Krooniset myöhästelijät: Miten teille VOI olla niin ylivoimaista pysyä aikataulussa?

kuin että on myöhässä aina sen puoli tuntia ja siitä eteenpäin. Aina voi tulla jotain matkan varrelle ettei ehdikään juuri siihen klo 14 vaan vähän yli. Se on elämää. Mutta kun minunkin tuttavapiirissä on tyyppejä, joiden minimi myöhästymiselle on aina vähintään se 30 minsaa. Joka h*lvetin kerta. Se on ihan järkyttävän ärsyttävää ja raivostuttavaa.

laittaa kännykkä muistuttamaan ja hälyttämään tiettynä aikana. Aika kaukaa haettu selitykset, ettei vaan huomaa ajan kulumista, laita kello hälyttämään ajoissa, niin ei tarvi myöhästellä.



Veljeni oli ennen krooninen myöhästelija, ja jos hän joskus sattui olemaan ajoissa ja toinen osapuoli muutaman min myöhässä, hän lähti paikalta.



Onneksi on oppinut tavoille ja harvoin enää myöhästelee.

Se nyt on minulla ja miehellä sellainen synnynnäinen ominaisuus valitettavasti.

Että oikein synnynnäinen ominaisuus? Enpä tiennyt että se voi olla sitäkin. Oikein geeneissä, mielenkiintoista. Ja juuri te myöhästelijägeeniset olette tavanneet toisenne... Vai olisitteko kuitenkin kasvaneet tähän tapaan, kenties jopa yhdessä?

Toisaalta, jos osaan tehdä hitaan ihmisen tunnin työn 10minuutissa, niin mikäs siinä...

Tiedätkö, teen ihan samoin työni vikkelämmin kuin muut täällä töissä ja vieläpä paremmin. Jonka lisäksi en edes myöhästele!

Ei siis meillä johdu siitä, ettemme osaisi ajanhallintaa, vaan elämämme on kaoottista

Eli toisin sanoen, se on niin kaoottista (ei muuten kuulosta kauhean pätevältä tai että "onnistutte tekemään haalimanne tehtävät", kuten sanot, jos sen vuoksi joutuu sitten lipsumaan kaikista aikatauluista...), ettei ajanhallinta ole kontrollissa!

Mystistä on se, että nämä myöhästelijät eivät koskaan myöhästy esim. töistä lähtemisestä.

Minä kuulun niihin, jotka ovat aina sen 10 min myöhässä. En vain jotenkin hahmota ajan kulkua. Voin olla hyvissä ajoin melkein valmis, mutta sitten en haluakaan lähteä esim. bussipysäkille puoleksi tunniksi turhaa seisomaan, vaan päätän esim. viikata pyykit ennen lähtöä. Ja hups, kohta saankin jo juosta sinne bussipysäkille. Ja jos autolla olen menossa, olen ihan toivoton arvioimaan ajo-aikoja ja kauanko menee parkkipaikan etsintään yms. Yritän varata riittävästi aikaa, mutta jonnekin se vain hukkuu.

Minä kuulun niihin, jotka ovat aina sen 10 min myöhässä. En vain jotenkin hahmota ajan kulkua. Voin olla hyvissä ajoin melkein valmis, mutta sitten en haluakaan lähteä esim. bussipysäkille puoleksi tunniksi turhaa seisomaan, vaan päätän esim. viikata pyykit ennen lähtöä. Ja hups, kohta saankin jo juosta sinne bussipysäkille. Ja jos autolla olen menossa, olen ihan toivoton arvioimaan ajo-aikoja ja kauanko menee parkkipaikan etsintään yms. Yritän varata riittävästi aikaa, mutta jonnekin se vain hukkuu.

Jos haluaisin ehtiä aina ajoissa joka paikaan, en voisi rauhoittua edes nukkumaan sillä stressaisin ajoissa ehtimistä ihan älyttömästi. Joten ihan suosiolla myöhästyn silloin tällöin ja vähät välitän muiden kitinöistä. Tämä on vain elämää, jos joku ei voi odottaa 10 minuttia, se on sen ongelma, ei mun.

