Keskenmenon jälkeen uuteen yritykseen -SYKSY 2010-

Olen ollut jonkin aikaa taustalla. Voi itkut, mitä täällä tapahtuu! Minäkin oon katellut, että useampi plussa joka kuussa on tullut, mutta nyt siis taas keskenmenoja. Lohdutusta teille moneen kertaan tätä rääkkiä kokeville.



Mä jätin tässä kierrossa oviksen tutkimatta, koska tuntu, ettei se mitään auta. Oltiin muuten aika ahkeria yrittämään. Nyt varovasti mietin, voisinko olla raskaana, kun on kp 30/22-30 ja oireina on ankara väsymys, jatkuva pissihätä ja kuvotus, joka menee ohi syömällä. En uskalla testata vielä tällä viikolla. Jos se plussa tulee, haluaisin sen tulevan heti ja vahvana. Täällä koetut uusitut km:t saavat kyllä aralle mielelle. Kestäiskö munkaan raskaus loppuun asti?



Mulla oli vknloppuna jännä tilanne, kun olin sairaalan naistentautien osastolla kattomassa yhtä leikkauksesta toipuvaa ystävää. Tietysti kahviossa oli äitejä nyytteineen ja mulla olis ollu keskenmenneen la samalla viikolla. Eli mietin, että tuossahan mäkin voisin olla vauvani kanssa. Mutta ei tuntunut pahalta katella synnyttäneitä äitejä. Se oli iloinen merkki mulle, et oon henkisesti aika hyvin toipunut. Mullahan on jo kaks lasta, mikä auttaa myös toipumisessa.



Katellaan, ilmoitan ens vkolla, jos pääsen testailemaan.

ei oo todellista nämä uudet keskenmenot! Syvästi pahoittelen minäkin Amppari ja MiRaBel!



Siis oliko täällä joku joka on ollut km:n takia hoidettavana

P-KKS:ssa? Minäkin kävin siellä pariin kertaan gynen polilla...

Minulla vaan oli siinä mielessä hyvä tuuli, että vaikka keskenmeno oli keskeytynyt km, vuoto lopulta alkoi spontaanisti eikä avitusta tarvittu. Polilla sitten ultrattiin ja todettiin että kaikki on tullut pois. Lääkäri oli ärsyttävän tekopirteä eikä edes kysellyt vointia mikä kyllä otti päähän ihan täysillä. Siilaisen ultraaja, joka totesi sikiön kuolleen, oli niin sympaattinen, mutta tuolla polilla mennään vissiin kuin liukuhihnalla....



Itsellä menkkavihlonnat nostelee päätään, joten eiköhän se täti lähipäivinä ilmesty :( Hiivatulehduskin taitaa tulla kaupan päälle, siihen malliin kutisee. Mistähän hitosta sekin nyt tulee, yleensä mulla on ollut hiivaongelmaa vain raskausaikana.



Positiivisia uutisia toivon tähän pinoon



Anir kp 29/29-32

Anir: Minä se olin joka olin harmikseni P-KKS:ssa, mullakin oli keskeytynyt keskenmeno, siis sikiö kuollut viikolla 7 ja olin ekassa ultrassa viikolla 13+0, jolloin ultraava lääkäri sen totesi siellä. Vuotoja mulla ei ollut kuin ruskeita pieniä hyytymiä ihan muutamaa päivää ennen tuota ultraa. Eli sinällään asia tuli tosi yllätyksenä, kun luuli olevansa jo turvassa. No ekaksikin kun ultrassa selvisi, ettei kaikki ollut ok, lääkäri ja se kätilö olivat tosi symppiksiä, mutta ultra huoneesta meidät ohjattiin odottamaan tämän tiedon jälkeen siihen odotustilaan, jossa kaikki muutkin odottivat vuoroaan. Sillä aikaa kätilö haki jotain tablettia ja varasi aikaa naistentautien osastolle.. Siis olipa aika vaikee pidätellä siinä itkua kun oli ihan shokissa. Toki kun oli kätilö juoksunsa juossut, ehkä 15 minuutin kuluttua ohjasi meidät sivuhuoneeseen ja antoi ohjeita tulevaan. Miksi ei voinut heti siihen sivuhuoneeseen meitä ohjata??? Mutta siellä naistentautien puolella henkilökunta oli tosi mukavaa ja symppistä, mutta se lääkäri oli aivan kamala. Suunnitelmissa oli siis lääkkeellinen tyhjennys ja sitten kun olin tutkinut asiaa netistä, päädyin siihen, että haluan ehdotomasti kaavinnan, no siitäkös se lääkäri riemastui... ei mitään sympatiaa, tiuski vaan mulle... Ja sitten olin saanu väärää tietoa sieltä ultrasta keskenmenon hoidosta muutenkin ja lääkäri sitten siitäkin kimpaantu mulle. Olin katsos omatoimisesti ollut syömättä ja juomatta kaiken varalta ja sanoi vaan mulle, että kuule ei näitä kaavinta aikoja oo ennen kuin viikon tai kahden päästä. No kysyin, että kai teillä joku päivystää, niin sano, että päivystävät tekevät vain hengenhädässä toimenpiteitä. Sanoi, että oottele sit koko päivä osastolla ja tekevät kaavinnan jos kerkeävät, mutta kukaan ei kuule rupea sun takia tekemään ylitöitä. Sanoin että ootan sitten syömättä täällä vaikka koko päivän, jos vain saisin asian kerralla pois hoidettua. Ja tekihän ne samana päivänä sen, mutta yritti vaan pelotella... Kätilö (mies) kyllä totesi mulle, kun kerroin lääkärin suuttuneen, että tottakai ne tekee sen samana päivänä ja oli tosi ymmmärtäväinen. Toki ymmärrän, että kaavinta toimenpiteenä on kalliimpi kuin lääkkeellinen, mutta kun asun kaukana kaupungista, niin ei täältä sitten niin vain sinne takasi mennä jos tarvitsee... Ja ite ajattelin, että jos vauva ei ollu tullu itsestään ulos noin monen viikon aikana, niin tuskimpa siihen ois mitkään lääkkeet tepsiny, kerran oli niin minuun tarrautunut...

