Parisuhteessa yksinhuoltajana?
Onko normaalia elää parisuhteessa missä mies ei kanna vastuuta vauvasta eikä ajattele vauvan parasta? Mies ei tiedä koska vauva syö milloin hän nukkuu, mitä vauva syö, tai kuinka paljon hän syö. Illalla mies on valmis lähtemään konserttiin vauvan ja minun kanssa vaikka olen hänelle kertonut että lapsen normaaliin rytmiin kuuluu mennä nukkumaan yhdeksältä ja konserttipaikalla uni ei tule. Konsertti kestää yli puolen yön joka tarkoittaa sitä että seuraavat illat taistellaan nukkumaan menon kanssa ja kyseisenä iltana vauva itkee lohdutonta itkua kun ei pääse nukkumaan. Siitä mies ei välitä vaan lähtee konserttiin ottaen minut ja vauvan mukaan. Myönnyin ratkaisuun vaikka nyt kadunkin sitä. Kellon lähestyttyä puota yhtätoista mies heittää auton avaimet käteeni ja sanoo että voin mennä vauvan kanssa kotiin koska haluan. Itse hän menee kuuntelemaan mieleistään bändiä. Otan siis pojan ja ystävien avulla saan pakatuksi rattaat autoon ja pojan turvakaukaloon. Pieni itkee koko matkan kotiin yritin sitten laulaa tai viheltää tai tehdä hassuja ääniä, mikään ei auta. Kotiin päästyämme laitan pojan sänkyyn minne hän nukahtaa parin minuutin sisällä. Koen olevani niin tyhmä lähdettyäni myöhään liikenteeseen. Tiesin mitä tulisi tapahtumaan mutta tahdoin antaa miehen päättää. Itse vastasin seurauksista. Nyt istun ja kirjoitan tätä pienen nukkuessa. Jälleen yksin.
Mä alan olla nyt parisuhteemme tien päässä.
Tänään kun tuli väsyneenä 20 aikaan kotiin, näky oli kauhea. Koti oli kun kaaos ja lapsilla (3v ja 1v) oli video pyörimässä. Mies istua kökötti tyytyväisenä koneen äärellä, vielä kuulokkeet päässä ja täysillä, ei edes kuullut kun tulin. Oli hakenut ne hoidosta, syöttänyt hädin tuskin päivällisen ja törkännyt lapsille telkkarin päälle.
Molemmat muksut tulivat rynnäten mun luokse. (yleensä olen pitänyt siitä kiinni et ovat 20 aikaan jo nukkumassa). Nuorimmalla oli kakat vaipassa ja luultavasti oli ollu aika kauan kun takapuoli oli palanut.
Kodin siisteyden eteen ei oltu tehty mitään... (no joo, mäkin teen siivousjutut kyllä lasten nukkumaan menon jälkeen).
Tämä on nyt yksi esimerkki. Musta tuntuu et mies on silloin hyvä isä kun haluaa, muuten suurinpiirtein jättää heitteille, kun vähän väsyttää. miehen kanssa ollaan tästä asiasta monet riidat huudettu ja monet keskustelut käyty. Lopputulos on aina sama. Mulla on päävastuu lasten hoidosta.
Keskustelun ja riitelyn jälkeen menee noin 2 vkoa jolloin se jaksaa touhuta ja siis olla läsnä noiden kanssa. Sitten sama rumba alkaa taas alusta.
Vaikka itse teen työtä ja käyn koulua ni omistan vapaa-aikani noille mukuloille. Joo, siis en nyt tarkoita et itse olen täydellinen. Mä olen vain niin väsynyt tähän yksinhuoltajan elämään parisuhteessa, ja mieskin tietää sen.
Mä en yksinkertaisesti selviä yksin tästä. Jos asuisimme vaikka kaksiossa, siivoushommat jäisi vähemmälle tai jos yksin olisin lasten kanssa ni järjestäisin asiat toisin.
Tätä " vastuusta luistamista" on siis jo jatkunut esikoisen syntymästä lähtien. Mä olen puhunut ja huutanut ja itkenyt ja nauranut asialle. Monet tuhannet kerrat. Ulkopuolisen silmin kaikki on tietysti meilläkin loistavasti. Maailman rakastuneimmat aikuiset. ;)