sfinkter-ruptuurasta kokemuksia?
Onko kenenkään muun kohdalle sattunut tätä ikävää asiaa? Olisi kiva kuulla miten ootte parantuneet ja miten synnytyksen jälkeinen elämä sujui? Eli mulle kävi IV asteen repeämä eli sfinkterruptuura.
Kommentit (115)
Lisäänpä vielä pari juttua kun ehdin tätä pinoa enemmän lueskella.
Kymenlaakson keskussairaalassa, jossa siis synnytin, käy tämän tason repeämiä kuulemma 1-2 vuodessa, eli aika harvinaista. Minua hämmästytti että paranin näin hyvin. Esikoisen synnytyksen jälkeen epparin paraneminen oli paljon hitaampaa. Minä pääsin jälkitarkastukseen ä-polille ja sain lähetteen fysioterapiaan. Kävin ft:ssa ekan kerran 1,5 kk synnytyksestä ja ensi viikolla on kotrollikäynti. Lantionpohjan lihasten voimia mittailtiin peräaukon kautta laitettavalla anturilla ja voimat olivat kuulemmat normaalit 1,5 kk synnytyksestä. Saas nähdä mikä on tilanne ensi viikon mittauksissa.
Minulle sanottiin että että jos lisää lapsia hankimme niin sektiota suositellaan. Meillä tosin on lapsiluku näiden kahden ihanan pojan kanssa täysi.
Jaahas.. näyttäpää tämä sulkijalihaksen repeytyminen olevan kuitenkin aika yleinen juttu! Mulla sattui sama juttu 2,5 kk sitten. 3/4 asteen repeämä, leikattiin ja repesin. Mulla repes sulkijalihaksista se keskimmäinen eli ei ilmeisesti niin paha juttu kuin jos ihan se sisimmäinen repeäisi. Mut kursittiin kasaan myös spinaalipuudutuksessa. Olen tosi masentunut tällä hetkellä koska haava/haavat ei meinaa parantua... jossain vaiheessa haavasta on " pullahtanut" ulos sellainen kieleke..(?) ja muutenkaan haava ei meinaa mennä kiinni. Olen näyttänyt jo kaksi kertaa alapäätäni ensin terkkarille ja sitten lääkärille mutta molemmat eivät oikein osanneet sanoa mitään. Käskivät vain antaa ajan parantaa. Mieskin on hiukan epäileväinen siitä että tulenko koskaan nauttimaan seksistä jos alapääni näyttää sille kuin nyt. Ajattelin kyllä tuossa sulkijalihaksen toiminnan kontrollissa kysäistä että pitäisikö tuo " pullahtanut kieleke" korjata. Se kieleke vaivaa muutenkin kuin vain ulkonäkönsä takia. Pikkuhousut pitää valita todella tarkasti ettei vaan pääse hankaamaan ja kävellessä tuo kieleke aina ärtyy. Ulosteen pidätysongelmia mulla ei ole mutta ulostamisen jälkeen reikä jää vuotamaan. Kiva kun tuntuu sille että pikkuhousunsuojasta huolimatta haisee paskalle! Voiko olla mitään ihmisarvoa alentavampaa. Eli ei siellä kakkosessa ihan kaikki ole kunnossa. Ilmaa ei pysty pidättämään ja sekös noloa on!
On kyllä tosi huolestuttavaa kuinka yksin tuore äiti jätetään tällaisten komplikaatioiden jälkeen. Olen samaa mieltä siitä, että äitiyden hoito loppui siihen kun lapsi tuli. Meidän kaltaisille pitäisi järjestää melkeimpä pakollisia käyntejä esim. fysioterapiasta jne. Kenenkään kaverin kanssa ei oikein huvita puhua asiasta kun kukaan ei oikeasti ymmärrä mistä on kyse. Kaikki pitävät tietenkin omakohtaista kokemusta aina hurjana ja rajuna. Mieheni siskokin luulee tietävänsä mistä on kyse kun sille tuli kahden tikin repeämä! Ärsyttää!
Nyt vaaveli heräsi! Täytyypi mennä!