Ensin sanotaan että se on synnynnäinen ominaisuus ja sitten seuraavassa lauseessa että toiset menot vain eivät ole niin tärkeitä että niin kannattaa yrittää ehtiä ajoissa. Täydellistä itsekkyyttä ja piittaamattomuutta.



Ei minusta 5-10 minuuttia ole paha jos on sovittu tapaaminen kahvilassa tai kadunkulmassa. Mutta sitä enempää en kyllä odottele, ellei toinen soita ja esitä pätevää syytä. VR ei esimerkiksi tunnetusti ole kovin luotettava, pyörästä voi puhjeta rengas tai et olekaan lastenvaunujen kanssa mahtunut bussiin. Noille ei voi mitään ja kaikille voi sitä sattua, mutta se ettei toisnen saa aikaiseksi lähteä kotoa ajoissa on minun ja aikani aliarvioimista.



Jos taas mennän kylään toisen kotiin, on mielestäni ihan ok olla puolisen tuntia myöhässä, paitsi jos on sovittu että ruoka on valmiina juuri sillä kellonlyömällä. Ja voihan se kutsujen järjestäjä silti kohottaa maljat tai aloittaa ruokailun vaikka joku puuttuisikin. Jos joku on kutsuiltani pari tuntia myöhässä, saattaa jäädä ilman ruokaa mutta ei se minua haittaa, sehän on sitten sen myöhästyjän ongelma ja valinta.



Meillä töissä taas jo se viidenkin minuutin myöhästyminen aiheuttaa sen että toiset eivät pääse ajoissa kotiin ja silloin se viisikin minuuttia ärsyttää. Varsinkin kun aina ne samat ihmiset ovat myöhässä.

Mites, pystytkö sinä tähän - hoitamaan kaksi yritystä, tämän lisäksi normaalin päivätyön, lapset, lasten harrastukset ja osa-aikaisen opiskelun.

Me pystymme, mutta tokihan se tarkoittaa, että joskus/usein myöhästellään sieltä ja täältä.

Tämä on vähän sama asia, kuin että jonkun työpöytä on sotkuinen, mutta se nopeuttaa sitä, että hän itse hallitsee tavaroitaan, kun toinen käyttää aikaa pistääkseen ne paikalleen.

t.12

Se nyt on minulla ja miehellä sellainen synnynnäinen ominaisuus valitettavasti.

Että oikein synnynnäinen ominaisuus? Enpä tiennyt että se voi olla sitäkin. Oikein geeneissä, mielenkiintoista. Ja juuri te myöhästelijägeeniset olette tavanneet toisenne... Vai olisitteko kuitenkin kasvaneet tähän tapaan, kenties jopa yhdessä?

Toisaalta, jos osaan tehdä hitaan ihmisen tunnin työn 10minuutissa, niin mikäs siinä...

Tiedätkö, teen ihan samoin työni vikkelämmin kuin muut täällä töissä ja vieläpä paremmin. Jonka lisäksi en edes myöhästele!

Ei siis meillä johdu siitä, ettemme osaisi ajanhallintaa, vaan elämämme on kaoottista

Eli toisin sanoen, se on niin kaoottista (ei muuten kuulosta kauhean pätevältä tai että "onnistutte tekemään haalimanne tehtävät", kuten sanot, jos sen vuoksi joutuu sitten lipsumaan kaikista aikatauluista...), ettei ajanhallinta ole kontrollissa!

Sinulle tulee työpuhelu, johon vastaamalla ja sen hoitamalla voit saada uuden asiakkaan. Toisaalta pitäisi juuri lähteä esim. kavereille syömään.



Mitä teet?



Se, että on tuollaisessa tilanteessa usein, on taas toinen asia, mutta en koe myöhästymistä niin suureksi ongelmaksi, että sen vuoksi eläisin elämääni kokonaan erilailla.



t.12

Mites, pystytkö sinä tähän - hoitamaan kaksi yritystä, tämän lisäksi normaalin päivätyön, lapset, lasten harrastukset ja osa-aikaisen opiskelun. Me pystymme,

Ahneella on paskainen loppu.

