KOSKA tää rasittava vaihe lapsen kanssa loppuu?!?

Mä tajuun että pieni lapsi kokeilee ja tekee, mutta että yhden päivän aikana tollaista, on vähän liikaa. Onkohan se ihan normaali?

Kyllä se aikanaan loppuu tai muuttaa muotoaan.. Uhmaikäinen tavallinen lapsi hän on.. jotkut viestit olivat aika ilkeitä, älä välitä! Jatkat vain johdonmukaisesti kieltämistä ja otat jäähypenkin käyttöön, jos ei jo ole.



Meillä nyt 1,5v tyttö ja vähän samanlaisia vinkeitä on havaittavissa. Kiellot eivät mene perille ja välillä on hermo kireällä äidillä.. Ja sitten kohta on taas rauhallinen, suloinen lapsi.

Sehän on äitiyden periaate. Sä kestät erilaisia kökkötilanteita, siihen asti kun se muuttaa pois kotoa. Sitten, kun luulet että jo helpotti, se alkaa kysellä että otatko meidän lapsen hoitoon :D

ja tosiaan, meidän 1,5v saa alakerran portin auki, missä on minunkin mielestä tiukka lukko. Yläkerran portti on vähän jäykempi, mutta varmasti pari vuotiaalla on jo voimaa nostaa se.



Annatko lapsen tehdä kanssasi ruokaa ym.. jos vatkaat kermaa, anna hänelle vähän kermaa, jota voi yrittää kierrevatkaimella vatkata ym.. Ota siis mukaan arjen askareihin ja pyydä lasta auttamaan esim kastelemaan kukkia. Luulen, että osa tihutöistä on vahinkoja.. jos lapsi on vilkkaampi tapaus, niin sattuuhan sitä tahtomattaankin kaikenlaista.

Kyllä nää av:n neuvot on todella hauskoja luettavaksi, toivottavasti toimivat.



Jos esikoisesi on jo 10v, tiedät, että lapsilla on erilaisia kehityskausia ja vanhemmatkin saavat toisinaan pienen pieniä hengähdystaukoja kehityksen latenssivaiheissa.



Mulla on ollut samanlaisia vintiöitä, muistaakseni helpotti siinä n.3v kohdalla.



Tiedätkö mikä auttoi pahimmassa kaaoksessa? Nauru. Joo, myönnän, että täydellisen sekasorron keskellä sisäisen Zen-buddhansa löytäminen oli toisinaan työlästä. Opittuani kiukuttelun ja raivoamisen sijaan nauramaan (siis suorastaan räkättämään vedet silmissä) lapsen kommelluuksille.



Toki joku nero av-mamma kääntää tän nyt niin, että lapsi kohelsi saadakseen äidin nauramaan. Vieläkin lapsen/ nuoren kanssa suurennellaan asioita valtaviin mittasuhteisiin puolin jos toisin läpällä. Hurtti huumori pelasti monta ankeaa päivää ja opetti lasta etsimään ikävistä asioita valoisia puolia.



Mieti, kuinka kekseliästä pikku-ukkoa saatkaan kasvattaa. Ei kuule naapurin nysvä Jani-Petteri ihan tota kaikkea keksisikään (yhden päivän aikana)! Ja sitä paitsi, tuollaiset pojat pärjäävät maailmassa loistavasti. Usko pois :)

Sai vuosi sitten ADHD-diagnoosin.

Jaksamisia sinne =)! Meillä on vilkas (mutta olen tavannut vilkkaampiakin) kolmivuotias poika (ja muille lukijoille kanssa tiedoksi, että on isovelikin viisvee olemassa). Meillä on alkanut nyt kolmivuotiaana käyttäytymään huomattavasti rauhallisemmin, ja nyt vasta alkanut mennä kunnolla kieltämiset perille. Meillä ainakin pienemmällä on ollut ihan hillitön itsehillinnän puute (toki, mitä ton ikäiseltä voi odottaakaan), joten kiellon jälkeen on aina seurannut huutoa/ kaarelle menoa yms. Sitkeys on palkittu, tai poika kasvanut =), eli nyt poika uskoo jo kieltosanoja, eikä kielletystä tekemisestä poisvieminen aiheuta enää hillittömiä kohtauksia, vaan poika uskoo, kuuntelee ja rupee muihin hommiin!



