Miksi hoitovapaalla oleva kokee "elävänsä miehen rahoilla"! Miksi perheissä erilliset taloudet?
Tosi moni niin kommentoi sivulauseessa - ei tahdo olla miehen tuloista riippuvainen, selittää menojaan miehelle tai tosiaan jopa "elää miehen rahoilla". Miten Suomessa voi olla tällainen perhekulttuuri, jossa pariskunnan yhteistä lasta kotona hoitava on jotenkin parisuhteen elätti??
Meillä on yhteiset rahat, koska olemme perhe. Laskut maksetaan milloin kummankin tililtä, joihin on kummallakin käyttöoikeus, ja säästötili on molempien nimissä. Isommista hankinnoista (tyyliin yli 200e) jutellaan muutenkin ennen ostopäätöksen tekemistä, mutta ei kummankaan tarvitse lupaa pyytää mihinkään hankintoihin.
Minä koen että teen töitä nyt kotona, myöhemmin sitten taas työelämässä palkkatyössä. Mies on ollut välillä työttömänä, pian pitää isäkuukauden, jolloin minä saan loma-ajan palkkaa jne. Eipä ole tullut mieleen räknätä, kuka "elää kenenkin rahoilla" missäkin elämäntilanteessa.
Miksi tehdä asioista niin monimutkaisia? Miksi niin monessa perheessä on erilliset kukkarot? Ja etenkin, miksi ihmeessä te naiset koette olevanne jotain elättejä perheessänne, kun hoidatte yhteistä lastanne kotona??
Kommentit (148)
täytyy pitää kirjanoitoa siitä kuka "sai" olla lasten kans kotona enemmän ja kuka "joutui" käymään palkkatyössä. Älkää tehkö lapsia jos elämä on noin vaikeaa!
Miksi SINÄ et arvosta työtä, jota naiset ovat tehneet vuosituhansien ajan ja jota ilman ei maailma pyörisi viikkoakaan? Joku hippi-intiaanin leikkiminen voi olla elämäntapa, mutta ilman sitä maailma pyörisi silti ihan normaaliin tapaan. Mutta jos kukaan ei enää haluaisi hoitaa lapsia, laittaa kenelläkään ruokaa ja siivota, mitähän mahtaisikaan tapahtua koko länsimaiselle elämäntavalle...?
Aika hyvin sinutkin on aivopesty tähän miehiseen maailmaan arvostamaan vain perinteisesti miehisiä hommia.
Olen kuitenkin samaa mieltä eläkeongelmasta, jossa myös näkyy hienolla tavalla vain perinteisen miehisen työn arvostaminen eläkkeen arvoiseksi hommaksi.
En ole sanonut, etten arvosta kotityötä.
Sanoin, että en pidä sitä työnä työn varsinaisessa merkityksessä, koska ihan kaikki joutuvat kotityönsä tekemään, mahdollisen palkkatyönsä lisäksi.
Millaisesta rautalangasta tämä oikein pitäisi vääntää?
jos mies saa liksaa yli 3 tonnia vai mitä? Miksi vaimo ei saisi jäädä kotiin jos se miehelle sopii? aila luonnollista muutenkin vaimon jatkaa äitiysloman jälkeen hoitovapaata...mikä teitä tyhmiä vaivaa jos tää asia noin vaikeaa tajuta?
omassa kodissa mutta kun teet sitä muiden lukuun kodin ulkopuolella ja saat palkkaa niin se on heti työtä? Naisten logiikkaa tämä?
Harvassa on ne isukit jotka olis valmiita jäämään koti-isiksi joten lopettakaa ämmät se toisten naisten irviminen. Luojan kiitos on vielä naisia jotka laittavat pienet lapset työssä käymisen ja urakehityksen edelle!
Suomalainen nainen on aina tehnyt työtä... viime vuosiin saakka. Ei Suomessa ole sitä aikaisemmin ollut äideillä tilaisuutta olla vuosia kotona pelkästään lapsia hoitamassa.
Minusta kotona oleminen, kotitöiden teko ja lastenhoito eivät ole oikeaa työtä.
Mutta muiden kotitöiden teko ja muiden lastenhoito ovat työtä? Eli kun siivoaa muiden koteja tai hoitaa muiden lapsia, se onkin työtä?