Mites, pystytkö sinä tähän - hoitamaan kaksi yritystä, tämän lisäksi normaalin päivätyön, lapset, lasten harrastukset ja osa-aikaisen opiskelun. Me pystymme

Luulen, että sellainen, joka pystyy, osaa joustaa esim. aikatauluissa tarpeentullen.

Mites, pystytkö sinä tähän - hoitamaan kaksi yritystä, tämän lisäksi normaalin päivätyön, lapset, lasten harrastukset ja osa-aikaisen opiskelun. Me pystymme

En ymmärrä, miten ihmisillä ei ole jouston varaa sen +/-10 min. Itse tulen yleensä sen 10 min. ajoissa, mutta varsinkin lasten kanssa on jopa joskus myöhästytty sen 10 minuuttia. En nipota pienistä, ellei kyse ole jostain sekuntiaikataulusta, mutta tapaamiset kahviloissa tms. eivät ole ihan minuuttipeliä.



Toisaalta en tajua näitä, joiden mielestä kokouksiin tai koulutuksiin ei tarvitse tulla ajoissa. On eri asia olla sen 10 minuuttia myöhässä kaveritapaamisista kuin sellaisista paikoista, missä myöhästeluystä kärsii lukuisat ihmiset. Se on ilman muuta täysin itsekeskeistä toimintaa, ja nämä "se on geeneissä" tai "olemme rentoja ja mukavia" -selitykset vain yrittävät peittää sitä, että olemme itsekkäitä emmekä edes halua ajatella muita ja muiden odottamista. Näille ihmisille kannattaisi tehdä niin, että sanotaan se kokousaika pari tuntia liian aikaisin. Kun istuvat siellä kokoushuoneessa ihmeissään vaikkapa tunnin, niin varmaan alkaa toisten aikataulut kiinnostaa. Kun pari kertaa on tehty näin, niin ehkäpä sitten sinne kokoukseenkin ehditään ajoissa.



Mun mies on myöhästelijä, ja ihan itsekkäästi sellainen. Kykenee suurin ponnistuksin menemään kokouksiin ajoissa, mutta ei vaivaudu kylään tulemaan ajoissa. Itse taas tulen perheestä, jossa on aina arvostettu täsmällisyyttä ja tämä tahallinen myöhästely on tosi raivostuttavaa. Enkä tosiaan puhu mistään 10 minuutin myöhästymisestä.



Tyypillinen lähtö kylään meillä. Mies istuu koko aamun tietokoneella. Puolen tunnin välein tiedotan, miten paljon on aikaa siihen, kun lähdetään. Korostan, että esim. klo 13 pitää olla autossa. Käyn suihkussa, puen ja meikkaan. Puen ja ruokin lapset. Kirjoitan onnittelukortin, paketoin lahjan, pakkaan vauvan hoitolaukun ja oman käsilaukkuni. Mietin, että voisimme käydä kukkakaupassa ja kerron miehelle, että voisimme yrittää lähteä jo 12.50, että ehtisimme ostaa kukkia. MIehelle se on ok. Klo 12.45 ilmoitan miehelle kiukkuisesti, että voisi pukeutua, koska lähtö on 5 minuutin kuluttua. Sitten menen eteiseen pukemaan lapset. Kun olemme valmiita eteisessä, huudan miehelle, että lähdemme autolle. Mies tulee siihen sitten ihmettelemään, että älkää nyt kiirettä pitäkö, kun hän käy vielä suihkussa. Kiukkuisena pakkaan lapset autoon, muistan ottaa hoitolaukun ja lahjan, käynnistän auton ja ODOTAN. Mies tulee autoon klo 13.15. Ilmoitan, että emme ehdi enää kukkakauppaan. Miestä ei haittaa. Mutta hän haluaa tankata. Auto on ihan pakko tankata ja vieläpä tietyllä huoltamolla, joka on jossakin kuusessa... Ja näin siis tulemme kyläpaikkaan AINA puoli tuntia myöhässä... Paitsi jos mies ei ole mukana. Olenkin alkanut sanoa hänelle tuntia aikaisempaa aikaa ja pari kertaa ollaan oltu jopa ihan ajoissa. :)

Veljeni tekee upeaa, täydellistä työnjälkeä esim. erinäisissä rakennusprojekteissa, mutta suorituksen loistoa himmentää se, että hänen saatuaan jonkin kohdan/asian hinkattua täydelliseksi, ovat hänen omansa ja muiden asiaan osallisten aikataulut kolme viikkoa myöhässä.

