Olen suureen vl-perheeseen syntynyt ja nuorena liikkeestä eronnut nainen. Haluatko kysyä jotain?

Ei se usko pätki raamatulla päähän - kyllä se on se ihminen joka ne olosuhteet luo...

Uskonliikkeen luomat uskomukset pitävät ihmisiä vankinaan. Se joka alkaa liikkeen sisällä arvostella näitä sairaita käytäntöjä, joutuu ikävän painostuksen kohteeksi. Itse vl Juho kalliokoski on kuvannut aika karmeita seuraamuksia mihin hän ja hänen lähisukulaisensa joutuivat kun hän oli kirjoittanut julki Kalevassa ja Kotimaassa niistä asioista jotka meitä nyt ahdistavat.

Ap ei taida tuntea tämänhetkistä sisäistä tilaa jossa elämme.

Juhon kokemuksia...

http://www.kotimaa24.fi/blogit/uusimmat/article/?id=5450&bid=224

Maailma on pullollaan asioita, joita on vaikea hyväksyä ja käsittää. Mitä sille voi tehdä? Ei varmaan muuta, kuin pohtia syytä sille mikä on minun oma yhteyteni asiaan ja miksi se sytyttää minut? -- Äitiys ja vanhemmuus ovat asioita jotka saavat monet jostain syystä tosi liekkeihin - siis jos näkee jotain sellaista mitä ei itse käsitä.

Yleisesti ottaen minusta kiihkeä suhtautuminen arvoihin ja tapoihin on merkki epävarmuudesta ja itseluottamuksen puutteesta. Usein itsetunto-ongelmistakin. Suhteelisuudentajunkin puute tuntuu olevan joskus mukana

Itseluottamusta tarvitaan, että osaa valita itsestään oikean tavan olla ja elää ja ymmärtää, mikä on oikeasti oleellista (välttämätöntä, haittoja ehkäisevää) ja mikä omaa valintaa, mutta silti aika merkityksetöntä.

Jos luottamusta puuttuu, pitää nojata viisaampien kertomaan ja silloin usein otetaan koko apketti kuyseenalaistamatta mitään. Äitiydessä nämä näkyvät siinä, että ei oikein hahmoteta asioiden merkitystä. Kun on päätetty, että turvalisuudesta ei tingitä, pidetään holtittomana äitiä, joka ottaa vastaan turvaistuimen, joka on vasta sijalla kolme TM testissä. Tai äitiä, joka juo yhden siiderin raskausaikana. Tai antaa 8-kuielle ranskanperunan.

Muiden "virheiden" kyttäämisestä tulee keino pönkittää omaa itsetuntoa ja omakuvaa äitinä "joka laittaa lapset aina etusijalle". toki itsekin syylistyy samaan toisinpäin, aika luovaan, normeja epäilevään ja tavallaan vapaaseen kasvatukseen uskovana tulee naureskeltua sisäisesti mammoille, jotka desinfioivat tutteja ja ostavat viimeisillä rahoillaan kalliita kenkiä "kun lapsella pitää olla hyvät kengät ja ei niitä saa alle 70 euron"

Sama näkyy minusta joissain uskonnollisissa yhteisöissäkin, esimerkiksi vl:t. Tai vaikka nuorisoryhmissä. Tapakulttuuri yhdistää, erottaa muista ja antaa tarvittavan välineen, jolla omaan itsetuntoa pönkitetään kulttuurista poikkeavan arvostelulla.

et taida tietää, että kullakin paikallisyhdistyksellä on oma johtokuntansa, johon kuuluu kaikkialla myös naisia. SRK:n johtokunnan valtaa korostetaan tarpeettomasti. Itse tosin olen sitä mieltä, että myös sinne tarvitaan naisedustus edustuksellisen demokratian nimissä. Asiasta on jo käyty muutamia vuosia keskusteluja ja joidenkin vuosien kuluttua sinne saadaan vihdoin nainenkin.

Helsingin sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen on kiinnittänyt huomiota siihen, että naisvaltaista vanhoillislestadiolaisuutta johtavat miehet. SRK:n johtokunnassa ei ole koskaan ollut yhtään naista. Yhtään naista ei ole papeissa eikä maallikkopuhujissakaan.

