Kaipaan AV-raadin mielipidettä (miehen lomailu)

millainen ap:n tilanne on. Jokainen perhe on erilainen ja jokainen raskaus on erilainen. Minäkin matkustelin ja opiskelin ja liikuin esikoisen raskausaikana vaikka millä mitalla, kuopuksen aikana olin umpiväsynyt ja stressaantunut fyysisesti (komplikaatioiden takia sairaalassakin) ja henkisesti. Lienee selvää, kumman raskauden aikana mies sai mennä miten mieli. :)



Vaikka olenkin sitä mieltä, että tasavertaisessa suhteessa kumpikin aikuinen päättää itse, eivät miehet välttämättä pysty näkemään päältä, kuinka väsynyt nainen on. Siksi kai ap:n mieskin kysyi! (fiksu mies)



Luulisin, että ap on kesällä väsyneempi kuin nyt, varsinkin jos on hellekesä, joten ehkä tuota heinäkuun reissua kannattaa lyhentää jos ei jättää kokonaan väliin?

Eli en missään tapauksessa haluaisi olla 1-v. kanssa yksin viikkoa.

Mutta noin normaalitilanteessa tuskin kukaan äiti on niin uusavuton, että ei pärjäisi viikkoa yksin.

Mä en ymmärrä kuinka nainen tai mies voi olla niinavuteon ettei pärjää oman lapsen kanssa ilman miestä/vaimoa.

Meillä ollut samanlaisia tilanteita. Mies lähti viikoksi alpeille laskemaan kaverinsa kanssa. Minä olin raskaana, oksentelin ja hoidin samalla 1,5-vuotiasta. Muitakin vastaavia tilanteita muistan.

Silti: minusta yksi meidän parisuhteen hienoja piirteitä on se, että kun on mahdollisuus, saa toteuttaa haaveitaan ja toinen "uhrautuu" toisen puolesta.

Mies selvästi arvostaa näitä "uhrauksiani" ja nyt kun meillä ei ole enää imetettäviä vauvoja kotona, uhrautuu samalla tavalla minun puolestani. Hän voi esimerkiksi jättää suunnittelemansa hankinnan tekemättä, jos kerron että haaveilen etelänmatkasta ystävättäreni kanssa kahdestaan. Rahat matkaan järjestyvät ilman muuta ja mies hoitaa sillä aikaa kodin ja lapset.

Monista naisista on mukavaa "pesiä" kotona kun on pieniä lapsia. Miehistä ei aina niinkään. Se, että antaa toiselle vähän löysää, voi olla hyvä juttu suhteen tulevaisuuden kannalta.

Kuulostaa hienolta! On tosi tärkeätä, että on omia kiinnostuksen juttuja, ja tuo että luovutaan toisen hyväksi puolin ja toisin.

omalle lomalle lähes viikoksi, jos kotona olisi 1v ja itse raskaana.



Meillä tosin mies on 2-3pv viikossa työmatkoilla ja poissa arjen pyörityksestä.



Minusta pikkulapsi aikana on molempien luovuttava jostain eikä elettävä niinkuin ennen lapsia.



Ehkä yhteen noista voisi mies osallistua meillä jos tekisi 8-16 työtä ja osallistuisi kotona kiitettävästi arjen pyöritykseen.

TOTTA! Mun aika ja mun elämä!Mä, mä, mä! Silloin kun ihmisellä on perhe ja pienet lapset tai raskaana oleva vaimo ja taapero kotona luulisi, että turhat kaveriporukan reissut jäisi minimiin! Luulisi, että sitä haluaisi rakkaan vaimonsa arkea helpottaa aina kun vain suinkin voi, vaikka olisi miten mukavaa kavereiden kanssa hillua pitkin ja poikin maita ja mantuja.Miehiä on monenlaisia...

entistä elämää kun ei saa takaisin eikä lapsitilausta voi peruuttaa.



Kannattaisi miettiä aika monta kertaa, asettaako minkä etusijalle elämässään. Lapset on pieniä todella lyhyen aikaa, jos edes sitä ei voi heidän kanssaan viettää niin onko oikeutettu olemaan isä tai äiti?

Onko miehillä joku palsta jossain, jossa ne kyselee voiko muijan antaa mennä shoppailemaan tai kavereiden kanssa reissuun? Vai eikö naiset käy missään?



