sfinkter-ruptuurasta kokemuksia?

Sain mukaani leikkausajan, mutta jos haluan jostain syystä synnyttää alakautta, niin sen saan tehdä ja silloin peruutan leikkauksen. Mun ei tarttenut millään lailla kinata sen lääkärin kanssa, vaan hän oli tosi mukava ja asiallinen, niin kuin hän itse sanoi että minä päätän mitä minulle tehdään.



Sektion haittapuolista, kun tosiaan viimeksi oli eri lääkäri niin hän oikein pelotteli kuinka vaarallista se on ja ei tule maitoa jne. Nyt oli onneksi eri lääkäri ja tosi mukava :)



Kyllähän toi leikkaus toimeenpiteenä hiukan pelottaa....Mutta onneksi mun ihana jaksaa kannustaa mua.



Mites te joita jo leikattu olette toipuneet ja kuinka kipeitä olette olleet??

kuulla, että joku on saanut sektiopäätöksen Jorvista mukaansa helposti!

Itsellä nyt rv 29+0 ja tänään sain lähetteen pelkopolille neuvolasta. Toivottavasti kutsu tulee pian ja saan itsellenikin puhuttua sektion yhtä helposti...



Miten teillä on ympäristö suhtautunut siihen, että haluatte sektion seuraavaan synnytykseen repeämisen jälkeen? Oletteko ylipäätään puhuneet siitä, miten edellisessä synnytyksessä kävi?

Eipä kestä kiittää. Joskus painoin hyvän hakusanan mieleen tästä keskustelusta, kun ajattelin että joskus jollekin tutulleni voi myös näin käydä.



Nyt sitten kävi. :-(



Tässä on rankkoja tarinoita, mutta myös toivoa paranemisesta. Kiitokset kaikille tarinansa kertoneille. Itse sain aikoinani tästä ketjusta voimia, kun en ihan heti parantunutkaan epparista.



Kuulasta syksyä kaikille! :-)

Minulla siis tuntuisi olevan se kaikista huonoin tilanne eli korjausleikkaus ei tuottanut toivottua tulosta ja pidätyskyky todellakin melkein olematon.... Yksi mahdollisuus vielä on, gracilisplastia eli lihaksensiirtoleikkaus mutta siihen menoa yritän kuitenkin lykätä viimeiseen asti koska se on todella se viimeinen mitä voidaan tehdä.

Halusin oikeastaan kysellä mitä te muut joilla edelleen on heikkoutta pidätyskyvyssä teette? Oletteko edelleen hoitovapaalla vaiko työelämässä? Jos edelleen hoitovapaalla, kykenettekö palaamaan töihin? Jos ette kykene niin mitä meinaatte tehdä? Mulla kuopus täyttää ensi toukokuussa 3 ja se onkin sitten totuuden hetki. Tuloja ei sen jälkeen ole jos nyt potilasvahinkolautakunta ei sitten yllätä ja myönnä ansionmenetyskorvauksia. Mulla on siis jo todettu potilasvahinko kun repeämät huomattiin vasta 9 kk:tta synnytyksestä. Ja tiedoksi kohtalotoverille Jkylään ( jos tätä luet ), vastaan kyllä sähköpostiisi kunhan nyt ensin saan sen viimeisimmän päätöksen lautakunnasta. Se on jo myöhässä kuukauden verran, toivottavasti hyvä merkki!!! :-)

Eli synnytin kakkosemme 02/05 ja sain muistoksi IV-asteen repeämän jota ommeltiin leikkausalissa 2 tuntia. Nyt olen raskausviikoilla 37+1 ja tulev synnytys mietityttää... Minä myös olen käynyt Jorvissa synnytystapa-arviossa ja sain sectioajan " varmuuden vuoksi" . Eli toisinsanottuna en itse osaa päättää miten synnyttää ja minulle varattiin leikkausaika ja jos haluan synnytttää alakautta niin secto perutaan...

