Lue keskustelun säännöt.
Miten välttää katkeruus omaa miestä kohtaan, kun hän pääsee niin helpolla?
Ajatukseni taitavat olla ihan typeriä, mutta minua nyt toise lapsen syntymän jälkeen vaivannut jatkuvasti katkeruus siitä kuin helppoa mieheni elämä on. Hän saa lapsen ns. ilmaiseksi ilman raskautta, synnytystä ja sen jälkeisiä kipuja, valvomisiä, imetystä ja sen sitovuutta jne jne.
Tästä voi saada kuvan että mieheni on joku lusmu joka istuu baareissa ja minä hoidan lapset, ei, näin ei suinkaan ole. Olen vaan heräänyt huomaamaan että osallistuvinkaan mies ei yleensä joudu tekemään yhtä paljon kuin keskiverto äiti. Tuttavaperheissäkin homma menee aina niin esim. grillijuhlissa tai mökillä, että aluksi kaikki ovat yhdessä ja vaihdetaan kuulumiset, sitten tunnin-parin päästä naiset vahtii väsyneenä lapsikatraita kun miehet saunoo ja soutelee keskenään pitkän kaavan mukaan, juo olutta ja jauhaa paskaa. Ja tottakai miehet nukkuu pitkään seuraavana aamuna kun naiset hoippuu kukonlaulun aikaa ipanoitaan puurottamaan.
Kaiken tämän päälle naiset käy vielä töissä siinä missä miehetkin joten vanhanaikaiseen jakoon ei mielestäni voi vedota.
Kommentit (436)
mitä kukakin vaatii jo ihan suhteen alkuajoista alkaen:
Meillä ja tuttavapiirissämme miehet osallistuvat kotitöihin ihan siinä missä naisetkin, ainakin niissä perheissä, joissa molemmat ovat ansiotyössä kodin ulkopuolella. Mutta tämä on tulosta siitä, että ihan suhteen alusta alkaen tai ainakin yhteenmuutosta alkaen, kotihommat on jaettu. Toki jokaisessa perheessä on niitä "naisen ja miehen kotitöitä", joista vain toinen kantaa pääsääntöisesti vastuun.
Miehien eroa naisiin on se, että heitä pitää pyytää tekemään asioita, eikä vain olettaa, että he itsestään niitä tekevät. Nainen tekee itsenäisesti, kun huomaa tarvetta, mutta mielessään vain olettaa, että mieskin voisi sen tehdä. Ei kuitenkaan yleensä pyydä tekemään ja turhautuu sitten, kun mies ei tee. Kun suhteen alusta asti sanoo, miehelle, että tekisitkö tuon ym. ajan mittaa hän ihan oikeasti alkaa tekemään niin ilman erillistä pyyntöä. Tämä on tietysti ihan yleistämistä, eikä päde kaikkiin, mutta meidän tuttavapiirissämme niissä perheissä, joissa parisuhde toimii, näin on tapahtunut. Jos mies ei jo suhteen alussa ota vastuuta kodista, eroaminen on helpompaa silloin kuin sitten, kun "perhe" on kasassa ja on hyväksynyt miehen osallistumattomuuden jo vuosi sotalla.
Meidän perheessä molemmat käyvät töissä ja laittavat ruokaa ja siivoavat ikkunan pesuja myöten, mutta myös auton pesua ja renkaiden vaihtoa koskien. Myönnän, että itse laitan ruokaa useammin ja hoidan lähes aina isomman viikkosiivouksen, mutta tämmä johtuu ihan yhteisestä sopimuksestamme: minä inhoan harrastuskuljettamisia. Mies hoitaa kolmen lapsemme harrastuskuljetukset 90-prosenttisesti, usein mukana on pieninkin lapsi, ja sinä aikana minä saan siivota ihan rauhassa. Minä siivoan, hän hoitaa harrastukset. Päivittäistä siivousta tarpeen ilmetessä: pölyjen pyyhintää, tavaroiden järjestelyä ja imurointia, hän tekee siinä missä me muutkin (myös lapsemme osallistuvat omien huoneidensa osalta). Minä hoidan pyykkihuollon koneeseen asti ja usein kuivumaankin, mutta mies viikkaa vaatteet ja toimittaa ne jokaisen omiin kaappeihin.
