Olen suureen vl-perheeseen syntynyt ja nuorena liikkeestä eronnut nainen. Haluatko kysyä jotain?

Miksi lestadiolaiset eivät eroa kirkosta,kun kirkko käsityksenne mukaan johtaa omat "uskovansa" helvetin tulijärveen?

Kolme syytä:

1. valta: vl uskovaisilla on seurakunnissa ja kirkolliskokokusessa paljon enemmän valtaa kuin heidän suhteellinen osuutensa on kirkon jäsenistöstä. he voivat olla mukana päättämässä mihin verorahoja käytetään.

2. arvovalta: kun vl öliike kuuluu kirkkoon, se saa suviseuroihin piispoja pitämään juhlapuheita, ja liikeken edustajat voivat seurustella kirkon eliitin kanssa tasaveroisena.

ja kuka tulisi vl-rippikouluun jos sillä ei olisi ev.lut. kirkon hyväksymää statusta eikä se antaisi pääsyä kirkkohäihin.

3. raha: Liikkeen 130 pappia voi saada kuukausipalkkaa kirkon varoista eikä vanhoillislestadiolaisten tarvitse elättää heitä yksinään. Näidne pappien kukausipalkat ja eläkkeet saattaisivat olla raskas taakka maksaa kun aikuisia vl.iä on rauhanyhdistyksissä - jäsenmaksun maksaneita siis, vain 34 000.

Kun kerran lestadiolaisia on peräti 18 (?) eri ryhmää, niin mitä mieltä olette:Onko näistä vain vl se oikea usko vai onko muillakin lestadiolisilla mahdollisuuksia pelastua?

...sillä en usko pelastukseen tai Jumalaan itse ollenkaan. Vanhoillislestadiolaisuus on "alkuperäistä" lestadiolaisuutta josta nämä muut haarat on johdettu ilmeisesti ihmisten omien intressien tai tarpeiden, kuka ties minkä mukaan. En tunne muita lestadiolaisuuksia oikeasti ollenkaan. Olen surkean vähän ottanut selvää koko herätysliikkeen ja siitä irtautuineiden suuntausten historiasta. Se vähä jota tämän uskonnon historiasta tiedän, on minun käsitykselleni suhteellisen karua tarinaa. En ole ollut valmis tutkimaan kaikkea.

Mä en osaa sanoa yhtään, ketkä täältä pelastuvat, mutta en osaa loukkaantua jos joku uskoo, etten minä pelastu. Vanhempani ja osa sisarukseni uskovat, että minä olen matkalla helvettiin, mutta koska ymmärrän heidän uskonsa ja vakaumuksensa läpikotaisin, en osaa loukkaantua asiasta. Se on asia joka on, eivät he siitä silti minua moiti tai muistuta. Eivätkä he pidä itseään minua parempana. Ja voimme elää elämämme sovussa ja kunnioittaen.

Kaikkea ei tarvitsee käsittää ja ymmärtää. Silti voi olla ystävä. :)

ap

Eiväthän vanhoillislestadiolaisetkaan elä Raamatun mukaan. Miksi he siis pelastuisivat?

ajatus ja usko on, että raamatun mukaan eläen ja (niiden tulkintojen, joita seurakunnassa raamatun ohjeista on yhteisesti tehty) pääsee taivaaseen. Annetut ohjeet ja nämä yhteiset päätökset eivät ole sääntöjä, vaan ikäänkuin "suosituksia", jotta seurakuntalaiset välttyisivät sielun turmeltumiselta ja synniltä. Kuitenkin ihmiset ja ajat muuttuvat ja uskallan väittää että viimeisen kymmenen vuoden aikana vl-perheiden elämäntavoissa on kyllä tapahtunut murros. Kun vertaan ikäpolveni nykyistä perhe-elämää esimerkiksi lapsuusaikani perheiden elämään, niin kyllä sitä oltaisiin kovasti aikoinaan paheksuttu, jos nykypäivän tapoja olisi silloin näkynyt. Tämä ihmetyttää minua kovasti. Ne "arvot", jotka silloin kuuluivat uskovaisen ihmisen sydämeen ja elämään - miten ne ovat voineet kadota? Sillä siksi minä liikkeestä irtauduin, kun ymmärsin, etten voi muokata sitä henkeä itselleni sopivaksi vaan minun tulisi sopeuttaa itseni siihen.

