Miten vauva-ajan ja pienten lasten tuomasta järkyttävästä univajeesta ei enempää kirjoiteta???

meillä ei kyllä yksikään lapsista ole koskaan ollut mun unettomuuden syynä. kannattaa opettaa siihen että öisin nukutaan.

meillä ei kyllä yksikään lapsista ole koskaan ollut mun unettomuuden syynä. kannattaa opettaa siihen että öisin nukutaan.

kun ei tätä ole kukaan huomannut! Näinhän se tosiaan pitääkin tehdä!

meillä ei kyllä yksikään lapsista ole koskaan ollut mun unettomuuden syynä. kannattaa opettaa siihen että öisin nukutaan.

sairasta lasta ei niin vain opetetakaan. Meillä on allergiset lapset joilla on monta yötä mennyt itkemiseksi sen vuoksi että ehtineet lattialta napata pienen pienen palan ruisleipää tai perunaa. Tai on kokeiltu jotain uutta ruoka-ainetta joka ei ole sopinukaan. Siihen lisäksi molemmat ovat sairastelleet paljon, parin viikon välein kuumeessa tai nuhassa, jotka haittaavat unta.

kommentoida noin yksisilmäisesti, kun täällä ihmiset ovat todella tilittäneet toivottomuuttaan ja voimien äärirajoilla olemista :o( Jos sinulla asiat onkin hyvin, luulisi sen poikivan kiitollisuuden mukanaan tuomaa empatiaakin. Toistoksi vielä rautalankamalli: osa lapsista valvottaa ihan terveydellisistäkin syistä!!!! Ja oli syy MIKÄ TAHANSA, jos ihminen ei saa nukkua tarvitsemaansa määrää, se aiheuttaa ongelmia koska uni on fyysinen perustarve, ei mikään luxusylellisyys.

Jatkuvan heräilyn tuomaa tuskaa ei tajua kukaan joka ei ole samaa kokenut.



Mulla on nyt reilu kolme vuotta siitä kun olen viimeksi nukkunut hyvin.



Mua on auttanut se, että viikonloppuisin saan lojua toisen aamun sängyssä. Nukun myös päiväunia viikonloppuisin. Vauva-aikaan tehtiin niin, että mies lähti lapsen kanssa pois kotoa, jotta sain nukuttua rauhassa. Nyt esikoinen nukkuu ihan hyvin parin tunnen päiväunet, joten sen verran on aikaa.



Toinen on se, että mä sain sovittua vauva-aikana itselleni nukkumapaikan. Menin naapuriin nukkumaan. He tulivat kotiin viiden jälkeen, mies tuli kotiin kahden aikaan ja mä lähdin naapuriin nukkumaan, mulla siis oli avain.



Muutaman kerran sain nukuttua yön hotellissakin.



Siinä on vielä se, että kun on tarpeeksi heräillyt, ei osaa nukkua vaikka olisi tilaisuuskin.



Hyvä huomio oli sekin, että toiset kestää heräilyä paremmin kuin toiset. Sama juttu kuin kipukynnyksessä. Mä heräsin ekan vuoden noin tunnin välein. Siis ei vauva välttämättä herännyt, mutta minä heräsin.

omani on syntymästään asti nukkunut hyvin ja pitkään.

En ole eläessäni saanut nukkua näin hyvin,

ei aikaisia herätyksiä töihin,

ei lyhyitä unia myöhäisen iltavuoron ja aikaisen aamuvuoron välillä.

Nukkuminen on ihanaa, saa herätä rauhassa vauvan kanssa melkeinpä lounasaikaan.

Tarkoitus ei ole laittaa suolaa haavoihin, tuoda vain esille että jotkut vauvat nukkuvat eivät vain valvo

omani on syntymästään asti nukkunut hyvin ja pitkään.

En ole eläessäni saanut nukkua näin hyvin,

ei aikaisia herätyksiä töihin,

ei lyhyitä unia myöhäisen iltavuoron ja aikaisen aamuvuoron välillä.

