Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vaimoni ikävä temppu

Vierailija
17.08.2012 |

Olen ollut naimisissa 12-vuotta ja ihan hyvin menee edelleen. Seksistä olen nauttinut kovasti, vaimoni on ollut minua vähemmän innostunut, mutta sanoo nauttivansa kanssani.

Pari viikkoa sitten keskustelumme jostain syystä etsiytyi exiin ja aarghh vaimoni kertoi ainoasta pitkästä ja 3 vuotta kestäneestä suhteestaan ennen minua jotain mitä en olisi halunnut kuulla. Olen kyllä ko miehestä kuullut toki kaikenlaista ennenkin, mutta nyt vaimoni kertoi ihan pokkana, että tuolla miehellä oli aivan valtava penis. Ensin luulin, että kuulin väärin, mutta kysyin sitten kuitenkin tietysti miten iso ja kuulemma jotain 23 cm ja todella paksu.

Eniten minua ihmetyttää se, että vaimoni kertoi tuosta aivan pokkana ja vilpittömän oloisesti ihankuin asialla ei olisi mitään merkitystä minulle. Kuulosti ihan samalta kuin hän olisi kertonut että miehellä oli valkoinen kuplavolkkari.

Eihän tuo miehelle voi hyvältä tuntua ja en ymmärrä eikö vaimoni sitä ymmärrä. Nyt olen sitten asiaa itsekseni pähkäillyt ja kai sitä pitäisi olla itsetuntoa mutta silti mielikuvitus tuo ikäviä kuvia mieleen siitä miten vaimoni on... Sitä ja tätä.

Itse olen ihan normaalikokoinen siis keskimittainen ja kaikki keskimittaiset sitä varmaan vähän kokee ole ansa turhan pieniä. Itse muistan vieläkin alkuajoilta kun vaimoni kerran sanoi , että kyllä minä olen varmaan aika iso. Nyt tiedän ettei taatusti sitä tarkoittanut.

Perkele kun ottaa päähän tämä. Yritän olla vaimolle tästä sanomatta koska tekisin itseni ihan naurunalaiseksi mutta kyllä ottaa päähän.

Kommentit (173)

Vierailija
121/173 |
27.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut koko ällistyttävää ketjua lukea, mutta Ap:lle ja muillekin miehille on sanottava, että ei sillä koolla ole väliä siinä mielessä kuin luulette ja pieni on usein jopa parempi! Tämän sanon n. 40 miehen kokemuksella. Isoimman "halon" kanssa oli se ongelma ettei se jaksanut pysyä kovana. Ja kyseessä oli ihan nuori mies. Muutenkin se iso tuntui epämukavalta, hiersi ja itseasiassa vei sen herkän tunnon jota orgasmiin tarvitaan. En tainnut ikinä edes laueta sen tyypin kanssa.

No, ihanin kalu oli varmasti keskiarvoa pienempi, hieman ylöspäin käyrä ja sai tosi herkästi orgasmin aikaan. Tulin joka kerta, ja oli ainoa mies, jonka kanssa myös ejakuloin. Sittemmin ollut isompiakin, mutta ei yhtä "koskettavia".

Niin, pienellä peniksellä saa kosketeltua tosi ihanasti niitä herkkiä paikkoja. Ei se g-piste missään kohdussa ole. Itse en ole tiukka, vaan käsittääkseni melkoisen väljä, silti en tarvitse mitään halkoa nauttiakseni. Minun kokemukseni mukaan koko ei mitenkään korreloi nautinnon kanssa. Miehet on itse imeneet pornoleffoista tuollaiset ihme kriteerit itselleen. Ja joistain naisista on hauska käyttää tuota koko-korttia aseenaan.

Ilmeisesti ap:n vaimo mainitsi exän koosta kuitenkin vain siksi, että se oli hänelle täysin merkityksetön pikku juttu. Tuo että ap:n vaimo siitä noin kevyesti puhui, on vain merkki siitä ettei seksi sen eksän kanssa ollut erityisen nautinnollista. Joten rauhoitu ap, olet itse kääntänyt koko jutun päälaelleen. Ja se kertoo sinun ajatusmaailmasi vääristymästä, eikä mistään muusta.

En ole ketjun aloittaja, vaan hypännyt mukaan myöhemmässä vaiheessa. Kun tämä karmea totuus vaimon exästä minulle vahingossa paljastui.