Meillä mies meni työmenoja mun ollessani raskaana ja asia oli ok. Nykyään kumpikin menee sen minkä haluaa, eli mulla on enemmän kissanristiäisiä kuin miehellä, mutta myös mies käy kalareissuilla ym. Lapsien olemassaolo ei ole koskaan ollut ongelma, etteikö jompikumpi meistä voisi keskenään lasten kanssa pärjätä. Olisi aika hullua tehdä muksuja ja vahti asitten kellon ja kalenterin kanssa että kumpikin saa tasan saman verran omaa aikaa, tai käytettäisi lapsia tekosyynä etteikö toinen voisi jonnekin mennä. Ahdistavalta tuo kuulostaa.

lomia ja sen on lasten ollessa pieniä ottanut lapset mukaan ja lähtenyt niiden kanssa ulkomaille tai lappiin jos on tuntenut että tarvitsee hengähdyksen arjen ympyröistä. Ihan loistavasti tuo pärjää lasten kanssa ilman minua.

jos tuossa tai oikeastaan muussakaan elämäntilanteessa ehdottaa tuollaista määrää kaverireissuja lyhyelle ajalle. Ei taida perhe ja sinä ihan olla ykkösenä...

tosin nyt kunlapset pieniä niin voi harkita onko tarpeen mennä kaikkiin. Minusta tämä ei ole semmoinen, että päästätkö miehen menee-kysymys vaan millaisen miehen kanssa elät, jos tämä itse ei havahdu että voisi olla kotona yhtenä kesänä hiukan enemmän.

vai ap on ihan raskausviikolla 6 menossa ja ei jaksa huolehtia 1v lapsestaan yksin. Voi mitä kermaperseitä täällä pyörii ja muksuja vaan pukataan lisää..

Meillä on mies ollut kotona kuin tatti mun vierellä kun olen ollut raskaana. Ei olisi suurin surminkaan lähtenyt festarimatkoille tai motskarimatkoille. Pisti kaikki hurjemmat harrastuksensakin jäihin, kun lapset oli pieniä. Sanoi, että olen liian nuori jäämään leskeksi ja yksinhuoltajaksi, lapset liian pieniä.



Työpaikan iltamenoistakin soitteli ja varmisti että mulla ja sitten myöhemmin mulla ja pikkuisella on kaikki hyvin.



Joskus ehdottelin, että menis vaikka kalastamaan tms. kavereiden kanssa. Hän sanoi, että tää on meidän yhteinen projekti ja yhdessä me se hoidetaan ja kalastamaan ehtii sit eläkkeellä ja tietysti lasten ja perheen kanssa.



Mutta mun mies onkin aika erityinen. Siksi se on mun mies.

vai ap on ihan raskausviikolla 6 menossa ja ei jaksa huolehtia 1v lapsestaan yksin. Voi mitä kermaperseitä täällä pyörii ja muksuja vaan pukataan lisää..

vaikka aika paljonhan tuo on.



Meillä 6kk ikäinen vauva, miehen isommat lapset ovat meillä aina miehen lomilla (myös isyyslomalla). Silloin "työnjako" menee niin että minä hoidan vauvan ja mies touhuaa aktiivisesti isojen lasten kanssa. Välillä mies menee isojen lasten kanssa keskenään johonkin pariksi yöksi, koska vauvaa ei voi ottaa vielä joka paikkaan. Kotityöt hoidamme yhdessä. Lisäksi miehellä on työreissuja, 1-3 viikon mittaisia noin kerran 1½ kuukaudessa. Kesällä mies on menossa kavereitten kanssa viikoksi moottoripyöräreissulle, kahtena viikonloppuna mökkeilemään ja syksyllä viikoksi vaeltamaan.

Meillä on mies ollut kotona kuin tatti mun vierellä kun olen ollut raskaana. Ei olisi suurin surminkaan lähtenyt festarimatkoille tai motskarimatkoille. Pisti kaikki hurjemmat harrastuksensakin jäihin, kun lapset oli pieniä. Sanoi, että olen liian nuori jäämään leskeksi ja yksinhuoltajaksi, lapset liian pieniä.

Työpaikan iltamenoistakin soitteli ja varmisti että mulla ja sitten myöhemmin mulla ja pikkuisella on kaikki hyvin.

Joskus ehdottelin, että menis vaikka kalastamaan tms. kavereiden kanssa. Hän sanoi, että tää on meidän yhteinen projekti ja yhdessä me se hoidetaan ja kalastamaan ehtii sit eläkkeellä ja tietysti lasten ja perheen kanssa.