4. asteen repeämä, ihan normaali synnytys, vauva tuli vain niin vauhdilla ettei kätilö ehtinyt auttamaan. Käilön mukaan kudokset ovat myös kovin heikot. Synnytyksen jälkeen ommeltiin nukutuksessa ja kyllä olin kipeä. Kahteen viikkoon ei saanut istua ollenkaan. Sitten jouduttiin vielä tekemään kaavinta, kun jälkitarkastuksen yhteydessä kohdusta löytyi vielä istukan riekaleita. Puoli vuotta melkein taisi mennä ennen kuin tunsi olevansa kunnossa.
hulika-likka:
Näköjään kaikki ovat saaneet kielteisen päätöksen: laitetaankohan naisia (ja luonnollista tapahtumaa kuten synnytys) näin halvalla? Selvästikin teille on koitunut selvää kärsimystä!! Mitenköhän asiaan voisi saada korjausta?
Minä kyllä sain potilasvahinkokeskuksesta positiivisen päätöksen. Siinä todetaan että imukuppisynnytys oli perusteltua eikä päätös siis varsinaisesti ole repeämisestä. Vaan siitä että minua ei tutkittu ja ommeltu asianmukaisesti synnytyksen yhteydessä. 6kk synnytyksen jälkeen jouduttiin tekemään peräaukon sulkijalihaksen korjausleikkaus.
hulika-likka:
Näköjään kaikki ovat saaneet kielteisen päätöksen: laitetaankohan naisia (ja luonnollista tapahtumaa kuten synnytys) näin halvalla? Selvästikin teille on koitunut selvää kärsimystä!! Mitenköhän asiaan voisi saada korjausta?
(Kirjoittelin tähän ketjuun jo tuolloin ketjun alkuaikoina sekä muutama sivu takaperin). Itsehän siis taistelin oikeuksistani lähes viimeiseen asti, mutta kun seuraava etappi olisi ollut käräjöinti niin lopetin. En uskaltanut ottaa riskiä, että häviäisin jutun ja joutuisin itse maksumieheksi.
Minulle sanottiin potilasvirhekannetta tehdessäni, että mikään ei ole niin vaarallista kuin synnyttäminen ja siksi niissä tapahtuneista " onnettomuuksista" on vaikea saada korvauksia. -Kuulemma jo pelkkä kuolemanriski on synnytyksessä niin suuri, ettei " pikkurepeämät" ole juuri mitään potilasvahinkolautakunnan silmissä.
Itse joudun käyttämään lopun ikäni tenoja sekä syömään kalliita lääkkeitä virtsankarkailuun (auttavat jonkun verran), mutta edes korjausleikkaus ei tuo minun kohdalla parannusta. -Minullahan repesi koko virtsaputki. Tämä tapahtui esikoisen synnytyksessä ja kuopus syntyikin sektiolla, kuin myös tulee tapahtumaan kaikki mahdolliset tulevat synnytykset.
Voimia, siskot!
Olen siis aikaisemminkin kirjoitellut tänne ja odotellut päätöstä potilasvahinkolautakunnalta. Sain positiivisen päätöksen, että " hoito on viivästynyt yli vuodella..." . Korjausleikkaukseni tehtiin siis pari vuotta synnytysvaurioiden synnyttyä. Kun kukaan lääkäri ei oikein uskonut/viitsinyt vaivojani tutkia :(
Korvaussumma vaivaiset 1200¿, mutta tein kyllä korjauspyynnön ja odotan hieman suurempaa korvausta tästä kaikesta paskasta!
Nyt siis odotellaan taas seuraavaa päätöstä!
Tsemppiä kaikille ja valitus kannattaa tehdä mielestäni aina jos itsestä tuntuu että aihetta on!
pannaan halvalla näissä " luonnolliseen alatiesynnytykseen" liittyvissä ikävämmissä asioissa. Kaikenlaiset vammat ja vaivat ovat varmasti PALJON yleisempiä kuin mitä virallisten tilastojen perusteella annetaan ymmärtää - siitä yksinkertaisesta syystä että vain pieni osa vammoista edes tilastoidaan! Vasta nyt alkaa tulla tutkimuksia, suomalaisia ja kansainvälisiä siitä, että suurin osa pysyvistä, pahojakin haittoja aiheuttavista vammoista alatiesynnytyksen yhteydessä jää yksinkertaisesti diagnosoimatta. Eihän kätilön koulutuksella varmasti edes pysty mitään kunnon diagnoosia edes tekemään, paikat vain roiskitaan kiinni, pistetään kädet ristiin ja toivotaan parasta. Noin joka viides alateitse synnyttävä nainen saa pysyviä vaurioita pelkästään peräsuolen hermojen ja lihasten puolelle, virtsarakon puolelle vaurioituneiden määrä on varmasti paljon suurempi! Ja erään brittitutkimuksen mukaan tosiaan vain pieni osa peräsuolen sulkijalihasten vaurioista oli diagnosoitu ja hoidettu oikein alatiesynnytyksen jälkeen.
