Lue keskustelun säännöt.
Miten välttää katkeruus omaa miestä kohtaan, kun hän pääsee niin helpolla?
Ajatukseni taitavat olla ihan typeriä, mutta minua nyt toise lapsen syntymän jälkeen vaivannut jatkuvasti katkeruus siitä kuin helppoa mieheni elämä on. Hän saa lapsen ns. ilmaiseksi ilman raskautta, synnytystä ja sen jälkeisiä kipuja, valvomisiä, imetystä ja sen sitovuutta jne jne.
Tästä voi saada kuvan että mieheni on joku lusmu joka istuu baareissa ja minä hoidan lapset, ei, näin ei suinkaan ole. Olen vaan heräänyt huomaamaan että osallistuvinkaan mies ei yleensä joudu tekemään yhtä paljon kuin keskiverto äiti. Tuttavaperheissäkin homma menee aina niin esim. grillijuhlissa tai mökillä, että aluksi kaikki ovat yhdessä ja vaihdetaan kuulumiset, sitten tunnin-parin päästä naiset vahtii väsyneenä lapsikatraita kun miehet saunoo ja soutelee keskenään pitkän kaavan mukaan, juo olutta ja jauhaa paskaa. Ja tottakai miehet nukkuu pitkään seuraavana aamuna kun naiset hoippuu kukonlaulun aikaa ipanoitaan puurottamaan.
Kaiken tämän päälle naiset käy vielä töissä siinä missä miehetkin joten vanhanaikaiseen jakoon ei mielestäni voi vedota.
Kommentit (436)
[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 18:41"]
Hei olen se isä joka ei uskalla pitää varpajaisia, kun vaimo kilahtaa.
Noinhan se on että minulta vaaditaan seurustelutaitoja ja sitä että vedän olutta ja saunon maratoonissa läpi yön aamuun saakka sielä mökkillä.
Ei se helppoa ole. Mieluummin olisin himassa ja katselisin jalkapalloa, joisin ehkä kuusi kaljaa. Katselisin jalkapalloa tai pelaisin tietokoneella jotain legendaarisen nostalgista vanhaa hyvää peliä.
Mikään ei ole hyvä. Jos olen raittiina mökillä niin vaimo motkottaa että mene ja juttele, tee sitä ja tee tätä. Älä roiku helmoissa. Sitten kun hoidan kunnolla hommat kotiin ja viihdytän isäntäväkeä ja olen se seurustelumies ( ei ole helppoa) niin aamulla tai mökkireissun jälkeen saa kuulla miten paska mies olinkaan, kun makailin krapulassa aamulla huonovointisena, kun perheen pienimmät meni mustikkaan.
En edes pidä marjastamisesta! Olen enemmän kalastaja :/
[/quote]
Etkö osaa viihdyttää isäntäväkeä selvinpäin?
Vittu mikä luuseri................
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että miehen iltavuoroaamuna pistäisin pyykkikoneenpyörimään lähtiessäni. Mies saisi sitten ripustaa ennen lähtöään. Oveen jättäisin kauppalistan, mitä tuoda kaupasta. Ja lapset jättäisin tietty nukkumaan. Mies saisi sitten viedä ne hoitoon. Jos tulisi vastustelua, toteaisin tylysti, että voi mennä muuallekin asumaan, jos ei täällä halua!
että miehen iltavuoroaamuna pistäisin pyykkikoneenpyörimään lähtiessäni. Mies saisi sitten ripustaa ennen lähtöään. Oveen jättäisin kauppalistan, mitä tuoda kaupasta. Ja lapset jättäisin tietty nukkumaan. Mies saisi sitten viedä ne hoitoon. Jos tulisi vastustelua, toteaisin tylysti, että voi mennä muuallekin asumaan, jos ei täällä halua!
siihen lapsen ensimmäiseen ikävuoteen saakka. Sitten minä palasin töihin ja mies jäi hoitovapaalle puoleksi vuodeksi kotiin. Mukavasti se isän rooli lapsen hoitajana muuttui.
Ehkä tilanteesi johtuu siitä, ettet ole antanut miehelle tarpeeksi vastuuta.
Toisaalta siihen se lipsuu joskus, vaikka ite yrittäis pysyä lujana.
