vaikea ymmärtää, että hyvin harvalla on mikään marttyyriasenne taustalla kun luomusynnyttää? Huomattavasti paremmin mä ainakin näytän synnytyksistäni selvinneen kuin sinä, miten se on mahdollista, kun MULLA on nini kamalan huono asenne?

Ai mut tietty se on vaan tuurista kiinni...

samanlainen kuin se että jotkut kehuskelee imetyksillään eivätkä voi tajuta että imettäminen on jollekin ihan tuskaa. Olisi hyvä joskus asettua toisenkin asemaan ja ymmärtää että mikä sopii itselle ei välttämättä sovi toiselle.

joten paraskin puhumaan empatiasta.

Mun mielestä naisten asiat eivät ole retuperällä, jos synnytys koskee. Tarjolla on hyvää kivunlievitystä niille, jotka sitä tarvii ja toiset taas ei tarvi - ja ihan totta, ei tarvi, ilman mitään marttyyriasennetta ja sädekehän kiillotuspyrkimystä. Sitten on niitä tilanteita, kun kysyntä ja tarjonta eivät jostain syystä kohtaa, totta kai se on ikävää.

"Aikuisen ihmisen pitää tietää" -heitolla meinasinkin juuri sitä, että ei pidä kuvitella voivansa pullauttaa vauvaa ulos mahastaan ilman että se sattuu jossain vaiheessa. Jos vauva leikataan ulos, kipu tulee myöhemmin. Jos synnyttää alakautta, niin totta kai se koskee, kun paikat venyvät. Scifi-unelmat on sitten toinen juttu. Siitä vaan kehittelemään Matrix-maailmaa, jossa "ihmisiä ei enää synny, vaan heitä kasvatetaan" vaimitensemeni.

Ja sikälikin ihan turha puhua sädekehän kiillottamisista, koska eihän tässä maassa uskalla edes kellekään kertoa, että on synnyttänyt luomuna. Hulluna pidetään ja marttyyrinarsistina. Ihmisten kipukokemus on erilainen. Ehkä minä koin kivut samantasoisina kuin sinä puudutteen jälkeen, kuka sen voi tietää.

Juuri sun kaltaisen empatiakyvyttömien naisten vuoksi naisten asiat tässä maailmassa on retuperällä. "Kyllä aikuisen ihmisen pitää tietää" jne. Noh, tiedät varmaan että helvetissä on erityinen paikka varattuna sellaisille naisille, jotka eivät auta toisiaan.

Et koe kiillottavasi sädekehää? No, harvemmin se oikea narsistikaan ymmärtää olevansa itse sellainen....

Kolme kertaa synnyttänyt, luomuna omasta tahdosta ja ilman traumoja ja vaurioita. Ja itken hammaslääkärissä, joten kipukynnys ei ole kummoinen muissa tilanteissa. Jostain syystä sitten synnytyksessä kaiken kestää.

Ylläoleva tiivistää taas kaiken tämän mamman asenteesta. Ja taas kiillotetaan sädekehää: MINÄ olen kolme kertaa synnyttänyt, LUOMUNA omasta tahdosta, ilman vaurioita. Good for you. Mutta kun ne asiat eivät vain mene aina niin. Jos sun kipukokemuksesi on tuota luokkaa, se ei tarkoita että esim. jonkun muun olisi. Minä taas kestän hammaslääkärissä ihan mitä vain, puudutustakin pyrin välttämään viimeiseen asti vaikka välillä sattuukin. Silti enää en koskaan synnyttäisi uudelleen alakautta, sen verran järkyttävät kokemukset ja kivut elin niiden hetkien aikana.

