Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa, miten kestää miehen jatkuva pahantuulisuus, ärtyneisyys
09.09.2010 |
Meillä sellainen tilanne, että mies on tosi usein pahalla päällä, mutta ei oikein itse tajua sitä. Jos häntä väsyttää, niin on kamala ilme naamalla, ja mua pelottaa lähestyä häntä. Ei osaa sanoa, että hei mua väsyttää kamalasti. Se olisi mulla ihan ok - kaikkia meitä väsyttää joskus.
Mutta mun ongelma on se, että kaikki miehen "ongelmat" hän hautoo itsekseen ja ahdistuu niistä, ja ei osaa puhua kenellekään. Sen sijaan hän on mulle koko ajan ärtynyt. Ei oikein puhu mulle mitään. Mä sit aina arvailen, että mistä TAAS kiikastaa. Että onko väsynyt, onko kipeä, onko mulle vihainen.
Hän ei myöskään ikinä kerro, jos on mulle loukkaantunut tai vihainen. Hänen mielestään mun pitää itse ymmärtää. En myöskään itse voi ikinä selittää, mitä olen joskus tarkoittanut, koska hän ei kysy, jos ei ymmärrä, vaan tulkitsee mua. Ja voin sanoa, että ei aina tulkitse oikein.
Lapsille hän on hyvä vanhempi.
Niin, mikä tässä on mulle sitten ongelma? Se, että toinen ei osaa puhua, mikä on, mutta ilmaisee sitten kaiken henkisen tai fyysisen pahanolonsa olemalla mulle kärttyinen ja puhumatta mulle mitään. Mä olisin iloinen, jos hän joskus suuttuisi mulle niin, että tietäisin hänen olevan mulle vihainen. Että hän joskus osoittaisi sen, eikä mun aina vaan tarvitsisi ihmetellä.
Tästä kaikesta on puhuttu miljoona kertaa. Tai minä puhun..ja hän vaan sanoo, että on sellainen, eikä osaa muuta.
Haluaisin teiltä neuvoja siihen, miten tuollaisen kanssa eletään? Miten oppisin hyväksymään että hän on tuollainen? Miten kestää toisen kärttyisyyttä?
Joko mä oikein yritän olla normaali ja puhua hänelle, silloin kun mua ärsyttää hänen mykkäkoulunsa tms. Se taas vaatii multa paljon (jopa feikkaamista, kun oikeasti en kestä sitä pahantuulisuutta). Tai sitten otan asian puheeksi, joka vaan lisää hänen vihaansa. Nytkin musta tuntuu, että voisin räjähtää ton mörököllin kanssa.
Kommentit (48)
Minä pistän taas paremmaksi. En muista miehen halanneen minua seurustelun alkuaikojen jälkeen. Ei mitään anteeksipyyntöjä, ei koskaan (miksi pyytäisikään?).
...
Vinkkejä pliis, miten kestää se, että ei kestä toisen käytöstä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos minä sanoisin miehelleni noin, tokaisisi jotain sellaista, että "elä tinkaa". Ei todellakaan ole mikään avautuja.
...
Olen itse alkanut sanoa suoraan miehelle, että "nyt ilmeesi on tosi yrmeä, selitä nyt mulle, mikä hankaa - minä kun en edelleen osaa lukea sun ajatuksiasi ja pilaat multa ja lapsilta tän päivän, jos jatkat tuolla tavalla pitkään!"
Mäkin eka ajattelin, että onpa hyvä vinkki, mutta taitaisi käydä kuten 2:lla, että toinen sanoisi " anna mun olla mitä mä oon" tai "mä oon ihan tavallinen". Niinpä!
Mutta ehkä voin yrittää tuota sillä tavalla, että yritän itse olla hermostumatta tai olla osoittamatta sitä, että en kestä toisen käytöstä. JOtenkin neutraalimmin.
Miehen mielestä myös riitely on täysin turhaa, ja sitä pitää välttää. Siinä katsokaas voisi joutua puolustamaan mielipiteitään ilman että loukkaantuu..