Jos vaikka jotain järkevää saisi raapustettua kun ensijärkytys on haihtunut.



Malicamamille synttärionnittelut, vaikka et itse innoissasi tainnut vuosien karttumisesta ollakaan, vaan kukapa olisi? ;) Johonkin 25-vuoteen asti oli ihan kivaa vanheta, mutta ei niinkään enää.



Lällykkä kyseli Disperinin tai Aspiriinin käytöstä. Itse en ole tutustunut aiheeseen, mutta näillähän on lievä verihiutaleiden yhteentakertumista estävä vaikutus, joten ehkä siltä pohjalta joillakin voi ehkä edesauttaa raskauden alkamista. Käytetäänhän käsittääkseni joskus toistuvien km hoitoon minihepariinia, joten...?



Mikäs Krissellä on tilanne? Tosi tylsiä tuollaiset takapakit muutenkin näin ikävässä asiassa.



Mirabel; mikä sinulla on vointi? Ovatko lääkkeet aiheuttaneet vuodon alkamisen? Kovasti voimia sinulle ja miehellesi.



Jännä miten eri tavalla eri paikoissa suhtaudutaan tuohon kaavintaankin. Itselläni on aivan täysin erilainen kokemus kuin Nipellä. Kun lääkäri selitti vaihtoehdot tuntui ihan aidosti siltä, että minulla on vapaus valita juuri niin kuin itse haluan. Joskushan se valinta on hieman näennäinen ts. korostetaan toista vaihtoehtoa enemmän ja toinen mainitaan vain sivulauseessa. Kun sanoin lääkärille, että haluan tämän nyt kerralla selväksi eikä minulla ole aikaa tai mielenkiintoa jäädä odottelemaan vuotoja ja minulla on lapsia kotona niin en voi vessassa päivystää niin hän aivan mukisematta soitti osastolle ja järjesti kaavinnan seuraavaksi päiväksi.



Simonalla ja anirilla on jännät päivät käsillä. Toivotaan, että niitä plussiakin, ja pysyviä sellaisia, saadaan!!



adalat (edelleenkään en ole kiertopäiviä laskenut sen jälkeen kun laskuissa sairastelukierteessä sekosin, hyvä minä; ajatukset muualla)

Mirabel ja Ampiainen, teille molemmille voimia ja lohdutusta! Käyn täällä harvakseltaan ja täällä olikin näin kurjia uutisia. Toivottavasti jaksatte pinnistää pahimman yli. Toivotaan parasta kaikille plussanneille ja tietysti lisää pysyviä plussia tähän pinoon!



Itsellä ei edelleenkään mitään merkkiä menkkojen alkamisesta, ilmeisesti jotain kp 35/30(?) menossa, tämä taitaa olla jotenkin venähtänyt kierto tuon kohdunulkoisen raskauden leikkaamisen jäljiltä. Raskauteen en oikein jaksa uskoa vaikka se teoriassa voisi ollakin mahdollista. Pitäisi varmaan tehdä raskaustesti, silloinhan ne menkat yleensä heti alkaa!

