Miksi kaikki "puistoilee" jatkuvasti?

Ja lapsi saa samalla olla ulkona ja nauttia ja molemmat saa raitista ilmaa?

koska mulla ei ollut muita lapsia. Tai on, mutta vanhempi jo.



Eli tiesin seisovani hiekkiksellä vielä pitkiä aikoja.



Tenava ei kävellyt vuoden ikäisenä, joten en laittanut häntä ulos hankeen ja pakkaseen konttaamaan. Kun tenava oppi vihdoin kävelemään, kävelimme piiitkiä matkoja lapsen tahdissa. IHan kävelemisen ilosta. Sitten siirryimme hiekkis- ja puistoelämään.



En tykkää käydä yleisissä puistoissa. En ole tuulipukumamma... Joten pysyttelemmme taloyhtiön hiekkiksellä, joka on aivan ihan. Ja pienessä taloyhtiössämme on tällä hetkellä paljon lapsia ja paljon MUKAVIA äitejä ja isiä pihalla. Nyt on ihan mukavaa, mutta onneksi ei tarvinnut aloittaa tätä elämää aikaisemmin



Nyt taapero on aikamoinen menijä, joten on mukavaa että saa juosta pihalla ja nähdä muita lapsia. Ei pääse kaatuilemaan himassa tuonne takanreunaan...

Tuo "puistoilu" nyt vaan on sellainen asia minkä viitsii arjestaan mainita. Ei ne ehkä oikeesti joka päivä käy, korostaa vaan niitä päiviä kun käy. Tai sit jos on tosi huono oma piha niin kai sitten on pakko käydä..

Siis kuuluuko siellä hengata muiden äitien kanssa ja oppia tuntemaan heitä? omg. Miten se tapahtuu, mitä nämä puistot edes ovat??

ap

Tosiasia on se että leikki-ikäinen muksu ulkoilee kaksi kertaa päivässä vähintään ja se taloyhtiön hiekkalaatikko tulee harvinaisen tutuksi muutamassa viikossa. Onhan se vaihtelua itsellekin kun käy eri puistoissa ja sieltä saa seuraa itselle ja sille muksulle. Minä ainakin tutustuin moniin mahtaviin tyyppeihin juuri puistoillessa ja enää en lasten mukana puistoihin mene(nuorinkin jo 7 vee), mutta onpa jäänyt osa niin hyviksi kavereiksi että kahvitellaan ja tehdään kaikkea kivaa muuten yhdessä.

kuin möllötetään neljän seinän sisällä eikä esim meillä ole oktn pihassa seuraa. Puistoon siis.

veskeineen, hyviä leikkitelineitä yms., pieniä pyöriä ja kaikkea kivaa. Lapset viihtyvät siellä ja minä myös tapaan muita vanhempia.



En tiedä, mitä on "puistoilu", mutta leikkipuisto nyt on aika normaali ympäristö lapselle.

mutta kesälomalla lienee vähän pakko taas aloittaa se, kun lapset eivät ole hoidossa. Ovat jo etukäteen ihan paskana siitä että kaverikontaktit jäävät niin vähille kesän aikana.



Tietenkään emme joutuisi menemään puistoihin hakemaan niitä muita lapsia jos kaveripiirissä olisi luontevasti paljon samanikäisiä lapsia kuin meillä, mutta ikävä kyllä ei ole.

niin ehkä siksi monet menevät puistoon. Siellä on äidillekin juttuseuraa.



Tosin sama tilanne voi olla myös taloyhtiön hiekkalaatikolla. Mä notkuin aikanaan taloyhtiön pihalla muiden äitien kanssa. Nykyään asutaan omakotitalossa eli nyt täytyisi lähteä puistoon, jos kaivattais seuraa.

Mutta onko kukaan löytänyt Viherlaakson (hienosta) asukaspuistosta mukavaa äitiseuraa?

puistoja löytyy joo, siis niitä isoja viheriöitä, joiden laidalla tosiaan saattaa joku keinu olla ja sellainen ratsastettava härveli, mutta en ole ikinä ajatellut, että puistoon pitäisi vartavasten mennä lapsen kanssa. Ei minua ainakaan lapsena ole kuskattu ikinä mihinkään puistoon, vaan olen ollut mukana vanhempieni elämässä milloin mitäkin tehden. Ja tiedän varmuudella, ettei äitini ainakaan mitään ystäviä mistään julkisista puistoista ole etsinyt. Mulle ihan vieras ilmiö, mutta kaipa se Siperia taas opettaa.

Missä takapajulassa sä asut, jos et tiedä mikä on puisto?

tekee hyvää äipälle ja lapselle.Leikkikavereita lapselle ja sosiaalista kanssakäymistä muiden aikuisten kanssa.itselle se on oikein henkireikä että jaksaa!

Puistossa tutustuu helposti muihin ja saa ihania uusia ystäviä!Ja raikas ilma pitää mielen vireänä ja reippaana.Rohkeasti vaan laajentamaan reviiriä!!

