Olen Päivi Räsäsen kanssa tismalleen samaa mieltä kaikesta.
Enkä edes ole mikään uskis. Enkä kuulu mihinkään puolueeseen. Viime vaaleissa äänestin kokoomusta.
Mitä mieltä sinä olet?
Kommentit (166)
Esim naispappeus on kuitenkin eri asia kuin homojen vihkiminen kirkossa.
tai homovihaajaksi jos et olisi sallimassa näille ihmisryhmille ihan kaikkea haluamaansa. Olet rasisti kun vaadit että maassa maan tavalla ja olet homovihaaja jos sanot että uskonnossa uskonnon tavalla :D
Eletään siis sen perustuslain mukaan. Maassa maan tavalla. Kaikilla samat oikeudet.
asiasta yhtä suuri kohu ja kalabaliikki, kuin ihmisen oikeudesta saada tehdä työtä niin että saisi jonkun elannonkin. Tai ihmisen oikeudesta omaan kotiin ilman vuosikausien velkavankeutta. Tai tasa-arvoisuutta ihmisten välisiin palkkoihin. Tai vanhusten oikeuteen saada inhimillistä hoitoa vuodepotilaina. Mutta ei, joku ihme hinkun on homoilla päästä kirkossa naimisiin ja tästä ihan keskusteluohjelma viritetään telkkariin. Ei mene jakeluun, ei.
Eihän nuokaan asiat miksikään muutu jos ei tehdä mitään! Minäkin haluan tasa-arvoisuutta palkkoihin ja varsinkin inhimilliset olot vanhuksille (on mennyt jo niin retuperälle koko touhu), kaikkihan maksaa, joten tuskinpa nyt valtio voi kaikille ilmaista asumista kustantaa, ihmisellähän on oikeus tehdä töitä, ellei sitten ole niin sairas ettei pysty, silloin kuulostaa oudolta että on terve tekemään töitä ja kykenevä, mutta siltikään ei saa. Mikä sellainen sairaus on, anteeksi, en ole perehtynyt asioihin.
Totuus on että näille asioille pitäisi tehdä jotakin! Laittaa asiaa eteenpäin.
joku taho järjestäisi näistäkin asioista keskusteluillan ja asia saisi yhtä suuren mittakaavn kuin homoavioliitot. Mutta miten?
ja toivottavasti jatkossakin kirkkomme pitää kiinni vakaumuksistaan. Mulle ihan sama jos homopari vihitään tuomarin edessä mutta ei ikinä papin edessä! Adoptio-oikeus ei heille kuulu sillä heitä ei ole luotu lisääntymään keskenään ja todellakin lähtökohta pitää olla se että lapsi adoptoidaan perheeseen missä sekä isä että äiti!
tai homovihaajaksi jos et olisi sallimassa näille ihmisryhmille ihan kaikkea haluamaansa. Olet rasisti kun vaadit että maassa maan tavalla ja olet homovihaaja jos sanot että uskonnossa uskonnon tavalla :D
sanotaan rasistiksi :)
homoseksuaaleille salllitaan maistraattivihkimys mutta liitolla on eri nimi kuin heteroiden avioliitolla
ja katsoo oikeudekseen halventaa toisia.
Jos Raamatulla perustellaan asioita, niin silloin nämä sanaan uskovat av-mammat ja päiviräsäset eivät hyväksyisi naispuolisia opettajia (papeista puhumattakaan), hyväksyisivät orjuuden ja sen, että mies saa raiskata naisen. Ja niin edelleen ja niin edelleen.
Onko Raamatun sana siis aina tosi? Vai vaan osittain.
Vastatkaapa minulle, te pikkusieluiset itsenne ylentävät mammat.
Naiset eivät myös olisi saaneet äänioikeutta, mikäli se olisi ollut kirkosta kiinni. Raamatusta ja krisitillisestä kirkosta löytyy paljon näitä luovuttamattomia arvoja, joista on sittemmin luovuttu. Kirkon arvot ovat koko ajan eläneet muun yhteiskunnan mukana, miksi ne nyt yhtäkkiä jumahtaisivat paikalleen? Oletteko te kiihkouskovaiset jotenkin yksinkertaisia, kun ette edes historiaa sen vertaa tunne?
Eivätkä ne arvot jumahda paikalleen nytkään, aikaa se voi viedä, mutta saatpa nähdä, että kirkko vielä vihkii homopareja.
Mitkä oikeudet naisilta vois kristinusko ottaa pois? Esim naispappeus on kuitenkin eri asia kuin homojen vihkiminen kirkossa.
Eikö tää nyt ole aika selvää tekstiä?
"Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa."