Esimerkkinä nyt vaikka juhannus... Oltiin isommalla porukalla juhannusta viettämässä isolla mökillä. Mä istuin lasten nukkumaanmenon jälkeen kodassa rentoutumassa ja turisemassa turhia, miesväki istuskeli mökissä korttia lätkimässä. Lapset nukkuivat mökin yläkerrassa. Meidän nuorimmainen alkoi ilmeisesti kitistä yläkerrassa, niin eikös joku sieltä sisältä tuu huhuilemaan mulle, että tuo lapsi taisi herätä. Metrinen tatti otassa mä tosin karjuin sitten takaisin, että tietääkseni sillä lapsella on isäkin ja se istuu siellä metrin päässä rappusista. Ollos hyvä ja kääntyy iskän puoleen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Metrinen tatti otassa mä tosin karjuin sitten takaisin, että tietääkseni sillä lapsella on isäkin ja se istuu siellä metrin päässä rappusista. Ollos hyvä ja kääntyy iskän puoleen...
ukolleni (ja ylipäätään kaikille miehille, vaikkeivät he minun ongelmia olekaan) juuri tuosta kuinka miehet pääsevät perhe-elämässä niin helpolla.
Minä en edes ole mikään tossukka, vaan todellakin alusta saakka olen yrittänyt miestäni "kouluttaa" että kotityöt pitää tehdä puoliksi (kun kummatkin käy töissä) ja että lapsenhoito on vakavaa, väsyttävää puuhaa ja että sekin pitää jakaa.
Kummasti sitä joutuu silti oikein aina taistelemaan, että tämä toteutuisi, ja sittenkään ei mene tasan, parhaimmassa tapauksessa miehen oikein ahkeroidessa hän tekee ehkä 35% siitä määrästä, mitä mä teen... ja on sitten aina hirvittävän huonolla tuulella ja väsynyt kun on "niin kauheasti joutunut taas puurtamaan"
Kummasti ei silti tajua että mitenkäs minä sitten aina vaan jaksan..
turhauttaa, raivostuttaa, ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei silla nyt enaa olen niin valia kun lapsi on iso ja osaa pyytaa, mutta vauva-aikanakaan ei tiennyt. ei tieda pojan laakityksesta (astma) mita pitaa ottaa ja milloin. ei vaan ole osa semmoista arkirutiinia mita odottaisi. sitten valilla yrittaa pomoilla tai osoittaa kiinnostusta lapsen laksyja kohtaan. kylla naurattaa...
Jos se jo ennen lapsia on just tuolleen todella sukupuolisidonnaista, voi antaa hälytyskellojen soida - jos siis ei halua ap:n kaltaista roolia.
Tasavertaisessa ystäväporukassakin on parin ensimmäisenä lapsia saavan parin käyttäytymismalli aika ratkaiseva. Jos nainen on lasten saamisen jälkeen vain äiti ja lastenhoitaja ja mies jatkaa entiseen malliin, omaksuu koko kaveriporukka helposti sen roolin - se homma vaan vähän ajautuu siihen...
Meillä on yksi todella mukava ystäväperhe jo vuosien takaa. Ennen aina vietimme pariskuntina aikaa neljästään ja myös isommalla porukalla ja oli tosi kivaa. Ystäväpariskunnan mies kuitenkin katsoo lastenhoidon olevan naisten hommaa, johon mies osallistuu vain siinä tapauksessa, että nainen on jonkun muun askareen vuoksi estynyt. Vaikkapa mökillä, lasten kanssa ulkona oleminen (=vahtiminen) - samalla miesporukalla istuskellen ja jutellen - on työtä, joka sitten pitää saada takaisin vapaa-aikana. Hänen johdollaan myös tapahtuu juuri tuota, että miehen liukenevat omille teilleen kun naiset ja lapset saapuvat paikalle. He ovat siis meidän ystäväporukassamme ne ensimmäisenä vanhemmiksi tulleet :)
Sanomattakin selvää, ettemme enää kauheasti vietä aikaa yhdessä ja kun vietämme, olen aivan äärimmäisen rebel, koska meidän normaalissa arjessa isä on ihan samalla tavalla läsnä kuin äitikin, eikä lasten kanssa oleminen ole miehelleni työtä. Teen juuri tuota "kysykää isältä", "xxx on siinä ihan vieressä ja voi varmaan auttaa" jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saan siis omaa aikaa jos haluan käydä jumpassa tai kaupassa tms. mutta minun täytyy ikään kuin varata mieheltä lapsenhoitoaika "olisin menossa huomenna klo 16.45 kauppaan". Hän ei siis koskaan kieltäydy hoitamasta lapsia, mutta jos en kehitä jotain menoa, oletus on aina se että minä kökin kotona 24/7.
