sfinkter-ruptuurasta kokemuksia?

Nostan, koska olisi mukava kuulla, mitä Floferille kuuluu. Jäit mieleeni, kun vuodatin täällä omaa tarinaani aikoinaan. Muistan kun kirjoittelimme täällä, että pohdit sektiota ja alatiesynnytystä vaihtoehtoina. Itsellenihän tuo sektio oli suurin kammotus, sinä muistaakseni taisit kallistua enemmän sektion kannalle, mutta olit harmissasi/pettynyt siitä, ettet enää voi alakautta synnyttää. Olisi mukava kuulla, mitä sinulle kuuluu nyt? Muistakin nikeistä niiltä ajoilta olisi kiva kuulla, mutta jostain syystä vain yksi nikki on jäänyt mieleeni.

Taustaksi, 12/04 synnytin esikoisemme (4,3kg, 54 cm, 38,5cm). Ison koon lisäksi pojalla oli käsi poskella, miksi hän ei laskeutunut kunnolla. Tunnin ponnistelun jälkeen vauvan sydänäänet laskivat rajusti ja vauva autettiin ulos nopeasti imukupilla (kaksi kertaa kuppi irtosi, kolmannella kerralla vedettiin poika ulos yhdellä riuhtaisulla, kätilön painaessa kovasti vatsan päältä apuna) ja repesin peräaukon suuntaan. Omalla kohdallani repeämä oli " täydellinen" eli molemmat (sisemmät ja ulommat) sulkijalihakset napsahtivat poikki. Repeämä korjattiin välittömästi leikkurissa. Ekan puolen vuoden aikana kävin kaikki mahdolliset aiheeseen liittyvät kontrollit ja testit ja sain terveen paperit, eli olin parantunut täydellisesti. (Noh, vähän on häikkää sikäli, että hermotus reistaa sen verran, että suoli täyttyy todella täyteen ennenkuin se ilmoittaa kakkahädästä.)



Toisen lapsen kohdalla synnytystä suunniteltiin yhdessä sairaalan kanssa. Olin kysynyt kaikilta minua ruptuuran tiimoilta hoitaneilta jatkosta ja he kaikki sanoivat, että koska olen parantunut hyvin estettä alatiesynnytykselle ei ole. Löysin mysö oys:in sivuilta (tekayn sivuilta tarkemmin ottaen) myös lääkärin vastauksen tähän kysymykseen, voiko sr:n jälkeen synnyttää vielä alakautta. Hänen vastaus oli, että mikäli potilaalla ei ole toiminnallisia häiriöitä l. pidätysongelmia sulkijan toiminnassa, uusimpien tutkimusten mukaan alatiesynnytys on turvallinen vaihtoehto.



Päädyin siihen, että haluan synnyttää mieluummin alakautta. Sektiota en halunnut, koska minulla on neula- ja toimenpidekammo. Tosin sovimme lääkäreiden kanssa, että jos ponnistusvaiheessa ilmenee ongelmia tai synnytys ei muuten etene, salista lähdetään sektioon sen sijaan että otettaisiin imukuppi käyttöön. Olisin saanut sektion automaattisesti, eli Tampereella ainakaan ei olisi pakotettu alatiesynnytykseen. Pikemminkin lääkärit taisivat vähän ihmetellä toivettani saada synnyttää alakautta.



24.9.06 synnytin 3,7kg, 51cm ja 36,5cm tytön synnytysjakkaralla. Kätilö lämmitti ja tuki välilihaa. Sain vain mitättömän pienen pintarepeämän, johon laitettiin muistaakseni 4 tikkiä. Repeämä tuli kohtisuoraan peräaukon suuntaan, mutta täysin eri kohtaan kuin edellinen repeämä, joka lähti viistoon välilihanleikkaushaavan suuntaisesti. Eli mulla oli ihan täydellinen, hieno synnytys. Voisin laittaa vaikka synnytyskertomuksenikin tänne, jos joku haluaa vilkaista sitä.



Täällä pyöriikin vielä tuttuja vuoden 2005 ajoilta. Ainakin nimim. Flofer jäi mieleen kun puhuimme tapahtuneesta. Itse olin silloin täällä nimimerkillä MinnaVa. Toivottavasti kaikki menee hyvin sinullakin, synnytitpä miten tahansa.

