Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa, miten kestää miehen jatkuva pahantuulisuus, ärtyneisyys
09.09.2010 |
Meillä sellainen tilanne, että mies on tosi usein pahalla päällä, mutta ei oikein itse tajua sitä. Jos häntä väsyttää, niin on kamala ilme naamalla, ja mua pelottaa lähestyä häntä. Ei osaa sanoa, että hei mua väsyttää kamalasti. Se olisi mulla ihan ok - kaikkia meitä väsyttää joskus.
Mutta mun ongelma on se, että kaikki miehen "ongelmat" hän hautoo itsekseen ja ahdistuu niistä, ja ei osaa puhua kenellekään. Sen sijaan hän on mulle koko ajan ärtynyt. Ei oikein puhu mulle mitään. Mä sit aina arvailen, että mistä TAAS kiikastaa. Että onko väsynyt, onko kipeä, onko mulle vihainen.
Hän ei myöskään ikinä kerro, jos on mulle loukkaantunut tai vihainen. Hänen mielestään mun pitää itse ymmärtää. En myöskään itse voi ikinä selittää, mitä olen joskus tarkoittanut, koska hän ei kysy, jos ei ymmärrä, vaan tulkitsee mua. Ja voin sanoa, että ei aina tulkitse oikein.
Lapsille hän on hyvä vanhempi.
Niin, mikä tässä on mulle sitten ongelma? Se, että toinen ei osaa puhua, mikä on, mutta ilmaisee sitten kaiken henkisen tai fyysisen pahanolonsa olemalla mulle kärttyinen ja puhumatta mulle mitään. Mä olisin iloinen, jos hän joskus suuttuisi mulle niin, että tietäisin hänen olevan mulle vihainen. Että hän joskus osoittaisi sen, eikä mun aina vaan tarvitsisi ihmetellä.
Tästä kaikesta on puhuttu miljoona kertaa. Tai minä puhun..ja hän vaan sanoo, että on sellainen, eikä osaa muuta.
Haluaisin teiltä neuvoja siihen, miten tuollaisen kanssa eletään? Miten oppisin hyväksymään että hän on tuollainen? Miten kestää toisen kärttyisyyttä?
Joko mä oikein yritän olla normaali ja puhua hänelle, silloin kun mua ärsyttää hänen mykkäkoulunsa tms. Se taas vaatii multa paljon (jopa feikkaamista, kun oikeasti en kestä sitä pahantuulisuutta). Tai sitten otan asian puheeksi, joka vaan lisää hänen vihaansa. Nytkin musta tuntuu, että voisin räjähtää ton mörököllin kanssa.
Kommentit (48)
Mitä kuuluu muille mörököllien puolisoille nykyään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuo on raivostuttavaa, että ei voi ikinä kyysä mitään. Luulee kai päättelevänsä, ja ei todellakaan ole mikään ihmistuntija.
KOSKAAN (olemme olleet yhdessä yli 10v) ei ole kysynyt, olenko minä vihainen tai mistä minä olen vihainen. jne.
Jos minä kysyn, onko vihainen tms, vastaa ärtyneesti, että ei hänellä mikään ole. Joten arvaa, viitsinkö edes enää kysyä... Kylläpä meillä on kivaa yhdessä!
ja todella huono ilmaisemaan tunteitaan, varsinkaan sanallisesti.
Vaikeaa se on joskus kestää. Varsinkin kun itse olen "kuin avoin kirja" eli kaikki tunteet tulevat heti läpi ja tykkään puida tunnejuttuja ja jutella muutenkin paljon.
Yritän kuitenkin ajatella, että mies on pohjimmiltaan ihan hurjan ihana, reilu ja tunteikaskin. Hänellä vaan ei aina ole keinoja ilmaista itseään. Koetan olla aiheuttamatta myrsyjä vesilasissa, mutta vastaavasti vaadin häntä yrittämään virittäytyä joskus minunkin aaltopituudelleni. Parhaiten tämä onnistuu rakastelun jälkeen :) Huomautan, jos hän minusta näyttää turhan takia hapanta naamaa ja nykyään hän jo ottaa siitä onkeensakin.