Meillä kun on ollut ongelmana tuo kieltojen hyväksyminen/ymmärtäminen/ymmärtämisen puute, niin omalla kokemuksellani toisin esiin omat havaintoni. Eli meillä kiellon lisäksi lyhyt selostus miksi näin ei tehdä ja sitten selostus mitä pitäisi / voisi tehdä. Äänensävyllä on myös huomattava merkitys. Joka asiasta ei kannata itse vetää hillittömiä hikareita, kaksivuotiaan maailma ei vastaa kolmi-nelikymppisten maailmaa.



Hillopurkin tyhjentäminen on varmasti ollut a)makoisaa hommaa b)hän on ollut taitava ja iso, kun on itse saanut jääkaapin oven auki ja purkin kannen auki ja vau mitä sisältöä! Meidän pitää vaan näissä tilanteissa torua ja siivota jäjet, joskin itsea vähän voisi helpottaa, kun muistaa, että ton ikäisen pojan standardit on vaan erilaiset kuin äiskän.



Yritä olla mahd.paljon pojan kanssa, puuhailkaa yhdessä, ulkoilkaa ja liikkukaa. Säännöllinen elämänrytmi (ruoka-, ulkoilu, leikki-, satu-, ja nukkumaanmenoajat) on a ja o, ei tarvia sitten hikoilla niittten kanssa, kun ne menee rutiinilla. Päikkärit ihan pakolliset, levottomuus kasvaa univajeen myötä + mammalle omaa aikaa tehdä niitä omia juttuja.



Jos tuntuu, että samoissa asioissa hakkaa päätään seinään, kannattaa miettiä, mitä tilanteessa tai ennen jopa tilanteen syntymistä voisi tehdä itse toisin, jotta lopputulos olisi enemmän aikuisia miellyttävä =).



Iloisuus, rakastaminen, yhdessä tekeminen, rutiineista kiinni pitäminen, kielloista kiinni pitäminen, riittävä lepo ja ulkoilu ja perheen yhteisenä agendana elämäntilanteen rauhoittaminen ja tietynlaisen hyvätuulisuuden ja harmonian kotiin luominen varmasti auttavat (jollei jo näin ole).



Ja viimeisenä, vaikkei suinkaan vähäisempänä: jokainen meistä tarvitsee hyväksyntää sellaisena, kuin on. Niin lapset, kuin äidit. On hyvä miettiä, miltä omat sanomiset ja tekemiset toisesta mahtavat tuntua ja miettiä sitä, onko välttämätöntä loukata toista sanoilla tai teoilla, johtavatko juuri nämä sanani / tekoni haluamaani lopputulokseen ja miten se vaikuttaa muihin.



Eli arvosta lastasi, vaikka hän hermoja kysyykin tässä vaiheessa, toivottavasti helpottaa pian!

Meillä oli ihan kaikki tavarat laitettu niin, ettei lapset saa niitä. Kaikki kaapinovet oli ilmastointiteipillä kiinni, kukkia ei ollut ollenkaan. Tuolit oli kaadettu, ettei niihin päässyt kiipeämään. Tsemppiä!!!

- esikoisen aikaan (hän ei juuri kielloista piitannut), kuopus sen sijaan tässä suhteessa helpompi eli uskoo paremmin jos kielletään - tosin tuon ikäisellä (2-v) ei vielä tuo ajattelu ole niin kehittynyttä että kielto pysyisi mielessä pitkään.

Mutta tsemppiä!

Laita vaan kaikki kielletty pois ulottuvilta niin vahtiminen on vähän helpompaa. (Ja tosiaan, jos on kovin rauhallista, niin vekara on tod. näk. jotain kiellettyä hartaasti tutkimassa :).

2-vuotiaat ovat luonnostaan uteliaita + tutkivat ihan kaikkea mihin käsiksi pääsevät.

Meidän esikoinen on vilkas ja ihan oli samanlainen tuossa iässä. En todellakaan käynyt vessassa itsekseni...



Nyt on menossa tokalle ja tuhoa syntyy edelleen, mutta vähän alkaa olla järkeä päässä.



Lohdutukseksi voin sanoa, että hän on myös erittäin älykäs, todettiin ennen aikojaan koulukypsäksi jne. Erittäin "aikaansaapa" vain ja ns. moniosaaja.