Juuri tällainen ajattelu, että koska kotityö ei ole nykymittareilla kansantaloudellisesti mitattavissa, se ei muka olisi työtä.
tai isien! Kateelliset aina olleet panettelemassa kun eivät itse jaksa tai kykene mutta onneksi me hyvällä itsetunnolla varustetut ädiit emme siitä välitä :D kotityö on työtä vaikka siitä ei palkkaa maksetakaan mulle nyt on ihan sama mitä joku katkera ura"äiti" siitä ajattelee :D:D
naiset alkaneet käydä töissä eikä ole mikään vanha juttu se! Maajussien ja muiden vaimot ovat kautta aikaine hoitaneet kotia ja lapsia! Hienoa että edelleen on naisia jotka mielummin hoitavat lapset itse kuin antavat lapsensa muiden hoidettaviksi ja mitä tulee miehiin niin todella harva mies olisi edes valmis jäämään kotiin lapsia hoitamaan mutta heitähän ei kukaan nainen arvostele näillä palstoilla :D naisia on helppo syyllistää jos itse naisena kokee olevansa heikko äiti!
Niin, ja kamalan harvoin ajatellaan lapsen parasta.
Vanhempi lapseni on koulussa, ja koko perheestä on mahtavaa, että olen häntä iltapäivällä kotona vastassa. Ehdin aamupäivisin tehdä 3-4 tuntia töitä, loppupäivä menee sitten lapsen kanssa puuhastellessa, ruokaa laittaen ja leipoen. Se kiireetön, arkinen läsnäolo on parasta, mitä lapselle voi antaa.
Kokopäiväisen palkkatyön aika on omalla kohdallani vasta sitten, kun lapset ovat huomattavasti isompia.
Meillä on yhteinen tili, miehellä onneksi niin hyvä palkka (yli 7000) että pärjäämme mainiosti.
ja vielä hoitaa koti päälle! Ja saamari kun teen vielä lähes ilmaista TYÖTÄ ei tästä häävisti makseta! Mies ei ollut valmis koti-isäksi mutta oli kyllä sitä mieltä ettei pienen ole hyvä olla hoidossa joten pyysi siihen hommaan sitten mua!
ja sieltä molemmat ostaa sit vaatteensa sun muut...eipä ole koskaan tarvinnut vielä ruikuttaa toiselta rahaa eikä kokea olevansa elätti! Ei ole sen takia tarvinnut laittaa pieniä lapsia toisten hoidettaviksi! En tajua sellaisia suhteita joissa aletaan laskea kenen rahoilla elellään tai että kuka kustantaa vaimon meikit tai miehen harrastukset.
Enkä muuten kirjoittanut mihinkään että lapsi olisi jossain hoidossa.
Lapsella ikää 2vuotta ja minä olen silloin töissä kun mies on vapaalla, Eli viikonloppuisin ja su-ma yö. Silloin kun miehellä on lomaa , olen myös töissä.
Lapsi siis ei ole missään yleisessä hoidossa tai edes sukulaisissa vaan mieheni vahtii häntä silloin kun olen töissä.
Eikä kumpikaan meistä laske sitä että kumman rahoilla eletään. MINUA vain inhotti olla tulottomana kun aivan hyvin pystyimme järjestelemään asian näin. Ja minun mielestäni on oikeus ja kohtuus että maksan itse omat menoni/harrastukseni/mitä-ikinä-keksinkään.
Lisäksi jos en näkisi muitakin ihmisiä viikoittain kuin naapurin eltaantuneet kotiäidit, niin mulla sekoaisi pää.
54
olen KOTIÄITI ja ehdin kotona vetää päivisin lonkkaa kun taapero nukkuu niin hyvin :D palstialen ja katson telkkaria jne...ai niin ja meillä miehen kanssa täysin yhteiset rahat! KETUTTAAKO?
Omasta ystäväpiiristämme olen ainoa akateeminen äiti, joka edelleen kotona. Lähes jokaisen muun perheen isä on minulle vaivihkaa sanonut, miten kiva olisi, jos vaimo olisi enemmän kotona. Tuntuu, että miehistäkin löytyy niitä, jotka mielellään "elättäisivät" koko perheen, mutta naiset ei halua "armopullia".