Nämä päättävät siitä mikä on syntiä ja mikä ei. Ehkäisykiellosta ja television synnillisyydestä miehet tekivät pätökset joskus 1960-luvulla.

On tärkeä tietää että naisilla ei ole vl-liikkeessä päätöksentekijänä TASAVERTAISUUTTA. Naisten tehtävä on huolehtia uusien lestadiolaispolvien kasvattamisesta.

"Mukavimmin vanhoillislestadiolaisessa kasvatuskristillisyydessä pärjää se, joka mahtuu kohtuudella elämäntapanormien asettamiin puitteisiin ja joka ei ole juurikaan kiinnostunut kristinuskosta. Kiinnostuksen osoittaminen on riski, koska todellista kiinnostusta on vaikea kanavoida hyväksyttyihin, usein varsin kapeisiin uomiin."



mitäs mieltä olette tästä, vl:t ja entisen sellaiset?



minulle sivullisena on ollut yllätys, ettei vl-usko kannusta tutkimaan Raamattua ja uskonnon perusteita. Useimmissa kristillisissä suunnissa kirjan lukeminen pyhän hengen innoittamana on tärkeä osa uskossa olemista.

"Mukavimmin vanhoillislestadiolaisessa kasvatuskristillisyydessä pärjää se, joka mahtuu kohtuudella elämäntapanormien asettamiin puitteisiin ja joka ei ole juurikaan kiinnostunut kristinuskosta. Kiinnostuksen osoittaminen on riski, koska todellista kiinnostusta on vaikea kanavoida hyväksyttyihin, usein varsin kapeisiin uomiin."

mitäs mieltä olette tästä, vl:t ja entisen sellaiset?

minulle sivullisena on ollut yllätys, ettei vl-usko kannusta tutkimaan Raamattua ja uskonnon perusteita. Useimmissa kristillisissä suunnissa kirjan lukeminen pyhän hengen innoittamana on tärkeä osa uskossa olemista.

Juuri siihen että Raamattua ja kristiopin perusteita ei tunneta, perustuu että vanhoillislestadiolinen ottaa annettuna ja uskoo esim. sellaisen ihmistenkeksimän "synnin" kuten ehkäisy ja televisio.

Puuttuu omakohtainen perehtyminen luterilaiseen kristinoppiin. SRK:n opetuksessa onkin nykyisin paljon katolilaisuuden piirteitä.

Lisäksi liikkeessä hallitsee kielto kritisoida mitä seurapuhujat julistavat. nettikeskustelujakin on kielletty seuraamasta uskolle vaarallisena.

Pää pussissa on helppo saalis höpsis-uskomuksille.

Tiedän kyllä että paikallisissa rauhanyhdistyksissä on joitakin naisia.

SRK:n johtokunnan valtaa korostetaan tarpeettomasti. Itse tosin olen sitä mieltä, että myös sinne tarvitaan naisedustus edustuksellisen demokratian nimissä. Asiasta on jo käyty muutamia vuosia keskusteluja ja joidenkin vuosien kuluttua sinne saadaan vihdoin nainenkin.

Missä näitä keskusteluja on käyty, onko sinnulla jokin dokumentti siitä?

Itse luin tästä Kaleva-lehdestä joka ilmestyy Oulussa. SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen tyrmäsi ajatuksenkin siitä että naisia voitaisiin koskaan valita SRK:n johtokuntaan. Hän ei pitänyt tarpeellisena valita heitä paikallisten kaan rauhanyhdistysten johtokuntiin, koska kyse on "hengellisestä tehtävästä".

Tiedän että naispuolisten teologian maisterien keskuudessa on paljon toiveita siitä että he voisivat ottaa pappisvihkimyksen vastaan vaikka ovat vl:iä. Siis ilman että heidät erotettaisiin vl-yhteisöstä.

Sieltä kautta tämä paine voi alkaa purkautua jopa ennemmin kuin SRK:n mieslinnakkeessa.

