Mikä on kivuliain toimenpide, jonka olet kokenut?
En tarkoita itse synnytystä, toki siihen liittyvät toimenpiteet voivat olla kokemuksena. Mun täytyy sanoa, ettei tule niin kivuliasta toimenpidettä mieleen. Juurihoitoa ei ole (ainakaan vielä) tehty. Tuli mieleen tosta, kun joku kyseli selkäydinpunktiosta. Ai niin, punkteeraus 3. peräkkäisellä kerralla oli tosi kurjaa.
Kommentit (152)
leikkauksella. Avatiin munasarjasta munasarjaan, kun piti ensin varmistaa ettei ollut syöpää munasarjoissa.
Siis mahalaukun tähystys letkulla nielun kautta. Se oli kammottavaa.
Koeputkihoitoon liittyvät pistämiset ja munasolujen punktiokin jäävät sen taakse epämiellyttävyydessään, samoin selkäydinnäytteen otto.
Synnytysten jälkeen kivuliainta on ollut se, kun jouduttiin toistuvasti leikkaamaa tavalla tai toisella väärin muodostunutta ja helvetin kipeää arpikudosta p****sta. Tätä kesti monta kuukautta, ja joskaan se ei ollut yhtä kivuliasta kuin synnyttäminen, siitä puuttui se positiivinen motivaatio. Pelkästään vain kipua ja noloutta.
on suolistosairaus ja olen kokenut tähystyksen molemmista suunnista. Ylhäältä tosi epämiellyttävää, siis sellaista että sen jälkeen haluaa vain piiloon pahalta maailmalta, alhaalta melko kivuliasta. Bartholin rauhanen puhkastu kolme kertaa, joista kaks leikkauksessa ja yks ihan päivystyksessä. Kamalaa.
Mutta pahin silti ohutsuolen leikkaaminen, tai siis leikkauksesta herääminen. Pyörryin useamman kerran kivusta ja joutuivat aina lisäämään kipulääkettä ja taas herättämään uudestaan kunnes lääkettä oli tarpeeks että pysyin tajuissani.
1. synnytyksessä oli kamalinta ikinä. Lääkäri ei vain saanut laitettua sitä kunnolla. Lopulta sai, minä tärisin ja itkin. 2. synnytyksessä se oli kuin hyttysenpisto vain, enkä voinut kuvitella, että se voisi olla niin helppoa.
Ikinä en enää mene! Sanoin miehelle että nauti nyt, toiste et tätä lahjaa saa! :D
Synnytykset eivät sattuneet yhtään tuohon verrattuna! Ja mulla on sentään oikeesti korkee kipukynnys.
Iso tatuointi alaselässä (aikaa meni kahtena päivänä n. 3t/pv) oli kans tosi tuskaa loppuvaiheessa.
Mitään sellaista kipua en ole ennen kokenut ja kuitenkin kaksi synnytystä takana ( yli nelikilosia lapsia) Käden olen murtanut ja se on mennyt sijoiltaan.
Ekana ainakin se, kun rakkoon työnnettiin ohut neula tutkimuksia varten. Se oli jotain aivan järkyttävää. Tutkimuksen jälkeen neula piti tietenkin vetää vielä pois...
Itselle mikään hammasjuttu ei ole ollut paha, ei myöskään nenäpunktio, epiduraalikin oli pientä niissä kivuissa ja sektiossakaan ei mitään yhtäkkistä kovaa kipua ollut, kipu tosin koveni erityisesti juuri ennen seuraavaa lääkeannosta ja kesti kuukausikaupalla.
Minusta umpisuoli oli kipeämpi leikkaus, käveleminen hankalampaa. Myös alapään ompelu synnytyksen jälkeen oli kivuliasta ja kun haavat repesivät.
Huusin ihan hulluna, kun synnytyksessä yritettiin laittaa lapselle piuhaa päähän, vaikka hän oli vielä liian korkealla. Ei sitä sitten saatukaan. Muukin alapään ronklaaminen synnytyksessä on kamalaa. Pahin on kuitenkin ollut hetki ennen sektiopäätöstä. Siihen liittyi toki myös epätoivoa ja pelkoa siitä, ettei kipua lopetettaisi vaan pakotettaisi jatkamaan synnytystä alateitse.
