Onko muilla näin nynneröä 8-vuotiasta?

olen ollu aina syrjäänvetäytyvä ja olen sitä vieläkin. Uudet tilanteet pelottaa, jossain vaiheessa kammoksuin puhelimella soittoa vieraille ihmisille, esim. ajanvaraukset tmv. Mulla ei ole juurikaan ystäviä eikä tuttuja enkä kauheasti käy missään. Välillä kaupassa käyntikin ahdistaa ja huomaan tekeväni hermostuneita liikkeitä/pakonomaisia liikkeitä rauhoittuakseni. Silti olen tyytyväinen elämääni ja nyt kun on kaksi pientä lasta niin olen kyllä säntillisesti käynyt puistoissa ja kerhoissa eikä se aiheuta kovin suurta ahdistusta. Mutta meitä on moneen junaan, se täytyy vaan hyväksyä. Yritäpä ajatella asiaa lapsesi kannalta ap; häntä voi yhtälailla ahdistaa ja pelottaa uudet tilanteet ja hän hakee sinusta turvaa. Yritä jotenkin lempeästi ilmaista lapselle että ko. tilanteita ei tarvitse pelätä. Ehkäpä hän siitä rohkaistuu vielä.

Opiskelut ja iän kertyminen hieman helpottaneet, mutta aina menen yhä paniikkiin, kun jotain uutta tulee.



Sairastuin masennukseen, koska koin itseni niin ulkopuoliseksi muihin nähden. Sain lääkäriltä Cipralex- nimisen lääkkeen, joka on auttanut ihan tajuttoman paljon. En pelkää enää niin sosiaalisia tilanteita ja olen muutenkin rohkeampi, enkä stressaa turhaan uusista muille ehkä pienistäkin asioista.

olen ollu aina syrjäänvetäytyvä ja olen sitä vieläkin. Uudet tilanteet pelottaa, jossain vaiheessa kammoksuin puhelimella soittoa vieraille ihmisille, esim. ajanvaraukset tmv. Mulla ei ole juurikaan ystäviä eikä tuttuja enkä kauheasti käy missään. Välillä kaupassa käyntikin ahdistaa ja huomaan tekeväni hermostuneita liikkeitä/pakonomaisia liikkeitä rauhoittuakseni. Silti olen tyytyväinen elämääni ja nyt kun on kaksi pientä lasta niin olen kyllä säntillisesti käynyt puistoissa ja kerhoissa eikä se aiheuta kovin suurta ahdistusta. Mutta meitä on moneen junaan, se täytyy vaan hyväksyä. Yritäpä ajatella asiaa lapsesi kannalta ap; häntä voi yhtälailla ahdistaa ja pelottaa uudet tilanteet ja hän hakee sinusta turvaa. Yritä jotenkin lempeästi ilmaista lapselle että ko. tilanteita ei tarvitse pelätä. Ehkäpä hän siitä rohkaistuu vielä.

Näin nelikymppisenä alkavat tosin pahin nynnyys karista, ja jotenkin kummasti tätienergia on korvannut nynnerön. Viime aikoina olen jopa saanut vähän hankalan maineen töissä kun olen noussut vastustamaan tiettyjä epäkohtia. On hassua, että minun on edelleen voikea soittaa puheluja tutuillekin, mutta voin pitää puheen täydelle salille ja jopa nautiakin siitä. Oman nynneryyden hyväksyminenkin on auttanut asiaa paljon, enkä enää pelkää paljastuvani nynneröksi, koska olen tullut kaapista täysverisenä nynnerönä.

Nynneryys kunniaan, meitä kaikkia tarvitaan!

Kun lapsi ujostelee/ pelkää, aikuisen oltava "varma". Ei saa alkaa paapoa/ hyssytellä/ sääliä. Kun lapsi sanoo pelosta aikuinen vastaa" voi harmi, se varmasti tuntuu sinusta ikävälle ja pahalle". Eli aikuinen on empaattinen ja kuuntelee muttei lähde mukaan pelkoon vaan tilannetta jatketaan.