Sitten kun naiset ihmettelevät erilaisia oireita alatiesynnytyksen jälkeen ja pirullisen hidasta, usein jopa täysin mahdotonta toipumista koko luonnottomasta rääkistä, naisten vaivat ja käsitys omasta kehosta ja omista vammoista sivuutetaan vain olankohautuksella. Vammoja ei ikään kuin saisi olla olemassakaan eikä niistä ainakaan saisi puhua. Kuinkahan monella on todella voimaa helvetillisen, traumatisoivan alatiesynnytyksen jälkeen alkaa taistelemaan omasta puolestaan? Ainoa keino saada itsensä hoidettua kunnolla alatiesynnytyksen jälkeen on löytää hyvä yksityinen lääkäri, sillä raha aukaisee korvat.
Omaan valitukseen potilasvakuutuskeskukseen ja edelleen potilasvahinkolautakuntaan tuli kyllä semmoiset mieslääkäreiden asiantuntijalausunnot, että suorastaan haista paska-meininkiä. Alatiesynnytyksen jälkeiselle toipumiselle pitäisi antaa vähintään vuosi aikaa ennen kuin kaikki mahdollinen toipuminen nähdään - vaikka samassa ajassa vaurioiden korjaaminen voi olla jo liian myöhäistä. Sisäelinten eri asteisia repeilyjä ja laskeumia pidetään täysin luonnollisina ja hyväksyttävinä, normaalin alatiesynnytyksen saurauksina joita ei voi välttää. Kohdun laskeumaa pidetään täysin normaalina tilana jopa kaikilla alateitse synnyttäneillä naisilla. Ja " luonto" kuulemma korjaa kaikki vaivat. Kumma kuin näistä itsestäänselvyyksistä ja ilmeisen yleisistä asioista ei puhuta ennen ensimmäistä synnytystä sanaakaan.
Olet ihan oikeassa, että meitä naisia pistetaan tosi halvalla näissä synnytysvaurioasioissa!!! Itselläkin potilasvahinkolautakunta käytti TAYSin lääkäriä (mies!) asiantuntijalausuntoonsa, jonka perusteella valitukseni hylättiin. -Toki siis sain tehdä oman vastineeni ko. lääkärin jutuille, mutta mitäpä minä maan matonen tiedän mistään mitään... Kusivat silmään ihan 6-0 ja minä tyttö se vaan jatkan kusemista housuuni.
Kaikki tahot mihin olen ollut asian tiimoilta yhteydessä ovat kyllä tienneet/kuulleet tapauksestani (olenhan niin harvinainen halenneella virtsaputkellani), mutta siihenpä se sitten on jäänytkin. Ei oo kovin suuri luottamus lääkäreihin.
Laitoin korvaushakemuksen menemään maanantaina (positiivinen päätös tuli siis jo joulukuussa) ja tänään tuli päätös Tilapäisestä haitasta maksettavasta korvauksesta joka oli useamman tuhatta euroa. Muut hakemani korvaukset käsitellään erikseen ja niistä tulee päätös myöhemmin. Ja mun tapauksessahan siis vahinkona ei pidetä repeämistä vaan sitä ettei niitä repeämiä korjattua heti asianmukaisesti. Kätilö ompeli synnytyksen jälkeen vaikka mut olis kuulunu viedä leikkaussaliin kirurgin ommeltavaksi.
Saanko kysyä tarkemmin mitä tarkoittaa useampi tuhat? :) Itselläni samasta syystä annettu positiivinen päätös ja lopulliseksi korvaukseksi tuli 3200¿. Ansionmenetyksistä on mullakin vielä mahdollisuus saada erillinen korvaus...
Kirjoittelin oman tarinani tuolla sivulla 10. Sittemmin olen käynyt fysioteraputilla uudelleen ja lantionpohjan lihasteni toiminta on todettu normaaliksi. Mitään pidätysongelmia tai kipuja ei myöskään ole. Minulla onneksi kaikki on siis lopulta hyvin. Kiitos Kymenlaakson keskussairaalan toiminnan.