ArktiselleAmpparille jaksamista :( Taalla me sit taas ollaan. :( Ei siina, tama pino on maailman paras kaikista pinoista, sita vaan soisi kaikken paasevan tuonne odottavien puolelle tietysti.



Ja kiitos myotaelamisesta kaikille.



Niin, mulla tosiaan oli se 6 ihmista, laakari opiskelijoineen siina huoneessa, olo oli kuin nayttelykalulla. Onneksi mies oli mukana.

Siina sitten kaikki katseltiin elotonta sikiokaikua. Tilanne oli taysin absurdi. Ei sita osaa kuvailla oikein mitenkaan.

Laakari oli TODELLA mukava, oli tippa linssissa itsekin kun mun papereita selasi.

Yrittaa saa kuulemma heti kun vointi sen sallii. Tutkimuksiin on aika ensivuodelle, mikali en raskaudu ennen.

Miehen kanssa ei kuitenkaan nahda syyta ehkaista. Lapsia halutaan, ja ei ne pelot havia ajan kanssa, eika taatusti lisavuosien kertyminen hommaa helpota. Karu totuus.



Eka laake on saanut jo vuotoa aikaan. Mun kroppa toimii ihanteellisesti naissa. Ikina ei ole ongelmia ollut, vaan kaikki vuoto loppunut 2 vkossa aina ja ekat menkat tulleet heti 23-27 pvaa keskenmenosta. Samoin synnytysten jalkeen.

Tanaan olen helvetin kipea ollut, todella. olin pyortya kassajonoon kivusta.

Huomenna olis cytotekkien vuoro ja panacodit olen siihen saastanyt. Ma saan siis ihan kotona itse laakkeet laittaa.



Vuoto oli aamupaivalla runsasta ja hyytymia oli paljon, joten ajattelisin etta ehka toi laake tyhjensi jo (kuten 09 kavi) mutta kun se vuoto on nyt melkein lakannut, tietty heraa epaillys etta se ei siina ollut. Vuoto ei ole laheskaan kuukautisten tasoa. Ja laakari neuvoi joka tapauksessa nuo laakkeet ottamaan vaikka vuoto olisikin runsasta jne.

kesakuisessa oli selkeasti kun vauva tuli ulos, sellasta runsasta, paksua hyytymavuotoa loppupaiva, ja sitten muuttui kirkkaaksi. Joten veikkaan etta tamanpaivainen oli vasta esimakua huomisesta............

Viimeksi myos selkeesti bongasin kun sikio pusseineen tuli, nyt en ole sita bongannut viela.



Henkinen vointi...

niin..

Ma olen paattanyt ettei mua mikaan lannista.

Lapset ovat mun mummulla olleet viime yon ja taman yon, niin olen saanut miehen kanssa kayda lapi.

Han on ollut neuvolassakin mun kanssa, ja tuolla ultrassa, niin luonnollisesti kokemus on hanelle myos aika konkreettinen. Itseasiassa sanoi etta NYT han tajuaa millainen se tilanne on... siella sairaalassa kun ne paskat uutiset tulee. ja se miten siina on henkilokuntaa... miten tavallaan noyryyttava tilanne se on. Vertasi hautajaisiin: ja sitahan se tilanne tosiaan on.



Olen saanu itkea, puhua ja kiukutella. Myos mies on puhunut ja kova paikka se tietysti on hanellekin. Mutta meilla on toisemme ja tytot (vaikkei miehen omia olekaan) niin sanoi kauniisti etta onneks meilla on jo nuo kaksi. :) Pitaa tosiaan tyttoja aivan ominaan :)



No tulipa tasta vuodatus.



Oltiin juuri saunassa, otin yhden siiderin, ja olen paattanyt etten katkeroidu. Joskus se onni osuu meille. Mun suvussa on jo katkeroituneita ihmisia, ja se ei ole kaunista katsottavaa. Taytyy olla onnellinen siita etta mulla on rakastava ihana mies ja ihanat lapset. Mulla on asiat ihan hyvin, loppujen lopuksi. Esteet on vaan voitettava, kierrettava ja ohitettava.

Elama potkii, mutta se potkii kaikkia, en ole poikkeus siinakaan mielessa. Ja luotan siihen et ihmiselle annetaan niin paljon kuin se jaksaa kantaa.



Toivottavasti huomenna on taa kipu ja sarky ohi..



T.MiRaBeL

Amppari,aivan uskomatonta,että toinen tuulimuna perään!!!!eikös SEN pitäis sentään olla harvinaisempaa?Pahoitteluni,sinullekkin :((



Kyllä tää aika salatieteeksi menee juu,hyvät naiset,että millä kriteerein sitä ihmiset raskautuu,ja toiset ei,taikka jatkuvaa km:oa???



