Kaipaan AV-raadin mielipidettä (miehen lomailu)

MAHDOLLISUUS HALUTESSASI mennä samassa määrin kuin mies, ei se, että sinua ei huvita/haluta ole mikään syy sille, ettei mies voisi mennä ja tehdä! Kauhistuttaa muutenkin tuo luvan kyseleminen tasavertaisena kumppanina!



Ymmärrän kumppanin närkästyksen toisen menemisistä, jos a) menossa ollaan koko ajan, eikä perheelle/kumppanille riitä aikaa ja energiaa tai b) parisuhteen toiselle osapuolelle ei anneta samaa mahdollisuutta omaan ja kavereiden kanssa vietettyyn aikaan. Teidän tapauksessa ei taida olla näin. Sinäkin saisit mennä vapaasti, ja muutamakaan muutaman päivän reissu vuodessa ei vielä syö perheen yhteistä aikaa kovin paljon.



Omista menoista voi toki keskustella ja kysyä toisen mielipidettä, samoin tulee huomioida toisen aikataulut menoja sopiessaan/suunnitellessaan, mutta silloin on parisuhteessa jotain omasta mielestäni tosi pielessä, jos aikuisen ihmisen täytyy "varovasti kysellä lupaa". Haluatko tosiaan olla miehesikin äiti ja lupien jakelija?



Ja joo, sinulla voi olla sitten vähän rankempaa muutama päivä esikoisen kanssa kahdestaan, kun mies on reissussa, mutta mene sinä vaikka seuraavana viikonloppuna itse johonkin. - Jos ei kaverireissu huvita, mene vaikka yksinäsi kylpylään nauttimaan ja rentoutumaan ja jätä kodin- ja lapsehoito miehelle. Kyllä minusta on vain ja ainoastaan hienoa, että perheessä on kaksi aikuista, jotta molemmat saavat välillä irtautua kodista ja sen velvollisuuksista.



Ymmärrät varmasti, että moni yh on vilkkaan lapsen kanssa jatkuvasti "vahtivuorossa", oli sitten terveenä tai huonovointisena, joten ei nyt ole mitenkään kohtuutonta olettaa, että sinä - raskaanakin - joskus jaksat muutaman päivän esikoisen kanssa, jotta mies voi mennä menojaan. Ja kuten sanottu, sinähän voit sitten tehdä ihan saman ja miehen tulee pärjätä yksin.

Sellaisella varauksella, että jos raskaudessais tulee jotakin sellaista, mikä estää sinua hoitamasta täysipainoisesti 1-vuotiasta, niin sitten voisi jättää jonkun reissun väliin.

Alan nyt kallistua siihen, että menköön prätkäreissulle ja 4 päiväksi veneelle. Berliinin klubireissun voi jättää väliin tai mennä sitten vaikka elokuussa, jos mun kunto sallii. Itse voin käydä sitten vaikka itsekseni risteilyllä kesäkuussa.



Se, ettei mua huvita mennä, ei ole puolustus sille, ettei mieskään saa mennä. Olen samaa mieltä. Toisaalta odotan tässä meidän yhteistä, yhdessä haluamaamme lasta. Kyllä toisessa tilanteessa varmasti huvittaisi.



Luvan aneluun. Jos meillä ei olisi lasta, niin toki saisi mennä. Ollaan kuitenkin tämä lapsiprojekti yhdessä päätetty (mies vielä ehkä enemmän halusi lapsia) ja mun mielestä tasavertaisessa parisuhteessakin voi kysyä toisen mielipidettä eikä vaan kipinät kantapäissä viipottaa omissa menoissa virkistäytymässä. En todellakaan ole mieheni äiti, mutten myöskään hänen automaattinen kodinsiivooja-lapsenhoitajansa.



Sitä paitsi mieheni tietää, että mua tympii tämä lapsenhoito ja kotonaolo. Haluaisin jo töihin. Rakastan lapsia, mutta en ole koskaan ihastunut näihin vauvoihin ja alle 2-vuotiaisiin, siis ei ole sellaista hoivaviettiä, että tää on nyt elämän parasta aikaa. Oma on tietty huippuyksilö.



