Kertokaa minulle, mikä minun lapseni on. Tämä ei ole normaalia (onhan, onhan?).

eli voisiko olla että hän reagoi ja tietää tehneensä väärin ja hän pelkää seuraamuksia?

Ei koskaan tule halimaan tai pussaamaan, ei osoita hellyyttä kuin joskus koiralle. Mutta ei koskaan loukkaannu tai suutu jos häntä komentaa, ei koskaan. Olen tässä ylittänyt jo hyvän ja sallitun käytöksen rajoja kokeillessani, milloin lapsi pelästyy tai itkee tai ylipäätään lopettaa huonon käytöksen. Sellaista ei ole tullut vielä eteen. Olen huutanut kurkku suorana, irvistänyt, karjunut hänen naaman edessä, tehnyt vaikka mitä, mutta lapsi vain nauraa ja virnistää sillä omituisella katseella. Kaikki lentää, astiat lentää, veitset lentää, kivet lentää, ihan kaikki. Ja hän on tähän asti huutanut aina, koko vauvaiän hän on karjunut. Olen siis valvonut koko vauvaiän. Käyttäytyy samoin isänsä kanssa. Googlasin nuo mainitsemanne teokset. Voisi olla mielenkiintoisia kummatkin. Mä en vain jaksa olla kotona. Hoidossa hän on ok, hoitajien mukaan "normaali". Ei ole agressiivinen, ei mitenkään poikkeava. Mutta kotona aina. ap

kuulostaa ihan samanlaiselta. Autismi hänellä todettiin. Tuosta hoidosta en tiedä kun veli ei ikinä ollut missään hoidossa. Äiti oli kotiäitinä melkein koko aikuisen elämänsä.

Meillä ei ollut koiraa, mutta veli viihtyi aina lehmien ja hevosten seurassa.

Tää kuulostaa varmaan ihan ufojutulta, mutta tuntui että veli tunsi näiden eläinten tunteet ja pelot. Kun oli 8-vuotias, hän rauhoitti yhden agressiivisen tamman pelkästään läsnäolollaan. Tamma oli kyllä epäileväinen kaikkia kohtaan tämän jälkeen, mutta rauhottui paljon. Veljeni sai tammasta parhaan ratsun ikinä.

Jotenkin eläinten läsnäolo sai veljen aina rauhoittumaan ja normalisoitumaan. Äitini pelkäsi häntä, uskovainen nainen kun oli ja isosiskoni ja minä olimme enemmän hänen kanssaan. Ja siis en ole suomalainen alunperin, asuimme isolla tilalla Kansasin kupeessa. En enää tiedä mitä veljelle kuuluu.

En tarkoita pelotella, mutta onhan niitä yhteyksiä ollut että autistisilla lapsilla olisi laajempi näkö ja ymmärrys kuin meillä normaaleilla.

neurologista sairautta: autismia, asperger, tourette, dysfasia...Mutta diagnoosia ei yleensä vielä kai noi pienelle anneta.

haluan rauhoitella, että meillä on hyvin saman kuuloinen 2-vuotias poika. Hänelläkin on (siltä tuntuu etenkin rauhallisen esikoisisosiskon jälkeen) voimakas taipumus kurittomuuteen ja just tuohon satuttamiseen (erityisesti isosisko, minä ja lähimmät hoitokaverit). Ja hänkin reagoi sekä usein juuri nauramalla ja sellaisella ovelalla ilmeellä, vaikka kuinka vihaisia oltaisiin. En sanoisi, että meidän kuopus käyttäytyy noin AINA, mutta päivittäin kuitenkin. Ja kyllä hän usein sitten jäähypenkillä vakavoituu ja itkeskelee ja käy pyytämässä anteeksi. Hänkin on hyvin "äärestä laitaan -ihminen", rakastaa hurjasti ja suuttuu niin että menettää tajunsa. Ja tosiaan tuo toisten satuttaminen on se, mikä eniten itseäni huolettaa, ja se, ettei hän tunnu tajuavan, että se on väärin. Mutta älä ole peloissasi. Ehkä on hyvä tutkia lasta vähän, mutta en suoralta kädeltä leimaisi poikaa "epänormaaliksi". Tai ainakin meidän normaalina (joskin tosi temperamentikkaana ja myös aika kurittomana) pitämässäni pikkumiehessä on todella paljon samoja piirteitä. Voimia!