Mirabel.Hyvä kuulla,että olet jo ottanut kiinni toipumisen hihasta.Nyt kysymys kaikille lääkkeellisessä olleille: tuliko teille sen esilääkkeen(mifegynen) jälkeen kaamee pahoinvointi???Minä nimittäin voin 200% raskauspahoinvoinnin sen jälkeen kun esilääkkeen olin saanut.Olin ihan sohvakamaa ne 2pv ennne cytojen saamista.Netistä luin tuoteselostuksesta että aiheuttaa tuollasta,oli mulle yllätys.



Mullakin on kokemuksia erilaisia km hoidosta.Täytyy sanoa,että *ituttavinta on se,kun kaikki tietää jo,että sikiö on eloton,mutta vielä ultrataan.Kerran oli vähällä etten potkaissut lääkäriä,joka sanoi,valitettavasti en löydä elonmerkkejä...kun se sama oli todettu jo kahdesti aiemmin.Hitsi,siinä olet kuin lihatiskillä,koivet reposellaan,sun mahaa painellaan että saadaan mitat siitä elottomasta...ei siinä oikeen itseensä arvostetuksi tunne.Sulle kauhea menetys,lääkärille joka päivää.Sitten ne vasta älyää tehdä jotain,kun alat vapista siitä horkassa saamistasi uutisista etkä pysty enää puhumaan.

Mä en enää todellakaan halua kokea tätä!!!

Toisinaan muuten huomaan,että onko km pelko kumminkin suurempi kuin lapsen toive?Huomaan selittäväni miehelle,kuinka on jo helppoa,kun kuopus on 2v,kuinka paljon vauvasta on vaivaa...että kaikkea se mieli tekee suojellakseen.

Mutta Mirabelin tavoin,soitellen sotaan,tuli mitä tuli.



Kiitos synttäonnitteluista.

Mä olen jo niin vanha,että olen oikeasti jo päässyt "sen yli" että ärsyttäis vanheta.Otan sen niin,että olen siis aina niin paljon "viisaampikin"



Yötöiksi menee näemmä taas (klo 23) joten ei muutaku heips ja näkymisiin.



Mä kiell'n enään ketään saamasta raskauduttuaan keskenmenoa.Jo on kumma ettei tästä ketjusta pääse immeiset irti! grrrrrr.

Kiitos kaikille myötäelämisestä. Ja kyllä, tuomio oli todella toinen tuulimuna. Tällä kertaa ei näkynyt edes ruskuaispussia (viime kerralla se näkyi), vain tyhjä sikiöpussukka. Oon kai jonkinlainen tuulimunatehdas.



Mirabelille olen ehkä hieman kateellinen, kun mies on noin aktiivisesti tukemassa. Meillä on miehen kanssa menossa jonkinlainen suvantovaihe. Tässä on ollut kaikenlaista, tän "vauvan" kanssa ollaan eletty epävarmuudessa (onko sitä vai ei... ja ei ollut), mies on stressannut töitään ja surkutellut, ettei viihdy, toisaalta minä menin juuri uuteen työpaikkaan, ja työ on vienyt kaiken energian. Illat olen istunut tietokoneella suunnittelemassa tunteja, mistä mies ei taas näköjään pidä yhtään. Toisaalta ymmärrän kyllä, koska hän tuntee nettiriippuvuustaustani. Eilen sitten tuli tuulimunatiedon lisäksi tieto siitä, että mieheltä loppuvat työt ensi keväänä. Se on sille todella kova pala (varmaan kovempi kuin vauvan menetys). Mulla kyllä varmaan on jonkinlaista työtä, mutta se ei pysty sulattamaan sitä, että minä elättäisin hänet. No, ymmärrän kyllä sen, koska ajatus minusta miehen elättinä on absurdi. Eli vähän matalaprofiilieloa on ollut viimeiset viikot.



No, pitäisi tästä hinautua taas kohti koulua. Jotenkin puistattaa ajatus, että pitää esittää, että kaikki on ok, olla iloinen, hymyillä, nauraa ja niin edelleen. Silti takaraivossa jäytää pelko edessä olevasta Joensuun-reissusta - yksin. Mies on töissä. Muutamat oli kirjoittaneet PKKS:n henkilökunnasta. Minulla jäi viime kerrasta ihan hyvä vaikutelma - ehkä siksi, että silloinen neuvola puolestaan sössi niin pahasti.



Niin, ja näyttää pahasti siltä, etten taaskaan ehdi surra. Lennän vain 24/7 töissä. Tää ois sitten jo toinen käsittelemätön suru. Voi tulla suuria vaikeuksia myöhemmin.