Hän viilaa, viilaa, hioo ja nyhertää jotakin näkymätöntä yksityiskohtaa välittämättä siitä mitä se tekee muiden aikatauluille, sopimuksille tai velvoitteille.

Huolelliseen työnjälkeen pyrkiminen on hieno asia, mutta jos siitä tulee pakkomielle, ollaan hakoteillä. Toisinaan pitää pystyä tyytymään riittävään työnjälkeen, jotta muut eivät joutuisi vaikeuksiin tai kokonaisuus kusisi yksityiskohtien nyhräämisen takia.

P.S. Ei tämä kirjoitus ollut oikeastaan sinulle, hyvä perfektionisti, suunnattu. Enhän edes tiedä onko oma täydellisyyden tavoittelusi vielä ihan normaalia ja järkevää vai oletko yhtä pakkomielteinen viilailija kuin veljeni. Sitä kun on vaikea sanoa pelkän nettikirjoituksen perusteella. Kirjoituksesi toi vain niin elävästi mieleen veljeni, että teki mieli kirjoittaa...

Ja aika lailla samanlainen kuin nuo pari tuossa aiemmin kirjoitellutta. En vain ole hirveän hyvä ajanhallinnan kanssa enkä ole koskaan ollutkaan. Olen siis ollut myöhässä siitä saakka, kun mun on oma-aloitteisesti pitänyt mennä jonnekin. Kyse ei ole siitä, ettenkö yrittäisi, vaan siitä, että vaikka yritän, en onnistu.

Odottelu ei haittaa minua eikä ole koskaan haitannutkaan. Kyse ei siis ole siitäkään, että en itse jaksaisi/haluaisi odottaa - en muista koskaan hermostuneeni siitä, että joku toinen tai jokin asia (juna, lentokone, näytös) olisi myöhässä.

Myöhästely on ollut varmaankin elämäni suurin yksittäinen stressin aihe riippumatta siitä, mitä kaikkea päivällä pitää tehdä. Aamu ahdistaa kaikista eniten - yleensä stressi alkaa jo edellisiltana - koska silloin on suurin riski myöhästyä.

Siksi minusta on äärimmäisen loukkaavaa, jos ja kun joku tulee pätemään minulle siitä, että myöhästely on vain piittaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä. Jos käyttää tuntikausia viikostaan siihen, että itkee ja stressaa sitä, että aikataulu ei taaskaan pitänyt, ihminen, joka tulee tuollaista sanomaan, tuntuu olevan vain välinpitämätön ja piittaamaton.

Se myös mitätöi kaiken vaivannäön ja saa pitkän päälle suhtautumaan välinpitämättömästi koko asiaa: en yleensä jaksa edes yrittää ehtiä ajoissa tavatessani ihmisiä, jotka saarnaavat myöhästymisestä hyödyttömään ja ilkeään sävyyn. Jos riippumatta siitä, mitä teen ollakseni ajoissa toinen, on sitä mieltä, etten edes yrittänyt, voin saman tien säästää itseni itkulta ja hampaidenkiristelyltä ja suoritua lähdöstä miettimättä kelloa.

Myöhästely ei myöskään ole sidoksissa muihin luontenpiirteisiini. En suhtaudu omaisuuteen, muiden tai omaani, leväperäisesti vaan palautan asiat (en yleensä ajoissa) hyvässä kunnosa ja hyvin pidettyinä. En ole ikinä hukannut, rikkonut tai kuluttanut lainaamaani tavaraa. Omien tavaroitteni lainailusta en hirveästi pidä, koska vaikka ne palautuvat ajoissa, ne palautuvat yleensä myös huonommassa kunnossa kuin lähtivät. Minulle taas olisi aika sama, milloin saan vaikkapa jonkin kirjan takaisin, kunhan se tulisi takaisin hyvässä kunnossa.

