Keskenmenon jälkeen uuteen yritykseen -SYKSY 2010-

Just kun oli viime kuussakin tosi hyvä plussa "putki" täällä palstailevilla se antoi itsellekin toivoa, että ehkä vielä joskus. No sitten taisi alkaa täällä nää vastoinkäymiset yhdellä jos toisella ja uusiakin (tervetuloa uusille) ollaan mukaan saatu. Plussia siis kaivattais, jotta saatais se "toivo" kyläilemään entistä vahvemmin jokaisen luona.



Mirabel: Onnea tosi paljon ja tosiaan voi sukulaiset kattoa muutaman kerran päivitystä, että mitäs on tapahtunu ennen kuin uskovat silmiään... Jos haluutte hämmentää lisää sukulaisia/ystäviä, kantsii laittaa puhelimet sit kiinni viikonlopuksi, niin kaikki kuiteski yrittää soittaa ja varmistaa asiaa. Vastaajaan viesti: "Vietämme kuherruskuukautta, emme ole nyt tavattavissa".



Adalat: Pahoittelut menkoista :(



Uudet: Pahoittelut keskenmenosta ja tervetuloa joukkoon. Mulle ainakin sanottiin, että uutta saa yrittää heti (mulle tehtiin kaavinta) kun vuodot kaavinnan jälkeen ovat loppuneet. Yleensä suosittelevat odottamaan niitä ekoja menkkoja, mutta neuvolantäti sanoi, että se on "vanhanaikaista" mielipidettä, koska perustuu siihen, että silloin on helpompi määrittää laskettuaika, jos sattuisikin raskautumaan uudestaan. Neuvolantäti sanoi, että nykypäivän ultralla saadaan niin tarkka laskettuaika, että ei tarvitse odotella. Toki jos ei henkisesti ole valmis, niin silloin kannattaa odotella. Toki jos on tulehduksia tms. silloin voi lääkäri määrätä "karenssin" yritykselle.



Edelleen alavatsa kipuilee oudosti ja tänään kävin verikokeissa tulehdusarvoja ym. varten. Lämpöä on ollut parina päivänä 37 paikkeilla vaikka ei flunssasta oloa edes ole. No katsotaan huomisia tuloksia...

onhan tää monesti niin järjettömän rasittavaa toivoa toivoa toivoa vaan.

Meillä on vuosi yritystä takana,tosin kaksi raskauttakin saatu aikaan,mutta kumminkin,kun miettii,vuosi sitten jo annettiin vauvalle lupa.No vuosi on kai lyhyt aika kun vertaa toisiin...en tajua miten pysyvät järjissään.



Mirabel,onko sormukset hopeaa vai valkokultaa?Onnea siis hurjasti tälle tapahtumalle!!Onko tää toinen avioliittosi?

Mulla on toinen pronssinen ja toinen hopeinen.



Eilen aloin testaa ovista,vaikka oli jo kai kp 16 tai 17,tänäänkään ei tullut plussaa.Nyt alkaa toi sexikii maistuu puulle,jotenkin olo että ovis meni jo,vaikkei kierron mukaan pitäis olla mennyt.Että ihan sokkopöllönä tässä mennään.



Pahoittelut ja tervetuloa uusille :(

MiRabelille onnittelut naimisiinmenon johdosta! Toivotaan nyt, että teille se nyyttikin pian annettaisi.



Tervetuloa uusille!



Minä kun olen sairaalassa ja joudun päivittäin kiertämään ympäri taloa, törmäsin tänään lääkäriin, jonka pakeilla kävin keskenmenon aikaan kaksi kertaa. Täti oli raskaana, maha oli sen kokoinen, että on varmaan suunnilleen samoilla viikoilla mitä minäkin olisin, jos raskaus olisi edennyt. Kyllä otti päähän. Enää minua ei itketä, onneksi, mutta suututtaa ihan kympillä. Ja meillä kun mies ei ole mitenkään innokas hankkimaan kolmatta, itselläkin on epävarma olo, että saanko enää koskaan nyyttiä syliin :( Toisaalta, olen sanonut miehelle, että hän saa hoitaa ehkäisyn jos mielii, eihän tuo ole hoitanut :) Aina se on sanonut, että kunhan meidän lapsiluku on täynnä, hän menee vasektomiaan, ei ole nyt puhunut siitäkään. Saisi vaan tärppi käydä, tympii tämä kuukaudesta toiseen odottaminen ja pettyminen.