Aattelepa jos nykyisellesi selviäsi, että olet squirtannut jonkun exäsi kanssa. Mutta et hänen kanssaan... Älä vaan helvetissä mene edes vahingossa möläyttämään, jos sattuu vaikka joskus kysymään asiasta !!!! Mutta miksi olet vaihtanut huonompaan? En minäkään nykyistä hyvää autoani aio ladaan vaihtaa ! Tai ruveta syömään purkkiruokaa, kun on tottunut vaimon loihtimiin herkkuaterioihin !! :D:D:D

En tiedä miten asiaan suhtautuisin, jos oma vaimoni olisi möläyttänyt exänsä hirmumelasta. Se on ehkä parempi, ettei hän ole siitä koskaan itse  maininnut, ennenkuin se minulle muuta kautta paljastui. Sitten lopulta tenttaamisen jälkeen tunnusti, että iso oli. Mutta toisaalta, pahalta se tuntuu sekin, että selvisi muuta kautta. Eli molempi pahempi. Ehkä se vain nyt pitäisi itselleen tunnustaa, että tämä saattaa olla se klassinen "nainen ottaa puolisokseen hyvän miehen, ei hyvää panijaa"-tapaus. Sanomisiaan kun vähän miettii. Onhan se niin monessa muussakin asiassa, että kaikkea hyvää harvoin saa samassa paketissa. Helpommin sanottu kuin tehty, kuva vaimosta huutamassa monsterimunan alla kun piirtyy verkkokalvoille ihan tahtomattani. Näyttäisi vielä olevan HD kuva.

Minulla ei ole nykyistä, vain exiä, joten pystyn objektiivisesti muistelemaan ja vertailemaan heitä. Se, että ejakuloin ja että pidän näin jälkikäteen ajateltuna sen miehen penistä fyysisen nautinnon kannalta näppärimpänä vehkeenä, ei tarkoita upeinta seksiä.

Miehille tuollaiset konkreettiset, mitattavissa olevat jutut kuten ejakulaatio ja pieni pimppi ilmeisesti tarkoittavat automaattisesti parasta seksiä? Naisilla se on kokonaisvaltaisempi kokemus, joka määrittää seksin ihanuuden. Itselleni esimerkiksi miehen itsevarmuus tai vaikka tuhmat jutut on paljon kiihottavampi juttu kuin iso elin. Ja tietysti se RAKKAUS ja LUOTTAMUS, ilman niitä on vaikea antautua nautinnoille.

Mitä noihin omiin kokemuksiin tulee, niin kyllä edellinen ex oli tähän asti paras seksikokemus, siinä oli kaikki kohdallaan, myös se psykologinen puoli ja rakkaus. Myös oma seksuaalisuus ja rakastamisen taito kehittyy ja avautuu ja siksikin se uusin suhde on usein seksinkin suhteen paras.

Oma itsetuntoni on sen verran korkealla, että vaikka tiedän olevani väljä sieltä, enkä muutenkaan ole timmein ja kaunein, uskon olevani aina sen hetkisen kumppanin paras seksikokemus. Kuinkahan kiihottavaa kenestäkään miehestä olisi, jos itkisin että "sun exä oli varmasti tiukempi ja kauniimpi."

Siinä olen täysin samaa mieltä, että existä ei puhuta nykyisen kanssa, itse kunnioitan kumppaneitani myös niin etten edes ajatuksen tasolla muistele ja vertaile exiä silloin kun suhteessa olen. Kun ollaan yhdessä, ollaan täysillä eikä tuoda sänkyyn edes mielikuvissa niitä exiä. Ei ole reilua kiusata myöskään vaimoa hänen menneisyydellään, tuskin hän itse haluaa sitä muistella. Älä siis sinäkään tuo niitä menneitä sänkyynne pilaamaan suhdettanne, vaan keskity nykyhetkeen. Olet varmasti parasta vaimollesi.

Kiitos, lohduttavia sanoja. Tavallaan.

Ensimmäinen lause paljastaa eron sukupuolten ajatuksenkulussa. Nainen muistelee ja vertailee eksiään/nykyistä. Mies ei sitä tee. Minä en edes ajattele eksiäni, itseasiassa ne eivät koskaan edes juolahda mieleen. Paitsi nyt tätä kirjoittaessa. Mitä sitä vanhoja virheitä muistelemalla viitsisi päiväänsä pilata !! Jos sattuu niin, että kaupungilla tulee joku vanha hoito vastaan, niin mieluummin vaihdan tien puolta. Ei tulisi mieleenkään että ryhtyisin juttusille !!! Ei tule mieleen, että edes äijäporukassa olisi koskaan ollut puhetta exnaisista. Kenenkään. Tämä saattaa tulla naisille yllätyksenä, mutta me emme myöskään puhu touhuistamme vaimon kanssa. Saatetaan joskus kehua häntä toisille, mutta sitä ei oteta puheenaiheeksi !

Nyt ymmärsit tai halusit ymmärtää ihan väärin ensimmäisen lauseeni. Tarkoitin, että KOSKA olen sinkku, voin objektiivisesti vertailla, noista aiemmista suhteista kun on jo vuosia. Eli voin niitä vertailla ikään kuin kaukaisuudesta katsellen, sivustakatsojana. Silloin kun olen parisuhteessa, EN vertaile, vaan ajatukseni ovat kyllä ihan täysillä omassa miehessä ja miten pidän hänet onnellisena. Ei siinä muita katsele tai vertaile, kun haluaa panostaa omaan suhteeseen.