Amppari

Kuulostaa tutulta tuo "käsittelemätön suru". Toisethan pääsee asiasta jotenkin eteenpäin, mutta itse jäi niihin tunnelmiin pitkäksi pitkäksi aikaa, kun en surrut kunnolla. En ehtinyt, en jaksanut, minua ei kukaan tukenut. Seuraukset olivat aika suuret ja toipumisessa meni todella pitkään. Vasta vuosi sitten eli neljä vuotta ekan keskenmenon jälkeen, kävin juttelemassa, itkemässä psykologilla. Se auttoi. Nyt tiedän, että jos joskus vielä plussan tikkuun saan, varaan ajan taas samantien. Mulla meni monta vuotta eliessä sumussa ja elämästä tuli pakollista paskaa. Sitä en enää halua.



Tämä "tarina" vaan siksi, että jos epäilet surun kasaantuvan, kannattaa tehdä jotain. Voimia ja jaksamista!



Täällä 34/?. Turvotus kadonnut, joten alkais nyt jo menkat per*ele, niin pääsisi taas yrittämään! Kaksi ja puoli vuottahan söin pillereita ja sitä ennen kierrot n.26-29. MUR!

kirjoitan melkoisessa panacod pöllyssä niin älkää ihmetelkö jos teksti on vähän sekavaa



ARKTINEN AMPPARI:

valitettavasti tiedän mistä puhut.

Tuosta ettei miehestä ole tukea.

Mullahan vanhassa liitossa oli se rv 18+ synnytys ja km rv 7. Exäni ei ollut edes samassa maassa silloin. Oli ollut 2kk poissa, joten mahaani ei edes nähnyt. Oli vielä kuukauden tapahtuneen jälkeen ja tuloksena oli tuen sijaan sellanen "kyllä meillä on vielä asiat hyvin, get over it" keskustelu. Toisen km:n jälkeen tuli ero. Kuulin jälleen että kyllä sitä muillakin, uutta vaan. Se ei mua lohduttanut.

Suoraan sanoen vituttikun väheksyi minun kokemaani.

Mä pyöritin arkea, 2 lapsen kanssa ja kotin surra siinä välissä missä ehdin.

Se oli järkyttävää. edes mun vanhemmat eivät tulleet suomeen silloin.

Minähän pärjään aina



Mutta tosiaan, ekaa kertaa, näissä 2 viimeisessää, mulla on tuki, ja kumppani, joka suree samalla tavalla, eikä väheksy kokemaani, hän koki sen myös.



Riipaisee kun tiedän miten kamalaa on surra yksin. Siinä tulee sellainen hylätyksi tulemisen tunne, mulla ainakin, ettei itsellä ole merkitystä.

Onko sulla joku kaveri kenen kanssa voisit puhua?

ja jos tuntuu, niin mullekin saa kirjoittaa vaikka sähköpostitse, voisin antaa mailiosoitteen jos tuntuu että kaipaat juttuseuraa. harvoin multa mitään järkevää tulee, ja en voi sanoa että ensikerralla kaikki sujuu (olen melkoisen elävä esimerkki ettei kaikki tosiaan aina suju, taitaa olla pinossa kaikki jo koulittu siihen todellisuuteen aika hyvin....)

Kuten WIRMELI sanoi, se on sellassa helvegtin sumussa elämistä ja pakollista paskaa tosi kauan, mikäli ei saa surtua siten miten itselle on parhainta.

Jaksuja!!!! Ja koitahan levätä välillä, vaikka tuntuisikin ettei ehdi: sinä olet nyt tärkein ja sun hyvinvointi.



Mulla oli todella hyvä yö. Siis henkisesti. Fyysisesti olin aika kipeä, ja itkin paljon, mutta siellä mäö olin turvassa miehen kainalossa, missä sai ihan rauhassa itkeä. On itseasiassa ensimmäinen ihminen jonka kanssa nukun aina ihan lähekkäin. Olen aina ennen inhonnut ihan lähekkäin olemista, mutta tämän miehen kanssa nukun kyllä niin puoliksi sylissä, puoliksi kainalossa ja hypistelen ja silittelen sitä unissanikin :D kuulemma. Lupasi tulla ruokkiksella kotiin katsomaan miten pärjäilen.



Pitäs olla liikkeellä ku noi lääkkeet laitto, mut en mä oikeen uskalla ku olo on niin humalainen, silloin on varmaan parempi olla ihan pehkuissa?



T:MiRaBeL

tätä suremisen tärkeyttä.

