Kätilöitä paikalla: miksi vähättelette synnyttäjien kipuja?

taas miettinyt sitä, mistä johtuu _kätilöliiton_ kivikautinen asenne kivunlievitykseen. Ei ole kauaa siitä kun lehdessä joku liiton edustaja sanoi että kipu edistää hyvää äitiyttä eikä sitä pitäisi liikaa lääkitä. Perään olikin sitten otettu anestesialääkärin lausunto siitä, että kätilöt ei epiduraalista yms. päätä vaan lääkäri, eikä lääkäriliitto näe mitään syytä välttää tehokasta kivunlievitystä, joka helpottaa synnytystä ja äidin toipumista. Mut kyllä toi kätilöliiton lausunto jotain kertoi työkulttuurista.

Omassa synnytyksessäni kätilöni taas jyräsi anestesialääkärin mennen tullen. Epiduraalin antamiseen oli jo kiire ja lääkäri alkoi ehdotella muuta vaihtoehtoa.... Muistan kätilöni sanoneen tiukasti, että jos vain mahdollista, epiduraali heti kehiin, koska tämä nainen ja synnytys on hänen vastuullaan.

Mielestäni synnytyksen ei kuulu olla täysin kivuton. Yhtä lailla kun on positiivista ja negatiivista stressiä, on mielestäni kivun kanssa sama tilanne. Tottakai pitää muistaa, jokaisen kokemus kivusta on subjektiivinen ja edetä tilanteen suhteen sen mukaan.

tajutkaa nyt, että ihmisten kipukynnys on erillainen !!! joku ei kestä verikoettakaan ilman emla- laastaria, toinen voi synnyttää luomuna just like that. keskiaikaista menoahan se on, jos kivusta itkevää ja oksentelevaa äitiä joka kipusokissa lyö ihmisiä ja heittelee tavaroita, kohdellaan kuin hullua. käskyt ryhdistäytyä tai vähättely, ettei se niin paljon voi sattua ovat ihmisarvon alentamista. pahinta on, jos kätilö nauraa ivallisen epäuskoisena kun synnyttäjä uupuneena ja tuskissaan itkee äitiä, jumalaa ja lopulta piruakin apuun..

Jokainen synnytys on erilainen. Jotkut synnytykset on helvetin kivuliaita, toiset taas vähemmän. Minulla esikoisen synnytys oli todellista tuskaa (epiduraalista huolimatta), olin melkeinpä varma että kuolen ennenkuin lapsi on pihalla. Kun vauva vihdoin syntyi, ensimmäinen ajatus oli että vihdoinkin. Ei siinä vaiheessa kiinnostanut pätkääkään vauvan kunto tai sukupuoli.

Toinen lapsi oli selvästi isompi, päänympärykseltään että painoltaan sekä tarjonta oli huonompi. Etukäteen pelkäsin paljon synnytystä, sekä matkaa synnytyssairaalaan (n. 2 tuntia ambulanssilla). Turhaa pelkäsin, kivut olivat selvästi pienemmät. Ainoana kivunlievityksenä oli lämpöpussi selkää vasten painettuna. Ja minulla on huono kipukynnys.

Toisen synnytyksen jälkeen ymmärsin että synnytykset voi olla erilaisia "kipumäärältään". Jollakulla naisella voi kaikki synnytykset olla todella kivuliaita, toisella taas osa hyvin kipeitä ja osa paljon helpompia. Unohtakaa se että olisitte "huonoja synnyttäjiä" jotka ei kestä pientäkään kipua. Se on ihan höpöhöpöä, teille vain on sattunut synnytys jolloin käy niin kipeää että tekisi mieli heitellä tavaroita.

Supistukset tulivat jo kotoa lähtiessä tauotta, mutta sairaalassa (tyks) kätilö laittoi mut käyrälle ja sanoi, ettei kannata yöksi tänne jäädä (klo n. 19), vaikka minä sanoin että kivut on jo ylivoimaiset. Sain sanottua, että mene lukemaan paperini ja kätilö tuhahdellen lähti niitä hakemaan. Ei mennyt kauan kun se tuli juosten takaisin ja kokeilemaan kohdunsuuta, joka oli täysin auki.

MInä olin vielä "odottavien" osastolla koska lapsivedet olivat menneet aikaisemmin ja TYKSin silloisten käytäntöjen mukaan kotiin ei enää saanut jäädä odottelemaan supistuksia. Sitten kun niitä alkoi tulemaan kaikki sujui varsin nopeasti ja kävin sanomassa että pitäisi päästä synnytysosastolle ja sisätutkimus olisi hyvä tehdä.

