En vaan ymmärrä miksi ihmiset haluavat valottaa elämäänsä kaikelle kansalle. En ymmärrä Facebookin
ideaa.
Ketkä siihen oikein liittyvät? Eivätkö ihmiset osaa ajatella nenäänsä pidemmälle?
Kommentit (117)
Kuinak monta "kaveria" sinulla on? Kuinka moneen ryhmään kuulut?
en valota elämääni kaikelle kansalle.
suunnilleen 50, kuulun muutamiin minua kiinnostaviin ryhmiin, jotta saan niiden uutiset etusivulleni. Miten se tähän liittyy? Se, että kuulun vaikka ryhmään Sisukas tarkoittaa ainoastaan sitä, että saan tarjoukset sun muut siihen etusivulleni, en mä niiden kanssa mitään jaa.
Muille kuin kavereille mulla ei näy mitään, ei edes mun kaverilista.
Mä olen todella iloinen FB:sta juuri yhteydenpidon välineenä, olen löytänyt sen kautta myös "kateissa" olleita kavereita esim. opiskeluajalta.
Olet nyt ymmärtänyt jotakin väärin. Eivät minun tietoni leviä millään automaattisella tavalla muille kuin omille kavereilleni. Kaverieni kaverit eivät näe minun kirjoituksiani, olen estänyt sen asetuksilla. Kuka tahansa ei näe minusta juuri muuta kuin nimen ja kuvan.
Tietenkin kaverini voisivat kertoa omille tutuilleen, mitä minulle kuuluu, mutta sama olisi mahdollista, vaikka olisin soittanut heille puhelimella. Tätä asiaa Facebook ei muuta mitenkään.
Se, mitä Facebookissa leviää, ovat linkit avoimille nettisivuille ja yritysten tai tuotteiden julkisiin profiileihin, mutta niillä ei yleensä ole mitään tekemistä yksittäisten ihmisten kanssa.
esimerkki FB:n näppäryydestä: tarvitsin erästä tavaraa lapselleni kouluun, laitoin facebookiin tilapäivitykseen viestin että jos joltakulta kaverista semmoinen löytyy niin ostaisin mielelläni. Ja muutaman tunnin sisään oli kaupat tavarasta sovittu. Olisi ollut paljon työläämpää alkaa laittamaan s-postin kautta kyselyjä ja miettimään kenellä kavereista semmoinen mahdollisesti voisi olla. Nyt sen näkivät kaikki samalla kertaa nopeasti ja viestit kulkivat heti.
.
Jos se kaverin kaverin kumminkaima nyt saa tietää kauppakassini sisäkkön, niin voi voi... ;)
No tässähän se tuli. Mitä ideaa on kertoa jossain netissä kauppakassin sisällöstä; ostin sitten tänään banaania Alepasta.
Tai kerrotaan kun on ostettu kurarukkaset lapselle.
Onko mitään järkeä?
Tuntematta asiaa paremmin, mutu-tiedolla ja kuulopuheilla tyrmätään asia. Ja lisäksi vielä kuvittelee olevansa jotenkin parempi ihminen kuin Facebuukkaajat.
.
Jos se kaverin kaverin kumminkaima nyt saa tietää kauppakassini sisäkkön, niin voi voi... ;)No tässähän se tuli. Mitä ideaa on kertoa jossain netissä kauppakassin sisällöstä; ostin sitten tänään banaania Alepasta.
Tai kerrotaan kun on ostettu kurarukkaset lapselle.
Onko mitään järkeä?
Mut miten se eroaa siitä, että kerrot vaikka kaverillesi että ostit banaania alepasta tai puhut jossain hiekkalaatikolla että olet ostanut kurarukkaset. Mitä järkeä on ylipäänsä kertoa mitään arkisia asioita kenellekään.
Se nyt tietty riippuu ihan siitä mitä sinne kirjoittaa...Tuolla ylempänä oli loistava esimerkki tilapäivityksen näppäryydestä just vaikka etsiessä jotain tavaraa tai kokemusta jostain. Tulee ainakin suositukset tai haukut luotettavammalta taholta kuin jostain AaaVee palstalta :)
eräs kaverini oli näyttänyt vastasyntyneen lapsemme kuvia jollekin työkaverilleen, jota minä en edes tunne. Samalla tavalla jos kirjoittaa jotain henk.koht. niin asia voi levitä jonkun kautta.
Joten mitä hyötyä fb:sta oikeastaan on? Se on paikka tyhjänpäiväiselle lätinälle. Jos taas rajoittaa fb:n vain OIKEASTI läheisille, niin ei niitä kyllä kovin montaa jää kaverilistalle, suurimmalla osalla tutuistani on 100-200 kaveria. Jotka ei varmana ole kaikki läheisiä.

