Älyttömintä mitä mies on sanonut/tehnyt synnytyksessä?
Meillä mies tiesi joutuvansa tämän ketjun jatkoksi jos möläyttäisi jotain, joten osasi sitten olla ihan ihmisiksi. -AInakin melkein.
Kertoi kuitenkin jälkeenpäin, että silloin kun kätilö antoi hänelle märän rätin ja käski pyyhkiä sillä otsaani, tuli hänelle elävästi mieleen joku Rocky-leffan nyrkkeilykohtaus. Hän näki itsensä nyrkkeilykehän kulmauksessa pyyhkimässä hikeä nyrkkeilijän otsalta. :-) Oli ehkä ihan viisasta jättää sanomatta tuota siellä synnytyssalissa. En haluaisi itseäni verrattavan Rockyyn, vaikka se synnytys aika matsi tietysti onkin. Ei olis välttämättä huumorintaju siinä paikassa riittänyt, vaikka kätilön sanoin olinkin erittäin rauhallinen synnyttäjä. Taisin minä yhden perhanan suustani päästää... :-)
Toinen vähän huvittava juttu oli kun meillä vaihtui kätilö kesken ponnistusvaiheen. Ensimmäisellä kätilöllä oli ilmeisesti aikas kiire johonkin kun ei kerennyt enää sitä viimeistä kahtakymmentä minuuttia olla paikalla. Minä sitten pojan synnyttyä kysymään uudelta kätilöltä, että "anteeksi, mutta mikäs sinun nimesi taas olikaan? Ei jäänyt mieleen kun äsken itsesi esittelit."
Siru-Sofia
Kommentit (730)
Nyt jo neljän vuoden jälkeen voi nauraa jännittäville hetkille joita silloin koimme miehen kanssa, mitään erityisen hauskaa kumpikaan ei ehtinyt sanoa, sillä meillä oli suunniteltu sektio. No, sektiopäivä koitti ja olo oli hermostunut molemmilla koska esikoinen oli syntymässä, minulle oli raskausmyrkytys ja tiedettiin että normaali synnytys ei onnistu. Minut kärrättiin leikkaussalliin ja valmistetiin. Kaikki oli viimeisen päälle valmista, puudutus oli hyvä ja lääkäri oli jo veitsi ojossa, mutta mieheni puuttui! Lääkäri jo kärsimättömänä huhuili isää mukaan leikkaukseen ja hoitajat lähtivat etsimään miestäni. Ja löytyihän se, vessasta! Sen verran miestäni jännitti, että oli juminut vessaan "hätäkakalle". Hoitajat tulivat naureskellen leikkaussaliin mieheni mukanaan ja lääkärikin pääsi tyytyväisenä aloittamaan leikkauksen.
Leikkaus meni hyvin ja isä ja lapsi poistui salista. Minä sain niin tujut lääkkeet, että pää oli todellakin sekaisin ja soperrin vain sekavia tunteellisia kiitoksia koko henkilökunnalle koska saivat lapsemme maailmaan:)
Toi maa on niin kaunis- laulu sai melkein täällä pissat housuun!
Meillä mies ollut suhteellisen maltillinen, kaksi vanhinta lasta syntyneet yöllä joten on ollut ihan unenpöpperöinen. En muista kummassa yösynnytyksessä kävi jopa niin että kun anestesialääkäri tuli laittamaan epiduraalia ja heitti takkinsa keinuntuoliin niin mies siinä sitten ajatteli että just nyt häntä ei varmaan tarvita, istahti keinutuoliin (sen lääkäriraukan takin päälle) ja nukahti välittömästi. Puudutuksen laiton jälkeen lääkäri alkoi takkiaan etsimään ja oli kyllä kaverilla näkemisen arvoinen ilme kun tajusi että tuleva isä se kuorsaa onnellisena siinä hänen takkinsa päällä.... =)
Kolmas lapsi syntyi päivällä ja suhteellisen nopeasti, ei varmaan ihan kahta tuntia ehditty sairaalassa olemaan. Mies ei sitä meinannut tajuta, aiemmilla kerroilla kun oli oltu sairaalassa useita tunteja. Kun kävi selväksi että lapsi syntyy nyt justiin niin kommentti oli: mitä enkö mä ehdi käymään edes tupakalla? Samalla reisulla joutui mies kärsimään muunkinlaisista tuskista kuin tupakanhimosta, hän oli juuri raksalla puukottanut itseltään mattopuukolla kämmenen auki niin että oli useampi tikki tuosta peukalosta yli kämmenen. Ja minä siinä sitten tarvitsin ponnistuskivuissani miehen käden puristettavaksi niin tietysti otin juuri sen kipeän käden enkä tajunnut asiaa ollenkaan vaan puristin kaikin voimin. Mies ei uskaltanut hiiskahtaakaan, ajatteli ettei ole korrektia sanoa siinä vaiheessa että voitko olla puristamatta kun vähän paljon sattuu... ;) jälkeenpäin sanoi kyllä että sattui vallan pirusti...
