Vaimoni ikävä temppu
Olen ollut naimisissa 12-vuotta ja ihan hyvin menee edelleen. Seksistä olen nauttinut kovasti, vaimoni on ollut minua vähemmän innostunut, mutta sanoo nauttivansa kanssani.
Pari viikkoa sitten keskustelumme jostain syystä etsiytyi exiin ja aarghh vaimoni kertoi ainoasta pitkästä ja 3 vuotta kestäneestä suhteestaan ennen minua jotain mitä en olisi halunnut kuulla. Olen kyllä ko miehestä kuullut toki kaikenlaista ennenkin, mutta nyt vaimoni kertoi ihan pokkana, että tuolla miehellä oli aivan valtava penis. Ensin luulin, että kuulin väärin, mutta kysyin sitten kuitenkin tietysti miten iso ja kuulemma jotain 23 cm ja todella paksu.
Eniten minua ihmetyttää se, että vaimoni kertoi tuosta aivan pokkana ja vilpittömän oloisesti ihankuin asialla ei olisi mitään merkitystä minulle. Kuulosti ihan samalta kuin hän olisi kertonut että miehellä oli valkoinen kuplavolkkari.
Eihän tuo miehelle voi hyvältä tuntua ja en ymmärrä eikö vaimoni sitä ymmärrä. Nyt olen sitten asiaa itsekseni pähkäillyt ja kai sitä pitäisi olla itsetuntoa mutta silti mielikuvitus tuo ikäviä kuvia mieleen siitä miten vaimoni on... Sitä ja tätä.
Itse olen ihan normaalikokoinen siis keskimittainen ja kaikki keskimittaiset sitä varmaan vähän kokee ole ansa turhan pieniä. Itse muistan vieläkin alkuajoilta kun vaimoni kerran sanoi , että kyllä minä olen varmaan aika iso. Nyt tiedän ettei taatusti sitä tarkoittanut.
Perkele kun ottaa päähän tämä. Yritän olla vaimolle tästä sanomatta koska tekisin itseni ihan naurunalaiseksi mutta kyllä ottaa päähän.
Kommentit (173)
Minäkin olin koko miehuuteni alkuvuodet kovin masentunut elimeni pienen koon vuoksi. Siittimeni on vain vaivoin 15-senttinen ja ohut. Yritin pannessani aina kaikkeni. Yritin panna nopeassa tempossa kuin kani ja ajattelin, että näin saan edes jonkinlaisia tuntemuksia partnereilleni. Ikävä kyllä näin ei ollut. Monet vain alkoivat haukottelemaan pannessani ja näyttivät pitkästyneiltä.
Lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja mietin, mitä olisi tehvätissä enkä enää surkutellut munaani. Sain ahaa-elämyksen. Onhan mulla kieli ja eikun kokeilemaan. Se oli todella hyvä oivallus. Jo muutaman latkimiskerran jälkeen oivalsin, mikä naisista tuntuu hyvältä. Nykyään saan naisen kuin naisen helposti laukeamaan nuolemalla. Palkinnoksi saan sitten nylkyttää spermat vakoon ja molemmat ovat tyytyväisiä. Kaikille pienimunaisille tiedosksi, että ryhdistäytykää, lopettakaa se voivottelu ja opetelkaa nuolemaan tussua.
Vierailija kirjoitti:

Pillunnuoluu on hyvä taito. Mutta siihen päälle vielä käsivarren kokonen kyrpä, niin naiset rukoilee lisää. Sori vaan normaalit miehet, ette pärjää. Siksi teidän vaimonne käy minun luona. Teitä ne kyllä rakastaa.
T 23,5/5,8
Mulle joskus teininä yks nainen kans mainitsi exänsä isommasta molosta. Sillon se vähän söi miestä kun sano sen vielä aika huonoon aikaan . Mut mitäpä pienistä ku ei pienetkään meistä 😀 Nykyään otan seksin aikuisten välisenä leikkinä. Sitä ne naisetkin lopulta tuntuvat kaipaavan, kahdenkeskistä leikkiä ja jonka päälle tulee nautinto. Nuolemiset, asut, lelut (ei tarvi olla jättikokoja), eri asennot, eri paikat, kynttilänvalossa, päivänvalossa, suihkussa, saunassa, altaassa. Kaikkee tätä ku duunaa, niin kyllä se munan koko aika pieneen osaan lopulta jää. Seksi on niin monipuolista eikä se vakavaa olee vaikka tärkeää. Ne naiset ketkä sitten sitä mahtimoloa ja pelkkää penetraatiota haluavat niin pysyköön minusta erossa. Mä ite haluan seksin olevan hauskaa ja arjesta irtautumista eikä suorittamista ja jos se ei sitä ole, nii olen sitten mieluummin ilman. Kyllä sitä ystäviä ja harrastuksia elämään mahtuu jos juttukumppaneita kaipailee.