Mutta mun mies onkin aika erityinen. Siksi se on mun mies.

meidän yhteisen projektin ulkopuolelle montakin kertaa raskausaikana ja kävin mm. ulkomailla ja kavereiden kanssa illanvietoissa jne.

mutta omani ajattelin kuitenkin vielä tuoda julki. Minä kyllä "päästäisin" mieheni tuollaisille reissuille, joskin hän kyllä saisi siitä kuulla, ja aivan varmasti. Käytännössä meillä tilanne on se, että siinä missä mies voi hyvin ottaa ja häipyä viikoksi kavereiden kanssa kalastamaan, minä en voi lähteä viikoksi mökille tai ylipäänsä mihinkään, ja jättää muuta perhettä kotiin.



Meidän nuorimmaisemme on 1-vuotias, vilkas poika kuin mikä, kuten on 4-vuotias isosiskonsakin. Kyllä minusta on väsyttävää olla näiden lasten kanssa kotona, vaikken edes ole raskaana, saati sitten jos olisin raskaana. Ei ole kyse siitä, ettenkö pärjäisi sitä viikkoa ilman miestäni, pärjäisin kyllä, mutta minulla ei ole mitään motivaatiota eikä intoa pärjätä yksin tietäen, että siellä se isäntä vetelee rauhassa siimoja veneen perässä nauttien hiljaisuudesta ja kauniista luonnosta, kun minä täällä kuuntelen lasten kilpahuutoa ja tuijottelen makaronilla ja tomaattikastikkeella koristeltua keittiötä. Suoraan sanottuna vituttaisi ja hyvin ankarasti. Mieheni varmasti vakuuttaisi pärjäävänsä, jos suunnittelisin viikoksi ilman perhettä lähtöä jonnekin, mutta kun käytännössä jo 1,5 tunnin joogaharjoituksen aikana (jossa käyn kerran viikossa) on tullut seitsemän puhelinsoittoa kotoa, täytyy sanoa, että ihan täyttä luottoa siihen pärjäämiseen ei ole. Ja olenhan minä kyllä myös niin paska ja ikävä ihminen, että jos ja kun mun elämäni on helvetin kurjaa ja ikävää enkä voi tehdä mitään kivaa YKSIN, ei minusta ole reilua, että mieheni sitten saa, joten kyllä minä siitä marisen ja narisen kuin pahasti öljyämistä kaipaava tallin ovi.



No, jos mies haluaisi lähteä reissulle, lähtisi varmasti huolimatta mun marinoista ja narinoista. Sen aikaa minä miettisin kotona, että miksei mies halua olla kotona lomallaan, ja onnistuisin päättelemään ja vakuuttelemaan itseni täysin siitä, että mies ei rakasta minua ja lapsia, ja koska kerran pärjään viikon yksin, pärjään ihan hyvin lopullisesti ilmankin. Meillä saattaisi tuollainen epätasa-arvoinen meneminen ihan oikeasti johtaa siihen, että lähtisi eropaperit ja miehen tullessa reissultaan kotia avain ei sopisi enää ulko-oveen. Ei minusta voi mitenkään päin olla liikaa vaadittu, että mies rajoittaa menemisiään minun ja pienten lastensa takia. Tiedän, että useimmat av-mammat lynkkaavat minut tämän mielipiteen vuoksi, suurimman osan mielestähän miehen pitää antaa hypätä vieraissakin jos sitä huvittaa ja aina vaan täytyy antaa anteeksi uudestaan ja uudestaan, mutta tätä mieltä minä olen. Jos minä saan ja pääsen, saa ja pääsee mieskin, mutta jos minä en, ei mieskään. Niin kauan kuin tämä talouden soppakauha on mun kädessäni, minä sanelen säännöt.

Meillä on mies ollut kotona kuin tatti mun vierellä kun olen ollut raskaana. Ei olisi suurin surminkaan lähtenyt festarimatkoille tai motskarimatkoille. Pisti kaikki hurjemmat harrastuksensakin jäihin, kun lapset oli pieniä. Sanoi, että olen liian nuori jäämään leskeksi ja yksinhuoltajaksi, lapset liian pieniä. Työpaikan iltamenoistakin soitteli ja varmisti että mulla ja sitten myöhemmin mulla ja pikkuisella on kaikki hyvin. Joskus ehdottelin, että menis vaikka kalastamaan tms. kavereiden kanssa. Hän sanoi, että tää on meidän yhteinen projekti ja yhdessä me se hoidetaan ja kalastamaan ehtii sit eläkkeellä ja tietysti lasten ja perheen kanssa. Mutta mun mies onkin aika erityinen. Siksi se on mun mies.

meidän yhteisen projektin ulkopuolelle montakin kertaa raskausaikana ja kävin mm. ulkomailla ja kavereiden kanssa illanvietoissa jne.

