Lue keskustelun säännöt.
Missä menee raja että voi ilmoittaa lastensuojeluun?
22.06.2010 |
meidän naapuri retuutti lastaan niskaperseotteella kotiin, paiskasi oven kiinni ja alkoi karsea kolina ja pauke ja lapsi huusi kuin syötävä :((
Mitä pitäisi tehdä vai olla vielä toistaiseksi puuttumatta? Jos tilanne pahenee, lapsi sa kohta mustelmia. Lapsi on 2 vuotias.
Kommentit (66)
kyylääjiä näkyy riittävän... Ärsyttävää.
Uhmaikäisestä nyt vaan lähtee ääntä kun ei saa tahtoaan läpi.
Onneksi ei täälläpäin ole moisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mut sitä mieltä et jos keskustelutahtoa riittää vanhemmilla niin uhmaikäisenkään ei tartte kiukutella! Lapsella on turvaton olo raivotessa ja se kertoo siitä et vanhemmuus ei oo kohdallaan :((.
mut sitä mieltä et jos keskustelutahtoa riittää vanhemmilla niin uhmaikäisenkään ei tartte kiukutella! Lapsella on turvaton olo raivotessa ja se kertoo siitä et vanhemmuus ei oo kohdallaan :((.
Tuu meille keskustelemaan jooko? Mun mielestäni lapsessa on jotain vikaa, jos se ei koskaan kiukuttele! (Ei uskalla???)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..."aikuinen"?
En ala vänkäämään kanssanne -se ei kannata. Ihan samalla tavalla kun on turha menettää hermojaan sen raivoavan uhmaikäisenkään kanssa.
Lapsikin voi heitellä tosiaan tavaroita ja siitä tuo kolina.Mutta tarkkaile tilannetta.Kyllä se ennen pitkää tulee esiin,jos perheessä on oikeasti väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos joku on huolissaan vallan tärkeästä asiasta!
Jos tekevät kotikäynnin, mitä sitten, jos onkin turha? Kyllä meille ainakin saa tulla lastensuojelusta käymään. Parempi turha käynti kuin ei käyntiä, jos aihetta olisikin.
Onneksi on toisista välittäviä ihmisiä ("kyttääjiä").
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mut sitä mieltä et jos keskustelutahtoa riittää vanhemmilla niin uhmaikäisenkään ei tartte kiukutella! Lapsella on turvaton olo raivotessa ja se kertoo siitä et vanhemmuus ei oo kohdallaan :((.
Kaksivuotiaan kanssa keskustelut eivät vielä kovin hedelmällisiä on, ja jos lapsi et ikinä uhmaa syy on siinä että A ei uskalla B lasta hemmotellaan liikaa, annetaan kaikki periksi
uhma, ei se tarkota et kaikki maailman lapset uhmaa. Meidän 2 vuotias kyllä ymmärtää puhetta, kokeilepa itsekin sitä että menet kyykkyyn ja ajan kanssa puhut lapsellesi miksi jokin asia ei nyt onnistu niin yllätyt ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sitä mieltä että ilmoittaisit asiasta sosiaaliviranomaisille,koska lapsi on kuitenkin puolustuskyvytön eikä voi itse kohtelulle mitään!en tosin tunne naapuriasi mutta kokemusta itsellä on omia lapsiani kaltoin kohtelevasta äitipuolesta niin epäilen ettei se yksi kerta jäisi ainoaksi siinä naapurissasikaan,jos taipumusta tuollaiseen on!mutta itse ilmoittaisin asiasta sosiaaliviranomaisille nimettömänä..
kun meidän tyttö oli uhmaiässä. Sai kamalia raivareita ja paiskoi lelut seinään ja ulvoi. Taatusti kuului pauke.
Annoin paiskoa ja purkaa olonsa ja ulvoa. Loppui sitten ja sitten hellittiin ja sovittiin. Periksi en kuitenkaan antanut kun olin sanonut ei.