Oma mies on tosi iloinen ja ylpeä siitä, että hän saa "elättää" minut, hänestä hänen tehtävänsä on tuoda rahaa ja minun tehtäväni pyörittää kotia.
järjestetty.
kotona olo on ihanaa Niin, ja kamalan harvoin ajatellaan lapsen parasta.
Vanhempi lapseni on koulussa, ja koko perheestä on mahtavaa, että olen häntä iltapäivällä kotona vastassa. Ehdin aamupäivisin tehdä 3-4 tuntia töitä, loppupäivä menee sitten lapsen kanssa puuhastellessa, ruokaa laittaen ja leipoen. Se kiireetön, arkinen läsnäolo on parasta, mitä lapselle voi antaa.
Kokopäiväisen palkkatyön aika on omalla kohdallani vasta sitten, kun lapset ovat huomattavasti isompia.
Meillä on yhteinen tili, miehellä onneksi niin hyvä palkka (yli 7000) että pärjäämme mainiosti.
että avioliitossa kumpikin makselee omat menonsa omasta pussista. Jokainen tehkään niin jos haluaa mutta oikeuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. En tajua miksi joku haluaa elää suhteessa missä kenties pienipalkkainen vaimo makselee omalta tililtään omat menonsa kun taas mies makselee suuresta palkastaan omansa...
moni mies toivo Omasta ystäväpiiristämme olen ainoa akateeminen äiti, joka edelleen kotona. Lähes jokaisen muun perheen isä on minulle vaivihkaa sanonut, miten kiva olisi, jos vaimo olisi enemmän kotona. Tuntuu, että miehistäkin löytyy niitä, jotka mielellään "elättäisivät" koko perheen, mutta naiset ei halua "armopullia".
Oma mies on tosi iloinen ja ylpeä siitä, että hän saa "elättää" minut, hänestä hänen tehtävänsä on tuoda rahaa ja minun tehtäväni pyörittää kotia.
moni mies toivo Omasta ystäväpiiristämme olen ainoa akateeminen äiti, joka edelleen kotona. Lähes jokaisen muun perheen isä on minulle vaivihkaa sanonut, miten kiva olisi, jos vaimo olisi enemmän kotona. Tuntuu, että miehistäkin löytyy niitä, jotka mielellään "elättäisivät" koko perheen, mutta naiset ei halua "armopullia".
Oma mies on tosi iloinen ja ylpeä siitä, että hän saa "elättää" minut, hänestä hänen tehtävänsä on tuoda rahaa ja minun tehtäväni pyörittää kotia.
100 000 euron sijoituksilla.
ja väsähtäneitä työäitejä mutta onneksi mun ei tarvikaan heitä katsella täällä päivisin vaan käyn kyläilemässä ja puistoissa missä näkee iloisia kotiäitejä ja kaikkea muuta kuin eltaantuneina :D aika huvittavaa muuten millaiset luulot on työäideillä itsestään. Aamulla kuskataan mukulat hoitoon naama norsun veellä ja illalla tullaan kotiin saman näköisinä :D lapsia nähdään ehkä pari tuntia per päivä...
"Ei Suomessa ole sitä aikaisemmin ollut äideillä tilaisuutta olla vuosia kotona pelkästään lapsia hoitamassa. "
Lue tämä uudestaan ja mieti, mitä se tarkoittaa.
Vasta teollistumisen myötä ovat suomalaiset naiset alkaneet käydä töissä eikä ole mikään vanha juttu se! Maajussien ja muiden vaimot ovat kautta aikaine hoitaneet kotia ja lapsia! Hienoa että edelleen on naisia jotka mielummin hoitavat lapset itse kuin antavat lapsensa muiden hoidettaviksi ja mitä tulee miehiin niin todella harva mies olisi edes valmis jäämään kotiin lapsia hoitamaan mutta heitähän ei kukaan nainen arvostele näillä palstoilla :D naisia on helppo syyllistää jos itse naisena kokee olevansa heikko äiti!
ne lapset kotona? Miksei vaimo voi käydä töissä?