Esikoinen tuli sectiolla ja minulla on vain hyvää sanottavaa siitä operaatiosta, mutta toisaalta haluaisin kokea " sen täydellisen" synnytyksen jonka jälkeen saan nauttia lapsesta vierelläni... Tähän mennessä minulla on synnytyksen jälkeiset kokemukset Jorvin heräämöstä :) Parannuin myös sectiosta huomattavasti paremmin, kuin " normaalista" synnytyksestä...

Itse repeämästä olen toipunut ihan ok. Ilmankarkailua on (joka on hieman noloa), mutta muuten kaikki ok. En vain tiedä uskallanko ottaa sitä riskiä, että repeäisi uudestaan eikä sitä saada enää korjattua... Vaikka kyllähän lääkärit Jorvissa ovat toinen toisensa jälkeen vakuuttaneet, ettei yhtään uutta repeämää ole tapahtunut heidän sairaalassaan... Olisinko minä sitten se ensimmäinen? Minun kohdallani kaikista kontrolleistakin, joita tehtiin Meilahden sairaalassa, on tullut erikoislääkärien lausunnot ettei ole estettä alatiesynnytykselle...EN YHTÄÄN TIEDÄ MITÄ TEEN!!!

Helpottavaa kuitenkin on, ettei sectiota kielletä vaan saan itse päättää mitä tehdään. Nyt vielä kun saisi sen päätettyä :)



Sanniina ja poppana rv37+1

Huomasinpas minäkin tutun ketjun.



Itse olen nyt raskaana vko 14+2 ja juuri tänään laitettiin neuvolasta lähetettä pelkopolille. Itse olen aika vakuuttunut että lääkärit sanovat että pystyn synnyttämään alakautta (3./4. asteen repeämät siis 11/03) mutta henkisesti en usko että pystyn sitä tekemään. Ponnistusta joku veikkasi vaikeimmaksi, ja luulen minä myös etten sitä voisi tehdä täysillä.



Paraneminen kesti kokonaisuudessaan 1,5v = kivut hävisivät (olen siitä onnellisessa asemassa että voin katsoa itseni parantuneeksi). Seksiä harrastettiin eka kerran 1v jälkeen, parisuhde ollut kyllä tosi kovilla. Tuohon verrattuna sektion 6vko nostokielto + muut vaivat + riskit kyllä tuntuvat hyvinkin siedettäviltä.



Hyvin sekavissa tunnelmissa juuri tällä hetkellä :)

mä olen kirjoittanut tähän oman tarinani ja sen kun odotin toista syyskulle 2006, tänne viimeisessä viestissä olen kirjoittanutkin että sain sektiopäätöksen aika helposti lääkäriltä.



Niin sitten tehtiin sektio 11/9.2006 ja kaikki meni hyvin ja toivuin todella nopeesti. Vierihoidin vauvaa koko ajan itse ja seuraavana päivänä kuljin jo pitkin osastoa jne. Leikkaus tehtiin maanantaina ja olisin kotiin lähtenyt jo keskiviikkona mutta kätilö oli sitä mieltä että kolme vuorokautta leikkauksesta pitää tulla. Että kyllä mun kohdalla ainakin toi leikkaus oli paljon helpompi ja parempi vaihtoehto sille alatiesynnytykselle jossa tuli ne iv asteen repeemät.



Musta oli vaan hassua että osastolla koko ajan puhuttiin että " no niin sait oisen lapsen sitten sektiolla kun ekassa synnytyksessä tuli pelko" Mä sanoin että ei mulle mitään pelkoa tullut mutta kirurgi oli sitä mieltä että miksi riskeerata hyvin parantuneita paikkoja...



tsemppiä teille kaikille, varsinkin niille joille ei käynyt yhtä hyvin kun mulle jolla paraneminen meni hyvin. Ja hyvä että jaksatte taistella noista korvauksista, olette ne ansainneet! Mullekkin lääkäri sanoi silloin että korvausta olisi voinut koittaa hakea, mutta mulle kun ei jäänyt haittoja niin en viitsinyt.

tässä tämä ketju sille, joka kyseli kokemuksia.