Minä hoidan pelkästään: vessojen siivoamisen, kukkien hoitamisen kastelusta mullan vaihtoon, sekä mahdolliset ompelutyöt ja lasten saamien synttärikutsujen lahjojen hankinnat ja vieraiden kestitsemisen järjestelyt.
Mies hoitaa pelkästään: astia-, ruoka- ja vaatekaappien järjestämiset, laskujen ym. kronologisen arkistoinnin, auton huollot, tietokoneiden päivittämiset ym. muut elektroniikkaan liittyvät hienosäädöt sekä kalliimman lihan kypsentämisen ja kesällä grillaamisen.
Ihan fysiologisista syistä mies ei voi kantaa vastuuta lisääntymisen raskausajasta ja synnyttämisestä tai imettämisestä, mutta eihän sen pitäisi kenellekään yllätyksenä tulla.
Jos miehesi ei ole lusmu, miksi edes katkeroitua. Tai jos olette rakentaneet yhdessä perheenne elämän sellaiseksi, että mies tekee työn ulkopuolella sinua vähemmän, ei siitä voi miestä pelkästään syyttää. Ne ovat myös sinun valintojasi. Sama koskee mielestäni näitä "mökki-iltoja" (kenen vuoro on istua iltaa pidempään, aamulla jäädä nukkumaan ym.), asioista on yhdessä puhuttava ja sovittava jo etukäteen tai sitten jälkikäteen viisastuneena seuraavaa kertaa ajatellen. Toki tällaisissa illanistujaistilanteissa, joissa lapset ovat läsnä, vaikuttaa myös se kumman ystävän kanssa iltaa vietetään, ellei kyseessä ole puhtaasti molempien yhteiset ystävät, joita tavataan muutenkin pariskunnittain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä jos jotkut jaksaa mutta minä en oikein jaksaisi. Miten helvatin yksinkertaisia miehet on, jos heille pitää selittää "kulta, minä olen hieman väsynyt kun olen heräillyt nyt kymmenen kuukautta öisin ja herännyt joka aamu kuudelta. Sinä saat nukkua yöt ja lisäksi vapaa-aamuina kymeneen-yhteentoista, sopisiko että sinäkin heräät joku aamu?" Siis jumalauta jos toista rakastaa (ja sanojensa mukaan niin tekee) niin eikö helvetti tule mieleen auttaa sitä rakastaan ihan ilman ratakiskoa?
Auttaahan miehet toisiaankin, jos pitää Pertsan kummin kaiman veljen venettä tervata ja palkaksi saa pullon kaljaa niin mieshän lähtee kiljuen talkoisiin, mutta annas olla jos omaa vaimoa pitää auttaa yhteisten lasten hoidossa niin alahuuli väpättää samantien ja ollaan salaa kuskaamassa ipanoita mummolaan tms.
Joo, olen vähän väsynyt.
Meillä on alusti asti molemmat hoitaneet lasta, samoin tehneet kotitöitä. Mies tekee edelleen mm. ruoat meillä lähes kokonaan, minä vain harvoin. Ja minä olen nyt lasten kanssa vielä kotona! Mies töissä.
Nyt kun lapsia on kaksi, niin toinen hoitaa toisen ja toinen toisen, esim. iltapuuhissa. Näistä ei ole ikinä edes tarvinnut meillä keskustella, saatika tapella.
Meillä mies lähti kaverinsa rakennustalkoisiin koko päiväksi omaa muuttoamme seuranneena päivänä! Siellä minä sitten purin yksin lainalaatikoita saratellen miesten välistä solidaarisuutta.
Auttaahan miehet toisiaankin, jos pitää Pertsan kummin kaiman veljen venettä tervata ja palkaksi saa pullon kaljaa niin mieshän lähtee kiljuen talkoisiin, mutta annas olla jos omaa vaimoa pitää auttaa yhteisten lasten hoidossa niin alahuuli väpättää samantien ja ollaan salaa kuskaamassa ipanoita mummolaan tms.