Nykyään kai pitää antaa kaikki periksi, ettei uhmis suutu kun naapurin kyylät on heti tehtailemassa lastensuojeluilmoituksia.
Ja nykyään tää ex-tempperamenttinen uhmis on ihmeen rauhallinen ja tasapainoinen murkkutyttö.
Me tultiin just väsymystä kiukuttelevan kaksivuotiaan kanssa kotiin. Mä en pysty käsittämään tätä nykypäivää! Mä en voi enkä halua alkaa hyssyttelemään ja lässyttämään mun kiukkuavalle mukulalle vain sen takia että joku helvetin naapuri sattuu näkemään!! Me mennään reippaasti taluttaen kotiin sen suurempia juttelematta. Sängyssä annettiin sitten halit ja pusut ja sovittiin ettei kiukuttelu ole kivaa. ANTAKAA IHMISTEN ELÄÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ite lapseton mut sitä mieltä et jos keskustelutahtoa riittää vanhemmilla niin uhmaikäisenkään ei tartte kiukutella! Lapsella on turvaton olo raivotessa ja se kertoo siitä et vanhemmuus ei oo kohdallaan :((.
:D :D :D
No vakavissaan, nimenomaan turvallisuudentunteestahan se kertoo, että lapsi uskaltaa kiukutella ja raivota. Mutta kiitos iltani piristyksestä, arvon lapseton :)
a) kuulet että vanhempi uhkaa lasta väkivallalla
3v leikki pihaharjalla ja oli jumalaton kiire bussille. Sanoin kerran, sanoin toisen, kohta kolmannenkin, ja lopulta jotain tyyliin "mä kalautan sua päähän sillä harjanvarrella jos et nyt tottele" - juuri sillä hetkellä naapurin vanhempi pariskunta käveli ulos ovesta ja katsoi mua lievästi sanottuna kummissaan.
Ei, en ole tuosta ylpeä; kyllä, häpeän tuota syvästi; ei, en aio sanoa niin toiste; ei, ei ole yleinen puhesävy meillä; ei, uhkaus ei ollut harkittu vaan spontaani huudahdus enkä _missään nimessä_ ajatellut sitä toteuttaa, kun en muutenkaan käy lapsiini käsiksi. Ja mikä pahinta, ei se edes toiminut :/ Hain itse harjan pois ja nostin kolmeveen taaperolaudalle, ei nyt ihan mainitulla np-otteella mutta lähes. Bussiin kerittiin. Ja sitten eikun kivet lentämään, kuka ois eka?
Mitä pitäisi tehdä vai olla vielä toistaiseksi puuttumatta?
Mitä jos vaikka juttelisit naapurin kanssa? Voisi ainakin selvitä vaikuttaako ihan tolkun ihmiseltä vai joltakulta kahjolta, mitä ilmiselvästi epäilet. Ei sillä, etteivätkö kaikki ihmiset mahdollisesti voisi pahoinpidellä lapsiaan, järkevänkuuloisetkin, mutta asunnosta kuuluneen kolinan perusteella on aika naurettavaa lähteä lastensuojeluilmoituksia tehtailemaan (kuuluuko pahoinpitelystä yleensä kolinaa? Ei kuulu). Kuuluuko sieltä myös muuta epäilyttävää, käypä oventakana kuuntelemassa? Ovatko vanhemmat jotain räyhääviä alkkiksia tms eli suuri syy epäillä pienestäkin (esim. uhmaikäinen tenava kiljuu) että nyt on joku pahasti pielessä?
Turhat ilmoitukset aiheuttavat paljon turhaa työtä muutenkin ylityöllistetyille sossuille ja pahaa mieltä asiansa kunnolla hoitaville perheille.
leikittiin hippaa horsmanvarsilla. Hippa yritti ropsauttaa pepulle ja jos sai osuman, toisesta tuli hippa.