Juu, meilläkin oli noin mutta jäähyt ym. eivät auttaneet/vaikuttaneet mitenkään. Ppika on jääräpää edelleen mutta myös herkkä ja huomattavan älykäs.

T. nro 16

meilläkään eivät jäähyt sinänsä tunne purevan, mutta poika osoittaa jäähylle joutuessaan katumusta (tai "katumusta") ja käy pyytämässä anteeksi. Osaa myös puhua todella hyvin ja sanookin aina jäähyn jälkeen oma-aloitteisesti, että pureminen/lyöminen/nipistäminen/raapiminen oli väärin.



Hyvin jääräpäinen ja eittämättä älykäs poika meilläkin. Hyvä kuulla, että on ajan kanssa helpottanut.



T. se edellinen, jota kommentoit

Ja uskon että tämä kestää vain aikansa. Meillä kaksi lasta, tämä 2v se vanhempi. Saattaa yht´äkkiä työntää sisaruksen kumoon niin että pää kolahtaa lattiaan, useamman kerran päivässä. Tai ohimennessään potkaista jne. Tämä 2v on peruskiltti lapsi ja oikein ihana, mutta ottaa selvästi koville kun on toinenkin huomion jakaja.

Meille neuvolasta kerrottiin perheneuvolasta, eli sieltä voisi tulla henkilö käymään seuraamaan meidän arkea ja kertoa eteentulevissa tilanteissa kuinka voisi toimia.

Tähän mennessä on omat keinot hieman tepsineet, mutta sama tunne on ettei sitä todellista otetta saa...

Lohdutuksena pidän, että samaa kuuluu myös muista meitä vastaavista perheistä. Ja uskon että aika auttaa. Meinaan katsoa vielä vähän aikaa, ja jos ei tilanne muutu otan yhteyttä perheneuvolaan.

Toivon että aikuisen johdonmukaisuus, jämäkkyys, järjenkäyttö on avainsana korjaamaan meidän tilanteen.

tarkoitan ettei sulje mitään vaihtoehtoa pois.

Perusterveydenhuolto ei välttämättä tunnista autistista lasta, päivähoidossa ei ehkä asiaan osata paneutua.



Enkä sano että ap.n lapsessa olisi mitään vialla mutta valitettavasti erittäin vaikea ja vaativa lapsi (ja väsyneet vanhemmat ja heidän huolensa) saatetaan ohittaa tuosta noin vaan ja kuitata vaikeudet olankohautuksella.

hapenpuutetta myöten.Nyt vuosia myöhemmin saanut älyllinen kehitysvammaisuus diagnoosin: (.Itse epäilin autismia,mutta ei ollut sitä.Ja suloinen on vieläkin ulkoisesti.

perheneuvolasta saat apua.Sieltä asiat etenee.Ota reippaasti yhteyttä,niin lastasi tutkitaan ajoissa.Ja ellei mitään ole,voit olla huoleti.

Ei antanut ottaa syliin, katsoi omituisella katseella, ei koskaan leikkinyt normaalisti, vaan esim. heitteli pikkuautoja, ei kävellyt, vaan juoksi, ei pelännyt mitään, eikä ketään.

Kuitenkin osoitti empaattisuutta esim. pienempiään kohtaan ja myöhemmin vanhuksia. Oli huomaavainenkin. Oppi lukemaan ja laskemaan ennen kouluikää ja oli loistava urheilussa ja pärjäsi koulussa erinomaisesti aina.

Sitten murrosiässä hänestä tulikin aivan kauhea, alkoi lintsata koulusta, teki koiruuksia ja myöhemmin pikkurikoksia.

Nyt istuu vankilassa. Hänet otettiin noin 15-vuotiaana käytösongelmien takia huostaan, mutta aina häntä kehuttiin ,eikä mitään diagnoosia koskaan saatu. Ehkäpä vain isänsä geenit?

Nyt poika vaikuttaa kuitenkin siltä, että olisi ryhdistäytymässä. Toivottavasti tämä olisi totta.