Joo, olen vähän väsynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun yhdeksällä kymmenestä on mies, joka ei osallistu lapsen tai kodin hoitamiseen? Tai ei meilläkään mies "osallistu", vaan on alusta pitäen ollut tasavertainen vanhempi lapselle. Eikä meillä ole tarvinnut erikseen edes sopia tästä, vaan se on ollut itsestään selvää alusta alkaen. Jo ennen lasta mies siivosi ja laittoi ruokaa siinä missä minäkin, eikä tilanne muuttunut lapsen myötäkään.
Omassa tuttavapiitissäni ei ole yhtään miestä, joka ei vähintäänkin "osallistuisi" lapsen ja kodin hoitamiseen. Jopa oma 70+ -ikäinen isäni on aina tehnyt ruokaa ja vaihtanut lapsilleen vaippoja, vaikka ei nyt vielä ihan tasavertaisesti olekaan kotitöitä tehnyt.
etteikö mies osallistuisi. Kyllä hän osallistuu, mutta aloitteellisuus on täysi nolla. Hänelle pitää aina antaa ns. merkki, että nyt imuroit, nyt laitat pyykit, nyt viet roskat, nyt ostat kaupasta maitoa, nyt varaat lomareissun hotellit jne.
Ulospäin yhteiselomme näyttää varmasti siltä, että jaamme tasa-arvoisesti kaikki hommat, mutta todellisuudessa minä naisena olen vastuussa siitä, että mihinkään hommaan alun alkaen edes ryhdytään. Jos minä en pitäisi tästä huolen, niin terveysviranomaiset varmasti naulaisivat asuntomme oven umpeen ja kaasuttaisivat koko talon.
kun yhdeksällä kymmenestä on mies, joka ei osallistu lapsen tai kodin hoitamiseen? Tai ei meilläkään mies "osallistu", vaan on alusta pitäen ollut tasavertainen vanhempi lapselle. Eikä meillä ole tarvinnut erikseen edes sopia tästä, vaan se on ollut itsestään selvää alusta alkaen. Jo ennen lasta mies siivosi ja laittoi ruokaa siinä missä minäkin, eikä tilanne muuttunut lapsen myötäkään.
Omassa tuttavapiitissäni ei ole yhtään miestä, joka ei vähintäänkin "osallistuisi" lapsen ja kodin hoitamiseen. Jopa oma 70+ -ikäinen isäni on aina tehnyt ruokaa ja vaihtanut lapsilleen vaippoja, vaikka ei nyt vielä ihan tasavertaisesti olekaan kotitöitä tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nythän on niin, että lapsia ei ole pakko hankkia.
Miehillä ja naisilla on ne tietyt piirteensä, ominaisuutensa ja tapansa toimia jo ennen lapsia. Voi olla, että lasten tuoman muutoksen myötä ne joillakin lisääntyvät, vähenevät tai korostuvat. Vaikka vain toisen osapuolen oman väsymyksen tai tyytymättömyyden vuoksi ja vain hänen omassa mielessään. Mutta lapsia niistä ei voi syyttää, pitäisi vain osata olla jo ennalta viisas.
Mä koen ongelmalliseksi sen rautalangasta vääntämisen
Tuo johtuu siitä, että sinulla on virheellisiä oletuksia. Ajattelet, että miehen "pitäisi" osata automaattisesti sitä tai tätä. Ja jos hän ei osaa, et suostu auttamaan häntä, koska hänen pitäisi jo osata. Mutta tällä tavalla hän ei kyllä sitten opi jatkossakaan, vaan ajan myötä vain kyllästyy nalkutukseesi. Tuollaiset oletukset kannattaakin unohtaa saman tien - onhan se huomattavasti parempi vaihtoehto että alussa joutuu opettamaan toiselle itsestäänselvyyksiä, verrattuna siihen että toinen ei osaa niitä vielä haudan partaallakaan ja itse on kärsinyt tilanteesta koko elämänsä!