Käykää läpi tilanteet etukäteen. Ennen taksiin lähtöä jo puhuttu miten toimitaan, sovit aluksi et saatat puoleen väliin ja jäät vilkuttamaan jne. Seuraavaksi saatat oven ulkopuolelle jne.



Kiität ja kannustat pienestäkin omatoimisuudesta. Hellyyttelyt ja halitukset muissa kuin pelkotilanteissa.



Googleta skidikantti. Minun mielestäni lapsesi tarvitsee tukea ja konkreettisia ohjeita mahdollisesti jopa ulkopuoliselta taholta.



Itsellä sosiaalisesti arka lapsi, ongelmat häiritsevät pahasti elämää vieläkin vaikka jo 18v.

sietäisitte te haukkujat ja ivaajat hävetä! Ja oma äiti nimittelee nysveröksi palstoilla...

Arasta lapsesta tuli elämänmyönteinen ja sosiaalinen, kaveripiireissä "suosittu" aikuinen. Siis minä. Äitini ei koskaan hävennyt minua, eikä vaatinut enempää mihin kykenin. Kotona turvassa, sain vahvistaa siipiäni kaikessa rauhassa.



Omat lapseni, 2 kpl, olivat molemmat pienestä pitäen tosi arkoja! Olin tosi tyyttyväinen omasta "taustastani" tuolloin, osasin luottaa siihen että kyllä aika tekee tehtävänsä, kun vaan hyväksyy ne sellaisena kuin on. ja tänä päivänä minulla on alakouluikäiset tosi reippaat ja itsenäisetkin lapset. Joista äiti on hurjan ylpeä!



Tärkeintä mitä voit lapsellesi tehdä on hyväksyä! Se on sitä suurinta rakkautta. Katsokoot muut vaikka kieroon. Ei kaikkien ole tarkoituskaan olla samanmoisia. Myös niitä arkoja ihmisiä tarvitaan.



Jos et hyväksy lastasi sellaisena kuin on, lapsi kyllä sen aistii... Jälkeenpäin kun lapsi lapsuuttaan muistelee, tulee muistamaan vain sen ettei häntä hyväksytty. Se jos mikä syö itsetuntoa, lopun elämää. Ne avaimet on sinun kädessä, millaisen tulevaisuuden lapsellesi teet! Se voi yhtälailla olla onnellinen, vaikkei lapsestasi koskaan mitään yltiösosiaalista tulisikaan! (eikä tod. tarvikaan).



Nauti lapsestasi!

olen antanut aikaa enkä pakottanut mihinkään yksin. Nyt lapsi aloitti 3. luokan ja on alkanut menemään kouluun itsekseen :) kyllä se siitä! Lapset on niin erilaisia ja jokaiselle pitäs antaa se oma aika kasvaa.

Nyt viime kesän aikana rohkaistunut paljon. On nyt siis 11 vuotias.



Tyttö ei uskaltanut sanoa muille kuin meille vanhemmille oikein mitään.



Aina jos vieras ihminen kysyi jotain, oli hiljaa ja kääntyi vain katsomaan minuun tai isäänsä.



Ei uskaltanut mennä harrastuksiin, ja pelkäsi suhteettoman paljon esim. liikuntatunteja yms.



Nyt on siis muuttunut todella paljon ja uskaltaa jutella ja vitsaillakin muidenkin kuin vain kotiporukoiden kanssa.



Kannattaa antaa olla ihan sellanen kun on, eikä painostaa yhtään.



Me vaan aina hellimme häntä ja säästimme ahdistavilta kokemuksilta.



Ja tulos on siis erinomainen.



Siskonsa taas on ollut aina hyvin ulospäin suuntautunut ja suvereeni erilaisissa tilanteissa.



Sellaista se vaan on.

esikoispoika aloitti koulun tänä syksynä. Ei vielä halua mennä yksin koulun pihalle odottelemaan kellon soittoa,ja välillä on vähän ollut olo et no mikä siinä nyt on,kun siellä olis tuttuja eskareitakin. Oon nyt kuitenkin tullut siihen tulokseen etten ala painostaan vaan otetaan pikkuaskelia kerrallaan. Poika ei ole kuitenkaan arka eikä ujo,vaan oikein reipas muuten mut uusiin asioihin saattaa reagoida juurikin näin. En sano koskaan pojalle et kyllä sun pitäis jo osata/uskaltaa kun haluan että meillä saa olla oma ittensä ja kokea olevansa hyväksytty. Kannustan kyllä ja sanon et tiiän että voi jännittää mutta uskoisin et jälkikäteen huomaakin ettei se niin kamalaa ollutkaan.