"Mukavimmin vanhoillislestadiolaisessa kasvatuskristillisyydessä pärjää se, joka mahtuu kohtuudella elämäntapanormien asettamiin puitteisiin ja joka ei ole juurikaan kiinnostunut kristinuskosta. Kiinnostuksen osoittaminen on riski, koska todellista kiinnostusta on vaikea kanavoida hyväksyttyihin, usein varsin kapeisiin uomiin." mitäs mieltä olette tästä, vl:t ja entisen sellaiset? minulle sivullisena on ollut yllätys, ettei vl-usko kannusta tutkimaan Raamattua ja uskonnon perusteita. Useimmissa kristillisissä suunnissa kirjan lukeminen pyhän hengen innoittamana on tärkeä osa uskossa olemista.

Juuri siihen että Raamattua ja kristiopin perusteita ei tunneta, perustuu että vanhoillislestadiolinen ottaa annettuna ja uskoo esim. sellaisen ihmistenkeksimän "synnin" kuten ehkäisy ja televisio. -- nettikeskustelujakin on kielletty seuraamasta uskolle vaarallisena. Pää pussissa on helppo saalis höpsis-uskomuksille.

Minusta on vain surullista, että joku tekee noin isoja uhrauksia (esimerkiksi jatkuvien raskauksien tuomiin vaikeuksiin tai vaikeissa perheoloissa hammasta purren pysymiseen viitaten) ilman, että se on oma, perusteltu ja harkittu valinta.

Minä tavallaan arvostan niitä, jotka elävät "hankalasti" ja joistain elämää helpottavista asioista kieltäytyen, vaikka ekologisten tai uskonnollisten/moraalisten arvovalintojensa takia, vaikka en aina valintoja ja niiden perusteluja ymmärräkään. Näitä on varmasti vl:ienkin joukossa.

Aivopestyjä ja tietämättömiä ihmisiä taas tekee mieli ravistella. Varsinkin, jos nämä selvästi näyttävät kärsivän näiden valintojensa takia.

Vanhoillislestadiolaiset uskovat, että jokainen maailmaan syntyvä vauva on syntyessään uskovainen. Siis oikeassa uskossa. Sitten ympäröivät olosuhteet "saastuttavat" ja syntii hyökyy ihmiseen.

hauska huomio, sillä muslimit uskovat tismalleen samalla lailla, siis että kaikki ihmiset syntyvät alkuaan muslimeina ja sitten joutuvat ulos.

Ja heilläkin on samanlainen sanontatapa muslimiksi kääntyneestä kuin vanhoillislestadiolaisilla: "Sai palaamisen armon"...

Aikuiset ihmiset ei ehhkä kärsi vl.ssa yhtä paljon kuin lapset.



Moni vl-lapsi on aikuistuessaan joutunut käymään läpi paljon tuskaa ja jopa vuosien terapian. Eikä siinä vähiten syynä ole ollut se tietynlainen ehdollinen rakkaus ja suorittammispakko johon lapsi ajautuu saadakseen edes joskus äidin huomiota.



Jotta näitä vaurioita voitaisiin estää, pitäisi lastensuojelun ja sosiaalitoimen panostaa huomattavasti enemmän tähän ja tarjota aktiivisesti käytännön apua ja kodinhoitoapua suurperheile jo ennen kuin äiti on sairaalakunnossa.



Tällä ennalta ehkäistäisiin vaurioita seuraavassa sukupolvessa.

samoin minä kunnioitan ihmisten tietoisia ja perusteltuja valintoja.

Minä tavallaan arvostan niitä, jotka elävät "hankalasti" ja joistain elämää helpottavista asioista kieltäytyen, vaikka ekologisten tai uskonnollisten/moraalisten arvovalintojensa takia, vaikka en aina valintoja ja niiden perusteluja ymmärräkään. Näitä on varmasti vl:ienkin joukossa.

Aivopestyjä ja tietämättömiä ihmisiä taas tekee mieli ravistella. Varsinkin, jos nämä selvästi näyttävät kärsivän näiden valintojensa takia.

