Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa minulle, mikä minun lapseni on. Tämä ei ole normaalia (onhan, onhan?).
25.06.2010 |
Meidän nuorin lapsi on 2-vuotias. Hän on äärettömän suloinen, kaunis, sulattaa jokaisen sydämen olemuksellaan. Ja rakastan häntä aivan valtavasti.
Mutta hänellä on se toinen puoli, joka kotona on yleensä aina vallalla. Hän on kamala. Ei ole kamala normaalilla tavalla, vaan on ihan omituinen.
Hän tekee pahoja ja kun suutun, hän katsoo omituisen ovelana ja nauraa. Hän nauraa, vaikka tekisin mitä. Hän ei koskaan rauhoitu, ei loukkaannu, jos komennan, päinvastoin. Katsoo sellaisella ihmeellisellä ilmeellä ja nauraa ja juoksee.
Ja juoksee aina karkuun. Katsoo ja nauraa ja lähtee, ja lujaa. Aina. Ja se ilme on omituinen. Se katse.
Koko ajan tekee pahojaan ja vahingoittaisi veljeään. Meillä ei ole koskaan saanut lyödä, eikä saa, mutta tämä saattaa yhtäkkiä kalauttaa veljeään tosi lujaa jollain puulla tai vastaavalla. Ja nauraa päälle. Saan todella olla tarkkana.
Olen raivostunut tälle lapselle, huutanut, pitänyt väkisin, karjunut suoraa soittoa, tehnyt vaikka mitä hyvää ja pahaa, ja aina se nauraa, sillä omituisella tavallaan.
Meidän esikoinen on voimakasluontoinen ja vilkas lapsi, mutta normaalilla tavalla. Tämä ei ole normaali lapsi. Mua äsken itketti kun hän oli ilkeä (älkää puuttuko tähän, että lapsi ei osaa olla ilkeä, tämä on sillä omituisella tavallaan). Menin pesemään hänen hampaansa ja itkin. Lapsi katsoi minua sillä omituisella katseellaan ja nauroi kummasti. Mua pelottaa ja itkettää.
Kommentit (109)
Tapahtuuko teillä outoja asioita? Liikkuuko esineet, kuuluuko ääniä? Näkyykö valoja?
Oletko tutkinut lapsen päänahan, onko arpia? Onko olkapäissä punaisia pilkkuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
millainen ilme niissä on? Pistävä? Ilkeä? Läpitunkeva? Sellainen "tiedän sinusta kaiken"? Pelottaako, tuleeko pakokauhu kun hän katsoo sinua suoraan silmiin? Mikäli tulee niin ei ole hyvä juttu.
No, mun mielestä tuo kuulostaa vielä ihan normaalilta. Meidänkin tytöllä on tapana tehdä kiellettyjä asioita hymynkare suunpielissä tai nauru päällä. Hän myös saattaa nauraa, jos älähdän siihen, että hän nipistää minua, mutta oletan että se ääni jonka päästän, on hänestä vain niin hauska ja kun hän saa sen itse aiheutettua.
Samalla tavoin hän voi kalauttaa mua käteen puisella leikkivasaralla ja nauraa. Tyttö on siis 2-vuotias. Ei sen ikäinen ole vielä sisäistänyt omia voimiaan ja sitä että voi satuttaa toista ja että jokin hauskalta tuntuva temppu voi satuttaa toista. Eikä sen ikäinen osaa käsitellä aggressioitaan, vaan kaikki tunteet tulevat ryöppynä.
En kyllä olisi sinuna yhtään huolissani!!! Voithan ottaa neuvolassa vielä puheeksi, mutta en kyllä tuon perusteella olisi kiikuttamassa lasta psykologille.
Viestisi luettuasi jäin pohtimaan, miten oma jaksamisesi laita on? En ole lukenut koko ketjua ja ehkä joku on tätä jo kysynytkin.
Aspergeriin: hyvällä ystävälläni on asperger, ja hän työskentelee asperger-liitossa ja hän on varoittanut tekemästä diagnooseja sen itsearviointi-lomakkeen avulla, vaan se on suuntaa-antava. Lisäksi hän on kertonut, että lisääntyneen tiedon myötä aspergerista on tullut lapsien kohdalla "entinen adhd" eli sen alle vanhemmat haluavat niputtaa kaikki ongelmat. Adhd:ta ennen taas kaikki ongelmat olivat MBD:tä... Useimmiten kyseessä on vain lapsen temperamentti eikä sairaus.
(Toki tuttavani asp-liitossa työskentelevänä on sitä mieltä, että tiedottaminen on ehdottomasti hyvä asia, koska niin monia aikuisten aspeja on vielä diagnosoimatta, mutta hänellä on tuntuma, että aikuisilla on kauhean suuri tarve löytää jokin diagnoosi lapsiensa käytökselle, ja aspergerista on tullut vähän muoti-ilmiö kuten ennen ADHD:sta.
tuli sellainen hyytävä kirja mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huomiota tempuillaan. Usko pois. t. Neljän äiti
voisko olla jälleensyntynyt esi-isä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua kummastuttaa kovasti nämä kommentit, joissa halutaan loukata ja syyllistää hädissään olevia vanhempia. Jokainen vanhempi varmasti tietää tekevänsä virheitä (se on normaalia). Tämä äiti hakee apua ja tukea jaksamiseensa, sinä tunnekylmä ihminen; älä lyö lyötyä! - itsekin erilaisen lapsen äiti!
Hei
Ottamatta millään lailla kantaa mihinkään diagnoosiin (en tunne autismia), mutta meidän lapsi, joka tosin muuten oli ns. helppo vauvana ja taaperona, nauroi myös minulle, jos suutuin hänelle.
Minusta se nauraminen kertoi siitä, että lapsi menee niin hämilleen aikuisen suuttumisesta, että ei osaa reagoida siihen muuta kuin nauramalla. Sillä tavalla hän myös peittää omaa häpeäänsä. On kivempi nauraa toiselle, kuin tuntea ikävää oloa. Meidän lapsi on hyvin herkkä toisten tunnetiloille.
Neuvoisin ap:tä välttämään lapsen kanssa rangaistuksia, uhkailuja, vihaisia ilmeitä yms. mitään sellaista, jotka saavat lapsen pelkäämään aikuista. Jäähyt yms. rangaistukset eivät sovi kaikille lapsille. Toisia lapsia rangaistukset vain "ajavat raivon partaalle", eikä opeta heille mitään.
Lapsesi saattaa hyvinkin tarvita tunteiden sanoittamista, hellyyttä, naurua ja iloa. Opettele uusi tekniikka niihin tilanteisiin, kun lapsi tekee kiellettyä tms. Opettele myös hillitsemään omaa raivoasi. Opeta lapsi kertomaan, kun harmittaa.
Pelkkä nauraminen ei tee lapsestasi "epänormaalia".
Onko ap muuten paikalla, kun tämä ketju näytti olevan kesäkuulta?