Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten voisin olla katkeroitumatta?
09.08.2010 |
Kaikki ei todellakaan alkanut kunniallisesti, eikä ole jatkunutkaan kunniallisesti. Minulla oli 10 vuotta ihanaa suhdetta alla kihlattuni kanssa, olimme juuri muuttaneet rakentamaamme unelmataloon, kun toinen mies tuli ja vei sydämeni!
En ollut ikinä pettänyt kihlattuani, edes harkinnut, mutta tämän miehen kanssa tiesin, että paluuta entiseen ei enää olisi. Mies oli naimisissa, mutta suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta taloineen ja lapsineen. Mies oli tosin käynyt kaikki lapsettomuushoidot läpi vaimonsa kanssa ja syy olisi nimenomaan miehessä. Emme siksi käyttäneet ehkäisyä, ja yllätys, yllätys, tulinkin raskaaksi kuukauden tapailumme jälkeen!
Kerroimme puolisoillemme tilanteesta. Olisin halunnut pitää lapsen, mutta siinä vaiheessa kaikki oli shokkia minulle (oma käyttäytymiseni, uusi rakkaus, aiheuttamani tuska kihlatulleni, rakentamamme talo...), joten päädyin aborttiin. Halusimme uuden miehen kanssa nauttia ensin kahdestaan ajastamme ja kävimme katsomassa yhdessä taloja.
Miehellä piti olla yksi ilta vielä vaimonsa kanssa, mutta sinä iltana vaimolla meni nilkka ja joutui olemaan muiden hoidettavana pari viikkoa. Sanoin, ettei aikamme ole viikosta kiinni ja mies jäi huolehtimaan vaimostaan. Siinä kohtaa suhteemme oli muka loppunut, mutta jatkoimme intohimoista suhdettamme salaa.
Muutaman kuukauden jälkeen tuli viesti: vaimolla todettiin pahanlaatuinen syöpä ja elinaikaa annettiin kaksi vuotta. Sen jälkeen emme etsineet enää yhteistä asuntoa miehen kanssa, mutta jatkoimme tapaamistamme edelleen. Rakastimme molemmat toisiamme, mutta minäkään en halunnut, että mies olisi siinä vaiheessa jättänyt vaimoaan.
Oma kihlaukseni purkautui ja jäin yksin rakentamaan taloa loppuun. Tapaamiset miehen kanssa jatkuivat, mutta jossain vaiheessa hän alkoi rakastaa jälleen vaimoaan. Syöpähoidot etenivät, kunnes ne keskeytettiin: vaimo oli raskaana! Koska takana oli niin monet lapsettomuushoidot, hän halusi pitää lapsen.
Raskaus oli vaikea, mutta terve vauva syntyi kolmisen viikkoa sitten. Miehen suhtautuminen minuun on muuttunut jälleen lämpimäksi ja rakastavaksi viimeisten 5 raskauskuukauden aikana. Vauvan synnyttyä mies luonnollisesti haluaa olla lapsensa lähettyvillä niin paljon kuin mahdollista ja antaa tälle kaiken. Pidämme päivittäin yhteyttä, mutta emme näe nyt muutamaan viikkoon.
Mies muuttaa perheensä kanssa suurempaan taloon. Tunnen syvää katkeruutta. MINUN piti olla se, jonka kanssa hän hankkii lapsen ja MEIDÄN piti muuttaa yhteiseen taloon, MEIDÄN piti nauttia yhdessä ja elää onnellisesti. Nyt seuraan sivusta, miten rakastamani mies tekee sen kaiken jonkun muun kanssa.
Toisaalta mies pitää minuun yhteyttä edelleen ja näemme edelleen ja silloin aikamme on upeaa kaikilla tasoilla ja molemmilla on hyvä olla toisen lähellä. Tapaamisten jälkeen olen kuitenkin yksin ja taas katkera.
Kyllä, olen toinen nainen ja suhteessa naimisissa olevaan mieheen, jolla on vastasyntynyt vauva ja jonka vaimo on syöpäsairas. Voitte moralisoida, miten saan nyt oikeutta, kun teen tällaista ja lähdin tällaiseen touhuun, mutta auttaako se jotain? Olen joka tapauksessa ahdistunut, masentunut, voimaton ja katkera, mutta yritän työskennellä, että tuo katkeruus ei ottaisi valtaa.
