downeista vielä

Ei näitä keskusteluja voi kuin ihmetellä. Miten ihmeessä te, joilla ei ole vammaista lasta voitte tulla sanomaan millaista elämä sellaisen kanssa on?????????

Ja jos joku on nähnyt jonkun downin joskus jotenkin käyttäytyvän, niin sehän tarkoittaa, että kaikki käyttäytyy niin.

"Silti itse syyllistyt samaan. Helppo vammainen sinulla ei tarkoita helppoa vammaista kaikilla."



Mistä ihmeestä sinä päättelet, että meidän tyttö on jotenkin helpompi kuin muut????? Ai siksikö, että hän ei ole sairas?



Meidän tyttö on keskiverto down, ehkä enemmän jopa sieltä hitaammin kehittyvästä päästä.



Tätä minä juuri tarkoitan. Kerta minä olen onnellinen ja ylpeä lapsestani, niin kuin kaikki äidit, niin minun on täytynyt päästä sitten helpommalla kuin muut.



En jaksa vääntää rautalangasta. Jos ei tajua, niin sitten ei tajua. Eikä edes haluta tajuta. Ja sanonpa, että tämä on se syy miksi useimmat vammaisen lapsen äidit eivät jaksa edes vastata näihin. Sanot miten vain, niin asia väännetään ja käännetään nurin niskoin ja tiedetään paremmin miten asiat on.



Tervetuloa seuraavaan vertaistapaamiseen. Sivuilta www.downiaiset.com voitte katsoa milloin niitä on. Tulkaa sinne kasvotusten kertomaan meille nämä asiat ja katsomaan kun me kaikki istumme ringissä itkemässä kuinka elämämme on pilalla ja lapset kuolaa nurkassa, heittelee tavaroita ja käyttäytyy kaikin puolin todella huonosti.



Miltä itsestänne tuntuisi, jos jatkuvasti törmäisitte tälläisiin mielipiteisiin omista lapsistanne? Ihmisillä olisi oikeus parjata heitä, kirjoittaa vaikka mitä asiattomuuksia ja täysin virheellistäkin tietoa ja kyseenalaistaa koko oikeus elää. Lisäksi väitettäisiin, ettette voi oikeasti rakastaa lastanne kun se on viallinen ja hän on pilannut elämänne.

Miltä itsestänne tuntuisi, jos jatkuvasti törmäisitte tälläisiin mielipiteisiin omista lapsistanne? Ihmisillä olisi oikeus parjata heitä, kirjoittaa vaikka mitä asiattomuuksia ja täysin virheellistäkin tietoa ja kyseenalaistaa koko oikeus elää. Lisäksi väitettäisiin, ettette voi oikeasti rakastaa lastanne kun se on viallinen ja hän on pilannut elämänne.

Siksi toivonkin että toisten toisenlaisia valintoja ei niin hengeen ja vereen kyseenalaistettaisi. Mutta kun ei tajuta, ei!

yhteiskunnan tuista. Jo nyt saat vängätä ja perustella sekä täyttää lukuisia hakemuksia saadaksesi lapsellesi kuuluvat etuudet. Päivähoitopaikkaa saa jonottaa liki vuoden, kun erityispaikkoja on niin vähän. Kelan kanssa joka vuotinen hakemusten täyttö ja perustelu, jotta lapsi saa hänelle kuuluvat kuntoutukset.



Tulevaisuus todella pelottaa. Erityisluokkia vähennetään = integroidaan normaaliluokkiin, päivähoitopaikkaa on jo nyt vaikea erityislapselle saada. Monia tukia on kyllä olemassa paperilla, mutta eipä niitä arjessa paljon näy. Kun tulee lisää säästöjä, väistämättä myös vammaispalveluista säästetään. Vanhusten määrä lisääntyy, palveluasumisen tarve lisääntyy, kaikille tarvitsijoille ei enää riitä paikkaa.