Olen hyvä organisoimaan eikä mielestäni asioita kannata tehdä, jos niitä ei tee hyvin. Olen siis äärimmäisen tarkka työn jäljestä, omani ja muiden, enkä siedä lepsuilua. Olen aika harvoin täysin tyytyväinen työhöni, koska yleensä on aina parantamisen varaa ja keskimäärin minua järkyttää, miten kehnoihin suorituksiin ihmiset tyytyvät omine töidensä kohdalla.

Kryptisesti olen siis myös se, joka päättää, missä järjestyksessä ja miten asiat tehdään, koska oma järjestykseni on yleensä johdonmukaisin ja kätevin. Asiaan vaikuttaa myös se, että minulla on kovimmat standardit tasosta ja systemaattisimmat perusteet sille, miksi jokin on hyvä ja jokin huono.

Yksi tärkeimmistä asioista, joita olen oppinut vanhemmiten tekemään, on muiden huonon työnjäljen samaistaminen omaan myöhästelyyni. Nuorena hermostuin ja pidin ihmiä tyhminä ja laiskoina, koska he eivät tee paremmin, mutta nykyään ajattelen, että kaikilla on se oma "myöhästelynsä", asia joka ei yrityksestä huolimatta mene aina ihan putkeen, ja jossa omia ongelmakohtiaan ei välttämättä edes tunnista.

Osaan kyllä tehdä asiota aikataulussa, mutta aikatauluni alkavat kusta heti, jos ne perustuvat kellonaikoihin ja päivämääriin. Mulle toimivat aikataulut eivät sisällä mitään muita aikamääreitä kuin dedarin, kaikki muu on osia ja asoita ja blokkeja ja tästä tähän -järjestyksiä.

Yllätyksenä ei siis varmaan tule, että työskentelen useimmiten yksin, jolloin velvoittavia kellonlyömiä on mahdollisimman vähän. Jos (kun) teen tiimityötä, olen aina tiimin johtaja.

Yksittäisiin tärkeisiin tapahtumiin ehdin yleensä suurin piirtein ajoissa, mutta se vaatii psyykkausta, valmistuutumista ja aikaa, joten arjen toistuviin asioihin ja tapaamisiin ei voi käyttää. Voin käyttää koko edellisen päivän siihen valmistautumiseen, että ehdin lennolle tai lapsen esitykseen ajoissa, mutta usein toistuvien tapahtumien suhteen tuo ei ole mahdollista. Se on sama kuin maratonin juokseminen: se, että sen voi tehdä ei tarkoita, että sen voisi tehdä joka päivä.

Mutta kuten joku täällä huomauttikin, pedanttius ajan suhteen on onneksi pohjoismais-germaaninen kulttuurinen erikoisuus. Jatkuvaa stressiä ja haditusta pääsee pakoon tekemällä matkan käytännössä minne tahansa Saksasta etelään.

5-10 minsaa sillon tällöin myöhästyminen ei ole paha mutta edellä oleva esimerkki on aarrrgghhh, niin raivostuttava. Itsekin tiedän pari juuri tuollaista ihmistä.

Ei se ollutkaan kysymys. Kysymys oli, että pystytkö sinä. Luulen, että sellainen, joka pystyy, osaa joustaa esim. aikatauluissa tarpeentullen.

Mites, pystytkö sinä tähän - hoitamaan kaksi yritystä, tämän lisäksi normaalin päivätyön, lapset, lasten harrastukset ja osa-aikaisen opiskelun. Me pystymme

Aika lailla samanlainen elämänkuvio meilläkin, jonka lisäksi omatkin harrastukset sopivasti joustaen sekä toimimme kahden vanhuksen kaveriperheenä. Emmekä myöhästele. :)

Sellaiset saavat MINUT kiihtymään. Minusta on tärkeämpää, että asiat tehtäisiin niin että on kivaa. Ainakin kun kyse ei ole virallisista eikä työasioista. Kavereiden/tuttujen kesken vapaa-ajalla ei pitäisi kenenkään saada hepulia pienestä myöhästymisestä, kun tarkoitus olisi viettää aikaa hyvässä hengessä. En nyt siis puhu tuntien myöhästelystä vaan minuuteista, ja ahdistavasta periaatteesta, että asioiden pitää aina tapahtua minuutilleen, 'kun kerran ollaan sovittu'.