Hänen mielestään raivon tunteita ei pitäisi näyttää ja yrittää aina hillitä mua. Ja voin sanoa, että en todellakaan riehu täällä kotona. Jos puoliso olisi erilainen, niin varmaan riehuisin enemmän, mutta tämän kanssa ei kertakaikkiaan voi muuta, kuin hillitä itseään mahd. paljon.
Raivostuttaa!
Jos minä sanoisin miehelleni noin, tokaisisi jotain sellaista, että "elä tinkaa". Ei todellakaan ole mikään avautuja.
... Olen itse alkanut sanoa suoraan miehelle, että "nyt ilmeesi on tosi yrmeä, selitä nyt mulle, mikä hankaa - minä kun en edelleen osaa lukea sun ajatuksiasi ja pilaat multa ja lapsilta tän päivän, jos jatkat tuolla tavalla pitkään!"
mitä se minuun liittyy? En minä sinua opasta, kunhan kerron, mikä meillä toimii. Mies kyllä meillä vastaa kysyttäessä, ei vaan itse tajua olevansa mökötysmoodilla.
Arvaa vaan, kuinka paljon meillä on asiasta huudettu, itketty ja murjotettu 18 yhdessäolovuoden aikana. Toisaalta se onkin melkein ainoa asia, josta tulee riitaa :)
Vaadin miestä kuuntelemaan ja ottamaan kantaa siihen, mitä sanon. Välillä siihen tarvitaan lihava riita, mutta olen pikkuhiljaa saanut miehen ymmärtämään, kuinka tärkeää minulle on arkinen hyväntuulisuus ja jutteleminen. Ei hän siihen vieläkään kovin hyvin pysty, mutta yrittää ja se riittää minulle...Ainakin yleensä :)
Miten teet tota käytännössä? Ihan oikeasti olen kaikkien neuvojen tarpeessa.
Miten saat toisen ymmärtämään arkisen hyväntuulisuuden tärkeyden? Sanoit sen muuten tosi hyvin! Just arkista hyväntuulisuutta ja juttelua mä kaipaan! Että voisi olla normaalisti kotona, miettimättä koko ajan toisen tunnetiloja, ja että toinen olisi perushyväntuulinen, jolloin kotiiin olisi mun helpompi tulla, ja jolloin myös kestäisi sitten paremmin myös toisen huonoja päiviä. Mutta sitä en kestä, että niitä huonoja on niin paljon.
Auta mua 3.
Se muuten kyllä auttaa huomattavasti, että teitä tästä kärsiviä on muitakin...
mutta eikö tunteitaan tunnistamattoman ihmisen kanssa ennemmin kannattaisi tehdä tunteensa hyvin selväksi eikä alkaa itsekin "kylmäksi"?
Meillä ainakin on toiminut se, että selitän ja taas selitän ja itken ja tarvittaessa raivoan. Aluksi mies väistää, sitten suuttuu ja lopuksi jopa saamme ihan oikean keskustelun aikaiseksi.
Ei tämä tietysti voi toimia kaikilla. Mörökölleissäkin on eroja ;)
t: nro 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tänään yritin rautalangasta vääntää tuolle ukolle, joka siis on monipuolinen mies seksielämässä, että kuinka merkittävä ja suuri osa läheisyyttä minulle olisi myös tuo henkinen läheisyys. Kuulumisten ja fiilisten vaihtaminen. Tuo elekielen tulkkaaminen on niin alentavaa puuhaa. Haluaisin saada ja antaa palautetta, jakaa arjen kokemuksia, mutta ei!
Mitä mä nyt sulle puhuisin - on vakiovastaus. Olen jonkinlaisessa puutteessa. Minulla on miestäni ikävä myös henkisesti. Ei nyt mitään ylianalysointia joka päivä, tehdään pitkää päivää molemmat ja lapsiakin on, mutta eikö joskus pari lausetta sais puserrettua?
Kuulema silloin kun v###ttaa, ei voi puhua lisää ikävistä asioista, koska menee hermo ja silloin kun on hyvä fiilis, ei sitä voi pilata asioilla, jotka v###ttaa. Tää siis miehen oma perustelu puhumattomuuteen ja ärtyisyyteen.