Pidän myöskin outona, että mies on lisännyt reilusti omia menojaan toisen lapsen syntymän jälkeen. Meillä ei todellakaan vallitse perhehelvetti, jossa työntäisin vauvaa työstä väsyneen miehen syliin ja käskisi imuroimaan, vaan itse hoidan vauvan ja isomman lapsen 99%. Siksi koenkin loukkaavana, että hän tästä huolimatta ei millään malttaisi olla kotona.
meillä myös on ollut niin, että minulla on ollut suurin vaiva ja vastuu vauvoista ja pienistä lapsista. On se suututtanut kauheasti välillä, mutta nyt kun pienin on 2 v huomaan, että tilanne tasoittuu, jos vain kylmän rauhallisesti kieltäydyn olemasta kaikkien palvelija ja vastuunkantaja. Pienet ovat kiinni äidissä ja äiti heissä, ja se on rankkuuden lisäksi myös se naiseuden onni. Minä en ainakaan vaihtaisi symbioosia vauvojen kanssa siihen, että olisin voinut nekin ohikiitävät kuukaudet harrastaa ja tehdä töitä ja olla kavereitten kanssa rennosti, kuten mies.
Nyt ajattelen, että paljon siinä pienten lasten äidin uurastuksessa on myös sitä äidinvaistoa, että ei vaan pysty vaihtamaan vapaalle ja olemaan rentona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jopa silloin kun imetin, osallistui yösyöttöihin, vaihtoi vaioan ja röyhtyytti. Ja tottakai isä on yhtä sitoutunut kun äitikin, johan kummia juttuja jauhat,ap. Kivut on naisella, se on ikävää, mutta mies on ollut jokaisessa kolmessa synnytyksessä niin täysillä mukana ja tukena, etten viitsi valittaa sitäkään.
Ja me oltiin nytkin pari yötä mökillä lasten kanssa ja kyllä se olin minä joka nukui aamulla pitkään, mies on tottunut aamuisin heräämään aikaisin. Ja minä olin järvellä veljeni kanssa juomassa olutta kun siippa laittoi lapset iltapalalle ja nukkumaan. Ei meillä ainakaan pääse yhtään sen helpommalla kun minäkään, eikä sitä haluakaan.
Jopa silloin kun imetin, osallistui yösyöttöihin, vaihtoi vaioan ja röyhtyytti. Ja tottakai isä on yhtä sitoutunut kun äitikin, johan kummia juttuja jauhat,ap. Kivut on naisella, se on ikävää, mutta mies on ollut jokaisessa kolmessa synnytyksessä niin täysillä mukana ja tukena, etten viitsi valittaa sitäkään. Ja me oltiin nytkin pari yötä mökillä lasten kanssa ja kyllä se olin minä joka nukui aamulla pitkään, mies on tottunut aamuisin heräämään aikaisin. Ja minä olin järvellä veljeni kanssa juomassa olutta kun siippa laittoi lapset iltapalalle ja nukkumaan. Ei meillä ainakaan pääse yhtään sen helpommalla kun minäkään, eikä sitä haluakaan.
Hirveän monella ei ole tuollaista miestä, edes täällä tasa-arvoisessa pohjolassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa olen itsekin miettinyt että miten katkeruuden välttäisi.
Jopa silloin kun imetin, osallistui yösyöttöihin, vaihtoi vaioan ja röyhtyytti. Ja tottakai isä on yhtä sitoutunut kun äitikin, johan kummia juttuja jauhat,ap. Kivut on naisella, se on ikävää, mutta mies on ollut jokaisessa kolmessa synnytyksessä niin täysillä mukana ja tukena, etten viitsi valittaa sitäkään.
Ja me oltiin nytkin pari yötä mökillä lasten kanssa ja kyllä se olin minä joka nukui aamulla pitkään, mies on tottunut aamuisin heräämään aikaisin. Ja minä olin järvellä veljeni kanssa juomassa olutta kun siippa laittoi lapset iltapalalle ja nukkumaan. Ei meillä ainakaan pääse yhtään sen helpommalla kun minäkään, eikä sitä haluakaan.
Koska mieheni ajaa tunnin työmatkan kumpaankin suuntaan, minua hirvittäisi ajatus siitä, että hän ajaisi väsyneenä. Viikonloppuaamuna sitten auttelee eri tavalla.