Kun selität kuinka pärjäät hammaslääkärissä, vaikka mulla on kamala trauma hammaslääkäristä, ja itku siellä tulee. Miten kehtaat typerä natsimamma, marttyyrikruunussasi? Eiks oo kivaa, kun keskustelun taso on näin hienoa. Eikö ihminen ihan oikeasti saa kertoa omia kokemuksiaan ja näkemyksiään, ilman että joku losoperse alkaa siitä heti itkeä ja syytellä? Onko sen niin vaikea ymmärtää, että hyvin harvalla on mikään marttyyriasenne taustalla kun luomusynnyttää? Huomattavasti paremmin mä ainakin näytän synnytyksistäni selvinneen kuin sinä, miten se on mahdollista, kun MULLA on nini kamalan huono asenne? Ai mut tietty se on vaan tuurista kiinni...

samanlainen kuin se että jotkut kehuskelee imetyksillään eivätkä voi tajuta että imettäminen on jollekin ihan tuskaa. Olisi hyvä joskus asettua toisenkin asemaan ja ymmärtää että mikä sopii itselle ei välttämättä sovi toiselle.

Mulla on ollut imetykset ihan tuskaa ja vaikeita ja aina ollut ongelmia maidontulon kanssa. Ei mua silti haittaa ollenkaan, jos joku kertoo, että hänelle imettäminen on maailman helpointa ja maitoa riittäisi vaikka koko suomen vauvoille. Mua ei edes haittaa jos joku sanoisi, että olen huono imettäjä, koska mähän periaatteessa olen. Tosin kova yrittämään olen myös : )

Mä en vaan ymmärrä tollasta tolkutonta herkkänahkaisuutta, jossa kaikki otetaan hyökkäyksenä itseä vastaan, ja koetaan, että silloin saa soittaa suuta miten vaan. Kuten viimeinen kirjoittaja kirjoitti, pahempi täällä on sanoa että synnytti luomuna omasta tahdosta, koska silloin on lähtöjään idiootti marttyyri. Vaikka sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Se miksi itse mainitsen asiasta on se, että joku muukin saattaa innostua kokeilemaan, josko se onnistuisi niinkin. Ja yleensä jos ajattelee synnyttävänsä luomuna, ottaa myös paremmin synnytyksen kulusta selvää ja valmistautuu siihen muutenkin kuin vani ajattelemalla mitä kaikkia puudutteita ja lääkkeitä voisi ottaa.

Kolme kertaa synnyttänyt, luomuna omasta tahdosta ja ilman traumoja ja vaurioita. Ja itken hammaslääkärissä, joten kipukynnys ei ole kummoinen muissa tilanteissa. Jostain syystä sitten synnytyksessä kaiken kestää.

Ylläoleva tiivistää taas kaiken tämän mamman asenteesta. Ja taas kiillotetaan sädekehää: MINÄ olen kolme kertaa synnyttänyt, LUOMUNA omasta tahdosta, ilman vaurioita. Good for you. Mutta kun ne asiat eivät vain mene aina niin. Jos sun kipukokemuksesi on tuota luokkaa, se ei tarkoita että esim. jonkun muun olisi. Minä taas kestän hammaslääkärissä ihan mitä vain, puudutustakin pyrin välttämään viimeiseen asti vaikka välillä sattuukin. Silti enää en koskaan synnyttäisi uudelleen alakautta, sen verran järkyttävät kokemukset ja kivut elin niiden hetkien aikana.

Tuo ylemmän lainauksen kirjoittaja kirjoitti ihan järkevästi miksi kipulääkitys synnytyksessä ei ole ihan simppeli juttu, mutta ainoa minkä kommentoija siitä löysi, oli väärä asenne! Ketä tai mitä kohtaan jäi vähän epäselväksi...

omasta tahdosta. Ei muuten uskalla sitä kellekään sanoa kun saa vihamielistä marttyyrimutinaa heti naamalleen.



Mutta yhden synnytin epiduraalin kanssa ja hänen kanssaan koin vaikeana kun jäi se luomusynnytyksen euforiaryöppy tulematta. Siksi halusin muut synnyttää luomuna, koska mielestäni kivulla on tarkoitus.

ja kaikki olivat ok. Kipulääkettä suositeltiin heidän puoleltaan. Ehkäpä kätilöille ei tule yllätyksenä että synnyttäminen sattuu ja jos lääkkeillä laitetaan jo ensi hetkestä paikat turraksi, niin kuinkas se synnyttäminen sitten enää onnistuu?