Nukkuminen on ihanaa, saa herätä rauhassa vauvan kanssa melkeinpä lounasaikaan.

Tarkoitus ei ole laittaa suolaa haavoihin, tuoda vain esille että jotkut vauvat nukkuvat eivät vain valvo

Nauti, on se niin luksusta kun saa nukkua. Joskus mekin saadaan nukkua hyvin. Viimeistään sitten ku nuorin on 18v, potkasen sen ovesta pihalle omaan kämppään asumaan ja soittaa saa mutta ei yhtenäkään aamuna ennen klo 12. =)

Vai oletko vain lomalla sen pienemmän kanssa?

Mä en ole nukkunut yhtäkään yötä kokonaan, vaan yöunet 4 vuoden aikana olleet 3-6 tuntia sisältäen heräilyä 2-4 kertaa yössä.

Ja ihan ok olo ollut koko ajan.

Kaikkeen tottuu.



t.Kolmen äiti

Ja ihan ok olo ollut koko ajan.

Kaikkeen tottuu.

ihmisten elimistöt ovat erilaisia ja unentarve on yksilöllistä. Mieheni on ihan tajuissaan valvottuaan koko yön, minä en. En tiedä miten ominaisuutta voisi kehittää.

Esikoisen vauva-aikana minulle tuli myöskin nukkumisongelmia: en pystynyt nukahtamaan öisin, koska valvoin ja odotin koska vauva taas herää ja kuulostelin pienimpiäkin risahduksia. Sitten huomasin nukahtavani aina, kun otin vauvan viereeni rinnalle syömään. Niinpä aloimme nukkua perhepedissä vauvan kanssa ja siihen loppuivat nukkumisongelmani. Vauva ei juuri itkenyt, koska sai maitoa heti kun halusi enkä minä edes kunnolla herännyt imetykseen.



Olen nukkunut perhepedissä kaikkien kolmen lapseni kanssa ja se on toiminut hyvin. Tietysti joskus vauva itkee muutakin kuin nälkäänsä mutta yleensä se äidin läsnäolo on rauhoittanut nopeasti. Nyt odotan neljättä lasta ja hänkin tulee varmaankin nukkumaan vieressäni.



Kaikille tämä ei tietenkään sovi. Minullakin on ystäviä, jotka eivät voisi kuvitellakaan nukkuvansa samassa sängyssä lapsen kanssa, he eivät silloin pystyisi nukkumaan. Mutta niille, joille se sopii se voisi olla hyvä ratkaisu uniongelmiin?

Koska sen ajatellaan kuuluvan asiaan, Minusta sen EI pitäisi kuulua asiaan. Minusta sivistysvaltiossa ei pitäisi olla sellaista tilannetta, että naiset istuvat sohvan reunalla ja huutoitkevät, koska ovat niin väsyneitä. Ei pitäisi kuulua asiaan, että ap:n kaltaiset tavalliset äidit leikittelevät itsemurhan ajatuksella univajeen takia.



Mutta koska äiditkin ajattelevat "sen kuuluvan asiaan" ja kohauttelevat olkiaan niille vuosille, jotka ovat kadonneet heidän elämästään, kierre jatkuu. Naiset purevat hammasta ja kiristävät itsestään vielä yhden yön ja päivän ja sen jälkeen toisen ja toisen. Täytyyhän heidänkin jaksaa, kun muutkin jaksavat... :(



Miehen osallistuminen yövalvomisiin on ihan ehdotonta!

että ap:n kaltaiset tavalliset äidit leikittelevät itsemurhan ajatuksella univajeen takia.

