Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kertokaa minulle, mikä minun lapseni on. Tämä ei ole normaalia (onhan, onhan?).

Vierailija
25.06.2010 |

Meidän nuorin lapsi on 2-vuotias. Hän on äärettömän suloinen, kaunis, sulattaa jokaisen sydämen olemuksellaan. Ja rakastan häntä aivan valtavasti.



Mutta hänellä on se toinen puoli, joka kotona on yleensä aina vallalla. Hän on kamala. Ei ole kamala normaalilla tavalla, vaan on ihan omituinen.



Hän tekee pahoja ja kun suutun, hän katsoo omituisen ovelana ja nauraa. Hän nauraa, vaikka tekisin mitä. Hän ei koskaan rauhoitu, ei loukkaannu, jos komennan, päinvastoin. Katsoo sellaisella ihmeellisellä ilmeellä ja nauraa ja juoksee.



Ja juoksee aina karkuun. Katsoo ja nauraa ja lähtee, ja lujaa. Aina. Ja se ilme on omituinen. Se katse.



Koko ajan tekee pahojaan ja vahingoittaisi veljeään. Meillä ei ole koskaan saanut lyödä, eikä saa, mutta tämä saattaa yhtäkkiä kalauttaa veljeään tosi lujaa jollain puulla tai vastaavalla. Ja nauraa päälle. Saan todella olla tarkkana.



Olen raivostunut tälle lapselle, huutanut, pitänyt väkisin, karjunut suoraa soittoa, tehnyt vaikka mitä hyvää ja pahaa, ja aina se nauraa, sillä omituisella tavallaan.



Meidän esikoinen on voimakasluontoinen ja vilkas lapsi, mutta normaalilla tavalla. Tämä ei ole normaali lapsi. Mua äsken itketti kun hän oli ilkeä (älkää puuttuko tähän, että lapsi ei osaa olla ilkeä, tämä on sillä omituisella tavallaan). Menin pesemään hänen hampaansa ja itkin. Lapsi katsoi minua sillä omituisella katseellaan ja nauroi kummasti. Mua pelottaa ja itkettää.

Kommentit (109)

Vierailija
41/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

joko niin, ettet välitä sotkusta ym., ideana, ettei 2-vuotias saa sinua hetkautettua. Jos lyö ja on vkivaltainen, rajoita fyysisesti sen enempää keskustelematta. Esim. nosta hellästi mutta märätietoisesti jäähypenkille kahdeksi minuutiksi tai muuten vaan kauemmas.

Vietä 2-vuotiaasi kanssa enemmän aikaa, leiki hänen kanssaan ja pidä sylissä.

Vierailija
42/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Silloin sun kasvatuksessa on jotain vikaa!

Hohhoijaa ja täällä mammat ettii heti syitä jostain autismista tms.

Voisitteko edes joskus myöntää, että tekin voitte joskus tehdä jotakin VÄÄRIN ja kasvattaa VÄÄRIN ja sen vuoksi teidän lapsenne OIREILEE!!!

Jos lapsi on huonosti kasvatettu, niin kyllähän sen pitäisi näkyä myös päiväkodissa... Siellä kenties vielä selvemmin kuin muualla?

tai toisin sanoen reagoinnissa lapsen toimiin ja rajojen hakemiseen on epämäärisyyttä ja vaihtelua, voi lapsi reagoida juuri noin. Siskoni lapsi, joka oli monella tapaa rajaton tai rajat oli niin häilyväiset ettei lapsi saanut niistä selvää ja epätoivon vimmalla haki niitä koko ajan toimimalla miten sattuu, kuulostaa juuri samalta kuin ap:n lapsi. Tällä lapsella oli kotona todella epäselvää miten siellä toimitaan: joskus jostain pienestä rikkeestä suututtiin silmittömästi, toisinaan taas hurja lyöminenkään ei saanut vanhempia reagoimaan juuri mitenkään. Välillä erityisesti isä reagoi pahuuksiinkin antamalla karkkia, joskus taas sulki pimeään komeroon.

