Akateemisten ylitse vuotava ylimielisyys... argh!
Ei voi kestää - menee hermot. Just nyt.
Omasta alasta ei esimerkiksi voida keskustella koskaan sellaisen toisen ihmisen kanssa, jolla ei ole saman alan tutkintoa takataskussa (tai voidaan, mutta ei samalta "tasolta" -> ihminen ihmiselle). Luulisi, että kun sitä kerran on sen oman alansa ylivertainen asiantuntija, sitä haluaisi jakaa niitä tiedon jyväsiä / ajatuksia muillekin - mutta ei, istutaan vain kaiken sen kirjaviisauden päällä, eikä käytetä siitä omasta potentiaalista toisten (ja yhteiskunnan) hyväksi kuin pieni murunen.
Ja ilmiö on sama, oli ala sitten mikä tahansa.
Minusta olisi tullut loistava akateeminen! Keskusteleva, kaikkia huomioon ottava, minulla ei ole tarvetta alentaa henkisesti muita ihmisiä (en usko, että tämä piirre minussa muuttuisi, vaikka olisi se akateemisuuskin ns. "pulkassa" - olen kuitenkin työskennellyt esimiestehtävissä jne. kokemusta vastaavasta tilanteesta siis sivuavasti löytyy) ja mikä parasta; minulta löytyi se tarvittava palo ja polte parantaa (yhdessä muiden kanssa!) tätä yhteiskuntaa!
Mikä teitä akateemisia oikein vaivaa?? Teoreettinen tunnetyhjiökö? Oman ajatuksen totaalinen puute? Vaiko vaan akuutti k*sipäisyys??
Kannattaisi jokaisen akateemisen ihan todella itsekriittisesti pohtia tätä. No man is an island.
Kommentit (104)
niin paljon muuta tekemistä, esim. pienistä huolehtimista, että se oma ala ei todellakaan ole ensimmäisenä mielessä esim. kauppareissulla, tai kun pitkästä aikaa näkee kavereita. Aika inhimillistä, sanoisin.. Akateemisillakin on elämää, uskokaa tai älkää ;)
Itse kyllä mielelläni juttelen omasta alastani (kielet) kaikkien kanssa, ja autan, missä voin. Mutta en ala aktiivisesti tyrkyttää tietouttani, sillä jotku ihmiset valitettavasti tulkitsevat senkin brassailuksi.. Meitä on niin "moneen junaan". On mahdotonta miellyttää kaikkia, eikä tarvitsekaan.
On aivan sama, miten paljon akateeminen vuodattaa tietämystään satunnaisesti tapaamilleen tuttaville, koska sillä ei ole yhteiskunnan kannalta mitään merkitystä.
Etkö sinä ole kuullut sitä, että se elämä on juuri se, mikä tapahtuu siellä ruohonjuuritasolla - aivan kaikella on merkitystä.
Oletetaan nyt vaikka, että erityisalasi on fonetiikka. Voit tehdä vaikka aloituksen Vauvan av:lle, missä sinulta voidaan kysyä em. aiheeseen liittyviä ajatuksia ;). Tämä vain yksi esimerkki.
Tai sosioligi voi tehdä aloituksen, missä hänen kanssaan voi keskustella yhteiskuntakriittisesti sen (yhteiskunnan) eri ilmiöistä.
Jos taas joku yksittäinen ihminen haluaa kehittää itseään, hän hakee sen tietämyksen itse! Suomen kirjastolaitos on erinomainen ja avoin yliopisto on olemassa.
Toki! Mutta ei se silti poista sitä, että on paljon ihmisiä, jotka voisivat hyötyä joko sinun tai jonkun toisen erityistietämyksestä, mutta eivät osaa / viitsi / halua hakea ko. tietoa itse. Monenlainen tietohan on sinällään mielenkiintoista (ihan vaikka vaan poliittista mielipidettä muodostaessa), mutta eivät kaikki silti aloita opintoja avoimessa yliopistossa.
Itse en viitsi keskustella omasta erityisalastani sosiaalisissa tilanteissa, koska ihmisillä on siitä niin järjettömiä ennakkokäsityksiä. Useimmat ihmiset eivät myöskään kauan jaksa jakaa innostustani tästä erityisalasta sen jälkeen, kun olen kummonnut nuo ennakkokäsitykset. Taika katoaa. :)
Harmi. =)
Ap.
Eli sosioligi = tietenkin sosiologi
Poliittista mielipidettä muodostaessa = -''- muodostettaessa.
Ap.
(Ps. On muuten hieno asia, kun joku (akateeminen(ko)?) täällä korjaa kielioppivirheitä - tässä yksi loistava esimerkki siitä, miten sitä omaa osaamistaan voi hyödyntää muiden hyväksi - täysin pyyteettömästi)
etten ala kertomaan netissä mitään sellaista, josta minut voisi tunnistaa. Alani on yksi näistä asioista. Siksi en sitä maininnut edellisessä vastauksessani.
