En tykkää MUIDEN lapsista

Ei niin, etten pitäisi muiden lapsista, en vain osaa olla heidän kanssaan. En tiedä miten lapsille kuuluu puhua, on vaikea hahmottaa millä "tasolla" minkäkin ikäinen on henkisesti.



Oli muuten vaikeeta tutustua sitten ihan kylmiltään miehen silloin pk-ikäisiin lapsiin. En osannut yhtään olla. Kyllä se siitä sitten alkoi luistaa, nyt on jo omakin vauva. Silti edelleen ainoa lapsi ketä oikeasti pidän ihanana on tuo oma vauva.

suurin osa lapsista ja aikuisista on täysiä idiootteja. Kasvatusvastuusta esim luistetaan täysin tässä minä, minä yhteiskunnassa.

vaan lapsen syntymän jälkeen jotenkin venyy käsittämään sen lapsen, koska alitajuisesti sitä ajattelee, että lapsi on äidin jatke. Siksi siitä omasta lapsesta tykkää. Tällainen ihminen ei tosiaan kiinnostu muiden lapsista, koska se katse on tiiviisti siellä omassa navassa ja lapsen navassa, eikä sieltä kohoa todennäköisesti koko loppuelämän aikana näkemään mitään muuta. Tällaiset äidit kyllä erottaa kaukaa; muiden lasten kanssa toimiminen on teennäistä ja väkinäistä. Kieltämättä se antaa ihmisestä vähän kylmän kuvan, vaikka kuinka höösäisi oman lapsen ympärillä.

ne ei tykkää sun lapsista.

on ihmisenä keskenkasvuinen, kun omat lapset ovat niitä enkeleitä, hyvinkasvatettuja ja oikein käyttäytyviä, mutta muut lapset ovat ärsyttäviä kakaroita, joiden läsnäoloa on vaikea sietää.



Huh huh. Sellaiseta se henkinen joustamattomuus, itsekkyys ja omannapaan tuijottaminen saa aikaan.



Meilläkin on samassa pihapiirissä yksi perhe, jotka aina huutavat ja kiroilevat kaikille pihapiirin lapsille rumasti, mutta omat lapset ovat kuin herranenkeleitä heidän mielestään...



Tietäähän tässä miten heidän käy: teineinä lapset vievät vanhempia kuin pässiänarussa ja kaikki vika on aina muissa lapsissa.

minäkään en tykkää ollenkaan mummoista ja papoista koska ne haisee pissalle ja etuilevat jonoissa.Ainoan poikkeuksen tästä tekee vielä elossa oleva mummoni joka on paras mummu maailmassa. Ollaan siis hyvin samanhenkisiä ihmisiä!

ja tunneköyhä että ei tykkää ollenkaan kokonaisesta väestöryhmästä (lapset)?

Oma tytär on maailman ihanin

ja tunneköyhä että ei tykkää ollenkaan kokonaisesta väestöryhmästä (lapset)?

Aikuisella harvemmin on lapsen kanssa mitään yhteistä. Mulla ainakin lasten kanssa toimiminen on aina vähän väkinäistä, en osaa puhua lapsille luonnollisesti ja leikittäminen tuntuu typerältä. Omalle lapselle (vauva vielä) olen vasta oppinut puhumaan niin kuin lapsille puhutaan. En pidä itseäni ahdasmielisenä. En tosin myöskään sanoisi, etten pidä lapsista. En vain osaa olla heidän kanssaan ja siten kanssakäyminen on hieman epämiellyttävää.

ne ei tykkää sun lapsista.

En ole ap, mutta ei mulle ole mikään ongelma käsittää, että jotkut eivät pidä lapsestani. Joitakin varmasti ärsyttää vauvani itku, minä isojen vaunujeni kanssa jne. Mitä sitten? Ei se ole keneltäkään pois, että ihan kaikki tässä maailmassa eivät pidä lapsestani.

Av:lla taitaa olla valloillaan joku kummallinen ajatusmaailma, että kaikista lapsista täytyy pitää tai on epäkelpo äiti. Harva pitää kaikista aikuisistakaan.

Olen raskaana ja olen pohtinut juuri tätä asiaa ja tämä otsikko loisti av:n etusivulla :) Koskaan en ole lapsista pitänyt ehkä siksikin kun en OSAA olla heidän kanssaan, kun en ole ikinä hoitanut lapsia eikä suvussa ole meidän jälkeen oikein ollut läheisiä kakruja.



Aluksi kun tulin yllärinä raskaaksi, mietin että miten opin rakastamaan omaa lastani, mutta pikkuhiljaa sitä jo on alkanut rakastamaan ja kuten tämäkin ketju osoittaa, kyllä sitä omaa rakastaa =) Toki näen välillä lapsia joista ajattelen että jopa ihan söpö ;) Enkä kuitenkaan kuvittele että omani kiinnostavat sen kummemmin muita, siksi en aio laittaa faceenkaan jatkuvasti "meillä nyt opetellaan sitä ja tätä ja nukutaan niin ja näin" (ärsyttää muuten tuo MEILLÄ-muoto :D).