Meillekin on nyt toinen tulossa. Ekasta siis kolmannen asteen repeämät 6/2004. Parantuminen lähti sillon nopeasti käyntiin mutta esim. yhdyntäkivut ja loputkin kiristelyt lakkasivat vasta reilun puolen vuoden päästä synnytyksestä.... Haluaisin todella paljon synnyttää tämänkin alakautta. Tuntuu todella pahalta joutua sektioon. Se inhottaa sektiossa koska sen jälkeen ei kohtu ole enään koskaan entisensä. Sinne jää jälki joka tietenkin paranee mutta silti. Nyt ei ole mitään vaivoja alapäässä. Paitsi ilma ehkä hitusen helpommin pääsee poistumaan kuin ennen synnytystä. Mutta eroa ei tosiaan paljoa huomaa. Mulle on lääkärit heti esikoisen synnytyksen jälkeen sanoneet että seuraava leikataan ehdottomasti. Ja nyt olen menossa äitipolille rv 34 sopimaan sektiopäivästä. Vastentahtoisesti olen kyllä sektioon menossa ja varmaan alan siellä polilla itkua vääntämään kohtalostani. Olen kyllä jo heti raskauden alusta asennoitunut synnyttämään sektiolla mutta silti mietin vaan yhä että kumpa voisinkin alakautta synnyttää. Järki sanoo kuitenkin samalla että olisi hullua lähteä riskeeraamaan omalla terveydellä kun on olemassa toinenkin vaihtoehto joka on tälläisessa tapauksessa riskittömämpi. Jotenkin sitä vaan aattelee että yleensä toinen synnytys on helpompi ja lapsi tulee paremmin ulos kun paikat ovat jo kerran venyneet. Mutta entä jos kaikki päättyisikin vielä kurjemmin?!? Vauva saattaa ainakin olla isompi kuin esikoinen ja esikoinenkin oli jo aika jytky ekaksi lapseksi synnyttää. Aikamoista pohdintaa nyt tuli tässä..... Synnytysjutut vaan pyörii enemmän ja enemmän päässä kun LA lähenee. Voi kun saisinkin oman asennoitumiseni muutettua sellaiseksi että en edes haluaisi alakautta synnyttää! Muutenkin masentaa kun ystäväpiirissä on nyt syntynyt toisia lapsia perheisiin ja synnytykset ovat olleet hyvin onnistuneita alatiesynnytyksiä joissa lapsen saa heti rinnalle eikä ole tullut repeämiä, ponnistusaika on lyhentynyt jne. Onhan se iloinen asia että jonkun synnytys onnistuu mutta sitä vaan heti vertaa omaan ja murehtii kun ei ole mahdollisuutta sitä enään kokea. :,,,(



Flofer rv 32+3

Onnea raskaudesta:)

Kyllä mä kerroin aika monelle asikoisen syntymän jälkeen, kuinka synnytyksessä kävi. En kailottanut, mutta en toisaalta kierrellytkään jos joku kysyi. Kun siinä muutenkin useampi viikko meni parannellessa, niin näkihän sen tyhmempikin, ettei kaikki ollut mennyt hyvin.. Lähinnä tarkoitan ankkamaista kävelyä, pikaisia veskiin juoksemisia ja renkaan päällä istumisia. Muutenhan tuohon paranemiseen meni kyllä enemmän aikaa!

Kun kerroin lähipiirille päätöksestäni synnyttää toisen lapsemme sektiolla, sain paljon tukea sekä kannustusta. Ja niinhän sen pitääkin olla. Sektio on synnytys siinä missä alatiesynnytyskin! Tosin mulla on myös edelleen haaveissa onnistunut normaali alatiesynnytys, mutta ..enpä tiedä.

wiimu:

Miten teillä on ympäristö suhtautunut siihen, että haluatte sektion seuraavaan synnytykseen repeämisen jälkeen? Oletteko ylipäätään puhuneet siitä, miten edellisessä synnytyksessä kävi?