Meillä oli se tilanne että lapsi rupesi n 8kk ikäisenä heräämään kerran tunnissa. Sillä oli allergioita ja astmakin puhkesi mutta eihän noille nyt mitään tehdä kun se "kuuluu asiaan". Muutaman kuukauden kun tuota harrastaa niin kovapäisempikin menee vähän sekaisin. Minä ajattelin joinain päivinä ihan tosissani että ikkunasta hyppääminen on ainut keino päästä tilanteesta eroon. En siis normaaliälleissäni koskaan edes harkitsisi tuota tms mutta silloin ajatus tuntui ihan luonnolliselta. Jälkikäteen puistattaa.

lapsi (siis kolmas)söi pitkin yötä vielä reilu vuoden vanhana 22 kertaa yössä!!

Podin migreenin oireita ilman pääsärkyä eli näkökentästä meni puolet aina välillä ja pysyvänä oireena on jäänyt änkytys ja puhumisongelmia, joka ilmaantuu vieläkin jos on takana huonosti nukuttu yö/liian lyhyt yö.

Että kyllä vaikuttaa aivoihin...

jaksamista. Älä välitä ilkeistä kommenteista. Pikkulapsivaihe on raskas valvomisineen. On lapsia, jotka eivät juurikaan valvota, mutta suurin osa valvottaa. Muutama neuvo:



A) Jos talous sallii, älä mene vielä töihin. Uniasiat vain pahenevat hoidon ja sairastelujen myötä. Töissäkäyminen ja pienet lapset on todella raskas yhdistelmä.



b) Ajattele, että tilanne ei ole pysyvä. Vuoden päästä on jo helpompaa.



c) Käy järkevällä lääkärillä, joka määrää nukahtamislääkkeitä. Ne eivät tee tokkuraiseksi, mutta auttavat nukkumaan, kun nukut eri huoneessa. Nämä lääkkeet auttavat usein jo siten, että ihminen nukkuu paremmin, kun tietää hätätilanteessa lääkkeitä olevan saatavilla. NYT YÖT PUOLIKSI MIEHEN KANSSA. Muu ei auta.

-kommentteja lukea. He eivät tiedä mistä puhuvat.



Sanoisin, että 98 % vauvoista ja lapsista nukkuu hyvin. Hyvin nukkuvat nukkuvat läpi yön heräämättä tai herättävät x kertaa ja nukahtavat sitten. Fine.



Vaan sitten on se 2 %, jotka käytännössä ajavat vanhemmat kuoleman partaalle. Meidän lapset ovat sellaisia. Ja jos joku sanoo (nro 32 muistaakseni) että toisilla on alhaisempi kipukynnys, niin suksikoon kuuseen. Kukaan ei voi elää vuodesta toiseen max 4 tunnin yöunilla.



Meillä lapset ovat valvottaneet rajusti. Ja kuopus lähes tappoi meidät unenpuutteeseen. Hän on alkanut nukkua vasta 2,5-vuotiaana. Toki on öitä, jolloin hän valvoo koko ajan, mutta ei enää edes joka viikko. Tämä on meillä joku geenivirhe, veljeni huusi ja valvoi ensimmäiset 3 vuotta ja sen kanssa yritimme elää. Se oli jo silloin ihan hirveää. Ja nyt omat lapset samanlaisia.



Minä en muista lapsien vauvavuodesta mitään. En mitään. Ainoa asia, joka pyöri mielessä, oli että missä ja milloin ja miten saisin turvattua edes muutaman tunnin unta. Ja kun tilanne on tuo, alkaa jo univaikeudet.



Ei siihen apua saa, "se kuuluu asiaan" ja "lapset ovat vain hetken pieniä". Haistakaa huilu. Noin voi sanoa 98%:n vanhemmille, vaan ei sille 2%:lle.



Mä olen edelleen tosi rajalla tämän väsymyksen kanssa. Nyt kun saan jo öitä jonkun verran nukuttua, ei ole varaa menettää yhtään. Jos ilta venähtää, olen oikeasti pois pelistä ainakin seuraavan viikon. Univeloista on vielä paljon maksamatta.



-Äiti, joka käytännössä valvonut 7 vuotta

lapsi (siis kolmas)söi pitkin yötä vielä reilu vuoden vanhana 22 kertaa yössä!!