Jäikö teistä kenellekään tästä pysyviä vaurioita niin että tuntuu ettei normaalielämästä työssäkäymisineen ym. normaaleine aktiviteetteineen tule enää mitään? Kaikilla muilla ymmärtääkseni vauriot huomattiin heti ja myös korjattiin nopeasti? Minulla meni yli puolitoista vuotta ennenkuin korjausleikkaus tehtiin ja tulos oli todella huono. Enää on toiminnassa se tahdonalainen sulkija ja sekin toimii kunnolla vain silloin kun on ummetusta. Kun tähän vielä lisätään ärtyneen suolen oireyhtymä joka oireilee äkillisellä ja rajulla, lähes päivittäisellä ripulilla ja vatsan löysyydellä niin ei hyvin mene.... En kertakaikkiaan nää elämääni kovinkaan valoisana enkä ymmärrä millä ihmeellä osallistun perheeni toimeentulon hankkimiseen kun en todellakaan pysty töitä tekemään enkä opiskelemaan loppuun. Lapsiakaan en kuitenkaan voi ikuisesti yrittää saada, kaksi niitä nyt on joista nuorimmainen syntyi sektiolla viime toukokuussa. Mutta kun ei se sektiokaan nyt mikään huviretki toipumisineen ollut niin luulen että lapsilukumme on nyt täynnä. On kertakaikkisen paha olla myös teidän kaikkien muiden puolesta. Ja näyttää pahasti siltä että tämä on kyllä yleisempää kuin annetaan ymmärtää. Meitä on todella monta jotka tämän kohtalon jakavat mutta lähipiiriin ei ole osunut (onneksi) muita tämän kokeneita joten se kuuluisa vertaistuki puuttuu. Miten te muut olette selvinneet ja jaksaneet myös henkisesti? Itsellä välillä itku tulee kun uloste tulee housuun väkisin, en vaan pääse siitä nöyryyttävästä tunteesta irti millään. Tsemppiä kuitenkin kaikille muille, toivottavasti tilanteenne on parempi ja toivutte hyvin!

Synnytys meni muuten hienosti, ponnistusvaihe oli suht pitkä joten mitään repeämiä ei odotettu, kätilö ei suositellut epparia, joten sitä ei tehty. Noh, kun vauva syntyi hän sanoi et pieni pintarepeämä, mutta tarkemmin tutkittuaan totesi, että kutsuu lääkärin paikalla... Ja niin mua vietiin leikkaussaliin.



Nukutuksessa se sitten korjattiin (en tiedä kuinka kauan meni aikaa) ja kun heräsin olin ihan tokkurassa, sen vain muistan kuinka kaikki ihmetteli et kuinka se nyt niin pahasti repesi. Lääkäri tuli sitten seuraavana päivänä sanomaan, että sulkijalihas on revennyt.



Nyt on synnytyksestä kulunut 8viikkoa, seksiä en ole uskaltanut vielä harrastaa, sillä pelkään kipua, jälkitarkastus kun sattui aivan h*lvetisti! Tasan kerran kaasua karkasi, mutta muuten on pidätyskyky ollut ihan hyvä, entisellään? Ei oo ainakaan mitään ongelmia sen suhteen ollut toistaiseksi. istua pystyin jo vajaa viikko synnytyksestä ja ei tuo alapää sillai kipeä ole. Ulostaminen on välillä tuskaa ja välillä helpompaa.



Muitten tekstejä lukiessa olen siis päässyt " helpolla" ?



Pahinta mullakin on tuossa se, että en pysty hyväksymään etten saa enää synnyttää alakautta, sillä lääkäri sanoi, että edessä olisi suunniteltu sektio, voipi siis olla että meidän lapsiluku on tuosta syystä täynnä! En voi sanoa, ettenkö pelkäisi pidätyskyvyn häviämistä, sillä silläkin lääkäri jälkitarkastuksessa pelotteli.