Olihan taas omaa napaa, mutta tämä on ainoa paikka missä joku ymmärtää...

Tämä päivä mennyt nyt sitte hyvin pitkälti sängynpohjalla, kyllä tossa aamupäivällä tuntui siltä et varmaan kuolen tähän kipuun, mut onneks se siitä pikkuhiljaa on helpottanut. Mitenköhän ikävää se olis ollu ilman noita Panacodeja. Otin siis tänään kuuden jälkeen aamulla ne kaks tyhjennyslääkettä ja tossa ennen 10 alko vuoto. Huh, toivottavasti ei joutuis tätä kokemaan uudestaan, ei mitenkään miellyttävä kokemus, vaikka mulla on kyllä ollut ennen pillereitä nuorenakin tosi pahat menkkakivut, mut oli tää silti vielä pahempaa ja kun tosiaan tuntu ettei ees särkylääke auta.

Juteltiin eilen miehen kanssa et eiköhän me sitä yrittämistä heti sitten jatketa kun vuoto loppuu. Tällä hetkellä ehditään muutenkin heilutella peittoja niin harvoin, että ihme oli kun edes viimeks raskauduin.Naurettiinkin et pyhästä hengestä varmaan :)

Nyt meen jatkamaan lepäilyä, ja pahoittelut ON-viestistä, mut tällä hetkellä se ON TUNTUU niin ikävän läheiseltä.

JaSu84 (ja onko nyt sitten kp1? vai miten se nyt lasketaan??)

Tervetuloa Mimmu! Lisäsin sinut listaan. Onko tiedot oikein? On vähän pää jäässä kiireisen työpäivän jälkeen...



anir; itsekin olen sairaalassa töissä ja on kieltämättä tullut hieman ikäviä tilanteita ihan tämän ammatin takia. Esim. törmäsin heti kohta sairasloman jälkeen töihin palattuani siihen anestesialääkäriin, joka minut nukutti kaavintaa varten. Hän sai minut keskellä käytävää itkemään kun kysyi, että miten jakselen. Ja oli tosi tiukka paikka viedä ensimmäisen kerran potilas leikkaussaliin...Noh takana nyt on nuo tunnelmat. Mutta hieman kyllä ahdistaa joulun lähestyminen; olisin jäänyt äitiyslomalle juuri joulun alla jos kaikki olisi mennyt hyvin. Tiedän oikein hyvin, että on ihan täysin turhaa ja typerää jossitella ja miettiä näitä, mutta kuukautisten alkaminen saa minut miettimään näitä synkkyyksiä.



JaSulle tsemppiä kipujen ja vuodon kanssa.



adalat 2/30-32

Adalat: Joo kyllä tiedot näyttää oikeilta. Sikäli mikäli itsekään muistan millä viikolla silloin olin. Jotain tuonne päin muistaakseni...



Tsemppiä Jasulle kovasti. Itsellä pahimmat kivut oli vasta illalla ja mies oli jo melkein pakolla raahamassa mua sairaalaan. Litalginia ja panadolia nassuun niin yöstä selvittiin ja seuraavana päivänä ei oikeestaan koskenu enää. Vuosi vaan niin pirusti, että luulin pökrääväni verenhukkaan.



Minäkin törmäsin tänään kaupassa omaan gynekologiini, joka diagnosoi mun keskenmenon sillon. Kappas vaan hänelläkin pieni käärö mukana. Kyllä sapetti! Tervehti kyllä hyvin myötätuntoisesti ja luikki äkkiä pois mun silmistä.

Kaiken kaikkiaan oon kyllä saanu tosi hyvää hoitoa kaikilta sairaalassa ja terveyskeskuksessa keskenmenon tiimoilta. Täytyy sanoa, että oikeat ihmiset oikeassa ammatissa.



