Miten välttää katkeruus omaa miestä kohtaan, kun hän pääsee niin helpolla?

ei mene jako tuolla tavalla, meidän tuttavapiirissä miehet hoitaa lapsia ihan yhtä paljon, emme myöskään jakaannu eri leireihin missään vaiheessa.

Miehet kyllä grillaa tai saunoo tms., mutta sen jälkeen hoitavat lapsiansa taas, mitään kännibileitä meillä ei ole tapana lasten kanssa pitää. Oma valinta, haluaako elää tuollaisessa suhteessa, jos ei kelpaa niin puhu miehesi kanssa asiasta!

Mua huolestuttaa tuo jo nyt vaikka ei ole vielä niitä lapsia! Itse asiassa se on yksi syy miksi lasten hankinta mietityttää. En haluaisi olla raskaana, synnyttää ja imettää. Kunpa mies voisi hoitaa nuo asiat. Sitten lastenhankinta olisi ihan helppoa!

Mä en edes toivoisi että mies voisi noita tehdä, vaan ihan sitä että mies HUOMIOISI mitä olen joutunut kokemaan. Olisko niin kauheaa esimerkiksi joskus laittaa ruokaa tai siivota kun toinen heiluu naama valkoisena ja siteet pöksyissä synnytyksen jälkeen? Mutta kun ei, miehet ottaa isyyslomankin lomana jolloin HE ITSE lepäävät.

mies sanoi pitävänsä koko isyysloman. totesi, että hän voi sitten vaikka olla vauvan kanssa sohvalla, että saan rauhassa tehtyä hommani.

totesin samallalailla takaisin, että ei sitä lasta sohvalla istumisella kasvateta ja isyysloma ei ole lusmuiluloma. tiettävästi tei selväksi, että joutuu osallistumaan kotitöihin ja muiden lasten hoitoon loman aikana,eikä selviä pelkkänä "syli-isukkina". (lapsi on hänen ensimmäisensä.)

näkee sitten, kun aika koittaa, mikä oli tuonki keskustelun lopullinen tulos vai joutuuko virkistämään miehen muistia useampaan kertaan.

Miesnäkökulmaa: Mies haluaa pitää koko isyysloman ja ilmoittaa haluavansa, että nainen voi edes sillä aikaa keskittyä omiin juttuihinsa. On varmaan hyvällä tuulella ja vilpittömällä mielellä ja sydämestään haluaa tehdä palveluksen. Menee sitten maalailemaan leppoisaa kuvaa sohvall aistumisesta.



Nainen alkaa mollata ja takertuu koko lauseessa yhteen "sohva"-sanaan. Koko kaunis ajatus lyödään lyttyyn yhden sanan vuoksi, jonka kuulija kokee ärsyttävänä. Jos nalkutus olisi kovionkin pitkä niin voisi jäädä isyysloma pitämättä, hoitakoon kiittämätön akka hommansa itse.

että mies sanoi ettei halua enää yhtään lasta lisää =D

täytyy todella rautalangasta vääntää, että miltä se tuntuu olla päivästä ja yöstä toiseen ns. hälytystilassa. Ei ne kaikki vaan tajua. Mutta tosiaan, tervetuloa viiskytluvulta nyrkin ja hellan välistä nykyaikaan. Se onnistui meiltä, miksei muiltakin.

Eka "koulutus" oli aika raaka meillä, ekalla lapsella (kuten keskimmäisellä) selkeä koliikki, olin hulluuden partaalla ja mies vaan ihmettelee, että saathan sä päivällä nukkua.

Varmaan kuulostan huonolta äidiltä, mutta yksi ilta sitten (en ole pystynyt koskaan imettämään, muttei tässä siitä sen enempää) huutavan pojan isälleen ja sanoin, että hoidapa sinä nyt, mä nukun. Ja nukuinkin, mutta itku oli miehelle tullut, niin oli lopulta hädissään, kun ei mikään rauhoittanut vauvaa. Siitä jatkoimme yöhoitoja vuorotellen, hän alkuyön ja minä loput, jotta hän jaksoi töihin. Mutta tämä yksi ilta avasi hänen silmät siitä henkisestä piinasta mitä erityisesti ns. vaativa vauva aiheuttaa.

Sittemmin olemme vielä 2 lasta ehdoin tahdoin hankkineet ja joka kerta alkuun muisteltu, että miltäs se vauva-arki tuntuu.