Jos sä lähetät sen vastasyntyneen kuvan sille kaverille sähköpostilla niin miten estät sen, ettei se näytä sitä kellekään?
Ja tietenkin jos haluaa varjella yksityisyyttään aivan hullun tarkasti ei FB ole oikea paikka, todellakaan. Mua ei niin kauheasti haittaa jos joku näyttää työkaverilleen kuvan meidän Matista kalassa mökillä.
Ihmiset on FB:ssa erilaisia kuten ihan muutenkin elämässä, osa on kiusallisen avoimia toiset taas hyvin pidättyväisiä.
eräs kaverini oli näyttänyt vastasyntyneen lapsemme kuvia jollekin työkaverilleen, jota minä en edes tunne. Samalla tavalla jos kirjoittaa jotain henk.koht. niin asia voi levitä jonkun kautta. Joten mitä hyötyä fb:sta oikeastaan on? Se on paikka tyhjänpäiväiselle lätinälle. Jos taas rajoittaa fb:n vain OIKEASTI läheisille, niin ei niitä kyllä kovin montaa jää kaverilistalle, suurimmalla osalla tutuistani on 100-200 kaveria. Jotka ei varmana ole kaikki läheisiä.
Jos sä lähetät sen vastasyntyneen kuvan sille kaverille sähköpostilla niin miten estät sen, ettei se näytä sitä kellekään? Ja tietenkin jos haluaa varjella yksityisyyttään aivan hullun tarkasti ei FB ole oikea paikka, todellakaan. Mua ei niin kauheasti haittaa jos joku näyttää työkaverilleen kuvan meidän Matista kalassa mökillä. Ihmiset on FB:ssa erilaisia kuten ihan muutenkin elämässä, osa on kiusallisen avoimia toiset taas hyvin pidättyväisiä.
kui FB:ssa. Tosielämässä laittaisin kuvat ihan lähimmille mutta usealla on fb:ssa kuitenkin liuta muitakin, joita pitää ihan hyväntahtoisina ihmisinä ja näin ollen antaa olla kaverilistallaan.
eräs kaverini oli näyttänyt vastasyntyneen lapsemme kuvia jollekin työkaverilleen, jota minä en edes tunne. Samalla tavalla jos kirjoittaa jotain henk.koht. niin asia voi levitä jonkun kautta. Joten mitä hyötyä fb:sta oikeastaan on? Se on paikka tyhjänpäiväiselle lätinälle. Jos taas rajoittaa fb:n vain OIKEASTI läheisille, niin ei niitä kyllä kovin montaa jää kaverilistalle, suurimmalla osalla tutuistani on 100-200 kaveria. Jotka ei varmana ole kaikki läheisiä.
Jos sä lähetät sen vastasyntyneen kuvan sille kaverille sähköpostilla niin miten estät sen, ettei se näytä sitä kellekään? Ja tietenkin jos haluaa varjella yksityisyyttään aivan hullun tarkasti ei FB ole oikea paikka, todellakaan. Mua ei niin kauheasti haittaa jos joku näyttää työkaverilleen kuvan meidän Matista kalassa mökillä. Ihmiset on FB:ssa erilaisia kuten ihan muutenkin elämässä, osa on kiusallisen avoimia toiset taas hyvin pidättyväisiä.
paaaljon henkilökohtaisempi.
kuka nyt sähköpostinsa kuviaan näyttelee kellekään??
eräs kaverini oli näyttänyt vastasyntyneen lapsemme kuvia jollekin työkaverilleen, jota minä en edes tunne. Samalla tavalla jos kirjoittaa jotain henk.koht. niin asia voi levitä jonkun kautta.
Joten mitä hyötyä fb:sta oikeastaan on? Se on paikka tyhjänpäiväiselle lätinälle. Jos taas rajoittaa fb:n vain OIKEASTI läheisille, niin ei niitä kyllä kovin montaa jää kaverilistalle, suurimmalla osalla tutuistani on 100-200 kaveria. Jotka ei varmana ole kaikki läheisiä.
Minusta taasen jollain hiekkiksen reunalla vasta tyhjänpäiväistä lätinää kuuleekin, tai akkojen saunaillassa.