Mullakin on vähän hämärän peitossa nyt nää kiertopäivät. Tosin minähän vuodan hiukan edelleen, vaikka cytoteceista on huomenna kolme viikkoo.



Tänään taas tuli mieleen, että kohta olis kerrottu molempien vanhemmille raskaudesta, mutta eipä oo enää mitään kertomista. Tuntuu niin turhauttavalta, että tässä meni monta viikkoo ihan hukkaan! Sitä paitsi jätin Nuvaringin viime joulukuussa ja vasta elokuussa tärppäs. Ja meidän "vuosihan" alkoi taas alusta... plaah, että tympäsee. Esikoinen olis muuten toiveissa, jos en ole tullut mainineeksi.



Plussatuulia



Mimmu

No nyt on verikokeiden tulokset saatu ja itsehän näistä arvoista en mitään ymmärrä ja mitä tarkoittaa mitäkin. Kuukausi sitten kun oli flunssa ja kurkku kipee sekä lämpöä leukkari? (tai joku sellanen) oli 8,5 ja nyt sitten kun ei oo nuhasta tai kurkkukivusta tietookaan sekin luku oli noussu 9,5 ja tulehdusarvo 15:sta (nyt siis ainoastaan lämpöä 37 molemin puolin ja se alavatsa oireilee vähä). Hoitaja kertoi että varmaan flunssasta johtuvaa. No jos on kerran flunssasta johtuvaa, niin tää on maailman ihanin flunssa kun ei oo lämpöilyn lisäksi muita oireita. Siis normaalisti flunssassa saa tuhota monta jättipakettia nenäliinoja jne... Mutta oli sillä hoitajalla positiivista kerrottavaa, että ei mulla ainakaan imusolmukesyöpää ole, olin ihan hölmönä, että ai sellastakin on sitten testattu verestä. Taitaa olla ihan arvauskeskuksia nää terkkarit, kun tekevät mitä sattuu testejä ;) Mut kaippa jos joku tulehdus ois tuolla kohdussa niin tuo tulehdusarvosana ois suurempi?



Mimmu: Joo kyllä itsekki aina miettii vieläkin, että minkälaiset ilmeet ois ollu tulevilla isovanhemmilla, jos ois keretty uutiset kertoa. Me päätettiin sillon alussa, että kerrotaan vasta ekan ultran jälkeen, mutta oli niiku niin pienestä kiinni, ettei jo kerrottu viikkoa ennen ekaa ultraa, koska ei ollu mitään oireita keskenmenosta. Me ihan oltiin suunniteltu, että mentäs heti ultran jälkeen heidän luo ja kerrottu uutiset, no sitten kun uutiset oliki huonoja, niin eipä sit ollu mitään kerrottavaa... pidäteltiin vaan itkua...



Alkaako kellä olemaan kohta testausajat lähellä, että kenen puolesta päästään lähiaikoina jännittämään? Nyt on kp 26/30-32?

En ole ehtinyt enkä jaksanut käydä päivittämässä kuulumisia, mutta nyt on niin jännää etten kohta nahoissani pysy kun niin odotan että menis vielä VIIKKO jotta pääsen testaileen (JOS ei ala menkat ennen sitä)

Siis mulla oli niin vahva kipu munasarjoissa viimeviikon loppuna. Lauantaina, ja me todella yritettiin ;D saada vauva aluilleen.

Ja nyt todella toivon että onnistuimme siinä. Vielä pitäs malttaa viikko. Mulla on ollut kierto nyt synnytyksen jälkeen sellasta 21-26. Joten jännittää. Ens viikonloppuna se ois joko-tai sit ei tilanne.



Toivon niin kovasti että saisin tähän pimeään syksyyn iloa ja jännitystä.