Kotona ollaan.. Nuorempi täytti juuri vuoden, ja tarkoitus nyt olisi ainakin siihen asti olla että täyttää kolme. Sitten toivottavasti meillä on se kolmaskin:) Töihin menoa en ole edes ajatellut vielä. Uskon siihen, että vielä jonakin päivänä olen kunnossa ja kaikki on parantunut... Onnea potilasvahinkokeskuksen päätöksestä! Mulla ei mennyt läpi, enkä enää jaksa kaivella vanhoja ja valittaa. Tapahtu mikä tapahtu. Vaikka välillä toivoisin saavani mua hoitaneen synnytyslääkärin tuohon metrin päähän " juttusille" . Lähinnä sillon kun maha on täynnä ilmaa ja muutenkin sekaisin. Ei oo kivaa sillon lähtee pois kotoota. Jotenkin sitä on kuitenkin oppimut elämään vammansa kanssa. Mikä on kai toisaalta aika surullista:( Ikää on 25 ja elämä parhaassa iässä..

Joanna-74:

Halusin oikeastaan kysellä mitä te muut joilla edelleen on heikkoutta pidätyskyvyssä teette? Oletteko edelleen hoitovapaalla vaiko työelämässä? Jos edelleen hoitovapaalla, kykenettekö palaamaan töihin? Jos ette kykene niin mitä meinaatte tehdä?

Onnea sinullekin raskaudesta! Ihanaa että olette uskaltaneet raskautua kaikesta huolimatta uudelleen:)

Mulla on myös samankaltaisia ajatuksia kuin sulla ton onnistuneen alatiesynnytyksen suhteen. Vauvakuume on kova, mutta en tiedä. Mieskin on nyt vielä vähän kahden vaiheilla, suostuako vai ei.. (Pitäkää peukkuja!!!) Joka tapauksessa, uusi vauva olisi tervetullut. Väistämättä ajatuksissa pyörii myös tuleva, mahdollinen synnytys. Sectio vai alatiesynnytys? Kummastakin on kokemuksia, toisesta erittäin negatiivinen(ats), toisesta erittäin positiivinen(sectio).

Kun mä niin haluaisin kokea sen onnistuneen alatiesynnytyksen.

MUTTA KUN EN MINÄKÄÄN TIEDÄ:) Onnea jokatapauksessa koitokseen, tulethan sitten kertomaan minkä päätöksen teit ja kuinka kaikki sujui?!

sanniina76:

Eli synnytin kakkosemme 02/05 ja sain muistoksi IV-asteen repeämän jota ommeltiin leikkausalissa 2 tuntia. Nyt olen raskausviikoilla 37+1 ja tulev synnytys mietityttää... Minä myös olen käynyt Jorvissa synnytystapa-arviossa ja sain sectioajan " varmuuden vuoksi" . Eli toisinsanottuna en itse osaa päättää miten synnyttää ja minulle varattiin leikkausaika ja jos haluan synnytttää alakautta niin secto perutaan...

Esikoinen tuli sectiolla ja minulla on vain hyvää sanottavaa siitä operaatiosta, mutta toisaalta haluaisin kokea " sen täydellisen" synnytyksen jonka jälkeen saan nauttia lapsesta vierelläni... Tähän mennessä minulla on synnytyksen jälkeiset kokemukset Jorvin heräämöstä :) Parannuin myös sectiosta huomattavasti paremmin, kuin " normaalista" synnytyksestä...

Itse repeämästä olen toipunut ihan ok. Ilmankarkailua on (joka on hieman noloa), mutta muuten kaikki ok. En vain tiedä uskallanko ottaa sitä riskiä, että repeäisi uudestaan eikä sitä saada enää korjattua... Vaikka kyllähän lääkärit Jorvissa ovat toinen toisensa jälkeen vakuuttaneet, ettei yhtään uutta repeämää ole tapahtunut heidän sairaalassaan... Olisinko minä sitten se ensimmäinen? Minun kohdallani kaikista kontrolleistakin, joita tehtiin Meilahden sairaalassa, on tullut erikoislääkärien lausunnot ettei ole estettä alatiesynnytykselle...EN YHTÄÄN TIEDÄ MITÄ TEEN!!!

Helpottavaa kuitenkin on, ettei sectiota kielletä vaan saan itse päättää mitä tehdään. Nyt vielä kun saisi sen päätettyä :)

Sanniina ja poppana rv37+1

Eli mullahan repesi virtsaputki synnytyksessä 12/03, kun oli emättimessä väliseinä (huomattiin kun olin 10cm auki) ja ponnistusvaiheessa kätilö unohti katetrin paikoilleen...

Noh, potilasvahinkoilmoitus jos toinenkin tehtiin ja lopullinen päätös oli, ettei mitään vahinkoa ole tapahtunut. -Niin, no, mitäs väliä sillä on jos minä kusen housuun...