Vanhoillilestadiolaisuudessa on kyse uskomuksesta että jos ei noudata höpsis-uskomuksia, menettää oikeuden päästä kuoleman jälkeen ikuiseen elämään. Ja joutuukin tuomituksi "kadotukseen".

Taivaaseen pääsee vain elämällä tässä yhdessä tietyssä yhteisössä vl-yhteisössä.

Tämä johtaa sitten siihen että joutuu sitoutumaan noudattamaan normeja jotka on irrallisia keksintöjä ja joilla ei ole perustaa Raamatussa eikä kristiopissa.

Yksi tuttu kolmikymppinen mies tunnusti minulle hiljakkoin, että "En ei olisi päivääkään vl jos se joukko ei olisi aioa oikea".

Tämä "vain me"-uskomus on niin tehokas ettei edes järkevä insinööri kykene vastustamaan sitä. :-)

Kasvuympäristön vaikutteet ovat ratkaisevat ihmisen sairastuessa esim. masennukseen, ahdistuneisuus häiriöön, lisääntyneeseen agresiivisuuteen etc...tekijät laukaisevat sairauden. Ihminen on olosuhteiden uhri. Ahdasmielisyys, pakottaminen rituaaleihin, tiukat säännöt, ulkopuolisten uhka, muokkaavat ihmistä ja mielen puolustusjärjestelmää, ihminen sairastuu psyykkisesti. Toiset ovat herkkiä toiset vahvoja. Juuri nämä herkät ihmiset ovat vaarassa sairastua. Oikeissa olosuhteissa tämä vaara vähenisi huomattavasti. Puhutaankin raamatulla päähän pätkimisestä ja sen tuomista vammoista mielenterveyteen.

Ei se usko pätki raamatulla päähän - kyllä se on se ihminen joka ne olosuhteet luo...

uskolla että toimitaan raamatun mukaisesti. Suuntauksia on monia mutta opit ja mallit haetaan raamatusta. On muistettava että se Jumala on ankara joka ei salli ehkäisyä ja tuomiona on ikuinen kidutus. Tietynlainen usko sairastuttaa ihmisen.

mahdotonta vastustaa edes insinöörin logiikalla ;-)

Johtunee siitä, että olen fyysikko. Karmea ateistinen, epähengellinen ja tylsän skeptinen tyyppi. Oikea ankeuttaja.

Onneksi ylensä pidä turpani kiinni, elämä on opettanut, että saarnaaminen ja faktapläjäykset tepisivät vain niihin, jotka eivät muutenkaan hurahtele. Hurahtaneiden kohdalla sympaattiseksi tyhmäksi heittäytyminen ja kysely on ainoa mahdollisesti toimiva tapa herätellä ajatustoimintaa.

Kiitos hurjasti keskustelusta, loistava!! Huomaathan, kuinka paljoin vanhoillisuus herättää kiinnostusta. Kiva, kun joku vastaa! Onko totta, että seuroissa ei kannusteta (tai jopa "kielletään") itsenäiseen Raamatunlukuun? Uskooko sinun kokemuksesi mukaan suurin osa vanhoillisista, että vain ry:n piirissä olevat pelastuvat? Monesti kuulee jotain sellaista, että samaa uskoa on muuallakin ja kyllä sillä pelastuu, mutta mitä se sama usko sitten on, miten se näkyy? Kiitos vielä kovasti vastauksistasi!

...keskustelu on rakentavaa ja hedelmällistä. Palaute on ollut hyvää ja kiittävää, joten on oikein mieluista vastata. (Vaikka kyseessä ovatkin vain yhden yksittäisen ihmisen mielipiteet ja kokemukset.)

Seuroissa ei taatusti kielletä itsenäistä raamatunlukua. Kyllä siihen enemmän kannustetaan, mutta ei ole ehtona osallisuudelle liikkeessä.

Minun kokemukseni mukaan suurin osa vanhoillislestadiolaisista uskoo ja opillisestikin on näin, että vain heidän tavallaan uskoen (ei siis edellytä ry:n maksavaksi jäseneksi ryhtymistä) voi pelastua. Käsitykseni mukaan "oikein" uskominen vaatii armoevankeliumia omalla kohdalle, jonka vain jo uskossa oleva voi ulkopuoliselle saarnata. Tarkoittaa syntien anteeksi saamista - eli epäuskoisen tulee pyytää uskovalta syntinsä anteeksi, jolloin uskova sanoo: "jeesuksen nimessä ja veressä saat syntisi anteeksi" ja siinä se.