Nyt ukko hoitaa talouttamme ja lapsia aivan suvereenisti ja tuttavat huokailee, että mikä supermies. Tekee siis lähes yhtä paljon kuin minä, kun nyt molemmat työelämässä olemme. Toisinaan enemmän kuin minä.

tulipa romaani, kiitos että sain avautua ;)

Mutta hauska lukea että oppi meni noin hyvin perille! Kyllä miehet pon ihan yhtä kehittymiskykyisiä kuin naisetkin, aivan turha väittää muuta. Vaan pakkohan se on alussa rautalangasta vääntää, kun asia on kuitenkin biologisista syistä miehelle niin paljon vierampi.

Nainen alkaa mollata ja takertuu koko lauseessa yhteen "sohva"-sanaan.

Itse asiassa sanoisin, että tuossa takerruttiin sanaan "hommasi". Samaan mitä itsekin käytit.

Kotityöt ja lastenhoito eivät ole "naisen hommia", vaan siinä kodissa asuvien ja niiden lasten vanhempien yhteisiä hommia.

Jos mies jättää isyysloman pitämättä siksi, että tämä vanhanaikainen asenne naista suututtaa, niin ei se ole pelkästään naiselta pois vaan mieheltä yhtälailla. Miehet vain tajuavat tämän usein vasta kun on liian myöhäistä ja on jo joutunut perheestään ulkopuoliseksi. Kannattaa miettiä mikä on itselle tärkeää, eikä sitä miten vaimolle saisi nalkutuksen kostettua.

Täällä kerrankin keskustellaan ilman vittuilua, hienoa!

- mies ei tee kotitöitä

Meillä mies osallistuu paljon ja usein kyllä tarjoaa mulle mahdollisuutta olla se joka "kaljoittelee ja saunoo kavereiden kanssa" tms. Eli siis hän tarjoutuu hoitamaan lapsia että saan olla rauhassa. Mutta silti mulle on mahdotonta heittää vapaalle kun lapset ovat kehissä. Aina mun täytyy syrjäsilmällä katsoa mitä tuo pieni tekee, ei kai se nyt ole vaarassa, muistaako se mies tehdä sitä ja tätä. Eikä kyse ole siitä että mies tekisi jotain väärin tai huonosti, enemmän siitä että en pääse äidin roolista irti jos en lähde pois kotoa. Miehelle tämä tuntuu olevan helpompaa.

Reilu 2 v ja 1 kk ikäinen. Ilmoitin miehelle tuossa muutama päivä sitten, että lähden ensi kesänä Barcelonaan 3 - 4 yöksi ihan yksin. Ei sanonut vastaan. Hän voi ylläpitää koko ajan harrastustaan, minulle tuo lienee mahdollista aikaisintaan parin vuoden kuluttua. Siis otan kerralla takaisin sitä aikaa, jota perheelleni uhraan enemmän kuin mies.

Eikä kyse ole siitä että mies tekisi jotain väärin tai huonosti, enemmän siitä että en pääse äidin roolista irti jos en lähde pois kotoa. Miehelle tämä tuntuu olevan helpompaa.

Veikkaan, että ainakin osalla tämä liittyy kuitenkin jollakin tasolla siihen, että mieheen ei luoteta ihan sata lasissa. Siksi tuo huolestuneisuus. Voi myös olla että omaan itseen ei luoteta ja siksi yritetään koko ajan varmistella ettei vain mitään pieniäkään "virheitä" tapahdu, ja niistäkin vedetään herne nenään jotka eivät ole oikeasti haitallisia tai vaarallisia, vaan ainoastaan itsestä poikkeava tapa hoitaa asia.

Oletko samanlainen ylihuolehtija myös esim. jos teille tulee vieraita? Vahtaatko väsymättömästi, ettei vain keneltäkään lopu juominen, ahdistaako ajatus siitä että joku ei pitäisi ruuista tai kattauksesta? Oletko yleisesti ottaenkin sitä tyyppiä joka ei usko asioiden sujuvan hyvin omalla painollaan? Puututko samasta syystä ylimitoitetusti sukulaistesi tai mahdollisten aikuisten lastesi asioihin?

Aina ei kyse ole tästä, mutta aika paljon tämän kategorian ihmisiä on kyllä olemassa. Heidän kannattaisi nähdä ihan vaivaa sen eteen, että kykenisivät hetkeksi rentoutumaan ja antamaan ohjakset miehelleen - ihan oman terveytensäkin vuoksi.