Pikku kakkonen syntyi 09/05 sectiolla, joka meni muuten kaikin puolin hyvin, mutta suolisto lamaantui ja oli 5 päivää nenä-maha-letkussa " tyhjennyksessä" . Tämä kaikki voi sattua vain minulle, oikeesti.

Korjausleikkaukseen mennään vasta kun lapsiluku on täynnä, mutta mitään takeita sen onnistumisesta ei ole. Edelleen tenoja kuluu päivittäin lisäksi minulla on ihan helvetin kalliit lääkkeet joihin ei saa kelan korvausta. En ole katkera, mutta kuitenkin...

Onpas moni raskaana! Ihanaa, onnea :)

Tuttuja ajatuksia myös sulla.. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin!

Flofer:

Meillekin on nyt toinen tulossa. Ekasta siis kolmannen asteen repeämät 6/2004. Parantuminen lähti sillon nopeasti käyntiin mutta esim. yhdyntäkivut ja loputkin kiristelyt lakkasivat vasta reilun puolen vuoden päästä synnytyksestä.... Haluaisin todella paljon synnyttää tämänkin alakautta. Tuntuu todella pahalta joutua sektioon. Se inhottaa sektiossa koska sen jälkeen ei kohtu ole enään koskaan entisensä. Sinne jää jälki joka tietenkin paranee mutta silti. Nyt ei ole mitään vaivoja alapäässä. Paitsi ilma ehkä hitusen helpommin pääsee poistumaan kuin ennen synnytystä. Mutta eroa ei tosiaan paljoa huomaa. Mulle on lääkärit heti esikoisen synnytyksen jälkeen sanoneet että seuraava leikataan ehdottomasti. Ja nyt olen menossa äitipolille rv 34 sopimaan sektiopäivästä. Vastentahtoisesti olen kyllä sektioon menossa ja varmaan alan siellä polilla itkua vääntämään kohtalostani. Olen kyllä jo heti raskauden alusta asennoitunut synnyttämään sektiolla mutta silti mietin vaan yhä että kumpa voisinkin alakautta synnyttää. Järki sanoo kuitenkin samalla että olisi hullua lähteä riskeeraamaan omalla terveydellä kun on olemassa toinenkin vaihtoehto joka on tälläisessa tapauksessa riskittömämpi. Jotenkin sitä vaan aattelee että yleensä toinen synnytys on helpompi ja lapsi tulee paremmin ulos kun paikat ovat jo kerran venyneet. Mutta entä jos kaikki päättyisikin vielä kurjemmin?!? Vauva saattaa ainakin olla isompi kuin esikoinen ja esikoinenkin oli jo aika jytky ekaksi lapseksi synnyttää. Aikamoista pohdintaa nyt tuli tässä..... Synnytysjutut vaan pyörii enemmän ja enemmän päässä kun LA lähenee. Voi kun saisinkin oman asennoitumiseni muutettua sellaiseksi että en edes haluaisi alakautta synnyttää! Muutenkin masentaa kun ystäväpiirissä on nyt syntynyt toisia lapsia perheisiin ja synnytykset ovat olleet hyvin onnistuneita alatiesynnytyksiä joissa lapsen saa heti rinnalle eikä ole tullut repeämiä, ponnistusaika on lyhentynyt jne. Onhan se iloinen asia että jonkun synnytys onnistuu mutta sitä vaan heti vertaa omaan ja murehtii kun ei ole mahdollisuutta sitä enään kokea. :,,,(

Flofer rv 32+3

Tosi hienoa, että sait leikkausajan! Voithan sen sitten peruuttaa, jos siltä tuntuu;)

Mä tosiaan synnytin (tai siis kuka lie sen nyt sitten oikeesti synnytti.. Mä kun vaan makasin siinä, enkä tehnyt mitään:DD) sektiolla meidän toisen lapsen, 6/05 ja oli tosi onnistunut ja hyvä kokemus kaiken kaikkiaan. Kivunhoito oli aivan huippuluokkaa varsinkin ensimmäiset päivät. Muutenkin parantuminen ja palautuminen lähti tosi nopeasti käyntiin. Kivut oli ihan siedettäviä, ja heti jos alkoi kolottamaan niin lääkettä sai kyllä. Ensimmäisenä päivänähän oli vielä se kipupumppu, jolla sai itse nappia painamalla 10 minuutin välein tilata kipulääkettä;) Kyllä mulla nyt tulee mieleen vaan niitä hyviä kokemuksia. Huonot tais olla se kuuden viikon nostelukielto ja istumaan ja makaamaan menemiset ensimmäisinä parina viikkoina. Niin- kera yskimisten, aivastelujen ja nauramisien. Ne oli ihan kamalia juttuja aluksi!!!