Kun vaikka sovitaan että tulee meille lapsen kanssa aamulla kymmeneltä, lähdetään kävelylle ja puistoon heti, ja sitten meille syömään. Niin viittä vaille kymmenen tulee viestiä että menee vielä aikaa ja sorisori. Hyvä jos puoliltapäivin kerkiivät. Silloin on lapsemme jo menossa päikkäreille eikä todellakaan lähdetä enää ulos. Sama joka kerta. Hän ei vaan saa aikaiseksi lähteä, aina joku homma kesken jne. Itse laitan illala jo vaatteet ja laukut valmiiksi niin ei ole aamulla mitään kiirettä. Samaoin käy jos sovimme vaikka illanvietosta ilman lapsia. Ja olen laittanut ruokaa. Kiva siinä sitten muiden odottaa. Eikö toiset vaan osaa miettiä asioita etukäteen, ja rupeavat imuroimaan vielä kun pitäis olla jo menossa? Mites kun työt alkaa? Se on vaan pakko mennä vaikka olis kuinka monta lasta, ei siinä pomoille tekstarit auta.

Mun kaverissa on lisäksi vielä se, että vaikka olisi sovittu illanvietosta ilman lapsia, tämä kaveri tuo n. 3 kerralla viidestä lapsensa mukaan. Miehellä on milloin mikäkin syy, että ei voi lasta juuri silloin hoitaa. Ja sanomattakin on selvää, että myöhästyminen sitten usein johtuu lapsesta, ja näissä lapsettomissa illanvietoissa puolet huomiosta menee "meidän urmakseen", kun kaveri on niin lapsensa lumoissa, ettei näe sitä, että muut vanhemmat kaipaavat joskus lapsivapaata aikaa. ARGH.

Itsekästä on olettaa että toiset juoksee vain oman minuuttiaikataulun mukaan. Myöhästyminen on elämää. On ajan hukkaan heittämistä tähdätä aina superajoissa paikalle odottamaan että voi sitten olla nokka pystyssä niille jotka tulee myöhässä. Ne jotkut, joilla on muutakin elämää!

Itsekästä on odotuttaa muita yhteisesti sovituissa tapaamisissa, koska sinulla on jotakin "muutakin elämää". Jos sulla on jotain muutakin elämää niiden juhlien aikaan teidossa, sanot JO ETUKÄTEEN, että et valitettavasti pääse silloin paikalle, koska sinulla on muuta menoa. Ajanhukkaa on se, että juhlissa joudutaan odottamaan sinua, koska et itsekkyyttäsi välitä tulla ajoissa paikalle. Se on todella loukkaavaa juhlien järjestäjää kohtaan.

ja pakko hiukan korjata väärinkäsityksiä.

Eli kyllä mun kaveri on se joka ehdottaa itse sitä aikaa, koska tietää parhaiten oman aikataulunsa.

Meillä on selkeä ihan normaali rytmi ja kaverinkin mielestä se on hyvä että lapsilla pidetään rytmi. Hän haluaa ettei se heidän takiaan mene sekaisin.

Itse hän ei sellaista hallitse lainkaan ja kärsii siitä.

Lapsella ei ole säännöllisiä päikkäreitä, he voivat yhtäkkiä keksiä päivällä lähteä vaikka Jumboon, sitten poika saa siellä itkuraivareita väsyneenä.

Heräävät usein jo seitsemältä, ennen meitä.

MINÄ kysyn että monelta nähdään ja kaveri haluaa lähteä aikaisin että olisi joku rytmi päivässä.

Kyllä mä voin ihan hyvin lähteä vaikka kauppoihin pojan kanssa päivällä, mutta helpottaakseni reissua yleensä ajoitan sen niin, että nukkuu joko meno-tai tulomatkalla, en niin että uniaika olis just kaupassa.

Ei se ole vaikeaa.