8-v tyttö on tosi arka. Käy 2.luokkaa ja ei halua mennä yksin koulutaksia odottamaan. Siellä pitäisi äidin tai isän olla pitämässä kädestä kiinni. Muut 8-v kulkee jo koulumatkan yksin ja osaavat lähteä itse kouluun, meidän ei.

Ei halua mennä harrastuksiin, koska ei halua mennä yksin. Jos kylään menee luokkakavereille tai synttäreille, niin lasta ei voi jättää pihaan, vaan täytyy saattaa ovelle.

Ei halua soittaa luokkakavereille, ei uskalla puhua kenenkään kanssa puhelimessa.

Oli ainut joka itki vielä ekana päivänä kouluun mennessä, vaikka oli jo 2v sitä käynyt (eskarinkin siellä).

Jos vieraita tulee, ei vastaa heidän kysymyksiin, ehkä joskus sanoo ei tai on.

Asutaan okt:ssa ja olin poimimassa viinimarjoja, kun tuli joku auto pihaan. Lapsi oli keinumassa ja juoksi sieltä nurkan taakse piiloon, kun ei muistanut missä minä olin. Ettei vain olisi vieras kysynyt häneltä mitään.

Jos käydään kaupassa tms. haluaa pitää vielä kävellessä kädestä kiinni. Sylissä pitäisi pitää melkein koko päivä. Ei halua maksaa ostoksiaan itse esim. kioskissa.

Jotenkin vaan ärsyttää, kun katsoo muita reippaita lapsia. Pikkusisko on huomattavasti reippaampi.

Kyllä kai täällä saa tälläisestä asiasta tehdä avauksen!!!!

Tokkopa ap. on lastansa tämän takia kiusannut.

Hyvä ap.kun tunnistat ärsyyntymisesi. Se on parempi kuin jos olisit piiloärsyyntynyt ja siksi syrjisit lastasi, kun et tietäisi mikä hänessä ärsyttää. Minulla ei ole noin arkaa lasta, mutta olen nähnyt vieläkin aremman lapsen elämää läheltä. Nyt hän on murrosikäinen ja puhuu jo ihmisten seurassa! Suosittelen että yrität löytää hyvän lastenpsykologin jonka kanssa jaat ajatuksiasi. Vaikka yksityispuolelta. Muutama kerta saattaa jo olla isoksi avuksi. Uskallan suositella tätä koska oma lapseni käy terapiassa toisenlaisten ongelmien takia ja tästä psykologista on ollut todella paljon apua sekä lapselle että meille vanhemmille. Myös Jari Sinkkosen kirjoista saattaisi olla apua. Hän kirjoittaa ymmärretttävästi ja mielestäni hänen ajatuksistaan kuultaa kunnioitus lasta ja vanhempia kohtaan sekä aimo annos maalaisjärkeä.

Voisitko ehkä ajatella että et hetkeen edes ajattelisi että lapsesi pitäsi edes olla reippaampi kuin onkaan. Ptäisitkin häntä piilossa ja suojassa ja antaisit hänen olla niin ujo ja arka kuin ikinä?

Voimia sinulle !

Voisitko ehkä ajatella että et hetkeen edes ajattelisi että lapsesi pitäsi edes olla reippaampi kuin onkaan. Ptäisitkin häntä piilossa ja suojassa ja antaisit hänen olla niin ujo ja arka kuin ikinä? Voimia sinulle !







Lapsen stressitaso laskee.

sai rutkasti itsevarmuutta lisää, kun löysi itselleen mieluisen harrastuksen. Siellä kun sai onnistumisen elämyksiä, kaikki muukin alkoi luistaa helpommin.