Tuntuu jotenkin väärältä, että toiset synnyttää täysin ilman repeämiä ja toiset... noh... on se kuitenkin ihanaa kun on kanssasisaria, etten ole ainoa, jolla on sulkijalihas revennyt.

sinulle, joanna, ja kaikille muillekin tietysti. Minulla nyt kulunut yli 3 kk repeämisestä ja voin sanoa, että tilanne on aika hyvä. Käytän Agiocur-rakeita vatsantointaan päivittäin, ja tosiaan, hyvin olen pärjäillyt. Olen kylläkin tietysti vielä vauvan kanssa kotona, joten vessaan on lyhyt matka... melko pikaisesti sinne aina tulee mentyäkin.



Joanna, sinulla varmaan se ärtyneen paksunsuolen oireyhtymä vaikuttaa asiaan, jos minulla olisi se, olisin varmasti samassa tilanteessa kuin sinä. Ilmaa minulta karkailee, ja koen senkin kiusallisena, joten saat kyllä kaiken sympatiani.



Koita jaksaa, en osaa muuta sanoa... eikös stressi vaikuta tuohon ärt.paks.oireyhtymään... jospa se olis välillä parempikin? En koita kuitenkaan vähätellä vaivaasi, usko pois....



Olen kanssa ihmetellyt, että miksi näistä asioista ei puhuta enemmän kun näyttää, että näitä sattuu kuitenkin yllättävän usein, vaikka ei mullakaan kenellekään tutulle. Kaikki muut on sitä mieltä, että synnytys sattuu sen hetken ja toipuminen kestää muutamia viikkoja, mutta vähänpä tietävät. =(

Lueskelin ketjua pitkästä aikaa. Minulla siis kohta vuoden vanha poika, synnytyksessä laajat II-asteen repeämät. Oireita kuitenkin on edelleen joten tunnen olevani jonkinasteinen kohtalotoveri. Joku kirjoitti että ilman karkailu liittyy ei-tahdonalaisen sulkijalihaksen toimintaan. Minulla paukut edelleen karkailevat, varsinkin jos samalla liikun... Kauhulla mietin nyt että onkohan tämä siis vain " löystymistä" vai tulikohan sinne sittenkin jotain vauriota (vaikka lääkärin mukaan repeämä pysähtyi sulkijalihakseen eikä säikeitä poikki)?!?! Täytynee alkaa varaamaan aikaa gynelle :/ Pelkopolille sain jo ajan ja sinne olen menossa kuukauden päästä. Lisäksi kun viimein sain katsastettua alapäätä mm. digikuvien (naurakaa vaan...) avulla niin selvisi syy siihen miksi kakkaillessa täytyy aina suihkutella, sillä peräaukon suulle on jäänyt outo poimu, varmaankin ompeluhommat on menneet vikaan :(



Ehdottomasti suosittelen kaikille sen jälkeen kun olette päässeet tikeistä eroon ja toipuneet synnytyksestä, Aqua Flex -kuulia lihasten harjoittamiseen. Ostin sellaiset Instrusta ja olen tässä viikon päivät jumppaillut. Tehokkaampaa kuin pelkät puristeluliikkeet.



Tsemppiä ja lyhyitä vessamatkoja kaikille!!!!!



eikkuli

...3.-4. asteen repeämät, nyt lapsi 1v 2kk. Joku täällä kyseli erityisesti miten parantunut pitemmällä aikavälillä joten kirjoittelen jotain. itse repesin niin että sulkijalihakseen jäi jäljelle " joitain säikeitä" . Kätilön mukaan kaikki mini niin hyvin kuin voi, ponnistettiin yli 2h (minulla oli voimia..) ja lapsi tuli toooosi hitaasti. Eppari leikattiin maksimipituuteen, ja silti repesi. Kudostyyppi vikana?



Aluksikin täytyy todeta että tilanteeni oli alusta asti hyvä verrattuna teihin joihinkin; uloste ei karannut kuin sairaalassa. Virtsaa karkailee edelleen hieman tietyissä asennoissa, jumpasta huolimatta.