Podin migreenin oireita ilman pääsärkyä eli näkökentästä meni puolet aina välillä ja pysyvänä oireena on jäänyt änkytys ja puhumisongelmia, joka ilmaantuu vieläkin jos on takana huonosti nukuttu yö/liian lyhyt yö.

Että kyllä vaikuttaa aivoihin...

Ei vuodenikäinen lapsi syö pitkin yötä, ellei sille anna ruokaa. Vai kävikö se itse jääkaapilla, siinä tapauksessa suosittelen lapsiporttia keittiön oveen. Ymmärrän kyllä sairauksien takia valvottavat lapset, mutta tämä vaikuttaa siltä, etteivät ne aivot ole toimineet kovin hyvin alunperinkään.

Sairaalasta asti 12 h yöunia. Alussa söi max. 3 kertaa yössä, lopetti yösyömisen 4 kk iässä.

Tarkoitukseni ei ollut millään tavalla astua varpaillesi.

Uskon kuitenkin tietäväni jotain univajeesta ja siitä miten se vaikuttaa eritavalla ihmisiin. Jos oletetaan, että yön aikana saa edes joinkin verran unta, eriasia on tietenkin se, että ei nuku ollenkaan, siis 0 minuuttia vuorokaudessa, on toki selvää, että sellaisesta ei selviydy montaa vuorokautta kukaan.

Meillä siis kolme lasta, vanhin täyttää viisi pian. Hän oli koliikkivauva. Ei nukuttu ensimmäiseen puoleen vuoteen kuin maksimissaan 1½ tuntia putkeen, sitten alkoi taas huuto. Toinen syntyi todella pienellä ikäerolla ja hänellä on astma. Astmalääkitystä pitää antaa vuorokauden ympäri, ei vain aamulla ja illalla. Hänen vuokseen on siis heräiltävä jatkuvasti. Kolmas on huono nukkuja. Heräilee jatkuvasti huutamaan, välillä tuntuu, että yöllä ei ole nukuttu ollenkaan. Päivällä ei voi nukkua päikkäreitä, kun vanhemmat eivät enää niitä nuku. Eikä vauva päivälläkään nuku tuntia kauempaa putkeen.

Eli ei, en ole yhden helpon vauvan äiti. Silti en koe tätä valvomista ylitsepääsemättömäksi. Ei se tee minusta parempaa tai huonompaa ihmistä/äitiä. Minä vain kestän unettomuutta paremmin kuin joku toinen. Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään tai kehuskella, se on vain fakta jonka totesin.

Uskon, että jaksamiseeni vaikuttaa myös se, että minulla on todella hyvä ja toimiva tukiverkko. Jos tilanne äityisi sellaiseksi, etten enää jaksaisi, minulla olisi kaksi hyvää paikkaa, jossa lapset otettaisiin kiljuen vastaan vaikka viikoksi jotta saisin nukkua. Tämä mahdollisuus on suuri psyykkinen voimavara. Jos sitä ei olisi, voisin vaipua epätoivoon helpommin. Näin uskon.

Vastaukseni oli alunperin suunnattu lähinnä ap:lle, jolla ilmeisesti yksi lapsi, joka kertomansa perusteella vaikuttaa ihan normaalilta vauvalta.

Jaksamista joka tapauksessa kaikille univajeesta kärsiville, johtui se sitten siitä, että joutuu herätä kerran kaksi yössä tai siitä, että herää 20 kertaa yössä. Se on se huono olo joka määrittää sen kärsiikö univajeesta, ei valvottujen tuntien määrä. Näin uskon, koska itse en ainakaan ole katkeamassa.

Ja vielä, vaikkei sinua ajatus kaiken hetkellisyydestä helpottaisikaan, jotain toista se saattaa helpottaa. Minua ainakin.

-kommentteja lukea. He eivät tiedä mistä puhuvat.

Sanoisin, että 98 % vauvoista ja lapsista nukkuu hyvin. Hyvin nukkuvat nukkuvat läpi yön heräämättä tai herättävät x kertaa ja nukahtavat sitten. Fine.