En nyt halua tehdä tästä mitään "kumpi on huonompi sukupuoli" -taistelua, mutta minua on kyllä miehet vertailleet paljonkin, on myös retosteltu minulle exillä ja todella kiusallisilla yksityiskohdilla menneestä seksielämästä, ja arvosteltu minua sekä päin naamaa, että "mies"porukoissa. Ihan löytyy näitä epäkunnioittavia ihmisiä molemmista sukupuolista. Mutta parisuhteessa pitää voida luottaa toiseen ja uskoa hänen olevan kaiken tuollaisen yläpuolella.

Minusta tuntuu, että aliarvioit vaimoasi. On epäkunnioittavaa häntä kohtaan ajatella ja kokea hänen puolestaan. Sitähän sinä koko ajan teet, luulet tietäväsi miten hän kokee seksielämänne. Ja koko juttu pyörii nyt sinun elimesi ympärillä, kuulostaa aika itsekeskeiseltä. Koita miettiä, miltä tuollainen vaimostasi tuntuu, veikkaan että aika loukkaavalta.

Luin huonolla ajatuksella ja ymmärsin väärin. Sorry. Eikä varsinkaan ole minunkaan tarkoitus tästä mitään mies vs nainen asetelmaa tehdä.

Pitää nyt heti kärkeen hiukan tarkentaa mihin tässä nyt verrataan. Sen verrain sain sillä ainoalla kerralla, ensimmäisellä ja viimeisellä kerralla, kun asia oli esillä, vaimosta nyhdettyä, että jos mulla on semmosta ylempää keskimittaa, niin ero on sellanen että nyt verrataan kai lähinnä pesäpallomailaan !!!! Friikkiin !!!! Tulee painajaisuniini perkele !!!! Kyllähän minä silloin kohdatessamme huomasin reidessä kumman kohouman, luulin että sillä on joku helvetin iso junttipuhelimen mohlo taskussa, kun juntilta vaikutti muutenkin koko juippi. Jep, ei ollu. Siitä on paha repiä kyllä minkäänlaista huumoria.

Siinä olet ymmärtänyt minut nyt täysin väärin, että aliarvioisin vaimoani. Ei, täysin päinvastoin. Jos hän sellaista kokeneena viitsii vielä peuhata minun kanssani, haluissaan vai vain minua miellyttääkseen, niin arvostukseni on noussut entisestä jos mahdollista vieläkin korkeammalle. Siitä en ole aivan varma, että kehtaanko minä enää. Haluista ei ole kiinni. Eikä asiaa auta yhtään vaimon välinpitämätön tokaisu : älä nyt ole naurettava. Eihän sillä mitään merkitystä ole !! Meinaa tulla tippa linssiin perkele.

Sinkkunakin ollessani pyrin kyllä unohtamaan vanhat hölmöilyt mahdollisimman pian. En ole niitä ikinä muistellu, tai vertaillut. En tiedä onko kaveripiirini sitten keskimääräistä fiksumpaa, mutta emme ole koskaan puineet tai retostelleet pillujutuilla. Toki vaimoistakin joskus tulee juttua, mutta ei mitään ihmeellisempää. Kehua saatetaan ihanaa vaimoa, tai ihmetellä viidettäsadatta kenkäpariostosta, ei sen kummempaa. Mutta meidän porukoissa en ole koskaan kenenkään kuullut vaimostaan puhuvan pahasti.

Olen pahoillani, jos olet joutunut miesten retostelun kohteeksi ja vertailluksi. Kaikella kunniotuksella Sinua kohtaan, sellaiset miehet ovat juntteja ja idiootteja. Isolla i:llä.

Aattelepa näin: Jos vaimosi hankkisi dildon, se luultavasti olisi kokoa M eikä XL. Harva nainen haluaa mitään jättiä, toki jollain voi olla fetissi isoon, niin kuin miehilläkin voi olla isoihin tisseihin. Mutta itsekin valitsisin M-koon.

Älä oikeasti ajattele vaimosi puolesta mitä hän haluaa, se on epäreilua. Pitää vaan luottaa toiseen ja että se haluaa juuri sut ja sun kikkeliä. On vähän törkeää ettet usko kun vaimosi sanoo ettei se iso ollut mikään juttu, se kuulostaa hänen aliarvioimiselta. Luottaa pitää ja uskoa omaan parisuhteeseen.

Vierailija
122/173 |

Ei mun tarvi sen puolesta ajatella. Se on kertonu ihan itte (ks. aiemmat viestit). Veikkaan että jos kertoisin yhtä välinpitämättömään sävyyn, ettei ne eksän perseet ja valtavat tissit, tai pornoilut naapurin muijan kanssa mikään ihme juttu ollu, ihan normi nuoren miehen touhuja, saattaisi tulla pieni jääkausi. Toki en kertoisi edes kysyttäessä, mutta silti...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/173 |
27.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...