Aluksi ongelmat olivat henkisellä puolella niin kamalat että luulin ja tunsin vammautuneeni loppuiäksi (mitä se tietysti onkin, nyt sen hyväksyneenä). Itkeskelin kuukausia, ja aihe oli todella arka. Parisuhde kärsi tosi paljon, seksiä ei harrastettu vuoteen kuin yht 3 kertaa. Kipu olikin nimenomaan emättimen puolella, ja korjausoperaatiossa kävin 3kk kohdalla (hyvin pieni, limakalvoja siistittiin?) Silloin todettiin kuitenkin selvästi alentunut pidätyskyky ja annettiin uusi aika 6kk kohdalle, jolloin olisi tehty korjausoperaatio. Sain kuitenkin jumpattua lihaksiani niin että korjausoperaatiota ei sitten koskaan tehty (kävin yksityisellä arvioittamassa). En vaan halunnut aloittaa alusta sen kivun kanssa, juuri kun siitä olin pääsemässä ohi.



Seksi sattuu edelleen (tai oikeammin; tuntuu arpien kohdalla) mutta ei enää häiritsevästi. Itselleni käännekohta oli ehkä siinä 10kk kohdalla; huomasin että tästä OIKEASTI saattaa parantua siedettävälle tasolle. Muistan kun synnytyssairaalassa lääkäri kehoitti itselle antamaan aikaa ainakin sen 6kk, purskahdin itkuun ja se tuntuui silloin ikuisuudelta. EI NIIN pitänyt käydä, se oli ainoa pelko joka minulla oli etukäteen!!!(Itsekästä...) Tunsin menneeni rikki " naisena" , eli en tosiaan ollut kuullutkaan että joku olisi näin revennyt.



Toista lasta täällä varovaisesti haaveilen; ainoa on tuo alatiesynnytys - peikko. Minulle on annettu ristiriitaisia arvioita, osa sanoo että ei missään nimessä, osa sanoo ettei mitään estettä. En missään nimessä uskalla enää synnyttää alateitse ja pelko on tosi kova, mihin taisteluun sitä joutuu kun haluaa sektion. Kyllä vuosi henkisellä puolella on minulle riittävä, olen kai sitten heikko tapaus. Pelastavana oljenkortena ajattelen sitä yhtä lääkärinlausuntoa jonka " pakotin" kirjoittamaan papereihin korjausoperaatiossa (kun sellainen lääkäri sattui paikalle), " EI synnytä enää alakautta" . Tosin paikalla oli 4 muuta joitten mielestä ei estettä mutta tämä nainen ilmeisesti kirjasi mielipiteensä papereihin.

Minäkin pitkästä aikaa taas kannan korteni kekoon.



Olin tuossa ennen joulua jälkitarkastuksessa Jorvissa, silloin synnytyksestä oli noin 5 kk.

Lääkäri totesi paikkojen parantuneen hyvin, minkä olen itsekin huomannut. Tosin edelleen joskus ilmaa karkaa ja jos on vatsa löysällä niin vessan pitää olla lähellä.

Lääkäri kertoi, että näitä pahoja repeämisiä tapahtuu 1-2 %:lle synnyttäjistä, mikä minunkin mielestäni oli aika paljon. Uusimpien tutkimusten mukaan kuulemma repeämisriski ei kasva toisessa synnytyksessä, joten normaalille synnytykselle ei kuulemma ole estettä. Tuo lausahdus sai kyllä minulla kylmän hien pintaa, en missään tapauksessa aio synnyttää toista kertaa alakautta! Täytynee minunkin saada jostain lausunto, että sektio seuraavalla kerralla ehdoton.

Mutta olen tässä ajan mittaan huomannut, että lihakset palautuvat koko ajan paremmiksi, joten kaipa tässä toivoa on, että tilanne palautuu samanlaiseksi, kuin ennen synnytystä!