Meillä on adoptiolapset jotka tullessaan olivat 3 ja 2v. joten heidän kanssaan on puistoiltu silloin tällöin molempien. Vauvan kanssa on eri juttu, varmaan harva alle 2v kaipaa lapsiseuraa erityisen paljon. Silloin varmaan olisi tullut itsekin oltua kotosalla tai omissa menoissa enemmän. Yli 2-vuotiaiden kanssa alkaa kuitenkin päästä helpommalla hankkimalla heille seuraa, jolloin ei tarvitse itse koko ajan olla leikissä mukana ja voi jopa jutella jonkun aikuisen kanssa toisinaan. Kummasti piristää kun itselläkin on seuraa, ainakin minua. Nyt kun meillä on kesälomalla oleva 7v ja melkein 3v niin käydään puistossa enimmäkseen etsimässä kavereita 7-vuotiaalle. Onneksi nyt lomilla siellä on välillä ihan ikäistään seuraa. Olemme vasta muuttaneet omakotitaloon, eikä isompi ole oikein montaa kaveria vielä saanut.

puistoja löytyy joo, siis niitä isoja viheriöitä, joiden laidalla tosiaan saattaa joku keinu olla ja sellainen ratsastettava härveli, mutta en ole ikinä ajatellut, että puistoon pitäisi vartavasten mennä lapsen kanssa. Ei minua ainakaan lapsena ole kuskattu ikinä mihinkään puistoon, vaan olen ollut mukana vanhempieni elämässä milloin mitäkin tehden. Ja tiedän varmuudella, ettei äitini ainakaan mitään ystäviä mistään julkisista puistoista ole etsinyt. Mulle ihan vieras ilmiö, mutta kaipa se Siperia taas opettaa.

Missä takapajulassa sä asut, jos et tiedä mikä on puisto?

mitä ihmettä? Miten et ole ajatellut, että puistoon pitäisi vartavasten mennä lapsen kanssa? Mitä varten sinä siis luulet niiden puistojen olevan olemassa? En nyt oikein ymmärrä tätä "ongelmaasi". Miksi ihmeessä on olemassa leikkipuistoja, perhekerhoja, harrastuksia, ravintoloita, elokuvateattereita jne? Sen takia, ettei aina tarvitse olla kotona. Miten nämä voivat olla "vieraita ilmiöitä"?

Kotona tulee mökkihöperöksi ja lisäksi taaperoikäinen kuluttaa energiaa ulkona. Puistossa käymällä myös tapaa muita äitejä. Töissäkäyviä kavereita harvemmin päiväsaikaan tapaa.



Mun mielestä kannattaisi asennetta vähän tarkistaa. Ei meilläkään puistossa käyty ennen kuin lapsi oli yli 1-vuotias. Sitä ennen ei tullut mieleenkään, eihän vauva puistossa oikein mitään osaa tehdä. Mutta touhuavan lapsen kanssa leikkipuisto oli ihan loistopaikka. Taloyhtiön pihallakin joskus ollaan, mutta se on turhan pieni eikä ole esim. keinuja tai liukumäkeä.

hmm.. olenkohan itsekin?

sinne mennään, että saisi sitten lapsen kohtuullisen helposti päikkäreille. Kuluttaa energiaa ja saa raitista ilmaa, että ruokakin maistuu. En minäkään tajunnut koko puistoideaa, ennen kuin oma lapseni oli siinä iässä, että virtaa pitää saada kunnolla purettua, ennen kuin nukahtaa!!!

Ihan oikeasti olen ihmetellyt tätä tolkutonta innostusta puistossa käymiseen, kun se tuntuu olevan pääasiallinen aktiviteetti monellekin kirjoittajalle tällä palstalla. En ole ajatellut, että johonkin kaupungin laidalla olevaan puistoon kuuluisi raahautua joka ikinen päivä, pikemminkin ajattelisin, että kerran viikossa. Joku toinen päivä käytäisiin vaikka mummolassa, joskus oltaisiin ihan vaan kotona ja siellä pihan hiekkiksellä ja keinuilla, kolmantena päivänä käytäisiin jonkun kaverin luona jne. Itse en muista lapsuudestani yhtäkään vartavasten puistoon suunnattua reissua, mutta paljon muuta on kyllä tehty yhdessä perheen kanssa.

AP

puistoja löytyy joo, siis niitä isoja viheriöitä, joiden laidalla tosiaan saattaa joku keinu olla ja sellainen ratsastettava härveli, mutta en ole ikinä ajatellut, että puistoon pitäisi vartavasten mennä lapsen kanssa. Ei minua ainakaan lapsena ole kuskattu ikinä mihinkään puistoon, vaan olen ollut mukana vanhempieni elämässä milloin mitäkin tehden. Ja tiedän varmuudella, ettei äitini ainakaan mitään ystäviä mistään julkisista puistoista ole etsinyt. Mulle ihan vieras ilmiö, mutta kaipa se Siperia taas opettaa.