nyt ollaan varmaan viikon sisällä menossa neljättä kertaa tositoimiin, mielenkiinnolla odotan että saadaanko kommelluksia tänne jaettavaksi =)
Synnytyssalissa odoteltiin mieheni kanssa ponnistusvaiheen alkamista ja kätilö kehoitti meitä lepäämään. Samassa sängyssä sitten lepäiltiin ja mieheni nukahti. Itse en pystynyt rentoutumaan ja vauva alkoikin sitten tovin kuluttua tulemaan ryminällä. Yritin herättää miestäni, mutta hän nukkui sikeästi. Kätilökin sanoi:" Anna toisen nukkua".Mieheni sitten heräsi viimeisien ponnistuksien aikana ja sai unenpöpperössä vauvan syliinsä.
Oli siinäkin mulla tukihenkilö. :)
.....kun kolmattani synnytin, niin hymyn suupieliin kaikesta kivusta huolimatta toi lääketieteen kandi, nuori kundi.
Olen aina ajatellut, kuten kolmattanikin odottaessa, että ketään " ylimääräistä" en huoli soheltamaan tai esim. Naistenklinikalta kantautuneiden juttujen, joissa kandiryhmä kaikki esim. 4-6 tyyppiä kätiön jälkeen kohdunsuuta kokeilemassa, tapahtumien kohdehenkilöksi. Minun synnytyksiäni ei häiritä.
Vaan..kun pääsin saliin tämän hetkistä kuopusta synnyttämään, niin kätilön perässä tallusteli, vähän kuin jopa arkaillen saliin nuori kundi. Hän tiedusteli kainosti, että " kun minulla on lukumäärä-X käytävä läpi näitä synnytyksiä, niin voisiko osallistua tähän..." En tiedä saiko hän olemuksellaan jotenkin sympatiani puolelleen tai mitä lie, mutta spontaanisti suostuin. Miehen lähdettyä kysyin kätilöltä (kun oikeastaan tajusin, että olin antanut luvan...) että mikä tämän kandin rooli synnytyksessäni on, toivottavasti ei ainakaan sooloile mitään.... Ja vastaus kätilöltä oli ihana. Hän sanoi nauraen, että " kuule, ei se mitään tästä hommasta tiedä, kunhan yrittää pysyä mukana edes jotenkin, Sinä ja minä tämä juttu hoidellaan ja voit olla varma, että jos se häiritsee, niin passitan ulos" AIVAN ihana kommentti. Siinä sitten sain epiduraalin ja sen vaikutuksen myötä supistukset heikkenivät. Nuorta kundia ei näkynyt. Kätilö sanoi, että jos haluan jouduttaa avautumista, niin voisin yrittää, jos haluan, olla jonkun aikaa puudutuksen hälventymisen myötä " ihan aidoissa kivuissa" ja näin tein. Ja silloin kyllä supistusten voima tehostui. Siinä ohessa mieheni (terveydenhuoltoalalla) halusi tietää, miltä tuntuu, kun kohdunsuu on auki... ja supistusten välillä sai kätilön ohjaamana sitä koettaa. Supistuksen aikana karjuin, että " aika helvetin kauas minusta kaikkine käsineen - kaikki!!!!!" Lisää puudutetta laitettiin, kun oksitosiini tipan myötä olin jo todella kipeä. Se on muuten ihan kummallista, että järki pimeni minulta siinä kohtaa. Olin kuulemma itkenyt kivusta, mutten tajunnut pyytää lisää puudutetta. Kätilö näki tuskani ja vain laittoi lisää puudutetta (epiduraalikatetrihan oli jo valmiiksi paikallaan) sitten kun puudute tehosi, kätilö tutki tilanteen ja totesi, että " uskomatonta nythän se jo syntyy!" ja