Itse en ole joutunut kodinhoitoa miehelle opettamaan (oikeastaan minä olen siinä asiassa meistä se laiskempi ja myös osaamattomampi), mutta parisuhteeseemme liittyviä perusjuttuja, kuten anteeksi pyytämistä silloin kun on mokannut, onkin sitten pitänyt opiskella ihan alkeista asti. Miehen vanhemmat eivät ole osanneet näissä asioissa mallia pojalleen antaa, kun ovat itse omassa suhteessaan aivan solmussa.
Minulla oli siis kaksi vaihtoehtoa: alistua opettamaan miehelle asioita, jotka mielestäni jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi osata, tai alistua kärsimään hänen osaamattomuudestaan lopun elämäni ajan. Pahansuopuudesta mieheni töppäily ei johtunut, vaan ihan todellakin osaamattomuudesta. Suostuin sitten hänelle opettajaksi, mikä vaati suurta vaivannäköä, mutta tämäpä kannatti! Nykyisin mies on mitä ihanin puoliso, ja hänestä näkee kuinka hän on itsekin onnellisempi kun on saanut lisää elämäntaitoja ja huomaa kuinka hyvin ne toimivat (myös muissa hänen ihmissuhteissaan). Hän myös mielellään opettaa näissä asioissa omia tuttujaan, ja olen varma että lapsetkin saavat aikanaan häneltä hyvät eväät elämään.
Tiivistäen: jos olet tyytymätön suhteeseesi etkä tee asian eteen mitään, tyytymättömyys on oma valintasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
heittäytyy tahallaan tietämättömiksi ja toistaitoisiksi. Miten muka voi olla niin vaikeeta ilman kirjallisia ohjeita antaa taaperolle ruokaa aikaan X ja tuupata se päikkäreille aikaan Y. Sen sijaan, että tekis niin ihmetellään kun se kitisee vaan (nälkä ja väsy) ja kiikutetaan lapsi äidille, et en mä "tiedä" mikä sitä vaivaa... ARGH!
Mä en suostu uskomaan, että miehiä tarvii opettaa. Ei äitejäkään kukaan erikseen opeta. Äidit yrittää ja erehtyy ja tietävät seuraavalla kerralla, et se juttu ei toiminut, kokeillaan jotain muuta...
heittäytyy tahallaan tietämättömiksi ja toistaitoisiksi. Miten muka voi olla niin vaikeeta ilman kirjallisia ohjeita antaa taaperolle ruokaa aikaan X ja tuupata se päikkäreille aikaan Y. Sen sijaan, että tekis niin ihmetellään kun se kitisee vaan (nälkä ja väsy) ja kiikutetaan lapsi äidille, et en mä "tiedä" mikä sitä vaivaa... ARGH! Mä en suostu uskomaan, että miehiä tarvii opettaa. Ei äitejäkään kukaan erikseen opeta. Äidit yrittää ja erehtyy ja tietävät seuraavalla kerralla, et se juttu ei toiminut, kokeillaan jotain muuta...
Osaahan miehet hoitaa lapsia sittenkin, kun on tullut ero siitä nalkuttavasta vaimosta ja lapset on pari kertaa kuussa isänsä luona. Ainoa ongelma on yleensä miehen asenne, eli elettäessä saman katon alla lasten äidin kanssa mies ei etusormeaan viitsi nostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsensä kotitöillä jos toinen ei osallistu. Siivouspalveluja on keksitty ja lastenhoitopalveluja. Ei muuta kun tilaamaan palveluja ja jos mies ei tee muuta kun omia töitä ja harrastuksia niin voi varmasti kustantaa nämä.
Kyllä pari työssäkäyvää ihmistä voi ostaakin palveluja. Ei tarvitse katkeroitua.
Tietysti parisuhteita on hyvin erilaisia ja ihmiset ovat erilaisia. Varmaan jo siinä vaiheessa, kun lastentekoa suunnittelee, olisi hyvä keskustella työjakoasioista lapsiperheessä.
