Aurinkoista SYYSKUUTA HUHTIHURMURIT oooo
Huomenta kaikille! Ajattelin avata syyskuun pinoa ja samalla havahduin, että nyt todellakin on jo syyskuu. Ulkona on jo ihan syksy. Pitäis laittaa vähän syys krysanteemia pihalle ja pistää tavarat talvi teloille kohta...)
Omasta olosta, eilen tulin iltavuorosta ja oli ollut ihan hirveä kiire..Kun istuin autoon alkoi aivan kamala mahasärky ja kivistely. Alavatsalle ja sitten kohdun kohdille. Olin aivan varma, että nyt kostautuu mun töissä rehkiminen siihen paikkaan. Mutta kotona se meni ohi. Oli ehkä ihan hyvä varoitus taas.
Ja mahan kasvusta? Hei, onko tää totta että maha voi alkaa pullistua jo nyt? Mä en ole edes langan laiha ja kyllä tässä omat silmät alkaa nähdä jo tuota vatsan muotoutumista.. En vaan voi itse uskoa todeks vaikka monet sanoo? et toisesta kohtu kasvaa nopeemmin..:)
Mutta mukavaa keskiviikkoa rakkaat kanssasisaret ja voikaa hyvin!
Krisse ja papu 8+
Kommentit (106)
Täälläkin odotellaan huhtivauvaa. Liitynpä siis ketjuun, oon seurannut teitä kyllä sivusta jo pitemmän aikaa :).
Viikkoja mulla on kasassa 8+. Ekaa neuvolaa on jouduttu siirtelemään ikävästi neuvolantädin sairastuttua, piti olla tänään mutta vasta 11 viikolla pääsen ekaan. Onko muita, joilla kestänyt noin pitkään esikoista odottaessa? Toisaalta, kävin viikko sitten varhaisraskauden ultrassa vuotojen takia ja siellä näkyi terhakka syke. Voisi siis olettaa, että kaikki on kunnossa.
Pahoinvoinnista mulla olisi yksi kysymys kokeneemmille. Eli kuvotusta on ollut viikolta 4 asti tasaisesti lisääntyen, viime viikonlopun makasin käytännössä sängyssä mutta oksulla ei ole onneksi tarvinnut käydä. Töissä olen pystynyt käymään ja itse asiassa olo on ollut etenkin tällä viikolla jo suht ok, kuvotuksen ajankohta tosin on siirtynyt viime aikoina aamupäivistä iltoihin. Se kysymys: kun nyt olen tähän asti selvinnyt ilman oksentelua, niin onko oletettavaa, että pääsisinkin näin helpolla?
Siis toki tiedän, että joillakin pahoinvointi kestää koko raskauden, mutta jos yhdeksännellä viikolla vielä pystyy toimimaan normaalisti ja jopa tuntee välillä nälkää, niin voiko siitä päätellä jotain? Jostain luin, että pahoinvointi olis pahimmillaan viikoilla 8-10.
Kiitos, jos joku viitsii vastata :).
Kiva ku kerkee vielä uusi mammoja huhtikuulle!
Karkki, mun kokemus ois että voit hyvinkin selvitä helpommalla pahoinvointien kanssa. Ekasta mulla ei huonoja oloja ollut, ja nyt on kyllä ollut kaameaa kuvotusta, mutta helpottamaan päin. Uskaltaa jo syödä lämmintä ruokaa =) musta tuntuu että 7 vkolla oli kaikista pahinta.. Ei toki edelleenkään herkut maistu, mutta se on vaan hyvä juttu.
Ooteks te naiset jo mietiskelleet nimiä vauvalle? Joo, aika kaukasta vielä mutta niin kivaa. Meillä on pojalle jo täydellinen nimi, mutta tytölle ei edes ehdotusta.
Ja tietenkin vauvan terveys on tärkein jne..mutta pakko kysäistä nyt tämäkin. Toivotteko jompaa kumpaa sukupuolta? Juu ja kyllä tärkeintä on saada terve lapsi merkillä ei väliä, mutta silti. Ihan mielnkiinnosta. Ja aiotteko mahdolliseti ottaa selvää kumpi sieltä tulee?
Meidän uusioperheessä kun on jo kolme tyttöä, niin ehkä mä siks kuvittelen että tämä ois nyt poika =)
Mä haluan tietää sitten kun mahdollista, että kumpi sieltä tulee.