Ärsyttää kun alatiesynnytyksen riskeistä ei puhuta missään (ei neuvolassa, synnytysvalmennuksessa, pelkopolilla tai tiedotusvälineissä), sen sijaan sektion riskejä kyllä muistetaan korostaa. Samoin väitetään, että sektiosta toipuminen kestää kauan, eikä vauvaa pysty hoitamaan yms. Itselläni on yksi sektio takana ja siitä toivuin todella nopeasti, eikä jäänyt mitään pysyviä vammoja tai haittoja. Toinen sektio on edessä, molemmat ihan omasta toiveestani, mutta pelkopolin kauttahan ne on joutunut hankkimaan. Taidan tulostaa tämän viestiketjun todisteeksi mukaan pelkopolikäynnille :-)
Tsemppiä teille kaikille! Ehkäpä joku kaunis päivä tulevaisuudessa naiset saavat todellisten faktojen valossa päättää mihin rääkkiin oman ruumiinsa laittavat.
HariboNalle. Saman 3200¿ mä sain. Ja lisää toivottavasti tulee niistä muista kuluista mitä hain.
77mm olet käynyt fysioterapiassa yksityisellä vai sairaalassa/terveyskeskuksessa? Mä jännitän nyt tuota mitä potilasvakuutuskeskus sanoo tuohon mun yksityisellä toteutettavaan fysioterapiaan. Mutta toi on kyllä tosi ammattitaitonen toi fysioterapeutti. Sitä suositeltiin sairaalasta. Ja ne sano sairaalassa fysiatrian polilla että niillä ei oo resursseja toteuttaaa kunnollista terapiaa. Että kerran tai pari voi saada käydä tk:ssa. Oon kyllä tosi tyytyväinen tuohon että menin yksityiselle mutta täytyy vaan toivoa että saan sen korvattavaksi.
.. Kun muuten tämä pitkä ketju pian katoaisi palstalta, nyt sai taas vuoden lisäaikaa.
Hei,
Ajattelin lyhyesti kertoa oman tarinani. Eli synnytys alkuvuodesta -03 ja ponnistusvaihe 1,5h. Episiotomiaa ei tehty ja haavat ommeltiin sillä ajatuksella, että ne ovat vain pinnallisia. Olin kuitenkin pitkään todella kipeä. En pystynyt edes kylkeä kääntämään selän kautta, istuminen ei onnistunut eikä puhettakaan, että olisin pystynyt hoitamaan vauvaa :(
Juoksin jatkuvasti lääkärillä. Ilma ja löysä uloste karkasi. Käveleminen ja nostelu sai aikaan mahdottoman paineen tunteen ja kivun alapäähän. Seksiä ei uskaltanut edes ajatella. Sanottiin vain, että olen saanut kohdun laskeuman mikä aiheuttaa paineentunnetta. Kehoitettiin jumppaamaan lantionpohjalihaksia. Jumppa ei onnistunut sillä en tunnistanut lihaksia! Pääsin fysioterapautille jumppautettavaksi.
Vaivat jatkuivat ja alkoi todella vaikuttaa jo henkiseen hyvinvointiini. Olin todella turhautunut kun kukaan lääkäri ei ottanut lukuisia vaivojani vakavasti. Kiusallista oli mm. vaiva jossa suolikaasu purkautui suoraan emättimeen ja sieltä taas potensiin kymmenen äänitehostein ulos...Ei ihan hirveästi huvittanut lähteä ihmisten ilmoille.
Vasta n1,5 vuotta synnytyksestä minut tutkittiin ja todettiin, että korjausleikkaus on tarpeen. Väliliha kokonaan poikki ja ulompi sulkija lähes kokonaan poikki. Leikkaus tehtiin kun synnytyksestä oli kulunut n.2-vuotta.
Leikkaus helpotti vaivojani, mutta edelleen huomaan, että pidätyskykyni on huomattavasti heikentynyt. Nyt siis korjausleikkauksesta on kulunut jo vuosi. Ilma karkailee edelleen. Seuraava synnytys ehdottomasti sektiolla, muuta vaihtoehtoa ei annettu.