Ehkä joku ymmärtää, mitä tarkoitan.

Mutta näin itse koen oman ymmärrykseni mukaisesti, että moni nykyinen vl-perhe jäisi kyllä pelastumatta, mikäli vanhoillislestadiolaisuus olisi ainoa tie taivaaseen.

ap

kun kirkko käsityksenne mukaan johtaa omat "uskovansa" helvetin tulijärveen?

Kirkko on muutakin kuin hengellinen koti. Vanhoillislestadiolaiset ovat kristittyjä - vanhoillislestadiolaisuus herätysliike kristillisen kirkon sisällä. Mikäli kirkko haluaa mennä ajan ja valtavirran mukana, se ei ole oikein riittävä syy irtautua kristillisyydestä. Vanhoillislestadiolaisilla ei ole tarvetta olla tekemisissä vain samalla tavalla ajattelevien instanssien ja ihmisten kanssa. He on aika suvaitsevaisia, eivätkä kovinkaan impulssiherkkiä päätöksissään. ;)

ap

Olen enemmän kiinnostunut suurperheen välisistä suhteista, ja sain jo aiemmin hyvin valaisevia seikkoja elämästä suurperheessä vastauksissasi. Vielä kysyisin muutamaa asiaa, jos jaksat vastata (ja kiitos tähän astisistakin).

- Monesko lapsi olet lapsuudenperheessäsi?

- Jouduitko toimimaan varaäitinä nuoremmille sisaruksillesi? Oliko joku vanhemmista sisaruksistasi selkeästi se sinun varavanhempasi vai kaikkiko tasapuolisesti?

- Oletko läheisin tällä hetkellä siihen veljeen, joka myös on eronnut lestadiolaisuudesta?

- Onko sinulla ainakin osaan sisaruksistasi mielestäsi normaalit sisarussuhteet?



Kiitos tästä ketjusta. :)

Rankaistiinko sinua lapsena fyysisesti?

... ei uskosta. Vanhoillislestadiolaisuus ei ole syy väkivaltaan. Se ei aiheuta väkivaltaa, ei synnytä ihmisen väkivaltaisuutta. Vanhoillislestadiolaisten joukossa on monella tavalla sairaita ihmisiä, kuten valtaväestössäkin. Liikkeeseen kuuluminen tai usko Jumalaan ei itsessään synnytä sairautta. Tarvitaan monipuolisempia mekanismeja.

Vaikka vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen sisäpuolelta löytyykin valitettavan paljon väkivaltaa, henkistä, fyysistä, hengellistä, pedofiliaa ja muita karmeita tragedioita, ne ovat kaikki yksittäisiä tapauksia ja niitä pitäisi kyetä tarkastelemaan tapaus kerrallaan oikeuslaitoksen tavoin. On käsittämättömän yksinkertaista kuvitella, että yksinomaan uskonnollisuus, herätysliike tai mikä tahansa yksittäinen seikka olisi syy näihin kamaluuksiin. Myöskin uskoa ja saarnoja ihmiset tulkitsevat eri tavoin. Ja se on luonnollista. Me ihmiset emme vain kykene käsittämään asioita tismalleen samalla tavalla. Tulkinnat, erot kyvyissä ja älykkyydessä ihmisten välillä aiheuttavat väistämättä erilaisia soveltamistapoja ja mielen sairaus yhdistettynä äärimmäiseen uskonnollisuuteen on vaikea yhtälö. That´s life.