Minä olen nyt kotona kolmen kuukauden ikäisen vauvan kanssa ja kun mies tulee töistä hän ottaa vauvan hoitaakseen. Vauva on ollut hyvin nukkuvaa sorttia, joten teen yhden aamuimetyksen joskus klo 4-5 aikoihin. Nyt kun olen kotona, teen jotain helppoa ruokaa (esim. pastaa tai keiton), kun mies tulee töistä. Mies laittaa ruoan aina viikonloppuisin, koska hän on erinomainen kokki ja pitää siitä. Minä siivoan alakerran ja mies yläkerran.
Nyt loppukesällä mieheni pitää pari viikkoa vanhempainvapaata ja minä olen free lance-pohjalta töissä. Hän pitää myös isäkuukauden vuoden lopussa.
Meillä tuttavaperheissä on erittäin osallistuvat miehet ja juhlissa miehet huolehtivat lapsista siinä missä naisetkin. Kaksi isää on paraikaa pitempään jopa koti-isinä (koulutukseltaan diplomi-insinöörejä).
Mielestäni miehet eivät mitenkään "pääse helpolla" lastensa hoidossa. Monelle miehelle työnteko on myös osoitus perheestä huolehtimisesta. Biologialle kukaan ei voi mitään, raskaus ja synnytys nyt vaan ovat mahdollisia vain naiselle. Mielestäni ne ovat myös todella hienoja kokemuksia.
Miten välttää katkeruus omaa miestä kohtaan- teidän pitäisi nyt keskustella suoraan ja pohtia, kuinka voisitte muuttaa käytäntöjänne, jotta työnjako perheessänne olisi tasaisempi. Toivon, että löydätte paremman mallin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mies täyttelee tiskikonetta ja pesee pyykkiä, mä voin lähteä yksin kauppaan ja koiran kanssa lenkille...
Mutta...
Mä tunnen olevani ihan hemmetin yksin heti, jos lapsilla tulee jotain hankalampaa ongelmaa. Keskimmäisellä tosiaan epäillään aspergeria - mä olen aina se joka menee väliin, kun kriisiä pukkaa, vastaanotan kiukun ja raivon ja niiden mukana hampaat ja iskut. Vanhin on tyttö ja alkaa olla sen ikäinen, että tyttömäiset tuittuilut on astuneet kehiin. Isä nostaa kädet pystyyn eikä ymmärrä yhtään mistä on kyse. Nuorin kitisee, vinkuu ja roikkuu mun puntissani. Mies ei kuulemma "saa" pidettyä sitä poissa edes sen aikaa, että laittaisin rauhassa puhtaat pyykit kaappiin. Kun kaikki on kaaosta arvostaisi todella edes hetken rauhaa, mutta mies tekee mieluummin ekstraa kotitöitä (mikä sinänsä hyvä ja kunnioitettava asia), mutta viime kädessä minä olen vastuussa lapsista. 24/7 joka helvetin päivänä vuodesta. Ellen sitten karkaa maailmalle.
Mutta miksi mä olen se, jonka pitää lähteä pois omasta kodistaan? Kyllä mä tiedän, ettei pojan kanssa ole helppo lähteä mihinkään. Mutta silti oletetaan, että mä voin ihan hyvin kipaista lasten kanssa markettiin ostamaan leipää, kun kerran kotona olen. Mies ei kykene kaikkia kolmea edes puistoon viemään. Lienen yli-ihminen, olen vienyt noi kaikki jopa uimarannalle joskus...
Syytä kun kysyn, niin tietenkin mä osaan, pystyn ja kykenen - koska olen äiti.
Miten muka voi olla niin vaikeeta ilman kirjallisia ohjeita antaa taaperolle ruokaa aikaan X ja tuupata se päikkäreille aikaan Y. Sen sijaan, että tekis niin ihmetellään kun se kitisee vaan (nälkä ja väsy) ja kiikutetaan lapsi äidille, et en mä "tiedä" mikä sitä vaivaa... ARGH!
Mä en suostu uskomaan, että miehiä tarvii opettaa. Ei äitejäkään kukaan erikseen opeta. Äidit yrittää ja erehtyy ja tietävät seuraavalla kerralla, et se juttu ei toiminut, kokeillaan jotain muuta...