En nyt väitä, että ap toimisi näin, mutta jos rajat ei ole selkeät menee lapsi niistä sekaisin ja ei tiedä miten toimia, ja juuri nauraa maanisesti. Näin siskon lapsi toimi. Ei päiväkodissa, koska siellä rajat on aina samat ja rutiinit pyörii joka päivä samalla tavalla.

Siskon lapsen tilanne saatiin muutettua toimimalla selkeästi samalla tavalla samoihin tilanteisiin. Vanhemmat sopivat selkeästi miten toimitaan mihin ja pitivät siitä kiinni. Alkuun lasta jouduttiin monesti pitämään holding-otteessa, koska muuten löi sisaruksiaan. Ajan kanssa tilanne rauhoittui ja lapsi alkoi oikeasti tulla syliinkin. Sitä ennen lapsi ei ikinä tullut syliin hakemaan turvaa, mutta saattoi katsoa kateellisena vierestä jos toista lasta hellittiin. Jos häntä yritti ottaa sylii, usein raapi tai löi. Muutama kuukausi selkeiden rajojen sopimisesta lapsi juoksi minunkin syliini, ihmettelin sitä oikein. Lapsen temperamentti on varmasti vahvempi kuin jonkun muun, ja siksi reagoi niin vahvasti rajattomuuteen.

Mene ap sinne perheneuvolaan. KYse voi olla ihan jostain yksinkertaisesta asiasta jota ette ole miettineet, tai sitten joku diagnoosi löydetään. Jokatapauksessa tuo tilanne tuskin itsestään muuttuu, ja jos olet ihan poikkikin lapsen kanssa. On vaikea jaksaa rakastaa kovin villiä lasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ylipäätään kehoittaa suuttumaan vasta 2 vuotiaalle?

Missään tapauksessa se ei ole oikein, jos lapsen nukkuminen on ollut kertomaasi huutamista. Ettekö ole ymmärtäneet jo siihen etsiä muuta apua, kuin mitä kertomaltasi thoitajalta voi saada? Etsi kiireesti hyvä yksityinen ammattineuvoja!

Uskoisin, että sinun todellinen äidinrakkaus voi vielä lapsen muuttaa, kun itse lapsesi hoidat nyt eteenpäin. Sitä lapsi ei voi saada muualta kuin sinulta. Siihen työhön nimenomaan saat suuren avun ammattineuvojalta.

Vierailija
44/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Silloin sun kasvatuksessa on jotain vikaa!

Hohhoijaa ja täällä mammat ettii heti syitä jostain autismista tms.

Voisitteko edes joskus myöntää, että tekin voitte joskus tehdä jotakin VÄÄRIN ja kasvattaa VÄÄRIN ja sen vuoksi teidän lapsenne OIREILEE!!!

Jos lapsi on huonosti kasvatettu, niin kyllähän sen pitäisi näkyä myös päiväkodissa... Siellä kenties vielä selvemmin kuin muualla?

tai toisin sanoen reagoinnissa lapsen toimiin ja rajojen hakemiseen on epämäärisyyttä ja vaihtelua, voi lapsi reagoida juuri noin. Siskoni lapsi, joka oli monella tapaa rajaton tai rajat oli niin häilyväiset ettei lapsi saanut niistä selvää ja epätoivon vimmalla haki niitä koko ajan toimimalla miten sattuu, kuulostaa juuri samalta kuin ap:n lapsi. Tällä lapsella oli kotona todella epäselvää miten siellä toimitaan: joskus jostain pienestä rikkeestä suututtiin silmittömästi, toisinaan taas hurja lyöminenkään ei saanut vanhempia reagoimaan juuri mitenkään. Välillä erityisesti isä reagoi pahuuksiinkin antamalla karkkia, joskus taas sulki pimeään komeroon.

En nyt väitä, että ap toimisi näin, mutta jos rajat ei ole selkeät menee lapsi niistä sekaisin ja ei tiedä miten toimia, ja juuri nauraa maanisesti. Näin siskon lapsi toimi. Ei päiväkodissa, koska siellä rajat on aina samat ja rutiinit pyörii joka päivä samalla tavalla.