ap

Olen enemmän kiinnostunut suurperheen välisistä suhteista, ja sain jo aiemmin hyvin valaisevia seikkoja elämästä suurperheessä vastauksissasi. Vielä kysyisin muutamaa asiaa, jos jaksat vastata (ja kiitos tähän astisistakin). - Monesko lapsi olet lapsuudenperheessäsi? - Jouduitko toimimaan varaäitinä nuoremmille sisaruksillesi? Oliko joku vanhemmista sisaruksistasi selkeästi se sinun varavanhempasi vai kaikkiko tasapuolisesti? - Oletko läheisin tällä hetkellä siihen veljeen, joka myös on eronnut lestadiolaisuudesta? - Onko sinulla ainakin osaan sisaruksistasi mielestäsi normaalit sisarussuhteet? Kiitos tästä ketjusta. :)

Olen vanhimmasta päästä, neljäs. En ole ollut varaäiti kenellekään nuoremmista sisaruksista, enkä koskaan tukeutunut vanhempiin sisaruksiin varavanhemmuushakuisesti. Vanhin sisaruksistani on kyllä kertonut kokeneensa olonsa "varaäidiksi" ja tämä on aiheuttanut jossain määrin hänelle kärsimystä. Olen läheisin tällä hetkellä siskojeni kanssa, jotka ovat vakaumukseltaan edelleen vanhoillislestadiolaisia. Muuten sisarussuhteet ovat ihan normaalit, aikuiset sisarussuhteet.

ap

tätä on ollut mielenkiintoista lukea ja ennen kaikkea syvällisiä, analyyttisiä vastauksiasi esitettyihin kysymyksiin. Ne ovat kuin suoraan minun ajatuksiani, noin hyvään kirjalliseen muotoon en vain osaa niitä itse laittaa.



Tosiaan olen itsekin niitä liikkeen laiteilla kulkevia, monenlaisia asioita pohdiskeleva henkilö. Minua kiinnostaisi tietää, mitä ajattelisit emämäntapanormiston, elämäntapojen, siis seurakunnan neuvojen ja Jumalan sanan välisestä suhteesta. Tarkoitan tällä kysymykselläni sitä, että miten näet erilaisten tapojen ja Jumalan sanan välisen suhteen muodustostavan vanhoillislestadiolaisen liikkeen perustan. Itselleni on tullut sellainen olo, että monet elämäntapa -normit sekoitetaan liikaa uskonelämään ja näistä tavoista muodostuu, ainakin osittain, se elävä usko, jota viljellään ja varjellaan vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Pääsitkö kärryille, mitä yritän kertoa ja kysyä?



Ja kun näitä elämäntapoja yritetään selittää uskon kautta, niin siitä tulee ulkokultainen ja kaksinaismoralistinen näkemys, usein liikkeen sisällä olevilla, mutta ennen kaikkea liikkeen ulkopuolella eläville.

Kiitos AP:lle aivan ihanasta ketjusta - tätä on ollut mielenkiintoista lukea ja ennen kaikkea syvällisiä, analyyttisiä vastauksiasi esitettyihin kysymyksiin. Ne ovat kuin suoraan minun ajatuksiani, noin hyvään kirjalliseen muotoon en vain osaa niitä itse laittaa. Tosiaan olen itsekin niitä liikkeen laiteilla kulkevia, monenlaisia asioita pohdiskeleva henkilö. Minua kiinnostaisi tietää, mitä ajattelisit emämäntapanormiston, elämäntapojen, siis seurakunnan neuvojen ja Jumalan sanan välisestä suhteesta. Tarkoitan tällä kysymykselläni sitä, että miten näet erilaisten tapojen ja Jumalan sanan välisen suhteen muodustostavan vanhoillislestadiolaisen liikkeen perustan. Itselleni on tullut sellainen olo, että monet elämäntapa -normit sekoitetaan liikaa uskonelämään ja näistä tavoista muodostuu, ainakin osittain, se elävä usko, jota viljellään ja varjellaan vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Pääsitkö kärryille, mitä yritän kertoa ja kysyä? Ja kun näitä elämäntapoja yritetään selittää uskon kautta, niin siitä tulee ulkokultainen ja kaksinaismoralistinen näkemys, usein liikkeen sisällä olevilla, mutta ennen kaikkea liikkeen ulkopuolella eläville.