Rakastan miestä, enkä tekisi tällaista yhdenkään muun takia. Vaimon syövän toteamisesta tulee pian pari vuotta, joten suhteemme miehen kanssa jatkuu jo kolmatta vuotta. Pelkästä ihastumisesta ei ole kysymys. Minun kohdallani on raastavaa, etten tiedä, pitäisikö yrittää lähteä eteenpäin ilman miestä vai odotanko, että syöpä korjaa satonsa. Silloin saisin miehen ja lapsen, jolla ei olisi enää äitiä. Haluaisin olla lapselle äiti ja rakastaa häntä kuin omaa.
Olemme erittäin läheisiä miehen kanssa ja olemme eläneet rankat ajat läpi, mutta toisaalta minä olen kuitenkin ollut vain sivustakatsoja. Toivon, että saisin joskus oman elämän...
En tiedä, miten jaksaisin uskoa vielä kaikkeen. Miten jaksan seuraavaan päivään, kun seuraava päiväkin on vaan pelkkää tuskaa.
Kommentit (162)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli miten selitit itsellesi miehen rakastavan ja välittävän sinusta, vaikka jäi vaimonsa luokse nilkkavaivaan vedoten? Siis nilkkavaivaan vedoten, ei sillä pää kainalossa ollut. Aika heppoiset perusteet olla jättämättä puolisoaan jos muka sinua niin rakasti.
Miltä sinusta tuntuu se että mies panee paljaalla sekä sinua että vaimoaan? Oletko ajatellut rakastellessanne että mies on paria tuntia aikaisemmin voinut uittaa melaansa vaimossaan? Eikö sinulla okseta?
Kaiken tämän jälkeen miten olet voinut edes kuvitella että mies on rakastanut sinua? Tai edes välittänyt? Sanoa voi mitä vaan, teot kertoo totuuden.
Tiedän että kirjoittamani satuttaa sinua, ovathan ne julmia sanoja, mutta tarkoitukseni on herättää sinut. Sinä ihan oikeasti ansaitset parempaa. Joku voisi sanoa että ihan oikein sinulle, teitpäs paskan tempun kihlatullesi ja kärsi nyt. Mutta itse en ajattele niin. Teksteistäsi välittyy se kuinka pahoillasi olet siitä mitä teit kihlatullesi. Varmasti olet läksysi oppinut, etkä tee sitä enää kenellekään. Toivon että huomaat myös itsesi ansaitsevan oikean onnen. Onnen jossa sinun ei tarvitse odotella pieniä varastettuja onnenhetkiä vain silloin kun se toiselle sopii. Tiedän että jostain sen löydät, paremman miehen kanssa.
Eli miten selitit itsellesi miehen rakastavan ja välittävän sinusta, vaikka jäi vaimonsa luokse nilkkavaivaan vedoten? Siis nilkkavaivaan vedoten, ei sillä pää kainalossa ollut. Aika heppoiset perusteet olla jättämättä puolisoaan jos muka sinua niin rakasti.
Ihan samaa mietin. Että mies oikein palavasti halusi yhteisiä unelmia ja yhteistä tulevaisuutta, mutta kun vaimolta meni nilkka, niin siinä hujahtikin taas pari kuukautta sitä hoidellessa. Aika naurettavaa, että moiset tekosyyt on uponneet ja uppoavat yhä kakkosnaiselle. Ja sitten vielä oikein painotetaan kuinka uskomattoman upean rehellinen ja suora mies on ollut koko ajan. Huhhuijaa..
Esim. se, että voisit käyttää vedätyksenä raskautta. Ei kai miehesi ole kaiken muun lisäksi vielä äärettömän tyhmä? Kukaan selväpäinen ei nimittäin kaikkien lapsettomuushoitojen jälkeen uskoisi saattavansa panopuutaan raskaaksi jos kondomi vähän pyörisi...
Ap sinun kannattaa hakeutua novellin kirjoittajaksi Harlekiinityyppisille palstoille, ellet jo ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos huhuilusta, mutta olin elämässä loppuelämäni ensimmäisiä päiviä... Tapasin ihania ihmisiä, vanhoja tuttuja ja uusia, nauroin, hymyilin, mutta en myöskään voinut olla vuodattamatta jälleen kyyneleitä.
Edellisen kirjoitukseni jälkeen lähetin miehelle ehkä provosoiviakin viestejä, joissa totesin, että hänellä on aika hyvä tilanne, kun voi kotona leikkiä perhettä ja kotia ja on valmiina yhteiset tutut ja ympäristö ja minun kanssaan voi sitten saada sitä jännitystä ja tyydytyksen. Ym. & jne.