(1. Tim. 2:11 - 12)
homoseksuaaleille salllitaan maistraattivihkimys mutta liitolla on eri nimi kuin heteroiden avioliitolla
Asia ratkaistaan oikeidenmukaisesti sillä lailla, että kaikki ihmiset vihitään maistraatissa samalla nimellä olevaan liittoon, ja sitten uskovaiset voivat käydä siunauttamassa liittonsa kirkossa ja erottua muista. Jos uskovaiset haluavat tätä apartheidia, he ovat se ryhmä joka saa luvan erottautua muista, ei homot. Ei voi olla niin, että homon on pakko tulla kaapista ja kertoa seksuaalisuudestaan joka kerta kun avioliitto on puheena.
se on naisen ja miehen välinen instituutio. Huvittavaa alkaa mussuttamaan ihmisoikeuksien rikkomisesta jos homoille ei sallita kristillistä vihkimistä! Kyllähän se siitä lähtee että avioliitto on lähtökohtaisesti naisen ja miehen välinen asia ja sellaisena se kuuluu säilyttää! homot pariutukoot ihan vapaasti mutta heidän ei kuulukaan saada samoja asioita kuin heteroparin (avioliitto kirkossa tai adoptio-oikeus)
että komppasin kirjoittajaa jota lainasin.
ja katsoo oikeudekseen halventaa toisia.
Jos Raamatulla perustellaan asioita, niin silloin nämä sanaan uskovat av-mammat ja päiviräsäset eivät hyväksyisi naispuolisia opettajia (papeista puhumattakaan), hyväksyisivät orjuuden ja sen, että mies saa raiskata naisen. Ja niin edelleen ja niin edelleen.
Onko Raamatun sana siis aina tosi? Vai vaan osittain.
Vastatkaapa minulle, te pikkusieluiset itsenne ylentävät mammat.Naiset eivät myös olisi saaneet äänioikeutta, mikäli se olisi ollut kirkosta kiinni. Raamatusta ja krisitillisestä kirkosta löytyy paljon näitä luovuttamattomia arvoja, joista on sittemmin luovuttu. Kirkon arvot ovat koko ajan eläneet muun yhteiskunnan mukana, miksi ne nyt yhtäkkiä jumahtaisivat paikalleen? Oletteko te kiihkouskovaiset jotenkin yksinkertaisia, kun ette edes historiaa sen vertaa tunne?
Eivätkä ne arvot jumahda paikalleen nytkään, aikaa se voi viedä, mutta saatpa nähdä, että kirkko vielä vihkii homopareja.
että komppasin kirjoittajaa jota lainasin.
ja katsoo oikeudekseen halventaa toisia.
Jos Raamatulla perustellaan asioita, niin silloin nämä sanaan uskovat av-mammat ja päiviräsäset eivät hyväksyisi naispuolisia opettajia (papeista puhumattakaan), hyväksyisivät orjuuden ja sen, että mies saa raiskata naisen. Ja niin edelleen ja niin edelleen.
Onko Raamatun sana siis aina tosi? Vai vaan osittain.
Vastatkaapa minulle, te pikkusieluiset itsenne ylentävät mammat.Naiset eivät myös olisi saaneet äänioikeutta, mikäli se olisi ollut kirkosta kiinni. Raamatusta ja krisitillisestä kirkosta löytyy paljon näitä luovuttamattomia arvoja, joista on sittemmin luovuttu. Kirkon arvot ovat koko ajan eläneet muun yhteiskunnan mukana, miksi ne nyt yhtäkkiä jumahtaisivat paikalleen? Oletteko te kiihkouskovaiset jotenkin yksinkertaisia, kun ette edes historiaa sen vertaa tunne?
Eivätkä ne arvot jumahda paikalleen nytkään, aikaa se voi viedä, mutta saatpa nähdä, että kirkko vielä vihkii homopareja.
"MIKSI HOMOT tahtoisivat sen siunaukset kirkossa omalle homoseksuaaliselle suhteelleen?"
Siksi, koska siunauksella haetaan Jumalan läsnäoloa.
Siunaus ei ole sitä, että haetaan hyväksyntää joltain päiviräsäseltä.
saada kirkollinen vihkiminen kun taas homoille se ei kuulu! Homot menkööt maistraatissa vihille ei siinä kenellekään tarvi sukupuolista suuntautuneisuuttaan selitellä. Mäkin menin maistraatissa naimisiin eikä mun tarvinnut kenellekään selittää olevani hetero :D
homopareja voidaan siunata vaikka eivät kirkollista vihkimistä saisikaan? Eikö se riitä jumalan läsnäoloksi?
" Huvittavaa alkaa mussuttamaan ihmisoikeuksien rikkomisesta jos homoille ei sallita kristillistä vihkimistä! "
Rikkoohan se ihmisoikeuksia, jos ei ole lesboperheen lapsilla samoja oikeuksia kuin heterolapsilla vaikkapa tapaamisoikeuksien suhteen erotilanteessa.
Mäkin menin maistraatissa naimisiin eikä mun tarvinnut kenellekään selittää olevani hetero :D
Tuntuu olevan homovastaisilla aika yleinen ongelma. Se mitä maistraatissa tapahtuu ei ole ongelma, vaan se mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Homon pitää avautua seksuaalisuudestaan joka kerta kun siviilisääty tulee puheeksi tai täytät jotain Kelan kaavaketta. Myös asioissa jotka ei mitenkään liity seksuaalisuuteen.
mutta avioituminen tasavertaisena muitten kanssa on. Tätäkään kristityt eivät halua homoille sallia sillä perustella että byhyy, sitten avioliitto menee meiltä pilalle ja kohta kirkkokin pakotetaan vihkimään homot ja kaikki muuttuu heti homoiksi ja ihmiskunta kuolee sukupuuttoon.... t.51