Te, jotka olette saaneet esikoisen jo 26 vuotiaana tai nuorempana!

itse saan 28v nyt ekan ja olen aina ajattelut että jotain 27v olisi ekalle sopiva ikä..

tähän ketjuun ei tainnut kukaan yli 29vastata, ei ainakaan niin moni kuin jotain 22v.?

ja päätimme lapsen isän kanssa pitää esikoisemme(ei oltu suunniteltu). tosin jouduin jättämään tämän pakottavista syistä, ei kyennyt isäksi. nyt odotan toista lasta ja olen 23v. haluan kaikki lapset nuorena ja toivoisin että niitä tulisi 3 :) tämä toinen lapsi oli täysin toivottu ja suunniteltu mutta nyt isä kuitenkin halusi muuttaa erilleen ja saada omaa rauhaa, joka toinen päivä haluaa seurustella ja jokatoinen päivä ei halua, päivääkää ei ole ollut tukena ja rv 17 nyt. eihän ässä ruusuilla tosiaan oo tanssittu mutta lapset on rakkaita ollut aina ja tulee aina olemaan, muulla ei sitten enää niin väliä.

Olin äärimmäisen lapsellinen ja raskaaksi tuleminen (suunnitellusti) kasvatti minua niin että kehtaan nykyään sanoa itseäni "aikuiseksi" :). Oli vaikeaa, oli hankaluuksia, suhde kärsi ja pää meinasi hajota- mutta päivääkään en vaihtaisi! Nyt minulla on perhe, olen kokenut lapsen kanssa elämistä ja huomaan ettei lapsettomien kavereiden elämässä ole yhtään mitään joka houkuttelisi. Miehen kanssa ollaan vielä yhdessä vaikka ongelmia onkin ollut.

Minulla oli vuosia ollut vauvakuume. Äitiys oli tärkein päämääräni elämässäni. Olin valmistunut hoitoalalta ja naimisissa oltiin. Eka raskaus päättyi keskenmenoon, esikoinen syntyi, kun olin 22v. Kakkonen 24-vuotiaana. Nuorena jaksaa valvoa, riehua, leikkiä ja tutustua muihin äiteihin.

Kolmas synty 30-vuotiaana ja paljon rankempaa on ollut.

Aika oli vain sopiva. Oltiin oltu yhdessä mieheni kanssa tuossa vaiheessa jo 6 vuotta joista 2 vuotta naimisissa. Asunto ostettu, miehellä oli vakituinen työpaikka ja minulla opinnot juuri loppuneet. Ihan suunnitellusti saimme lapsen tuolloi kuten myös toisenkin sitten pari vuotta myöhemmin.

Helsingissä aina asuneet, ja ikävä kyllä kenelläkään ei ole lapsia, yrittämisestä se ei ole kiinni.

Tunnetteko itse yhtään paria joila raskautuminen ei onnistu?

Minä ainakin suren näiden nuorten puolesta, aikamoinen suru kun on kaikki ammatit, työpaikat ja asuntokin järjestyksessä, mutta sitä lasta ei sitten onnistukaan saamaan?

sain esikoisen jo 18vuotiaana

Ja olen entistä enemmän sitä mieltä kun ikää on tullut lisää. Saimme esikoisen kun olin nippanappa 24v, ja toisen kun olin vajaat 27v. Nyt kun odotan kolmatta 33-vuotiaana, en ymmärrän täysin ihmisiä jotka tässä iässä aloittaessaan jättävätkin siihen yhteen...

Syntyi kun olin 21 vuotias, suunniteltuna ja erittäin haluttuna, ja siitä se ajatus sitten lähti... -02 kakkonen, -05 kolmonen ja -07 nelonen sekä viitosen laskettuaika on -10 kesällä, nyt ikää siis 30v. Äitinä oleminen on ihanaa ja sairastan kroonista vauvakuumetta

että vain rikkailla on oikeus tehdä lapsia :D Pitäisi olla rahaa matkusteluun, omakotitaloon, olla vakituinen (hyväpalkkainen) työ jne... Onkos tämä joku "ajetaan ihmiskunta sukupuuttoon"-liike?

olinkin jo 2 äiti, 28-vuotiaana 3 äiti.



Syynä se, että halusimme lapsia. Itselleni on ollut "aina" selvää, että haluan perustaa perheen nuorena enkä vasta mummoikäisenä.

sain esikoisen juuri ennen kuin täytin 21v, toinen vuosi myöhemmin ja kolmas 26vuotiaana.

löysin ihanan miehen ja halusimme tehdä/saada ensin lapset ja sitten myöhemmin työhommiin, itse olen aina halunnut lapsia ja pelännyt että jos niitä ei tee nuorena ja sitten ei saakkaan myöhemmin!