No mies ei välttämättä koe tuollaisen yrityksen ja erehdyksen vapauden koskevan häntä itseään. Paitsi sitten eron jälkeen kun nainen ei ole vieressä vahtimassa ja antamassa kielteistä palautetta. Moni nainen hyväksyy ainoastaan oman tapansa toimia, ja miehen oletetaan toimivan oikein välittömästi. Sitten moititaan ja haukutaan jos ei toinen automaattisesti osaa.
Joillakin tämä johtaa tilanteeseen, jossa hyvin pienetkin teot muuttuvat henkisesti ylivoimaisen vaikeiksi. Silloin on todella paljon merkitystä vaimon tuella ja myönteisellä asenteella. Kun mies huomaa, että hänkin osaa, ja että hänestä on oikeasti apua vaimolle, hän uskaltautuu yrittämään muitakin hommia. Kunhan vaimo vain antaa tilaa ja kannustusta, ja tarvittaessa opettaa ihan kädestä pitäen vaikka asia olisi kuinka naurettavan yksinkertainen tahansa. Ilman mollaamista.
Itse en osaa siivota (olen siis nainen). Kun siivoamiseen pitäisi ryhtyä, menen sisäiseen paniikkiin. Tähän auttaa parhaiten se, että mies jaottelee projektin niin pieniksi ja helpoiksi palasiksi, että minäkin osaan ne toteuttaa (esim. roskien kerääminen roskikseen, papereiden kokoaminen yhteen paikkaan, imurointi, jne.). Vähitellen olen oppinut tekemään siivouksia osittain itsenäisestikin, mutta miehen apua tarvitsen vieläkin toisinaan. Minua ei myöskään hävetä pyytää miehen apua, koska hän auttaa minua mielellään. Jonakin päivänä aion tulla niin hyväksi, että miehen kaitsentaa ei enää tarvita. Jatkuvasti opin lisää.
Arvatkaapa olisinko tullut opetelleeksi siivoamista, jos mies olisi opetuksen ja kannustuksen sijasta vain nälvinyt ja nalkuttanut?
Jos meille tulisi lapsia, niin mies hoitaisi niitä minun komennukseni alla. Minä puolestani en yhtään tykkää komentaa. Kodinhoidosta voi vielä lipsua ja jättää komentamatta, mutta lasten kohdalla ajatus on mahdoton. Muuttuisin nalkuttavaksi akaksi ja alkaisin vihata sekä itseäni että miestäni.
Näin meillä on juuri käynyt. En pidä miehestäni enkä enää itsestänikään, kun olen se nalkuttava pirttihirmu. Saapi nähdä, vietetäänkö me 10-vuotishääpäivääkään. Ja meidän piti olla se vuosisadan rakastunein pari, oikein linnake muuta maailmaa vastaan. Ja paskat.
Mua harmittaa eniten, että kotona ei tapahdu MITÄÄN ilman mun jonkunlaista panosta. Jos mies laittaa ruokaa, niin kokkailun jäljet jää mun siivottavaksi, mies korkeintaan lykkää likaisen paistinpannun tiskialtaaseen ja laittaa sen "likoamaan". Kerran testasin kauanko miehen mielestä pannua pitää liottaa. Kolmantena päivänä en enää jaksanut haistella sitä ja tiskasin pannun. Tai sitten vauvan kylvetys, jonka mies meillä hoitaa. Parina päivänä sanon, että vauva tarvisi kylvyn tässä joku päivä. Kas kummaa, vauva ehtii illalla nukahtaa ja kylvettäminen jää seuraavaan päivään, ja taas seuraavaan päivään. Sitten kun se vauva todella saa kylpynsä (mun muistutettua taas pariin kertaan ihan ystävällisesti), niin likainen vaippa jää hoitotasolle, vesi jää ammeeseen, märkä kylpypyyhe jää myttyyn hoitotason viereen. Ja miehellä on naama väärinpäin, kun nätisti sanon, että tekisitkö homman loppuun asti. Mies käy sitten ottamassa altaan pohjatulpan pois, ja hetken päästä mä sit saan kaataa loput vedet pois ja nostaa ammeen kuivumaan seinää vasten. Seuraavana päivänä mä sit nostan ammeen säilytyspaikkaansa. Huoh. Ja tää oli vaan yksi homma. Mulla alko keittään tätä kirjoittaessani ihan hirveästi, on mua harmittanut nämä hommat aiemminkin, mutta vasta nyt tajusin miten älytöntä tämä touhu on. Miehen puolustukseksi täytyy sanoa, että meillä on ulkona paljon hommia, joita mies yksin hoitaa, ja antaa kyllä viikonloppuaamuisin mun nukkua, mutt silti!!! Meillä taidetaan keskustella tänään työnjaosta. Ja meilläkin sukulaistädit on lääpällään, kun mies kanniskelee vauvaa sukujuhlissa ja vaihtelee vaippoja...