Ei sellaista voi "valistaa", joka heittää kakkaa niskaan. Enkä tunne siihen mitään halua. :)
On aivan sama, miten paljon akateeminen vuodattaa tietämystään satunnaisesti tapaamilleen tuttaville, koska sillä ei ole yhteiskunnan kannalta mitään merkitystä.
Etkö sinä ole kuullut sitä, että se elämä on juuri se, mikä tapahtuu siellä ruohonjuuritasolla - aivan kaikella on merkitystä. Oletetaan nyt vaikka, että erityisalasi on fonetiikka. Voit tehdä vaikka aloituksen Vauvan av:lle, missä sinulta voidaan kysyä em. aiheeseen liittyviä ajatuksia ;). Tämä vain yksi esimerkki. Tai sosioligi voi tehdä aloituksen, missä hänen kanssaan voi keskustella yhteiskuntakriittisesti sen (yhteiskunnan) eri ilmiöistä.
Jos taas joku yksittäinen ihminen haluaa kehittää itseään, hän hakee sen tietämyksen itse! Suomen kirjastolaitos on erinomainen ja avoin yliopisto on olemassa.
Toki! Mutta ei se silti poista sitä, että on paljon ihmisiä, jotka voisivat hyötyä joko sinun tai jonkun toisen erityistietämyksestä, mutta eivät osaa / viitsi / halua hakea ko. tietoa itse. Monenlainen tietohan on sinällään mielenkiintoista (ihan vaikka vaan poliittista mielipidettä muodostaessa), mutta eivät kaikki silti aloita opintoja avoimessa yliopistossa.
Itse en viitsi keskustella omasta erityisalastani sosiaalisissa tilanteissa, koska ihmisillä on siitä niin järjettömiä ennakkokäsityksiä. Useimmat ihmiset eivät myöskään kauan jaksa jakaa innostustani tästä erityisalasta sen jälkeen, kun olen kummonnut nuo ennakkokäsitykset. Taika katoaa. :)
Harmi. =) Ap.
nyt koskisi vain ja erityisesti akateemisia? Yhtä laillahan sitten rakennusmiehen pitäisi käydä vierailla ihmisillä talkooapuna, suutarin korjata vapaa-ajallaan kulmakunnan kengät, keittäjän opettaa keittotaitoaan jne. jne.
Itse kielenhuoltajana todellakin tarvitsen vapaata työstäni. Autan toki tuttuja ja sukulaisia (ja joskus vieraampiakin) esim. oikolukemalla tekstejä, mutta en todellakaan käytä kaikkea vapaa-aikaanikin työhöni. Sillä minulle se on työtä, ja minäkin tarvitsen siitä hengähdystauon! En edes normaalisti kiinnitä erityisemmin huomioita oikeinkirjoitukseen, jos kirjoitan vaikka tälle palstalle.
Eli sosioligi = tietenkin sosiologi
Poliittista mielipidettä muodostaessa = -''- muodostettaessa.Ap.
(Ps. On muuten hieno asia, kun joku (akateeminen(ko)?) täällä korjaa kielioppivirheitä - tässä yksi loistava esimerkki siitä, miten sitä omaa osaamistaan voi hyödyntää muiden hyväksi - täysin pyyteettömästi)
Keskustelen mielelläni oman alani asioista ja minusta jokaisen akateemisen alasta riippumatta pitää pystyä puhumaan kansantajuisesti erityisalastaan, koska viime kädessä tieteen merkitys on sen käytännöllisyydeessä.
Kiitos tämän kirjoittajalle! =)
Ap.
Ja voin sanoa aivan rehellisesti, että sellaisten itseoppineiden poliittisten "analyytikkojen" kanssa keskustelusta tulee vaan pää kipeäksi. Ihmiset, jotka eivät hahmota kunnolla yhteiskunnallisia rakenteita ja uskovat sokeasti kaiken, mitä lehdissä kirjoitellaan, eivät ole oikeasti kovin mukavaa juttuseuraa.
Kaupan päälle tulee tää: "mitä sääkin luulet politiikasta tietäväs senkin pikkutyttö? ei sitä koulunpenkillä opita mutta mää oon perkele lapionvarressa oppini hankkinu ja tierän mitä herrat kusettaa". Että ei siinä oikeasti huvita hirveästi "keskustella".
alastani esim. ihmisen kanssa, joka kysyy "ai sä oot lukenu filosofiaa" tai "Miks suomee pitää opiskella - eiks sitä kaikki osaa". Olen siis FM pääaineenani suomen kieli.
Mutta tiedä mitä tarkoitat. Ehkä niille pitäis antaa joku diagnoosi?
