sfinkter-ruptuurasta kokemuksia?

Esikoinen syntyi imukupilla, poikkeavassa tarjonnassa, - tuli siis otsa edellä. Episiotomiaa ei keritty tekemään ja seurauksena syvä repeämä emättimeen ja kaikki peräsuolen sulkijat poikki. Mut ommeltiin kans nukutuksessa, kaksi tuntia kestävässä operaatiossa. Synnytyksestä on nyt puoli vuotta ja tunnelin päässä näkyy valoa.

Tosin, olin juuri sairaalassa tutkimuksissa, jossa tutkittiin peräsuolen sulkijalihaksen pidötyskykyä ym. INHOTTAVAA ja seillä todettiin, että pidätyskyky on alentunut. ...olin kyllä tämän itsekin syystä tai toisesta huomannut... Lisäksi ultraäänessä selvisi, ettei kaikki peräsuolen sulkijoita oltu saatu kunnolla ommeltua synnytyksen jälkeen... ja ne pitäisi nyt korjata...

Jos haluat kirjottaa niin mun e-mail on: josandra81@yahoo.com



Tsemppiä!

Mulla kätilö " unohti" katetrin paikalleen ponnistusvaiheeseen (alussa väläytettiin section mahdollisuutta) ja niin sitä mennä hurahti koko virtsaputki. Lääkärit pyörittää edelleen päitään, kun eivät oikein tiedä mitä tehdä. Synnytyksestä on nyt 10kk ja edelleen virtsa karkaa. Ensi viikolla on leikkaavan lääkärin arvio, että mitäs tehdään (ja olenko tuomittu kusemaan housuun lopun ikäni).

Josandra, missä olit tuossa tutkimuksessa? Minulla nimittäin sama edessä, Meilahdessa. Kuinka kammottavaan tutukimukseen pitää varautua?

Miten noita korjauksia tehdään ja millä aikataululla?

Tuntuu helpottavalta saada täällä viritettyä keskustelua tästä aiheesta, kun on jotenkin niin vaikee puhua tästä kavereille ja sukulaisille. Tulee vaan ympäripyöreesti sanottua, että " tuli pahat repeämät" , mutta ei sitä kehtaa/halua kaikille kertoa kaikkia peräsuolen sulkijalihaksen poikkimenemisjuttuja. Sairaalassa hoitajat ei tienny tästä asiasta paljon mitään, eikä oikein osannu suhtautua, eivät ainakaan uskaltaneet kysellä paljon mitään miltä tuntuu, päässä tai alapäässä...



Wiimu: Kiva, kuulla, että paranemista on tapahtunut.



Josandra: Muakin ommeltiin 2 h nukutuksessa, meidän tapaukset kuulostaa aika samanlaisilta. Meilaan sulle kun vaan vauvan hoidolta kerkeen!



Sandoval: Ootko ottanu yhteyttä potilasasiamieheen? Tuo kuulostaa sellaiselta jutulta, minkä takia pitäis ottaa yhteyttä potilasvakuutuskeskukseen, sairaalan potilasasiamies vois auttaa. Vaikka eihän se tietenkään tilanteeseen auta tai varmaan kovin paljon lohduta, mutta jotain korvausta vois saada.

Sama juttu minulla, en ole kovin paljoa viitsinyt asiasta ympäriinsä kertoilla. Sairaalassa yritin myöskin kysellä hoitajilta paranemis aikataulua, mutta vastauksia oli tasan yhtä monta kuin vastaajia. Itse asiassa minustakin on mukava (?) kuulla että on kohtalotovereita.



Ilmeisesti meitä on siis ainakin kolme saman kokenutta, koska myös minä olin leikkaussalissa pari tuntia ommeltuna, en tosin nukutettuna vaan muuten vaan huumattuna. Eivät halunneet nukuttaa kun olin saanut epiduraalin ja jos sen päälle olisi nukutettu olisi kuulemma joutunut laittamaan hengitysputken jne. Tikkejä tulo 72 ja molemmat sulkijalihakset revenneet, toinen poikki ja toinen vain revennyt.