Siskon lapsen tilanne saatiin muutettua toimimalla selkeästi samalla tavalla samoihin tilanteisiin. Vanhemmat sopivat selkeästi miten toimitaan mihin ja pitivät siitä kiinni. Alkuun lasta jouduttiin monesti pitämään holding-otteessa, koska muuten löi sisaruksiaan. Ajan kanssa tilanne rauhoittui ja lapsi alkoi oikeasti tulla syliinkin. Sitä ennen lapsi ei ikinä tullut syliin hakemaan turvaa, mutta saattoi katsoa kateellisena vierestä jos toista lasta hellittiin. Jos häntä yritti ottaa sylii, usein raapi tai löi. Muutama kuukausi selkeiden rajojen sopimisesta lapsi juoksi minunkin syliini, ihmettelin sitä oikein. Lapsen temperamentti on varmasti vahvempi kuin jonkun muun, ja siksi reagoi niin vahvasti rajattomuuteen.

Mene ap sinne perheneuvolaan. KYse voi olla ihan jostain yksinkertaisesta asiasta jota ette ole miettineet, tai sitten joku diagnoosi löydetään. Jokatapauksessa tuo tilanne tuskin itsestään muuttuu, ja jos olet ihan poikkikin lapsen kanssa. On vaikea jaksaa rakastaa kovin villiä lasta.

Mutta tässä on taas huikea esimerkki johdonmukaiosuduen ja rajojen merkityksestä!

Vierailija
45/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

"värien" näkemiseltä. Joskus luin lehdestä juttua aikuisesta naisesta, joka kävi jopa luennoimassa asiasta ja itse on aina nähnyt ihmisten tunnetilat väreinä pään ympärillä. Lapsena nautti katsoa esim. vanhempien riitaa, kun värit oikein leiskahtelivat.



Siksi lapsi siis katsoo aina jännästi päin, hymyilee ja virnuilee. Hän nauttii siitä väriesityksestä, ja se mitä hänelle tehdään/sanotaan menettää täysin merkityksensä. Samaa kuvastaa myös läheisyys eläinten kanssa. Hän ja eläimet osaavat tulkita toisiaan ja toistensa tunnetiloja.

Vierailija
46/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

käyttäytyy aika lailla samalla tavalla. Tekee lähes koko ajan pahojaan, yritän olla suuttumatta ja huutamatta, mutta meneehän multa pinna joskus. Kun ihan tahallaan tekee kiellettyjä asioita koko ajan, vaikka hyvin tietää, ettei saisi. Kun suutun, poika nauraa ja tosi hyvin kuvailit, "katselee ovelana". En osaisi paremmin meidän pojan käytöstä kuvata. Meillä kans hirveitä univaikeuksia ollut koko vauvaiän ja on edelleen. Poika on esikoinen, sisarus hänelle on tulollaan. Poika vaikuttaa myös älykkäältä, puhuu lauseita, iso sanavarasto, osaa laskea esineitä neljään jne. Ja osaa olla ihanakin välillä. En itse ole tästä ollut ollenkaan huolestunut, olen ajatellut, että tällaisia lapset voi olla ja se kuuluu ikään? Mene ja tiedä. Mutta itse siis olen ollut kyllä ihan rauhallisin mielin. Jos sua itseä huolestuttaa, tuo muiden suosittelema perheneuvola olisi varmasti hyvä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap myös monessa kohtaa mainitsee, että ollaan kasvatettu lapsi samoin kuin veljensä. Kun lapset ovat temperamentiltään täysin erilaisia, niin ei kovin toimiva ratkaisu.



Lapsi tarvitsee vaan lisää huomiota lapselle, lyönnistä HETI ja AINA rangaistus (= jäähypenkki), mutta suosittelen myös ap:lle perheneuvolaa, sieltä saa apua myös kasvatusongelmiin.