Voimia sinulle ap.Muista nuo ajat ja hyvin samanlaisia ne oli täälläkin.

Luoja varjele, en halua mitään "piru lapsen hahmossa" -kommentteja, tämä on ihan liian rankkaa muutenkin. Olen vain nyt aivan varma että tämä käytös ei ole enää normaalia.

Hän kärsi hapenpuutteesta synnytyksessä ja oli siitä seurannassakin. Ei ilmennyt mitään vaurioita, mutta voisiko tässä olla jokin yhteys?

Mä en haluaisi neuvolaan mennä. Meillä on neuvolatätinä sellainen epätasapainoinen henkilö, joka itse on vähän väliä sairaslomalla psyyken takia. Ja tämä ei ole mitään minun arvailua. Hän käyttää lääkitystä ja se heijastuu hänen käytökseen.

Mihin muualle voin hakeutua? Vai onko perheneuvola eri asia kuin ns. perusneuvola? Mä en enää kestä tätä tilannetta kun en saa siihen lapseen mitään otetta. En mitään.

Välillä hän on kuin aurinko ja ihana ja suloinen, mutta hyvin vähän aikaa. Hänellä on uniongelmia ja puheen tuottamisen ongelmia myös. Häntä ei ole koskaan saanut pitää sylissä, ei vieressä, eikä kapaloida. EI millään tasolla vangita. Sekin on omituista, että ei halua olla sylissä, ei ole koskaan halunnut.

ap

Tyttö kärsi myös hapenpuutteesta synnytyksessä.tyttö sai 3 v aloitettujen tutkimusten jälkeen 4vuotiaana kehitysvamma diagnoosin.Nyt ikää 6v ja edelleenkään ei käytöksessä tai toiminnassa ole tolkkua.

Naureskelee vaan jos muita sattuu ja nykyään aika agressiivisesti hyökkää 9kk pikkuveikankin kimppuun :(.Kerran meinasi jopa saksilla iskeä.

Nyt aloitettu lääkitys ja kovasti toivomme että siitä apua olisi.

osaa olla myös tosi suloinen ja herttainen mutta koko ajan saa olla varpaillaan.

Puheenkehitys on ollut kaiken aikaa viiveistä.Käy puheterapiassa ja on päiväkodissa erityisryhmässä joka tukee kehitystä.

tsemppiä ap:lle

jolla on juuri kuvailemasi "ilme". Osaan kuvitella että hän on ollut pienenä juuri samanlainen.



Nyt hänessä on mielipuolisia narsistipiirteitä havaittavissa, ja on hoitojonossa. En uskalla ajatella jos ei saakkaan oikeanlaista apua, että millainen aikuinen hänestä kasvaa...

Se on käsittääkseni yleistä. Luin jostain (en valitettavasti muista mistä, enkä tiedä, onko faktaa vai fiktiota), että lapsi yrittäisi saada aikuisen iloiseksi taas nauramalla. Lapsi ajattelisi jotenkin niin, että aikuinen on nyt kiukkuinen, mutta varmasti rupeaa nauramaan jos minä nauran. Tai voihan se olla, että lapsi ei edes ymmärrä, että ap on vihainen, tai ainakaan, että mitä silloin kuuluisi tehdä. Hyvin pieni poika on vielä... :/

Meidän naureskelijamme on nyt 3,5-vuotias, eikä enää naura, vaan raivostuu, kun komennetaan. Huutamisesta hän menee aivan pois tolaltaan, enkä suosittele sitä teillekään kasvatusmenetelmäksi.

Annat ajan kulua ja katsot asiaa myöhemmin. Pian olet itse syyttyjen penkillä.

Ikä auttaa asiaan ja tietyt piirteet katoaa ja tietyt voimistuu.

Siis suosittelen odottamaan ja lapsi voi sitten ihan päästä sairaanhoidon pariin, jos on tarvetta.