Ihmetyttää tuo sairaaloiden kovin erilainen suhtautuminen seuraavaa synnytystä kohtaan. Toisille sanotaan että ei estettä alatielle mutta joillekin ehdoton ei. Minulle lääkäri sanoi että aina kun tapahtuu näin paha repeäminen niin ei ole mitään takeita siitä etteikö sama kävisi seuraavassa synnytyksessä uudestaan ja että he eivät sairaalassa halua ottaa sitä riskiä että synnyttäjä mahdollisesti jopa invalidisoituu uudesta repeämästä. Voihan olla että koko synnytys sujuisi kokonaan ilman repeämiä tai sitten tosiaan repeää taas samalla tavalla tai jopa pahemmin. Minulle on ollut kova pala se etten saa enää koskaan kokea alatiesynnytystä! Muutenkin olen kaiken luonnonmukaisen kannalla niin sitten omalle kohdalle sattuu sektio " tuomio" joka on kyllä kaukana luonnonmukaisesta. Vaikka saisin alakautta synnyttää niin kyllä sekin hirvittäisi. Ei siinä tilanteessa välttämättä pystyisi enää synnytykseen keskittymään. Kokoajan vain pyörisi mielessä repeäminen. Joten ehkä se sektio on sitten joskus hyvä juttu. Tälläisiä ajatuksia tällä kertaa.



Missä asennossa muuten olette ponnistaneet? Onko kukaan ponnistanut jakkaralta ja silti saanut III-IV-asteen repeämät?

Minulla ponnistusasentoina käytettiin kaikkea mahdollista, nimittäin 2,5 tuntiin mahtuu... olen aika lailla ratsastanut (en tosin synnytyksen jälkeen mutta se ei johdu repeämästä) ja kätilön / lääkärin mukaan juuri aktiivinen ratsastus vahvistaa lantionpohjaa niin paljon että eka synnytys saattaa kestää tosi pitkään (siis ponnistus).



Jakkaralla aloiteltiin, ensin 1/2h jonka jälkeen ihan yhteistuumin todettin ettei tule mitään (vei aika lailla voimia). Lopullinen asento oli se perinteinen, ehkä siinä sai kuitenkin sitä ponnistusta suunnattua parhaiten. Kätilö kyllä oli sitä mieltä että ponnistusasennolla ei olisi ollut merkitystä, mutta itse tunsin kyllä koko ajan sen venymisen nimenomaan välilihan alueella ja peräaukossa, jonne suuntaan se repeämä sitten tuli. Koska ponnistus kesti jo niin pitkään, lääkäri oli paikalla ja lopulta auttoi painamalla mahan päältä (ei tarvittu niin imukuppia). Sattui ihan älyttömästi joka pani kyllä ponnsitamaan vielä kaksin verroin enemmän. Lääkäri vakuutti ettei vaikuttanut repeämän syntyyn koska tuli niin hitaasti joka tapauksessa, en sitten tiedä.



Itselläkin tuntuu uuden synnytyksen mietinnässä nimenomaan siltä, että vaikka sanottaisiin ettei estettä alatiesynnytykselle ole niin en voisi ponnistusvaiheessa keskittyä. Koko ajan vain pelkäisi sitä repeämistä eikä pystyisi ponnistamaan. Luulen että tuo henkinen puoli onkin se joka minulla on paljon " pahempi" ja en usko että pääsen kokonaan siitä yli, siis pelosta. Se ainoa lääkäri joka minulle totesi että estää alatiesynnytyksen, totesi myös settä " on sitä leikattu paljon heppoisemmillakin perusteluilla" . Niinpä.

