Mikä anopissa ärsyttää?
Millaisissa tilanteissa menee sukset ristiin anopin kanssa? Mikä anoppisuhteessa mättää?
Keräämme anoppi-juttuamme varten lukijoiden kokemuksia.
Kommentit (178)
Meillä esikoinen 5 kk ja anoppi on pojan nähnyt 4 kertaa. Ja senkin aikaa, kun ollaan tekemisissä oltu on kertoillut vaan muiden lapsista ja miten ne on niin ihania. Ensimmäinen äitienpäivä meni täysin itkuksi, kun tuonne anopin luokse piti mennä pienen vauvan kanssa. En olisi halunnut lähteä, kun eka äitienpäivä ja sit vielä anoppi joka ei ole ollut kiinnostunut raskaudesta saatikaan vauvasta. Se oli kyllä viimeinen kerta, kun äitienpäiväni siellä vietän. Lisäksi sekin, että anoppi ostaa muille serkuille kaiken näköistä lelua ja vaatetta. Meidän poika ei ole isoäidiltään saanut muuta kuin ristiäislahjan. Anoppi ei soita, ei mitään yhteyttä pidä. Ei raskausaikana eikä vauvankaan aikana. Paha mieli on jäänyt joka kerta, kun ollaan tavattu :(
Minun anoppini tuli synnärille katsomaan esikoistamme ja totesi, että A+ ja O- -veriryhmillä ei synny A- veriryhmän lasta. Olen kuulemma pettänyt miestäni ja lapsikaan ei edes näytä isältään. Ovet paukkuen hän poistui osastolta ja lähtiessään vannoi ottavansa veriryhmistä selvää ja "käräyttävänsä" minut. Koskaan hän ei käytöstään tullut anteeksi pyytämään.
Äitiysloman jälkeen anoppini hoiti tytärtämme jotta sain suorittaa opintoni loppuun. Tyttären ja anopin välille syntyi rakastava suhde ja tyttömme ihaili anoppiani osin myös siksi, että hän sai aina tahtonsa läpi, kaupasta mitä halusi ja mummolassa sai tehdä mitä päähän pälkähti. Kaikki sujui suht´ok, vaikka anopilla olikin paha tapa puuttua liian paljon tyttäremme kasvatukseen.
Poikamme syntyi kolme vuotta myöhemmin ja luulin, että kaikki tulisi olemaan entisellään anopin suhteen, muutta toisin kävi. Anoppini alkoi keksiä selityksiä, miksi hän milloinkin voinut auttaa poikamme hoidossa. Milloin oli olkapää kipeä, milloin poikamme oli hankalassa iässä, milloin hän oli yksin kotona ja ei olisi muka pärjännyt pojan kanssa jne. Samaan aikaan hän kuitenkin kutsui tytärtämme yökylään, kesäloma-reissuille, tivoliin, sirkukseen yms.
Ennen pojan 1-v. synttäreitä otin asian puheeksi, mutta siitä syntyikin sota. Minä en kuulemma ymmärrä häntä ja yhtäkkiä hän muka sairastikin jotain tappavaa tautia. Olin hullu! Ainakin näin kuulin. Kaupungilla kuulemma puhuttiin, että raskaus oli sekottanut pääni?? Anoppi uhkaili terveydellään ja sillä, että hän katkaisee välit meihin kokonaan.
Mieheni joka on viimeiseen asti mamman poika, ei jaksanut ymmärtää riitaamme. Hän oli myös huomannut eriarvoistamisen, eikä jaksanut hyväksyä sitä, mutta samaan aikaan hän vaati minua olemaan hiljaa ja selittämällä pojallemme isompana, että "-mummu nyt vaan ei pidä sinusta.."
Siinä vaiheessa olin jo pakata tavarani ja lapseni, mutta ajattelin, että tästä selvitään.
Anoppini ei saa tytärtämme hoitoon enää "milloin haluaa"-tyylillä. Yritän tuputtaa poikaamme heidän elämäänsä hieman huonolla menestyksellä. Välillä tuntuu, että anoppi ja appi alkavat jo huomioimaan poikamme, mutta ainakin tähän asti olen saanut kurjia tipautuksia maan pinnalle.