Mutta musta oli kyllä ihan kiva, kun mies oli sitä mieltä että vauvaprojekti oli se tärkein asia meidän elämässä. Mulla oli siitä hyvä mieli. Oon myös nähnyt kavereita, joiden mies ei ole tuon taivaallista välittänyt koko asiasta. Yhden kaverin mies oli niin kännissä synnytyksen käynnistyessä, että mun kaverin piti ajaa sairaallaan ja sit se mies nukku päätään selväksi odotushuoneessa. Ei kuulosta sekään hyvältä.

mutta omani ajattelin kuitenkin vielä tuoda julki. Minä kyllä "päästäisin" mieheni tuollaisille reissuille, joskin hän kyllä saisi siitä kuulla, ja aivan varmasti. Käytännössä meillä tilanne on se, että siinä missä mies voi hyvin ottaa ja häipyä viikoksi kavereiden kanssa kalastamaan, minä en voi lähteä viikoksi mökille tai ylipäänsä mihinkään, ja jättää muuta perhettä kotiin.

Meidän nuorimmaisemme on 1-vuotias, vilkas poika kuin mikä, kuten on 4-vuotias isosiskonsakin. Kyllä minusta on väsyttävää olla näiden lasten kanssa kotona, vaikken edes ole raskaana, saati sitten jos olisin raskaana. Ei ole kyse siitä, ettenkö pärjäisi sitä viikkoa ilman miestäni, pärjäisin kyllä, mutta minulla ei ole mitään motivaatiota eikä intoa pärjätä yksin tietäen, että siellä se isäntä vetelee rauhassa siimoja veneen perässä nauttien hiljaisuudesta ja kauniista luonnosta, kun minä täällä kuuntelen lasten kilpahuutoa ja tuijottelen makaronilla ja tomaattikastikkeella koristeltua keittiötä. Suoraan sanottuna vituttaisi ja hyvin ankarasti. Mieheni varmasti vakuuttaisi pärjäävänsä, jos suunnittelisin viikoksi ilman perhettä lähtöä jonnekin, mutta kun käytännössä jo 1,5 tunnin joogaharjoituksen aikana (jossa käyn kerran viikossa) on tullut seitsemän puhelinsoittoa kotoa, täytyy sanoa, että ihan täyttä luottoa siihen pärjäämiseen ei ole. Ja olenhan minä kyllä myös niin paska ja ikävä ihminen, että jos ja kun mun elämäni on helvetin kurjaa ja ikävää enkä voi tehdä mitään kivaa YKSIN, ei minusta ole reilua, että mieheni sitten saa, joten kyllä minä siitä marisen ja narisen kuin pahasti öljyämistä kaipaava tallin ovi.

No, jos mies haluaisi lähteä reissulle, lähtisi varmasti huolimatta mun marinoista ja narinoista. Sen aikaa minä miettisin kotona, että miksei mies halua olla kotona lomallaan, ja onnistuisin päättelemään ja vakuuttelemaan itseni täysin siitä, että mies ei rakasta minua ja lapsia, ja koska kerran pärjään viikon yksin, pärjään ihan hyvin lopullisesti ilmankin. Meillä saattaisi tuollainen epätasa-arvoinen meneminen ihan oikeasti johtaa siihen, että lähtisi eropaperit ja miehen tullessa reissultaan kotia avain ei sopisi enää ulko-oveen. Ei minusta voi mitenkään päin olla liikaa vaadittu, että mies rajoittaa menemisiään minun ja pienten lastensa takia. Tiedän, että useimmat av-mammat lynkkaavat minut tämän mielipiteen vuoksi, suurimman osan mielestähän miehen pitää antaa hypätä vieraissakin jos sitä huvittaa ja aina vaan täytyy antaa anteeksi uudestaan ja uudestaan, mutta tätä mieltä minä olen. Jos minä saan ja pääsen, saa ja pääsee mieskin, mutta jos minä en, ei mieskään. Niin kauan kuin tämä talouden soppakauha on mun kädessäni, minä sanelen säännöt.

ukon kanssa?

Niin kauan kuin tämä talouden soppakauha on mun kädessäni, minä sanelen säännöt.

teillä tuskin harrastetaan seksiä kovin usein, koska useimmat miehet eivät kiihotu omista äideistään.

olemaan oman jälkikasvunsa kanssa ilman että vaimo häärää koko ajan vieressä? Ikäänkuin teillä olisi monta pientä ja yksi isompi lapsi, johon ei voi luottaa ja joka ei osaa itse mitään.