Vierailija
48/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

lukea koko ketjua, mutta tulee mieleen asperger. Meidän poika ei varsinkaan pienempänä osannut "lukea" toisten tunteita, esim. hän sattoi alkaa nauramaan kun toinen itki. Älä ap ota kuuleviin korviisi joitain kommentteja rajojen puutteesta, mielisairauksista tai mitä täällä nyt olikin. Kaikkia lapsia voidaan auttaa (tiedän kokemuksesta)! Omasi ei mielestäni kuulosta erityisen pahalta kun on vielä noin pienikin. Voi olla ihan jotain ikään liittyvääkin joka menee aikanaan ohi. Kerrot, että lapsesi vaikuttaa älykkäältä ja käyttäytyy hoidossa normaalisti - se on jo paljon! Suosittelen, että otat rohkeasti HETI yhteyttä perheneuvolaan. Sinne on ainakin täällä puolen vuoden jonot, joten avun saaminen sitä kautta voi kestää kauan! Meille oli tuo perheneuvola tosi hyvä kokemus. Saatiin ymmärrystä ja apua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap myös monessa kohtaa mainitsee, että ollaan kasvatettu lapsi samoin kuin veljensä. Kun lapset ovat temperamentiltään täysin erilaisia, niin ei kovin toimiva ratkaisu.

Siis onko muka olemassa muita (järkeviä ja reiluja) vaihtoehtoja?

Vierailija
50/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä meillä päin perheneuvolassa työskentelee moniammatillinen työryhmä ja on taatusti asiantuntevaa henkilökuntaa. Mm. psykologit, koulukuraattorit, konsultoivat neuropsykologit jne. Kuten jo joku edellä mainitsikin, perheneuvolaan on usein monien kuukausien jonot. "Hätätapaukset" kuitenkin pyritään ottamaan hieman aiemmin. Voit soittaa sinne ja kertoa ongelmasi, jo siinä sinulle osataan sanoa suuntia miten asia etenee. Yleensä asiat viedään viikkopalavereihin, joissa sitten katsotaan tilanteen kiireellisyys ja kenelle tapaus ohjataan. Perheneuvolan nimi tulee siitä, että siellä nimenomaan autetaan KOKO perhettä. Tietenkin tarpeen mukaan. Jo sinun luettelemasi asiat täyttävät kriteerit, millä perusteella perheneuvolan asiakkaaksi pääsee. Mutta se ei tietenkään tarkoita, että mitään olisi vielä vialla... Mutta ehdottomasti kannattaa selvittää asia pikimmiten!



Itsekin olemme oman lapsemme kanssa käyneet perheneuvolassa, kun tuntui etteivät omat keinot enää riitä auttamaan lasta. Työskentelen itse kasvatusalalla, ja kun huomasien etteivät omat keinot riitä, en suotta jäänyt odottelemaan vaan tartuin mahdollisuuteen saada apua. Ammattini puolesta TIEDÄN perheneuvolan erinomaiseksi mahdollisuudeksi saada selvyyttä asioihin.



Oma lapseni on hyvin erityyppinen kuin sinun lapsesi, mutta hänkin on vauvana ja ihan pienenä ollut haastava lapsi. Tilanne tasoittui ajanoloon, mutta kun ongelmia alkoi tulla uudestaan, otin viipymättä yhteyttä ammattilaisiin. Onneksi. Nyt tilanne on helpottunut.

Kun ongelmat olivat akuutteja, meidänkään lapsen käytöksessä ei päiväkodissa huomattu mitään "outoa". Psykologi testasi lapsen useilla eri testeillä ja totesi kyseessä olevan erittäin lahjakkaan lapsen, kaikilla osa-alueilla. Lapsen ongelmat johtuivatkin nimenomaan hänen lahjakkuudestaan ja sen suhteuttamisesta elävään maailmaan. Psykologi puhui perheen sisäisestä käytöshäiriöstä.



Oman mielenrauhasi ja lapsesi hyvinvoinnin kannalta, suosittelen viipymättä ottamaan yhteyttä perheneuvolaan tai johonkin muuhun alan asiantuntijaan.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta tässä on taas huikea esimerkki johdonmukaiosuduen ja rajojen merkityksestä!


Maailman kilteimmät ja hyvää tarkoittavimmatkin vanhemmat voivat mennä metsään ja saada temperamenttityypiltään haastavan lapsen "sekaisin". Joku toinen lapsi samoilla säännöillä/säännöttömyydellä pärjää paremmin ja "normaalimmin" kuin joku toinen. Luulen, että ap:n lapsi voi hyvinkin olla tarkkoja päiväjärjestyksiä ja tosi selkeitä sääntöjä kaipaava lapsi. Esimerkiksi palkkio/rangaistus -menetelmä voi toimia ap:n lapsella, vaikka se onkin minusta ylipäätään aika kankea. Toisille lapsille selkeä seuraus teosta on ainut mikä toimii, ja ehkä sitten myöhemmin voi säännöistä joskus joustaakin.