Jos joku ei koe facebookia itselleen hyödylliseksi, ei siellä todellakaan tarvitse olla. Mutta ei pidä myöskään pitää sitä ainoana totuuten "minulle fb:stä ei ole hyötyä, joten ei sitten ole kenellekään muullekaan". FB:stä on ollut monelle hyötyä, esim. minä olen sitä kautta saanut yhteyden todella moniin elämän varrella kadonneisiin ihmisiin. Ilman Facebookia en olisi lähtenyt heitä etsimään mitenkään, joten olisivat jääneet löytymättä. On tosiaan helppo kertoa omat kuulumiset ja kuulla toisten kuulumiset.
Tokihan myöskin puhelimessa jutellaan, ei fb sitä kokonaan poista.
En myöskään ymmärrä tätä melkein sairaalloista pakkoa jakaa asioita joukon ihmisiä kanssa.
Kun varsinkin monilla on siellä "frendien frendeinä"ties ketä joita ei tunne ja jotka kuitenkin näkevät sinun pärstäsi siellä.
Ei,en tykkää,en. Enkä edes halua ymmärtää.
Pelkästään koukutukseksi tehty koko facebook idea.
Nyt ihmiset on vielä enemmän koukussa nettiin.
Ei ole terveellistä!
eräs kaverini oli näyttänyt vastasyntyneen lapsemme kuvia jollekin työkaverilleen, jota minä en edes tunne. Samalla tavalla jos kirjoittaa jotain henk.koht. niin asia voi levitä jonkun kautta. Joten mitä hyötyä fb:sta oikeastaan on? Se on paikka tyhjänpäiväiselle lätinälle. Jos taas rajoittaa fb:n vain OIKEASTI läheisille, niin ei niitä kyllä kovin montaa jää kaverilistalle, suurimmalla osalla tutuistani on 100-200 kaveria. Jotka ei varmana ole kaikki läheisiä.
Jos sä lähetät sen vastasyntyneen kuvan sille kaverille sähköpostilla niin miten estät sen, ettei se näytä sitä kellekään? Ja tietenkin jos haluaa varjella yksityisyyttään aivan hullun tarkasti ei FB ole oikea paikka, todellakaan. Mua ei niin kauheasti haittaa jos joku näyttää työkaverilleen kuvan meidän Matista kalassa mökillä. Ihmiset on FB:ssa erilaisia kuten ihan muutenkin elämässä, osa on kiusallisen avoimia toiset taas hyvin pidättyväisiä.
paaaljon henkilökohtaisempi.
kuka nyt sähköpostinsa kuviaan näyttelee kellekään??
eikä ole Facebookissa. Enpä ole minäkään, tosin en koe siihen minkäänlaista tarvetta.
En myöskään ymmärrä tätä melkein sairaalloista pakkoa jakaa asioita joukon ihmisiä kanssa.
Kun varsinkin monilla on siellä "frendien frendeinä"ties ketä joita ei tunne ja jotka kuitenkin näkevät sinun pärstäsi siellä.Ei,en tykkää,en. Enkä edes halua ymmärtää.
Pelkästään koukutukseksi tehty koko facebook idea.
Nyt ihmiset on vielä enemmän koukussa nettiin.Ei ole terveellistä!
en voisi näyttää kenelle vaan vastaantulijalle. JOten ei ole pelkoa, vaikka joku oudompi valokuvani tai juttuni näkisi.
kännyköiden yleistyminen. Muistan vieläkin, kuinka jotkut vaahtosivat, että pitää muka puhelintakin kantaa mukana...
Heh, toisilla vaan on tarve vastustaa kehitystä, ei sille mitään voi. Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen ja jos haluaa ajan hermolla pysyä, niin sitä on opeteltava käyttämään, fiksusti tietysti. :)
En myöskään ymmärrä tätä melkein sairaalloista pakkoa jakaa asioita joukon ihmisiä kanssa. Kun varsinkin monilla on siellä "frendien frendeinä"ties ketä joita ei tunne ja jotka kuitenkin näkevät sinun pärstäsi siellä. Ei,en tykkää,en. Enkä edes halua ymmärtää. Pelkästään koukutukseksi tehty koko facebook idea. Nyt ihmiset on vielä enemmän koukussa nettiin. Ei ole terveellistä!
minulla enkä usko että monella muullakaan on mitään "sairaalloista pakkoa" jakaa asioitaan. Mistä ihmeestä tällainen käsitys tulee?
Jos sinulla on vaikka sähköpostiosoite, niin kirjoitteletko jatkuvasti sähköposteja ja selailet sinulle tulleita posteja? Niin juuri, ei FB ole monille yhtään sen kummempi.
Ja miten ne kaverien kaverit näkevät pärstäni siellä ja mitä sitten vaikka näkevätkin. Näkyy pärstäni IRL:kin useita tunteja päivässä ihan tuntemattomien ulottuvilla. Mikä siinä on ongelma?
tarkoitti 21