Siinä olet ymmärtänyt minut nyt täysin väärin, että aliarvioisin vaimoani. Ei, täysin päinvastoin. Jos hän sellaista kokeneena viitsii vielä peuhata minun kanssani, haluissaan vai vain minua miellyttääkseen, niin arvostukseni on noussut entisestä jos mahdollista vieläkin korkeammalle. Siitä en ole aivan varma, että kehtaanko minä enää. Haluista ei ole kiinni. Eikä asiaa auta yhtään vaimon välinpitämätön tokaisu : älä nyt ole naurettava. Eihän sillä mitään merkitystä ole !! Meinaa tulla tippa linssiin perkele.

...

Minusta tuo vaimon välinpitämättömyys AP:n hätää/murheita kohtaan vaan vahvistaa kuvaa siitä, että vaimo on melkoinen norsu lasikaupassa. Ei juuri muiden tunteita mieti. Ihan sama mikä se aihe on, mutta jos joku asia on toiselle iso ongelma, niin eihän sitä merkityksettömänä ohittaa. Tai voi toki, mutta samalla tulee pitäneeksi koko toista ihmistä merkityksettömänä.

Kuulostaa siltä, että AP:n ei kannata vaimon sanomisia hirveästi analysoida. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tekee vain oman elämänsä vaikeaksi. Joko vaimo ei osaa ajatella puheitansa toisen kannalta tai sitten ei välitä. Jos kyseessä on jälkimmäinen niin suosittelisin eroa. AP:n puheista saa kuitenkin sen käsityksen että rakastavat toisiansa ja osaavat sen näyttääkin. Kannattaisi ehkä puhua keskenään siitä miten puheet voi ymmärtää eri tavalla ja siksi satuttaa. Tai sitten vain opetella itse niitä suodattamaan.

Meillä on kotona tuota samaa ongelmaa, että vaimo ei sanojaan ihan loppuun asti harkitse. Tai ei tunnu ymmärtävän sävyeroja suomen kielessä ja siksi ihmettelee miten asian voi toisinkin ymmärtää. Olen yrittänyt tuota suodattamista opetella, mutta ei se helppoa ole. 

Ymmärsit vähän väärin. Ei vaimo minun tunteita kohtaan kylmäkiskoinen ole ollenkaan. Hän sanoi sitä, että olen naurettava siinä asiassa, kun kuvittelen aisan mitalla jotain merkitystä olevan. Sitä tarkoitti. Toisin sanoen hätäpäissään valehteli yrittäen minua lohduttaa. Sitä kun ei usko kukaan, etteikö olisi merkitystä, jos vertailukohta on luonnonoikku, mikä ylittää käsityskyvyn. Varmaan sentti sinne tänne ei merkkaa mitään kenellekään, mutta nyt ei ole ollenkaan kyse siitä. Prkl että vtuttaa, ahistaa ynnä kaikki muut samaan aikaan.

Rakkaudenpuutetta meillä ei tosiaankaan ole. Ja myös sen näytämme, päivittäin. Kaikki on muuten hyvin. Mutta tämä asia vaivaa, enkä sitä kehtaa enkä uskallakaan enää uudestaan puheeksi ottaa vaimon kanssa. Hän luulee, että asia käsiteltiin jo sillon. En vain voi lakata hämmästelemästä hänen suhtautumistaan siihen. Aivan kuten tämän ketjun aloittajakin sanoi, vaimon suhtautuminen siihen on yhtä merkityksettömän oloinen, kuin että tällä friikillä olisi ollut valkoinen volkswageni.

Minkä takia on niin vaikea uskoa, että vaimosi mielestä asia on oikeasti yhtä merkityksetön kun valkoinen volkswagen?

Olen oikeastaan sitä mieltä että sun ei kannatakaan keskustella asiasta enää vaimosi kanssa, ainakaan vielä hetkeen. Mitä ikinä hän sanookaan, tulkitset sen kuitenkin valehteluna ja saat siitä vaan lisää syitä olla epävarma ja ahdistunut asiasta. Puhu terapeutille tai etsi vaikka vertaistukea netistä.

Vierailija
124/173 |
28.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä hyvä mies murehdi asioita joille et mitään voi! Ongelma, jos sellaista nyt edes on, on vaimos murhe, ei sinun !!!

Vierailija
125/173 |

Ei ole sen jälkeen asiasta puhuttu. Eikä puhuta !! On vain vaikea ymmärtää, miten semmoinen asia voi olla niin merkityksetön. Kyllä minä pitäisin jotakin sellaista mikä on saanut minut ekstaasiin ja huutamaan nautinnosta hulluuren rajamaille, aika isona juttuna !! Niin se pitää akkakin, mutta ei tietenkään sitä minulle mene sanomaan. Ja hyvä niin, vaikka toisaalta sekin loukkaa, että tyhmänäkö pitää.

Vierailija
126/173 |
29.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mu vaan kiihottaa kun vaimo kertoo että on saannu ex-ältä kunnon isoa ja kovaa parru oikein kunnolla ja eikä mun paljon pienempi ja ohuempi tunnu niin läheskään niin hyvältä. Kiusottelee et oispa kiva kokeilla taas kerran isoo (mustaa)....! Vaimol on jo lupa käydä käydä vierais kun vaan löytyy kunnon paksu kulli. Toi on vaan ja ainoastaan kiihottavaa eikä haittaa yhtään. Anna vaimos nauttia ni ni se tekee sulle kans jotain hyvää, esim imee kiihkeästi sun pikku kullias.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/173 |
29.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kokenut isoja ja pieniä ja kaiken jälkeen ostanut värisevän 10 senttisen. Toimii.