Jännitystä on tietystä tämäkin mutta jos se plussa vain tulisi... Jos vain saisin uuden mahdollisuuden. Vielä kerran tuntea ne liikkeet, nähdä ultrassa pienen elävän vauvan. Vielä kerran tuntea synnytyksen ja sen onnen minkä vauva meille antaa. Koko perhe haluaa meille vauvaa. Lapsetkin haluaisivat pikkusisaruksen kotiin. Ei ole kivaa vain haudalla käydä. Olisi kiva pitää vauvaa sylissä. Kaikki tietää mitä meiltä vietiin pois, mutta kaikki myös tietää että ehkä se joskus vielä saadaan. Mutta eihän joulupukkikaan tule kuin kerran vuodessa. Ja kellonaikaa ei koskaan tiedä :)Ehkä tämäkin yllätys vielä tulee, kun oikein jaksaa odottaa!

Liityn mukaan, kun niin turhauttaa tämä odottelu.

Olen siis 25-vuotias ja ensimmäinen raskaus päättyi heinäkuun puolivälissä keskeytyneeseen keskenmenoon viikolla 12.



Kierto ei ole vielä ihan tasoittunut, joten ovulaatioista on hankala ottaa selvää. Nyt on menossa kp 18. Noin joka toinen päivä on jaksettu yrittää tässä reilun viikon ajan. Ennen keskenmenoa menkat olivat suht säännölliset, 26-28 päivän kierto.



Rankka syksy on ollut, kun olin asennoitunut jääväni joulukuussa äitiyslomalle.

Olis pitänyt jättää väliin. Tuntui niin pahalta katsella vastasyntyneitä, ja sairaita vielä.

Siinä kun kommentoin jotain, miehen kommentti ei paljon lämmittänyt: vieläkö jaksat haaveilla vauvasta.

Taidan kohta häipyä tästäkin pinosta, miehen asenne näköjään vaan jyrkkenee. Voihan ahdistus sentään.



Tervetuloa Noo. Minullakin on ollut töissä vaikea syksy. Olin orientoitunut, että joululta pääsen äippälomalle, ja nyt vielä mies on muuttanut mieltään, ettei välttämättä haluaisi komatta lasta enää ollenkaan :( Tuntuu niin kohtuuttomalta, että muutti mieltään tässä vaiheessa, kun keskenmenon jälkeen heinäkuussa vielä sanoi, että yritetään vielä.

Tosi kurjaa Anir että sun mies on tollalailla muuttanut mieltään. Oisko mahdollista että hänkin on vaan niin pettynyt eikä osaa muulla lailla käsitellä tunteitaan. Pelkää esim. että tulee uus km tai jotain?



Itellä loppu vuoto oikeestaan noihin kahteen päivään. Tänään tullut enää hieman, saa nähdä miten kauan tuota ns.tuhruilua nyt sitten kestää.



Fiilikset on tosiaan aika sekavat. Toisaalta odottaa että pääsee uudelleen yrittämään, toisaalta sellainen tylsistynyt olo, ettei oikeen huvittais. Jotenkin kun luuli jo päässeensä tän oviksenbongailun ja menkkojen jännittämisen ohi, niin nyt ei vaan enää jaksais. Vaikka toisaalta vauvan saantihalu on edelleen tosi kova. Mut ehkä se tästä kun kierto menee vähän eteenpäin ja alkaa ne "tärppiäpäivät" olla taas käsillä, niin ehkä se innostus ja jännityskin sieltä löytyy. Hope so. Mukavaa viikonlopun jatkoa teille kaikille!

JaSu84 kp3/36? yk1 (km:n jälkeen)

Ajattelin tulla hyvästelemään teidät. Meillä haudataan vauvahaaveet toistaiseksi. Kaipa tämä parisuhde pitää hoitaa ensin kuntoon. Liian paljon on tapahtunut liian vähässä aikaa. Ostettiin viime heinäkuussa oma koti ja sen jälkeen kaikki onkin mennyt vähitellen päin helvettiä.