Olen monesti harkinnut, että varaisin ajan jollekkin avioliittoneuvojalle, ja purnaisin töydestä sydämestäni yksin. Antaisin neuvojan kertoa minulle jos odotan kohtuuttomia (esim että kysymyksiini vastataan, jotain pientä huomaavaisuutta edes joskus, jne). Oletan että eivät ole kohtuuttomia toiveita.
Sitten tämä ihminen saisi silotella viestiä ja kertoa miehelle, että nämä ovat ihan normaaleja odotuksia parisuhteessa, ja pyytäisi tsemppaamaan.
Pelkään, että jos itse sanon miehelle suoraan, loukkaan niin, että ei ole paluuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on ihan jees:)
Harrastan sitä itsekin, mutta tämän asian suhteen olen ihan avuton. Ja uskallan väittää, että mies on myös harvinaisen sulkeutunut. TAi ainakin harvinaisen huonosti tunnistaa tunteitaan.
TArkoitatko, että mun pitäisi sanoa enemmän, että mulle tulee outo olo, kun toinen mököttää tms.
Miten toinen saadaan oppimaan omien tunteidensa tunnistaminen? Hän ei varsinkaan tunnista mitään negatiivisia tunteita.
Kiitos jo 3:lle ja muille
Juuri tänään yritin rautalangasta vääntää tuolle ukolle, joka siis on monipuolinen mies seksielämässä, että kuinka merkittävä ja suuri osa läheisyyttä minulle olisi myös tuo henkinen läheisyys. Kuulumisten ja fiilisten vaihtaminen. Tuo elekielen tulkkaaminen on niin alentavaa puuhaa. Haluaisin saada ja antaa palautetta, jakaa arjen kokemuksia, mutta ei!
Mitä mä nyt sulle puhuisin - on vakiovastaus. Olen jonkinlaisessa puutteessa. Minulla on miestäni ikävä myös henkisesti. Ei nyt mitään ylianalysointia joka päivä, tehdään pitkää päivää molemmat ja lapsiakin on, mutta eikö joskus pari lausetta sais puserrettua?
Kuulema silloin kun v###ttaa, ei voi puhua lisää ikävistä asioista, koska menee hermo ja silloin kun on hyvä fiilis, ei sitä voi pilata asioilla, jotka v###ttaa. Tää siis miehen oma perustelu puhumattomuuteen ja ärtyisyyteen.
Oih miten tutulta kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin vasta jostain naistenlehdestä juttua siitä, kuinka miehen masennusta voi olla usein vaikea tunnistaa. Ilmenee monesti juuri saamattomuutena ja tasaisena pahantuulisuutena. Kuvaus sopii hyvin myös omaan mieheeni..
Mutta omasta mielestään ei ole. Eikä auta vaikka selitän, että tietyt jutut hänen käytöksessään ei ole "normaaleja" ja että muut ihmiset tunnistavat tunteensa.
Mitä tehdä ihmisen kanssa, joka ei asiaa itse näin koe?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jonkinlaisessa puutteessa. Minulla on miestäni ikävä myös henkisesti. Ei nyt mitään ylianalysointia joka päivä, tehdään pitkää päivää molemmat ja lapsiakin on, mutta eikö joskus pari lausetta sais puserrettua? .
Juttele ystävien kanssa. Ei sillä, että se korvaisi täysin puuttuvaa keskusteluyhteyttä kotona, mutta kun on itse "vähemmän puutteessa", on hyväntuulisempi ja se vaikuttaa varmasti puolisonkin mielialaan.
Meillä tosiaan "hedelmällisintä" jutteluaikaa on rakastelun jälkeen tai myöhään illalla. Ilta/iltayö on ehkä miehelle rentoutumisen ja hyvän tuulen aikaa.
Yksi tärkeä juttu on fyysinen läheisyys. Silloin kun olen viisaimmillani (lue levännyt ja hyvällä päällä) yritän panostaa halailuun ja pussailuun, vaikken just olisikaan ihan sillä tuulella. Saan palkkioni kyllä välittömästi ryppyjen lientymisenä. Olen kelannut, että jos vaadin mieheltä puhumista, olen velvollinen myös puhumaan hänen kieltään eli kehojen kieltä.
t: 3 taas
ps. en tosiaan pysty tähän aina käytännössä, mutta näin olen ajatellut, että pysymme yhdessä
musta on han ok, että sanoo kun joku vituttaa mutta sellainen "arvailu"-tila on täysin naurettavaa.