Anoppini hyvästelee kyläilyn jälkeen vain tyttäremme, kertoo kuinka kiva oli nähdä ja nähdään uudestaan, sekä antaa pusun poskelle. Pojan hyvästely on ovelta käden huiskaus tai jokin naseva kommentti, kuten eilen anoppini sanoi pojalle "-sinä olet sellanen räkänokka, moi"
Vertaistukea tarvisin, koska miehestäni tämän asian suhteen ei ole juuri apua. Odotan vaan hartaasti muutosta tilanteeseen!
Olemme lisäksi aika samanoloisia, monet luulevatkin meitä äidiksi ja tyttäreksi.
Emme ole ennenkään olleet läheisiä mutta olemme tulleet ihan hyvin toimeen.
Kun saimme mieheni kanssa ensimmäisen lapsemme on anoppi tosissaan alkanut ärsyttämään. Olen hyvä äiti ja ammattilainen vieläpä, anoppi mielestäni ei mutta yrittää päteä joka käänteessä. Olen kuunnellut miten kaikki vauvat sitä ja kaikki tytöt tätä asioista jotka ei todellakaan pidä paikkaansa ja anopin otos koskee ainoastaan hänen omia lapsiaan.
Anoppi yritti aluksi olla asiantunteva ja muistutti kysymään häneltä aina neuvoa ja tarjoutui lapsenvahdiksi. Todellisuudessä vieläkin 2-vuotiaana lapsi alkaa itkeä hänen sylissään.
Anoppi ei osaa olla lasten kanssa vaan tohottaa omiaan ja sitten kun hänelle sopii, vaatii lasta syliinsä. Tähän ovat puuttuneet mm. appiukko eli ei ole omaa kuvitelmaani.
Anoppi soittaa tai laittaa minulle viestiä vihjaillen kun kokee että minun pitäisi jostain häntä kiittää. Tyrkyttää leipomuksiaan ja käsitöitään, mielestäni vain jotta esim juhlissa saisi kovaan ääneen kuuluttaa että on hänen tekemäänsä ja varastaa lapsen juhlan. Kieltäydynkin nykyään kaikesta. Mm. ristiäisissä useat ystävämme kiinnitivät huomiota anopin käytökseen ja jälkikäteen ihmettelivät kun hänen lahjansa ja kirppisostoksensa piti kesken juhlatilaisuuden minun käydä yksitellen läpi.
Tiedän että ottaa lapsesta ja itsestään valokuvia ja tosiaan tyrkyttää noita juttujaan jotta voisi töissään kehua muille.
Käytännössä siis koen hänen käytöksensä hyvin epäaidoksi. Hän myös vaatii tullessan kahvipullaa ja kuulemmat kahvit juodaan aina kahvipöydässä. Meillä ei ketään muuta varten tarvitse puunata ja järjestää.
Kaiken hänen kertomansa perusteella ihmettelen miten lastensuojelu ei ole aikoinaan työskennellyt perheessä. Edelleenkään hän ei osaa itse kokea tekemiään asioita mitenkään väärinä, naureskelee vaan. Hän myös esittelee taaperollemme juomiaan kaljoja ja höpöttelee milloin mamman herkkukaljasta tai ruskeasta kultapullosta jne.
Voi apua!
Anopissa ärsyttää melkein kaikki asiat! Meillä on kaksi lasta, vanhempi on tyttö ja nuorempi on poika. Anoppi ei huomaa kuin tyttömme. Ostaa vain tytölle tavaroita ja poika ei saa yleensä mitään, paitsi synttäreinä yms. jotain pientä. Leikkii ja on muutenkin vain tytön kanssa kun näemme. Tytön haluaisi yökylään, että minulla olisi muka kotona helpompaa ja kun hän haluaa viettää vain tytön kanssa aikaa (poikaa ei halua yökylään..?!).. En oikein ymmärrä miten muka olisi helpompaa, jos joutuisi yhtä lasta hoitamaan kun samat asiat pitää kuitenkin tehdä yhdenkin lapsen kanssa.