Reissuja on noin 8 x vuodessa. Mulle jäi ehkä traumat viime kerrasta, kun olin alkuraskauden väsymys-oksetustilassa ja poika oli 2 päivää sairaana, huusi yöt ja itki päivät. Muuten on mennyt ihan hyvin.



Ymmärrän toki, että yh-äidit ovat koko ajan vastuussa. Toisaalta, mä en ole yh-äiti eikä sekään reilulta vertaukselta tunnu, että toinen voisi olla vapaamatkustajana, kun kerta yh-äideillä on niin rankkaa. Ja kyllä mä jaksan olla lapsen kanssa, kyse on vaan siitä, etten halua olla sen kanssa kahdestaan 5 päivää putkeen, sen takia juuri keskustellaan näistä asioista.



Sori vähän sekavaa, mutta kiitos siis mielipiteistä!

Meillä ollut samanlaisia tilanteita. Mies lähti viikoksi alpeille laskemaan kaverinsa kanssa. Minä olin raskaana, oksentelin ja hoidin samalla 1,5-vuotiasta. Muitakin vastaavia tilanteita muistan.



Silti: minusta yksi meidän parisuhteen hienoja piirteitä on se, että kun on mahdollisuus, saa toteuttaa haaveitaan ja toinen "uhrautuu" toisen puolesta.



Mies selvästi arvostaa näitä "uhrauksiani" ja nyt kun meillä ei ole enää imetettäviä vauvoja kotona, uhrautuu samalla tavalla minun puolestani. Hän voi esimerkiksi jättää suunnittelemansa hankinnan tekemättä, jos kerron että haaveilen etelänmatkasta ystävättäreni kanssa kahdestaan. Rahat matkaan järjestyvät ilman muuta ja mies hoitaa sillä aikaa kodin ja lapset.



Monista naisista on mukavaa "pesiä" kotona kun on pieniä lapsia. Miehistä ei aina niinkään. Se, että antaa toiselle vähän löysää, voi olla hyvä juttu suhteen tulevaisuuden kannalta.

Jos noin usein on noin pitkiä reissuja miesporukassa, niin en minäkään tykkäisi. Meillä on kaksi lasta ja jo isompia: 4 v. ja 7 v. He kaipaavat, kun isi on poissa ja käyttäytyvät silloin minulle hankalammin. Se on väsyttävää...



Miehelläni on yksi pidempi kalareissu vuodessa: 4-5 päivää sekä satunnaisia viikonloppuja tai iltoja muuten menoja. Vastavuoroisesti minulla on joitakin tyttöjeniltoja, mutta ei mitään noin pitkää poissaoloa.



Kyse on siitä, että jos nämä miehen matkat lyhentäisivät meidän perheen yhteistä kesälomaa (4 vk) tai yhteistä talvilomaa (1 vk), niin en suostuisi. Mutta mies saa nuo lomapäivät järjestymään muuten, niin minulle on se ihan ok.



Me matkustamme myös yhdessä: kaksi vuotta sitten olimme yhdessä New Yorkissa, olemme myös käyneet yhdessä mm. Pariisissa, Lontoossa ja Roomassa. Lisäksi teemme reissuja yhteisen kaveriporukan kanssa. Olemme onnekkaita, kun lastenhoito useimmiten järjestyy isovanhempien taholta, mutta siltikään emme jätä lapsia hoitoon kuin parin kuukauden välein.



Mielestäni miehelläsi alkaa olla aika raivata enemmän tilaa kalenteristaan perheelle ja lapsille. Isompi lapsenne alkaa olla siinä iässä, että hän alkaa nyt päästää äidin helmoista irti ja kurottautuu myös isää kohti. Isin kanssa vietetty aika alkaa kiinnostaa ihan eri tavalla lasta ja olla lapselle tosi tärkeää.

itse ymmärtää, että ei voi kolmea reissua tehdä...



Mä olisin yhden kannalla, mutta ei parisuhteessa toista päästetä tai olla päästämättä.

sun mies haluaa noin monta miesten reissua tehda vaikka teilla on 1-vee ja olet raskaana.. mulla on ehka sitten niin ihana mies etta sille ei tulis mieleenkaan. teetteko te yhdessa lomilla mitaan ???

voi kuule sanoisin että meet kaikkiin ja etit lisääki reissuja... kun ei tuo ees mee yksin mihkään... huoh...pidemmän päälle rasittavaa.

sä saisit olla rauhas,mieti sitä.tuskin se ny pillun peräs menis johkii.tai jos menis,nii so what.mua ei nykyää sekää enää kaivele ett pettääkö toinen.siinähä pettää.ei jaksa kiinnostaa..