Koko operaation jälkeen olin vuorokauden morfiinihumalassa ja kolme päivää sain antibiootteja suoneen. Eipä tullut vauvan hoidon opettelusta mitään aluksi!

Mutta kumma kyllä kaikesta huolimatta synnytyksestä ei jäänyt pahempaa kammoa. Toisen jos vielä teen, niin haluan kyllä varmasti sektion, mutta se lienee myös lääkäreiden suositus...



Nyt tosiaan kolme kuukautta synnytyksestä ja jopa hevosen selkään olen jo kiivennyt, joten kyllä se siitä!

eli synnytyksen jälkeen todettiin pahat neljännen asteen repeämät (myös välilihan leikkaus tehtiin) emättimeen sisällepäin, peräsuoleen ja ylös häpyhuuleen. Ommeltiin toista tuntia. Synnytys sinällään meni hyvin, avautuminen kesti seitsemän ja ponnistusvaihe puoli tuntia, kätilön mukaan mitään ei olisi voinut tehdä toisin/paremmin. Kätilö olikin tosi yllättynyt näin pahasta repeämisestä. Syyksi eivät sairaalassa osanneet sanoa muun kuin joustamattoman kudostyypin.



Kivut olleet aisoissa tähän asti, mutta nyt eivät särkylääkkeet enää auta ja lääkärille aika varattuna. Käveleminen, istuminen ja jopa nukkuminen hankalaa. Joissakin asennoissa kipu tuntuu vähemmän kuin toisissa, joten siinä se päivä menee, hakiessa hyvää asentoa imettämiseen jne. Vessassa käyminen sujuu laksatiivin avulla ja vessan pitää olla tosi lähellä..



Miten muilla kivut? Mitä särkylääkkeitä olette käyttäneet?

Tämä tosiaan on asia josta ei suuremmin huvita ihan kaikkien tuttavien kanssa keskustella. Tässä mun tarinaani vuodelta 2001: esikoisen synnytys käynnistettiin raskaushepatoosin takia viikolla 39+2. Kaikki sujui hienosti tai niin ainakin luulin.... Kun poika oli syntynyt kätilö ihmetteli että tulipas repeämä joka ulottui peräsuolen limakalvolle asti. Muutama tikki ommeltiin ja asia jäi siihen vaikkei minkäänlaista puristusta tuntunut kun hän tunnusteli sulkijalihaksia. Heti seuraavana päivänä osastolla huomasin että ulostetta tuhruttaa housuun ja osastonlääkäri saapui paikalle tarkastamaan asiaa. Ei edelleenkään minkäänlaista puristusta sullkijoissa mutta edelleenkään ei tutkittu sen tarkemmin. Kun kotiuduin niin kärsin ummetuksesta eikä vahinkoja sattunut, ainoastaan ilma karkasi. Kerroin jälkitarkastuksessa ongelmistani jolloin lääkäri vain totesi minun parantuneen hyvin. 9 kk:tta synnytyksestä menin gynelle joka totesi välittömästi että minulla on erittäin pahat repeämät ja sain lähetteen Meilahteen. Siellä tehtiin kaksi tutkimusta: toisessa tutkittiin nimenomaan sulkijoiden puristusvoima eli anaalimanometria. Se tutkimus ei sattunut, oli sen verran ohut se putki jolla painetta mitataan. Toisena oli endoanaalinen ultraääni ja sen tekeminen teki mulle tosi kipeää. Se on aika paksu laite jolla se tehdään ja se ikäänkuin värähtelee joten ei tuntunut kovin mukavalta. Tutkimus ei onneksi kestä kauaa joten sen kestää kyllä! Minulla todettiin molempien sulkijoiden totaalirepeämä, molemmat täysin poikki. Sitten vaan leikkausjonoon ja tunnustan että menin kyseisen kirurgin yksityisvastaanotolle ja hankkiuduin EML-potilaaksi jolloin pääsin huomattavasti nopeammin leikkaukseen. Tätä ei siis ääneen tunnusteta että pääsee ikäänkuin jonon ohi. Korjausleikkaus oli ihan ok toimenpide joka tehtiin spinaalissa ja pääsinkin jo seur. päivänä kotiin sairaalasta. Mun kohdallani aikaa oli kuitenkin kulunut liian kauan, yli puolitoista vuotta synnytyksestä jolloin valitettavasti toinen sulkija ( tahdosta riippumaton) menetettiin kokonaan ja toisen sulkijan toimintakyky on erittäinkin huono. Mun tilanteeni tänä päivänä on se että normaalielämää en pysty elämään koska pidätyskyky on mennyttä. Vessan on oltava aina lähellä ja käytettävissä 30 sek. sisällä siitä kun vessahätä ilmenee. Parhaillaan käyn tappelua potilasvakuutuskeskuksen kanssa potilasvahinkoasiassa. Antoivat ensin kielteisen päätöksen jolloin valitin potilasvahinkolautakuntaan. Siellä myönnettiin potilasvahinko ja nyt odottelen muuttaako vakuutuskeskus päätöstään. Yhtä taistelua tämä tuntuu olevan. Mutta mulla meni niin moni asia pieleen että ei kannata masentua. Jos joku kohtalotoveri haluaa laittaa sähköpostia joko repeämistä tai potilasvahinkoasiasta niin tässä sähköpostiosoitteeni: Joanna30@jippii.fi