Minä en kai vain tunne mitään. Eilen kyllä itkettiin miehen kanssa yhdessä kaikkia vastoinkäymisiä, ja torstaina sairaalassa (opiskelijat ja työkaverit pakottivat minut terveyskeskukseen ja sitä kautta keskussairaalaan, kun en enää jaksanut taistella kipuja vastaan ja pökerryin aulan tuoliin ja löin vielä pääni pöydänkulmaan) juteltiin ehkä ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Miehen olo tuntui helpottuvan. Mullakin oli eilen lopulta ihan hyvä olla. Sitten tänään kaupassa iski taas kipu ja sitä myöten henkinen tunnottomuus.



Jos meillä ei olisi yhteistä asuntolainaa, olisin todennäköisesti lähtenyt. En ole osannut koskaan muuta kuin paeta. Kiellän kaiken. Tämä mies merkitsee minulle kuitenkin enemmän kuin aikaisemmat. Haluaisin elää hänen kanssaan elämäni loppuun asti, mutta tiedän, että tämä minun tunnottomuuteni loukkaa häntä.



Minä haluan tuntea. Ei valeiloa, tekopirteyttä, itsensä pakottamista ylisuoriutumiseen. Haluaisin nähdä, kykenenkö ikinä mihinkään aitoon. Taitaa olla maanantaina aika etsiä puhelinnumeroita ja hakea ammattiapua.



Jääkää hyvästi, sisaret.



Amppari - hukassa.

Anir: Harmillista, että miehesi on muuttanut mieltään lapsen suhteen. Mutta voi tosiaan olla taustalla käsittelemätön pettymys. On varmasti seurannut vierestä kuinka pahalle keskenmeno sinusta tuntuu. Alkuun itsekin vaihdoin mieltä kuin tuuliviiri, että ei enää ikinä, että meitä ei ole tarkoitettu vanhemmiksi kerran näin kävi. Koska en haluaisi tuottaa pettymystä niin itselle sen enempää kuin miehellenikään. Vaikka km sattuu melko paljon suhteessa alkaneisiin raskauksiin, niin silti se tieto ei lohduta siinä tilanteessa yhtään.



Amppari: Toivottavasti saatte parisuhteen toimimaan ja olen siinä samaa mieltä, että ensin parisuhteen pitää olla kunnossa, ennen kuin vauvan aika on. Teille on nyt sattunut niin paljon tämän vuoden aikana muutoksia elämässä (muutto, keskenmenot), että ei ihmekään, jos välillä pitää jarrua painaa. Ja ei ainakaan haittaa voi tehdä, jos näitä asioita saa käsiteltyä ulkopuolisen kanssa, jospa sieltä löytyisi uusi polku, jota kulkea miehesi kanssa ja kun aika on parantanut haavat, jos sitten olisi aika perustaa perhekin. Ja useampi keskenmeno näin lyhyellä aikaa saa varmasti tunteet heittelemään laidasta laitaan. Puhukaa asiasta vaikka se kuinka kipeää tekeekin ja tukekaa toisianne. Jokainen käsittelee surun omalla tavalla.



Täällä edelleen ihmetellään, kun lämpö on edelleen koholla (maks 37,3, norm. 35,8-36,2), jatkunut ainakin viikon, mutta kun ei oo flunssaa niin töissä oon kyllä käyny ihan normaalisti. En tiedä sitten miten kauan tätä lystiä on seurailtava, ennen kuin kannattaa lääkäriin lähteä. KP 29/30-32 (ennen km), joten jännittävät ajat käsillä, mutta kovin suuria toiveita ei tässä kierrossa tärppäämisen suhteen ole. Ja jos tärppäisi niin huolestuttaisi aika paljon, kun se tulehdusarvo ja leukkari ovat vähän koholla, että lisäisikö se riskiä uuteen keskenmenoon?!? Varsinkin jos jotain tulehduksenpoikasta on tuolla alavatsan tienoilla menossa, kun edelleen kipuilee vähän...

Olen ollut pois täältä muutaman kuukauden. Kesällä oli siis raskaana hetken ja tipahdin alas pilvistä. Nyt pahin suru alkaa jo helpottaa ja haaveillaan uudesta raskaudesta. Varsinkin miehellä on kova vauvakuume. Miten olette päässeet yli pelosta yrittää uudelleen? Tuntuu vaan, että taas menee kesken eikä mielenterveys kestä...