Ja toki ne kurittomat kakarat ärsyttää eniten, omaahan kasvatetaan sitte kovalla kurilla ;). Eihän sitä tosiaan kaikista aikuisistakaan pidä. Nyt vaan pitää sietää muidenkin lapsia kun tulee äidiksi..Minkä ikäinen sä ap olet? Mä 26v.

Ei siinä muuta. Ei kenestäkään tarvitse pitää, mutta uskoisin että on hirveän vaikea elää, jos ei pidä kenestäkään muusta lapsesta.

Toivon että muut kohtelevat sinun lastasi kuten sinä muita.



Ehkä siinä sitten vähän alkaa mamma ajatella, kun omaa lasta kohdellaan kuin ilmaa.



Miten voi olla niin vaikea olla ihminen ihmiselle?



En voi tajuta enkä pitää kovin älykkäinä näitä vatipäitä, jotka eivät kykene näkemään kuin oman lapsensa.



PS. Totta kai se oma lapsi/lapset on omalle äidille aina ihanimmat. Vaan mitä se on siltä omalta pois, jos toisiakin vähän ihastelee?

Mä tykkään kyllä, voisi sanoa että kaikista lapsista ja teineistäkin, muistakin kuin omistani. Varsinkin

lasteni kavereista ja ystävieni ja sukulaisteni lapsista, mutta tykkään ihan vieraistakin lapsista.



Rakastan kaikkia eläimiäkin, jopa sellaisiakin mitä yleensä vihataan. Puluja, rottia, käärmeitä, ehkä mä olen vaan tykkäävää sorttia :)

Ja järjestään nää lapsivihaajat odottaa, että heidän lapsiaan kohdellaan vähintäänkin kuninkaallisina, muiden penikoista viis. Ja nää myöskin pitkästyttävää muut kuoliaaksi raportoimalla näiden ihmeiden jokaisen kuolapisaran tai ja nokkelat sutkautukset. Ja yleensä näiden prinssien/prinsessojen vanhemmat on myös itse aivan erinomaista. Paljon muita parempia, näkeehän sen jälkikasvustakin, perinteet täydelliset geenit.

hymyilyttämään, kun mietin että ollaankohan me törmätty samoihin äiteihin. ;) Tällaisia juuri ovat ne minunkin tuntemani äidit, jotka eivät pidä muiden lapsista, mutta puhuvat jatkuvalla syötöllä omasta lapsestaan. Rasittavia.

Ei siinä muuta. Ei kenestäkään tarvitse pitää, mutta uskoisin että on hirveän vaikea elää, jos ei pidä kenestäkään muusta lapsesta.

Minä en pidä muiden lapsista. En kyllä koe inhoakaan, paitsi joskus. Lapsi on ihminen siinä missä aikuinenkin, enkä ymmärrä miten kukaan voi pitää varauksetta kokonaisesta väestöryhmästä. Elämäni ei silti ole mitenkään vaikeaa: näen joka päivä muiden lapsia, puhun heille ja autankin heitä, ratkon riitoja, olen oikeudenmukainen ja jos oma lapseni tekee jotain väärin, on omani pyydettävä anteeksi, totta kai. Mutta silti. en pidä muiden lapsista, vain harva on poikkeus.

Niin, ei se vaikeaa ole. En vain halua hoitaa kenenkään muun lasta ja on joskus vaikea suhtautua siihen, että toisten lapset on kasvatettu toisin kuin omani ovat. Ja tiedostan oikein hyvin, ettei omat lapseni ole muiden silmissä sen kummoisempia, lapsia muiden joukossa jos sitäkään ja se on ok. Minä pidän huolen ja rakastan omiani ja muut sitten pitää huolen omistaan.

Miksi tämä on joillekin niin kamalan vaikeaa tajuta? Ei se ole mikään loukkaus, jos en näytä sitä että sinun lapsesi on minusta rasittava vinkuja ja vielä ruma kaiken lisäksi. Niin se vain on. Suurin osa ihmisistä on rumia, lapset eivät ole poikkeus.

se on jo todella paljon näinä perhesurmien ym luvattuna aikana.

Mitäköhän oma mies ajattelisi, jos aina jossain nähdessäni miehen (tutun tai vieraan), olisin aivan onnesta sekaisin, silittelisin tukkaa ja lihaksia ja lässyttäisin "voikun sinä olet niin ihana ja lutuinen, hassu ja huumorintajuinen, voi hellanlettas sentään..". Vaikka en käyttäydy noin, en silti voi sanoa etten pidä miehistä. Oma vain on rakkain, muutkin voivat olla mukavia ja miellyttäviä, joistakin en pidä lainkaan ja suurinta osaa en tunne joten heistä en ole muodostanut mitään mielipidettä, kaikkia kohtaan kuitenkin olen kohtelias ja ystävällinen. Näin myös kaikkien muidenkin ihmisten kohdalla, ja ihmisiähän ne lapsetkin ovat?

Minä en pidä toisten lapsista myöskään. Tunnen heitä kohtaan jopa inhoa. Joudun aina lähtemään pois kotoa kun tulee vierailulle joku narisija.