M30

Juuri näin. Jos koko on jollekin ongelma, niin ei ainakaan miehelle. Kikkeli on miestä varten. Jos ei naiselle riitä kuin joku hevosenmuna, niin hakekoon itselleen jostain sellaisen. Minä en edes sellaista haluaisi, ei mahtuisi punttiin ja tökkis aina paskantaessa vessanpönttöön. Hankala olisi. Olen tyytyväinen omaani, ja uskoakseni vaimonikin.
Täytyy sanoa, että on teidän vaimonne melkoisia tyhjäpäitä, jos eksiensä isommista vehkeistä möläyttelevät !
Eksälläni oli valtava varustus ja seksi jumalaista. Mutta ei tulisi mieleenkään edes vahingossa möläyttää miehelleni sellaista asiaa. Tuntuu olevan miehille arka asia. Hänellä on aivan normaali penis, ja seksi on hyvää. Mutta myönnän silti toisinaan ajattalevani eksäni ihanaa parrua, sille en vain voi mitään, että alkaa panettamaan heti kun se ihana suonikas jättiläinen tulee mieleen. En ehkä täysin sopeudu koskaan ns. normaalipenikseen sellaisen jättiläisen jälkeen. Myönnän myös eksyneeni eksäni sänkyyn silloin tällöin, ihan pelkästään seksin takia. Mutta se on vain taivaallista seksiä, ei mitään muuta. Hän on syystä exä. Hänellä on valtava kyrpä, ja se vika onkin siinä, että se kyrpä jatkuu päähän saakka. Omaa miestäni rakastan yli kaiken, hän on maailman paras aviomies! Mutta kukaan ei ole täydellinen, seksi hänen kanssaan on hyvää, mutta eksäni kanssa se on taivaallista.

Jätä miehesi, hän ansaitsee parempaa mitä sinut.

Toivottavasti tuollainen harpyija jää kiinni. Se sattuu paljon enemmän, jos jää kiinni ja mies heittää ulos.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa, että on teidän vaimonne melkoisia tyhjäpäitä, jos eksiensä isommista vehkeistä möläyttelevät !
Eksälläni oli valtava varustus ja seksi jumalaista. Mutta ei tulisi mieleenkään edes vahingossa möläyttää miehelleni sellaista asiaa. Tuntuu olevan miehille arka asia. Hänellä on aivan normaali penis, ja seksi on hyvää. Mutta myönnän silti toisinaan ajattalevani eksäni ihanaa parrua, sille en vain voi mitään, että alkaa panettamaan heti kun se ihana suonikas jättiläinen tulee mieleen. En ehkä täysin sopeudu koskaan ns. normaalipenikseen sellaisen jättiläisen jälkeen. Myönnän myös eksyneeni eksäni sänkyyn silloin tällöin, ihan pelkästään seksin takia. Mutta se on vain taivaallista seksiä, ei mitään muuta. Hän on syystä exä. Hänellä on valtava kyrpä, ja se vika onkin siinä, että se kyrpä jatkuu päähän saakka. Omaa miestäni rakastan yli kaiken, hän on maailman paras aviomies! Mutta kukaan ei ole täydellinen, seksi hänen kanssaan on hyvää, mutta eksäni kanssa se on taivaallista.
Kiitti vaan. Eipä silti, näin sen arvelen meilläkin menevän. En vain uskalla edes vihjata.
T: Toinen aloittaja.