Alatiesynnytyksestä muistan tosi pahana ponnistusvaiheen, kun 4.5kg lasta yritin pänkeä ulos. Jälkikäteen synnytyskivut vain tuntuvat haalistuvan.
Täytyy sanoa, että minun kivut tuskin ovat olleet mitään verrattuna sektioihin, joissa puudute on loppunut. Oksettaa, kun ajatteleekin. En ole tiennyt, että se olisi noin yleistä.
Kaikki muu on ollut lastenleikkiä siihen verrattuna, jopa se synnytys. Imukuppi jouduttiin laittamaan synnytyskanavaan ja vielä kahdesti, kun eka irtosi. Jalat oli sidottu kiinni jotta homma pystyttiin tekemään. Tuosta imukupista jäi kammo. Ja sain myös istumakiellon synnytyksen jälkeen.
Ei voinut puuduttaa, kun hammas heilahteli valtavan mätäpaiseen päällä. Sattui todella paljon, mutta oli jännää huomata, että pystyin kestämään sen, en esim. pyörtynyt. Sen jälkeen en ole enää pelännyt hammaslääkärillä, koska tiedän, että kestän pahimman, mitä siellä voidaan tehdä. Juurihoitoa tehtiin useita kertoja puuduttamatta. Syy ei ole minulla aivan selkeästi mielessä.
Minulle on tehty juurihoito myös normaalissa tilanteessa, mikä ei tietenkään sattunut.
- juurihoito ei tunnu MILTÄÄN, hammashan on puudutettu !
- multa puhkaistiin joskus mätäpaiste kurkusta, eikä se tuntunut yhtään miltään (joidenkin mielestä kamalaa...)
- eka synnytys kivuton epiduraalin takia
- toinen synnytys kesti ehdä muutaman tunnin ja ei mielestäni mitenkään kivulias ( ei ehditty laittaa epiduraalia)
- ehkä kivuliain on ollut joskus olkapää kun olen liikaa käyttänyt hiirtä
Sormen puudutus kun vedettiin kaksi ompelukoneen neulaa pois.
Kurkkupaiseen tyhjennys kahdesti veitsellä.
Selkäydin-näytteen otto, hampaiden hoito ja nielurisaleikkaus on ollu kivuttomia.
Puudutus ei toiminut kunnolla, luulin että on harvinaista mutta ilmeisesti ei.
Sektion jälkeen sängystä nouseminen. Olin ihan varma että sisäelimeni valuvat lattialle.
- Koko suoliston röntgentutkimus varjoaineineen, koska tutkimuksessa maattiin pääpuoli alaspäin "teilipöydällä" ja samalla syötettiin varjoaianetta takapuoleen. Kuvaus kesti mielestäni ikuisuuden ja oli peffaanteipattuine letkuineen ahdistava
- gastroskopia, koska mulla on todella kova oksennusrefleksi, joka kerta kun putkea liikuteltiinoksensin / en saanut mitään lääkitystä etukäteen)
- colonoskopia, koska putken työntö sattui suoliston venyessä.
kiireellinen sektio, ienleikkaus ja hampaiden poraus kruunujen ja hammassiltojen takia oli paljon helpompia.
kamalia juttuja. Ilmeisesti onnekas synnyttäjä ollut kun ei epiduraali eikä muutkaan puudutteiden laitot sattuneet ollenkaan. Eu tikkauskaan vaikka oli imukuppisynnytys ja tikkejä tuhottomasti. Ei sisätutlimuksetkaan. Taitaa olla paljon kätilöstä kiinni. Onnekas olin.
Kamalin kipu synnytyksen jälkeen on viisureiden poiston jälkeen pari viikkoa. Eikä herkkua ollit kolposkopiakaan imetysaikana kun limakalvot kuivana ja ohuet. yäks!
Hammaskivenpoisto ilman puudutusta, kun ikenet oli niin tulehtuneet että oikeasti roikkuivat "irtonaisina". Mulla on ollut joka raskaudessa hirveä ientulehdus. Lääkäri työnti sitä piikkiä syvälle ikenen juureen. Voin kertoa, että tuli verta ja valui pitkin leukaa.
Kohdunkaulanpuudutuksen laittoi teki kanssa aikaa gutaa.
Samoin kohdunseinämästä otettu koepala.
epparin ompelu synnytyksen jälkeen, käytännössä ilman puudutusta. Järkyttävä kipu.