Olin eilen ammattikoulun vanhempainillassa
ja mulle jäi positiivinen kuva kouluntoiminnasta,toisin kun täällä aina amiksia parjataan. Poika on ainakin viihtynyt ja opettajat oli jämäköitä ja työhönsä motivoituneita.
Kommentit (49)
Läksyistä ei puhettakaan jne.
ja lapsellista solvata ammatillista koulutusta.
Siellä taas joku katkera inisee:D Ihan yhtä paljon siellä lukiossa nuori "saa tehdä mitä haluaa". Yhtä lailla ollaan itse vastuussa opinnoista. Kuka mihinkin vaan kykenee. Ainakin omat lapseni saavat itse valita, mitä opiskelevat peruskoulun jälkeen. Vielä eivät edes koulussa ole.
Sitä faktaa, että suurin osa amislaisista menee ko. opinahjoon koska ovat kyvyiltään rajoittuneita ja lisäksi laiskoja, ei poista minkäänlainen palstapropaganda ja opetusministeriön hehkutus ammattikoulutuksen ihanuudesta verrattuna korkeampaan koulutukseen. Viime keväänä ammatillisista oppilaitoksista valmistuneista on edelleen työttömänä yli 60 prosenttia, mikä on enemmän kuin akateemisesta tai amk-koulutuksesta valmistuneiden kohdalla.
Niin se vaan on, että mitä korkeampi koulutus, sen paremmin ihminen selviää elämässään enkä puhu nyt vain materiaalisesta hyvästä.
ja opiskella hyväksi ammattilaiseksi? Lukiosta ainakin oman kokemuksen mukaan voi päästä läpi laiskotelleen, juuri ja juuri riman ylittäen.
Eikö ole parempi, että nuori menee sellaiseen kouluun, jossa opiskelu motivoi.
Käsittääkseni ammattikoulutus antaa hyvät valmiudet - jos oppilas on itse kiinnostunut ja ottaa vastaan mitä tarjotaan.
Sitä faktaa, että suurin osa amislaisista menee ko. opinahjoon koska ovat kyvyiltään rajoittuneita ja lisäksi laiskoja, ei poista minkäänlainen palstapropaganda ja opetusministeriön hehkutus ammattikoulutuksen ihanuudesta verrattuna korkeampaan koulutukseen. Viime keväänä ammatillisista oppilaitoksista valmistuneista on edelleen työttömänä yli 60 prosenttia, mikä on enemmän kuin akateemisesta tai amk-koulutuksesta valmistuneiden kohdalla.
Niin se vaan on, että mitä korkeampi koulutus, sen paremmin ihminen selviää elämässään enkä puhu nyt vain materiaalisesta hyvästä.
Taas luullaan olevansa parempia kuin toiset.
Ammattikoulutus on peruskoulutus, josta voi jatkaa sitten jos on rahkeita ja kiinnostusta. Onneksi meillä on kuitenkin perustason työtä tekeviä vielä.
mistään amiksista? Ymmärrän jos nuoret aikuiset vielä vertailevat tälläisiä asioita ja naureskelevat muiden koulutuksille mutta aikuisina itseään pitävät?
ja moni tuntui niin tekevän,mutta amis on amis vaikka voissa paistaisi,siltikin vaikka saa lukionpaperit käteen,tokihan se ei ole Norssi.
ap
Oliskohan niin, että akateeminenkin käy ammattikoulun? Akateemisen ammatin koulun. Maailma pysähtyisi, jos kaikki nuoret menisi yliopistoon. Vois akateeminenkin kakka jäädä korjaamatta. ;o)
itse en ole akateeminen. Täällä kyllä arvostetaan alempiarvoista koulutusta,käsityötaitoja ym ja monikaan näiden akateemisten (lääkärit) työkavereitteni lapsista ei ole akateeminen.
ap
Olisi hienoa, kun ammattikoulutuksen arvostusta saataisiin vihdoinkin nostettua niin, että koulutukseen hakeutuisi myös niitä ysin keskiarvon oppilaita. Saisimme enemmän remonttimiehiä (ja -naisia!), puuseppiä, käsityöläisiä ..., jotka osaavat seurata ohjeita ja soveltaa niitä älykkäällä tavalla omaa ammattitaitoaan käyttämällä. Kaikenlainen "amisten" arvostelu netissä ei kyllä aja sitä asiaa yhtään. Itse olen ainakin totaalisen kyllästynyt pöllöpäisiin remonttireiskoihin, jotka keskittyvät röökin vetämiseen enemmän kuin työntekoon. Omille lapsilleni aion esitellä ammattikoulun ihan samanarvoisena koulutuspaikkana kuin lukionkin.
itse menen huomenna.