Se bb-Mia vai mikä lie joka joutu ulos talosta oli kyllä just sellainen ylimielinen "akateeminen" ääliö!
päässy piireihin. Nyt joudut siellä rannalla ruikuttaan, voivoi.
itse olen akat. koulutettu ja niin on 99 prosenttia lähipiiristänikin. yhtään en tunnista tuollaista akateemista, kaikki ovat normaaleja ihmisiä ja puhuvat normaalisti kaikkien kanssa.
taidat olla kovin katkera, kun sinulta puuttuu akateeminen tutkinto. onko kenties jäänyt työpaikkoja saamatta sen takia?
yhden tälläisen katkeran ei-akateemista-tutkintoa -ihmisen kyllä tunnen.
olisit mennyt parikymppisenä humanistiseen tai yhteiskunnalliseen niin olisit saanut parantaa maailmaa sydämesi kyllyydestä. Yliopistossa saa yleensä sen verran kriittisen ajattelun alkeita itsensä että kasvaa ja kypsyy siinä kolmenkympin hujakoilla siinä määrin, että ei koe enää palavaa tarvetta silmät loimuten paasata maailmanrauhan puolesta.
Ei minulla ainakaan ole asiantuntijatasolla tarvetta keskustella "ihmisenä ihmiselle", faktaa minä tarvitsen enkä mitään mutua.
Kaiken tiedon keskellä sivistys on pudonnut pois akateemisuuden edellytyksistä.
Enkä minä ole koulutukseltani akateeminen (jonkun verran silti yliopisto-opintoja suorittanut, mutta en lue itseäni akateemiseksi - ei ole sitä maisteritutkintoa, millä pröystäillä ;D, ja se se kai on se akateemisuuden virallinen "mittari").
Ja sori heti kaikki ihanat ja mukavat, keskustelevaiset ja kanssaihmisiään kohtaan (koulutustaustaan katsomatta) huomaavaiset akateemiset; ei ollut teitä kohtaan tarkoitus suutahtaa - mulla vain meni nyt hermot. Ei voi mitään.
Ap *kiehumispisteessä*
eli kasvatustiedettä lukenut. En kuitenkaan tunnista itseäni ap:n kirjoituksesta... Ihmisiä kun on moneen junaan.
alastani esim. ihmisen kanssa, joka kysyy "ai sä oot lukenu filosofiaa" tai "Miks suomee pitää opiskella - eiks sitä kaikki osaa". Olen siis FM pääaineenani suomen kieli.
Ethän sinä voi olettaa, että kaikki tietävät yliopistotutkintojen rakenteet ja nimet.
Tiedätkö sinä itse mitä aineita vaikkapa hitsaajan tai lähihoitajan tutkinnoissa opiskellaan? Tuskin, jos et ole kyseisiä aloja opiskellut.
Jos sinua häiritsee muiden tietämättömyys, niin selitä seuraavalla kerralla, että FM ei välttämättä ole lukenut lainkaan filosofiaa.
Ja ainakin palstalla kaikki eivät osaa suomen kieltä... ; )
Olen akateeminen ja keskustelen erittäin mielelläni omasta alastani kenen tahansa kanssa. Sitä paitsi olen yrittäjä, joten nöyrä asenne on pakko olla, jos aikoo säilyttää asiakkaat.
Kerrot, että sinusta olisi tullut loistava akateeminen - miksi ei voi edelleen tulla, jos sinulla on kerran kiinnostusta? Kyllä nykyään voi akateemisen tutkinnon suorittaa vielä vaikka mummoiällä. Sitten voit tyytyväisenä ja korkeasti koulutettuna parantaa tätä yhteiskuntaa.
itse olen akat. koulutettu ja niin on 99 prosenttia lähipiiristänikin. yhtään en tunnista tuollaista akateemista, kaikki ovat normaaleja ihmisiä ja puhuvat normaalisti kaikkien kanssa. taidat olla kovin katkera, kun sinulta puuttuu akateeminen tutkinto. onko kenties jäänyt työpaikkoja saamatta sen takia? yhden tälläisen katkeran ei-akateemista-tutkintoa -ihmisen kyllä tunnen.
alkeellisten oikeinkirjoitussääntöjen osaamista (tai käyttämistä). Lause alkaa isolla kirjaimella.
Ainakin monen mielestä, kun mulla on kandin tutkinto, vaikkakin se on ylempi korkeakoulututkinto. Eikä sitä edes työkaverit pomoa lukuun ottamatta tiedä, että olen akateeminen.
asian kysyy vai olisiko sinusta fiksua kysyä lähihoitajaopiskelijalta: "Miks lähihoitajaks täytyy opiskella kaks vuotta? Luulis, että paskavaippoja oppis vaihtaan lyhyemmässäkin ajassa".
Eli musta toi "miks suomen kieltä pitää opiskella", kertoo juuri sen kaltaisesta yksinkertaisuudesta ja kyvyttömyydestä nähdä asioita kovin kokonaisvaltaisesti, etten nyt jaksaisi alkaa "alani asioista" tuollaisen ihmisen kanssa keskustella. Miksi jaksaisin? Saan ihan tarpeeksi opettaa työssäni alan perusasioita tietämättömille ihmisille (nuoret).
Toki voin tällaisen sivistymättömän ihmisen kanssa puhua kohteliaasti monista muista asioista, kuten lasten asioista, päiväkodin toiminnasta, säästä, ruoasta. Ei todellakaan ole ole vaikea keksiä jutun aiheita.
Mutta miksi mun pitäisi puhua "alastani" ihmisen kanssa, joka ei edes tiedä, miksi "joku opiskelee suomen kieltä".