No laittoivat käyrälle. Pyysin miestä hakemaan kätilöä kun olin käyrällä ja hiki vain valui supistusten voimasta. Eivät halunneet tehdä sisätutkimusta ennenkuin aloin pistämään äänekkäästi hanttiin ja sitten mentiin jo synnytysosastolle pyörätuolissa ja lujaa. Kivunlievitystä ei ehditty laittaa ja poika syntyi aika pian.

en edes tajunnut pyytää kipulääkkeitä, kätilö vaan tilasi mulle sen epiduraalin koska makasin ja huusin niin paljon kun kurkusta lähti. Se huutaminen oli ainut mitä pystyin tekemään niissä kivuissa.

Epiduraali loppui ennen ponnistusvaihetta ja pyysin jotain koska pelotti ponnistaa luomuna, sain pudendaalin ja vauvan ulostulo ei sattunut yhtään. Pudendaalin laittoi lääkäri ja se sattui todella paljon. Sain ilokaasua pudendaalin laittoa varten. Ompelua varten sain puudutuspiikit ja ilokaasun.

Mies oli valmistautunut "vaatimaan" mulle kipulääkkeitä, mutta en edes itse niitä ehtinyt pyytää kun osaava henkilökunta oli jo askeleen edellä.

mutta itseänikin ihmetyttää tuo " kruunun kiillottaminen " tai kommentit ettei halua synnyttää niin ettei tunnu missään? Miksi? Miksi sitä kipua pitää tuntea ja mielellään kovasti?



Olen synnyttänyt kolme kertaa. Itselläni oli ekassa synnytyksessä nuori ja kokematon kätilö. Sain epiduraalin ajoissa, mutta lisäannoksen sitten liian myöhään. En tuntenut lainkaan ponnistamisen tarvetta.



Kaksi seuraavaa vauvaa synnytin sitten luomusti, omasta tahdostani. Keskimmäinen synnytys meni oppikirjan mukaan. Koko touhu kesti vain 2h ja supisteluihin pääsin hyvin " sisään " ja kipu oli hallinnassa.

Kolmas olikin sitten karua menoa. Koko synnytys kesti 1h5min. Avauduin neljästä sentistä kymmeneen muutamassa minuutissa. Kivut olivat jotain niin järkyttäviä, että ei tosikaan! Ponnistamisen aikana en tuntenut kipua, kun ajattelin vaan että nyt tämä saa luvan loppua. Sairaalaan tultaessa jouduin kävelemään saliin, tai siis niin että mies minut raahasi. Jalat eivät meinanneet enää kantaa. Kätilö totesi, että sisätutkimusta ei tarvita, saliin vaan, mutta vaatteet minun olisi pitänyt itse vaihtaa. Silloin sanoin että ei kuule onnistu! No, 20 min myöhemmin vauva oli maailmassa. Olisin toivonut, että olisin saanut vaikka apua saliin menossa ja vaatteiden vaihdossa ( muiltakin kun tumpelolta ja jännittyneeltä mieheltäni ), niin ehkä voimia olisi jäänyt paremmin supistusten vastaan ottamiseen. Nyt supistukset vei ja minä vikisin.

ei ole kehittynyt mihinkään alkukantaisesta muodostaan.



Sektio on kehittyneempi vaihtoehto? Siinä on omat riskinsä. Enemmän minä pelkään sen komplikaatioita kuin kipua. Enkä koe kiillottavani sädekehää.



Mutta ehkä jos miehet synnyttäisivät, lapset haudutettaisiin valmiiksi tekokohduissa? Noh, itse valitsisin kuitenkin raskauden.



Kyllä aikuisen ihmisen pitää tietää, mihin ryhtyy kun alkaa lapsia hankkimaan. Mikään pakko ei ole. Silloin säästyy kuolemanvaaraltakin ja kivulta.

ei ole kehittynyt mihinkään alkukantaisesta muodostaan.

Sektio on kehittyneempi vaihtoehto? Siinä on omat riskinsä. Enemmän minä pelkään sen komplikaatioita kuin kipua. Enkä koe kiillottavani sädekehää.

Mutta ehkä jos miehet synnyttäisivät, lapset haudutettaisiin valmiiksi tekokohduissa? Noh, itse valitsisin kuitenkin raskauden.

Kyllä aikuisen ihmisen pitää tietää, mihin ryhtyy kun alkaa lapsia hankkimaan. Mikään pakko ei ole. Silloin säästyy kuolemanvaaraltakin ja kivulta.