Voidaanpas hyvin ja päivitellään kuulumisia. Teitä on niin kiva lukea.
Ai niin, Irina tais kysäistä mun verenpaineista. Joo, ne on olleet aiemminkin aika tavalla koholla, ja nyt varmaan tuo flunssa ja jännityskin toi oman lisän. Kotona mittailessa lukemat ei ihan niin huimia, mutta korkeita kumminkin. (140/90)
Mukavia syyspäiviä!
-Katmandoo
en ole miettinyt nimiä:) Mä olen sellainen, etten uskalla haaveilla ja miettiä etukäteen. Haluan nähdä ekan ultran ennen kuin annan itselleni luvan..mielestäni ekan kohdalla en ollut näin peloissani että onko kaikki ok. Ehkä juuri sen takia kun ei oikein mitään muita tuntemuksia ole ollut kuin kuvotus. Ja se väsymys..joka toinen päivä tulee sellainen olo että onkohan siellä oikeasti mitään?!
Mäkin haluan nyt tietää sukupuolen etukäteen. Ekaa en halunnut tietää. HÄn oli tyttö ja saisi sitten käytyä vaatteita etukäteen läpi jos poika sattuu tulemaan. Kyllä ainakin mies toivoo poikaa:) Mulle on ihan sama.
Mä en tainnutkaan laittaa faktoja aiemmin, eli ollaan 30/31, LA huhtikuun puoliväli, rv 7+, eka tyttö 1v3kk..
Poplis
tullaanpas nyt takaisin kirjottelemaan vähän paremmalla fiiliksellä..
eilisestä on olo taas parantunut selkeesti, ne kaksi päivää oli kyllä ihan helvettiä. tänään tuntui taivaalliselta herätä, kun ei heti tullut oksennus (eikä lopulta tullut koko päivänä!) ja olin niin pirteä, että jaksoin jopa ennen töihin lähtöä vähän siivoilla! huh!
hui kun shelliellä on ollut jännät paikat..aloin jo lukemaan sun juttuasi ihan sydän kurkussa, mutta onneksi lopulta kaikki olikin hyvin. hyviä vointeja ja haleja sinne!
Karkki-78, luulen että pääset aika helpolla tuon pahoinvoinnin kans. itsellä ainakin pahoinvointi on ollut pahimmillaan todellakin vkoilla 8-10 ja kerta sulla ei vieläkään ole mitään pahempaa, voit varmasti huokaista helpotuksesta:) eihän kaikki voi pahoin..vain me huono-onniset! :D
katmandoo, ollaan mietitty jo nimiä lapselle, itseasiassa ennen kuin edes perheenlisäys oli mitenkään vakavasti mielessä. meilläkin on pojalle täydellinen nimi, tytölle vaan muutamia hyviä ehdokkaita ;) jotenkin ollaan siis ihan varauduttu siihen et poika tulee, sitä vähän toivotaankin ja kyl aiotaan selvittää sukupuoli heti kun mahdollisuus tulee. on sitten kivempi hankkia tavaroita, vaatteita jne..
niin, ja onnea kaikille uusille plussanneille ja tervetuloa vilkkaaseen joukkoomme:)
nyt tää siirtyy pakkailemaan, koska huomenna lähdetään viikonloppureissuun miehen isovanhemmille..ihanaa päästä lepäilemään murun kanssa keskelle ei-mitään :) kaunista viikonloppua kaikille!
Laurau 9+7
ENsinnäkin, oikein paljon tervetuloa kaikki uudet plussanneet. meillä on kyllä todella iso joukko jo! hieno homma.
Aalto: kivoja uutisia, se on niin mahtavaa nähdä se pikku papu siel eka kerran, vaikka tiedätkin jo, miltä se tuntuu :)
Laurau: kivaa viikonloppua sulle! rentouduhan siellä pappalassa oikein kunnolla.
oliko se katmandoo joka kysyi, niistä nimistä? me ollaan kyllä mietitty nimia, tytölle on jo nimi, mutta pojalle puuttuu. Siitä kumpi sieltä tulee, on oikeestaan ihan sama. Ehkä jos oikein sisintäni mietin, niin toivon ensimäisen lapsen olevan tyttö, haluan kyllä myös pojan!!
Nyt kysymys kaikille, ja vastatkaahan naiset rehellisesti: Oletko ostanut mitään vauva kampetta jo? ja jos lapsi ei ole ensimäinen, niin ootko tonkinut jo vanhat vauvan tuoksuiset tavarat esille???