Tänään sanoin viimeksi ukolle, että kipittää helvettiin meidän elämästä jos meinaa jatkaa tollasta käytöstä. Ehkä mulle riittää kiukkuarvailuja noiden 14v:n ja 8v:n kanssa.
Yhdessä 17v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä!
Mähän melkein rukoilen, että toinen sanoisi mikä v..aa, mutta ei, ei vain pysty siihen. Joten jatkuvasti arvaillaan, ja vaikka vihaan sitä, että joudun arvailemaan, josta hän ärsyyntyy lisää, ja joudun jankuttamaan, että kerro nyt oletko vihainen, sit ehkä kymmenennen kerran jälkeen suostuu sanomaan jotain.Ehkä.
musta on han ok, että sanoo kun joku vituttaa mutta sellainen "arvailu"-tila on täysin naurettavaa.
Tänään sanoin viimeksi ukolle, että kipittää helvettiin meidän elämästä jos meinaa jatkaa tollasta käytöstä. Ehkä mulle riittää kiukkuarvailuja noiden 14v:n ja 8v:n kanssa.
Yhdessä 17v
musta on han ok, että sanoo kun joku vituttaa mutta sellainen "arvailu"-tila on täysin naurettavaa. Tänään sanoin viimeksi ukolle, että kipittää helvettiin meidän elämästä jos meinaa jatkaa tollasta käytöstä. Ehkä mulle riittää kiukkuarvailuja noiden 14v:n ja 8v:n kanssa. Yhdessä 17v
Hyvä, että edes tietää olevansa vihainen. Niin huonosti hän oikeasti tunnistaa tunteita. Muiden tunteiden tulkkina hän on hieman parempi, mutta ei siinäkään mikään loistokas.
t: 3
... pitkä hiljaisuus ... yritän tässä miettiä, mitä tähän sanoisi. Mutta huokaus sentään, hitaanlaisesti kehitystä on tapahtunut. Tulin tähän ehkä vaan samanhenkiseen porukkaan keräämään voimia. Että on siis muitakin.
Olen suoris sanottuna hattumainen. Mies jaksaa olla positiivinen ja räpättää ja laskea leikkiä.
että kasvaa sellaiseksi, että ei tunnista, jos on loukattu, ei tunnista pelkoa, surua, vihaa?
SEn tiedän, että mun miehellä ei ollut tasapainoinen lapsuus ja on joutunut pienenä liikaa pärjäämään aikuisen saappaissa.
Hyvä, että edes tietää olevansa vihainen. Niin huonosti hän oikeasti tunnistaa tunteita. Muiden tunteiden tulkkina hän on hieman parempi, mutta ei siinäkään mikään loistokas.
t: 3
Olen suoris sanottuna hattumainen. Mies jaksaa olla positiivinen ja räpättää ja laskea leikkiä.
Äksyilyssä ei mitään pahaa, jos itse ja muut tietävät, miksi äksyilet.
Se on pahaa, kun toisen käytös on v-mäistä mököttämistä, mutta itse ei edes tiedä, että muita rasittaa sellainen. ja että itse ei edes huomaa epänormaalia käytöstään. eikä tiedä miksi on vihainen piilossa.
Arvaa vaan, kuinka paljon meillä on asiasta huudettu, itketty ja murjotettu 18 yhdessäolovuoden aikana. Toisaalta se onkin melkein ainoa asia, josta tulee riitaa :)
Vaadin miestä kuuntelemaan ja ottamaan kantaa siihen, mitä sanon. Välillä siihen tarvitaan lihava riita, mutta olen pikkuhiljaa saanut miehen ymmärtämään, kuinka tärkeää minulle on arkinen hyväntuulisuus ja jutteleminen. Ei hän siihen vieläkään kovin hyvin pysty, mutta yrittää ja se riittää minulle...Ainakin yleensä :)