haetutti (aamuyöstä) tämän kandin paikalle. Muistan kätilön antaessa luvan ponnistaa, samanaikaisen näkyni: nuori mies tulee sairaalapaita (valkoinen t-paita) nurinpäin: nurja puoli päällä ja lappu liperinä kaulassa ja tukka pörrössä unisen näköisenä paikalle. Minä itse ja kätilö olimme, kuten kätilö lupasi, päätoimijat... mutta kyllä tämän nuoren miehen tsemppikin auttoi. Ja isän sijasta tämä kokemuksia ja oppia keräävä nuori kandi sai (liikuttavaa...) kädet täristen punnita ja pestä pienen tyttösemme. Huomasin, että kätilökin katseli kandin puuhia jotenkin liikuttava ilme kasvoillaan... sellainen " voi miten paljon opittavaa sinulla vielä on -ilme"
vuodeosastolla tämä nuori kandi tuli vielä henkilökohtaisesti tervehtimään ja katsomaan vauvaa, mikä oli mielestäni ihana ele. Tällä kertaa myös paita oli oikein päin!
Vastoin ennakkoasenteitani, tämä kokemus oli kuitenkin aikas ihana ja positiivinen. Pientä komiikkaakin mukana.
Nyt sitten menen neljättäni synnyttämään.... ihan mielenkiinnolla odotan, onko nyt osallistujaehdokkaita. Ryhmä ei edelleenkään nauti suosiota minun fiilislistallani, mutta joku yksi henkilö... voi tulla kyllä. Esikoisen kanssa oli tupa täynnä väkeä, niin etten tiennyt enää itsekään kuka on kuka ja mikä on mikä....(tuli hätäinen imukuppisynnytys jne.. ja porukkaa tuli paikalle hetkessä ihan mieletön määrä)
Hei.. nyt muistan. Esikoisen kanssa tosiaan pelkkä ponnistusvaihe kesti 40 minuuttia ja lopussa näin vain vihreitä pieniä miehiä... ainoa lievitys oli ilokaasu, joka ei kyllä enää siinä vaiheessa auttanut. Siltä reissulta muistan, että kirosin ja itkin ja kätilö joka makasi poikittain vatsani päällä, painaen poikaa ulos, sanoi, että olepas hiljempaa... kun siis kirosin... ja huusin. Hitto. Minähän kirosin silloin ja jos tilanne vaatii niin en säästele sanoja jatkossakaan. On se vaan sikäli mieletöntä, että synnyttäessä h-hetkellä on todella NIIIN avuton ja toisten armoilla... mutta verbaalinen ilmaisu ei kyllä katkea, jos niikseen tulee!
Tässäpä minun tarinaani!
Kun pohdittiin odotushuoneessa päästäänkö tänään saliin, mies kaivoi tietokoneen laukusta ja patisti mut istumaan koneelle. Saipahan muuta ajateltavaa.. tosin siinä tilantessa kun toinen alkoi tietokonetta ottamaan esille, meinas pari ärräpäätä päästä: et kai nyt sairaalassa ala töitä tekemään! :)
Oltiin sairaalassa joskus rv 34 tienoilla, kun luulin, että yöllä oli tihkunut lapsivettä pikkareihin. Kätilö sitten kysy multa, että "Onko sitä lapsivettä kuinka paljon tullut?" ja minä siihen, että "No, ei sitä nyt mitenkään lirtatolkulla oo tullu, olisko desin verran.." Kätilö lähti siitä sitten johonkin ja mieheni sanoi mulle "Vähänkö mua äsken hävetti..ekkö sää tiiä, että ei sitä lapsivettä litratolkulla ole vaan 4-6 desiä?!?..Mä kattoin netistä"
Just joo..
Että kun lapsi oli syntynyt, kuvittelimme ottavamme tytön vastaan...