Olen itse edelleen vähän samanlainen utelias multitasking-sählä, joten varmaan se oma käytösmallikin vaikuttaa...



Ja on muuten tyttö.

Ja on 2v?

Ihan mielenkiinnosta: miksi olet sellaisen tavan opettanut? Tuossa iässä kun aivot tarvitsevat unta.

Eli jos ei nuku päiväunia niin nukkuu noin 12 tunnin yöunet - sinä aikana ehtii kyllä siivoamaan!

- meillä(kin) 2-v on lakannut nukkumasta päiväunia.

Ei ole tarvinnut opettaa, hän vaan ei enää nuku päivisin (ei vaikka olemme rataslenkillä, jossa nukahti normaalisti, ei kotona rauhassa, ei ei ei).

Joskus kyllä SAATTAA nukahtaa vielä päivälläkin jos ollaan autolla liikeellä. Auton hurina tuudittaa. Mutta ei aina silloinkaan.

EI ole tämmöistä tapaa opetettu, ei.

Hän vain lakkasi nukkumasta päiväunia...

2v:n unentarve on neuvolan lappusten mukaan vähintään 12 tuntia

näköjään meidän 2-v ei ole muistanut lukea tuota neuvolan lappusta :).

MILLOIN tämä loppuu, niin että mukula tajuaa kiellot ja myös muistaa ne, ja muutenkin ymmärtää olla tekemättä tuollaista typerää sotkua?!

...3-4-vuotiaat eivät enään niin päättömästi tutki kaikkea, eli silloin - toisaalta, meillä 5-v on alkanut saada uudenlaisia (fiksumpia) älyttömiä ideoita, joita lähtee joskus kyselemättä toteuttamaan :).

tuossa vaiheessa. Ainoa keino nukuttaa niille oli iskeä autoon ja ajaa 5 - 10 kilsan lenkki.



Ei ole hänkään muutenkaan oikein kunnioittanut neuvolan lappusia...



132

kuria ja rajat, tiukat kiellot, ton ikänen kyllä ymmärtää jo sanan EI. oma vikasi jos et ole ajoissa aloittanut kurin pitoa. mulla 3 poikaa ja kukaan ei ole koskaan mitään tollaista tehnyt!! meillä aloitettu kieltää jo alle 1v

Toiset uteliaampia ja aikaansaavempia kuin toiset.

Ihan "oppikirjojen mukaan" poikaa kiellän, eli laskeudun hänen tasolleen, katson silmiin ja sanon tiukalla äänensävyllä "EI SAA..."

ja vien pojan pois paikalta.

Saa kyllä huomiota, köllöttelee usein sylissä jne. Ulkoilee ihan normaalisti, jaksaa kyllä keskittyä leikkeihinkin mutta sitten touhuaa välillä juuri noita omia "kepposiaan". En usko että tekee tahallaan, jotenkin tuntuu vaan että häntä vaan sattuu kiinnostamaan kaikki, ja sitten "rapatessa roiskuu" tms. Väsyttää kyllä välillä tämä.

ap

Niin tuttua tuo sun alkuperänen kirjoituksesi. ainut ero on, että meillä kukat saa olla rauhassa. Ja hillopurkki on ollu meillä hunajapurkki :-D Meillä on 3v ja aika vasta on alottanu nuo puuhat. Kiellän kyllä aina ja just noin niiku sinäkin. Mulla on itellä tässä hoitolapsiakin, joten epäilen että voi olla osin mustasukkaisuuttakin, mutta osin myös uteliaisuutta. Kun yllätin esim hunajapurkin kanssa sohvalta, niin ihmettelee selvästi miksi äiti komentaa moisesta.. Hunajapurkista syönti on nyt viime aikoina siirtynytkin banaaneiden syöntiin, nähtävästi hyllyille kiipeilystä komentaminen on alkanut tehota :-D Olen muutenkin huomannut, että pojalle on tullut enempi "järkeä" päähän nyt kevään aikana eli ei esim ulkona karkaile ja muistaa rajat ja uskoo kun kiellän menemästä johonkin mihin isommilla sisaruksilla on jo lupa mennä. Jospa se tästä hiljalleen rauhottuu sisälläkin ;-) Niin ja mulla on käytössä aresti, joka ulkona tehoaa ainakin hyvin. Olen kerran istuttanut arestissa rattaissa ulkona, kun karkasi. Sen jälkeen olen vain muistuttanut arestista niin on ollut kunnolla. Jostain syystä tuo aresti ei tehoa niin hyvin sisällä?!

ensimmäisiä syyllistämisviestejä pidemmälle. Olen itse suurperheen äiti, jonka esikoisen alkutaivalta tuo kertomuksesi muistutti.