Olen provosoinut aiemminkin ja huomaan, kuinka selkeästi mies aina vihastuu niistä ja niin kävi nytkin, mutta viestien sisältö oli erilaista kuin aikaisemmin. Hän totesi esimerkiksi, että entä sitten vaikka olenkin pelkkä pano, kun kuitenkin molemmat nautimme siitä niin paljon! Ja että olen koko ajan tiennyt, että olen toinen! Ja että kyllä hän muualtakin saisi, jos haluaisi!
Sain nuo kommentit omilla provoviesteilläni, mutta kyllä olen ollut TYHMÄ!! HELVETIN TYHMÄ IDIOOTTI! Ja minäkin olen aina ollut muuten fiksu ja järkevä nuori nainen!
Pyydän syvästi anteeksi niiltä, jotka arvostelivat jo aikaisemmin, mutta en uskonut, enkä halunnut nähdä tilannetta. Vaikka odottaisin, niin kyllä tulisi aina muita tekosyitä, että suhde ei alkaisi oikeasti. Ja jos alkaisikin, niin miten voisin luottaa mieheen, kun olen nähnyt, mitä hän tekee vaimolleen, jota sanoo rakastavansa.
En jaksaisi selitellä ja analysoida sitä, miten olen minkäkin asian selittänyt itselleni. Olen ollut vain umpirakastunut ja silloin sitä luottaa toisen ihmisen hyvyyteen ja haluaa, että rakkaalla ihmisellä on kaikki hyvin. Ja kuulee vain sanat, joissa mies järjestelee ja haluaa tavata, odottaa hetkiämme ja miten hyvä niissä hetkissä on olla, kun niitä vihdoin on. Niissä kohdissa olen tuntenut itseni kokonaiseksi.
Kun suhteemme alkoi, olimme molemmat hyvissä parisuhteissa, joissa ei ollut mitään vikaa ja halusimme tehdä erot mahdollisimman "siististi", jos eroja ikinä niin voi tehdä. Kun minullakin oli sama tilanne, ymmärrystä riitti ja pitkämielisyyttä...
En ole paljastamassa itseäni (muuta kuin saunaan mennessäni ;), enkä koe, että kenenkään muunkaan sitä tarvitsisi tehdä, koska en näe sille tarvetta tällä hetkellä. Katson tällä fiiliksellä nyt tilannetta hiukan aikaa.
Kyllä tulee hetkiä, kun kadun syvästi, että olen lähtenyt tähän eroamisprosessiin miehestä. Kaipaan ja ikävöin häntä kaikilla tasoilla, mutta jotenkin siitä on selvittävä. Tulen lukemaan näitä viestejä sitten, kun kaipaan muistutusta, että se mies on todellakin ääliö sika! Se ei voi kohdella minua enää niin ala-arvoisesti.
kanssa perheen, jos hänen vaimonsa kuolisi ? Oletko kysynyt mieheltä, että haluaako hän että sinä odotat häntä vai haluaako hänkin, että jatkat elämääsi. Kiinostaako se häntä ollenkaan ?
Niin, tunnen itsekin itseni säälittäväksi. Ennen olin kunnianhimoinen ja pidin elämästäni. Kaikki oli hyvin ja nyt elämäni on kuin jostain harlekiinista! Kunnianhimoni on kadonnut ja itken lähes päivittäin, vaikka toisaalta melko läheisetkään ihmiset eivät tiedä mitään ahdingostani. Ja sallin tämän kaiken itselleni! Ihan itse! Jos sitä tunnetta ei olisi, kun olen miehen kanssa... en miettisi enää hetkeäkään, miksi olen vielä tässä. Mutta se tunne ja ne hetket ovat elämäni. Helvetti sentään, miten säälittävältä tämä kuulostaa!!! Tiedän!!! Tekisin mitä vain... jos joudun odottamaan jonkun aikaa, ei se ole mitään, jos loppuelämä on yhteinen... Tiedän, että sitä ei ehkä vaan koskaan tule... Mutta jos ja kun jatkan OMAA elämääni, mitä teen miehelle? Jätän vain oman onnen nojaan ja hän jatkaa tyytyväisenä elämäänsä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Otsikossani kysyn, miten voisin olla katkeroitumatta? Jos kaikki on ollut turhaa ja olen heittänyt upeita asioita hukkaan turhan takia, olenko tyytyväinen, kun mies saa iloisena porskuttaa elämäänsä eteenpäin? Kosto ei ehkä ole hyvä asia, mutta siinä kohtaa janoaisin oikeudenmukaisuutta... Siinä kohtaa rakkaus olisi päättynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon kaikkea hyvää Sinulle Ap.