Lapsi iloisesti kilkatti sitten jossain, että äiti ropsii mua persiille:)
Ihme, ettei ollut kukaan kyylä oven takana sen jälkeen.
a) kuulet että vanhempi uhkaa lasta väkivallalla
3v leikki pihaharjalla ja oli jumalaton kiire bussille. Sanoin kerran, sanoin toisen, kohta kolmannenkin, ja lopulta jotain tyyliin "mä kalautan sua päähän sillä harjanvarrella jos et nyt tottele" - juuri sillä hetkellä naapurin vanhempi pariskunta käveli ulos ovesta ja katsoi mua lievästi sanottuna kummissaan. Ei, en ole tuosta ylpeä; kyllä, häpeän tuota syvästi; ei, en aio sanoa niin toiste; ei, ei ole yleinen puhesävy meillä; ei, uhkaus ei ollut harkittu vaan spontaani huudahdus enkä _missään nimessä_ ajatellut sitä toteuttaa, kun en muutenkaan käy lapsiini käsiksi. Ja mikä pahinta, ei se edes toiminut :/ Hain itse harjan pois ja nostin kolmeveen taaperolaudalle, ei nyt ihan mainitulla np-otteella mutta lähes. Bussiin kerittiin. Ja sitten eikun kivet lentämään, kuka ois eka?
Lisäisin vielä tuohon edelliseen vstaukseeni,että tosin se voi olla myös joku lapsen uhma/kiukku kohtaus,mutta seuraa tilannetta ja soita sosiaaliviranomaisille jos vähänkään jatkossa tuntuu siltä!
Nuorempi valvotti yöt ja jouduin rahaamaan aamulla kiljuvan ja potkivan (1,5 -v) lapsen hoitoon. Istuttamaan polkupyörän istuimeen jne. Vanhempi oli ok, koska nukahti helposti 19.30. Joku naapuri näki tämän ja kasvain, lastensuojeluilmoitus! Olisihan se ihanaa mennä kymmeneksi töihin ja aloittaa lepposasti aamut. Mutta aina ei mene niin.
Hmmm mun mielestä kiukuttelu ja raivoaminen on kaksi eri asiaa. Mistähän johtuu että meillä oli aikanaan kuusi sisarusta perheessä, eikä kukaan koskaan kirkunut kaupan lattialla tai leikkikentältä lähtiessä tai potkinut aikuisia tai seiniä tai hajottanut mitään (ainakaan tahallaan raivon vallassa). Kyllähän niitä rajoja jokainen jossain vaiheessa kokeili, muttei enemmälle huomionhaulle ollut tarvetta. Saatiin syliä ja halia, eikä pelätty vanhempia. Ei vaan ollut tarvetta riehua. Ei ollut sisarusten välistä mustasukkaisuutta, vaikka lyhin väli oli 1,5 v lapsien syntymällä. Lapsuuteni oli todella onnellista aikaa ja samaa mieltä ovat muutkin sisarukseni. Miten tämä on mahdollista? Miksi nykyään on niin paljon "temperamenttisia" riehujia? Tulipahan vaan mieleen ihmetellä asiaa.
Odotan kauhunsekeisella mielenkiinnolla aikaa jolloin oma 1-vuotiaani on uhmaiässä. Toivon että voisin kasvatuksella vaikuttaa siihen, miten hän tuon uhmaiän läpikäy. Ainakin oma ydinperheeni antaa toivoa siitä, että se on mahdollista. En nimittäin usko, että kyseessä on puhdas sattuma, että kuusi lasta samassa perheessä on ns. kilttejä lapsia (tosin muutama erittäin vilkaskin tapaus oli mukana ;)
Niin ja ap:n tapauksessa erittäin hienoa että kannat huolta muiden lapsista. Tuollaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän! Et ole kyylääjä, vaan empaattinen ihminen. Itsekin seurailisin tilannetta vielä ennen mitään ilmoituksia.