Mä en ehkä tykkäis, kun en saisi itsekään noin pitkille reissuille ilman lihavaa riitaa lähteä.

Luvan aneluun. Jos meillä ei olisi lasta, niin toki saisi mennä. Ollaan kuitenkin tämä lapsiprojekti yhdessä päätetty (mies vielä ehkä enemmän halusi lapsia) ja mun mielestä tasavertaisessa parisuhteessakin voi kysyä toisen mielipidettä eikä vaan kipinät kantapäissä viipottaa omissa menoissa virkistäytymässä. En todellakaan ole mieheni äiti, mutten myöskään hänen automaattinen kodinsiivooja-lapsenhoitajansa.

Olisi outoa, jos parisuhteessa ei keskusteltaisi siitä, voiko toinen lähteä jonain tiettynä ajanjaksona muutamaksi päiväksi reissuun. Jos mieheni vain ilmoittaisi minulle lähtevänsä muutaman seuraavan kuukauden aikana kolme kertaa noin viikoksi reissuun kavereitten kanssa, ilman, että kysyy, josko se sopii minulle, onko minulla mahdollisia suunnitelmia tai menoja juuri noille ajanjaksoille ja jos on, onnistuuko niiden järjestäminen esimerkiksi lastenhoitoavun kanssa, vaatisin kyllä pientä perhepalaveria aiheesta. Mies saa mennä, mutta ajankohdista keskustellaan kyllä yhdessä.

mutta lomareissuista kyllä keskustellaan. Ei ole sattunut noin montaa peräkkäin, mutta en ole kyllä koskaan kieltänyt. Sellaisesta ei hyvää seuraa. Olen kyllä kertonut, että väsyttää ja joskus on mies jättänyt väliin jotain.

Silti: minusta yksi meidän parisuhteen hienoja piirteitä on se, että kun on mahdollisuus, saa toteuttaa haaveitaan ja toinen "uhrautuu" toisen puolesta. Mies selvästi arvostaa näitä "uhrauksiani" ja nyt kun meillä ei ole enää imetettäviä vauvoja kotona, uhrautuu samalla tavalla minun puolestani. Hän voi esimerkiksi jättää suunnittelemansa hankinnan tekemättä, jos kerron että haaveilen etelänmatkasta ystävättäreni kanssa kahdestaan. Rahat matkaan järjestyvät ilman muuta ja mies hoitaa sillä aikaa kodin ja lapset.

Tuo on se pointti. Miellyttäminen, luopuminen ja muu sellainen on ihan jees, jos vastaavaa saa takaisinpäinkin. Yksipuolisena se on täysin kohtuutonta.

Minullakn on ollut onni saada mies, jonka kanssa tuollainen toimii. Silloin esim. seksiäkin haluaa harrastaa joskus silloinkin, kun itseä ei niin nappaisi. Vink vink, miehet.

Että käytät saman ajan yksin matkailuun kesällä. Ja miehesi hoitaa silloin lastanne. Saattaa miehen mieli vähän muuttua ja oppii ymmärtämään asioita sinunkin kannaltasi. Paras olisi, jos voisitte tehdä jotain yhdessä koko perheenä tai kahdestaan miehen kanssa.

AP ei pidä kotona olemisesta eikä pikkulapsista ja kaipaa töihin, mutta silti venyttää omaa kotona olemistaan tekemällä toisen lapsen heti ensimmäisen perään???

Mä kyllä antaisin miehen lähteä, ensinnäkin siksi, että mielestäni ei ole mun asia jaella mitään kulkulupia aikuiselle ihmiselle, toiseksi sen takia, että vaikka on aika itsekästä mieheltä pyytää päästä noin monelle reissulle yksin, niin yhtä itsekästä olisi mielestäni minulta vaatia häntä jäämään seurakseni.