Mä tunnstan, että olen ostanut! ja aika paljon jo! en ole ostanut uusia, vaan kirppareilla on ihan hulluna hyviä vaatteita ja halvalla! meillä ei ainakaan ole varaa laittaa montaa tonnia kaikkeen, kun meillä ei ole valmiiina mitään!
niinpä meiltä löytyy jo kasa tavaraa, kyllä, myönnän sen :)
hyvää yötä, puspus!
shellie rv 9+4
Kiva Mimmu että et vielä ole luovuttanut,tsemppiä vaan!Katmandoolle,mulla edellisten väli oli n 10v ja tosi mahtavaa kun isoveli oli heti auttamassa ja hyysäämässä kun vauva tuli taloon,ja on sitä edelleen vaikka pikkuneiti on jo 1v9kk.Vaipat vaihtaa ja vaikka kakkakin olis niin ei mee sormi suuhun vaan onnistuu kyllä senkin vaihdossa.Aivan ihanaa kun on apulaisia.Vähän kyllä pelottaa jotta miten tää meidän iltatähti suhtautuu tähän uuteen iltatähteen,nyt kun se on ollu kaikkien lellikkinä kun piti siis olla meille se viimeinen mutta nyt sit tulee vauva joka vie paljon aikaa....tosin kyllä toi neiti on niiiiiin hurmaava että luulen kyllä ettei se paitsiolle jää silti vaikka uusi vauva tulee.Tarvii jatkaa töitä..palaillaan.
-Minihattis-
Aika rankaksi teki tuo maanantain migreeni koko viikon. Väsymys on tuplaantunut ja sitä kun oli jo valmiiksi. :D Ja kun väsyttää, on myös koko ajan paha olo. Lapsetkin on nukkuneet huonosti, joten aikamoinen oravan pyörä.
Eilen alkoi esikoisen jumppa ja ekalla kerralla oli vanhemmat mukana. Juostiin sitten varmaan puolituntia yhteensä ja tänään on tuntenut kannattamissa, ettei ollut hyvä veto. :/ Aika kipeinä ovat. Muutoin oli kyllä kivan oloista toimintaan. :)
MIMMUlle tsempit edelleen! Hyvä, että varasit ultran ja noilla viikoilla näkyykin sitten varmaan jo sykekin. bd
Shellie, olipas koettelemus. :( Yksityiselle on tosiaan varminta rahansa suunnata, jos ongelmia tai huolia alussa on. Kovin nihkeää muuten palvelu tuntuu olevan. :( Mutta onneksi saitte noin hyviä uutisia. :)
Hookatti, mulla ei kummassakaan raskaudessa oo rinnat kasvaneet juurikaan vasta kuin lopussa. Ja mitään jatkuvia kovia kipuja/ herkkyyttä ei myöskään ole ollut. Ja kaikissa (myös tässä) oireet on kadonnut muutaman päivän ajaksi. Joten eiköhän kaikki ole kunnossa.
Iltaa kohden täällä ainakin maha turpoo, muutama takki on jo sellaisia, ettei kiinni meinaa illasta mennä, vaikka aamusta hyvin menee. :O Mutta turvotusta ainakin täällä.
Vauvan terveys ja ylipäätään raskauden eteneminen mietityttää ihan hurjasti, paljon enemmän kuin aiemmissa. Sitä en osaisi sanoa, mitä tehtäisiin, jos ultrassa selviäisi, ettei kaikki ole kunnossa. Riippuisi toki paljon siitä, mitä, missä ja miten "vika" olisi.
Vauvan nimiä ollaan mietitty, meillä on sellainen "kaava", jolla edellisetkin on nimensä saaneet, niin samalla rimpsulla mennään.
Uusille tervetuloa! :)
Voih, kuusi päivää neuvolaan ja ultraan. Voi miten odotankaan..
Naanuli ja itu 8+6
Heippa! Onko teille tullut mitään ruokahimoja? Mua harmittaa, kun ei oikein mitään tee mieli... Siis ainakaan semmosia ruokia, joista ennen oon pitänyt! Esim. vaalea leipä, YÖK. Karkit, suklaa, herkut. Hyvähän se tietty toisaalta, ettei tule mussutettua epäterveellistä :).