Koittakaahan jaksella ja nauttikaa elämästä niin paljon kuin suinkin voitte!

Olin anomanometriassa ja peräsuolen endosonografiassa.

Anomanometriassa selvitetään paineen mittauksella peräsuolen ja sulkijalihaksen toimintaa sekä häiriötä, kuten pidätyskyvyn puutetta. Tutkimus tehtiin " ohuella" mittauskatetrilla, oli kivuton ja kesti ehkä noin puoli tuntia. Peräsuolen endosonografia on peräsuolen limakalvojen ultraäänitutkimus. Tehtiin vähän paksummalla " katetrilla" ja kesti 15 minuuttia. Oli myös kivuton. Ainoo asia ainakin mulla on näissä tutkimuksissa, että mä olen niin lopen kyllästynyt ravaamaan housut kintuissa eri tutkimuksissa. Siis se on niiiiiiiin hirveetä!!! Helppo se on jotain raajaa käydä näyttämässä, mutta peräsuolta.. Nöyryyttävää ja hävettävää. Ja muutenkin kun nämä eivät ole kovinkaan yleisiä tapauksia, niin aina on ylimääräisiä silmäpareja " mukana" tutkimuksissa...

Nuo ylläolevat tutkimukset on ilmeisesti sullakin kyseessä? Ei niitä kannata jännittää. Ovat ihan pikkujuttuja. Ei muuta kun tsemppiä!

Josandra ja tyttö 6,5kk

Niitä ei kuulemma mielellään tehdä ennenkuin lapsiluku on täynnä. Poikkeuksia tosin on, eli sellaiset joilla on aivan totaali-inkontinenssi. Ymmärsin, että toimenpide tehdään spinaalipuudutuksessa ja sairaalassa ollaan pari yötä.. tai niin kauan, että nähdään kuinka suoli toimii. Mulla oli kyseessä esikoinen ja lapsiluku ei todellakaan ole vielä täynnä. Tosin alakautta en kyllä aio enää synnyttää.. eli voi siis olla, että mun tapauksessa korjausleikkaus saattaa olla ajankohtanenkin. En tiedä.. Ei tuo meinaan mikään helppo päätös ole!!!