Vierailija
128/173 |
29.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...

Siinä olet ymmärtänyt minut nyt täysin väärin, että aliarvioisin vaimoani. Ei, täysin päinvastoin. Jos hän sellaista kokeneena viitsii vielä peuhata minun kanssani, haluissaan vai vain minua miellyttääkseen, niin arvostukseni on noussut entisestä jos mahdollista vieläkin korkeammalle. Siitä en ole aivan varma, että kehtaanko minä enää. Haluista ei ole kiinni. Eikä asiaa auta yhtään vaimon välinpitämätön tokaisu : älä nyt ole naurettava. Eihän sillä mitään merkitystä ole !! Meinaa tulla tippa linssiin perkele.

...

Minusta tuo vaimon välinpitämättömyys AP:n hätää/murheita kohtaan vaan vahvistaa kuvaa siitä, että vaimo on melkoinen norsu lasikaupassa. Ei juuri muiden tunteita mieti. Ihan sama mikä se aihe on, mutta jos joku asia on toiselle iso ongelma, niin eihän sitä merkityksettömänä ohittaa. Tai voi toki, mutta samalla tulee pitäneeksi koko toista ihmistä merkityksettömänä.

Kuulostaa siltä, että AP:n ei kannata vaimon sanomisia hirveästi analysoida. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tekee vain oman elämänsä vaikeaksi. Joko vaimo ei osaa ajatella puheitansa toisen kannalta tai sitten ei välitä. Jos kyseessä on jälkimmäinen niin suosittelisin eroa. AP:n puheista saa kuitenkin sen käsityksen että rakastavat toisiansa ja osaavat sen näyttääkin. Kannattaisi ehkä puhua keskenään siitä miten puheet voi ymmärtää eri tavalla ja siksi satuttaa. Tai sitten vain opetella itse niitä suodattamaan.

Meillä on kotona tuota samaa ongelmaa, että vaimo ei sanojaan ihan loppuun asti harkitse. Tai ei tunnu ymmärtävän sävyeroja suomen kielessä ja siksi ihmettelee miten asian voi toisinkin ymmärtää. Olen yrittänyt tuota suodattamista opetella, mutta ei se helppoa ole. 

Ymmärsit vähän väärin. Ei vaimo minun tunteita kohtaan kylmäkiskoinen ole ollenkaan. Hän sanoi sitä, että olen naurettava siinä asiassa, kun kuvittelen aisan mitalla jotain merkitystä olevan. Sitä tarkoitti. Toisin sanoen hätäpäissään valehteli yrittäen minua lohduttaa. Sitä kun ei usko kukaan, etteikö olisi merkitystä, jos vertailukohta on luonnonoikku, mikä ylittää käsityskyvyn. Varmaan sentti sinne tänne ei merkkaa mitään kenellekään, mutta nyt ei ole ollenkaan kyse siitä. Prkl että vtuttaa, ahistaa ynnä kaikki muut samaan aikaan.

Rakkaudenpuutetta meillä ei tosiaankaan ole. Ja myös sen näytämme, päivittäin. Kaikki on muuten hyvin. Mutta tämä asia vaivaa, enkä sitä kehtaa enkä uskallakaan enää uudestaan puheeksi ottaa vaimon kanssa. Hän luulee, että asia käsiteltiin jo sillon. En vain voi lakata hämmästelemästä hänen suhtautumistaan siihen. Aivan kuten tämän ketjun aloittajakin sanoi, vaimon suhtautuminen siihen on yhtä merkityksettömän oloinen, kuin että tällä friikillä olisi ollut valkoinen volkswageni.

Minkä takia on niin vaikea uskoa, että vaimosi mielestä asia on oikeasti yhtä merkityksetön kun valkoinen volkswagen?

Olen oikeastaan sitä mieltä että sun ei kannatakaan keskustella asiasta enää vaimosi kanssa, ainakaan vielä hetkeen. Mitä ikinä hän sanookaan, tulkitset sen kuitenkin valehteluna ja saat siitä vaan lisää syitä olla epävarma ja ahdistunut asiasta. Puhu terapeutille tai etsi vaikka vertaistukea netistä.

Ei ole sen jälkeen asiasta puhuttu. Eikä puhuta !! On vain vaikea ymmärtää, miten semmoinen asia voi olla niin merkityksetön. Kyllä minä pitäisin jotakin sellaista mikä on saanut minut ekstaasiin ja huutamaan nautinnosta hulluuren rajamaille, aika isona juttuna !! Niin se pitää akkakin, mutta ei tietenkään sitä minulle mene sanomaan. Ja hyvä niin, vaikka toisaalta sekin loukkaa, että tyhmänäkö pitää.