Pakota itsesi vaikka itkemään,itku puhdistaa sisintämme hyvin.Ajattele aina vain asiaa,ja puserra se itku ulos.Sitten toinen juttu,puhu taikka kirjoita!!!Mirabel tarjosikin jo apuaan,ja totean,että se kirjoittaminenkin on tosi jees.



Minä oon nyt amppari pikkuisen huolissani sinusta,jos sanot ettei ole aikaa surra.

Suru,niin ikävä tunne kuin se onkin,tarvii nimenomaan aikaa.

Et kai sinä koko ajan tukka putkella mene?Mitä tapahtuu,jos et mene tukka putkella,jos järjestät sitä aikaa?



Itse kirjoitin blogiini eilen pitkän vuodatuksen ajasta,ja siitä,miten ihmisten olisi hyvä oppia pysäyttämään omassa elämässä se kierre,että mentävä vain.Kun psyyke sanoo stop,ei ole enää mitään väliä mitä ulkopuolinen maailma vaatii,silloin tulee pysähdys.

Ja jottei näin kävisi,niin on kehitettävä selviytymis strategia sille varalle,ettei elämä ole aina (siis lähes koskaan) ruusuilla tanssimista,vaan eriasteista kamppailua,joista pitäisi selviytyä jotenkin,nopeammin tai hitaammin.

Joten minä tarjoan myös sulle,ja kelle vaan kuka tuntee tarvetta,osoitettani (lisään profiiliin sen)ainakin voin kirjoitella ja keskustella asioista auttavasti.



Nyt töksähti omakin ajatus,nousin juuri päiväunilta ihanan kuopuksen vierestä,ja tulin toimittamaan jotain asiaa tähän,ja hupsis,eksyin vauvalle...

Näin kummallista vauvaunta viime yönä,se ei kyllä ollut mitenkään kivaa,koska vauva oli mitättömän pieni keskonen ja ihmettelin miten meidät päästettiin kotiin edes,ilman mitään letkuja ja muita.vauva oli niin pieni,että mahtui liki kahdelle kämmenelle,ja laiha,että jalkansa oli etusormeni paksuinen.Siis aika kamala uni.Mutta se oli siis elävä jne.Unessa selitin jonkun lapsen opettajalle tai hoitotädille,että vauvalla on vain 30% mahdollisuudet jäädä eloon...



Ei tuntunut millekkään "enneunelle",ja toisaalta nyt päiväunilla näin unta jossa näin teiniaikaisen kihlattuni,ensi rakkauteni,ja vieläkin sydän löi hälle :S IHME UNIA-näitä tarvii miettiä nyt tarkemmin.



Nyt loppuu höpinät,parasta mahdollista keskiviikkoa kaikille!

Kyllä vaan harmittaa, vaikka aika heikot mahikset olikin tuosta kierrosta raskautua... Alkais vaan nyt sitten kunnolla eikä sitä hemmetin tiputtelua päiväsotalla...



Onko teillä kellään menkat muuttuneet km:n jälkeen? Minulla nimittäin on, ennen oli tissit kipeät ennen menkkoja, nyt ei mitään tuntemuksia sillä saralla, ei juurikaan menkkajomotuksia niin kuin ennen oli, ja ennen ei ollut tätä ärsyttävää tiputtelua päiväkausia, vaan menkat alkoivat rusehtavalla vuodolla ja muuttuivat nopeasti kunnon vuodoksi. Vuotoa kesti 5 päivää ja se oli siinä. Nyt tuhruttelee monta päivää, varuilta on pidettävä pikkuhousunsuojaa, pari päivää vuotaa kunnolla ja sit taas jotain epämääräistä, toista viikkoa tähän tuhraantuu...



Mieli maassa siis täälläkin, mutta silti toivottelen parempia aikoja meille kaikille!



Anir

ANIRIlle pahoittelut menkoista :/



Mulla on aina ihan säännölliset ja samanlaiset menkat ollu, oli suitten takana synnytys, keskenmeno, lääkkeellinen tyhjennys tai spontaani keskenmeno.



).(

Nyt se sitten tuli pihalle hetki sitten. Ihan samanlainen ku viime kerralla. Jännä että vei näin kauan. Nyt sit varmaan alkaa reilumpi vuotokin.

Pisti mielen taas synkäksi mutta mies onneksi siinä halasi ja sanoi että hyvä että nyt tyhjentyy sitten, ei tartte stressata sitä et tuliko vai ei.

Tuli.

Aika julmaa.

Siis, ei iskeny edes viha eikä katkeruus, vaan suru. Miten hyvän kodin olisi pieni saanut. Ollut niin toivottu. ehkä meit viel onnistaa...