Enpä mitään symppapisteitä arvellut saavanikaan. Tiedän tekeväni väärin, mutta keneltä se on pois ? Mieheni ei tule koskaan tietämään, kuten ei sitäkään, että hänen normaali peniksensä on kuin pikkupojan pili eksääni verrattuna. Seksi mieheni kanssa on hyvää, mutta valitettavasti se vain on niin, että kun on isoon tottunut, niin se vain on parempi. Sitä himoitsee, mutta normaaliin ei sillä tavalla syty pelkästä ajatuksesta, ellei satu vallan hillittömästi panettamaan. Normaalimies joutuu lämmittelemään enemmän. Ja kun nyt kyse on vain pelkästä satunnaisesta seksistä, ei mistään muusta. Uusi nainen eksällänikin on. Miestäni minä rakastan, en eksääni. On ihan turhaa jeesustelua väittää, ettei koolla ole merkitystä ja että pillun nuoleminen tai näppärät sormet korvaisi kunnon panon. Ei se niin mene, sen tietää jokainen mieskin. Mutta ei nainen voi sellaista miehelle sanoa. Pienimunaiset ottaa itseensä, ja isomunaisilla menee päähän. Että sorry vaan miehet, tasan ei mene onnen lahjat.
Provolta kuulostaa edellinen. "Mitä haittaa pettämisestä on" -tyylillään.
Pistän tähän täällä hiljan olleen gallupin
Kun ääniä annettu 76, in tilanne se, että 55% pitää parhaana 16cm tai pienempää.
http://www.vauva.fi/keskustelu/2657531/paras-peniksen-pituus?changed=14…
Vaikee sanoo, tämmösenä normimittaisena. Ei ne naiset ole ikinä haukkuneet jos nyt eivät kehuneetkaan, vaikka otanta on melko kattava. Paitsi vaimoni, joka tosiaan joskus möläytti ettei seksi aina yhtä ihanaa voi olla. Raskasta se on kuulla olevansa huono jo pelkästään, mutta sai tosiaan uuden ulottivuuden sen eksän tappovälineen paljastumisen jälkeen. Ei auttanu vaimon vakuuttelut. Mutta silti en aio asiaan enää palata. Jos en kelpaa, niin etsinee paremman. Sitä vain en koskaan saa tietää että joutuko tyytymään toyotaan kun ei saanut mersua... Ja nuo tuon harpun pari viimestä kommenttia ei varsinaisesti asiaa auta.
"Seksi ei aina mahtavaa" ei millään tasolla tarkoita:
"Seksi ei ikinä ole kanssasi mahtavaa"
Mites jos vaimosi erityisen ihanan rakastelukerran jälkeen sanoo,että tämä oli kyllä parasta, häpäiseekö hän samalla ne muut kerrat jotka eivät selvästikään ole parhaita kertoja.
Vastaava kokemus
Vaimon työporukassa miehiä kymmenkunta ja kaks naista. Vaimo tietysti helvetin hyvännäköinen kolmekymppinen, oikein herkku perse ja kohtuu kokoiset rinnat. Aina tykännyt miesten huomiosta. Osannut aina nauraa flirtille eikä pelästy miehiä iholla.
Työporukka järjestää koko ajan saunailtaa ja risteilyä, jne. Viime viikonloppuna vaimo tunnusti et on saunonut miesten kanssa ja laittanut merkille yhden Erkin, bodari vielä, mahtavan treenatun vartalon ja kysyi voiko olla et se treenaa myös kaluansa, ku se on aivan uskomattoman paljon isompi kuin muilla. Juttu jatkui, kun tenttasin, mukavassa humalassa vaimo jatkoi, et siis oikeastaan on pari kertaa antanutkin Erkille, ja sen kalu on aivan super kova ja kestävä, treenattu. Pyysi anteeksi, enkä edes odota et lopettaa, päinvastoin, viime aikoina on aina menossa, vähintään joka toinen viikko joku työporukan ilta, tottakai miehet haluaa saunoa. Onneksi Erkkikin on naimisissa eikä ole eroamassa.
Ketuttaa, eniten silloin, kun vien tai haen vaimoa töistä, koko työporukka tietää ja hymyilee leveästi, vaimo kävelee korkkareissa perse keikkuen autoon ja minä esitän tietämätöntä.
Provoa pukkaa toisen perään..hohhoijaa. Kukapa sellaisesta tykkää jos omaa kumppania mitätöi kehumalla jotain vanhaa hoitoa tai sen ominaisuuksia tms.sukupuolesta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
"Seksi ei aina mahtavaa" ei millään tasolla tarkoita:
"Seksi ei ikinä ole kanssasi mahtavaa"Mites jos vaimosi erityisen ihanan rakastelukerran jälkeen sanoo,että tämä oli kyllä parasta, häpäiseekö hän samalla ne muut kerrat jotka eivät selvästikään ole parhaita kertoja.