Vanhoillislestadiolaiset uskovat, että jokainen maailmaan syntyvä vauva on syntyessään uskovainen. Siis oikeassa uskossa. Sitten ympäröivät olosuhteet "saastuttavat" ja syntii hyökyy ihmiseen.

Tuo on mielenkiintoinen kysymys tuo, että pelastuuko jos uskoo samalla tavalla muualla... Kyllä varmaan ainakin ne vauvana kuolevat pelastuvat. Ja ne joihin se synti ei ole tarttunut. Mutta miten sen perisynnin kanssa kilvoitellaan jos ei ole lähimaillakaan lestadiolaista, jolta pyytää anteeksi. Olen pahoillani, mutta en osaa vastata, en todellakaan tiedä. Toivottavasti joku tätä ketjua lukeva vanhoillislestadiolainen osaa antaa oikean vastauksen.

Hyviä kysymyksiä. On antoisaa keskustella ja pohtia. Ja jos olen ihan väärässä, saa korjata! Tämän keskustelun innoittamana olen tutustunut enemmän lestadiolaisuuteen, lukenut kiintoisia tekstejä ja katsonut videonpätkiä. Näyttää siltä, että kokemuksia vanhoillislestadiolaisuudesta löytyy joka lähtöön ja etenkin pohjanmaalla, jossa liike on voimakkaimmillaan myös vaikeudet ovat olleet näkyvämpiä. Itse olen etelämpää rauhanyhdistyksestä, jossa suurilta kuohuilta on vältytty. Siltä osin en todellakaan paras asiantuntija.

ap

Kasvuympäristön vaikutteet ovat ratkaisevat ihmisen sairastuessa esim. masennukseen, ahdistuneisuus häiriöön, lisääntyneeseen agresiivisuuteen etc...tekijät laukaisevat sairauden. Ihminen on olosuhteiden uhri. Ahdasmielisyys, pakottaminen rituaaleihin, tiukat säännöt, ulkopuolisten uhka, muokkaavat ihmistä ja mielen puolustusjärjestelmää, ihminen sairastuu psyykkisesti. Toiset ovat herkkiä toiset vahvoja. Juuri nämä herkät ihmiset ovat vaarassa sairastua. Oikeissa olosuhteissa tämä vaara vähenisi huomattavasti. Puhutaankin raamatulla päähän pätkimisestä ja sen tuomista vammoista mielenterveyteen.

Ei se usko pätki raamatulla päähän - kyllä se on se ihminen joka ne olosuhteet luo...

uskolla että toimitaan raamatun mukaisesti. Suuntauksia on monia mutta opit ja mallit haetaan raamatusta. On muistettava että se Jumala on ankara joka ei salli ehkäisyä ja tuomiona on ikuinen kidutus. Tietynlainen usko sairastuttaa ihmisen.

Terveeseen ihmiseen ei se sellainen tietynlainen usko tartu. Ei voi olla oikea sydämen usko, jos se aiheuttaa sairauden.

ap

Fyysikkoa on "hieman" haastavaa peitota huuhaalla, taikka siis... yhtään millään. Kokemusta on. :-D



Fyysikolle kelpaa vain faktaat joila on perustelut. Mutta hekin keskuudessaan kyllä kiistelevät.

Paljonko on ry:n jäsenmaksu/vuosi?



t. utelias

Paljonko on ry:n jäsenmaksu/vuosi? t. utelias

mutta kovin paljon se ei ainakaan silloin joskus ollut. Ehkä 50 markkaa? Rauhanyhdistykset saavat tuloa myös esim. kolehdeista, kahviotoiminnasta ja myyjäisistä, jotka ovat vapaaehtoisella talkootyöllä tuotettu. Myös kirjoja ja äänitteitä myydään yksittäisten ja koko yhdistyksen hyväksi. Joku ehkä osaa kertoa jäsenmaksun nykypäivänä. Se voi riippua yhdistyksestä ja sen varallisuudesta myös.

ap

Suomessa on 188 paikallista rauhanyhdistystä ja niiden keskusjärjestö on nimeltään Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys. Suurin Rauhanyhdistys on Oulussa ja toiseksi suurin luultavasti Helsingissä.