Juuri sun kaltaisen empatiakyvyttömien naisten vuoksi naisten asiat tässä maailmassa on retuperällä. "Kyllä aikuisen ihmisen pitää tietää" jne. Noh, tiedät varmaan että helvetissä on erityinen paikka varattuna sellaisille naisille, jotka eivät auta toisiaan.

Et koe kiillottavasi sädekehää? No, harvemmin se oikea narsistikaan ymmärtää olevansa itse sellainen....

ja mietit tuollaisia. Itse varmasti tiedät että ei pidä paikkaansa että saadaan palkkaa enemmän jos ei käytetty lääkettä. Kyllähän aina synnyttäjää kuunnellaan ja yritetään auttaa, sehän on selvä, ja toivon että jos joku ei näin ajattele hän ei toimisi synnytyssalissa. On kuitenkin tilanteita ja hetkiä, kun ei mene niin kun on suunniteltu tai haluttu. Riittää että on ruuhkaa, silloin valitettavasti ei vaan ehdi kaikkea tehdä mitä haluaisi - ja jos synnytys edistyy nopeasti, synnyttäjä ei ehkä ehdi saada sitä mitä toivoo. On myös hetkiä kun ei sovi antaa jotain jostain syystä, kaikkea ei voida teille kertoa. Esimerkki on jos synnyttäjä haluaa spinaalin ja on 8cm auki ja ktg käyrä huono. Silloin tiedetään että jos spinaalin saa on täysin puutunut (usein) 1-2tuntia eikä ole ponnistamistarvetta, tätä todennäköisesti vauva ei kestäisi, vaan on parempi synnyttää 20 kuluttua. Tämä oli esimerkki vain. Jos on saanut jotain hetki sitten, ei ehkä ole sopivaa antaa vielä sitä toista koska on liikaa vauvalle, jne jne. Anestesialääkäri voi olla kiinni eikä pääse just kun tarvittaisi häntä. Näihin asioihin ei voida vaikuttaa. Luulen ja toivon että me kaikki kätilöt kuitenkin ollaan siellä teitä varten, ja päällimmäinen tahto on auttaa siinä että synnytyskokemuksenne on hieno.

täytyy myös muistaa että ei ole tarkoituskaan olla täysin kivuTON tapahtuma, puhutaan kivunLIEVITYKSISTÄ. Siihen, miten kokee kipua, vaikuttaa monta asiaa - paljon vaikuttaa esim se miten hyvä suhde parilla on, jos on hankala tilanne kotona nainen yleensä on kipeämpi kuin jos suhde kukoistaa ja hän tuntee saavansa hyvä tukea mieheltä.

taas miettinyt sitä, mistä johtuu _kätilöliiton_ kivikautinen asenne kivunlievitykseen. Ei ole kauaa siitä kun lehdessä joku liiton edustaja sanoi että kipu edistää hyvää äitiyttä eikä sitä pitäisi liikaa lääkitä. Perään olikin sitten otettu anestesialääkärin lausunto siitä, että kätilöt ei epiduraalista yms. päätä vaan lääkäri, eikä lääkäriliitto näe mitään syytä välttää tehokasta kivunlievitystä, joka helpottaa synnytystä ja äidin toipumista. Mut kyllä toi kätilöliiton lausunto jotain kertoi työkulttuurista.



Mä olin osastolla ennen synnytystä, enkä meinannut päästä saliin vaikka supistukset oli jo aika järkyt. Mä olin niin kipeä että mun huonetoveri, monen lapsen äiti, oli käynyt kysymässä, eikö mua jo vois päästää sinne saliin etten synnytä huoneen lattialle. Mä koin että mun kipua vähäteltiin, ja kun menin saliin ja mies ilmoitti että haluan epiduraalin ( en voinut puhua) niin kätilö sanoi että sitähän ei tilata kuten ravintolassa illallista. Sain sen onneksi ja lapsihan sit syntyikin melkoisella vauhdilla. Mut muuten mä olen kätiöiden ammattitaitoon ja asenteeseen tosi tyytyväinen. En yhtään ihmettele jos toi kiukkuinen kätilö ois työvuoronsa lopussa ollut tosi väsynyt ja siksi tyly.