Kyllä mä olin aivan yhtä (ellen jopa enemmän) toimintakyvytön pusertaessani väärin kokoarvioitua esikoistani imukupin avulla alapää revittynä elämäänsä kyllästyneen kätilön päsmäröitävänä. Sama jos menisin hampaan poistoon ja hammaslääkäri toteaisi, että yritetään tätä sun kipua nyt vaan hieman lievittää, sori...

takia ei voi tehdä kaikkia naisia tunnottomiksi ja liikuntakyvyttömiksi, puhumattakaan siitä miten se vaikuttaisi syntyviin lapsiin.

tai heillä on todella alhainen kipukynnys.



Ei epiduraalia voi antaa, kun vähän supistelee, ja kohdunkaulaa on vielä 1 cm jäljellä. Se ei ole kätilön vittumaisuutta. Synnytyksen kuuluukin vähän sattua, ja kipua voi lievittää liikkumalla, suihkulla, hengitystekniikalla yms.



Olen synnyttänyt 5 lasta. Kaksi heistä Tyksissä, yhden Haikaranpesässä, yhden Salossa ja yhden Loimaalla. Kivunlievitystä on joka paikassa tarjottu auliisti, mutta ei se aina tehoa, eikä aina ole aikaa laittaa puudutusta. Se pitää vain kestää.

sitä, että kätilön tökeröä käytöstä selitetään sillä, että hän oois vuoronsa päättyessä itsekin väsynyt, niin kuin joku tässä ketjussa sanoi. Ei hemmetti sentään, vaikka kätilön työkin on työ siinä missä muutkin, niin ammattitaitoinen kätilö ei tuo työhönsä omia tunteita tai väsymystään. Synnyttäminen ei oo kenenkään työ ja siis aina ainutlaatuinen tapahtuma. On paljon muitakin ammatteja ja työpaikkoja, missä ei tosiaankaan sanota mitä sylki suuhun tuo. Miettikääpä vaikka hautaustoimistoa, tai mitä tahansa palveluammattia.



Minulle sattui ekaan synnytykseeni aivan todella tökerö kätilö. Onneksi vuorot ehti vaihtua parikin kertaa. Mutta suoraan sanottuna hän kyllä pilasi koko homman. Kätilö sai mut tuntemaan itseni _niin_ huonoksi! Enkä tosiaan ollut mikään vaativa tapaus. Ihan oikeesti lähdin synnyttämään sillä mielellä, että eiköhän ne kätilöt hommansa osaa, että turhaan minä mitään synnytystoivelistaa täyttelen. Siis neuvolasta sain semmoisen. Mut kaikki olikin sitten ihan pielessä pillunkarvoista lähtien :( Onneksi saatiin vielä toinen lapsi, jonka synnytyksestä jäi hyvä mieli.



Multa ei kyllä lääkettä pihdattu, mutta olinkin varmaan niin surkea sen kätilön mielestä, että antoivat siksi epiduraalin. Multakaan ei osastolla kyselty muuta kuin että tarttiiko lisää kipulääkettä. Eka synnytyskokemukseni oli kyllä huono. Ainut toive toisessa synnytyksessä oli, että saisin ihan ketkä tahansa muut kätilöt kuin ekalla kerralla.

Tuntui kuin olisin itse kirjoittanut viestisi!!!!!!



Minulla on myös kolme lasta ja lähes täysin samanlaiset kokemukset! Eli ensimmäisen lapsen synnytyksessä sain toisen epiduraaliannoksen, kun valitin "painetta alaselässä" eli ponnistuksen tarvetta. No siinä sitten ponnisteltiin toista tuntia, kun en tuntenut mitään ja lapsi tuli sitten "itsestään". Toisen kanssa kaikki meni kuin oppikirjassa ja kokemus oli hyvä. Kolmannesta ei uskottu, että synnytän, ja minut jätettiin yksin istumaan vastaanottohuoneeseen yhä suurenevaan verilammikkoon allani. Vuosin erittäin runsaasti verta. Lopulta sitten pääsin lääkärille, sieltä suoraan saliin (itse kävellen). En ehtinyt vaihtaa vaatteita, eikä kukaan tehnyt mitään, kun itse kiipesin synnytyssänkyyn ja huusin, että lapsi syntyy nyt. Syntyikin yhdellä supistuksella, mutta sitä kipua en unohda ikinä, enkä pelkoa, kun kukaan (lääkäri, kätilöt) ei tee mitään.

