Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten voisin olla katkeroitumatta?
09.08.2010 |
Kaikki ei todellakaan alkanut kunniallisesti, eikä ole jatkunutkaan kunniallisesti. Minulla oli 10 vuotta ihanaa suhdetta alla kihlattuni kanssa, olimme juuri muuttaneet rakentamaamme unelmataloon, kun toinen mies tuli ja vei sydämeni!
En ollut ikinä pettänyt kihlattuani, edes harkinnut, mutta tämän miehen kanssa tiesin, että paluuta entiseen ei enää olisi. Mies oli naimisissa, mutta suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta taloineen ja lapsineen. Mies oli tosin käynyt kaikki lapsettomuushoidot läpi vaimonsa kanssa ja syy olisi nimenomaan miehessä. Emme siksi käyttäneet ehkäisyä, ja yllätys, yllätys, tulinkin raskaaksi kuukauden tapailumme jälkeen!
Kerroimme puolisoillemme tilanteesta. Olisin halunnut pitää lapsen, mutta siinä vaiheessa kaikki oli shokkia minulle (oma käyttäytymiseni, uusi rakkaus, aiheuttamani tuska kihlatulleni, rakentamamme talo...), joten päädyin aborttiin. Halusimme uuden miehen kanssa nauttia ensin kahdestaan ajastamme ja kävimme katsomassa yhdessä taloja.
Miehellä piti olla yksi ilta vielä vaimonsa kanssa, mutta sinä iltana vaimolla meni nilkka ja joutui olemaan muiden hoidettavana pari viikkoa. Sanoin, ettei aikamme ole viikosta kiinni ja mies jäi huolehtimaan vaimostaan. Siinä kohtaa suhteemme oli muka loppunut, mutta jatkoimme intohimoista suhdettamme salaa.
Muutaman kuukauden jälkeen tuli viesti: vaimolla todettiin pahanlaatuinen syöpä ja elinaikaa annettiin kaksi vuotta. Sen jälkeen emme etsineet enää yhteistä asuntoa miehen kanssa, mutta jatkoimme tapaamistamme edelleen. Rakastimme molemmat toisiamme, mutta minäkään en halunnut, että mies olisi siinä vaiheessa jättänyt vaimoaan.
Oma kihlaukseni purkautui ja jäin yksin rakentamaan taloa loppuun. Tapaamiset miehen kanssa jatkuivat, mutta jossain vaiheessa hän alkoi rakastaa jälleen vaimoaan. Syöpähoidot etenivät, kunnes ne keskeytettiin: vaimo oli raskaana! Koska takana oli niin monet lapsettomuushoidot, hän halusi pitää lapsen.
Raskaus oli vaikea, mutta terve vauva syntyi kolmisen viikkoa sitten. Miehen suhtautuminen minuun on muuttunut jälleen lämpimäksi ja rakastavaksi viimeisten 5 raskauskuukauden aikana. Vauvan synnyttyä mies luonnollisesti haluaa olla lapsensa lähettyvillä niin paljon kuin mahdollista ja antaa tälle kaiken. Pidämme päivittäin yhteyttä, mutta emme näe nyt muutamaan viikkoon.
Mies muuttaa perheensä kanssa suurempaan taloon. Tunnen syvää katkeruutta. MINUN piti olla se, jonka kanssa hän hankkii lapsen ja MEIDÄN piti muuttaa yhteiseen taloon, MEIDÄN piti nauttia yhdessä ja elää onnellisesti. Nyt seuraan sivusta, miten rakastamani mies tekee sen kaiken jonkun muun kanssa.
Toisaalta mies pitää minuun yhteyttä edelleen ja näemme edelleen ja silloin aikamme on upeaa kaikilla tasoilla ja molemmilla on hyvä olla toisen lähellä. Tapaamisten jälkeen olen kuitenkin yksin ja taas katkera.
Kyllä, olen toinen nainen ja suhteessa naimisissa olevaan mieheen, jolla on vastasyntynyt vauva ja jonka vaimo on syöpäsairas. Voitte moralisoida, miten saan nyt oikeutta, kun teen tällaista ja lähdin tällaiseen touhuun, mutta auttaako se jotain? Olen joka tapauksessa ahdistunut, masentunut, voimaton ja katkera, mutta yritän työskennellä, että tuo katkeruus ei ottaisi valtaa.
Rakastan miestä, enkä tekisi tällaista yhdenkään muun takia. Vaimon syövän toteamisesta tulee pian pari vuotta, joten suhteemme miehen kanssa jatkuu jo kolmatta vuotta. Pelkästä ihastumisesta ei ole kysymys. Minun kohdallani on raastavaa, etten tiedä, pitäisikö yrittää lähteä eteenpäin ilman miestä vai odotanko, että syöpä korjaa satonsa. Silloin saisin miehen ja lapsen, jolla ei olisi enää äitiä. Haluaisin olla lapselle äiti ja rakastaa häntä kuin omaa.
Olemme erittäin läheisiä miehen kanssa ja olemme eläneet rankat ajat läpi, mutta toisaalta minä olen kuitenkin ollut vain sivustakatsoja. Toivon, että saisin joskus oman elämän...
En tiedä, miten jaksaisin uskoa vielä kaikkeen. Miten jaksan seuraavaan päivään, kun seuraava päiväkin on vaan pelkkää tuskaa.