Liian monet elämäntapanormit tosiaan hengellistetään helposti, mutta toisaalta arvopohja liikkeessä on niin poikkeuksellinen vertailtaessa nykyihmisen arvokäsityksiin ja elämäntapoihin, että on varmaan aika luonnollista, että munat ja kanat pakassa sekoittuvat. Uskonto opettaa ja kehottaa uskomaan lapsen tavoin, kyseenalaistaminen on epäilystä, joka on syntiä ja siihen on yksinkertainen lääke. Anteeksiannon kautta pohdinta loppuu. Mietin yksilön psyykkistä ja älyllistä kehitystä liikkeessä. Itse koin, ettei sitä pidetty arvossa - tärkeintä oli vain kilvoittelu ja anteeksipyytely- yhdistettynä ristiriitaiseen viestiin siitä, että Jumalan luomuksina olisimme täydellisiä ihan sellaisenaan. Ja sitten toisaalta ilmassa leijui kannustus työelämässä menestymisen suhteen ahkeruuden, tunnollisuuden ja vastaavien hyveiden ihannoinnin muodossa. Syvällisyys ja pinnallisuus oli luontevasti käsitysten. Jos asiaa ei pohdi eikä tutki - lopputulos näyttää siltä miltä se näyttääkin - hämmentävän ristiriitaiselta. Ymmärrän hyvin, miltä vanhoillislestadiolaisuus näyttää ulkopuolisen silmin. Se on varsin oikeutettu ja luonnollinen näkemys.

Mä en ymmärrä, mitä elävä usko tarkoittaa. Koen että olen ollut liian typerä käsittämään monia muitakaan uskon keskeisiä seikkoja. En ymmärtänyt miten niin ei tarvi muuta kuin "vain" uskoa. Ja miten se "vain" uskominen oli niin helppoa tuhansille muille, muttei juuri minulle. Istuin seurapenkissä 15-18 vuotta pohtien kuinka helppoa ja mukavaa elämäni olisi tässä joukossa jos vain saisin tämän kaiken ajatuksen ja opin sujautettua käsitykseeni. Ne vuodet sanoin uskovani, ikäänkuin sanomalla asia tulisi todelliseksi, ne vuodet pyytelin evankeliumia pelkästä tottumuksesta. Mikään ei liikkunut sisälläni. Olin kyllä avoin ja halukas ja tulin lopulta siihen tulokseen, etten ole Jumalan valittu. Jumala ei antanut minulle tarvittavaa uskoa. Sillä niin seuroissa sanottiin, että kaikkia ei vain mukaan kutsuta. Se oli omalla kohdallani helpoin käsittää.

Opiskelin aikoinaan vuoden liikkeen omassa kristillisessä kansanopistossa. Siellä opistokodissa oltiin määritelty yhdeksi arvoksi kauneus. Tämä kauneuden arvo näyttäytyy nuorten aikuisten vanhoillislestadiolaisten keskuudesta minulle nykypäivänä hyvin hyvin pinnallisen elämäntavan muodossa. Elämän keskiössä on rakenteilla ole arvokoti, sisustaminen design-tyyliin, pukeutuminen ja ulkonäköön panostaminen poikkeuksellisen laatu- ja muotitietoisesti. Omaisuus näyttää olevan arvossaan - ne luonnonmukaisuuden ja luonnollisuuden arvot ja kauneuden käsitys arvona omasta lapsuudestani ovat tässä kulutusjuhlassa tipotiessään. En sano onko tuo huono vai hyvä asia yksinomaan, mutta ristiriita järkyttää minua.

Toisena ääripäänä muistan omasta nuoruudestani mitä arkipäiväisempien asioiden hengellistämisen. Ei ole tarvetta mässäillä näillä esimerkeillä.