En omien synnytyskokemusteni takia pysty kuvittelemaan, miten joku kykenee synnyttämään luomuna. Ainoa, mikä jotenkin tekisi asian ymmärrettäväksi, olisi joko se, että tällaisella ihmisellä on ihan mieletön kipukynnys tai sitten se, että synnytys on niin lyhytkestoinen, että tapahtumia ei ehdi tajuta.



Itselläni on molemmat synnytykset kestäneet 12 tuntia. 2-5 ekaa tuntia menevät kärvistellen mutta ihan ok. Sen jälkeen olen jo rukoillut kipulääkettä saamatta sitä. Ilokaasua on tarjottu 5-7 tunnin kuluttua - siis silloin, kun olen jo toistuvasti pyytänyt epiduraalia. Epiduraalin sain ensimmäisessä synnytyksessäni 10,5 tunnin päästä synnytyksen alusta ja siis vain 1,5 tuntia ennen lapseni syntymää. Puolen tunnin ponnistusvaihe ei sitten niin tuskainen enää ollutkaan - joskaan ei kovin nautinnollinenkaan.



Toisessa synnytyksessä sain epiduraalin 8 tunnin jälkeen ja toisen vain puolta tuntia ennen ponnistusvaihetta. Koska epiduraali meni näin pieleen, annettiin ponnistusvaihetta varten roppakaupalla oksitosiinia vahvistamaan supistuksia. Ponnistusvaiheen aikana (1,5 tuntia) oksitosiinia lisättiin lukuisia kertoja, vaikka kerroin tuntevani supistukset. Sitä ei vain uskottu, koska en saanut vauvaa ulos. Lopulta tajuttiin, että vauva on väärässä tarjonnassa ja tehtiin sektiopäätös. Elämäni kauhein kokemus on se, kun makaan sektiopöydällä kädet ja jalat sidottuina ja nuo oksitosiinisupistukset laittavat koko vartalon tärisemään ja minut huutamaan, että haluan ponnistaa ja kun en saanut enkä voinut... Tuntui ikuisuudelta, ennen kuin sain lisäannoksen epiduraalia ja leikkaus aloitettin.



En ikinä milloinkaan voisi harkita luomusynnytystä, koska ne 8-10 tunnin luomusupistukset todella sattuvat. Tosin kipukynnykseni ei ole kovin hyvä. Olen piikkikammoinen, koska pistäminen mielestäni sattuu. Toisaalta taas hammaslääkärissä en ikinä ole ottanut puudutetta (se kun laitetaan piikillä), en paikatessa enkä juurihoidossa. Kumpikaan ei mielestäni varsinaisesti satu - joskin on aika epämiellyttävää.



En ikinä milloinkaan vähättele kenenkään kokemaa kipua mutta itselleni se pahin mahdollinen on avautumisvaiheen kipu. Ihailen niitä, jotka sen kestävät. Olen silti sitä mieltä, että kivulievitystä pihdataan tarpeettomasti. Jos minuun voitiin tuikata kevyesti kolme epiduraaliannosta kolmen tunnin sisällä ilman että lastani ymmärtääkseni vahingoitettiin, niin kyllä sitä vaan pihdataan. Ikinä minulle ei ole tarjottu mitään kohdunkaulanpuudutetta. Ilokaasu ja epiduraali ainoastaan valintoina.

hyvä KYS!