Hiemanko laukkaa nyt mielikuvitus. Mitä sinä tiedät vaimosi ekstaaseista edellisissä suhteissa? Et voi olla niin yksinkertainen, että ajattelisit jonkun koon vaikuttavan tuolla lailla? Olisiko mielestäsi reilua, että vaimosi olisi kateellinen jollekin isorintaiselle eksällesi siksi, että seksi hänen kanssaan täytyi olla parasta ikinä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/173 |
29.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sen tason uhriutuva urpo tämä mielensäpahoittaja, että uskoisin provoksi ellei tekstiä olisi tullut miljoona riviä. Provot kai koittaa vähällä vaivalla saada isoja reaktioita. Nyt isolla vaivalla saa vähän sääliä ja turhautumista.

Ps. Munankokomurehtija, minulla ollut 2 pitkää parisuhdetta

-ekalla oli ollut kymmeniä ja kymmeniä kumppaneita eri etnisyyksistä. Jolla kulla ollut hirmuinen vehje. Sai kanssani ensimmäisen orgasminsa. Vaikka kertoi menneistä ei millään tasolla kaipaillut niitä tapahtumia.

-toka on taatusti saanut omaani isompaa, mutta TIEDÄN että meillä on ollut hänelle parasta seksiä nimenomaan meidän kesken.

-omani ihan keskimitoissa ja velttona ihan pienimmästä päästä (uimahallitraumojen kanssa joutuu painimaan jos on lukenut liikaa vauva-foorumia)

-ps. en ikinä ole kutsunut tai kutsuisi nykyistä, enkä edes eksääni, akaksi...

Vierailija
130/173 |
30.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi aina puhutaan vaan peniksen koosta? Voihan naisillakin olla löysä pillu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/173 |
01.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sen tason uhriutuva urpo tämä mielensäpahoittaja, että uskoisin provoksi ellei tekstiä olisi tullut miljoona riviä. Provot kai koittaa vähällä vaivalla saada isoja reaktioita. Nyt isolla vaivalla saa vähän sääliä ja turhautumista.

Ps. Munankokomurehtija, minulla ollut 2 pitkää parisuhdetta

-ekalla oli ollut kymmeniä ja kymmeniä kumppaneita eri etnisyyksistä. Jolla kulla ollut hirmuinen vehje. Sai kanssani ensimmäisen orgasminsa. Vaikka kertoi menneistä ei millään tasolla kaipaillut niitä tapahtumia.

-toka on taatusti saanut omaani isompaa, mutta TIEDÄN että meillä on ollut hänelle parasta seksiä nimenomaan meidän kesken.

-omani ihan keskimitoissa ja velttona ihan pienimmästä päästä (uimahallitraumojen kanssa joutuu painimaan jos on lukenut liikaa vauva-foorumia)

-ps. en ikinä ole kutsunut tai kutsuisi nykyistä, enkä edes eksääni, akaksi...

No hyvimpä tiedät, vaikka olet vaimosi sanojen varassa, kuten me kaikki :) Kerro sitten uudestaan, kun saat vaimosi kiinni feikkaamisesta. Saattaa katsanto asiaan muuttua. Toivottavasti et kuitenkaan saa, sitä ei toivoisi kenellekään kyllä.

Vierailija
132/173 |
01.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...

Siinä olet ymmärtänyt minut nyt täysin väärin, että aliarvioisin vaimoani. Ei, täysin päinvastoin. Jos hän sellaista kokeneena viitsii vielä peuhata minun kanssani, haluissaan vai vain minua miellyttääkseen, niin arvostukseni on noussut entisestä jos mahdollista vieläkin korkeammalle. Siitä en ole aivan varma, että kehtaanko minä enää. Haluista ei ole kiinni. Eikä asiaa auta yhtään vaimon välinpitämätön tokaisu : älä nyt ole naurettava. Eihän sillä mitään merkitystä ole !! Meinaa tulla tippa linssiin perkele.

...

Minusta tuo vaimon välinpitämättömyys AP:n hätää/murheita kohtaan vaan vahvistaa kuvaa siitä, että vaimo on melkoinen norsu lasikaupassa. Ei juuri muiden tunteita mieti. Ihan sama mikä se aihe on, mutta jos joku asia on toiselle iso ongelma, niin eihän sitä merkityksettömänä ohittaa. Tai voi toki, mutta samalla tulee pitäneeksi koko toista ihmistä merkityksettömänä.

Kuulostaa siltä, että AP:n ei kannata vaimon sanomisia hirveästi analysoida. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tekee vain oman elämänsä vaikeaksi. Joko vaimo ei osaa ajatella puheitansa toisen kannalta tai sitten ei välitä. Jos kyseessä on jälkimmäinen niin suosittelisin eroa. AP:n puheista saa kuitenkin sen käsityksen että rakastavat toisiansa ja osaavat sen näyttääkin. Kannattaisi ehkä puhua keskenään siitä miten puheet voi ymmärtää eri tavalla ja siksi satuttaa. Tai sitten vain opetella itse niitä suodattamaan.