Itsekin olen harrastanut ratsastusta kohta parikymmentä vuotta, viime vuodet tosin harvakseltaan. Nyt en ole ehtinyt ratsastella kun vauvan hoito ja opiskelut vievät niin paljon aikaa. Raskauden aikana en ratsastanut lainkaan, muuten vain hoitelin heppoja. Voisko olla että mulla tuo lantion pohjan lihaksisto on vuosien ratsastuksen myötä kehittynyt niin hyväksi ettei parin vuoden taukokaan vaikuta lihaksia löysyttävästi? Enpä tiedä... Eräs ystäväni tosin on synnyttänyt kolme lastaan ilman minkäänlaisia episiotomioita tai repeämiä ja hän on ratsastanut myös aktiivisesti useita vuosia.

eli minulla repesi synnytyksessä koko virtsaputki (katetri oli paikoillaan ponnistusvaiheessa!). Nyt synnytyksestä on kulunut reilu vuosi ja en tarvitse enää niin usein tenoja. Sain lokakuussa lääkkeet, jotka estää virtsankarkailua ja ne ovatkin toimineet suht hyvin. -Kuukauden lääkkeet tosin maksaa 72 euroa ja kelalta ei saa korvauksia. Minullekin lääkäri (kirurgi, joka arvioi tilanteeni lokakuussa) väitti, että voi aivan mainiosti synnyttää alakautta. Mielelläni synnyttäisinkin, jos olisi 100% varmuus etten repeä enää uudestaan. Eli kai se on vaadittava sektiota (ovat vain tosi nihkeitä myöntämään sitä). Minulle voidaan yrittää tehdä korjausleikkausta joskus hamassa tulevaisuudessa, kunhan lapsiluku on täynnä (ja mistähän minä tietäisin sen, että milloinka se on täynnä?!). Edelleen alkoholia nauttiessa pidätyskyky häviää lähes kokonaan, joten baariin lähtö ei hirveästi innosta vaippakassin kanssa.

-Tein aikoinaan hoitovirhe ilmoituksen, joka tuli kielteisenä takaisin. Neuvoteltuani useiden ylilääkäreiden kanssa ja heidän tukemana tein valituksen hoitovirhelautakunnalle. Nyt sitten odotellaan 10kk, että mikä heidän päätös on.

p.s. Kaikesta huolimatta täällä kuumeillaan ja toivotaan uutta tulokasta!

ehkä eniten koko jutussa harmittaa se, että pelkopolilla ennen synnytystä sanoin, että pahin pelkoni on se, että repeän pahasti. En pelännyt synnytystä lainkaan vaan sitä, miten toivun siitä. Lisäksi mainitse, että olen ratsastanut yli 20v, viimeiset vuodet päivittäin. Olin muilta ratsastajilta kuullut juttuja repeämisistä. Kuitenkaan kukaan pelkopolilla ei ottanut minua vakavasti, vaan totesivat, ettei kukaan voi tietää repeääkö vai ei.



Joka tapauksessa, minua ei toista kertaa saa synnyttämään normaalisti, tiedän, että kudokseni on sen tyyppistä, että repeän uudelleen jos synnytän alakautta.

mulla ekassa synnytyksessä ponnistusvaihe 1,5h. Kätilö laittoi perinteiseen asentoon, vaikka itse halusin olla kyykyssä. Tunsin paineen kohdistuvan välilihan alueelle. Toinen kätilö joutui painamaan mahankin päältä. Lopputuloksena 4,2kg vauva ja kudoksensisäinen sekä ulomman että sisemmän sulkijalihaksen repeämä. Kärsin asiasta, juoksin tutkimuksissa ja kukaan ei ottanut tosissaan yli puoleen vuoteen kun repeämät eivät näkyneet päällepäin. Vasta Meikun asiaan perehtynyt kirurgi teki oikean diagnoosin. Luvattiin korjausleikkaus kun lapsiluku täynnä, mutta esim. ilmapidätyskykyä ei koskaan. Silloin päätin että alatiesynnytykset riittävät. Riittävä peruste sektiolle, kun eivät voineet taata ettei tilani entisestään pahenisi alatiesynnytyksissä. Sen jälkeen 2 lasta sektioilla ja en ole katunut päivääkään. Korjausleikkaus vielä hamassa tulevaisuudessa...