Nopea, vaivaton, enkä valita ylimääräisiä. :) Minulla onkin ollut hyviä kätilökokemuksia. Mutta eräs kätilö, jonka tunnen ihmisenä, puhuu synnyttäjistä yleensä aika törkeällä tavalla. "Rääkyvät akat taas vaati epiduraalia..." Tiedä sitten, miten paljon nuo puheet heijastuvat hänen tekemäänsä työhön. Tämä nainen on muutenkin aika kova suustaan. Mutta itse synnytyksen kokeneena minusta tuntuisi ikävältä, että minun kipuni ja sen ulos huutaminen kuitattaisiin sillä, että olen "rääkyvä akka". :( Kätilö on siinä tilanteessa leipäduunissa, mutta synnyttäjä ei. Joskus pitkän vuoron päätteeksi kätilön on ehkä vaikea muistaa tätä, jos ei ole muutenkaan maailman empaattisin tapaus.

Mä koin että mun kipua vähäteltiin, ja kun menin saliin ja mies ilmoitti että haluan epiduraalin ( en voinut puhua) niin kätilö sanoi että sitähän ei tilata kuten ravintolassa illallista. .

kätilöiden asenne miehiin. Oma mieheni sai myös tylyn kommentin, kun yritti puhua mun puolesta epparin leikkaamisesta. Olin varta vasten sanonut miehelle, että en halua epparia, jos se voidaan mitenkään välttää, ja mies tietenkin halusi pitää minun puoliani siinä tilanteessa. Kätilö suhtautui mieheen jotenkin niin, kuin mies olisi ollut huolissaan mun alapääni naitavuudesta synnytyksen jälkeen! :(

Samoin neuvolatätien asenne miehiin on joskus aika kivikautinen. Monet nykyajan miehet haluaa kuitenkin tietää kaiken minkä äitikin ja olla osallisena niin raskaudessa, synnytyksessä kuin vauvanhoidossakin.

Nopea, vaivaton, enkä valita ylimääräisiä. :) Minulla onkin ollut hyviä kätilökokemuksia. Mutta eräs kätilö, jonka tunnen ihmisenä, puhuu synnyttäjistä yleensä aika törkeällä tavalla.

ja kyllä joskus tulee puhuttua äideistä pahasti, mutta en mä sitä heille näytä. Yleensä siltä kaikkein rasittavimmalta tulee parhaat kiitokset, kun yrittää itse niin kovasti tsempata ;)

Kätilö jatkaa.... täytyy myös muistaa että ei ole tarkoituskaan olla täysin kivuTON tapahtuma, puhutaan kivunLIEVITYKSISTÄ. Siihen, miten kokee kipua, vaikuttaa monta asiaa - paljon vaikuttaa esim se miten hyvä suhde parilla on, jos on hankala tilanne kotona nainen yleensä on kipeämpi kuin jos suhde kukoistaa ja hän tuntee saavansa hyvä tukea mieheltä.

Tässä se olennaisin ajatteluvirhe kätilömaailmassa on. Kätilöt eivät edes pyri kivuttomaan tapahtumaan, vaan he pitävät itsestäänselvyytenä että jonkinlaista kipua "pitää" tuntea. Haloo! Jos asennoiduttaisiin jo alkutilanteessa siten, että pyrittäisiin kivuttomaan toimenpiteeseen, kokisivat naiset varmasti synnytyksen positiivisempana tilanteena. Ja jos joku spartalainen välttämättä tahtoo tuntea kipua, suodaan se hänelle. Mutta samalla tavoin tulisi suoda mahdollisimman kivuton synnytys sellaiselle, joka sen tahtoo.

KivunLIEVITYKSEN sijasta tulisikin siis vaihtua puhumaan kivunPOISTAMISESTA. Ehkäpä silloin otettaisiin yksilöllisten synnyttäjien kokemukset ja tuntemukset tarpeeksi hyvin huomioon!

niin on täysin toimintakyvytön nykyajan lääkkeillä.

täytyy myös muistaa että ei ole tarkoituskaan olla täysin kivuTON tapahtuma, puhutaan kivunLIEVITYKSISTÄ. Siihen, miten kokee kipua, vaikuttaa monta asiaa - paljon vaikuttaa esim se miten hyvä suhde parilla on, jos on hankala tilanne kotona nainen yleensä on kipeämpi kuin jos suhde kukoistaa ja hän tuntee saavansa hyvä tukea mieheltä.

Parin suhde vaikuttaa synnytyksen kulkuun ja äidin kipukynnykseen? Mihinkähän tuokin perustuu...

Minulle on joka kerta hyvin auliisti tarjottu kivunlievitystä, vaikken ole kertaakaan sitä tarvinnut.