Anir: Harmillista kuinka sitkeesti täti haluaa kyläillä täällä palstailevien joukossa. :( Siis mullahan on ollu vaan yhdet menkat km jälkeen, joten hirveesti ei kokemusta menkkojen muuttumisesta. Tosin nuoruudessani(aikaa ennen pillereitä) aikanaan menkat olivat melko runsaat ja kestivät noin viikon verran ja kierto oli 23-39 päivää. Pillereiden kanssa tasaantui melkeinpä tunnin tarkaksi rytmi tosin menkat tulivat tosi runsaiksi ja kivuliaimmiksi entisestäänkin, mutta kierukan kanssa menkat jäivät kokonaan pois. Kierukan ottamisen jälkeen menkat muuttuivat huomattavasti niukemmiksi ja kestokin "vain" 4 päivää tuhrujen kanssa. En tiedä sitten vaikuttiko siihen kierukan vaihdon yhteydessä tehty polyypin poisto kohdusta, että oliko se aiheuttanut jotain vai mistä tää muutos tuli. Km jälkeen menkat olivat niukat, kuten kierukan poiston jälkeenkin, vaikka joku varoitteli megaluokan menkoista kaavinnan jälkeen. Varmaan olen muutenkin joku luonnon "oikku", kun yleensä pillereiden kai pitäisi niukentaa menkkoja paitsi mulla. Siis vuosin niin paljon, että hemppari pillereiden aikaan oli jotain 100 ja kierukan aikana ja nykyisin keikkuu 150 pinnassa. Anir, oon ihan kanssa huomannu saman, että kroppaa ei enää tunnista entisekseen. Siis ennen km kierukan poiston jälkeen (kokemusta huikeat 2 kiertoa ennen raskautumista)ovis oli helppo bongata, ei siihen mitään tikkuja tarvittu, mutta nyt ei mitään tuntemuksia, paitsi viime menkoista lähtien on joka päivä nipistelly vasemmalta puolelta alavatsassa. Tiedä häntä mikä siellä sitten nipistelee (tuskin kuitenkaan se toivottu vauva). Kipu ei oo kova, sitä ei huomaa oikeastaan, jos ei oikein kuullostelemalla kuuntele, yleensä huomaan sen aina pitkälleen käydessä.



Mirabel: Ihanaa, että miehesi on tukena, paljon helpompi surra ja kestää tämä rääkki kaksin. Meitä on onnitsanu, kun on molemmilla niin ihanat miehet. Voimia sinulle.

Ja myös täältä Ampparille iso halaus. On oikeasti niin käsittämätöntä miten tämä elämä kohtelee. Vaikka kaikella sanotaan olevan joku tarkoutus, niin joskus saanee epäillä?:( Huh. Voimia ihan hirveästi. Ja surutyö kannattaa tehdä. Itse koen, että sen kauttaa pääsee paremmin eteenpäin. Itsellä kaikkiaan ollut 3km ja yksi tm.



Adalat* Kiitos kysymästä, vointi ihan ok. Hcg oli alle 200 eli ok ja tulehdusarvo ok. Nyt alkoi sit menkat. Ja vieläkin kiroon sitä lriä, joka ultras nyt ja arpoi tilannetta ja näkymiä. Ei sellasia arvota ääneen, et oiskos tää vai eikö ois.. Miten itse jakselet?



Anir* Mulla alkoi nyt km jälkeen ekat menkat ja juuri sellasta tuhruttelua ja tiputtelua. Ois ihan kiva, kun tulis sitten kunnolla.. . Toiv sielläkin vuoto nyt tulis selkeesti ja loppuis sit kans.



Uusille vielä tervetuloa myös, vaikka ikävä paikkahan tää on :/ Koitetaan silti yhdessä jatkaa.



Mä olin eilen Ikeassa ja kun menin yhden ihanan pinnasängyn luo jossa oli nalle aloin itkeä. Tajusin samalla kuinka onnellinen on, kun on jo yksi lapsi mutta samalla niin haikea ja surullinen, että miksei tämäkään toukka saanut olla matkassa.. :/ Päivät on silti jo selkeesti parempia.



Voikaa hyvin rakkaat sisaret.

Krisse

Edelleen kiitos kaikille myötätunnosta. En sen suuremmin nyt kirjoittele tai kommentoi, kunhan tulin kertomaan, että huomenna olen menossa sairaalaan. Aamupäivän olen kuitenkin luvannut olla töissä (miten tämä nyt taaskin kuulostaa viime toukokuulta, jolloin ennen sairaalaan menoa palautin gradun esitarkastukseen), eli ilta menee huomisen tunteja suunnitellessa.