Olen sitä mieltä että "alhaisinta" pettämistä on se kun petetään sairasta tai raskaana olevaa vaimoa, eli henkilöä joka eniten tarvitsisi puolisonsa tukea ja uskollisuutta vaikeina aikoina.
Näissä tilanteissa mies mitataan, tämä sinun miehesi
ei herätä kunnioitusta, tuhlaat häneen valtavasti tunteita joita hän ei ansaitse. En voisi koskaan kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa rakastaa tällaista nilkkiä. Varmasti hän tarjoaa hyvää seksiä, ei kai syöpäsairas vaimo ole kovin innokas.
Halpaa, rumaa, irstasta ja selkärangatonta touhua hänen osaltaan. Kammottava mies, anteeksi vain!
Ja mitä sitten kun vaimo kuolisi, kuin voisitte aloittaa parisuhteen näistä lähtökohdista, mitä kaunista suhteessanne olisi? Lähtökohdathan olisivat kovin huonot...
että vaimo kuolisi niin ihana yhteiselo uuden naisen kanssa tuskin olisi ensimmäisenä mielessä.Ja jos jostain syystä näin kävisi niin jossain vaiheessa alkaisi pettäminen taas jonkun toisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis onks tää vitsi? Suomen Kauniit ja rohkeat live action!
Siis onks tää vitsi? Suomen Kauniit ja rohkeat live action!
Johan se on moneen kertaan todettu, että ap on tarinankertoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehellä piti olla yksi ilta vielä vaimonsa kanssa, mutta sinä iltana vaimolla meni nilkka ja joutui olemaan muiden hoidettavana pari viikkoa. Sanoin, ettei aikamme ole viikosta kiinni ja mies jäi huolehtimaan vaimostaan. Siinä kohtaa suhteemme oli muka loppunut, mutta jatkoimme intohimoista suhdettamme salaa.Muutaman kuukauden jälkeen tuli viesti: vaimolla todettiin pahanlaatuinen syöpä ja elinaikaa annettiin kaksi vuotta. Sen jälkeen emme etsineet enää yhteistä asuntoa miehen kanssa, mutta jatkoimme tapaamistamme edelleen. Rakastimme molemmat toisiamme, mutta minäkään en halunnut, että mies olisi siinä vaiheessa jättänyt vaimoaan.
Tämä lainattu tiivistää mun mielestä kaiken oleellisen. Ihan huttuahan tuo on ollut, varmaan alusta lähtien. Vai kuinka todellista ihan oikeasti on, että vaimon nilkka menee juuri viimeisenä yhteisenä iltana? Ja että miehen on oltava vaimoaan auttamassa pari viikkoa? Tai että pahanlaatuinen syöpä (ja elinaikaa luvataan 2 vuotta) iskee juuri mahdollisen eron häämöttäessä. Haloo! Oletko todella noin sinisilmäinen ja kaiken uskova? Mieshän rakastaa vaimoaan, eikä tahdo hänestä oikeasti erota, mutta tuntee sua kohtaan jotakin seksuaalista vetoa ja käyttää sua hyväkseen siinä sivussa. Ja sä olet hyväuskoisena mennyt lankaan, pilannut vielä oman rakkaussuhteesi kihlattusi kanssa. Täähän on ihan kuin joku epäuskottava juoni Kaunareista.
Olet ollut pahemman luokan manipuloijan kynsissä. Tekemäsi abortti oli kaikista pahin virhe, tai ehkä se oli sittenkin paras vaihtoehto: näinhän pettäjämiehen todellinen luonne paljastui. Mielenkiintoista on, että sinä olet ikään kuin antanut suostumuksesi kaikille miehen myönnytyksille oikeaa vaimoaan kohtaan. Sanoit ettei aikanne ole viikosta kiinni, etkä tahtonut että mies jättäisi vaimoaan tuon hyytävän (mutta todnäk keksityn) syöpädiagnoosin jälkeen. Mieshän on noilla jutuillaan vain ostanut lisäaikaa seksisuhteellenne, ei hän ole missään vaiheessa ollut oikeasti vaimoaan jättämässä, pahoittelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http://www.ed-list.com/ viagra 359021 http://www.lifeinsurplans.com/ affordable life insurance 547 http://www.chooseautoinsuronline.com/ nj car insurance =D
Niinpä. Olen elänyt helvettiä ja maksanut elämälläni tekojani, joista en ole ylpeä, mutta toisaalta en osaa vieläkään katua, koska en uskonut kokevani sellaista tunnetta ja toisaalta, kun kaikki on ollut niin pienestä kiinni.
Sitä vaan mietin, että pitäisikö miehenkin maksaa jossain vaiheessa?? Hänhän se on tässä se, joka elää kahta elämää.