Joku sanoi, että leikkausta ei tehdä kun synnytyksestä jo 1,5 vuotta, ettei kuulema enää hyödytä. On varmaan totta, että leikkaustulos on huonompi kuin jos olisi korjattu heti, mutta omasta kokemuksesta sanon, että kyllä se parin vuoden viiveelläkin tehty operaatio hieman auttoi!
Itse odottelen potilasvahinkolautakunnan päätöstä. Ja jos kielteinen päätö tulee, olen jo valmiina valttamaan. Sen verran helvetilliseksi tämän vaivan huomiomatta jättäminen on minun elämäni tehnyt !
Toivottavati joku hyötyy jollakin tavalla näistä munun kokemuksistani. Tsemppiä muille vastaavaa kokeneille.
-HariboNalle-
Mitä teille nykyisin kuuluu, kuinka olette toipuneet?
Mulla itsellä oli 3/04 alatiesynnytys, joka päätyy kahden tunnin tikkaukseen nukutuksessa. II/III asteen repeämät, molemmat sulkijat siis meni poikki. Vauva syntyi otsa edellä, olin ensisynnyttäjä, vauvan pää oli todettu kookkaaksi, avuksi käytettiin imukuppia, eikä epparia tehty! En tiedä paljonko sillä oli tekemistä, että synnytyksessä paikalla ollut lääkäri päivysti ensimmäistä vuoroaan.. Joka tapauksessa, uskon noilla kaikilla olevan jotain tekemistä repeämisen kanssa.
Enemmän minun historiaani on tuolla ketjun alussa(josandra/religionkills) ..sössin jossain vaiheessa noitten nikkien kanssa..
Joo, nyt reilu vuosi sitten saimme toisen lapsemme;) Sectiolla syntyi ihana poika tytön kaveriksi! Sectio oli aivan mahtava ja onnistunut kokemus, suosittelen kaikille niille, jotka empivät alatiesynnytyksen ja section välillä!
Vaivat on pikkuhiljaa parantuneet.. Ilma tosin karkailee edelleen, mikä onkin sitten viimesen päälle ärsyttävää. Ulosteenpidätyskyky on paljon parantunut, mutta ei täysin.
En tiedä. Meille kun saisi tulla enemmänkin lapsia, joten en vielä haluaisi lähteä korjauttamaan. Tosin kauhistuttaa edelleenkin ajatus alatiesynnytyksestä. Tuskin siis sitä kautta enää lapsia synnyttäisin. Mites teillä muilla, joille korjausoperaatio on tehty näin viiveellä? Onko siitä ollut apua..?
Tulee nyt tosi sekavaa ja epäjohdonmukaista tekstiä kun nuo ihanat ipanat roikkuu tossa lahkeessa koko ajan;)
Olis kiva kuulla mitä teille muille kuuluu? Meitähän oli jo tosi laaja ja kirjava joukko kasassa:)
Olen tähän oman tarinani kertonutkin, nyt tilanne sellainen että raskaana olen 36+2 viikolla, tänään menossa synnytystapaarvioon ja olo on toosi ristiriitainen.
Viimeksi kun kävin jorvissa kesäkuussa, niin se lääkäri oli sitä mieltä että ihan hyvin pystyy synnyttämään alakautta.....vaikka kaikki kirurgit yms. jotka ovat mua tutkineet ovat sanoneet ett leikkaus on seuraavaksi viisain....noh, tää lääkäri sitten antoi mulle vaan nivaskan esitteitä sektion haittapuolista??
Joten on jotenkin outo olo mennä tänään sinne, kun en itsekkään tiedä mitä haluisin ja tuntuu ett koittavat väkisin laittaa alatiesynnytykseen......
Sektion haittapuolista??? Mitähän ne on.. Ihmettelee tämä:) Mulle tehtiin reilu vuosi sitten sektio ja ainoana miinuspuolena koin kuuden viikon nostelukiellon. Mun esikoinen kun oli tän kakkosen syntyessä vasta 1v3kk.. Muuten itse keisarinleikkaus toimenpiteenä oli positiivinen kokemus, kivunhoito oli todella hyvää, haava parani nopeasti ja muutenkin elämä normalisoitui nopeasti operaation jälkeen verrattaen esim. tuohon esikoisen syntymään- joka sitten olikin ihan muuta. Maito nousi ihan normaalisti.. en tiedä mitään syytä, miksen synnyttäisi seuraavankin kerran sektiolla. Jos nyt vaan tuo mies tosta lämpiää:)
Mulla aluksi synnytystapa-arvioissa myös (lähinnä gynet ja kätilöt) yrittivät vakuutella alatiesynnytystä paremmaksi vaihtoehdoiksi, mutta gastroenterologi oli kuitenkin kirjoittanut joihinkin epikriiseihin, että seuraava synnytys sektiolla. Kyllä mä sain lujana pysyä, että sektion sain.