Ja maito mulla nousi ihan samalla tavalla kuin esikoisestakin ja sitä tuli ihan samalla tavalla..

Susanna1979:

Sain mukaani leikkausajan, mutta jos haluan jostain syystä synnyttää alakautta, niin sen saan tehdä ja silloin peruutan leikkauksen. Mun ei tarttenut millään lailla kinata sen lääkärin kanssa, vaan hän oli tosi mukava ja asiallinen, niin kuin hän itse sanoi että minä päätän mitä minulle tehdään.

Sektion haittapuolista, kun tosiaan viimeksi oli eri lääkäri niin hän oikein pelotteli kuinka vaarallista se on ja ei tule maitoa jne. Nyt oli onneksi eri lääkäri ja tosi mukava :)

Kyllähän toi leikkaus toimeenpiteenä hiukan pelottaa....Mutta onneksi mun ihana jaksaa kannustaa mua.

Mites te joita jo leikattu olette toipuneet ja kuinka kipeitä olette olleet??

eli kun puhutaan pidätyskyvyn menetyksestä, ja ongelmana uloste, niin onko se teillä pehmeää, löysää vai vetistä? mietin vain onko mulla ärtynyt suoli vai sappihapporipulia kun tämä vaiva vain jatkuu ja jatkuu, uloste enimmäkseen vetistä, ja tulee paineella.



mulla oli niin että synnytyksen jälkeen makasin ekan päivän katetroituna ja seuraavana päivänä kun sain ruuan eteeni, paskoin alleni, en kerenny kissaa sanoa... repeämät oli 3-4 luokkaa, sulkijalihaksen kuntoa en tiedä, sitä ei papereihin kukaan ollut kirjannut. kätilö sanoi vain että repesin peräsuoleen asti. ripuloin koko sairaalassa olon ajan, eli viikon, ja syyksi sanottiin vain antibiootteja. hyvin usein oli huonot huosuissa, miten ehdit vessaan vauvaa syöttäessä?



ripuli siis alkoi synnytyksen jälkeen, eikä se ole vieläkään hellittänyt, aikaa kulunut puoli vuotta. kuukausi synnytyksen jälkeen uskalsin lähteä kauppaan, sitä edelsi miljoona vessareissua, ja nykyään ehdin juuri ja juuri vessaan, kerran on pitänyt jättää prismassa ostoskärryt niille sijoilleen ja painella kassan ohi vessaan, oli sekin kokemus. huoh.



mutta siis, mistä tämä ripuli johtuu? alkuaan syytin minäkin antibiootteja, kipua, tunnottomuutta ym. mutta nyt kyllä on jotain muutakin vialla? mulla on vielä peräpukamat, jotka pahenee aina menkojen yhteydessä, ja muutenkin menkkojen aikana arvet on helliä.



gynelle mulla on aika syksyllä, papakontrolliin, ja siellä kyllä vaadin synnytysasian uudelleen esille ottamista, ja tarkkaan.

Lapanen: Vaadi, että sinut tutkitaan kunnolla ettei ole jäänyt mitään korjaamatta. Sulkijoiden kunto voidaan tutkia kunnolla ultraamalla. Lääkäri varmaan osaa sanoa siitä mahan toiminnastakin enemmän mutta olen kuullut että jos on selittämätöntä ripulia tms. niin ekana voidaan tutkia verinäyte josta näkee jo jotain. Toivottavasti saat pian apua vaivaasi!!

Hei,

Ajattelin kysäistä teiltä jotka olette potilasvahinkoilmoituksen tehneet ja kieltävän päätöksen saaneet, niin millaisin perustein teille on se kieltävä päätös annettu?