Minulla tuli välilihan leikkauksesta huolimatta III-asteen repeämä joka ylsi emättimen sisälle(?). Meilläkin käytettiin imukuppia, tämä on illmeisesti yleistynyt käytäntö. syynä oli epiduraalin aiheuttama sydänäänten heiikeneminen. tikit ommeltiin synnytyssalissa, enkä tuona aikana saanut lasta rinnalle minkä johdosta imetys takkusi todella pahasti. sairaala-aika korkean sängyn takia oli tuskaa, kokonaisuudessaan toipuminen suhtkoht normaaliin olotilaan vei 1,5kk. seksiä emme ole yrittäneet vieläkään(lapsi 6kk)

Kamalinta mielestäni minun kohdalla oli se että äitiysneuvolassa kysyttiin pelottako synnytyksessä mikään ja mainitsi silloin välilihanleikkauksen ja repeämät. Terveydenhoitaja tuhahti ja totesi ettei sitä siinä tiimellyksessä yhtä pientä nipsausta edes tunne, ihan turha pelätä. KAMALASTA jälkitilasta hän ei vain maininnut. Heidän " vastuunsa" taitaa todellakin loppua synnytykseen. Sairaalassa kekustelin kivuistani erään kätilön kanssa. Hän oli sitä mieltä että vanhoina hyvinä aikoina jolloin kaikki oli aidompaa ja luonnollisempaa, pahatkin repeämät jäivät korjaamatta ja niiden kanssa piti vain elää. Kautta aikain naiset ovat ilmeisesti eläneet huonon pidätyskyvyn kanssa. Vai olisiko niin ettei aina ole ollut repeämiä? Kätilö ei oikein arvostanut meitä nykyajan " turhasta merisevia" äitejä (jotka uskaltavat avata suunsa ja vaatia ihmisarvoista kohtelua)

Olen tehnyt potilasvahinkoilmoituksen, joka tuli kielteisenä takaisin. Soittelin läpi KYSin lääkäreitä, jotka " todistavat" kyseessä olevan hoitovirheen. Kunhan ensi viikolla käyn niissä lisätutkimuksissa ja leikkauksesta päätetään, niin sitten alan muotoilemaan korjausvaatimusta päätökseen. (ja sehän saa olla vapaamuotoinen, joten voitte uskoa että tekstiä riittää!)



Nyt 10kk:tta synnytyksen jälkeen elämä alkaa olla sillä lailla siedettävää, kun pärjää pienimmällä tenalla arkisin. -Mutta alkoholia ei tarvii paljoakaan ottaa, kun pidätyskyky häviää täysin (tosi kiva käydä baarissa extrasuperlarge-tenat housuissa...). Ja ikää on 25-v...

Kävin tänään Jorvissa fysioterapiassa, johon sain lähetteen jo synnytyksen jölkeen ja kysyin kuinka yleisiä näin pahat repeämät ovat. Fysioterapeutti kertoi, että heillä on viikoittain muutama samassa jamassa oleva. Eli ilmeisesti tämä on melkoisen yleinen ja samalla erittäin vaiettu aihe.



Mukava kuulla, etteivät nuo tutkimukset niiin kammottavia ole. Kyllähän tässä alkaa itse kullakin olla turhautunut ja nöyryytetty olo, mutta parempi hoitaa nyt kuin jättää hoitamatta. Vaikka se kuinka ottaa päähän. Täytyy vain toivoa, että henkilökunta on asiansa osaavaa ja ymmärtäväistä. Kaipa hekin tajuavat, etteivät nämä vaivat kovin mieltä ylentäviä ole...