Mies: Se on poika... Siiri onkin poika...
Eve
tuli tässä mileen omat vanhempani kun minä synnyin...
Olen syntynyt tasan 9kk häiden jälkeen ja synnytystä edeltävänä iltana olivat vanhempani juhlineet 9kk hääpäivää joumalla viiniä (70-luvulla kaikki oli vielä sallittua...). No äidillä meni sitten lapsivesi yöllä ja herätti isäni ja sanoi, että tais tulla lähtö nyt. Isäni oli noussut tikkana pystyyn ja ilmoittanut, ettei hän voi ajaa autoa...!!! Jotenka äitini siinä sitten rauhallisesti tokaisi, hyppää kyytiin minä ajan. Ja näin hän ison mahansa kanssa hyppäsi minin ratin taakse ja ajoi vielä matkalla hakemaan ystävälle unohdetut röntgenkuvat ja sieltä vasta naistenklinikalle. Tämä tapahtui joskus kahden aikaan yöllä ja minä synnyin 6.58... Että eipä isästä juuri paljon apua ollut... :=)
Veljeni syntymä oli sekin nopea. Äiti meni yksin sairaalaan kun isäni oli töissä, sieltä sitten kätilö soitteli isälle, että nyt alkaa lähestyä h-hetki, että saa tulla jo tännepäin. Isä karautti paikalle, veljeni syntyi samantien ja isä lähti sitten takaisin töihin... Että sellaista hulvattomalla 70-luvulla!
Ovat muuten todella olleet superhauskoja juttuja teidän tarinat, tulee niin hyvälle tuulelle!
ei uskois että oli toinen lapsi jo syntymässä...
kaikki alko jo kotona ennen sairaalaan lähtöä. synnyin todella pahasti myöhässä ja se sairaalaan lähtökin oli yhtä juu-ei-jankkausta. koko päivä vietettiin kuulemma niin että äiti soitti isän töistä kotiin kun supistukset oli nin kovat ja säännölliset ja kun isä pääsi kotiin supistukset loppu kuin seinään. ei muuta kun ukko takasin töihin. ja taas alkoi supistukset ja ukko kotiin-supistukset loppu. tätä sitten jatku tosiaan koko päivän ja lopulta mummoni oli jo sanonu iskälle vitsinä että pysyt siellä töissä kunnes toi kakara on ulkona :D
lopulta yöllä sitten viimein olivat päässeet matkaan. no tähän kohdin tulee äitin viisauksia. koska hänellä kävely helpotti supistuksia niin hämpä halusi vältämättä kävellä sairaalaan (matkaa reilu pari kilometriä). sairaalalla sitten isä alko olemaan hiukan paniikinomaisessa tilassa (ei uskoisi ettätoinen tulossa) eikä tajunnu oikeen mitään vaan käveli äitin perässä paikasta toiseen ja yhtäkkiä tajusi olevansa synnytyssalissa (silloin ei kai ollu useinkaan tapana...). kauniit olivat isäni sanat kun oli lykätty lapsi syliin.... mulla oli nenä väntyny ahtaassa synnytyskanavassa poskelle ni isän ensimmäiset sanat mulle oli sitten hyi, ompa ruma. kiitti vaan :) äitin kertoessa mulle mun synnytystä ni tässä kohdassa iskä huusi viereisestä huneesta että ei oo enää samaa mieltä :) kiva niin :)
kyllä sain unettoman yön naurut.. täytyy vielä huomenna vähän aikaa jatkaa kun juttuja niin paljon... :D
Synnytys oli helppo, ponnistuskin sujui helposti 5 minuutissa. Kun kätilö oli laittanut tikit ja muutenkin oli saanut hommat tehtyä kysyi se haluanko mennä suihkuun. Olin virkeällä päällä eikä ollut yhtään likainen tai hikinen olo ja ihan tosissani mietin, että meenkö suihkuun vai en. No ajattelin, että voisinhan nyt kuitenkin mennä kun lapsikin oli lämpökaapissa eikä ollut mitään tekemistä.. Suihkussa sitten itseäni pestessä mietin, että oli ihan hyvä, että suihkuun päätin mennä. Ei sitä niin putipuhdas ollutkaan!!