Plussarikasta loppuvuotta teille kaikille ja toivottavasti uskaltaudun liittymään seuraanne :)



Terkuin, Rupikonna

Ja tervetuloa uusille näin alkuun.



Anit* Yhdyn edellisiin miehen ajatelmuksista ja toivcn, että kun aikaa kuluu olisitte vielä yhteisissä aatoksissa. Miehen pettymys todellakin voi olla myös sellaista, että syrjäyttää itsekin haaveet lapsesta hetkeksi.



Amppari* Teillä on tapahtunut kamalasti kaikkea. On selvä, että oma mielesi suojelee sinua ja on ehkä tehnyt tunnottomuuden. Itselläni oli jokin aika niin. Se tuntui kamalalta, jopa pelottavalta. Olimme hetken jopa ihan erossa miehen kanssa ja kun ns palasimme yhteen menimme parisuhdeterapiaan. Monesti asioiden avaaminen auttaa, yllättäviä asioita he siellä osaavat tuoda esille ikään kuin oman itsemme kautta. Monesti niitä ei näe, koe eikä varsinkaan tunne koska m ieli ja tunteet on puutuneet kaikesta elämän myllerryksestä. Se on tuossa kohtaa jopa ihan ymmärrettävää.. Voimia teille, koko sydämestä. Anna aikaa itsellesi ja suhteelle. Nyt on hetki pysähtyä.



Itsellä myös parisuhteessa hieman tällä hetkellä vastatuulia, mutta kuten aik. totesin monet tapahtumat ovat vaatineet meiltä ,itseltäni paljon.. Yritän nyt enmmän kuunnella itseäni ja ymmärtää kaikkea. Nyt olen yhä sitä mieltä, että nyt on aikaa rauhoittua ja oottaa jospa sitten uudet yritykset aloitellaan jonkin ajan päästä.

Nyt lähinnä riesana tämä ihmeellinen tiputtelu vuoto?? Muilla lääk tyhjennyksen kokeneilla? Kuvittelin, et menkat ois ollut sillon vajaa kaksi vkoa sitten? ja sitten ei mitään. Noh nyt sitten toosa tiputtelee veristä vähän koko ajan. Ja se, että seksissä paikat tuntuu aralle? Mä olen pyörittänyt päässäni jo kaikkea kauheaa.. Ja mietinkin, et jos ei lopu mä menen taas tämän toosani kanssa näytille. Alkaa jo kyllästyttään, kun ei niin kuin ala olla yhtään normaalilla mallilla. Muistan, että kaavinnan jälkeen ei ollut mitään tiputteluja sitten kun ekat menkat oli ollut..

Kokemuksia?

Mutta nyt , hyvää yötä sisaret-. Mie meen huomenna duuniin loman jälkeen, mahtaa olla kankeeta;)

Mutta voikaa hyvin, te ihan jokainen.

Krisse

AMPPARILLE jaksuja !



RUPIKONNALLE tervetuloa pinoon, pahoittelut keskenmenosta.



KRISTINAMOM:

Mulla on siis 4epäonnisesta raskaudesta 2 lääkkeellisesti tyhjennetty: tuulimuna ja nyt tämä viimeisin km. Aina n. 1-2 vkoa jälkivuotoa, sitten ei mitään ja 24-26pvää km:stä/tyhjennyksestä ekat menkat.

Mutta samoin oli siitä rv 18+ synnytyksestä: käynnistettiin, 5h ja homma oli ohi, jälkivuotoa 1-2vkoa ja uudet menkat taas n. 24 pvää synnytyksestä. Mun kroppa toimii kuin kello :/



Spontaani km kun oli kesäkuussa, niin siitä vuoteli viikon, ja 23 pvää keskenmenosta alkoi kuukautiset.



Olikos se RUPIKONNA joka kyseli et miten uudelleen uskaltaa yrittää....



Täytyy sanoa etten tiedä.

ekan jälkeen ajatteli ettei niin enää tapahdu, toisen jälkeen ajatteli ettei niin paskaa tuuria voi olla..... 3 tuli shokkina, ja neljättä osasi odottaa. Mutta, kun lasta toivotaan, ei auta kuin ottaa se riski.