Tätä tarkoitan, että soveltaessaan ulkopuolelta annettuja elämäntapanormeja omaan elämäänsä, ihmiset ajautuvat helposti äärimmäisyyksiin, monista eri syistä kylläkin. Vaatii ihmiseltä etenkin tässä ajassa lujaa itsetuntemusta, -arvostusta ja -tuntoa säilyttää tahtotila ja kehittää se sydämen sivistys, jota vanhoillislestadiolaisuus "normeillaan" tavoittelee yksilön tasolla. Minusta suunta on tällä hetkellä varsin huono ja muuttuneen, egon tarpeiden mukaan soveltavan arvomaailman takia minun on suoraan sanottuna vaikea suhtautua heihin siten kuten itseään kunnioittavaan aikuiseen normaalisti suhtaudutaan. Ulkokultaisuus ja kaksinaismoralismi kukkivat ja siinä on ihan oikea ristiriita siihen, millaisina he itseään pitävät. Tämä on suoraa puhetta, eikä tarkoituksenani ole loukata, mutta tältä suunta näyttää. Ja aivan varmasti joukossa on niitä, joita nämä puheet eivät koske. Sitä en ymmärrä miksi nämä kaksinaismoralistit jäävät luomaan kilpailua liikkeen sisälle, eivätkä irtaudu. Se olisi ainoa tapa osoittaa kunnioitusta heitä kohtaan, joilla on se "oikea" usko ja halu sydämessään.

Toivottavasti tästä nyt joku edes sai kiinni, mitä tarkoitin.

ap

Usko kuitenkin vaatii ihmiseltä sitoutumista, raamatun mukaisesti eläminen itsekuria ja korkeaa moraalia. Vanhoillislestadiolainen usko vaatii ihmiseltä nöyryyttä ja egoismin torjuntaa. Vaatii itsetutkiskelua, paljon halua kehittyä hengellisesti tai sitten sitä "vain" uskomista ja jatkuvaa kilvoittelua. Minä en pysty elämään polkien säännöllisesti Jumalan säätämään arvolakia ja pyytämään kokoajan anteeksi tekosiani ja elämäntapaani. En tiedä, miten niin monet siihen kykenevät. Omien sisarusteni perhe-elämässä kymmenen viime vuoden aikana periaatteet ovat pehmenneet yksi toisensa jälkeen - sitäkö se elävä usko olikin?

ap vaikuttaa katkeralta, että äiti alistui. Silti kieltää samaan aikaan, että lestadiolaisuus olisi miesten uskonto ja miesten valtaa.

TÄSMÄLLEEN samaa olen tässä ihmetellyt. Mutt amiehen arvostelu on liikkeessä erittäin syvällä oleva TABU. vain MIES saa toimia sananjulistajana, ja uskotaan että Jumala puhuu suoraan saarnaajan kautta. Miehillä on pyhä asema aina ennen naisia. Tämä oppi iskostuu ihmisen psyykeen jo varhaislapsuudessa. Sitä ei aikuisena tiedosta, ilman reflektioprosessia. Patriarkaalinen valta vanhoillislestadiolaisuudessa on absoluuttisesti miesten käsissä, mutta se on tehty niin näkymättömäksi ettei liikkeestä eronnutkaan kykene aina hahmottamaan sitä.

Minusta te näette sen, minkä te tahdotte nähdä. Joskus elämässä tapahtuu ikäviä asioita, jotka ylittävät käsityskyvyn. Vl-liikkeen sisäpuolella olen kokenut väkivaltaa, jota en ole kokenut liikkeen ulkopuolella. Vanhoillislestadiolaiset ihmiset ovat suojanneet rikoksen tekijää -kyseessä rikos, joka on kohdistunut minuun. Minulla olisi oikeasti kaikki syy vihata koko liikettä, uskoa, jumalaa, uskovaisia ihmisiä, etenkin miehiä, jotka neuvoivat ettei rikosilmoitusta pitäisi tehdä. Minulla olisi mahdollisuus myydä mehukas tarinani ja lietsoa vihaa liikettä kohtaan. Olisi varmasti kaikki avaimet mitä mahtavimpaan katkeruuteen.