Jos käymme miehen vanhemmilla, niin anoppi ei kuuntele jos kiellämme ettei lapsille, varsinkaan tytölle saa antaa jotain herkkua niin ei usko ollenkaan! (tyttö on muutenkin huono syömään kunnon ruokaa, joten herkkuja ei pahemmin anneta tai kinuaa vain niitä koko ajan.) Heti on sllän takana keittiössä antamassa tytölle keksiä tai muuta! Muutenkaan ei usko meitä vanhempia jos sanotaan miten jotkut asiat pitäisi tehdä ja hoitaa lasten kanssa, tekee kaikki niin kuin itse haluaa. Eli on ihan sama mitä anopille sanoo kun ei kuitenkaan kuuntele/usko.
Välillä tuntuu että anoppi pitää tytärtämme omanaan! Tuntuu jotenkin ns. epänormaalilta! Puhuu tytöstämme myös oman tyttärensä nimella eikä edes huomaa koko asiaa! Ei mitenkään kiva juttu.
Muutenkin on paljon asioita miksi emme tule toimeen, enkä luota yhtään lapsiamme anopin hoitoon. Hän ei edes pysty lapsien perään katsomaan kun tekee vain omia juttujaan eikä keskity lastenhoitoon, sen takia on monta läheltä piti tilannetta käynytki esim. poikamme laittoi kaukosätimestä pienet patterit suuhunsa anoppilassa mutta onneksi satuin menemään juuri paikalle kun anoppi oli mennytkin tytön kanssa muualle ja jättänyt pojan yksin. Parempi vaikkei oltaisi tekemisissä oikein yhtään!
Luottamus on mennyt anoppiin kokonaan eikä lapset ole sielä yökylässä olleet kuin 2 kertaa, ja silloinki suurin piirtein vain nukkuneet ja syöneet ilta ja aamupalan.
Anoppi on myös antanut imetyksessä, ruoka asioissa, allergioissa ja vaikka missä erittäin hienoja neuvoja vaikka hänellä ei ole mitään tietoa lasten allergioista tai onnistuneesta imetyksestä. Hän imetti kahtta lasta vain pari kk:tta ja itse täysimetin 6kk:tta ja toista täysimetin myös ja osaimetin 9 kk asti. Silti anoppi kehtasi kummallakin kerralla väittää että maito ei taida oikein riittää ym.! Ihan tajutonta!
Anopista olisi vaikka miten paljon klerrottavaa, mutta taidan jättää sanomatta ettei mene päivä enempää pilalle.
se kun hän tuppaa nenänsä jokaiseen meidän asiaan, jonka vain on saanut kuulla. Ja se että kaikki pitäisi tehdä hänen mukaansa. Mieleni olen monesti pahoittanut kun hän neuvoo miten pitäisi tehdä ilman että olen edes apua tai neuvoa pyytänyt. Sitten hän sukulaisille päivittelee kovaan ääneen kuinka me olemme tehneet sitä ja tätä ja vaikka hän niin sanoi että se pitää tehdä näin..
Hän ei ole koskaan hyväksynyt minua, kun mieheni jätti anopin suosikkiminiäehdokkaan minun vuokseni (en tiennyt mieheni seurustelevan tavatessani hänet).
Asuimme välillä 50 km:n päässä, näimme monta kertaa viikossa ja kerran ehdotti, että lapset voisivat asua heillä viikolla, jotta voisin keskittyä töihini. Käytännössä olisin siis antanut lapseni anopille.
Epäili myös, etteivät lapset saa hoidossani tarpeeksi ruokaa, käytti tällöin lapsiani tutulla lastenlääkärillä tarkastuksessa selkäni takana ja tunnusti sitten häpeillen, että lapset ovat lääkärin mielestyä ikäisekseen hyvin kehittyneitä, tosin hieman tanakoita (mieheni oli lapsena lihava). Yritti myös jatkuvasti tuputtaa lapsilleni ruokaa ja jäätelöäkin saavat edelleenkin joka ruuan jälkeen aamupalasta lähtien siellä ollessaan.