Vaan sitten on se 2 %, jotka käytännössä ajavat vanhemmat kuoleman partaalle. Meidän lapset ovat sellaisia. Ja jos joku sanoo (nro 32 muistaakseni) että toisilla on alhaisempi kipukynnys, niin suksikoon kuuseen. Kukaan ei voi elää vuodesta toiseen max 4 tunnin yöunilla.

Meillä lapset ovat valvottaneet rajusti. Ja kuopus lähes tappoi meidät unenpuutteeseen. Hän on alkanut nukkua vasta 2,5-vuotiaana. Toki on öitä, jolloin hän valvoo koko ajan, mutta ei enää edes joka viikko. Tämä on meillä joku geenivirhe, veljeni huusi ja valvoi ensimmäiset 3 vuotta ja sen kanssa yritimme elää. Se oli jo silloin ihan hirveää. Ja nyt omat lapset samanlaisia.

Minä en muista lapsien vauvavuodesta mitään. En mitään. Ainoa asia, joka pyöri mielessä, oli että missä ja milloin ja miten saisin turvattua edes muutaman tunnin unta. Ja kun tilanne on tuo, alkaa jo univaikeudet.

Ei siihen apua saa, "se kuuluu asiaan" ja "lapset ovat vain hetken pieniä". Haistakaa huilu. Noin voi sanoa 98%:n vanhemmille, vaan ei sille 2%:lle.

Mä olen edelleen tosi rajalla tämän väsymyksen kanssa. Nyt kun saan jo öitä jonkun verran nukuttua, ei ole varaa menettää yhtään. Jos ilta venähtää, olen oikeasti pois pelistä ainakin seuraavan viikon. Univeloista on vielä paljon maksamatta.

-Äiti, joka käytännössä valvonut 7 vuotta

etten kirjoita tähän ketjuun. ihan siitä syystä, että aina täällä mollataan niitä, ketkä oikeasti tarvitsisivat apua. Ja hyväunisten äidit kehuvat, miten hienosti kaikki sujuu.



Meillä siis kaksi lasta, jotka molemmat ovat valvottaneet. Esikoisesta selvittiin, koska pystyin nukkumaan päiväunia ja tosiaan mies nukkui välillä vauvan kanssa eri huoneessa ja minä korvatulpat korvissa.



Mutta sitten syntyi toinen lapsi, joka nukkui vielä huonommin. Ja esikoisen kanssa oli aamuisin noustava ja lähdettävä ulkoilemaan, enkä ikinä saanut lapsia samaan aikaan päiväunille.



Sain hillittömiä raivareita, itkin joka päivä väsymystäni, pääni oli aivan sekaisin. Seuraavaksi aloin sairastaa fyysisesti, jatkuvaa kuumetta, flunssaa ja lopuksi keuhkokuume. Tätä infektiokierrettä kesti vuoden.



Nyt kuopus täyttää kolme ja elämä alkaa helpottaa. Meillä ei ole mitään turvaverkkoa, joten hoitoapua ei saanut mistään. Vaikka itkien kerran pyysin läheltä asuvalta sukulaiselta, että olisi tullut jonaina päivänä vaikka ulkoilemaan esikoisen kanssa, niin ei. Nyt on sitten välit poikki aika moneen. Mun katkeruus on niin syvää, etten pysty esim. kyseistä ihmistä näkemään, ilman että alan voida pahoin.



Lähes kaksi vuotta elämästä ja siis kuopuksen vauvavuodet ovat pyyhkiytyneet pois muistista. Ja valtava ihmetys sukulaisia kohtaan, jotka eivät halua auttaa mitenkään, vaikka tietävät tilanteen :(



Toivon, että aika haalistaa katkeruuttani. Mutta sellaiset traumat jäi, etten ikinä uskalla miettiä kolmatta lasta. Ja sen tiedän, että jos omat lapseni joskus saavat lapsia, yritän auttaa heitä niin paljon kuin pystyn.