Niinpä niin, anna ajan kulua, väsytä ittes, kasvata mahdollisesti jopa vihaa omaa lastasi kohtaan, mutta älä vaan missään nimessä hae apua. Älä ainakaan perheneuvolasta, siellä on peikkoja. Tai ainakin ihan hirveitä sosiaalitätejä, jotka ottavat lapsen heti huostaan... Paljon parempi on vaihtoehto, että äiti väsyy ja pikkuhiljaa alkaa "inhota" lastaan, koska omat keinot on loppu. Ja muista; kaikkien lasten ongelmat häviävät iän myötä. Ja jos ei häviäkään, niin pääsehän lapsesi sitten ihan sairaalahoitoon...

Siis oikeasti, koittakaa tulla tänne 2000-luvulle ja uskaltakaa ottaa asioista selvää. Ja tajutkaa, että joka ikinen lapsi, joka ikinen perhe, joka ikinen äiti on ainutlaatuinen, eikä tilanteita yksinkertaisesti voi verrata kylmästi toisiinsa. Hyvin, hyvin monet tekijät vaikuttavat asioihin. On typerää yrittää yksinkertaistaa tuntemattomia asioita tai asettua kaikkitietävänä toisen yläpuolelle. Huoh...

Tsemppiä ap!

on mielisairaudesta kirjoittanut,häh??????????

Se on käsittääkseni yleistä. Luin jostain (en valitettavasti muista mistä, enkä tiedä, onko faktaa vai fiktiota), että lapsi yrittäisi saada aikuisen iloiseksi taas nauramalla. Lapsi ajattelisi jotenkin niin, että aikuinen on nyt kiukkuinen, mutta varmasti rupeaa nauramaan jos minä nauran. Tai voihan se olla, että lapsi ei edes ymmärrä, että ap on vihainen, tai ainakaan, että mitä silloin kuuluisi tehdä. Hyvin pieni poika on vielä... :/

Meidän naureskelijamme on nyt 3,5-vuotias, eikä enää naura, vaan raivostuu, kun komennetaan. Huutamisesta hän menee aivan pois tolaltaan, enkä suosittele sitä teillekään kasvatusmenetelmäksi.

Ihan vaan kaikille nuorille äideille tiedoksi täältä kymmenlapsisen perheen keskellä kasvaneelta ja neljä lasta kasvattaneelta (ansiotyön häiritsemänä) mummelilta, että älkää ottako oppia noista huuhaa amerikan kasvatusvideoista. Pidin itseänikin ankarana kasvattajana kunnes olen katsellut lasten "koira"kasvatusta, jossa vieras täti tulee kotiin huudattamaan lapsia. SIIS EI NE MALLIT OLE TARKOITETTU OTETTAVAKSI KOVIMMAN KAUTTA NORMAALI ARKEEN, VAAN OVAT MUIDEN KEINOJEN PUUTTEESSA HYVIN ALKEELLINEN HÄTÄAPU. Suomessa toitotetaan miten vanhemmuus on kadonnut. Se on aivan varmasti Suomessa kadonnut 40 vuoden ajan, kun jälkipolvella ei ole esimerkkiä kokopäivä-äitiydestä. Kukaan ei sitä myöskään opeta, vaan nuoret äidit jätetään osaamattomina aivan yksin pienen vauvan kanssa ja jos on ennestään lapsi luisuu tilanne hallinnasta. HALOO YHTEISKUNTA MIHIN SUOMI SAATETTIIN!

Ei pikkulapsi saa olla huutava eikä huudon (komennuksen) kohteena. Hänen tarpeisiinsa on rakkaudella vastattava syntymästään saakka ja siihen on äidillä oltava oikeus, vapaus ja terveys.

Ellei näin ole, on ajoissa neuvoloiden autettava.

Mihin niitä muuten tarvittaisiin.

Annat ajan kulua ja katsot asiaa myöhemmin. Pian olet itse syyttyjen penkillä.

Ikä auttaa asiaan ja tietyt piirteet katoaa ja tietyt voimistuu.

Siis suosittelen odottamaan ja lapsi voi sitten ihan päästä sairaanhoidon pariin, jos on tarvetta.