Nyt tekee mieli vaan kaikkea "kunnon ruokaa", oonkin kokkaillut kovasti viime aikoina :). Makaronilaatikkoa, jauheliha-perunalaatikkoa, nakkikiusausta... :D Eilen tuli himo Aamupala-sulatejuustoon. Onneksi mies kävi ostamassa. Tänään pitää hakee toinen paketti :D.
Joku kyseli nimistä. Pojalle meille on nimi päätetty, tytölle pari vaihtoehtoa. Toiveissa meillä olisi ehkä poika, mutta mulla on alkanut olla vähän tyttöolo.. En tiedä sitten, varaudunko vaan alitajuisesti siihenkin vaihtoehtoon. Ja onhan se tyttökin ihana :) !
Shellie, onneksi kaikki oli kunnossa ja pikkunen kasvaa masussa:) Tuota samaa toivon kaikille muillekin keillä vuotoa tms. ollut. Ja muille, ettei mitään semmosta tuukkaan:) Mulla kuvotus hieman hellittänyt päivisin. Illalla taas mennään vanhoissa oksetusoloissa. Tänään pystyin pitkästä aikaa imuroimaankin:) Mullakin taisi (en nyt muista kuka oli tuntenut samoin) olla tuo 7 viikko kaikkein pahin.
Mulla mieliteot vaihtelee. Esim. välillä tekee törkeesti mieli Hesen kanahampparia ja seuraavassa hetkessä pelkkä ajatuskin kuvottaa. Eilen illalla teki mieli kiinalaista ruokaa. Normiherkkuja kuten suklaa, jäätelöt ja irtokarkit eivät ole nyt maistuneet. Mikä on ihan jees. Pyrin nyt ettei painoa tulisi sitä 20 kg, joka kummassakin raskaudessa on tullut. Tosin aika nopsasti viime raskauden jälkeen ne poiskin sain.
Semmonen fiilis on, että poika tulisi. Toisaalta haluaisin tytön, kun ennestäänkin tyttöjä on. Mutta toisaalta... Kyllä me halutaan se etukäteen tietää. Nimeä ei olla päätetty. Aion kysellä omilta vanhemmilta ja appivanhemmilta heidän edesmenneiden sukulaisten nimiä ja jos sieltä jokin vanha ja ei ihan tavanomainen nimi tulisi eteen.
täällä olis kanssa pikku kakkonen tulossa ikäero tulee olemaan 2v 3kk suurin piirtein.
Tuntuu olevan todella erilainen odotus kun ekaa odottaessa. silloin ei mitään oireita ja nyt on kamala väsymys, kuvotus 24/7 ja mikään ei maistu..
Ekassa neuvolassa on käyty ja eka ultra olis parin viikon päästä, mikä jännittää jo todella paljon.
Mutta iloista odotusta kaikille.
RV 9+2
niin sitten se varmaan jatkuu. Ei mul muuta. Ei vaan jaksa enää :(
Nisar ja muut kohtalontoverit: kokeilkaa pahoinvointirannekkeita! Netistä löytää ja apteekeista, jos niissä on vielä (tukussa saantiongelmia). Tilasin netistä ja hintaa tuli 18e postikuluineen. Tuli heti seuraavana päivänä.
Pahoinvointia on, mutta nyt se on vaan inha tunne mahassa, ei enää kurkussa palaa. Pahin terä selkeästi katkesi, en enää yöki!! Pidän rannekkeita yötä päivää. Voihan vaikutus olla psyykkinen, mutta aivan sama, olo on vähän parempi!!
Meillä oli taas kriisinpoikasta tämän ylläriodotuksen vuoksi :( Mies ei ole vieläkään ihan hyväksynyt asiaa. Voih, mutta tiedän, että aika korjaa. Kurjaa vaan kun itsellä paha olo ja toinen ei tue :(
Ehkä tämä tästä taas.
Aalto 9+1
Vuotelu on alkanut taas :(. Kävin kaksi viikkoa sitten varhaisultrassa, jossa kaikki oli kyllä hyvin. Mutta muutaman päivän mittaisia vuotoja on tullut jatkuvasti sen jälkeen. Ei runsasta, pientä tiputtelua vaan, mutta vähän vetää mieltä matalaksi. Neuvolakin on vasta yli viikon päästä :(. Oltiin miehen kanssa niin innoissamme sykkeen löytymisestä siellä lääkärissä, ettei muistettu kysyä, mistä vuodot johtuu. Nyt harmittaa.