Kommentit (162)
kerron sinulle sairaanhoitajana muutaman faktan nyt joista mies on sinulle valehdellut. Ensinnäkin, kun syöpä todetaan, ei aleta ensimmäisenä miettiä paljonko elinaikaa on jäljellä, vaan aloitetaan hoidot ja katsotaan miten ne tehoavat, tehdään hoitosuunnitelma. Milloinkaan kukaan lääkäri ei pysty antamaan tuollaista arviota, että elinaikaa olisi 2 vuotta jäljellä. Elinajan arvio voidaan antaa silloin, kun mitään ei ole enää tehtävissä, ja syövän hoito on lähinnä oireita ja kipuja lievittävää, eikä parantumisesta ole toiveita enää. Tällöinkin arviot elinajasta ovat sellaisia kuten joitakin viikkoja, muutama kuukausi -tyyppisiä. Mutta ei koskaan vuosia.
Lisäksi ihan ihmisenä minusta tuntuu, että tuo että mies ei halua että kyselet vaimon syövästä kertoo siitä, että hän ei vaan viitsi keksiä mitään kerrottavaa sinulle, ja siksi syyllistää sinua "älä viitsi kysellä siitä, ymmärräthän...".
Tottakai mies on mustasukkainen sinusta, omasta helposta kuuliaisesta panostaan, jos kuulee sinulla olevan muitakin. Tämän ei pidä missään nimessä imarrella sinua, vaan saada sinut tajuamaan, että mies ei ajattele sinua, ja sinun onneasi, vaan pelkästää omaa etuaan. Jos hän sinua rakastaisi, hänhän toivoisi sinulle onnea ja hyvää jatkoa elämässä, siihen saakka ainakin kunnes se vaimo mahdollisesti joskus kuolee.
Toinen ajatus tuli mieleeni, kun kirjoitit että jos itse jäät auton alle, on siinä syy mikset ole saanut lapsia. Syy siihen ettet ole saanut lapsia, on se että teit abortin, ei mikään muu.
Toivon että pääset irti tästä tuhon kierteestä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Enpä olekaan käynyt täällä pitkään aikaan. Kiva, että jotkut jaksavat vielä kommentoida! :-)
Niille, jotka väittävät, että tarinani on diipadaapaa ja keksittyä, sanon, että kunpa olisikin!
Vaimon syövän toteamisesta tulee kuluneeksi marraskuussa kaksi vuotta. Ennusteet ovat AINA vain ennusteita ja silloin tällöin kuulee tarinoita, kuinka on elänyt jopa 20 vuotta, vaikka olisi annettu vaikka vain kaksi viikkoa elinaikaa. Juuri tämä fakta on suurin ahdistukseni aiheuttaja. KUKAAN ei voi sanoa varmuudella mitä siinä tapahtuu.
Ja totta hitossa koen helvetin vääränä sen, että odotan, että joku kuolee!! Itseltäni meni pitkään, että pystyin toteamaan sen edes itselleni! Ja kun sen kirjoitan täällä suoraan, tietysti minua pidetään tunteettomana ja kylmänä "bitchinä".
Odotan siis sitä, että minulle rakkaan ihmisen tärkeä läheinen kuolee ja se tapahtuma aiheuttaa suurta surua ja suuren menetyksen tuolle ihmiselle. Kärjistäen siis, toivon suurta menetystä henkilölle, joka on todella rakas ja tärkeä minulle! Tässä on todellakin aivan valtava ristiriita!!
Olen perustellut itselleni asiaa siten, että itse en voi vaikuttaa syöpään. Jos se on levitäkseen, se leviää.
Kerroin tarinani viikolla eräälle henkilölle (paljon vanhempi miespuolinen) ja provosoin häntä, että ehkä tämä rakastajani vain hyväksikäyttää minua yms., mutta kuulija ei uskonut siihen, vaan oli sitä mieltä, että mukana on myös paljon vahvaa, aitoa tunnetta.
Oli miten oli, tarina on hiukan edennyt. Olen hiukan ihastunut erääseen toiseen mieheen - vihdoinkin edes jotain pientä kiinnostusta johonkin muuhun suuntaan ja tunne on molemminpuoleista! Tämä uusi tuttavuus asuu muutaman sadan kilometrin päässä ja tapasimme kesällä tilaisuudessa, jossa olin rakastajani kanssa. Rakastajani tietää, että olen lähetellyt muutaman viestin (aika laimea ilmaisu, kun ollaan jopa tavattu pari kertaa) tämän henkilön kanssa ja rakastajani on ollut aika mustasukkainen :-) Jos viestittelisin jonkun muun ulkopuolisen miehen kanssa, se ei saisi niin vahvaa tunnereaktiota aikaan, kuin juuri tämä mies!
Ja vanha lainalaisuus menee, että kun alkaa luopua jostain, saakin sen itselleen... Rakastajani on alkanut esim. nähdä taas kuumia unia meistä ja järjestelee paljon innokkaammin tapaamisia, soittelee jatkuvasti ym.
Olen sopinut, että tapaan tämän uuden orastavan ihastukseni ensi viikolla ja tietysti samaan iltaan on rakastajani järjestämässä tapaamista! Tuota jälkimmäistä olen tällä kertaa yrittänyt siirtää, mutta hän aikoo olla paikalla joka tapauksessa, vaikka minä en olisi.
Jos saisin valita, ottaisin edelleen ehdottomasti tutun rakkaan miehen elääkseni hänen vierellään aina, mutta pelkkänä rakastajana aion ensi viikolla antaa hänelle pakit ja katsoa, mitä pienestä ihastuksesta voisi kehkeytyä! :-) Jos ei toimi, niin seuraavalla viikolla voin olla taas vanha tuttu rakastaja - eihän se mies mihinkään lähde, kun on vaimo, lapsi jne. ;-)