Kutsui lapsilleni itseään äidiksi näiden ensimmäiset kolme vuotta. Olisi myös halunnut käyttää lapsiamme neuvolassa minun sijastani.
Osti lapsille pulkat joululahjaksi ettei meidän tarvitse niitä ostaa ja lisäsi vielä, että niitä säilytetään sitten heillä (siis 50 km:n päässä). Ostin kuitenkin pulkat kotiinkin, koska tarvitsimme niitä joka päivä. Samoin oli muidenkin lahjojen kanssa.
Muutimme 300 km:n päähän, yökylään mentyämme minulle ei katettu ruokapöytään useimmiten lautasta, sillä voisinhan syödä lasten lautasilta heidän syötyään. Muutenkin kohtelu oli ikävää. Enää en käy siellä. Mies saa käydä lasten kanssa. Anoppi käy joskus meillä ja saa minulta viileän asiallisen kohtelun. Tässä oli siis vain murto-osa kokemastani.
Miten voikin anopit olla näin samankaltaisia ! Meiltä löytyy samoja ärsyttäviä piirteitä, kuin mitä aikaisemmin on lueteltu. Herkkujen syöttäminen; mummi on erikoistapaus, jonka ei tarvitse kunnioittaa karkkipäivää. Kaikenlainen lahjominen; tuo tullessaan tai kun mennään heille antaa lapsille (3kpl) AINA jotain pientä krääsää, joka sitten joko hajoaa tai jää johonkin lojumaan. Kohtelee lapsia epätasa-arvoisesti, helpoin on suosikki, jonka kanssa viettää aikaansa. Lupailee lapsille kaikenlaista (kesällä mennään Särkänniemeen) meiltä kysymättä eikä tietenkään pysty lupauksiaan toteuttamaan. Tietää kaiken tietysti aina paremmin, naureskelee kokemattomuudelle. Kritisoi ja neuvoo pyytämättä. Sotkeutuu minun ja miehen välisiin riitoihin, nimittelee lapselliseksi ja toteaa miehen olevan aina oikeassa. Sanoo suoraan että onpa teillä likaista ja alkaa siivota, järjestää kaapit oman mielensä mukaan järkevästi kun en itse ole ymmärtänyt. On kasvattanut poikansa niin mammanpojaksi, että pistää äitinsä kaiken edelle. Ja mikä rasittavinta, tälle anopille ei voi KOSKAAN puhua näistä asioista, koska hän loukkaantuu ja käy itkemään. Eihän anoppia saa itkettää !
Anoppi on tullut aina mielellään hoitamaan lapsiamme, mutta jälkeenpäin usein voivotellut tutuilleen miten rankkaa se on. Tarvitsemme hänen lapsenhoitopalveluaan siis n. 2krt/vuosi pari tuntia kerrallaan. Tämä johtuen siitä, että nuorimmainen on sen verran pieni, ettei välttämättä aina selviä vahingoittumatta näistä hoidoista. Anoppi kun mieluummin vaikka lukee vanhimmalle lapsellemme joka on tietysti helpoin hoidettava, kuin vahtii taaperoa.
anoppi suosii tyttärensä tytärtä. Minun raskaudet eivät ole kiinnostaneet ja toisesta raskaudesta kukaan ei edes onnitellut.
Tyttären tytär saa anopilta lahjoja, kuten vaatteita, minun lapset eivät saa mitään.
Kun käymme anopin luona, kyllä hän "moikat" lapsille sanoo, mutta siihen se sitten valitettavasti jääkin. En odota hänen olevan leikittäjä, mutta toivoisin kuitenkin jonkinlaista kontaktinottoa -turhaan.