Tuttavaperheissäkin homma menee aina niin esim. grillijuhlissa tai mökillä, että aluksi kaikki ovat yhdessä ja vaihdetaan kuulumiset, sitten tunnin-parin päästä naiset vahtii väsyneenä lapsikatraita kun miehet saunoo ja soutelee keskenään pitkän kaavan mukaan, juo olutta ja jauhaa paskaa. Ja tottakai miehet nukkuu pitkään seuraavana aamuna kun naiset hoippuu kukonlaulun aikaa ipanoitaan puurottamaan.

Minulla ei lapsia edes vielä ole, mutta heti seurustelun alettua ensimmäisen kaveriporukalla tehdyn mökkireissun jälkeen otin puheeksi, että en tykännyt siellä vallinneesta jyrkästä sukupuolijaosta. Se siis häiritsi minua alusta alkaen. Kyseessä oli miehen kaveriporukka, ja itse pidän eniten tuon porukan muutaman miespuolisen jäsenen seurasta - olisin siis tietenkin halunnut valita seurani sen perusteella enkä sukupuolien mukaan. Naispuolisista ei siinä porukassa kukaan herätä minussa mielenkiintoa tai halua viettää heidän kanssaan aikaa. Eipä siis ollut kovin kivaa joutua heidän kanssaan akkamaisesti juoruamaan (mitä inhoan) kahden päivän ajaksi samalla kun miehet viettivät aikaa keskenään. Asiasta huomautettuani minua on alettu kutsua näiden minua kiinnostavien henkilöiden kanssa iltaisin ulos ja muutenkin vietän miehen kavereista eniten aikaa juuri heidän kanssaan. Illanvietoissa ja muissa ryhmätilanteissa minua ei enää eristetä heidän seurastaan erilliseen "kanalaumaan". Luultavasti nuo sukupuolijaottuneet kuviot juontavat juurensa tällaisista tilanteista. Miesten kesken ollessa päädytään helposti uusintamaan vanhakantaisia toimintatapoja, koska joukossa tyhmyys tiivistyy (ja toisaalta miehet tuntuvat keskimäärin olevan aika arkoja murtamaan ryhmäpainetta, oli se todellista tai kuviteltua). Samoin jos naisporukassa on edes yksi supermamma, joka nauttii lasten hoitamisesta yli kaiken eikä anna miehensä tehdä mitään, tämä vaikuttaa muidenkin porukan naisten käytökseen. Kuvittelisin että paras tapa murtaa käyttäytymismallit on sukupuolittuneiden ajanviettoryhmien murtaminen. Ap:n tilanteessa tämä porukan ajanviettotapojen muuttaminen ei välttämättä enää ole helppoa, kun siihen ei ole alusta asti pyritty. Hänen asemassaan keskittyisin empatiataitojen opettamiseen miehelleen. Jos katson ympärilläni olevia miehiä, en ole ollenkaan sitä mieltä että heiltä empatiakyky muka jotenkin synnynnäisesti puuttuisi. Jotkut miehet on vain kasvatettu olemaan välittämättä "akan nalkutuksista", eli sulkemaan korvansa ja mielensäkin siltä, mitä toinen ihmisenä tarvitsisi ollakseen onnellinen. Minkä on kerran oppinut, voi periaatteessa myös poisoppia, ainakin jos todella haluaa. Omalla miehelläni on empatiakyvytön, kylmäkiskoinen ja jopa julma maine ystäväpiirissään ja etenkin naistuttavien ja ex-kumppaneiden keskuudessa. Sellainen hän olikin meidän tavatessamme, mutta ei se ollut synnynnäistä. Nykyään hän saa kuulemma näiden naistuttavien suut loksahtamaan hämmästyksestä auki kertoessaan parisuhteestaan ja elämästään, jota hän elää aika eri tavalla kuin ennen. Ihminen voi oppia tärkeitä elämäntaitoja vielä aikuisenakin. Ap:n pitäisi pystyä arvostamaan itseään niin paljon, että ei hyväksy mieheltään tunteettomuutta ja empatian puutetta. Asiasta pitää keskustella johdonmukaisesti aina kun tämä ominaisuus ilmenee, ja miehelle kannattaa tarjota malliksi ihan konkreettisia esimerkkejä siitä, miten empaattinen ihminen noissa tilanteissa toimisi. Silloin hän vähitellen tajuaa jutun juonen ja lopulta oppii hahmottamaan asioita empatiansa kautta ihan suoraankin. Jos mies ei motivoidu yrittämään pelkästään sillä, että ap kertoo asiasta ja sanoo tilanteen olevan vakava, motivointikeinot pitää miettiä vielä erikseen. Tsemppiä ap!

Tähän vielä lisäisin, että jotkut ihmiset muuttuvat ja oppivat, jotkut eivät.