Minulle tuli myös tuo sfinkter ruptuura 3 kuukautta sitten synnytyksessä. Sain III - IV asteen repeämät. Synnytys eteni normaalisti. Ponnistusvaihe kesti 1,5 tuntia eli vauva tuli hitaasti maailmaan ja kudoksilla oli aikaa venyä mutta silti tuli tämä repeämä. Kokonaiskesto oli 7,5 h. Kivunlievitykseni oli ilokaasu. Vauva oli iso, 4300 g. Ennen synnytystä vähän pelkäsinkin repeämistä mutta synnytyksen aikana ei tullut mieleenkään enää mitkään pelot. Keskityin täysin synnytykseen. Arvasin myös etukäteen että vauva olisi iso. Kätilön salissa tekemä painoarvio oli 3700 g. Pelot kävivät toteen pahimmalla tavalla. Episiotomia tehtiin mutta ei se paljon auttanut. Yritin ponnistella aluksi kontallaan mutta siinä en saanut voimaa ponnistuksiin ja niinpä synnytys lopulta tapahtui puoli-istuvassa asennossa. Jakkaraa pyysin heti ensiksi kun saliin mentiin mutta kätilö ei sitä suostunut antamaan koska olin ensisynnyttäjä....!? Uskon yhä niin, että jos olisin jakkaralta saanut yrittää ponnistamista olisin saattanut välttyä näin pahalta repeämältä. Synnytyksessä ei käytetty imukuppia. Ponnistin vaan aivan järjettömällä voimalla naama irveessä! Repeämät korjattiin spinaalipuudutuksessa leikkaussalissa. Paraneminen lähti hyvin käyntiin. Jo seuraavana päivänä pystyin nousemaan sängystä ylös ja aloittamaan vauvan hoidon. Istuminen onnistui myös, tosin varovasti. Sairaalassa pystyin jo ulostamaankin vaikka se aluksi hirvitti mutta ei sitten ollutkaan kivuliasta. Sairaalassa olin neljä päivää. Laksatiivejä söin kotona kaksi viikkoa. Jälkitarkastuksessa todettiin kaiken olevan erittäin hyvässä kunnossa jota ihmettelin itsekin. Sairaalalla kävin vielä siinä peräaukon jälkitarkastuksessa jossa tehdään ultra tutkimus. Siinäkin kaikki oli ok. Repeämä on siis hyvin parantunut mutta edelleen vältän vatsaa kovettavia ruokia koska joskus ulostaminen tekee kipeää. Yhdyntäkin onnistuu kohtalaisesti. Pahinta tässä koko jutussa on se, vaikka voi älyttömältä kuulostaa, että en voi enää koskaan synnyttää alakautta. Alan pikkuhiljaa jo hyväksyä tapahtuneen. Seuraavat synnytykset hoidetaan aina sektiolla koska muuten edessä olisi lääkärin mukaan suurella todennäköisyydellä elinikäinen invalidisoituminen. Toisin sanoen lopullinen pidätyskyvyn menettäminen. Repeämä tapahtuisi melko varmasti uudelleen jos vielä alakautta yrittäisin synnyttää ja se olisi toisen kerran vaikea korjata. Synnytystä kohtaan ei jäänyt mitään kammoa. Voisin koska tahansa mennä uudelleen synnyttämään jos se olisi mahdollista. Suunniteltua sektiota en olisi koskaan toivonut kohdallani.

Flofer: kiva kuulla, että olet parantunut noin hyvin, se antaa toivoa! Söitkö kipulääkkeitä? Itse käytän Burana 600 mgx3 päivässä ja se auttaa hyvin. Imetän, ja lääkäri käski ottaa lääkkeen imetyksen jälkeen.



Mulla tapaus on ihan tuore, enkä oikein vielä uskalla istua kuin toisella kankulla, kukaan ei oikein osaa sanoa mitä uskaltaa ja voi tehdä, kun se riippuu niin omista tuntemuksista kuulemma. Mutta kipulääkekin voi peittää sitä omaa tuntemusta, joten oon ollu aika varovainen. Tosin vauvaa hoitaessa sitä joutuu kyykistelemään ja nousemaan vauva sylissä kummallisistakin asennoista. Imettänyt oon toistaseks makuuasennossa. Istuen imettäminen olis kyllä paljon mukavampaa, ei tarvis aina kömpiä makkariin vieraiden tai telkkariohjelman luota.



Neuvolalääkäri kertoi, että hän näkee vuosittain muutaman tällaisen 4.asteen repeämän ja neuvolani on ison alueen neuvola. Sairaalassa hoitajat kovin vähättelivät, joku sanoi jopa, että heillä saattaa olla tällaisia tapauksia osastolla kaksi yhtä aikaa, mutta eipä tiennyt mistä puhui, luuli varmaan repeämää ihan eri tasoiseksi.