Ihan loistava anoppi. Mun mielestä hän vois vaan enemmän sanoa mielipiteitä, eikä vaan miellyttää muita. Sanon itsekin melko suoraan mitä mieltä olen ja mitä ajattelen asioista. Sitten hän saattaa niistä puhua miehensä kanssa eikä alkuperäisesti mun kaa. Tuntuu oudolta. Ehkä hän on vähän arka.
Toinen asia mikä ihmetyttää on se vanhoillisuus ja marttyyrius, että hänestä naisen ja äidin on niin luonnollista jäädä lapsia kotiin hoitamaan, luopua harrastuksistaan ja omista menoistaan pitkälle lasten ja perheen takia. Ei millään ymmärrä, että mäkin tarviin olla myös oma persoonani eikä vain kotiäiti. Mieheni menot on yleensä aina ok, mutta jos kuulee mun käyneeni jossain niin hänestä se on niin rohkeeta ja ihmeellistä, että jättää nyt lapset isän hoitoon. Hah!
Ostaa aina lapsenlapsilleen ihan kauheesti ja kallista tavaraa tuliaisiksi ja lahjoiksi, vaikka ollaan sanottu ettei välttämättä tarvii tuoda mitään. Ihan itsenään voi tulla käymään. Ja tytöllemme aina nukke/ minikeittiötavaraa/ pinkkiä ja pojallemme aina autoja ja sinistä.. Olen kuulemma niin rohkeä kun käytän pojallamme esim. punaista. Huoh.. Sukupuolirooleista on ihan eri käsitykset.
Tulen anopin ja appiukon kanssa hyvin toimeen. Asumme kuitenkin hyvin lähellä toisiamme ja näemme lähes päivittäin, toki välillä on pidempiäkin taukoja. He ovat olleet korvaamattomana apuna lapsemme hoidossa, mutta toki näin läheisessä kanssakäymisessä tulee niitä ärsyttäviäkin asioita vastaan.
Anopissani ärsyttää:
- antaa lapsellemme pientäsyötävää jatkuvasti eikä suostu pitäytymään ruoka-ajoissa, vaikka niistä on sanottu monta monta monta kertaa (lapsi ei syö "oikeaa" ruokaa, jos mussuttaa vähän väliä jotain pientä välipalaa)
- antaa 1vee lapsellemme makeaa vaikka on kielletty
- syöttää omalla lusikalla tai antaa omasta lasistaan myös lapsellemme
- jos minulla on lapsen kanssa joku leikki / puuha kesken, hän tulee vähän matkan päähän kutsumaan lasta ja houkuttelemaan pois luotani jollain lelulla
- jos kutsun lasta luokseni tai syliini, hän tulee heti kutsumaan lasta toiseen suuntaan
- jos lapselle sattuu jokin pieni haaveri, ei hän luota äidin (minun) lohduttavaan voimaan vaan tulee kaappaamaan lasta pois minulta, tai jos lapsi on ensin hänellä, ei hän suostu antamaan sitä minulle (rauhoittuu tällä hetkellä nopeiten minun syliini)
- pakotti/opetti lapsemme imemään tuttia vauvana. Lapsemme ei halunnut, eikä tarvinnut tuttia, eikä sen käyttö olisi mielestäni ollut pakollista siinä vaiheessa. Anopilla oli kuitenkin kauhea tarve saada lapsi syömään tuttia ja aina oli pakottamassa sille tuttia suuhun. Erään kerran lapsi oli heillä hetken hoidossa vauvana ja kun tulimme tyttöä hakemaan, totesi hän "nyt se oppi syömään tuttia kun tarpeeksi tuputin!" ARGH
- edelleen, lapsen ollessa yli 1vee, anoppi on koko ajan työntämässä tuttia sen suuhun, vaikka me pyrimme vieroittamaan lasta tutista. Mieheni on kuulema ollut tuttiriippuvainen lähes kouluikään asti, joten pitäähän meidän lapsemmekin käyttää tuttia
- "tietää" välillä minua paremmin lapsemme rytmin ja tavat ja osaamistason
Mutta nämähän ovat loppujen lopuksi pieniä asioita, eivätkä mitenkään elämää kaada. Minulla on oikeasti hyvä anoppi ja välimmekin ovat hyvät.