En myöskään Sinuna alkaisi haalia kaikkea klooriaa itsellesi. Eiköhän ikä ole tehnyt tehtävänsä miehesikin suhteen. Eiköhän hän ole ottanut opikseen aikaisemmista suhteistaan myös.

Mutta on myös ihmisiä (ja tietenkin myös miehiä), jotka eivät juurikaan muutu. Ja jos muuttuvat, niin itsekkäämmiksi, vaikeammiksi.

Ikävästi mielestäni syyllistit ap:tä.

Siis otan kerralla takaisin sitä aikaa, jota perheelleni uhraan enemmän kuin mies.

Jos lasten kanssa vietetty aika on "uhrattua" niin luulen, ettei oikein löydy sellaista mukavaa tasapainoa "mun ja sun" töiden kesken. Lasten kanssa kun tyypillisesti on "pakko" olla niin paljon, että sitä omaa aikaa jää todella vähän.

Tähän vielä lisäisin, että jotkut ihmiset muuttuvat ja oppivat, jotkut eivät.

En myöskään Sinuna alkaisi haalia kaikkea klooriaa itsellesi. Eiköhän ikä ole tehnyt tehtävänsä miehesikin suhteen. Eiköhän hän ole ottanut opikseen aikaisemmista suhteistaan myös.

Varmasti on oppinut, enhän muuta väittänytkään. Nimenomaan siltä pohjalta kävimme keskusteluja, että mies kertoi millaista suhdetta ei ainakaan enää haluaisi, ja sitten pohdimme mikä siihen oli aiemmassa suhteessa johtanut ja miten sitä voisi välttää tässä meidän suhteessamme. Pohdinnat koskivat yhtälailla minun käytöstäni kuin hänen.

Mutta on myös ihmisiä (ja tietenkin myös miehiä), jotka eivät juurikaan muutu. Ja jos muuttuvat, niin itsekkäämmiksi, vaikeammiksi.

Minusta kenestäkään on turha sanoa kategorisesti, että hän on ihminen joka ei muutu. Kun se muuttumisen mahdollisuus ja todennäköisyys riippuu aina myös ympäristöstä. Emme voi tietää, onko maailmassa yhtäkään ihmistä, joka ei tietynlaisissa olosuhteissa muutu parempaan suuntaan. Sen sijaan voitaneen sanoa, että joillakin se edellyttäisi aivan erikoislaatuisen harvinaisia olosuhteita, siinä missä moni muu voi onnistua muuttumaan useammissakin tilanteissa ja olosuhteissa. Se nyt kuitenkin on selvää, että jos henkilön X kumppani pitää tätä ihmisenä, joka "ei muutu", niin muuttuminen on paljon vaikeampaa kuin jos puoliso uskoisi toisen kykyihin ja kannustaisi.

Ikävästi mielestäni syyllistit ap:tä.

Minäpä uskon, että ap osaa itse huomauttaa asiasta, jos hän koki tsemppaamiseni ja avunantoyritykseni syyllistämisenä. Jään odottelemaan palautetta, mutta tähän sinun arvioosi asiasta en taida luottaa.

Minä voin sanoa ett olen onnekas nainen, meillä on puolikuinen pikku tyttö ja mieheni käy töissä ja minä olen kotona. Silti saan käydä jumpassa joka toinen päivä ja kun haluan mennä jonnekin, saan vapaasti mennä. Ei ole tarvinnu kitua ja tehdä itsestään marttyyriä. Mieheni ymmärtää minua ja minä häntä. Olen tarpeeni tehny selväksi enkä alkanu tekeen ittestäni tosiaanki tätä marttyyri äitiä, koska siitä voi ihan ittiänsä syyttää. Jos haluaa hoitaa 110% itte lapsiansa niin hoitakoon, muta turha se on syyttää miestänsä. Olen silti hyvä ja rakastava äiti ja sen kaikki sanoo mulle ett loistava äityli olen.. Kuitenkin pidän omista harrastuksistani kiinni ja sillä aikaa mieheni hoitaa lasta, moiteettomasti. Toki herään joka yö syöttöihin ja hoidan nukkumaanmenot + muut jutut kotihommat ruoat jne jne. kaikki naisen työ, mutta rakkaani tuo leivän kotiin ja tyydyttää kaikki tarpeeni. Taidan olla vaan niin onnekas ihminen.