Ihmiset ovat erilaisia. Kaikista meistä löytyy ärsyttäviä piirteitä, joita vaan on opittava sietämään, itsen ja muiden. Sisin ratkaisee.
Meillä mies ei pelkästään kärttyile, vaan saattaa saada aika massiivisia huutoraivareita ja rikkoa paikkoja. Sitä sentään älyää katua, koska se on lapsista(kin) pelottavaa.
Sama mies on hyvällä tuulella ollessaan oikein hauska ja mukava.
Jossain vaiheessa se suuttuminen meni ihan mahdottomuuksiin ja kysyin, kannattaako hänen oikeasti omasta mielestään hepuloida monta päivää siitä, jos panen hänen sanomalehtensä vahingossa väärään koppaan? Myönsi itsekin, että siinä menee elämä pilalle meiltä ja häneltä itseltäänkin. Meni lääkärille ja sai masennusdiagnoosin ja lääkkeet. Muutamassa kuukaudessa helpotti aika lailla ja kiukkukynnys nousi.
Eli ap, miehesi ärtyisyyden takana voi olla muitakin ongelmia. Viihtymättömyyttä töissä, stressiä, masennusta.
Ja sitten kotoa lapsena opittu tapa, että äitiin voi purkaa rajoituksetta kaikki harmitukset, eikä anteeksi tarvitse pyytää...
Oikeasti: me ei olla kynnysmattoja ja meitä PITÄÄ kohdella ihmismäisesti! Miehet tuskin sietäisi tuollaista naama norsunvitulla oloa meiltä vaimoilta!
Olen itse alkanut sanoa suoraan miehelle, että "nyt ilmeesi on tosi yrmeä, selitä nyt mulle, mikä hankaa - minä kun en edelleen osaa lukea sun ajatuksiasi ja pilaat multa ja lapsilta tän päivän, jos jatkat tuolla tavalla pitkään!"
Minä en ole.
V**aa taas ihan sairaasti olla se, joka ymmärtää, joustaa ja elää toisen tahdissa.
Kerrotko miten "vaadit miestä virittäytymään sinun aaltopituudellesi"? Jos miestä ei kiinnosta eikä oikeastaan edes ymmärrä mitä tuollainen pyyntö tuossa sanamuodossa tarkoittaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiitos!
Tiedän mitä tarkoitat myrskyn välttämisellä. Mutta kun aina ei vaan jaksa sitä, että ei ikinä tiedä missä mennään. Hän ei ole mikään mörökölli muiden ihmisten mielestä, mutta mulle voi aina olla ärsyyntynyt. Jos häntä joku mättää, niin mua suorastaan pelottaa lähestyä häntä. Siis pelottaa se, että saanko taas vastaukseksi enemmän vihaa "ei mulla mikään oo, anna mun olla". Mutta kun aika usein on jotain. Ja koska hänellä on erinäisiä ongelmia, niin hän piilottaa kaiken sisäänsä.
Voinhan mä valita, että olkoon sitten. Olkoon mulle vihainen, ja omapahan on ongelma, jos ei siitä mulle kerro. Mutta sellainen käytös ei vaan ole mua.
Hän ei ikinä melkein pyydä multa mitään. Esim. että voisinko tehdä jonkun kotityön tsm., mutta sitten onkin itsekseen ärsyyntynyt muhun, kun asiat eivät menneetkään niin kuin hän haluaa. Olen aika varma, että hän ei edes tiedosta tätä.
Ongelma on, että mun ei todellakaan tee mieli seksiä tai mitään läheisyyttä, silloin kun hän on tuollainen etäinen. Hän taas kuittaisi mielellään kaikki riidat halaamisella tms. Mä taas haluaisin keskustella riidan aiheesta, jotta asiat selviäisi.
Vinkkejä pliis, miten kestää se, että ei kestä toisen käytöstä?
Loput sosiaalista oppimista. Minun miehelläni on erittäin passiivinen alkoholisti-isä ja äiti on käytännössä yksin kasvattanut kolme poikaa. Heillä ei paljon tunteista puhuttu, vaikka niitä ilmassa varmasti leijuikin usein sakeasti (virtahepo olohuoneessa, jos olette Hellsteniä lukeneet).