Olen kuitenkin valinnut tien, jossa eheydytään haasteellisemmin keinoin.

-Tiedättehän, se on niin helppoa syyttää muita. Tai ylipäänsä vain asettua syyttämään.

Elämäni tärkein saavutus on ollut vihan ja katkeruuden ilmapiirin sekä väkivallan kierteen katkaiseminen sukupolvien ketjussa omalla kohdallani.

Yksi osuus siinä tarkoittaa tosiasioiden toteamista, myöntämistä ja hyväksymistä sellaisena kuin ne totta ovat. Äitini oli väsynyt, myös hänen äitinsä, äidinäitinsä, äidinäidinäitinsä jne. He kaikki elivät maaseudulla, suurissa perheissä ja vaikeissa oloissa. Olen sukupolvien ketjussa ensimmäinen koko elämänsä kaupungissa elänyt nainen, jonka maailmankatsomus on kehittynyt muutenkin kuin ahdasmielisen uskonnon vaikutuspiirissä. Minulla on siis harmaa aavistus siitä, kuinka vaikeaa voi elämä vanhoillislestadiolaisuudessa olla, mutta kuten joku totesikin ketjussa aiemmin, minulla ei ole täyttä käsitystä siitä, mistä kaikesta nykypäivän (ja menneisyyden) uskovaisia painostetaan. Minulla ei ole täyttä käsitystä kaikesta siitä, mitä niin suuren liikkeen sisällä on tapahtunut/voi tapahtua/tapahtuu ja miten sen voi kokea. Me kaikki koemme jopa vaikeudetkin eri asteisina, eri tavoin. Minun taustani on jollekin karua kuultavaa, toiselle ei.

Äidistäni olen sanonut sen mikä totta on. Myönnän, että se on vaikuttanut minuun. Ja tietenkin se on! (Isästäni ei kukaan muuten olen kysynyt mitään. Ette siis voi tietää siitä suhteesta mitään.) Olen kertonut avoimesti niistä tunteista, mitä äidin masennus, väsymys ja poissaolevuus on minussa herättänyt ja miten olen sen kokenut. Olen hyväksynyt asian, eikä se herätä minussa mitään tunnekuohuja. (Sinulle, joka koit "painostavasi" minua muistelemaan asioita, voin sanoa, ettei se tehnyt lainkaan kipeää. Olen iloinen tästä keskustelusta - tunnen, että me kaikki olemme hyötyneet tästä.)

Minun lapsuuteni, kasvuni ja äitisuhteeni menneisyyden osalta ei kuitenkaan muuksi muutu. Minulla ei ole syytä kullata, nähdä asioita "paremmin" kuin ne ovat saati kieltää sitä, mitä ne ovat minulle tehneet. Se ei ole samaa kuin katkeruus. Jos olisin katkera, olisin keskeneräinen ja kahleissa. Sensijaan olen luottavainen, optimistinen, pohdiskeleva, avarakatseinen, rauhallinen, tyytyväinen ja tasapainoinen nuori nainen, jolla on terve ja hyvä suhde eri aikoihin ja sävyihin omassa historiassaan. Hyväksyminen ei tarkoita sitä, että kaikki ikävä muuttuu mielessä pelkäksi iloksi. Minua kiinnostaa mihin pyritte tällä katkeraksi määrittelemisellä?