Meilläkin on poika viihtynyt1
itse menen huomenna.
Meilläkin on poika viihtynyt1
että siellä on oppilaita ihan laidasta laitaan. Siellä on niitä ysin keskiarvon oppilaita ja sit myös niitä, jotka on läpäisseet peruskoulun rimaa hipoen. Opettajille voi olla suurikin haaste saada tarjottua kaikille mielekästä opetusta, kun tasoerot ovat valtavat.
Mutta peruskoulun keskiarvo ei kyllä kerro mitään kädentaidoista. Ja ne vitosen oppilaat voivat olla luokkansa parhaita kädentaidoissa. Eikä se ole edes harvinaista, se on niin monta kertaa nähty, kun ruotsin kurssista hylätyn saanut hakee kevätjuhlassa stipendin ammattiaineen osaamisen perusteella.
Eli unohdetaan ennakkoluulot ja muistetaan kunnioittaa kanssaihmisiä, siihen löytyy useinkin aihetta.
laiskasta,lusmusta varastotyöntekijästä joka pääsi Taikkiin eka yrittämällä!! emme tienneet hänen lahjoistaan mitään,kaikki vaan pitivät lusmuna...
Olisi hienoa, kun ammattikoulutuksen arvostusta saataisiin vihdoinkin nostettua niin, että koulutukseen hakeutuisi myös niitä ysin keskiarvon oppilaita. Saisimme enemmän remonttimiehiä (ja -naisia!), puuseppiä, käsityöläisiä ..., jotka osaavat seurata ohjeita ja soveltaa niitä älykkäällä tavalla omaa ammattitaitoaan käyttämällä. Kaikenlainen "amisten" arvostelu netissä ei kyllä aja sitä asiaa yhtään. Itse olen ainakin totaalisen kyllästynyt pöllöpäisiin remonttireiskoihin, jotka keskittyvät röökin vetämiseen enemmän kuin työntekoon. Omille lapsilleni aion esitellä ammattikoulun ihan samanarvoisena koulutuspaikkana kuin lukionkin.
Olisi hienoa, kun ammattikoulutuksen arvostusta saataisiin vihdoinkin nostettua niin, että koulutukseen hakeutuisi myös niitä ysin keskiarvon oppilaita. Saisimme enemmän remonttimiehiä (ja -naisia!), puuseppiä, käsityöläisiä ..., jotka osaavat seurata ohjeita ja soveltaa niitä älykkäällä tavalla omaa ammattitaitoaan käyttämällä. Kaikenlainen "amisten" arvostelu netissä ei kyllä aja sitä asiaa yhtään. Itse olen ainakin totaalisen kyllästynyt pöllöpäisiin remonttireiskoihin, jotka keskittyvät röökin vetämiseen enemmän kuin työntekoon. Omille lapsilleni aion esitellä ammattikoulun ihan samanarvoisena koulutuspaikkana kuin lukionkin.
Ei ole mitään syytä, koska pääsee parempaankin oppilaitokseen eli lukioon ja sieltä yliopistoon tai ammattikorkeakouluun.
itselläni oli peruskoulusta päästyäni keskiarvo 8.5, eli uskoisin että ihan hyvä ja menin, hui kauheeta, AMIKSEEN! Minusta tuli koneistaja ja nyt olen yliopistossa, että käykääpä itte amista niin ette ruikuttais täällä koko ajan snobit!
Voivatko AIKUISET ihmiset arvostella jotain oppilaitoksia näin? Ilman mitään tunnetta siitä, että toimisi typerästi.
Arvostella toisten koulutusvalintoja, heidän lastensa mahdollista tulevaisuutta.
Millaisia ihmisiä olette, te yli noin 30-vuotiaat, jotka elätte vielä 16-20 vuotiaiden mustavalkoisissa fantasiamaailmoissa?
Läksyistä ei puhettakaan jne.