Mäkin muuten suosittelen lämpimästi pahoinvointirannekkeita. Pidän niitä kans 24/7 ja vaikka välillä kuvottaa, niin oksentaa ei ole tarvinnut kertaakaan. Eilenki kun otin ne pois saunan ajaksi, niin olo huononi melkein heti. Mua siis auttavat ainakin :) !
Mäkin tilasin viime to noita rannekeita. Mulle tuli maksaa vajaa 15 €. Toiv. ne ylihuomenna tulee. Tänään ollut jälleen huonovointisempi päivä:(
Aalto, ikävä tilanne tuo miehesi kanssa. Meillä oli sama tilanne viime raskaudessa. Mutta siinä vaiheessa kun masua alkoi näkymään alkoi miehenkin fiilikset muuttumaan. Kun vauva syntyi oli kokonaan myytyä miestä. Ja vielä yhden halusi, vaikka mä vähän jarruttelin. Tsemiä sulle!
Karkki-78, toiv. kaikki on kuitenkin kunnossa ja tiputteluvuoto loppuu.
Alkuun TERVETULOA uudet odottajat ja paljon onnea.
Pantsu** Joo, tosiaan meillä on sitten saman ikäiset esikoiset eli 5v. Ja oikeastaan meillä oli samanlainen tilanne, ettei voitu aloittaa ees yrittämään aikaisemmin, koska molemmat opiskelivat päätoimisesti ja muutenkin se aika oli aikamoista. Onneksi siitä selvittiin , koska työ, opiskelu ja perhe oli melkoinen soppa:). Mutta apuja me varmasti saadaan noista meidän 5v neideistä. Jännityksellä oottaen;)
Shellie* Mukava kuulla, jos kaikki ok . Olet saanut hieman huokaista. Minkälainen olo nyt? Halitus
Karkki 78 * Jos vaan mahdollista menen ultraan, käsittääkseni kunnalliselle puolelle pitäs päästä uä:n silloin kun vuotoja on. Ja, että saisit mielen rauhan, vaikka ne asiaan kuuluisivatkin.
Niin tosiaan mä kävin kanssa uässä torstaina ja ..siellä se pikkuinen syke pompotti. Mutta ne vkot on varhaisemmat ja näin ollen mun la on noin 22.4 nyt näillä näkymin. Kyllä kyyneleet tuli, vaikka varautunut yhä oon. Surullisinta oli se, että samana päivänä meidän hyvän ystäväporukan kaveri ilmoitti, et oli viettänyt 2 yötä sairaalassa keskenmenon takia. :( ( Ja se oli vielä toinen heillä heti perään:/ Siksi oman onnen nauttiminen tuntui sinä päivänä vähän väärältä, vaikka sellainen elämä on. Itsekin km:t kokeneena.
Mutta nyt on alkanut sitten se paheneva etominen. Ja mikään ei oikeesti maistu. Nyt mulla on -3kg lähdöstä. Juon kyllä paljon vichyä ym. mut mitään ei tee mieli. Ja kaikki maistuu ihan oudolle, muilla tätä?:/
Mutta nyt viltin alle.. Tultiin juuri kaverien luota ja tyttö simahti just. Mukavaa vkonloppua sisaret;)
Krisse ja papu 8+3 ( 7+3)
eka oma napa: oksentelu jatkuu. heti kun olen syönyt, menee 10 min ja pakko mennä vessaan tyhjentämään kurkku. Eilen yöllä??!! siis keskellä yötä nousin unen-pöpperössä ja pää pönttöön. noh, ehkä tämä kohta helpottaa! tuhrua ei ole enää tullut ja olo muutenkin siltä osin parempi
Mulla on taas muutama päivä vierähtänyt kirjoittamisien välissä :p ollut paljon uusia työjuttuja opetteltavana ja etovaa oloa, joka on sitonut mut sohvan perukoille..
Tervetuloa kaikille uusille!! Ja ihanaa kuulla teidän kaikkien ultra-kuulumisista! Myötäkyynelehdin täällä teidän kanssa :) Haleja myös teille, joilla on ollut vuotoja. Toivottavasti kaikki on hyvin ja meistä kaikki saisivat ihanat nyytit huhtikuussa!