Ei niin. Sehän tarkoittaa sitä, että välillä on ollut myös huonoa. Eihän se(kään) asia yhtäaikaa molempia voi olla, tai jostain siltä väliltä. Joko saa=hyvä tai ei saa=huono. Ja miehen tehtävähän on hoitaa asia niin, että kokemus on molemmille hyvä ! Mieshän se on joka panee.
Jos teidän vaimonne ovat niin hölmöjä, että tuommoisia sammakoita päästävät suustaan, niin antakaa samalla mitalla takaisin. Ovatko he aivan idiootteja? Minä en miehelleni eksistä pukahda puolikasta sanaa. Eikä mieheni minulle omistaan. Ne eivät suhteeseen kuulu.
T: N42
Voin saman kokeneena kertoa, että asia ei helpota, mutta sen kanssa joutuu elämään. On pakko, jos vaimoasi rakastat ! Minä sain karun totuuden tietää muutama vuosi sitten. Nykyään on jo päiviä, jolloin en edes muista koko asiaa. Mutta jokaisen rakastelukerran jälkeen ainoa ajatus mikä päähän sopii, on pystyinkö edes lähelle sitä nautintoa, jota vaimoni on saanu entisessä elämässään kokea. Vastauksen tietää vain vaimoni, eikä hän minulle sitä kerro, mikäli vastaus on kannaltani kielteinen.
Vaimoni ei ole koskaan möläytellyt mitään hölmöä, tai muutenkaan emme ole eksistä puhuneet koskaan. Ainoa kerta kun eksiä on käsitelty, oli silloin ja tietenkin vaimoni haukkui eksänsä ja kehui minua. Mutta tieto, että ei todennäköisesti olekaan rakkaalleen se hänen elämänsä paras peittojenheiluttaja, vetää miehen kuin miehen mielen matalaksi, eikä sitä voi varmaan koskaan hyväksyäkään. Sen on vain annettava olla, tyrkättävä samaan mappiin, kuin muutkin asiat joihin ei voi vaikuttaa.
Minua lohduttaa valtavasti se, että tiedän olevani lapsillemme hyvä isä, ja hyvä aviomies, joka jumaloi vaimoaan. Silti elän loppuelämäni painavan tiedon kanssa, mutta sen kanssa oppii elämään. Joten liput ylös ja tuultapäin sano !!
Olisitte naineet neitsyen niin ei tarvitsisi kärvistellä alemmuuskompleksissa!
Konkretisoitui karulla tavalla tämä aihe, joten nostetaas vanha ketju näkyviin. Lähistöllämme asuu mies, jonka kanssa käyty sattumoisin samoihin aikoihin aina kuntosalilla. Aamulla ennen töihin menoa. Ja tietenkin morjestettu aina vastaantullessakin. Kuntosalilla kun on tapana käydä myös saunassa, niin en ole voinut välttyä näkemästä järkyttävän kokoista elintä, se on sellainen vauvan käden kokoinen, kertakaikkiaan aivan järjetön peli. Niin järkyttävän kokoinen, ettei sitä oikein usko, vaikka on nähnyt. Viimepäiviin asti pidin häntä ihan mukavana ja leppoisana kaverina.
Paljastui, että on vaimoni ex. Tai siis pelkkä pano, mikä on vielä pahempi asia. En tiedä onko hän kauan tiennyt ja nauranut itsekseen minulle, että tietäisitpä jätkä, että vaimosi on saanut vähän parempaakin kyytiä joskus. Todennäköisesti. Mutta pahempi asia on se, että vaimolla on sellainen kokemus, eikä hän ole sitä minulle kertonut, vaan valehdellut, että kyllä kokoni riittää. Miten helvetissä muka voisi riittää, jos hän on nussinut arviolta vähintään 25 senttistä kyrpää minua ennen !! Ja tuo arvio on tietenkin vain lepomitta !! Siinä olisi kyllä kaverille varma duuni pornoteollisuudessa. Vaimoni se vain jaksaa jankuttaa, ettei häntä kiinnosta kenenkään kyrpien koko. Olin aina ollut siinä kuvitelmassa, että hän nauttii seksistä kanssani. Kuinka väärässä olinkaan.
Vaimonne harrastaa kanssanne seksiä täyttääkseen aviovelvollisuutensa ja pitääkseen teidät tyytyväisenä. Nautinnon ne hakee sitten minunlaisteni luota. Mutta älkää huolestuko, kyse on vain pelkästä seksistä. :D
T:23,5cm/5,8cm