Yritän ajatella niin että jokainen epäonnistuminen vie lähemmäs onnistumista.

Mutta vaikeaa enää on.. iloita. Siitä plussasta.



Mä päätin etten ensikerralla plussasta soita neuvolaan. Olen vähän kahden vaiheilla että kerronko sitten miehellekään... se on niin ihana tuki, mutta en haluis rasittaa sitä enää yhdelläkään keskenmenolla.



Niin, ja Minä olen nyt sitten Rouva!

Ihan huippu onnellinen, ihania kuvia saatiin maistraatista kun ystäväni oli todistamassa ja kuvaamassa. Olen niin onnellinen!

Mun mummu katsoi tyttöjä pe ja la yöt, saatiin ihan kaksistaan juhlia ja aamulla nukkua.

Mun miehestäkin on löytyny ihan uusia puolia avioliiton myötä :D

Tekee mulla aamupalaa, iltapalaa, siivoilee, tiskailee ja on mun kimpussa jatkuvasti :D Ihanaa :) Mä kun luulin et noi piirteet häipyy avion myötä :D



Mietin tässä et ei olla nyt ehkästy sitten ja 5.11. pitäs verikokeisiin mennä, et onko KM.n jälkeen hormonit kohdillaan. Tuleekohan siitä satinkutia jos menkat EIVÄT ala, ja tuolla verikokeessa jotain hormoneja on?

Riskihän on olla raskaana, vaikka en usko että ekasta voisi mitenkään tärpätä.

Ja toisaalta, lääkäri ei käskenyt odotella, sanoi että ihan miltä tuntuu. Mun tapauksessa on aikast huvittavaa sanoa että km riski olisi suurentunut, koska muutenkin jo, oli sitten mitä tahansa metodia/tapaa/suositusta noudattanut, on keskenmenoja tullut vaan...



Jahast, nyt tytöille viel juotavaa ja vähän ehkä mahatreeniä, löysä laukku tossa roikkuu, argh! Se on ku yhden viikonlopun ollu viihteel ni kaik vvirvokkeet menee tonne turvotuksiin >:( MURRIN!



T:MiRaBeL kp... hmmm....13/24. Piti oikee laskee et missä mennään :D

RUPIKONNA: Kyllähän koko ajan pelottaa yrittää uudelleen. Lähinnä on vaan toivoton olo kun ei vielä tärppää. Toisaalta vasta viimeisin kierto vaikutti normaalilta, joten luulen, että sitä aiemmin ei ole ollut ovulaatiotakaan.



Ei tässä auta kuin odotella ja murehtia sitten vasta uutta keskenmenoa, jos saisi plussan näkymään.



Viikko kuluu niin kovin hitaasti.



Nyt menossa kp 21/26-28

Anir ja Amppari.



Olen kyllä ihan sanaton molempia koettelevien asioiden edessä.

Näin vanhemmalla iällä tosin oppinut ymärtämään tietyllä lailla miehiä,ulkoapäin katseltuna,mutten omassa elämässä useinkaan "ehdi" ymärtää ennen loukkaantumista.

Amppari,teet varmaan elämäsi parhaimman päätöksen kun nyt haet apua.Viestistäsi kuului läpi niin järkyttävä psyykkinen patoutuminen,että pahaa teki lukea.Voimia sinulle,teille,rakkautta ymäärrystä.On hyvä tarkastella tosiaan omai tunteita ihan rehellisesti,ja antaa kaiken p*skan tulla ulos.



Anir,mä sanon nyt näin,että toivon,ettei miehesi käyttämä henkinen väkivalta ole jatkuvaa/toistuvaa!Keskenmenoja kokeneelle naiselle lapsen saamisen evääminen tarkoittaa lähes samaa kuin jonkun osan amputaatio.Yhteinen projekti muuttukin valtataisteluksi,jossa toinen voi julmasti määrätä tahdin toisen rimpuillessa (vauvatoive)tuskissaan.En osaa kuin sanoa,VOIMIA sinnekkin!Olisiko aika ottaa mies pöydän ääreen,ja keskustella asioista niiden oikeilla nimillä?