Helsingin rauhanyhdistyksen nettisivuilla http://www.helsinginrauhanyhdistys.fi/ voi kuunnella esimerkiksi veisuunäytteitä, tutustua toimintaan ja löytää taustatietoa. Myös seurapuheita voi kuunnella netissä.



Helsingin rauhanyhdistys sijaitsee Oulunkylässä ja muistan sen päivän kun se 80-luvun alussa valmistui. Googlettamalla löytyy tietoa muistakin rauhanyhdistyksistä.



ap

Asia vain kiinnostaa minua kovasti, joten rajat määrittelet sinä. :) Anteeksi, jos loukkaan.



Miten koit äitisi toistuvat synnytykset? Niitä on käsittääkseni ollut yhdeksän sinun jälkeesi. Pelkäsitkö koskaan äidin terveyden puolesta? Vaikuttiko äitisi fyysisesti hyväkuntoiselta raskaana ollessaan? Entä synnytyksen jälkeen? Oliko mitään baby bluesia, jonka lapsi olisi huomannut? Vaikuttiko kokemukset omaan raskauteesi ja synnytykseen? Kuka hoiti muita lapsia, kun äitisi oli synnyttämässä?



Saiko perheenne apua sukulaisilta tai ystäviltä kiireisimmässä pikkulapsivaiheessa? Kerroit äitisi kestinneen paljon vieraita. Tekikö hän kaiken yksin (te tytöt apunaan) vai tuliko apuun esim. hänen sisariaan tai ystäviään? Lähinnä olen kiinnostunut tästä mainitsemastasi yhteisöllisyydestä. Toimiko se myös niin, että perhe sai tukea ja apua vaikeassa vaiheessa vai eikö sellaisesta tuen tarpeesta saanut puhua? Voisi olettaa, että jossain vaiheessa pieniä lapsia oli niin paljon, että kahden aikuisen voimavarat eivät riitä (varsinkin jos isäsi vielä oli puhuja) ja isommista lapsista ei vielä ole tarpeeksi apua.

Kysyn hyvin henkilökohtaisia asioita ja ymmärrän, jos et halua vastata. Asia vain kiinnostaa minua kovasti, joten rajat määrittelet sinä. :) Anteeksi, jos loukkaan. Miten koit äitisi toistuvat synnytykset? Niitä on käsittääkseni ollut yhdeksän sinun jälkeesi. Pelkäsitkö koskaan äidin terveyden puolesta? Vaikuttiko äitisi fyysisesti hyväkuntoiselta raskaana ollessaan? Entä synnytyksen jälkeen? Oliko mitään baby bluesia, jonka lapsi olisi huomannut? Vaikuttiko kokemukset omaan raskauteesi ja synnytykseen? Kuka hoiti muita lapsia, kun äitisi oli synnyttämässä? Saiko perheenne apua sukulaisilta tai ystäviltä kiireisimmässä pikkulapsivaiheessa? Kerroit äitisi kestinneen paljon vieraita. Tekikö hän kaiken yksin (te tytöt apunaan) vai tuliko apuun esim. hänen sisariaan tai ystäviään? Lähinnä olen kiinnostunut tästä mainitsemastasi yhteisöllisyydestä. Toimiko se myös niin, että perhe sai tukea ja apua vaikeassa vaiheessa vai eikö sellaisesta tuen tarpeesta saanut puhua? Voisi olettaa, että jossain vaiheessa pieniä lapsia oli niin paljon, että kahden aikuisen voimavarat eivät riitä (varsinkin jos isäsi vielä oli puhuja) ja isommista lapsista ei vielä ole tarpeeksi apua.