Jo nyt eri kunnissa on hyvin eri tilanteet. Kuka osaa sanoa, mikä tilanne on vaikkapa 20 vuoden päästä? Palveluita vähennetään ja heikennetään koko ajan.

mikä hänellä on muutamasta ilmeisen helpon down-lapsen kanssa eletystä vuodesta. Mennään ajassa parikymmentä vuotta eteenpäin ja katsotaan mitä se tuo tullessaan.

mikä hänellä on muutamasta ilmeisen helpon down-lapsen kanssa eletystä vuodesta. Mennään ajassa parikymmentä vuotta eteenpäin ja katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Niin että on turha olla onnellinen tässä hetkessä, koska tulevaisuus voi tuoda vaikka mitä ikävyyksiä tullessaan? Että hukkaan menee kuitenkin onnet ja ilot?

Kai sitä voi ihan normaalin, keskivertoa fiksumman, kauniin ja rohkeankin ihmisen elämässä tapahtua vaikka mitä. Sairautta, kuolemaa, onnettomuuksia, tapaturmia. Että oikeastaan miksi kukaan meistä saisi olla onnellinen, koska jo huomenna asiat voivat olla paljon huonommin?

Jep, ei kannata iloita sen tavislapsenkaan nuoruudesta. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Odotellaan se kakskyt vuotta ja katotaan sitten, että oisko kannattanu olla onnellinen. Voihan sitä tulla syöpä, epilepsia, onnettomuus, yms yms yms yms yms yms.



Kommentista paistaa jälleen kerran se, että eihän down-lapsen äiti voi mitenkään tietää millaista elämä on vammaisen lapsen kanssa, mutta kylläkin kaikki muut tietää, joilla tälläistä lasta ei ole. Huoh.

Esität tosi ruusuisen kuvan downista ja sen tavislapsen ikävässä valossa ikään kuin hän olisi joku häirikkö tms.



Olet helisemässä terveen ja normaalin lapsen kanssa. Downia arvostat koska on aina kiltti, helppo ja onnellinen.



Elämään kuuluu hyviä ja pahoja päiviä - se on normaalia elämää.



Et haluaisi että downisi olisi terve ja normaali, tuo on realismia koska ethän häntä voi muuksi muuttaa.

T. Ihanan down-pojan kummitäti

Ihanaa että lapsellasi on noin ihana äiti! Tulin tosi iloiseksi tekstistäsi :) Hyvää jatkoa!

Samoin

tuli hyvä mieli kirjoituksestasi.

Ihana tunne tuli miten äiti nauttii down lapsestaan. Ja totta, suloisia hymyilijöitä ne pienet down lapset ovat :)

:-) Ja lisäksi arviolta sata viisikymmentä down-tuttua ikähaitarilla 0-60-vuotta. Ja voin kertoa, että tässä tilanteessa olen varmasti hakenut KAIKEN mahdollisen tiedon downin syndroomasta ja tiedän siitä varmasti enemmän kuin monet muut.

.. Oppii mitä oppii ja jos ei opi mitä sitten. Erilaisuus on rikkaus. Hän menee päivähoitoon, kouluun ja töihin. Hän muuttaa omilleen. (kuten kaikki downit nykyään, opiskelut, työpaikat ja asumiset määritellään paremmin lapsen tason mukaan)ovat paljon vammaisempia kuin oma vammainen lapseni.

Erona vaan on, että hän tulee joskus tiedostamaan vammansa, te ette ehkä koskaan. Hiton surullista.

eivät kaikki down lapset mene aikuisena toihin tai asu omillaan. Jotkut niin tekevät, joitakin onnellisia tarinoita on. Mutta sinä kasvat vanhaksi ja terve lapsesi häntä aikuisena hoitaa

en halua olla ikeä. mutta ruusuilla tanssimista se ei ole.

lähinnä kuitenkin teinejä ja aikuisia ja olen kyllä ap:n kanssa ihan täysin samaa mieltä!

Onnea teille kaikessa ja juuri sitä siunausta!

Ihanaa, että ymmärrät, että tuo asia on vain rikkaus:)



Onko muuten lapsen isä samaa mieltä kanssasi?