Sitä minun piti sanomani, että en nyt ole mitenkään tukka putkella -menijä. Tuo työ tuntuu vain niin unelmaduunilta että sitä tekee mielellään vaikka 24/7. Ei siis "ehdi" surra. Tosin täytyy kyllä myöntää, että eilinen ja tämä päivä ovat olleet tavallista vaikeampia väsymyksen vuoksi.



No, ilta vierähtää taas tietokoneella. Tulen sitten kertomaan kuulumiset, kunhan kotiudun sairaalasta. Luojan kiitos silloin se on jo takana.



Amppari

Taas on sellainen fiilis, että hanskat tiskiin...

Ehkä tässä vielä mieli kohenee kun mennään pari viikkoa eteen päin :)

Onneksi on tämmöinen palsta, missä saa marmattaa, kun ei tuo ukkokaan aina ymmärrä...

Voi ei, miten kamalasti kaikkea surullista täällä on tapahtunut vajaan 2vko tauon aikana :'(



Arktinen Ampiainen ja Mirabel: Olen todella syvästi pahoillani että jouduitte taas tänne. Olisi ollut kyllä niin teidän aikanne pysyä poissa täältä ihan lopullisesti (No, iloisia raskaus-terveisiä tietty kaivattu, mutta kuitenkin)



Arktinen Ampiainen: Ihan todella hurjalta kuulostaa tuo sinun työtahtisi kyllä. Jaksatko ihan varmasti? Toivottavasti sinulla nyt on edes viikonloppuna aikaa olla ja hengähtää.



Mirabel: Hyvä, että pääsette niihin tutkimuksiin. Josko taustalla olisi jokin "pieni" ja helposti hoidettavissa oleva asia. Toki parastahan tietty olisi, että ette tarvitsisi koko tutkimuksia alkuunkaan :)



Koralli73, Wirmeli ja Kettuli: Ihan liikaa olette tekin kaikki joutuneet kestämään :'( Tervetuloa ketjuun, olkoon vierailunne mahdollisimman lyhyt.



On. Niin se loputtoman pitkältä tuntunut 12 vko raskautumiskielto alkaa olla voitettuna. 4 vko enää, alle kuukausi! Joka puolella tulee vastaan pieniä vauvoja, ja sitten aina katsotaan miehen kanssa toisiimme hölmö ja onnellinen hymy naamalla. Enää ei harmita ja sureta ja kadehtituta (onko tuo sana?) enää yhtään muiden vauvat tai masut, tulee vaan hyvä mieli, että kohta on meilläkin tuollainen. (En suostu ajattelemaan nyt kaikki lisääntyneitä ku-prosentteja ja muuten vaan mahdottoman korkeita km-prosentteja. En vaan suostu.) Kohta meillekin tulee vauva. Piste.



-Aveena, kp 26/28-32?, 4 vko ehkäisyä jäljellä.

"Tänään ei voida tehdä mitään. Tule maanantaina takaisin."



Että sellaista. Aja 150 km kotiin ja maanantaina 150 km takaisin Joensuuhun.

Meinasinpa kirjaimellisesti pudota tuolilta kun luin tuon Ampparin viimeisen viestin; miten on mahdollista, että ihmistä pompotellaan noin tälläisessä asiassa? Todella törkeää kohtelua!



Anirille lohtuhali kuukautisten alkamisen johdosta.



Hienoa Krisse, että kaikki oli ok, ettei tarvitse nyt enää kenenkään arpoa, että tuliko kaikki pois vaiko eikö sittenkään eikä mitään tulehduksiakaan ole.



Ja Aveena; ei todella ole enää pitkälti. Taputukset ja hurraa huudot: hyvin olet kestänyt pakkoehkäisyajan, vaikka varmasti pitkältä on ajoittain tuntunut.



Omaa napaa sen verran, että tulin nyt sitten kp:t laskeneeksi. :) Olen muuten aika ylpeä itsestäni, että olen kyennyt niin paljon ajattelemaan kaikkea muuta, että kiertopäivät hukkuivat näinkin pitkäksi ajaksi. Nyt siis eletään kiertopäivää numero 27. Ensi viikon alkupuolella pitäisi menkkojen alkaa. Tietysti toivon, että eivät alkaisi, mutta jälleen kerran aika skeptinen olo on, koska puuhastelut jäivät siihen ovisplussa päivään. Sen jälkeen iski niin järkyttävä syysflunssa tähän perheeseen, ettei paljon peittoja heiluteltu muutamiin päiviin. Mitään oireita ei ole suntaan eikä toiseen, joten odotellaan.



adalat kp 27/30-32