Uskon, että he kuitenkin siellä ottavat huomioon pelot ja muut mahdolliset asiat, jotka synnytykseen vaikuttavat.. Musta tuntuu, että jos alateitse jouituisin joskus synnyttämään, kamalinta olisi varmaan ponnistaminen.. Vaikka se kovin voimakas tunne onkin ja vaikeasti hallittava (etten ponnistaiskaan..) niin silti uskon, että ei sitä uskaltaisi täysillä ponnistaa uudelleen repeämisen pelossa. Tämä pitkittäisi synnytystä ja vauvalla saattaisi siitä aiheutua harmia.
Tsemppiä synnytystapa-arvioon! Kerrohan sitten kuinka kävi:)
Susanna1979:
Olen tähän oman tarinani kertonutkin, nyt tilanne sellainen että raskaana olen 36+2 viikolla, tänään menossa synnytystapaarvioon ja olo on toosi ristiriitainen.Viimeksi kun kävin jorvissa kesäkuussa, niin se lääkäri oli sitä mieltä että ihan hyvin pystyy synnyttämään alakautta.....vaikka kaikki kirurgit yms. jotka ovat mua tutkineet ovat sanoneet ett leikkaus on seuraavaksi viisain....noh, tää lääkäri sitten antoi mulle vaan nivaskan esitteitä sektion haittapuolista??
Joten on jotenkin outo olo mennä tänään sinne, kun en itsekkään tiedä mitä haluisin ja tuntuu ett koittavat väkisin laittaa alatiesynnytykseen......
Synnytys oli nopea ja poika iso. Pojan synnyttyä kun kysyin leikattiinko välilhaa, oli kätilön vastaus ei, mutta hän tikkaa pari pikkunaarmua. Kun hän rupesi tarkistamaan paikkoaja, hän totesi että täällä onkin iso repeämä (jota siis ei huomattu synnytyksen aikana) ja kutsui lääkärin paikalle. Olin revennyt suoraan taaksepäin niin että sfinkterit olivat totaalisesti poikki. Leikkaussaliin ilmoitettiin heti ja pääsin sinne vielä samana päivänä korjausleikkaukseen, joka tehtiin selkäydinpuudutuksessa. Ehdin onneksi saada synnytyksessä epiduraalin kun se alkoi hitaasti mutta etenikin sitten tosi nopeasti (onneksi epiduraali ei vaikuttanut ihan kunnolla kun aloin ponnistaa vain puoli tuntia sen laitosta), joten repeämä ei tuntunut. Ensimmäisen päivän sain kipulääkettä suoraan suoneen ja olin katetroitu. Toisena päivänä sain kipulääkettä tarvittaessa ja pääsin katetrista. Pidätyskykyni oli kohtuullisen hyvä heti alusta alkaen. Nyt synnytyksestä on 3 kk ja kaikki toimii niin kuin pitää ja repeämää ei edes huomaa.
Säikähdin itse melkoisesti kun repeämästä kerrottiin. Kuvittelin jo mielessäni vaipat loppuiäksi. Syytä repeämälle ei ole todettu. On kuulemma aika harvinaista toissynnyttäjälle. Ihmettelin miksi välilihaa ei leikattu kun esikoisen kohdalla sitä leikattiin aika reilusti. Kätilö sanoi että pojan syntyessä mikään ei näyttänyt repeämän ja siksi epparia ei tehty. Ponnistusvaiheessa vauvaa avitti ulos kätilöopiskelija. En ole varma, mutta luulen että äkillinen repeämä tuli siitä että kätilö ei auttanut isoa (4385 g 54 cm) vauvaa kunnolla ulos. Onneksi tilanteeni hoidettiin heti hyvin ja se on korjautunut kunnolla, joten syitä ei sen suuremmin tarvitse miettiä.