Uniongelmista vielä: tuolla kyseisellä lapsella (ja itseasiassa perheen muillakin lapsilla) oli pahoja vaikeuksia unissaan. tämä lapsi oli perheen vanhin, ja nukahti vasta aivan mielettömän sirkuksen jälkeen. Piti laulaa tiettyä laulua tietyltä korkeudelta, silittää lasta tietystä kohtaa, olla tarpeeksi pimeää muttei liian, lapsi oli aina tietyssä asennossa jne.. toinen lapsi perheessä nukahti illalla juoden tietystä mukista tiettyä mehua, ja hänellä oli oma laulunsa ja häntä taas piti nukuttaa pitämällä kättä pään päällä. Kun lapset oli viimein saatu nukkumaan, alkoivat he heräillä parin tunnin päästä huutamaan kukin vuorollaan täyttä kurkkua. Äitinsä oli todella väsynyt.

Siihenkin lopulta ne selkeät rytmit elämässä auttoivat, ja ehkä myös ihan aika.

ap, ihan oikeasti mene sinne perheneuvolaan. Ei se ole mikään mörkö, vaan saat apua ja tukea oli se ongelma sitten missä vain.

Vierailija
52/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minullakin on molemmat lapseet nauraneet minulle 2-vuotiaana kun olen heille suuttunut tai heitä komentanut. No 3-vuotiaana onkin nämä lapset olleet äärimmäisen empaattisia ja ihania. Tottelevaisia ja älykkäitä lapsia on kasvanut. Toki edelleen kiukkuavat, mutta tuntevat oikean ja väärän. Onkohan ap hieman hätiköitynyt? Jos lapsi on kerran hyvin älykäs monessa asiassa, hänellä saattaa silloin vain tuo maalaisjärkipuoli kehittyä hitaammin, kun nuo lahjakkuudet tulevat ensin esiin.

EN menisi 2-vuotiasta diagnosoimaan as-lapseksi. Haloo. Ikää on vähän ja puolen vuoden päästä lapsi on ihan erilainen.

esim. suuttumukseen, niin kyllä olisin vähän huolissani. Oma 2-vuotiaalla menee suupielet kyllä alaspäin, jos suutun ja alkaa herkästi itkeä myös, jos siskonsa satutta itsensä jne. Muuten tuo tekstisi on kyllä aika psykoa. Tuo mieleen, olisiko provonpoikanen.

Kaikki 2 v:eet ei käyttäydy hei samalla tavalla! Ei mun mielestä vakavalta kuullosta, 2 vuotis uhmaa vaan! Kyllä munkin lapsista moni on käyttäytynyt niin että alkaa nauraan kun suutun. Lapsi ilmeisesti hakee sun huomiota, koita touhuta yhdessä paljon niin ehkä kiusaaminen vähenee. Mutta toki kun asia huolestuttaa keskustele neuvolassa. T. kuuden äiti

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole kasvatusalan asiantuntija, mutta omaa lastani kun muistelen, niin eipä hänkään 2-vuotiaana varmaan vielä osannut muita ottaa huomioon. Itsekin kalautin luokkakaveria kirjalla päähän vielä 7-vuotiaana, ja se oli olevinaan rentouttavaa.



Jos lapsi käyttäytyy kotona huonommin kuin vieraiden luona, niin olen ainakin oman muksun kohdalla ajatellut sen johtuvan siitä, että hän uskaltaa kiukutella kotona ja purkaa paineita. Äiti ja koti tuntuvat niin turvallisilta, ettei heille tarvitse esittää mitään.



Kun ajattelen, että itse vielä imetinkin parivuotiastani öisin, vaikka mieluummin olisin nukkunut...Ehkä ap on väsynyt ja odottaa nuorimmaiselta aikuismaisempaa käytöstä kuin mihin hän vielä on valmis.