Jos olisin tarpeeksi katkera... yksi pieni soitto, yksi pieni tekstiviesti...
Syöpä ei ole enää syy olla yhdessä. Ihan aluksi se ehkä oli, mutta syöpädiagnoosi auttoi miestä huomaamaan, että vaimo onkin tärkeä... Mies on kyllä rehellisesti kertonut, että rakastaa taas vaimoaan. Ihmettelen kyllä itsekin, mitä hel****iä minä tässä enää teen! Mutta kuitenkaan asia ei ole noin suoraviivainen! On toisaalta ja toisaalta, "muttia" ja "muttia"...
Ei mies ole valehdellut mistään, sen tiedän. Lääkärit olivat sanoneet, että lapsen saanti ei ole mahdotonta, mutta tarvitaan onnenkantamoisia.
"Ala elää omaa elämääsi" - siinä olet ehkä oikeassa, mutta "viimeistelenkö" suhteen? Jos olisin itse vaimon paikalla, haluaisinko tietää miehen puuhista? Vai päästänkö miehen vain menemään kuin kissa veräjästä? "Mukavaa oli, mutta nyt voi keskittyä taas perheeseen. Ihan itsepä lähdit rikkomaan oman suhteesi kihlattusi kanssa."
....aluksi mennä..
Odotin myös tällaisia viestejä. Aihe on arka ja se satuttaa puolin ja toisin.
Mietin lenkillä, toivooko kirjoittaja tuota, koska olen nainen? Tiedän tekeväni kyllä väärin, mutta onko kirjoittajan mielestä mies viaton? Onko nainen tässä se, joka kavalasti viekoittelee ja pettää?
Lisäksi mitä kirjoittaja tai kukaan muukaan hyötyy siitä, että joku on katkera ja yksinäinen koko elämänsä? Eiköhän maailmassa ole pahaa oloa jo ihan tarpeeksi muutenkin?
Tiesin saavani kritiikkiä kirjoitukseeni. Kerroin tilanteeni n. 1,5 vuotta sitten hollantilaiselle tutulleni (silloin ei ollut vauvasta tietoakaan) ja hän kaivoi yllätyksekseni muutaman vuoden takaisen best seller -kirjan, joka on käännetty useille kielille, myös suomeksi:
Ray Kluun: Vaimo kävi lääkärissä
Kirja perustuu tositapahtumiin ja sai ilmestyessään laajaa huomiota. Sitä kiiteltiin ja kritisoitiin. Olin ällistynyt kirjan sisällöstä peilatessani sitä omaan elämääni!
Otin vähän aikaa sitten yhteyttä kirjailijaan ja kysyin, miten tarina jatkui tosielämässä siitä, mihin se päättyi kirjassa. Todellisuudessa miehen ja rakastajattaren suhde päättyi, kun vaimo kuoli, mutta se alkoi pian uudestaan ja nyt he ovat naimisissa ja heillä on kolme lasta, joista vanhin on siis miehen ja syöpään kuolleen vaimon lapsi.
Kaikille ei käy noin onnellisesti ja tiedän, että on olemassa tuhansia naisia, jotka kuvittelevat saavuttavansa jotain rakastamalla ja odottamalla. Ehkä olen yksi heistä, vaikka minunkin mielestäni sellaiset naiset ovat säälittäviä. Sitä vain kuvittelee, että oma tarina on jotenkin erilainen...
minusta sinun kannattaisi ajatella, että olet itse vastuussa omasta elämästäsi ja onnellisuudestasi. Nythän sysäät sen muiden hartioille, koska odotat heiltä tekoja ta päätöksiä.
AP:hän tyrmää jääräpäisesti kaikki vastaukset ja jänkkää miehen rakkautta ja rehellisyyttä ja "epäonnea" suhteessa. Hän on päättänyt uskoa niin, enkä usko että kukaan ulkopuolinen saa häntä luopumaan uskostaan.
Pitäisikö tempoilla elämääni johonkin suuntaan sen takia, että joku on jotakin mieltä täällä??
Skannailen täällä omia tuntemuksiani ja ajatuksiani ja olenkin saanut hyviä kommentteja!
Alue: Aihe vapaa
Onko vaimon etunimessä kirjain N? Mikä on vauvan nimen viimeinen kirjain?
Ei vastakysymyksiä.
Jos olet niin innokas, että joku muu paljastaa sinut, niin kerro vastaukset kysymyksiini, niin voin sanoa onko kyse samasta tapauksesta.
Vai oletko Porvoosta?