Jälleen olen hyvä neuvomaan,näin ulkopuolisena,se vaan on niin että monesti omalle elämälleen tulee sokeaksi.



Krisselläkö oli myös suhdehuolia?

on aika paineikasta yrittää vauvaa ja olla epävakaassa ihmissuhteessa.Nyt voin puhua jostain muustakin kuin sinusta,joten älä loukkaannu.

Vauvakuume voi olla aika kokonaisvaltaisesti vievä tila,jossa maanisesti halutaan jotain.Siinä tuoksinassa nämä meidän vastakappaleet voivat reagoida juuri niin, että vetävät pakkivaihteen päälle.



Huokaus.Ihan riittävän raskasta toipua keskenmenosta,mutta vielä päälle suhdehuolia :( psyykkinen alusta ei oikeen jaksa,mutta meidän naisten on vaan monesti jaksettava! no matter what.



No mä toivon kaikille kaikkea parasta mahdollista tämän hankkeen eteen,tietenkin!Älkääkä loukkaantuko oudoista sanoistani.Olen outolintu.



ON:

aloitin siis o-bongailun liika myöhään,nyt kp 21(kohta 22) eikä o-bongausta.kuten kuvittelinkin,O ollut aiemmin/ei lainkaan.Ensi kierrossa tikuttelen sitten aiemmin jo.Tosin kylvöä tehty kiitettävästi siihen saakka kun haluni romahti pilvistä maahan-tämän oletin olevan oviksen jälkeen tapahtuva juttu.Ja jos näin oli,ei niillä kylvöillä enää mitään teekkään :)

Joten katselemme kiinnostuneena mitä tapahtuu-tapahtuuko???

Itsellä tietyllä lailla olo,että voisi olla raskaana,ei fyysisesti vaan henkisesti.



Nyt loppuu jorinat.Harvoin kun kirjoittaa,juttua tulee pitkälti.

Mirabelille nyt viralliset onnittelut rouviintumisesta!!!!!

kyselin niistä sormuksista tuos aiemmin,huomasitko...?



Rupikonna,tervetuloa!



Miten uskaltaa yrittää?

Aluksi ei uskallakkaan,mutta se uskallus löytyy sitten kun psyyke rakentuu siihen pisteeseen,että halu peittää pelon enenevässä määrin.

Aina pelottaa kun on km tausta-oi sitä onnea ennen ekaa km:oa!!!!se tarkoitti että meille tulee VAUVA!!!!

nyt plussa tarkoittaa kyynisesti tarkasteltuna sitä,että on tapahtunut hedelmöittyminen;

-onko se kiinnittynyt?

-onko se oikeassa paikassa?

-onko sikiö terve/elossa?

-OLENKO edes oikeasti raskaana

-JOS kaikki menee hyvin,tai edes jotenkuten,meille EHKÄ tulee vaauva....

-kestääkö raskaus,tuleeko taas km?



plus miljoonat muut pelot.



Mutta se halu on niin luja,että on vaalmis kestämään kaiken tuon.

Ja toisaalta voi uhmakkaana käydä uudelleen taistoon.



Ihme stooria tänään tulee-> nuggumaan :D

Ilmeisesti taas joutuu pettymään. Nyt on menossa kp 23/26-28 ja eilen tuli pientä tuhrua. Tänään vähän enemmän ja tummempaa.. Testi näyttää negaa, mikä ei tietty ole yllätys. Viime kierrossa ihan sama juttu, pientä tuhrua neljä-viis päivää ja sitten vasta alkoi kunnon menkat.



Eilen vielä olin toiveikas, että josko ois kiinnittymisvuotoa, mutta kyllä tää tais taas olla tässä.



Miten te pystyttte olemaan hermoilematta? Luulen, että hermoilen niin paljon, ettei mikään kiinnity mihkään, ku eritän vaan jotain stressihormoneita..