Jos sulla vielä on mahdollisuus lastenhoitoon ja mennä siskosi lukse, niin eihän toi niin pahalta kuulosta.

että kun on raskaana ja on pikkulapsi hoidettavana yhtä aikaa.. Tietysti on hankalia raskauksia ja vilkkaita lapsia, mutta se(kin) on elämää. Mutta noin normaalitilanteessa tuskin kukaan äiti on niin uusavuton, että ei pärjäisi viikkoa yksin.



Mutta tasa-arvo tässäkin asiassa, samanlainen meno-oikeus äidillekin..

Silloin "vauvakurjuus" minimoituu ja eläminen helpottuu varsin nopeasti. Minusta olisi silkkaa kidutusta pyöräytellä lapsia 3-4 vuoden välein, jolloni vauva-aika vaan jatkuu ja jatkuu...

Tosin ehtiihän noille lapsille tulla 1,5-2 v ikäeroksi ja se on ihan normaali. Vuosi olisi lyhyt.

Se mikä minua tässä eniten ihmetyttää on se, että AP ei pidä kotona olemisesta eikä pikkulapsista ja kaipaa töihin, mutta silti venyttää omaa kotona olemistaan tekemällä toisen lapsen heti ensimmäisen perään???

Eli en missään tapauksessa haluaisi olla 1-v. kanssa yksin viikkoa.

Mutta noin normaalitilanteessa tuskin kukaan äiti on niin uusavuton, että ei pärjäisi viikkoa yksin.

Mä kyllä antaisin miehen lähteä, ensinnäkin siksi, että mielestäni ei ole mun asia jaella mitään kulkulupia aikuiselle ihmiselle, toiseksi sen takia, että vaikka on aika itsekästä mieheltä pyytää päästä noin monelle reissulle yksin, niin yhtä itsekästä olisi mielestäni minulta vaatia häntä jäämään seurakseni. Jos sulla vielä on mahdollisuus lastenhoitoon ja mennä siskosi lukse, niin eihän toi niin pahalta kuulosta.

taas tätä nykypäivää, että jokaisen tätyy saada olla ja mennä niin kuin haluaa. Kaikilla pitää saada olla omaa aikaa ja vaikka perustetaan perhe, niin silti pitää saada jatkaa sitä omaa elämää niin kuin ennenkin.

Meillä sekä minä että mies ollaan onneksi samaa mieltä siitä, että nyt kun lapset ovat pieniä, eletään heidän ehdoilla niin pitkälti kuin vain mahdollista. Työn puolesta mies joutuu matkustamaan aika paljon ja siksikäänn ei vapaa-ajalla halua olla perheen luota poissa. Lomat käytetään lähes kokonaan perheen kanssa yhdessä oloon. Toki pieniä reissuja voimme tehdä yksin tai kaksin, mutta ne on korkeintaan 1-2 yötä poissa ja ehkä kerran tai pari vuodessa. Sitten aikanaan jää meille taas enemmän aikaa omiin ja kahden keskisiin menoihin.

Nuorin lapsemme on vasta kuukauden ikäinen ja tässä menee nyt vuoden päivät, että itse en reissaa minnekään ilman kuopusta. Hänelle se oikeus suodaan vauvana, ettei joudu äidistä erossa olemaan ekan elin vuoden aikana.

Oma reseptini oli se, että palasin töihin, kun lapsi oli 1 v 3 kk, enkä tehnyt enempää lapsia. Nyt olen saanut nauttia jo kuusi vuotta pikkulapsettomasta ajasta, eikä ole tarvinnut rajoittaa miehen menoja sen takia, että en halua olla pikkulapsen kanssa kotona yksin.

T. Se ihmettelijä

Silloin "vauvakurjuus" minimoituu ja eläminen helpottuu varsin nopeasti. Minusta olisi silkkaa kidutusta pyöräytellä lapsia 3-4 vuoden välein, jolloni vauva-aika vaan jatkuu ja jatkuu...

Tosin ehtiihän noille lapsille tulla 1,5-2 v ikäeroksi ja se on ihan normaali. Vuosi olisi lyhyt.

Se mikä minua tässä eniten ihmetyttää on se, että AP ei pidä kotona olemisesta eikä pikkulapsista ja kaipaa töihin, mutta silti venyttää omaa kotona olemistaan tekemällä toisen lapsen heti ensimmäisen perään???