Ei terveen lapsen todellakaan tarvitse hoitaa häntä, vaan nykyään on hienot asuntolat, joissa voi hyvin asua, ei suinkaan ihan omillaan niin sanotusti.



Ja sille terveelle lapsellekin on suuri siunaus, että sisarus on vajavainen yleisen käsityksen mukaan.

Kuka oikeasti toivoo lapsensa olevan vammainen?

Oikeinko odotusaikana toivoit, että saisit vammaisen lapsen? Sairasta.



Ei se, tunnen down-lapsia jonkin verran ja ovat suloisia ja nauravaisia. Mutta en ikinä siitä huolimatta toivoisi lapselleni mitään vammaa. Tulee jos tulee ja sen mukaan eletää, mutta että oikein sitä toivoo, huhuh. JOs tgässä joku on tyhmä, niin sinä ap.

eivät kaikki down lapset mene aikuisena toihin tai asu omillaan. Jotkut niin tekevät, joitakin onnellisia tarinoita on. Mutta sinä kasvat vanhaksi ja terve lapsesi häntä aikuisena hoitaa en halua olla ikeä. mutta ruusuilla tanssimista se ei ole.

Otappas se pää sieltä ämpäristä ja tule tänne 2000-luvulle meidän muiden kanssa. Tänä päivänä yksilöllisen tuen tarve on huomioitu himppa paremmin kuin kultasella 60- tai 80-luvulla. Enään ei kytketä kuule kehareita kaivonkansiin tai jemmata lapsia komeroon - nykyään KAIKILLA on ihmisarvonsa. Mikä siinä on niin vaikea tajuta, että ei jumalauta kukaan meistä tässä elämässä ilman apua ja tukea pärjää, saa sen sitten ystäviltä, sukulaisilta tai vaikka asuntolan ohjaajalta!

Varhaiskuntoutus, päiväkoti-ja kouluasiat, asumisasiat menee koko ajan eteenpäin. Tiedätkö, että kaikki ''taviksetkaan'' ei mene aikuisena duuniin tai asu omillaan?

Ja ensimmäistäkään ikäihmistä en oo tavannu koskaan joka ois sanonut että elämä on ruusuilla tanssimista. Elämä on elämää, siinä se! Monella ds-ihmisellä se on antoisampaa ja ehkä jopa laadukkaampaa, kun ei tartte stressatta tavisten tapaan töistä tms.

Tsemppiä ketun aloittajalle, olet oikeassa! Pahin vammoista on tuo asennevamma jota saa kohdata. Iloa, valoa ja rohkeutta eloonne ja arkeenne!

siellä oli yksi nainen joka sanoi että pääasiallinen syy masennukseen oli hänen kehitysvammainen poikansa. Vuosia kasaantunut väsymys. Poika oli vain lievästi kehitysvammainen, asui asuntolassa ja pystyi jopa sellaisiin juttuihin kuin leipominen jne. Silti äiti koki rankaksi sen että oli niin kovin vastuussa pojasta, eronnut ja niin edelleen, eläkeikä lähestyi. Että ei se nyt aina ole ruusuilla tanssimista hyvin pärjäävienkään kanssa.

Kun sosiaaliyheteiskunta ajetaan alas, voi olla paljon hankalampaa.. Miettikaamme siis keta poliitikkoja tuemme!

- nykyään KAIKILLA on ihmisarvonsa. Varhaiskuntoutus, päiväkoti-ja kouluasiat, asumisasiat menee koko ajan eteenpäin.!

kaikki mikä on riippuvainen julkisista varoista on riippuvainen julkisista varoista, ja niiden rahoitus on rajallista, kun kerran se riippuu verorahoista, ja verotulo riippuu kuntalaisten palkasta kerätyistä tuloista

pikkulapset saavat tukea, mutta vanhempien omat tulot vaikuttavat asiaan

ja se vaihtelee paikoittain

ja aika moni aikuis down asuu sisaren tai jonkin muun tuttavan luona.