Muistan lapsuudestani sen, että minuun jollain tavalla siirtyi ahdistus lasten tulemisesta. Tajusin aika varhain olevani sitä sukupuolta, jolle se raskas fyysinen osuus joskus mahdollisesti osuisi kohdalle. Kyselinkin äidiltä huolestuneena, että voiko niitä lapsia olla vastaanottamatta jos ei halua eikä jaksa. Äiti vastasi, että Jumala määrää lastenmäärän ja antaa tarvittavat voimat mihin tahansa kuormaan. Tivasin, että entä jos ei halua - ja oli se aika kamalaa kuulla, että ei auta. Myöskään siihen mekanismiin, kuinka lapset alkunsa saavat ja lopulta syntyvät ei äitini halunnut antaa mitään muuta kuin "Jumala antaa" -vastauksen. En tiedä, miksi hän toimi näin.

Äitini oli väsynyt ja masentunut. Kyllä siihen vaikutti jatkuva odottaminen ja toisaalta kasvavan perheen aiheuttama työmäärä. Minä yritin miellyttää minkä kerkesin äitiä, helpottaa hänen kuormaansa puurtamalla, palvelin ja hoivasin äitiä ja kotia - siis jotta saisin hänet hymyilemään ja jotta saisin kaipaamaani rakkautta.

Kyllä se vaikutti ja on vaikuttanut minun kehitykseeni, minuuteeni, naiseuteeni, elämääni. Se on tuonut surua ja kärsimystä. En muista koskaan pelänneeni äidin terveyden puolesta - en osannut. Jos olisin tiennyt, että siihen voi kuolla, niin toki olisin pelännyt. Päällepäin näkyi "vain" uupumus ja voimattomuus.

Oli baby bluesia ja tottakai ainoan arjessa jatkuvasti läsnäolevan aikuisen poissaolevuus peilautui automaattisesti jokaiseen lapseen ja heidän käytökseensä. Se oli yhtä huutoa ja tappelua, meteliä, eikä mitään harmoniaa! Masentunut vanhempi näyttää lapsen silmin välinpitämättömältä ja se aiheuttaa entistä vimmatummin huomionhakuisuutta kenessä tahansa terveessä lapsessa.

Kyllä kokemukset ovat vaikuttaneet omaan synnytykseeni ja sen jälkeiseen olotilaan. Raskausaikaan ei niinkään. Oman vauvani ensivaiheissa olen jännällä tavalla kokenut voimakkaana tunnemuiston, jonka pohjalta tulin vakuuttuneeksi siitä, että minun syntymäni aikoihin ja jälkimainingeissa äiti on ollut totaalisesti poissa pelistä. Ja näin se on ollutkin, hän on myöntänyt arveluni ja muistoni täysin oikeiksi.

Kun äiti oli synnyttämässä, meille tuli muita uskovaisia meitä hoitamaan. Lähellä asui monia uskovaisia perheitä ja apua tarjoiltiin vastavuoroisesti kokoajan. Uskovaisia nuoria ja sinkkumiehiä ja -naisia oli usein meitä hoitamassa jos vanhemmat lähtivät jonnekin. Yhteisöllisyys tarkoitti avunsaamista ja -antamista monella tavalla. Mutta kodintyöt, leipomiset ja muut hoidettiin kyllä ihan oman väen voimin. Joskus suurempiin perhejuhliin tai esimerkiksi pikkujouluihin tuli apuun sukulaisia tai uskonsisaria.

Vaikeissa vaiheissa apua tuli kyllä pyytämättäkin. Sellaisia olivat sairaalajaksot erään perheenjäsenen kohdalla.

Äidin uupumusta kesti vuosia, ennenkuin hän tajusi pyytää kunnalta kodinhoitoapua ja saikin. Se äitien väsymys oli aivan yleistä ja minusta siitä kyllä sisarilloista ja virkistysleireillä puhuivat ihan avoimesti keskenään. Myös seuroissa ja keskusteluilloissa nämä vaikeudet olivat luonnollisena asiana esillä. Mutta kyllä se on useimmiten vaikeaa kelle tahansa pyytää apua väsymyksen vuoksi.

Ei meillä aikuisten voimavarat riittäneet.

ap