Itse nimittäin tein potilasvahinkoilmoituksen siitä, ettei repeämiäni huomattu/vaivojen valituksiani otettu todesta, ennen kuin vasta parin vuoden päästä synnytyksestä. Taisi olla kymmenes lääkäri joka laittoi kunnon lähetteen tutkimuksiin ja sitten asian vakavuus selvisi ja korjausleikkaus tehtiin. Nyt siis vain odottelen päätöstä...mutta hirvittää kyllä kun moni on näköjään kieltävän päätöksen saanut.



En valitettavasti muista kuka valitti monia hiivatulehduksia. Itselläni nimittäin oli synnytyksen jälkeen aina tuohon korjausleikkaukseen asti vähän väliä hiivatulehdus. Tiesin itsekin, että suoliston ja emättimen eritteen menevät kokoajan " sekaisin" kun väliliha oli poikki ja suolen sulkija falskasi... Kun korjausleikkaus tehtiin, loppui hiivatulehduksetkin siihen!



Joku sanoi myös, että sulkija tuntuu sormeen c:n muotoiselta. Näin oli mullakin. Eli sulkija oli yhtä säijettä vaille kokonaan poikki. Löysää ulostetta ja ilmaa ei siis saanut pidätettyä, mutta toisaalta kovaa ulostetta ei saanut ponnistettua kunnolla ulos. Aina ulostamisen jälkeen oli tunne, että jonnekin kuoppaan jäi ulostetta...tuntui tosi inhottavalta.

Mun korjaus tehtiin niin, että sulkija napsautettiin kokonaan poikki ja ommeltiin sit limittäin päällekkäin. Eli sulkija on nyt ehkä hieman liian kireä...saa olla tosi tarkkana ettei maha mene liian kovalle. Toisaalta pidätyskyky on hieman parempi kuin ennen leikkausta, mutta ilma karkailee edelleen ja jos maha on löysällä niin vessaan saa juosta äkkiä ja mielellään jalat ristissä :)



-Haribonalle-

kävin tuossa erikosilääkärin kanssa juttelemassa pidätysvaikeuksistani ja hän mainitsi että tuo on todella yleistä että on maha löysällä koko ajan ja uloste tulee nopeasti. Suositteli sellaista ilman reseptiä saatavaa valmistetta kuin Agiocur.

Itselleni varattiin aika anaalimanometriaan (IVasteen repeytymät vuosi sitten) mutta peruin sen kun rupesi hirvittämään.

Se on niiin noloa mennä näyttelemään persreikäänsä ihmisille, menisin vaikka kymmenelle gynelle mielummin, :/ Ei kuitenkaan olisi voimia mennä mihinkään korjausleikkaukseen juuri nyt eli ei siitä varmaan mitään hyötyä olisikaan...

lähden tästä apteekkiin ostaan arsenaalia tähän vaivaan, eli jotain ripulilääkettä sekä pukamiin suppoja ja lisää voidetta koska se ei yksistään näytä auttavan.



palailen myöhemmin kertomaan auttoiko.

Eli minähän laadin ensimmäisen potilasvahinkoilmoituksen potilasasiamiehen kanssa KYSissä, jossa oli synnyttänytkin. Parin kuukauden kuluttua tuli viesti, että päätöksen tekoon menee ainakin puoli vuotta. No, tämän puolen vuoden päästä tuli päätös, joka oli kielteinen. Minulla oli kuitenkin oikeus tehdä oikaisupyyntö, joka sitten menisi vielä korkeammalle tasolle, olikohan se potilasvahinkolautakunta. (olin yhteydessä KYSin ylilääkärin kanssa, joka sanoi, että usein vaikka eka päätös on kielteinen, niin lautakunta saattaa kumota sen jos on hyvät perustelut.)

Seuraavaksi kuukausien kuluttua sainkin kirjeen, jossa joku lekuri TAYSista oli antanut oman mielipiteensä perusteluineen ja sen mielestä ei ollut tapahtunut hoitovirhettä. Jälleen oli minulla lupa laatia vastine, jonka myös tein. Taas odottelua, kunnes tuli viimeinen päätös. Ei hoitovirhettä. -Enää ei ollut mahdollista laatia vastineita, vaan olisi pitänyt lähteä käräjille. Ja jos minä olisin ne hävinnyt, niin olisin joutunut maksamaan myös vastapuolen kulut. Ei auttanut kuin tyytyä kohtaloonsa....

Näin siis kävi, vaikka useat KYSin lääkärit puolsivat minua. Kannattaa kuitenkin " tapella" loppuun asti.