Hän on vauvasta niin yli-innoissaan että ihan pelottaa! Hän on myös hysteerisen peloissaan ihan hölmöistä asioista ja oletan että tämä tulee myös voimistumaan ajan myötä. Välillä myös tuntuu että hän unohtaa että vauva on minun ja mieheni lapsi, ei hänen.
Istun pojan 2kk kanssa sohvalla, anoppi tulee siihen, "tuleks mummille, joo tule mummille", vie pojan käsistä. Kanniskelee ympäriinsä, kerjää poikaa ja vaimoa kylään joka päivä, vaihtoehtoisesti änkeää itse meille - jopa monta kertaa päivässä. Mummilla pitäisi pojan olla koko ajan - paitsi silloin kun mummi menee tupakille tai kun mummi juo "vähän" kaljaa!
Ymmärrän kyllä että tämä tulisi nähdä voimavarana ja niin varmaan myöhemmässä vaiheessa onkin, mutta pikkuvauvan kanssa oletan että tarvitsemme omaa aikaa asioiden opetteluun ja ihan omana perheenäkin olemiseen. Siihen eivät isovanhemmat heti kuulu niin tiiviisti!
Ei ymmärrä meidän perheympyrän päälle pätkän vertaa. Pitää itseään ensisijaisen tärkeänä tyyppinä ja kuulemma vaimolle ihmettelee, kun mulla alkaa sappi kiehumaan heti sillä sekunnilla kun hän astuu ovesta sisään ja alkaa järjestellä meidän tavaroita oman makunsa mukaisesti. Roskapussejakin pidettiin IHAN VÄÄRÄSSÄ KAAPISSA!
Piilovittuilee, yleensä silloin kun mieheni ja isänsä menevät vaikka ulos renkaita potkimaan, silloin aukeaa sanainen arkku, jotta mieheni ei kuule.
Mulla ei kuulemma ole mitään tekemistä poikani kanssa. Mä en ole pojalle toinen äiti, mä olen random täti joka ny vaan sattuu asumaan samassa osoitteessa anopin tyttären ja tyttärenpojan kanssa. Musta ei ole kuin kodinhoitajaksi ja vaipanvaihtajaksi eikä aina siihenkään, koska olen niin surkea luuseri. Ei suostu kutsumaan mua "äiskäksi", on kuulemma niin vaikea muistaa. Vaan kyllä vaimo on äiti ja hän itse on mummi, ja kaikki muutkin ovat mit' ovat - vain mä olen se random täti ja etunimellä kutsuttava.
Omaksi oikeudekseen hän on ottanut "totuuksien" latelemisen, mutta muilla tätä oikeutta ei sitten olekaan. Ts. hän saa sanoa töksäyttää ihan mitä vaan ilman sanktioita (tai sitten hänen sanoistaan loukkaantuva on pikkumainen ja lapsellinen), mutta annas olla jos joku menee sanomaan hänelle jotakin...
Mitäpä tähän lisäämään. Anoppi on AUKTORITEETTI!
puhui 3-vuotiaalle mm. seuraavan: "Teidän äitiä ei tarvita mihinkään, mummo voi antaa vauvalle pullosta maitoa ja sinä pärjäät jo muutenkin"...
Vähän tuohon kutsumisjuttuun liittyen. Jo synnärillä sain kuulla olevani random-täti jota ei tarvita mihinkään. Paitsi anopin rakkaan tyttären passaamiseen.
Kirjettäkin yritin sille kerran kirjoittaa erään suuren riidan jälkeen. Anoppipa paukkasikin meille takaisin omilla avaimillaan, ilmoittamatta (olin yksin kotona) ja kun kerroin, että kirjoitan kirjettä koska ei saada näitä asioita puhumalla selviksi, anoppi katsoi mua pitkin nenänvarttaan ja tuhahti: Minä en perusta kirjeistä!