Meillä on kotona tuota samaa ongelmaa, että vaimo ei sanojaan ihan loppuun asti harkitse. Tai ei tunnu ymmärtävän sävyeroja suomen kielessä ja siksi ihmettelee miten asian voi toisinkin ymmärtää. Olen yrittänyt tuota suodattamista opetella, mutta ei se helppoa ole. 

Ymmärsit vähän väärin. Ei vaimo minun tunteita kohtaan kylmäkiskoinen ole ollenkaan. Hän sanoi sitä, että olen naurettava siinä asiassa, kun kuvittelen aisan mitalla jotain merkitystä olevan. Sitä tarkoitti. Toisin sanoen hätäpäissään valehteli yrittäen minua lohduttaa. Sitä kun ei usko kukaan, etteikö olisi merkitystä, jos vertailukohta on luonnonoikku, mikä ylittää käsityskyvyn. Varmaan sentti sinne tänne ei merkkaa mitään kenellekään, mutta nyt ei ole ollenkaan kyse siitä. Prkl että vtuttaa, ahistaa ynnä kaikki muut samaan aikaan.

Rakkaudenpuutetta meillä ei tosiaankaan ole. Ja myös sen näytämme, päivittäin. Kaikki on muuten hyvin. Mutta tämä asia vaivaa, enkä sitä kehtaa enkä uskallakaan enää uudestaan puheeksi ottaa vaimon kanssa. Hän luulee, että asia käsiteltiin jo sillon. En vain voi lakata hämmästelemästä hänen suhtautumistaan siihen. Aivan kuten tämän ketjun aloittajakin sanoi, vaimon suhtautuminen siihen on yhtä merkityksettömän oloinen, kuin että tällä friikillä olisi ollut valkoinen volkswageni.

Minkä takia on niin vaikea uskoa, että vaimosi mielestä asia on oikeasti yhtä merkityksetön kun valkoinen volkswagen?

Olen oikeastaan sitä mieltä että sun ei kannatakaan keskustella asiasta enää vaimosi kanssa, ainakaan vielä hetkeen. Mitä ikinä hän sanookaan, tulkitset sen kuitenkin valehteluna ja saat siitä vaan lisää syitä olla epävarma ja ahdistunut asiasta. Puhu terapeutille tai etsi vaikka vertaistukea netistä.

Ei ole sen jälkeen asiasta puhuttu. Eikä puhuta !! On vain vaikea ymmärtää, miten semmoinen asia voi olla niin merkityksetön. Kyllä minä pitäisin jotakin sellaista mikä on saanut minut ekstaasiin ja huutamaan nautinnosta hulluuren rajamaille, aika isona juttuna !! Niin se pitää akkakin, mutta ei tietenkään sitä minulle mene sanomaan. Ja hyvä niin, vaikka toisaalta sekin loukkaa, että tyhmänäkö pitää.

Hiemanko laukkaa nyt mielikuvitus. Mitä sinä tiedät vaimosi ekstaaseista edellisissä suhteissa? Et voi olla niin yksinkertainen, että ajattelisit jonkun koon vaikuttavan tuolla lailla? Olisiko mielestäsi reilua, että vaimosi olisi kateellinen jollekin isorintaiselle eksällesi siksi, että seksi hänen kanssaan täytyi olla parasta ikinä?

Ennen asian paljastumista :

-sain kiinni feikkaamisesta.

-ei seksi aina voi hyvää olla, on sanonut

Tarvitseeko enemmän perusteluita !!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/173 |

Ootko sit niin varma että isompikyrpäisen kanssa ei iiiikinä olisi laukeematta ja seksi olisi aina ekstaattista?

Ja joo, tarvitsee enemmän perusteluita. Ainakaan mun mielestä noi ei paljasta mitään muuta kun että vaimosi on ihminen, ja ihmiset ei ihan aina pysty keskittymään seksiin syystä tai toisesta niin että laukeaisi. Ja seksi voi olla hyvää vaikkei laukeaisi. Feikkaaminen on tyhmää ja loukkaa toista, mutta ei sitä kannata kovasti murehtia.

Vierailija
134/173 |
01.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehet vaivaa päätänsä asioilla joihin ei voi vaikuttaa ?! Käyttäisitte senkin ajan johonkin hyödylliseen. Vaikka paneskeluun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/173 |
01.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehet vaivaa päätänsä asioilla joihin ei voi vaikuttaa ?! Käyttäisitte senkin ajan johonkin hyödylliseen. Vaikka paneskeluun.

Niimpä. Miehen osa on siitä onneton, että me emme voi sänkytaitoihimme oikein vaikuttaa mitenkään. Letku on mikä on. Mutta aina voi opetella paikkaamaan muilla ulokkeilla. Niillä pääsee jo pitkälle, vaikka siinä "itse asiassa" olisikin sitä "toivomisen varaa".