Kun vauva syntyi sain vaan tervehtiä sitä ennen kun se vietiin lämpökaappiin. Mies kävi sitä siellä katsomassa ja kuvaamassa. Kun se palas takas mun luo se kertoi että tytöllä on kaikki 10 varvasta ja sormea. En siinä vaiheessa asiaa kummemmin noteeranut, tietenkin sillä on 10 varvasta ja sormea! Nyt vuosi myöhemmin vauva-aikaa muistellessamme mies kertoi hymähdellen, että oli niitä sormia laskenut silloin ihan tosissan. Ihmetteli nyt kovin itsekin miksi niin oli tehnyt. Söpöä!
Vaikkakin synnytyis sujui helposti, niin kyllähän siinä nyt vähän kipua tunsi ja töitä joutui tekemään. Meinasin raivostua aina, kun mies kertoi sukulaisilleen ja ystävilleen, että helpostihan se synnytys sujui! Niin en minä kuitenkaan torkkuja pystynyt 4 tunnin synnytyksen aikana ottamaan, kuten eräs henkilö.. Mielestäni on ihan eri asia sanooko synnyttänyt äiti vai tuore isä synnytyksen olleen helppo (ja tämän kerroin myös tuoreelle isälle!)!?
joskos vaikka saataisiin muutamat jutut lisää..
LA on 30.12, mutta sectioon " jouduttiin" , yllärinä muutaman päivän takaisessa ultrassa ilmeni perätilä..
Mies letkautti, et olis pitäny kysyä tohtorisedältä, voitaisko leikata vasta tammikuun puolella, jottei olis vuoden viimisiä muksuja.. En ollu varma, itkeäkkö vaiko nauraa, kun kertoi. Oma olo jo melkoisen kurja..
Käskihän se pikkusta jättämään seuraavalle vuokralaiselle viestiä, että pitää kääntää nuppi alaspäin. Kohdunseinämään vaan teksti, jossa lukis: " Jos näet lukea tämän, olet väärin päin"
Katotaan, josko operaation jälkeen olis taas muutamaa tapausta rikkaampi elämä..
kun soitin että alas tulla, nyt lähdetään synnyttämään. Supistukset tuli alusta asti 5 minuutin välein. Mies tuli, kauanko 100 km nyt kestää tulla, ja sanoi että mä puran ton muuttokuorman ensin ni mennään sit.
Kotiuttamispäivänä sanoin miehelle että tuo vauvalle ja mulle kotiinlähtövaatteet ja painotin ettei sit saa missään tapauksessa unohtaa turvakaukaloa. Mies tuli pelkän kaukalon kanssa.
kun soitin että alas tulla, nyt lähdetään synnyttämään. Supistukset tuli alusta asti 5 minuutin välein. Mies tuli, kauanko 100 km nyt kestää tulla, ja sanoi että mä puran ton muuttokuorman ensin ni mennään sit.
Kotiuttamispäivänä sanoin miehelle että tuo vauvalle ja mulle kotiinlähtövaatteet ja painotin ettei sit saa missään tapauksessa unohtaa turvakaukaloa. Mies tuli pelkän kaukalon kanssa.
Kun lähes 24 tuntia kestäneessä todella kivuliaan synnytyksen loppuvaiheilla mies katseli tipalla aikaansaatuja supistuksia ruudulta ja tsemppasi, älä nyt, kyllä sä kestät, eihän toikaan ollu kun sen ja sen arvoinen!! Hehheh, siis niitä numeroita se siellä katseli.
Synnytys kuitenkin pysähtyi 9 cm auki ollessani kokonaan joten kiireellisellä sektiolla prinssimme sitten syntyi. Seuraavana päivänä mieheni totesi että ens kerralla olis sitten kiva kokea ihan normaali alatiesynnytyskin.. Grr!! Ellei mua olis naurattanut niin paljon että tikit meinasivat revetä olisin luultavasti murhannut sen siihen paikkaan!!
Mutta joo, ihan totta, ens kerralla toivottavasti normaali ja TODELLAKIN alle 1,5 vuorokautta kestävä synnytys jos vaan päättää saa =)
Colatoffee