ELikkäs sama tarina.

ja suunniteltuja molemmat,olin ikäisekseni kypsä,asunut jo 17 vuotiaasta pois kotoa. Iltatähti tuli kun olin 32v ja silloin koin olevani "vanha" neuvolan pissisten rivissä!

esikoiseni 25-vuotiaana. Syynä oli polttava lapsikuume. Olin jo tarpeeksi kauan ihastellut siskon lapsia, parisuhde oli (ja on) hyvä ja vakaa, ja gradu oli juuri valmistunut. Opiskeluaika ja kaksi lasta siihen perään tehtynä ovat olleet elämäni parasta aikaa. Nyt lapset ovat jo vähän isompia, ajatus kolmannesta on alkanut pyöriä mielessä. Mietin vaan olenko siihen jo liian vanha (33).

vaihnkohan se oli, ja raskaus oli jo niin pitkällä että ei voitu keskeyttää.

ei kaduta kuin se että joudun elämään miehen kanssa joka

a. ei halua minua

b. jota en itse halua

olen aina halunnut nuorena , elämäni paras päätös. en todellakaan kadu vaan tunnen sääliä niitä kohtaan jotka turhaan odottavan 10v kokeakseen tämän kaiken..

Olin valmistunut pari vuotta aikaisemmin ja saanut vakituisen, koulutustani vastaavan työn. Mieheni kanssa olimme olleet kuusi vuotta yhdessä ja yhden naimisissa. Myös mieheni oli vakituisessa, koulutustaan vastaavassa työssä. Meillä oli omistusasunto ja farmariauto, kaiken kaikkiaan "vakintuneet olosuhteet" siis. En tiedä, miksi olisimme odottaneet yhtään pidempään, kun ei 25-vuotias nyt ihan vasta baareissa juoksemisen aloittanut teinikään enää ole. En kokenut itseäni erityisen nuoreksi äidiksi, tosin päiväkodin vanhempainilloissa olen huomannut olevani sieltä nuorimmasta päästä ja monet lapseni kavereiden vanhemmat ovat noin 10-15 vuotta minua vanhempia.

Vanhenpansa olivat 41 ja 48 kun syntyi.



Mä olin 22v 24v ja 26v kun lapset syntyi, mies 4v vanhenpi.



Mies valmistunut maisteriksi ennnen lapsia, mulla alla 2 tutkintoa ennen äidiksi tuloa. Oma asunto ostettuna ja elämää nähntynä.

Lasten kanssa matkusteltu ja asuttu pitkin maailmaa. Elämä on ollut ihnaa. Mä olen ollut kotiäitinä esikoisen syntymän jälkeen ja olen edelleen kun kuopus 10v.

Siinä ohessa tosin opiskellut maisteriksi ja tehnyt kirjallisia töitä kotona ja antanut aikaani rakkaaseen asiaan, hyväntekeväisyystyöhön.

Ja Suomikouluissa olen opettanut.



Eli oli oikea mies, oikea aika ja paikka saada laset nuorina. Päivääkään en ole katunut.

Jo 26 vuotiaana? Itse olisin toivonut että olisin jo lähes saanut kaikki lapset tuolloin! Sain esikoisen 23 vuotiaana ja nyt 27 vuotiaana odotan toista. Olin tosin saanut ammatin, matkustellut ja rillutellut liikaakin. Onneksi tämä ensimmäinen "vahinko" tapahtui ja sain elämälleni todellisen merkityksen. Raha on toissijainen juttu kun sellainen onni osuu kohdalle. Nyt ehkä hieman surullisena lapsettomien ystävieni puolesta jotka luovat uraa ja eivät tiedä mistä jäävät paitsi. Toki jokainen tavallaan eikä kaikki varmasti ole kypsiä äidiksi vielä tuolloinkaan..

Rinnalleni löytyi täydellinen mies ja molemmilla oli haaveissa 3 lasta... mutta niiden aika oli tarkoitusta olla myöhemmin opiskelujen ja reissaamisen jälkeen...



20v iässä aloin kuitenkin pillereistä huolimatta odottaa esikoistamme... Niinpä halusimme kaikki lapset samaan syssyyn ja 23v syntyi keskimmäinen ja 25v iässä kuopus. Nyt olen 27v 3 lapsen äiti ja äärimmäisen onnellinen. Koskaan ei ole tehnyt tiukkaa asettaa lapsia etusijalle. Me elämme nyt heitä ja toisiamme varten. Aika matkustelulle ja harrastuksille on sitten myöhemmin.