Vierailija
136/173 |
04.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomalaisten miesten varustuksen koko on kai vajaa 15cm. Mikä tarkoittaa sitä, että suurin osa miehistä ei ole varustettu naisten unelmaletkulla. Tuohon keskiarvoporukkaan minäkin kuulun. Toisin sanoen suurin osa miehistä ei kykene tyydyttämään naistaan pelkästään kyrvällä, vaan avuksi tarvitaan muitakin konsteja.

Asia on vakava, ymmärrän, mutta murehtiminen ei auta yhtään, päinvastoin. Minulla on parin sadan naisen kokemus ennen nykyistä vaimoani, joten uskon tietäväni mistä puhun, ja mistä nainen tykkää. Jos pelkästä kyrvästä puhutaan, niin nainen haluaa ISON. Mutta : naisen kuin naisen saa hulluuden partaalle huutamaan jo pelkillä sormilla. Siihen kun lisätään vielä kieli, niin nainen on siinä vaiheessa kun panemaan ruvetaan jo niin muissa maailmoissa, ettei siinä vaiheessa enää taatusti ajattele kikkelin kokoa. Siinä vaiheessa menisi ihan täydestä prinssinakkikin. Jos minä olisin ryhtynyt meisselin kokoa nuorena miehenä murehtimaan, niin olisi varmasti jäänyt nuo kaikki panematta.

Vierailija
137/173 |
06.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muijani exillä on ollut jopa yli 20cm kaluja, sillä joka kymmenellä miehellä nyt kuitenkin on keskivertoa isompi. Eipä sitä auta murehtia. Näin nyt on vaan käynyt. Itse rasvailen aina panon aluksi neljä sormea ja annan sitten intensiivistä hoitoa muijani g-pisteelle. Hän sekoaa aina ihan eri lailla kuin normikaluni tai 20cm dildon kanssa.

Vierailija
138/173 |

Panetko sitten lainkaan vai runkkaatko? Onko hienoo kun ensin joutuu naisen tyydyttämään sormilla tai dildolla, kun ei omat vehkeet riitä ja sitten saa lopuksi pillua palkkioksi ikäänkuin säälistä ? Taitaisin mennä varmaan suosilla runkkaamaan jos noin olisi tilanne...

Vierailija
139/173 |
06.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä tuomoinen paljastus miehen itsetunnon musertaa. Siksi en suurin surminkaan halua tietää koskaan mitään vaimoni eksistä. Vaikea kuvitella miten pahalta mahtaa tuntua, mutta tsemppiä itse kullekin asianosaiselle. Asioilla on yleensä tapana järjestyä parhain päin.

Vierailija
140/173 |
07.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

No niin. Nyt on asiasta puhuttu, ei tosin omasta aloitteesta. Vaimo tässä eräänä iltana otti asian puheeksi, oli oikein arvellut mikä miehen mieltä painaa. Halusi oikoa "vääriä" käsityksiäni ja parantaa mieltäni. Sinänsä hieno ele vaimoltani. Hyvässä hengessä puhuttiin asiasta, ja kaikista muistakin mielenpainoista puolin toisin. Ei vaan ihan mennyt vaimon jalo tarkoitus putkeen, sillä tässä oli jo ollut muutamakin päivä, etten koko onnetonta asiaa edes muistanut tai tullut ajatelleeksi. Nyt se sitten taas kummittelee perkele.  Jättiläisen "mitätöinti" (=volkkarivertaus)  oli kyllä niin vakuuttavaa, etten voinut muuta ajatella, kuin että hienosti vaimo laskettelee luikuria pitääkseen minut paremmalla mielellä, enkä sitä tietenkään hennonnut kovin ruveta sitten kiistelemäänkään. Vaikeaa oli kyllä taaskin pidätellä, ja olla murjaisematta jotakin irstasta muistoa omasta historiasta vähän sopan mausteeksi. Onneksi sain pidettyä mölyt mahassa jälleen kerran. Ainakin vaimoni nyt luulee, ettei asia minua enää vaivaa.

Puhui myös niistä sanomisistaan, että eihän paneskelu joka kerta voi yhtä ihanaa olla, eikä kuulemma edelleenkään huonoakaan ole ollut ikinä !! Otapa nyt siitäkin selvä kun samassa lauseessa ensin sanotaan ja sitten käännetään päälaelleen eli lasketaan 1-1=0. Eli ei sanonut oikeastaan yhtään mitään.

Vaikka lopputulos nyt oli mitä oli, ele oli vaimolta todella hieno, arvostan sitä erittäin paljon. Ainakin hän tosissaan yritti. 

Että kai tästä jollain keinolla taas eteenpäin mennään, pitämällä mölyt mahassa, ja koittamalla unohtaa koko asia, meillä kun muuten asiat on paremmin kuin hyvin. Vaikka asian unohtaakin, niin seksin jälkeen se tulee mieleen aina väistämättä; sitä ajattelee, mahdoinko tällä kertaa suoriutua riittävän hyvin, mahdoinko pärjätä tai päästä edes lähelle, voiko minua edes verrata jättiläiseen jne. En totisesti toivon yhdenkään miehen kohdalle tällaista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi kuusi