Harrastuksen aloittaminen ei tosin ollut helppoa; ensimmäiset kerrat katseltiin vain sivusta, sitten pikkuhiljaa lähti mukaaan ja nyt käyn vain viemässä/hakemassa lapsen sinne (menisi yksinkin, jos matka ei olisi niin pitkä).

Meillä on arka 7-vuotias tyttö. Käyttäytyy vähän samalla tavalla. Ei halua yksin odottaa koulutaksia, vaan minun pitää olla kaverina. Ei halua jäädä yksin kotiin koskaan, edes pieneksi hetkeksi. Aina täytyy olla aikuinen mukana. Siis kotonakaan ei edes leiki yksin ulkona, jos en minä ole siellä, tulee heti sisälle, kun minä menen, vaikka olisi leikit keksen. jne.

Neuvoja en osaa antaa, muuta kuin, että yritä olla kannustava ja rohkaista.

Muuten mieheni hakkaisi tuollaisesta paskat pihalle ja samalla musta kun olisin tollaset kasvattanu!!!!!!!

Muuten mieheni hakkaisi tuollaisesta paskat pihalle ja samalla musta kun olisin tollaset kasvattanu!!!!!!!

On nyt jo opiskeluja aloitteleva nuori mies joka pohtii kuka saattaa hänet ensimmäisenä aamuna yliopiston ovelle, onneksi pappa on luvannut muuttaa opiskelijasolun lattialle ensi viikoiksi.



Ei vaan, muistelee eka luokkaa ja omaa ujouttaa huumorilla, ei kuitenkaan ole menettänyt tippaakaan herkkyydestän ja tunnustaa avoimesti että jännittää uusi elämän vaihe vaika onkin siitä innoissaan.

Huomaatko, että lapseen ei kohdistu "kritiikkiä" juuri lainkaan. Jos olisit kertonut hänen olevan 8-vuotias arka poika (ja nuo samat jutut), niin olisit saanut kuulla, kuinka olet hemmotellut lapsen pilalle ja hän on nössö, itkupilli, mammanpoika ym... Aroille ja herkille pojille tuntuu löytyvän vähän sympatiaa ja ymmärrystä...



Meillä on arka 8-vuotias poika. Tutuissa ympyröissä hän on reipas eikä ujostele vieraita ihmisiä mutta uudet tilanteet jännittää kovasti eikä uskalla olla yksin (täytyy saattaa kavereille, synttäreille jne.). Eikä todellakaan ole kasvatuksesta kiinni vaan olen itse ollut samanlainen pienenä, joten ymmärrän poikaani hyvin. Yritän hellästi karaista häntä eli en "suojele" liikaa vaan vaadin myös yrittämään itse. Nykyään uskaltaa jo hakea itse postin laatikosta ja mennä leikkimään taloyhtiön toiselle pihalle, josta ei ole näköyhteyttä kotiin. Kaksi muuta lastamme ovat ihan erilaisia mutta vältän tietoisesti vertaamasta häntä muihin lapsiin - varsinkaan lapsen itsensä kuullen.



Omalta osaltani arkuus on vähentynyt vuosien mittaan ja työskentelen nykyään esimiehenä. Joudun työni puolesta koko ajan erilaisiin haastaviinkin sosiaalisiin tilanteisiin ja työpäivätkin ovat aina erilaisia. Tämä on suuri saavutus minulle, joka pysyttelin mieluiten tutuissa kuvioissa tuttujen ihmisten parissa päivien kulkiessa samaa rataa päivästä toiseen. Koska tiedän miltä oman itsensä ylittäminen tuntuu, kannustan omaa poikaani pyrkimään samaan (omassa tahdissaan).

harrastaminen, vaikka täällä aina pidetään jääkiekkoa idioottien tappelulajina. Kentällä sai olla osa joukkoa ja kuitenkaan ei tarvinnut puhua kenellekään, jos tuli vastustajan kanssa tönimistä oli takana oma joukkue, joista osa samanlaisia hiljaisia "nynneröitä". Ensimmäinen kerta muuten kun lastani nynneröksi edes mielessäni sanon ja hän on jo 19v.



Toivottavasti jokaiselle ujolle löytyisi harrastus jossa unohtaa olevansa ujo.



38