Sitten se -taas vaihteeksi- haukkui mut pataluhaksi. Uhkaili järjestää pojasta huostaanoton, vielä sittenkin kun tyttärensä oli tullut paikalle. Kun vaimo alkoi anopin puheista itkemään, anoppi ylen hämmästyi ja syytteli tunnekuohusta raskaushormoneja.
Näitä uhkailuja on tullut senkin jälkeen... samoin kaikkea muuta paskaa... Mikä ihaninta, anoppi asuu 500 METRIN päässä meistä! Ja hänellä tosiaan omat avaimet meille.
Vaimo vain sietää tuota käytöstä. Liekö sitten joku verisiteellisyysjuttu, mutta omilta sukulaisiltani en koskaan hyväksyisi tuollaista, lähestymiskieltoa hakisin... mutta anopille en kai sitten voi mitään.
Kauhistuttaa, miten anoppi mahtaa suhtautua seuraavaan lapseemme, jonka synnytänkin minä. Ei varmaan ole lapsenlapsi hänelle ollenkaan. Ja huostaan kai pitäisi sekin ottaa.
Ja mitähän vielä...
Vaikka välit ovat suht hyvät, en haluaisi että olisi joka päivä tekemisissä!
Mutta se soittaa suoraan lapsille omaan puhelimeen ja kyselee: oletko syönyt? Mitä teet? yms.
Ärsyttävää!!!!
Suhteessamme häiritsee edelleen se, että anoppi ei aikoinaan olisi millään malttanut luopua pojastaan vaan kommentit ja käytös koko heidän perheeltään sai tuntemaan että minua ei heillä kaivattu. Asia kaivelee minua vieläkin vaikka asiasta on puhuttu ja olen sanonut suorat sanat.
Myös ensimmäistä lastamme ei käyty katsomassa paljoa ennen 2 ikävuotta, joka myös vaivaa. Nykyään lapsia on kaksi ja esikoinen vierailee mummolassa viikottain. Uusi vauva syntyi toukokuussa ja jostain syystä en voi sietää että anoppi ottaa häntä syliin...uskon että syy on siinä että muistan että hänen aikuiseen poikaansa ei olisi saanut koskea, joten eipä hänenkään tarvitse pieniä lapsiamme omia...
vaihteeksi jutun "Mikä miniässä ärsyttää?" tai vävyssä.. Ei aina näitä anoppi on p:stä juttuja..
Kiitos.
Aika pian häidemme jälkeen hän ilmoitti, että emme ole sukulaisia, vaikka olinkin mennyt naimisiin hänen ainoan poikansa kanssa.
Tapanani oli pyytänyt hänet ensimmäisinä vuosina jouluaattona luoksemme ajatellen, että hänen ei tarvitse olla yksin. No yhtenä aattona hän sitten tuumasi juuri jouluruu'at syötyään, että eipä päässyt tänä vuonna Veikko Hurstin joulujuhlaan. No siitä joulusta eteen päin hän on hienona Eiralasiruovana saanut minun puolestani nauttia Hurstin juhlasta :)
tuo "Pitkä tarina kerrottavana"-miniän kirjoitus.... minullakin riittäisi vaikka kuinka paljon. Eniten juuri ärsyttää anopin hurskastelu ja kulissin ylläpitäminen. Ja sitten kun tarvittaisiin henkistä tukea esim. keskenmenon takia (rv 19+), ei sano sanaakaan vaan häipyy kuukaudeksi mökille! Argh!
En jaksa edes kertoa, kuinka olen kyllästynyt anoppiini, joka on piikikäs, itseään kehuva, epäoikeudenmukainen ja kaksinaamainen. Olen mielestäni yrittänyt olla mukava, asiallinen ja kohtelias, mutta rajansa kaikella. Kohta ei anopilla ole asiaa meille, kun minä olen kotona ellei osaa käyttäytyä. Miehenikin on jo vihdoin ja viimein huomannut äitinsä todellisen luonteen. Harmittaa todella paljon hänen puolesta.