etteikö mies osallistuisi. Kyllä hän osallistuu, mutta aloitteellisuus on täysi nolla. Hänelle pitää aina antaa ns. merkki, että nyt imuroit, nyt laitat pyykit, nyt viet roskat, nyt ostat kaupasta maitoa, nyt varaat lomareissun hotellit jne.
Ulospäin yhteiselomme näyttää varmasti siltä, että jaamme tasa-arvoisesti kaikki hommat, mutta todellisuudessa minä naisena olen vastuussa siitä, että mihinkään hommaan alun alkaen edes ryhdytään. Jos minä en pitäisi tästä huolen, niin terveysviranomaiset varmasti naulaisivat asuntomme oven umpeen ja kaasuttaisivat koko talon.
kun yhdeksällä kymmenestä on mies, joka ei osallistu lapsen tai kodin hoitamiseen? Tai ei meilläkään mies "osallistu", vaan on alusta pitäen ollut tasavertainen vanhempi lapselle. Eikä meillä ole tarvinnut erikseen edes sopia tästä, vaan se on ollut itsestään selvää alusta alkaen. Jo ennen lasta mies siivosi ja laittoi ruokaa siinä missä minäkin, eikä tilanne muuttunut lapsen myötäkään.
Omassa tuttavapiitissäni ei ole yhtään miestä, joka ei vähintäänkin "osallistuisi" lapsen ja kodin hoitamiseen. Jopa oma 70+ -ikäinen isäni on aina tehnyt ruokaa ja vaihtanut lapsilleen vaippoja, vaikka ei nyt vielä ihan tasavertaisesti olekaan kotitöitä tehnyt.
Jätän tyynesti tekemättä hommat, jotka katson miehelle kuuluviksi.
Huolehdin myös työnjaosta kysymällä kumman haluat tehdä?
Kahdesta syystä:
1) Mies voi olla vaikka hamaan tappiin saakka tekemättä hommiaan. Roskapusseja meillä on joskus ollut keittiössä kolme, koska edellisen täytyttyä se vaan ottaa uuden kaapista. Ei sille tule mieleenkään viedä sitä vanhaa ensin pois. Mulla palaa hihat ennemmin kuin se tajuaa tehdä asialle jotain.
2) Jo pelkästään se, että minä teen työnjakoja ja tarjoan miehelle vaihtoehtoja osoittaa, että minä tätä rulettia pyöritän. Eli tilanne ei todellakaan ole mielestäni tasa-arvoinen, jos toinen toimii työnjohtajana ja delgoijana. En haluaisi olla Frau Führer.
Jätän tyynesti tekemättä hommat, jotka katson miehelle kuuluviksi.
Huolehdin myös työnjaosta kysymällä kumman haluat tehdä?
Mua ärsyttää NIIN paljon. Varsinkin pojan kanssa mies on ihan kädetön, kun pojalla on selviä asperger-piirteitä ja raivarit on välillä jotain ihan älytöntä. Mä sitten selvittelen sotkut ja siivoa jäljet niin sanotusti. Ja sit se perhana kehtaa vielä tulla siihen teetä ja sympatiaa vonkumaan...