Kyllä tulevaisuudessa mietityttää tuokin, että miten yhdyntä onnistuu... mukava kuulla Floferilta, että jotenkin jo 3 kuukauden päästä...



Kiirettä pitää tuon vauvan hoidon ja muun elämän kanssa, mutta yritän käydä lukemassa näitä tekstejä täältä joka päivä, ne tuntuu auttavan tän asian hyväksymisessä ja käsittelemisessä. =)

Sairaalassa sain kipulääkkeitä, antibioottia ja laksatiivi liuosta. Sairaalassa antoivat jotakin todella tehokasta kipulääkettä kahtena päivänä synnytyksen jälkeen. Sen avulla pystyin paremmin nukkumaankin, suoraan sanottuna vähän humalluin tuosta lääkkeestä niin tehokasta se oli! Kotona jatkoin buranan (muistaakseni 300 mg, se tavallinen?) syömistä. Otin sitä yhden tabletin päivässä. Lisäksi söin Kefexin ja Trikozol nimisiä antibiootteja noin viikon verran. Laksatiivi liuos oli Laxoberon nimistä ja sitä söin kaksi viikkoa, 10 tippaa vesilasilliseen iltaisin. Olen imettänyt vauvaa koko ajan ja edelleen hän on täysimetyksessä. Lääkäri sanoi sairaalassa että buranaa voin syödä aluksi kotona vaikka imetän. Jatkossa tietenkin syön panadolia jos tarve vaatii esim. kuumeeseen. Hemoglobiinini putosi 97 jonka nostamiseen söin Obsidan rautavalmistetta. Synnytyksessä vuotoni määrä oli 650 ml. Äskettäin huomasin että episiotomian arpi on muuttunut hieman punertavammaksi vaikka oli aluksi parannuttuaan tosi huomaamaton. Voi olla, että siihen kasvaa hieman arpikudosta, toivottavasti ei ala kiristämään...



On totta, että täältä netistä saa hyvää vertaistukea! Se tosiaan auttaa paremmin hyväksymään tapahtuneen. Voimia ja jaksamista sinulle nemo30 ja kaikille muillekin! :)

Ajattelin nostaa tätä ketjua, jos vaikka taas joku kirjottelis. En itsekään kerkeä kovin vauvanhoidolta, mutta aina kun pääsen, tsekkaan onko kukaan kirjotellut. Olen vielä sellaisessa vaiheessa tän tapauksen kanssa, että mietin sitä kovasti... huomenna synnytyksestä 3 viikkoa...



Varasin ajan yksityiseltä gynekologilta ensi viikolle, koska jälkitarkastus tästä repeämästä on vasta joulun aikaan, eikä neuvolalääkärille nämä asiat vaikuttaneet olevan kovin tuttuja. Hänhän kertoi näkevänsä näin pahoja repeämiä pari vuodessa, joten ei voi olla kovin asiantuntija näissä.



Kipulääkettä menee vieläkin, sitä Buranaa. Tässä kotosalla ollessa oon ehtiny vessaan kakkahädälle yhtä kertaa lukuunottamatta...Nopea saa kyllä olla. Toivottavasti tulevaisuus olis vähän ruusuisempi tän asian suhteen... Edelleenkään en tunne pissahätää, käyn pissalla kun huomaan, että edellisestä käynnistä on jo aikaa, jotain painontunnetta silloin tuntuu välilihan alueella tai jossain siellä alapäässä, mutta ei venymisen tunnetta rakossa niin kuin yleensä. Seksiä tässä ei oo voinut vielä ajatellakaan, mutta eipä kai normaalistikaan 3 vk synnytyksen jälkeen.