Ärsyttää, kun toinen loistaa poissaolollaan niissä ei-niin-mukavissa tilanteissa, joita lasten kanssa väistämättä tulee eteen, ja sitten kun lapset on saatu pois jaloista nukkumaan niin ollaankin kyljessä kiehnäämässä että nyt hoidetaan parisuhdetta. Pitäisi hoitaa joo, mutta ei paljon kiinnosta kun toinen on kuvainnollisesti jättänyt minut avantoon räpiköimään eikä ojenna kättään kun tarvitsen.
Toisaalta siihen se lipsuu joskus, vaikka ite yrittäis pysyä lujana. Esimerkkinä nyt vaikka juhannus... Oltiin isommalla porukalla juhannusta viettämässä isolla mökillä. Mä istuin lasten nukkumaanmenon jälkeen kodassa rentoutumassa ja turisemassa turhia, miesväki istuskeli mökissä korttia lätkimässä. Lapset nukkuivat mökin yläkerrassa. Meidän nuorimmainen alkoi ilmeisesti kitistä yläkerrassa, niin eikös joku sieltä sisältä tuu huhuilemaan mulle, että tuo lapsi taisi herätä. Metrinen tatti otassa mä tosin karjuin sitten takaisin, että tietääkseni sillä lapsella on isäkin ja se istuu siellä metrin päässä rappusista. Ollos hyvä ja kääntyy iskän puoleen...
Noin se homma pitää hoitaa!
Mulla on ihana mies. Se on ystävällinen, huomioiva ja kunnollinen. Mutta siltä puuttuu oma-aloitteisuus lähes kaikessa kotiin ja perheen yhteisiin asioihin liittyvissä jutuissa. Se kyllä imuroi, kun minä sanon että nyt tarttis siivota. Se laittaa ruokaa, kun minä sanon minkä kokoisiksi paloiksi sipuli pilkotaan. Se kyllä käy kaupassa, kun minä luettelen sille mitä pitää ostaa. Omat urheiluvaatteensa se osaa itse pestä, mutta esimerkiksi lakanoita tai pyyhkeitä ei ole koskaan hoksannut itse koneeseen laittaa. Tiskikoneenkin täyttää vasta silloin, kun likaisia astioita on niin paljon etteivät ne edes mahdu koneeseen ja silloinkin se kysyy multa, että pitäisköhän tiskari käyttää. Se on mun pikku apurini, eikä muuksi muutu. Kolmekymppinen aikuinen mies.
Jos meille tulisi lapsia, niin mies hoitaisi niitä minun komennukseni alla. Minä puolestani en yhtään tykkää komentaa. Kodinhoidosta voi vielä lipsua ja jättää komentamatta, mutta lasten kohdalla ajatus on mahdoton. Muuttuisin nalkuttavaksi akaksi ja alkaisin vihata sekä itseäni että miestäni.
mutta on toisenlaisiakin esimerkkejä. Esim. meillä on 3 "eri" kaveriporukkaa, joissa on lapsia. Kaikissa porukoissa lapsenhoito on erittäin tasa-arvoisesti jaettu, jokaisen pariskunnan kohdalla. Eli siis ihan konkreettisesti, esim. mökkireissuilla jos toinen pääsee venereissulle, toinen pääsee sitten saunaan, jos toinen syö rauhassa päivällisen, toinen saa istua iltaa. Ja arjessa se joka on kotona lasten kanssa (voi olla myös mies) saa harrastaa ja mennä enemmän iltaisin ja viikonloppuisin. Olemme kolmekymppisiä.
Jopa silloin kun imetin, osallistui yösyöttöihin, vaihtoi vaioan ja röyhtyytti. Ja tottakai isä on yhtä sitoutunut kun äitikin, johan kummia juttuja jauhat,ap. Kivut on naisella, se on ikävää, mutta mies on ollut jokaisessa kolmessa synnytyksessä niin täysillä mukana ja tukena, etten viitsi valittaa sitäkään. Ja me oltiin nytkin pari yötä mökillä lasten kanssa ja kyllä se olin minä joka nukui aamulla pitkään, mies on tottunut aamuisin heräämään aikaisin. Ja minä olin järvellä veljeni kanssa juomassa olutta kun siippa laittoi lapset iltapalalle ja nukkumaan. Ei meillä ainakaan pääse yhtään sen helpommalla kun minäkään, eikä sitä haluakaan.
Hirveän monella ei ole tuollaista miestä, edes täällä tasa-arvoisessa pohjolassa.
[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 18:41"]
Hei olen se isä joka ei uskalla pitää varpajaisia, kun vaimo kilahtaa.
[/quote]
Moni ihminen vihaa sinua aihe vapaalla. Menisit pois valittamasta siitä. Olisit vaimollesi hyödyllinen.