En ole koskaan omaksunut ajatusta, että mies olisi jotenkin enemmän pyhä kuin nainen. Sellaista ei ole minun aikanani seuroissa, leireillä tai opistossa koskaan sanottu. Ainakaan minun isäni ei ollut mikään pyhä mies. Muitakaan pyhiä miehiä ei ollut lähimaillakaan. Olen myös kokenut täyttä vapautta arvostella miehiä tarpeen vaatiessa ja uskallan heti tässä ja nyt sanoa, että tunnen vl-miehiä, jotka ovat täysiä sonneja vaimojaan ja ylipäänsä naisia kohtaan, mutta vähintään yhtä monta miestä, joiden parisuhteissa toteutuu täysi tasa-arvo ja jotka kunnioittavat naisia ja osoittavat sen. Ne sonnit eivät milloinkaan saa minua näkemään kaikkia vl-miehiä negatiivisessa valossa. Ja samanlainen hajonta miehistä löytyy muuten myös ateistimiesten ja muiden joukosta. Jos sinulle miehen arvostelu on tabu, niin kaikille se ei sitä ole. Meidän rauhanyhdistyksessä ei sellaista tabua ollut, eikä ole tänäkään päivänä, joten et voi määritellä tuota koskemaan koko herätysliikettä.

Isäni ei ole koskaan painostanut äitiäni lestadiolaisen väsyneen perheenäidin rooliin. Tämä on tyypillinen helppo tulkinta, jolla epätasa-arvoa vl:a halutaan osoittaa. Että siis ne miehet pakottavat ne naiset siihen lahkoon ja kirjaimellisesti ei muuta tee kuin PANEVAT heidät kärsimään. Isäkin oli muuten aika väsynyt. Isä erosi liikkeestä välillä. Äiti ei koskaan. Vanhempani eivät koskaan odottaneetkaan, että elämä olisi mukavaa ja helppoa. Se ei ollut tavoite. Ja vaikka vaiheet olivat kuinka raskaita, oli usko voimavara ja tärkeintä kaikessa.

Haluan sanoa, että on asioita, joita ei voi koskaan käsittää. Kaikkea ei voi lokeroida. Lestadiolaisuutta ei voi lokeroida. Ja niitä kaikkia ihmisiä liikkeen sisäpuolella ei voi lokeroida. Ette voi myöskään lokeroida minua. Ette koskaan käsitä asioita täysin samoin kuin minä. Se ei onnistu ainakaan ennen kuin riisutte ennakkoluulonne.

Jos kuitenkin teille helpoin tapa ymmärtää minua on katkeraksi luokitteleminen, niin sitten teidän ehkä on tehtävä niin. Jos teille helpointa on nähdä lestadiolaisuus, usko, jumala, ja ne ihmiset kaikki samassa sairaassa valossa, te voitte niin tehdä.

Aina on kuitenkin mahdollisuus kehittää tapoja käsittää, ymmärtää ja ajatella asioita. Mielen avartaminen on erittäin palkitsevaa. Ei tarvitse muuttua yltiöpositiiviseksi, mutta negatiivisen ajattelun kehästä irrottautuminen vapauttaa energiaa ja lisää tasapainoa, teidän omaanne.

Ongelmat vanhoillislestadiolaisuuden sisällä lienevät meille kaikille jo selvät. Mutta mitä se meitä hyödyttää luetella niitä tässä peräjälkeen? Paljon kiinnostavampaa on se, mitä me voimme niille ongelmille tehdä. Nyt kun ollaan vuosikymmeniä jo kokeiltu vaikuttaa heihin provosoivasti, vihaten ja syytellen, voidaan varmaan todeta että mikään ei ole auttanut - joten joko olisi aika laskea kirveet ja kokeilla jotain toista keinoa? Minusta on sangen kamalaa, että ihmiset, jotka vimmatummin osoittelevat vanhoillislestadiolaisten ihmisoikeusrikkomuksia ja luettelevat heidän virheitään, eivät näe itseään: juuri heillä kun tuntuu olevan se oikeutus loukata, satuttaa ja piestä sanan miekallaan toista siten kuten tahtovat.

ap

tai olet kiinnostunut (muuten kuin repostelun tai tirkistelyn vuoksi) lukemaan tarinani, voit ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse:



maud.makkonen@gmail.com



ap