Kiva on lukea aina kun joku kirjottaa omia kokemuksiaan... Vaikkei nää kivoja asioita ookaan, ei silti. Onneks ihana, tyytyväinen vauva lievittää näitä vaivoja olemassaolollaan.=)

eli marraskuussa 02syntyi esikoinen. nopean avautumisvaiheen päätteksi ponnistusvaiheessa alkoi tulla matalia laskuja sydänäänikäyrään jolloin päädyttiin imukuppiin, eppari tehtiin ja silti 4asteen repeemät, ulompi ja sisempi sulkijalihas poikki ja lisäksi emätin repesi tosi syvälle. Mulla kätilö huomasi asian heti ja soitti lääkärin paikalla jolloin päädyttiin heti nukuttamaan ja kirurgi paikalle. Olo sairaalassa oli aika heikkoa kun ensin hemoglobibi laski 63 ja sitten sain lisäverta koko seuraavan päivän ja kaikki 5päivää meni kolme kertaa vuorokaudessa antibiotti suoraan suoneen.....

Mutta toipuminen muutoin sujui aika nopeasti kun vain pääsin tolpilleni. kyllä vielläkin jos joutuu kovasti ponnistaa yht.äkkiä esim. tytön perään saattaat ilmaa karata. Mulle on ainakin nyt sanottu että seuraavat synnytykset tulisi hoitaa sektiolla.

Sanoivat sairaalasta silloin että liikkuminen nopeuttaa verenkiertoa alapäässä ja edistää paranemista. Itse liikuin jo sairaalassa ollessani vaikka kävely oli vähän vaikeaa mutta rauhallisesti kun käveli niin hyvin meni. Kävelin sairaalassa kanttiiniin kahville miehen kanssa ja kävin myös pihassa raitista ilmaa haukkaamassa. Kävely taisi tehdä kipeetä noin pari viikkoa synnytyksestä. Kotona tein rauhallisia kävely lenkkejä vauvan kanssa vaunuilla. Ekan kerran kokeilimme yhdyntää kun vauva oli kaksi kuukautta. Silloin sattui sen verran että piti lopettaa heti alkuunsa. Tuntui siltä kuin arvet oikein venyisivät emättimen sisällä ja se teki kipeää. Nyt on oltu ehkä noin neljä kertaa synnytyksen jälkeen yhdynnässä eikä voi sanoa että siitä vielä nauttisi. Kipuja tuntuu emättimessä, ei peräaukon läheisyydessä tai välilihassa. Mutta silti yritän olla optimistinen ja uskon että ajan kanssa arvet paranevat ja voin taas nauttia seksistä. Edelleenkään en ole täysin hyväksynyt sitä että en voi enää alakautta synnyttää...Taitaa mennä siihen aikaa... Täältä on mukava käydä lukemassa toisten kokemuksia kun välillä tuntuu että kaikki muut selviävät synnytyksestä pelkällä välilihan leikkauksella tai pienillä nirhaumilla. On hyvä kun tietää että käy näitä muillekin.