Missä takapajulassa sä asut, jos et tiedä mikä on puisto?

mitä ihmettä? Miten et ole ajatellut, että puistoon pitäisi vartavasten mennä lapsen kanssa? Mitä varten sinä siis luulet niiden puistojen olevan olemassa? En nyt oikein ymmärrä tätä "ongelmaasi". Miksi ihmeessä on olemassa leikkipuistoja, perhekerhoja, harrastuksia, ravintoloita, elokuvateattereita jne? Sen takia, ettei aina tarvitse olla kotona. Miten nämä voivat olla "vieraita ilmiöitä"?

Puisto on tuossa sadan metrin päässä kauppamatkan varrella. Miksi sä teet siitä puistosta tuollaisen numeron? Se on osa ihan normaalia elämää. Puistossa on enemmän puuhaa lapsille kuin useimmiten taloyhtiöiden pihoilla. Toki poikkeuksiakin on.



Kokemuksesta voin sanoa, että ainakin vilkas taapero tarvitsee ulkoilua, muuten kotona mennään seiniä pitkin. Siksi siellä puistossa käydään. Ei se tarkoita, ettei voisi nähdä kavereita tai tehdä muuta. Mutta ulkoilu nyt sattuu olemaan pikkulasten kanssa päivittäinen harraste, ja yksinkertaisinta se on ainakin meillä puistossa.



En mäkään tajunnut puistossa käymistä ennen kuin oma lapsi oli taaperoiässä. Siihen asti en ollut eläessäni varmaan leikkipuistossa. Mutta mä meninnkin tarhaan puolivuotiaana, ja ulkoilin arkisin tarhan pihalla.



Nyt työssäkäyvänä puistossa ei tule juuri käytyä, joskus viikonloppuisin, mutta enää ei ole siihen juuri aikaa. Kaiholla muistelen aikoja, jolloin ehti kaikessa rauhassa olla puistossa ja lapsi tykkäsi kovasti. Ihan toista kun tämä nykyinen hoitorumba.

Ihan oikeasti olen ihmetellyt tätä tolkutonta innostusta puistossa käymiseen, kun se tuntuu olevan pääasiallinen aktiviteetti monellekin kirjoittajalle tällä palstalla. En ole ajatellut, että johonkin kaupungin laidalla olevaan puistoon kuuluisi raahautua joka ikinen päivä, pikemminkin ajattelisin, että kerran viikossa. Joku toinen päivä käytäisiin vaikka mummolassa, joskus oltaisiin ihan vaan kotona ja siellä pihan hiekkiksellä ja keinuilla, kolmantena päivänä käytäisiin jonkun kaverin luona jne. Itse en muista lapsuudestani yhtäkään vartavasten puistoon suunnattua reissua, mutta paljon muuta on kyllä tehty yhdessä perheen kanssa. AP

puistoja löytyy joo, siis niitä isoja viheriöitä, joiden laidalla tosiaan saattaa joku keinu olla ja sellainen ratsastettava härveli, mutta en ole ikinä ajatellut, että puistoon pitäisi vartavasten mennä lapsen kanssa. Ei minua ainakaan lapsena ole kuskattu ikinä mihinkään puistoon, vaan olen ollut mukana vanhempieni elämässä milloin mitäkin tehden. Ja tiedän varmuudella, ettei äitini ainakaan mitään ystäviä mistään julkisista puistoista ole etsinyt. Mulle ihan vieras ilmiö, mutta kaipa se Siperia taas opettaa.

Missä takapajulassa sä asut, jos et tiedä mikä on puisto?

mitä ihmettä? Miten et ole ajatellut, että puistoon pitäisi vartavasten mennä lapsen kanssa? Mitä varten sinä siis luulet niiden puistojen olevan olemassa? En nyt oikein ymmärrä tätä "ongelmaasi". Miksi ihmeessä on olemassa leikkipuistoja, perhekerhoja, harrastuksia, ravintoloita, elokuvateattereita jne? Sen takia, ettei aina tarvitse olla kotona. Miten nämä voivat olla "vieraita ilmiöitä"?

kun minä olin pieni äitini kyllä "puistoilutti" meitä joka päivä. Meillä ei ollut kotipihassa keinuja, liukumäkiä eikä kymmentä leikkikaveria.

Ja meillä kyllä niitä leikkipuistoja löytyy paikkakunnalta useampikin kuin yksi eli ei tarvitse raahautua kaupungin laidalle. Sivukylillä on tietysti toisin, mutta sieltä ei kyllä käsittääkseni kovinkaan moni päivittäin puistoon lähdekään. Tässä oleellista taitaakin olla se asuinympäristö.

Meillä esimerkiksi on matkaa leikkipuistoon 100 metriä. Siellä on leikkikavereita ja hilavitkuttimia ja juttuseuraa äidillekin. Ei ole mielestäni mitenkään vaivalloista raahautua sinne vaikka joka päivä, jos kuitenkin pihalla ollaan.