Mutta kun tilanne vaikuttaa kuitenkin noin vaikealta ap:lle, niin ehkä olisi hyvä käydä juttelemassa jonkun asiantuntijan kanssa. Joku järkevä ammattilainen, jolla olisi jalat maassa, olisi hyvä apu tässä.

Vierailija
54/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todellakin paras asiantuntemus on perheneuvolassa.



Sitä kautta psykologin tutkimukset, ja mahdollisesti toimintaterapeutin ja puheterapeutin arviot sekä lääkärikäynti.



Älkää nyt minnekään yksityiselle menkö hakemaan yhden ihmisen mielipidettä yhden käynnin perusteella!!!



Perheneuvolasta saatte pitkän seurannan ja sitten erikoissaraanhoidossa esim. neurolla jatkotutkimukset jos siihen tarvetta. Diagnoosin saaminen todella tärkeää! Muuten voi tapahtua juuri näitä ikäviä syrjäytymisiä ja teidän perheen väsyminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todellakin paras asiantuntemus on perheneuvolassa.

Sitä kautta psykologin tutkimukset, ja mahdollisesti toimintaterapeutin ja puheterapeutin arviot sekä lääkärikäynti.

Älkää nyt minnekään yksityiselle menkö hakemaan yhden ihmisen mielipidettä yhden käynnin perusteella!!!

Perheneuvolasta saatte pitkän seurannan ja sitten erikoissaraanhoidossa esim. neurolla jatkotutkimukset jos siihen tarvetta. Diagnoosin saaminen todella tärkeää! Muuten voi tapahtua juuri näitä ikäviä syrjäytymisiä ja teidän perheen väsyminen.


perheneuvolaan!Mielummin se yksityinen, joka on varmaan samaaan aikaan esim.sairaalassa töissä. Taatusti on ammattitaitoa enemmän kuin pikkupaikkakunnan perheneuvolassa.

Vierailija
56/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Annat ajan kulua ja katsot asiaa myöhemmin. Pian olet itse syyttyjen penkillä.

Ikä auttaa asiaan ja tietyt piirteet katoaa ja tietyt voimistuu.

Siis suosittelen odottamaan ja lapsi voi sitten ihan päästä sairaanhoidon pariin, jos on tarvetta.

Vierailija
57/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

2-vuotias käyttäytyy kuin 2-vuotias. Onhan niitäkin jotka kypsyvät nopeaan, mutta lapset oppivat ja ymmärtävät eri asiat eri tahtiin. Aika harva 2v on kovin kypsä järjenjuoksultaan. Ehkä ap:llä on väsymyksensä vuoksi epärealistiset odotukset 2-vuotiaan empatiakyvystä.. ON VIELÄ TOSI PIENI.

Vierailija
58/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta jos elämä on tuommoista jatkuvasti niin kyllä jossain jotain vikaa on. Ehkä odotuksissa, ehkä reagointitavassa, ehkä lapsessa (johon en tällä perusteella usko), mutta jossain jokatapauksessa joku mättää ja siihen voi ja saa hakea apua vaikka ei olisi maailman vakavimmasta asiasta kyse.

Vierailija
59/109 |
27.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Häntä pelottaa oman lapsen ilmeet?? ei nyt ihan normaalilta äidiltä vaikuta.



Itse asiassa minulla on vähän samanlaisia kokemuksia 2-vuotiaiden kanssa. En ole ollut yhtään huolestunut, vaikka ovat nauraneet kun olen komentanut. Sehän on ihan tyypillistä 2-vuotiasta, ettei usko oikein mitään mitä turvallinen vanhempi sanoo. Uhmaa vaan. Ja hoidossa on kiltti ja tottelevainen, koska siellä ei koe oloaan yhtä turvalliseksi.

Vierailija
60/109 |
25.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

esim. suuttumukseen, niin kyllä olisin vähän huolissani. Oma 2-vuotiaalla menee suupielet kyllä alaspäin, jos suutun ja alkaa herkästi itkeä myös, jos siskonsa satutta itsensä jne.



Muuten tuo tekstisi on kyllä aika psykoa. Tuo mieleen, olisiko provonpoikanen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi kolme