Niinpä niin, anna ajan kulua, väsytä ittes, kasvata mahdollisesti jopa vihaa omaa lastasi kohtaan, mutta älä vaan missään nimessä hae apua. Älä ainakaan perheneuvolasta, siellä on peikkoja. Tai ainakin ihan hirveitä sosiaalitätejä, jotka ottavat lapsen heti huostaan... Paljon parempi on vaihtoehto, että äiti väsyy ja pikkuhiljaa alkaa "inhota" lastaan, koska omat keinot on loppu. Ja muista; kaikkien lasten ongelmat häviävät iän myötä. Ja jos ei häviäkään, niin pääsehän lapsesi sitten ihan sairaalahoitoon...

Siis oikeasti, koittakaa tulla tänne 2000-luvulle ja uskaltakaa ottaa asioista selvää. Ja tajutkaa, että joka ikinen lapsi, joka ikinen perhe, joka ikinen äiti on ainutlaatuinen, eikä tilanteita yksinkertaisesti voi verrata kylmästi toisiinsa. Hyvin, hyvin monet tekijät vaikuttavat asioihin. On typerää yrittää yksinkertaistaa tuntemattomia asioita tai asettua kaikkitietävänä toisen yläpuolelle. Huoh...

Tsemppiä ap!

...kun selvää on, ettei kukaan voi selvitä kaikesta yksin!

Tsemppiä ja voimahaleja minultakin ap:lle, ota selvää ja hanki keskusteluapua. Voihan olla, ettei lapsesi lopulta tarvitsekaan mitään erityistä apua (toivotaan niin), mutta saatpahan itse puhua ajatuksistasi. Se on aivan yhtä tärkeää! Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä asiantuntija sanoi, mutta ymmärrän, jos et tahdo enää tulla tänne av-mammojen räävittäväksi.

Kokemuksieni (paljon) perusteella ajattelen seuraavaa:

Kaikille lapsille ei ensinnäkään sovellu, että hoitaja vaihtuu päivittäin. Kaikille aikuisillekaan ei sovellu hälinä ja hulina työssä, vaan pitävät rauhallisemmasta työstä.

Ellei lapsi voi olla päivät rauhassa äidin hoivissa, sukulaiset voisivat olla hoitajina hyvä vaihtoehto, jos muuten olisi mahdollista. Isovanhemmat ja vanhempien sisarukset tuntuvat tutuilta ja pysyvät lapsen elämässä muutenkin aina. Näinhän menetellään vieläkin muissa maissa. Jos kerran lapsi käyttäytyy vallan toisin hoitajan kanssa, on selvästi näkyvissä luonnoton kahtiajakoisuus hoitajien vaihtuvuuden vuoksi.

Muistan aikoinaan miten itsekin vierastin lasteni päiväkodin johtajan puhetapaa. Hän myös huusi lapsille. Oli yllätetty myös kiroamassa!

Hän on nyt 9-v ja apua olen hakenut koko hänen ikänsä. Mitään diagnoosia ei ole saanut. Tosin kaikki hänen läheiset ihmiset on sitä mieltä, että ihan normaali ei ole. Pärjää koulussa hyvin ja käytäytyy sielä todella kiltisti. Tosin aistiyliherkkyys vaikeuttaa tunnilla keskitymistä ja se, että vaipuu omiin ajatuksiinsa. On kuitenkin älykäs ja oppivainen.

Hän on sellainen omien polkujen kulkia. Valitsee kaverinsa tarkkaan. Ei ole kavereidensa vietävissä vaan päättää aina itse mikä on järkevää ja mikä ei. Varmasti ei kukaan tule häntä hyväksi käyttämään. Valitettavasti myös me vanhemmat emme saa häntä pakottamalla tekemään mitään. Sitä on vaikea ulkopuolisten ymmärtää, mutta he eivät tunne meidän poikaa ja tiedä mitä tuon kanssa on elää. Apua olemme hakeneet ja sitä on alkanut vasta nyt kouluiässä saamaan. Vasta nyt häntä suostutaan tutkimaan.

Rakastan poikaani todella paljon, mutta olen hänen tulevaisuudestaan huolissani. Mielenterveys puoli on tutkittu ja siinä ei mitään ongelmia havaittu.

Toisen lapsemme kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Hän on täysin erinlainen ja monen on vaikea uskoa, että nuo ovat veljeksiä ja asuvat samassa perheessä.