Synnytin 2/2004 poikamme, synnytys sujui ensimmäiseksi kohtuullisen ripeässä tahdissa, kesti noin 5 tuntia. Olin salissa ammeessa vajaa 2,5 tuntia, sieltä kun komennettiin tutkittavaksi niin saikin alkaa ponnistamaan. Samalla vauvan sydänäänet alkoivat laskea, ensin laskut olivat lievempiä mutta ponnistusvaiheen jatkuessa pahenivat ja katosivat välillä kokonaan. jouduin ponnistelemaan pöydällä, olin toivonut jakkaraa tms. mutta siihen ei enää siinä kiireessä annettu mahdollisuuttakaan. Lopulta vauva jäi johonkin kohti jumiin, supistukset heikkenivät ja yritin ponnistella ilman niitä kätilöiden yrittäessä turhaan neuvoa oikeaa suuntaa ja lopulta vauva vedettiin imukupilla ulos. Eppari tehtiin, en tiedä miten mutta kolmeen kertaan kätilö leikkasi (luulin että katkaisivat vauvan solisluun mutta ei (onneksi?), minua vaan leikkelivät lisää). Kätilöopiskelija sanoi että näytti siltä että eppari tehtiin " kahteen suuntaan." Tuloksena vauvan lisäksi repeämät peräsuolen sulkijalihakseen saakka, " säikeitä ei näyttäisi olevan poikki," sekä syvälle emättimeen. Jokin isompi suonikin ratkesi, verenvuotoa oli synnytyskertomuksen mukaan 800ml mutta kätilö arveli että litran verran. Ommeltiin noin reilut 1,5 tuntia synnytyssalissa, lääkärin ja kahden kätilön voimin. Sinä aikana en myöskään saanut vauvaa rinnalle vaan vauva oli mieheni ja tukihenkilömme sylissä (se oli minulle raastavaa). Kysyin tikkien määrää, kätilö huokasi ettei tässä ehdi sellaisia laskea. Mies valisti myöhemmin, että tikkilankapakkaukset loppuivat kesken ja niitä haettiin lisää (luuli olevan normaalia, että synnytyksessä kursitaan suunnilleen vatsalaukusta lähtien sisäkautta kaikki takaisin kasaan). Kakkaaminen oli hirvittävää, sairaalassa sain peräruiskeita, ulostuslääkettä yms. ja luumut kuuluivat monta kuukautta päivittäiseen ruokavalioon. Pissa ja kakka karkasivat, vielä nytkin (yli 8kk synnytyksestä) saa olla nopea vessaan lähdössä. Arpi on mahtava, lisäksi ulostaessa ulostetta " jää" johonkin (ei ikäänkuin saa puristettua loppuja ulos) ja ilman suihkuttelua ei täysistunnon jälkeen vessasta lähdetä. Puolisen vuotta kesti ennen kuin pissan pidätyskyky oli siedettävällä tasolla jumpista huolimatta. Tikkien sulamiseen meni kaksi kuukautta. Rakastelua koitettiin ennen jälkitarkastusta, oli kamalaa. Tikkejäkin oli vielä jäljellä. Ajattelin silloin, ettei tästä tule ikinä mitään, kun ainut mitä saatoin miehelleni sanoa, oli että " älä tee mitään äläkä ainakaan liiku!" Liukuvoide helpotti vähän. Kortsu ei todellakaan. Nyt siedettävällä tasolla, ilmeisesti kuukautisten alkaminen ja imetyksen loppuminen pari kuukautta sitten vaikuttivat asiaan limakalvoja vahvistavalla vaikutuksella.



Minulla tämä homma ei ole niin pahalla tasolla kuin teillä joilla säikeitä on todenteolla mennyt poikki. Halusin kuitenkin kertoa, eipä minullakaan ole ollut kohtalotovereita tämän asian suhteen lähipiirissä. Peräpukamia toiset ovat valitelleet, niitä tosin löytyy allekirjoittaneeltakin, mutta sen olen todennut että näistä kakkahommista halutaan kai lähinnä vaieta. Seuraava synnytys pelottaa monenkin asian suhteen, minulle alakautta synnytys on kuitenkin vielä mahdollinen. Jotenkin olin kyllä kuvitellut että rakasteluasiat synnytyksen jälkeen ovat hankalia, mutta nämä peräsuoleen liittyvät jutut olivat vähän niinkuin piste iin päälle sietokyvylleni. Toipumishaleja kaikille samojen asioiden kanssa painiville...



t. eikkuli ja elpertti 8½kk

Minä en viimeisessä synnytyksessäni saanut ulkoisia repeämiä, mutta sisuskaluni repesivät pahasti. Ilmeisesti nopeasta ponnistusvaiheesta johtuen sain sisäisiä repemiä, joita paikattiin 5 tuntia leikkaussalissa. Emättimeni seinämä, kohdunkaula ja kohtu repesivät. Kohdun repeämä oli sen verran suuri, että se poistettiin. Kokonaisverenvuoto oli noin 9 (yhdeksän) litraa.



Vajaa vuosi on kulunut synnytyksestäni ja kaikki on ihan OK. Synnytyksen vaurioiden myötä saimme 100 % ehkäisyn ja minä pääsin kuukautisista kerralla eroon:)