Itselläni paha olo ei ole mitenkään vähentynyt, tuntuu vaan, että jatkuu samaa mallia kuin aikaisemminkin :( Eilen tein mun rakastamaa spaghettia ja jauhelihakastiketta, mutta en pystynyt syömään sitä juuri ollenkaan:( Kukas kertoikaan niistä ihanista wokkivihanneksista, noh, mulla tuli sitten ihanat spaghetit nenästä.. YÖK!! nyt on menossa rv 10, mutta ei laantumisen merkkejä ollenkaan. Ristin peukut ja varpaat siitä, ettei tämä kestä läpi koko raskauden...
Yksi asia, mikä on vähän miehen hermoja kiristänyt (mun tunteenpurkauksien ja pahoinvoinnin lisäksi) on ihan totaalinen haluttomuus makkarissa. En voi kuvitellakaan seksiä, kun on etova olo melkein ymmpäri vuorokauden. Onko muilla ollut samankaltaisia tuntemuksia??
Nyt kun on alkanut rv 10, keskenmenon pelko alkaa hiukan hälvetä. En tietenkään tiedä, onka masussa alunperinkään kaikki hyvin/elämää ollenkaan. Voi olla niinkin, että olen monta viikkoa elänyt luulossa, että siellä on joku, mutta onkin tapahtunut jotain alkuviikoilla.. Mutta sitä en ole nyt miettinyt ollenkaan ja päin vastoin. Mielessä on ollut, että kun tähän asti on päästy ilman kovia kipuja tai vuotoja, niin kaiken järjen mukaan kaikki on hyvin. Tällä viikolla alkiosta tulee sikiö ja keskenmenon riski pienenee paljon. Vielä pitäisi reilu viikko odottaa ultraa, jolloin näen pienen peikon viuhtovan *haaveilee*
Ihanaa, nyt sunnuntaina aion olla ja rauhoittua. Huomenna alkaa vihdoin opiskelut monen kuukauden "kesäloman" jälkeen :) Jos vaikka saisi ajan kulumaan nopeammin lukemalla tenttikirjoja yms ;)
Oikein ihanaa ja rentouttavaa sunnuntaita teille kaikille!
terkuin, Heikkulin rv 10+2
Mukavaa lukea, kuinka moni on jo päässyt näkemään maha-asukkinsa. Itsellä on vielä jokunen viikko siihen. Ja voimia niille, joilla on vuotoja. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Jaksamisia myös oksentelijoille: toivotaan parasta, että kohta helpottaa.
Oma olo oli vielä eiliseen saakka ihan samanlainen kuin aiemminkin. Kuvotusta ja väsymystä. Kunnes viime yönä iski oikein kunnon ripuli. Yöllä juoksin useampaan kertaan vessassa ja aamu koitti ihan liian varhain. Sain vähän syötyä, sitten äkkiä pytylle ja lopulta takaisin nukkumaan. Olo on kuin höyryjunan alle jääneellä. Ja mä en ole kärsinyt vasta kuin päivän. Monet kun ovat voineet pahoin jo viikkoja. Täytyy hattua nostaa, olette kyllä hienosti jaksaneet. Minä lähetin miehen tytön kanssa kauppaan ja nyt makaan jonkinmoisessa horroksessa sohvalle. Taidan nukkua vähän, vielä kun on rauhallista.
Ensi viikolla on muuten neuvola. Joku kyseli ensimmäisen raskauden myöhäisestä neuvolasta. Jos nyt oikein muistan, käytiin tytöstä ensimmäistä kertaa neuvolassa 11. viikolla, lääkärissä ja ultrassa 12. viikolla. Ihan omasta pyynnöstä, tosin. Ja kaikki meni hyvin. Mukavinta oli, kun pääsi silloin lekurikäynnillä kuulemaan sydänäänet :)
Rentouttavaa sunnuntaita kaikille. Voikaa hyvin ja paksusti.
Siriina, 7+6
Huh, tämmöinen keskusteluväylä löytyi, kun en vielä uskalla kenellekään uudesta tulokkaasta kertoa. 7 viikolla ollaan ja ensimmäinen neuvolakäynti on 17.9. Muutoin täällä voidaan hyvin, mutta alavatsa on välillä melkoisen kipiä. Neuvolaan haluaisin pian, jotta tämä ihme jollain tavalla konkretisoituisi:minussa oikeasti elää pieni ihme! Ensimmäinen raskaus siis kyseessä.
Posti toi just pahoinvointirannekkeet, hintaa tuli kaikkinensa 18e ja risat. Apteekeista ne oli loppunut ja tukussa joku viive mut netistä sai. Jään innolla odottamaan onko näistä apua.