Minua puolestani haittaa tuo ajatus, että jos miehet synnyttäisivät, niin se ei tuntuisi miltään (ja asiat olisivat siten paremmin). Mä en ainakaan haluaisi synnyttää niin, ettei se tunnu miltään.

ettei se tuntuisi! (kyllä mulla tuntu vaikka epiduraaliakin laitettiin...)

siis tiedän hyvin, että kipua ei voida poistaa kokonaan nykymenetelmillä (eikä todennäköisesti tulevaisuudessakaan), enkä uneksisikaan ottavani mitään, mikä vahingoittaisi vauvaa - totta kai kärsin mieluummin mitkä tahansa kivut. Mutta mielestäni tässä viestissä kuvattu asenne on outo. Siis onko kätilöliitto/liiton johto/jotkut kätilöt/ sitä mieltä, että JOS olisi olemassa kivunlievitys, joka veisi avautumis- ja/tai ponnistuskivun kokonaan, eikä millään tavalla vaarantaisi vauvaa tai pysäyttäisi synnytystä, niin sitä ei saisi halukkaille synnyttäjille antaa? Vai liittyykö tuo asenne vain siihen, että kipua ei käytännössä voi poistaa, ja yrittävät psyykata synnyttäjiä etukäteen siihen? Jälkimmäisessä tapauksessa kannattaisi harkita selkeämpää ilmaisua (+ mielestäni tuollainen psyykkaus on vähän alentuvaa synnyttäjiä kohtaan).

15

taas miettinyt sitä, mistä johtuu _kätilöliiton_ kivikautinen asenne kivunlievitykseen. Ei ole kauaa siitä kun lehdessä joku liiton edustaja sanoi että kipu edistää hyvää äitiyttä eikä sitä pitäisi liikaa lääkitä. Perään olikin sitten otettu anestesialääkärin lausunto siitä, että kätilöt ei epiduraalista yms. päätä vaan lääkäri, eikä lääkäriliitto näe mitään syytä välttää tehokasta kivunlievitystä, joka helpottaa synnytystä ja äidin toipumista. Mut kyllä toi kätilöliiton lausunto jotain kertoi työkulttuurista.

Mä olin osastolla ennen synnytystä, enkä meinannut päästä saliin vaikka supistukset oli jo aika järkyt. Mä olin niin kipeä että mun huonetoveri, monen lapsen äiti, oli käynyt kysymässä, eikö mua jo vois päästää sinne saliin etten synnytä huoneen lattialle. Mä koin että mun kipua vähäteltiin, ja kun menin saliin ja mies ilmoitti että haluan epiduraalin ( en voinut puhua) niin kätilö sanoi että sitähän ei tilata kuten ravintolassa illallista. Sain sen onneksi ja lapsihan sit syntyikin melkoisella vauhdilla. Mut muuten mä olen kätiöiden ammattitaitoon ja asenteeseen tosi tyytyväinen. En yhtään ihmettele jos toi kiukkuinen kätilö ois työvuoronsa lopussa ollut tosi väsynyt ja siksi tyly.

Minä olen synnyttänyt vain kerran, ilman kivunlievitystä ja omasta tahdostani. MUTTA minä olen ajatellut sen niin että en uskaltaisi ottaa jotain epiduraalia, koska en pystyisi tuntemaan kunnolla synnytyksen edistymistä. Ajatus liikuntakyvyttömyydestä ja tunnottomuudesta on minulle paljon pelottavampi kuin kova kipu. Minulle kipu kertoi että synnytys etenee oikeaan suuntaan. Ponnistusvaiheessa en tuntenut kipua, vain tarvetta ponnistaa. Pelkäisin myös että, jos on kovat puudutukset päällä, niin ponnistaisi liian reippaasti ja sitten repeäisi kunnolla.

tajutkaa nyt, että ihmisten kipukynnys on erillainen !!! joku ei kestä verikoettakaan ilman emla- laastaria, toinen voi synnyttää luomuna just like that. keskiaikaista menoahan se on, jos kivusta itkevää ja oksentelevaa äitiä joka kipusokissa lyö ihmisiä ja heittelee tavaroita, kohdellaan kuin hullua. käskyt ryhdistäytyä tai vähättely, ettei se niin paljon voi sattua ovat ihmisarvon alentamista. pahinta on, jos kätilö nauraa ivallisen epäuskoisena kun synnyttäjä uupuneena ja tuskissaan itkee äitiä, jumalaa ja lopulta piruakin apuun..

tuollainen kokemus, mulla on ollut todella mukavat kätilöt, jotka ovat olleet tsemppaavia ja ymmärtäväisiä.