Myös synnytyksen jälkeisinä päivinä oltiin koko ajan tarjoamassa kipulääkettä. Mua taas jopa ärsytti välillä se lääkkeitten "tuputtaminen": kätilön eka kysymys melkein aina huoneeseen tullessaan oli "Tarvitsetko kipulääkettä?". Mieluummin olisin kuullut kysymyksen "Miten voit?".

Toisaalta sairaaloiden käytännöissä on varmaan eroja. Ja ruuhkaisena aikana pitää varmaan jo ihan tehokkuussyistä ennemmin tarjota kipulääkettä kuin jäädä rupattelemaan.

Jos kipu poistuu täysin, niin on täysin toimintakyvytön nykyajan lääkkeillä.

Kyllä mä olin aivan yhtä (ellen jopa enemmän) toimintakyvytön pusertaessani väärin kokoarvioitua esikoistani imukupin avulla alapää revittynä elämäänsä kyllästyneen kätilön päsmäröitävänä. Sama jos menisin hampaan poistoon ja hammaslääkäri toteaisi, että yritetään tätä sun kipua nyt vaan hieman lievittää, sori...

Monia kauhistuttavia kokemuksia olen kuullut lähipiiristäni siitä, miten synnyttäjien kipuja ja tuntemuksia vähätellään synnytystilanteissa törkeästi. Tai sitten pahimmassa tapauksessa leimataan "hulluksi" ja erittäin vaikeaksi potilaaksi. Itse olisin varmaan manan mailla ilman äärimmäisen voimakastahtoista miestäni, joka suorastaan pakotti hoitohenkilökunnan ottamaan kipuni todesta ja piti puoliani synnytystilanteessa. Jos asiat olisivat olleet kätilön päätäntävallassa, olisivat synnytystraumani (sekä ne henkiset että fyysiset) olleet vieläkin järkyttävämpiä. Olisiko paikalla kätilöitä kommentoimaan? Opetetaanko teitä koulussa suhtautumaan synnyttäjien tuntemuksiin vähätellen? Kipuhan on ennen kaikkea subjektiivinen kokemus ja meillä kaikilla on erilainen kestokyky. Joku toinen sietää enemmän ja pystyy toimimaan äärimmäisissäkin olosuhteissa, jonkun toisen sietokyky ei vain ole niin voimakkaaksi kehittynyt. Miksi synnyttäjien erilaisuutta ei oteta huomioon? Missä on inhimillisyys? Onko sitä kipulääkettä pakko säännöstellä mielivaltaisesti, vaikka apua olisi kipuihin saatavilla? Saavatko kätilöt jotain proviisiopalkkaa suhteutettuna siihen, miten paljon kipulääkettä he ovat synnytyksissään onnistuneet säästämään? Sanotaan mitä sanotaan, mutta jos miehet synnyttäisivät, olisi koko synnytysoperaatio muovattu ajansaatossa huomattavasti helpompaan muotoon. Tämähän se on naisvaltaisuuden kiroja: kivulla sinun on lapsesi synnytettävä, "niin minäkin aikoinani tein".

Mitäs jos nykypäivän länsimainen nainen ihan itse muokkaisi sen synnytyksen sitten mieleisekseen?

Ja onko todella niin, että se on se äiti ja äidin kiputuntemukset( jotka eivät äitiä tapa tai oikeasti vahingoita, vaan kuuluvat synnytykseen) ovat tärkeämpiä kuin syntyvän vauvan terveys? Kun se nyt ei vaan ole ihan niin simppeliä, että äitiin voidaan tuupata kaikki maailman kipulääkkeet, niillä kun on todella paljon vaikutusta myös siihen syntyvään lapseen ja ylipäätään koko synnytyksen kulkuun. Eli onko esim. se kivaa, että puudutetaan kunnolla, ja sen takia lapsi asettuu virhetarjontaan, revitään imukupilla ulos ja äiti saa vaikeat vauriot?

Kun nämä ei ihan oikeasti ole niin yksinkertaisia juttuja kuin te aina annatte ymmärtää.

T: kolme kertaa synnyttänyt, luomuna omasta tahdosta ja ilman traumoja ja vaurioita. Ja itken hammaslääkärissä, joten kipukynnys ei ole kummoinen muissa tilanteissa. Jostain syystä sitten synnytyksessä kaiken kestää.

mutta minun on pakko sanoa, että sain todella inhimillistä ja ymmärtäväistä hoitoa synnytykseni aikana. Ja kipuni lääkittiin erittäin asianmukaisesti.



Kiitos Naistenklinikan kätilöille ja anestesialääkärille hyvästä hoidosta!