Voi että, on hauskaa lukea. Mutta hauskuus loppuu lyhyeen, kun muistaa mistä tämä PIKKUPOIKIEN ÄITIEN HUOLI ON PERÄISIN. Menkää nyt kiireesti niiden järjissään ja muistissaan olevien 90-100 vuotiaiden mammojen luokse ja kysykää mikä on PIKKUMIES ja miten häntä tulisi kasvattaa.

YMMÄRTÄÄKÖ yleensä edes SAARA KINNUNEN (paras) mitä suomalaisille miehille on tehty tässä

Y L V Ä Ä S S Ä TASA-ARVON (miehet jalkarätiksi) MAASSA.

Aikoinaan meidän kuuluisa L A P S E T O N LENITA AIRISTO kumppaneineen sai aikaan tasa-arvon nimissä sen, että kahelit äidit jättivät poikansa kasvattamatta ja kaikenmaailman "ämmien" hoiviin, korjaamme runsasta satoa jo toisessa polvessa. POJAT ovat heti vammaisia (ainakin lapsettomien "ämmien" mielestä), elleivät SOVELLU TASA-ARVOMUOTTIIN syntymästään saakka. Ikäänkuin heistä pitäisi kitkeä kaikki pois, mikä ei miellytä äitiä, joka on hyvin tasa-arvoinen. Ja tietysti neuvolan tasa-arvo täti on vielä enemmän huolissaan. Ai ai.

Jos 9-vuotias poikasi ei suostu pakottamalla tekemään mitään ja on koulussa menestyvä ja vasta nyt häntä suostutaan tutkimaan,

herää vain kysymys miten paljon tarvitset apua äitiydessäsi? Et ainakaan omalta äidiltäsi ole perinyt ymmärrystä, mitä pojat ovat luonteeltaan.

Mistä luulet tulevan ne varat järjettömyyteen, että kaikki koulupojat pitäisi tutkia ja etsiä syitä itsekunkin omaan identiteettiinsä kuuluvaan käytökseen. Sitten pitää tutkia vanhempiensa geenit ja jos tarve vaatii (vaatii) myös isovanhempien geenit.

Suosittelen sinua tutkimaan vaikkapa Suomen viime sotaa ja sen lisäksi sisällissotaa. Ehkäpä alat ajatella omilla aivoillasi ja pikkuhiljaa katsoa ketä lähipiiriisi kuuluu!

mitä suomalaisille miehille on tehty tässä Y L V Ä Ä S S Ä TASA-ARVON (miehet jalkarätiksi) MAASSA. Aikoinaan meidän kuuluisa L A P S E T O N LENITA AIRISTO kumppaneineen sai aikaan tasa-arvon nimissä sen, että kahelit äidit jättivät poikansa kasvattamatta ja kaikenmaailman "ämmien" hoiviin, korjaamme runsasta satoa jo toisessa polvessa. POJAT ovat heti vammaisia (ainakin lapsettomien "ämmien" mielestä), elleivät SOVELLU TASA-ARVOMUOTTIIN syntymästään saakka. Ikäänkuin heistä pitäisi kitkeä kaikki pois, mikä ei miellytä äitiä, joka on hyvin tasa-arvoinen. Ja tietysti neuvolan tasa-arvo täti on vielä enemmän huolissaan. Ai ai. Jos 9-vuotias poikasi ei suostu pakottamalla tekemään mitään ja on koulussa menestyvä ja vasta nyt häntä suostutaan tutkimaan, herää vain kysymys miten paljon tarvitset apua äitiydessäsi? Et ainakaan omalta äidiltäsi ole perinyt ymmärrystä, mitä pojat ovat luonteeltaan. Mistä luulet tulevan ne varat järjettömyyteen, että kaikki koulupojat pitäisi tutkia ja etsiä syitä itsekunkin omaan identiteettiinsä kuuluvaan käytökseen. Sitten pitää tutkia vanhempiensa geenit ja jos tarve vaatii (vaatii) myös isovanhempien geenit. Suosittelen sinua tutkimaan vaikkapa Suomen viime sotaa ja sen lisäksi sisällissotaa. Ehkäpä alat ajatella omilla aivoillasi ja pikkuhiljaa katsoa ketä lähipiiriisi kuuluu!