Meillä pahin aika oli kun esikoinen oli reilu parivuotias ja sai pikkusisaruksen. Imetin toista lastamme useimmiten seisaaltaan, koska oppikirjojen tai neuvolan ohjeet kiltisti vieressä kirjaa lukevasta esikoisesta eivät meillä toteutuneet. Poju juoksi paikasta toiseen ja ehti tehdä ihan samantapaisia asioita, kuin sinunkin lapsesi. Ei mitenkään helpottanut, että juuri kukaan läheisistä ei ollut törmännyt vastaavaan ikiliikkujaan. Kaikilla tuntui olevan rauhalliset ja ns. "kiltit" lapset.

Pahinta aikaa kesti puolisen vuotta, eniten vaikutti minusta se, että pojan puheenkehitys eteni ja ymmärrys kasvoi.

Liian kovat rangaistukset ei tuota hedelmää, mutta jämäkkyyttä (ei on ei, eikä siitä koskaan lipsuta) ja johdonmukaisuutta ikiliikkuja tarvitsee. Meillä apukeino imeväisen ja pikkutuholaisen kanssa elämiseen oli esikoisen todella säännöllinen rytmi. Eli kaikki asiat toistui ennakoitavasti samaan aikaan. Runsaasti ulkoilua ja fyysisiä virikkeitä ja sen myötä väsytystä, jonka seurauksena sain päiväunet jatkumaan lähelle kolmea ikävuotta. Terveellistä ruokaa sopivin väliajoin, rajoitetusti tv-ohjelmia jne.

Toimeliasta lasta on tarkoituksella ohjattu mukaan tekemään kaikenlaista, mm. otettu mukaan kotitöihin.

Käyttäisin aikaa myös selittämiseen, ala kiellon lisäksi selittää miksi ei mitäkin pidä tehdä. Vaikka lapsi ei vielä ymmärrä, ymmärrys tulee kasvamaan.

Meillä esikoinen on vaatinut monenkertaisesti työtä verrattuna muihin lapsiin, vaikka hänellä ei ole ADHD:ta tai muutakaan. Koulussa on menestynyt hyvin, mutta on yhä meneväinen, paljon harrastava ja enemmän tekevä kuin miettivä tai harkitseva, mistä tietysti on seurannut yhtä jos toistakin. Vähitellen kuitenkin entistä vähemmän.

suurperheen äiti joka kirjoitti. Siis lapsi tarvitsee niiden kieltojen lisäksi myös kehuja, ettei tule negatiivista kierrettä. Siis kierrettä, jossa sinä odotat, että lapsi tekee taas jotain tyhmää, ja lapsi tietää että odotat tyhmyyksiä ja alkaa yhä enemmän käyttäytyä odotuksiasi vastaavasti.

Se että lapsi saa itsestään kuvan mahdottomana, aina kiellettävänä ja ns. tuhmana ei vaikuta positiivisesti käytökseen, päinvastoin.

Siksi tarvitaan myös kehuja ja välittämistä. Eli kehutaan välillä ihan mitättömistäkin asioista (pari minuuttia istumista ruokapöydässä), kaikesta auttamisesta (osallistuminen kotitöihin), pidetään lähellä ja niin edelleen.

äitikö tänne taas ilmestyi?

Meillä ekä lapsi on tyttö, ja aivan samanlainen kuin poikasi;) Luulin että kaikki lapset on sellaisia koheltajia, mutta nyt meillä on myös poika ja toinen tyttö, mutta edelleen tämä esikoistyttö ehtii joka paikkaan eikä ole hetkeäkään paikallaan.

Ymmärrän hyvin, ettei kaikkia tavaroita voi viedä pois, ja on pakko tehdä muutakin kuin vahtia lasta. Ja meillä ei ainakaan onnistunut esim. lapsen kanssa tiskaaminen, imuroiminen jne. No nyt viisivuotiaana tyttö tekeekin sen ihan itse:) Eli kun ikää ja taitoja tulee lisää, voit yrittää ohjata lapsen energian johonkin "järkevään".