Korjaan, siis 6kk ikäinen vauva, ei puolikuinen =D =D =D

Tuttuja juttuja. ..
Mekin ollaan ihan hyvin kouluttautuneita ja sivistyneitä ihmisiä. Työelämää takana jo yli kymmenen vuotta, yhteistä eloa myös. On ollut omat rahat ja omat menot. Yhteiset matkat ja yhdessä hoidettu koti TASAN 50/50. Olin hyvin tarkka tästä.

Vaikka mies osallistuu kodin hoitoon, on se arjen kokonaisuuden hallinta minulla ja siitä haluaisin joskus vapaata. Kotona en voi olla ns rauhassa koska lapsi pyörii aina lähempänä minua. Minä katson kelloa kun on ruoka-aika ja syötän joka ikisen aterian.

Näin miehenä, jolle itsenäinen ja oma-alotteinen vastuun kantaminen arjen askareista on ollut aina itsestäänselvyys, täytyy sanoa että kaikille naisille tällainen itseohjautuva mies ei vain sovi, vaikka sellaista itse luulisivatkin kaipaavansa.

Liekö vanhanaikaisten sukupuoliroolien peruja vai mitä, mutta toisilla naisilla on aivan älytön kontrollin tarve noiden arkiaskareiden, kodinhoidon sun muun suhteen. Kaikki pitäisi tehdä juuri silloin ja juuri sillä tavalla, kun nainen sen on mielessään kuvitellut. Itsenäisyyden ja oma-alotteisuuden sijaan mieheltä vaadittaisiinkin siis lähinnä ajatustenlukutaitoa. 

Edellinen pidempi suhteeni kaatui osittain juuri siihen, että oma-alotteisesta tekemisestä seurasi vain 'väärin sammutettu'-tyylistä kiukuttelua ja tarjolla oli vain passiivisen, käskystä toimivan perässähiihtäjän tai sohvalle pysyvästi jumahtaneen ("en sitten tee kun ei kelpaa") äkäilijän rooli.  Kumpikaan ei kuulostanut itselleni oikein luontevalta.

Nykyisessä suhteessa asiat hoituu kuin itsekseen, kumpikin hoitaa oman osuutensa omalla tyylillään. Epäilemättä kumpikin välillä miettii mielessään, että miksihän se juuri nyt tuon tekee tai miksihän se noin tekee, mutta siihen auttaa kun pysähtyy hetkeksi miettimään kokonaisuutta eli että kaikki tarpeellinen tulee kuitenkin tehtyä ja puntit menee suurin piirtein tasan.

Enkä nyt väitä että kaikki naiset ovat tuollaisia kuin exäni, tai edes suuri osa, mutta toisaalta ei maksa mitään hetkeksi pysähtyä miettimään sitä omaakin roolia. Joskus se mitä kumppanilta haluaa ja odottaa on täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä omalla käytöksellään 'ruokkii'.

[quote author="Vierailija" time="06.07.2010 klo 11:41"]

mä otin ihan tarkoituksella eri systeemin meidän perheessä. Ilmoitin miehelle että se olen sitten minä tällä kertaa joka saunoo ja kaljoittelee ja hyvin se mies sopeutui asiaan :D monet tuttavanaiset vaan alistuvat osaansa...

[/quote]

Miksi niitä paskakoneita pitää edes hankkia jos niiden kanssa ei koko ajan halua olla? kenenkääne i pidä hoitaa lapsia. Niitä ei pidä hankkia jos ei halua että elämä pyörii lapsien ympärillä joka päivä ja koko ajan

Hei olen se isä joka ei uskalla pitää varpajaisia, kun vaimo kilahtaa.

Noinhan se on että minulta vaaditaan seurustelutaitoja ja sitä että vedän olutta ja saunon maratoonissa läpi yön aamuun saakka sielä mökkillä.

Ei se helppoa ole. Mieluummin olisin himassa ja katselisin jalkapalloa, joisin ehkä kuusi kaljaa. Katselisin jalkapalloa tai pelaisin tietokoneella jotain legendaarisen nostalgista vanhaa hyvää peliä.

Mikään ei ole hyvä. Jos olen raittiina mökillä niin vaimo motkottaa että mene ja juttele, tee sitä ja tee tätä. Älä roiku helmoissa. Sitten kun hoidan kunnolla hommat kotiin ja viihdytän isäntäväkeä ja olen se seurustelumies ( ei ole helppoa) niin aamulla tai mökkireissun jälkeen saa kuulla miten paska mies olinkaan, kun makailin krapulassa aamulla huonovointisena, kun perheen pienimmät meni mustikkaan.

En edes pidä marjastamisesta! Olen enemmän kalastaja :/